Selaat arkistoa kohteelle Wien.

Mietteitä joulusta

11.11.2015 Yleinen

2015-11-01 15.56.34Joulu on nykyisin mielestäni ihanaa aikaa. Silloin voi koristella kodin kauniiksi, polttaa jouluntuoksuisia kynttilöitä, askarrella joulukoristeita ja rentoutua. Aina joulu ei ole ollut minulle mieleinen.

Vuosia jouluaattoon ja pyhiin yleensä, kuului se, että ravasimme minun vanhemmilla, miehen vanhemmilla, veljeni perheen luona, jne. Missään vaiheessa ei saanut kunnolla rauhoittua omassa kotona ja viettää omaa joulua. Jotenkin koin nuo joulut ahdistavana. Enkä vähiten senkään takia, että aikuisten ihmisten lahjaostokset olivat käsittämättömiä. Vielä viime joulunakin ihmettelin sitä (turhan) tavaran paljoutta :/ Oman äitini kanssa käymme ennen joulua yhdessä ostoksilla ja silloin hän yleensä ostaa jotain mitä tarvitsemme. Isäni taas on vuosia antanut rahaa, jolla voimme sitten matkustaa johonkin, tmv. Veljeni kanssa emme enää vaihda lahjoja. Kuitenkin molemmilla on jo kaikkea.

Kummilapsille ostan yhdet lahjat. Kummityttöni asuu Joensuussa ja siksi se ei ole mitään 20141224_171511hirveän isoa ja painavaa :) Kummipoikani taas on nyt jo 18 vuotias, mutta silti ostan aina jotain vaatteita, tmv.

Miehelleni ostan useamman pienen paketin, mutta kaikki tarpeellista. Äidille pari pakettia ja isälle myös. Muutamalle ystävälle vien joulukukan.

Itse toivon joululahjaksi yleensä paria kirjaa ja muuta hyödyllistä. En kuitenkaan odota paljon. Mielummin olen ilman lahjoja kuin saan jotain aivan turhaa. Kuten jonkin kyltin, jossa on hassu aforismi, ne lähtevät aina kiertoon samantien :D

20141218_170248Muutamaa päivää ennen aattoa käymme ostamassa joulukuusen. Sen on kuulunut jouluumme 3-4 vuotta. Kuusi tuo ihanan jouluntuoksun ja tunnelman. Voisin hankkia kuusen jo vaikka viikon ennen aattoa, jos se olisi soveliasta :) Viime vuonna haimme kuusen edellisenä viikonloppuna (aatto oli keskiviikko) ja iskimme sen paikalleen heti :) Se oli ilonamme loppiaiseen saakka.

Minulle jouluaattoon kuuluu aamulla riisipuuro. Muuten aamu menee rauhallisesti, odotellen joulurauhan julistusta. Sen katselemme/kuuntelemme miehen kanssa joka joulu. Muutamana viime jouluna minun vanhempani ovat tulleet syömään iltapäivällä. Olemme kokkailleet perinteisiä jouluruokia. Vanhempani ovat tykänneet paljon ja ovat olleet kiitollisia.

Usein aattoiltana olemme valvoneet pitkään, jopa seuraavaan aamuun… Viime vuonna emme valvoneet, koska joulupäivänä oli hyvä ystäväni tulossa syömään ja tiesin silloin illan venyvän.

Näitä ajatellesssa iskee joulukuume. Muttei siihen ole enää pitkä aika :) Ja ennen sitä käymme fiilistelemässä joulua Münchenin joulumarkkinoilla. Siitäkin olemme tehneet perinteen. Viime vuonna kävimme Wienin joulumarkkinolla.

Eilen paketoin ensimmäiset paketit. Paljon en osta ja koska olen työttömänä, en osta kallista. Onneksi sen kaikki ymmärtävät. Enää hankittavana ovat kummilasten paketit.

Näihin fiiliksiin, piparintuoksuisiin <8-)

20141224_153509

Kotimatka

25.6.2015 Yleinen

Loma lusittu ja kotimatka alkoi. Olimme tilanneet jo edellisenä päivänä taksin aamuksi viemään meidät huvilalta bussiasemalle. Intercitybussi Limassoliin lähti 09:00 ja ehdimme siihen todella hyvin. Teinit rynnivät bussin takaosaan ja me jäimme etuosaan. Bussimatka Limassoliin kesti noin tunnin ja vartin. Limassolissa oli bussin vaihto Larnacaaan menevään intercityyn. Limassolissa oli aika mukavan näköinen pitkä, mutta kapea ranta. Matka Larnacaan kesti noin puolitoista tuntia. Larnacassa kävimme rannan lähellä syömässä souvlakit, jotka olivat kyllä maistuvia. Tulimme siihen tulokseen, mikäli vielä matkustamme Kyprokselle, niin kohteet sillä kertaa tulevat olemaan Larnaca ja mahdollisesti aivan länsirannikko tai sitten kokonaan Pohjois-Kyproksen puoli, koska ne alueet jäivät vielä näkemättä. Larnacasta matkasimme vielä paikallisbussilla lentokentälle.

Jos joku ei reissullamme mennyt putkeen, niin se oli kotimatkan lentokenttä toiminta. En ole koskaan tavannut niin hidasta lähtöselvitystä kuin Larnacassa. Olimme hyvissä ajoin kentällä, eli boardaukseen oli aikaa yli tunti. Pääsimme pois lähtöselvityksestä vasta kun boardaus lipun mukaan oli jo alkanut ja paikat koneessa olivat yksittäisiä ja aivan eri puolilla konetta. Kaiken lisäksi se ainoa epämiellyttävä ihminen, jonka Kyproksella koko matkan aikana tapasin, sattui samaan lähtöselvitysjonoon meidän kanssamme. Tämä kyproslainen mummeli etuili sumeilematta, vaikka hänelle sanottiin asiasta ja jopa hänen oma miehensäkin hänelle siitä huomautti, muttei hän välittänyt tuon taivaallista. Onneksi kuitenkaan yksi etuileva mummeli ei voi pilata koko lomaa. Flynikin lento lähti melkein tunnin myöhässä, joten aivan hoppu ja hätä ei kuitenkaan tullut. Lähtöselvityksestä emme myöskään saaneet jatkoboardareita Wienistä Helsinkiin, vaan meitä ohjeistettiin menemään Wienissä uudelleen lähtöselvitykseen. Vaihtoaika Wienissä oli tunti 40 minuuttia ja koska kone lähti myöhässä Larnacasta se tiesi melkoista kiirettä Wienin kentällä viiden lapsen kanssa, joista kolme on epämiellyttävässä teinilonnimisiässä.

Kuten arvata saattaa Wienissä sitten juostiin. Ensin hirveällä kiireellä passintarkastuksen läpi, ulos saapuvien puolelta ja lähtöselvitykseen, joka oli juuri mennyt kiinni. Virkailija sanoi, että meidän olisi pitänyt mennä suoraan portille, johon totesin että eihän meillä ollut boardareita sille lennolle, koska emme saaneet niitä Larnacasta. Sitten virkailija hoksasi että olimme tulleet toisen yhtiön koneella, vaikkakin saman allianssin, ja tulosti meille boardarit, sekä ilmoitti vielä portille että olemme tulossa. Ei kun kauhealla kiireellä eteen päin: ensin transit-alueelle, sitten nopeasti turvatarkastukseen ja joka välissä täytyi tarkastaa, että kaikki lapset pysyvät edelleen mukana. Kun saavuimme portille niin Finnair oli juuri aloittamassa boardaamaan. Siinä jäi Mozartin kuulat ja Sacherkakku hankkimatta tuliaisiksi. Kaikki kuitenkin päädyttiin kunnialla koneeseen ja kuviteltiin voivamme huokaista helpotuksesta. Mitä vielä! Koneen lähdettyä nuorempi poikani huomasi jättäneensä lompakkonsa Flynikin koneeseen ja siitä hänelle syntyi suuri suru ja huoli, koska KELA-kortti oli lompakossa. Vieressämme istunut mieshenkilö kuuli keskusteluni poikani kanssa, ja ilmeisesti myös huomasi kuinka murheellinen hän oli, koska puuttui keskusteluun kertomalla käyvänsä usein töiden takia Wienissä, ja että itseasiassa hänen kollegansa on lähdössä Wieniin töihin seuraavalla viikolla, ja hän voisi selvitellä asiaa. Annoin hänelle yhteystietoni ja ajattelin että noinkohan tämä selviää, mutta yllätys yllätys, viikko loman jälkeen hän ilmoitti kollegansa tuoneen poikani lompakon Suomeen ja postittavansa sen hänelle kunhan palaa lomalta töihin. Laupiaita samarialaisia on siis vielä olemassa.

Noin puoli yhdentoista aikaan illalla koneemme laskeutui Helsinkiin ja pääsimme vihdoin yöunille Hilton Airportiin. Matka oli pitkä, raskas ja täynnä monen laista mutkaa, säätöä ja häsläystä. Kunnialla saimme kuitenkin koko katraan Helsinkiin asti ja nukkumaan. Seuraavana aamuna Hiltonin mahtavan aamupalan jälkeen suuntasimme uudelleen lentoasemalle ja kohti kotikenttää. Odotellessamme boardauksen alkamista kuulutettiin koneen olevan ylibuukattu ja osan porukasta täytyy jäädä pois. Onneksi kuitenkin vapaaehtoiset löytyivät ettei matka pidentynyt meidän osaltamme vielä päivällä.

Kypros vol 1

18.6.2015 Yleinen

Wienissä suuntasimme aamupalan jälkeen kohti lentoasemaa. Olimme kentällä hyvissä ajoin ja kaikki sujui jälleen kerran todella hyvin. Hiukan yllätti, että Kyprokselle oli passin tarkastus, vaikka se on EU-maa, ja turvatarkastus oli juuri ennen porttia, kuinkas siinä ostat mitään tuliaisia kentältä?? No ei kylläkään edes testattu, että olisiko kentältä ostetun pullon tai hajuveden saanut viedä turvatarkastuksen läpi. Kentällä ollessamme olin todella kiitollinen, että tavarat oli jo edellisenä päivänä selvitetty Larnacaan, niin oli yksi ohjelmanumero kentällä vähemmän. Wienistä matkamme jatkui FlyNikillä.

Vaikka kone lähtikin Wienistä hiukan myöhässä, niin perille Larnacaan saavuimme lähes ajoissa. FlyNikin lentoemännillä oli mukava työasu: kauluspaita ja farkut. Pohdin siinä, että varmaan paljon mukavampi työskennellä rennoissa vaatteissa. FlyNikillä oli myös hyvä palvelu, ruoka, tai paremminkin välipala, lämmitetty leipä kuului hintaan, samoin kuin kaikki alkoholittomat juomat, mistä taas viisilapsinen perhe kiittää. FlyNikillä myöskin penkit olivat mukavat, nahkapäälysteiset ja tilavat, ainakin minun mielestäni.

Larnacassa odottelimme tavaroita ja kaikkien muiden rinkat, paitsi minun, tulivatkin hihnalle aivan kuten pitikin. Käväisin sitten kysymässä palvelupisteestä rinkkaani ja he totesivat sen tulevan erikoismatkatavarahihnalle. Eipä siinä mitään. Sieltähän se sitten löytyi, mutta logiikka oli hiukan hukassa, koska kaikki muut rinkat kuitenkin tulivat normi hihnalle ja olivat samalla lailla pussissa kuin minunkin rinkkani. Pääasia, että tuli perille. Nyt koko köörille rinkat kantoon ja ulos terminaalista. Ulkona vastassa oli kuumuus. Ihanaa, vihdoin lämmintä! Seuraava urakka oli etsiä bussi, jolla pääsisimme Larnacan keskustaan ja vaihtamaan bussiin kohti Paralimniä. Oikea bussipysäkki löytyi kysyttyämme tietä kahdelta hampaisiin asti aseistetulta poliisilta. Hyppäsimme ensimmäiseen bussiin, koska kuski kertoi sen menevän sinne mistä intercitybussit lähtevät. Taksilla tietysti olisi ollut helpompaa kulkea, mutta halusimme kerrankin matkustaa julkisilla ja samalla nähdä vähän todellista Kyprosta. Kyproksella bussilla matkustaminen on halpaa. Kertalippu kaupungissa aikuiselta 1,50€ ja lapselta alle 12v sekä opiskelijalta 0,75€. Intercitybussi Larnaca-Paralimni, Larnaca-Limasol, Limasol-Pafos aikuiselta 4€/väli ja lapselta puolet siitä. Paralimnissä jouduimme vaihtamaan vielä kerran paikallisbussiin Protarakseen ja saavuimme huvilalle noin klo 18 aikaan. Lapset syöksyivät huvilan altaaseen uimaan ja me miehen kanssa lähdimme kauppaan ostamaan ilta- ja aamupala-ainekset…

Huvila Protaraksessa

Huvila Protaraksessa

Wien

17.6.2015 Yleinen

Toukokuun viimeisenä päivänä alkoi meidän hartaasti odottama loma. Onneksi miehen tytön lakkiaisista selvittiin ajoissa kotiin, joten seuraavan aamun herätys koneelle ei ollut paha. Lapsille aamupala, koirien, kissojen ja hiirien viimeiset hoidot ja tarkistus että hoitajille jää kunnon ohjeet ja varusteet. Kolme lasta autoon ja kohti lentokenttää. Miehen vanhin lapsi tosiaan ilmoitti ettei lähde matkaan. Hän lähti kesätöihin Tampereelle ja meinaa kuulemma muuttaakin sinne poikaystävänsä kanssa pysyvästi. Toivottavasti hakee myös johonkin kouluun. Hiukan kyllä hirvittää, kun ei tytöllä taida olla työpaikkaakaan tiedossa kesän jälkeen, mutta siinäpä oppii.

Hilton Vienna Danube Waterfront

Hilton Vienna Danube Waterfront

Lentomatka Helsinkiin sujui hyvin. Suuren jännitysmomentin aiheutti vielä, että Helsingistä piti sitten löytää minun pojat kyytiin ennen kuin jatkolento Wieniin lähtee. Onneksi meidän lento Helsinkiin ei olut myöhässä, etteivät minun poikani päätyneet kahdestaan Wieniin, meidän jumittaessa Helsingissä. Myöskään lennolla Wieniin ei ilmennyt ongelmia. Wieniin saavuimme suurinpiirtein aikataulussa. Matkatavarat olimme saaneet selvitettyä jo lähtökentällä perille Larnacaan asti, joten niitä ei tarvinnut Wienissä lähteä mihinkään kuskaamaan. Wienin lentoasemalta matkustimme CAT:lla Wienin keskustaan ja sieltä edelleen parilla metrolla hotellille. Meillä kävi niin hullu tuuri, että olimme Wienissä sunnuntaina, jolloin alle 15-vuotiaat matkustavat julkisilla ilmaiseksi. Niinpä siis viiden lapsen kanssa liikkuminen julkisilla oli suhteellisen kätevää ja järkevää.

Hofburg Wien

Hofburg Wien

Hotelliin kirjautumisen jälkeen lähdimme iltakävelylle Wienin keskustaan. Ensin taas metrolla Schottentorille ja siitä kävellen Hofburgille, jonka läpi jatkettiin Mäkkärin kautta kohti Stephansplatzia ja lopulta päädyimme Stubentorin metroasemalle. Sieltä suuntasimmekin metroilla takaisin kohti hotellia. Wien oli kaikin puolin mukava ja erittäin kaunis kaupunki. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin lasten kanssa liikkuminen on helppoa ja vaivatonta. Julkinen liikenne on nopea ja helppo tapa liikkua. Metrot ja metroasemat olivat siistejä ja hyvin hoidettuja. Mielelläni voisin lähteä Wieniin uudestaankin lomalle. Varsinkin kun hotellimme Hilton Vienna Danube Waterfront oli kauniilla paikalla Tonavan varrella ja pihassa oli vielä uima-allaskin. Ainoa asia, mikä Wienissä vietetyssä ajassa jäi kaihertamaan oli etten ehtinyt käymään Wienin Hard Rock Cafesta hakemassa magneettia kokoelmiini. Yritys kyllä oli hyvä, mutta lapset alkoivat illalla olemaan jo melko väsyneitä kävelemiseen ja matkustamiseen, joten päätimme jättää sen hakemisen väliin.

Pusuja ja pallopäitä: II semifinaali

21.5.2015 Euroviisut, Wien, Yleinen

Toinen semifinaali on nyt harjoiteltu. Tämä onkin vaikeampi ennustettava kuin ensimmäinen, sillä mukana on monia hyviä kappaleita. Osa sellaisia, jotka itseäni sykähdyttävät, mutta eivät varmaankaan äänestäjiä. Samoin sellaisia, joita äänestetään, mutta mielestäni eivät ansaitsisi moista hypetystä.

Yksi edellä mainituista on Ruotsin Måns. En itse saa kappaleesta irti mitään. ”We are the heroes of our time…” kuullostaa kyllä varmaan mieltäylentävältä, mutta muuten en sanoituksesta ota mitään tolkkua. Kopioitu tonttu-ukko on muuttunut pallopääksi ja seikkailee Månsin taustalla tuttuun tapaan. Visuaalisestihan kappale on erilainen, hienosti toteutettu ja varmasti esitetty. Se, mikä tv:n katsojille ei välttämättä näy, on Månsin piukeiden nahkapöksyjen oikean taskun pullotus :) Siellähän on tuo esityksessä käytettävä pikku valo, joka nähdään Månsin kädessä esityksen aikana…IMG_2141

Mutta sen enempää ruotimatta illan upeaa showta, bongaa seuraavat illan esityksestä:

  1. Lesbopusu, homopusu ja heteropusu samassa esityksessä
  2. Suomelta 2011 lainattu maapallo
  3. Upeat pyro- ja savuefektit
  4. Jälleen mahtavat taustalavastukset värikirjoineen
  5. Norjan oudon esityksen naislaulajan upean koltun
  6. Raivoisan kenkien riisumisen
  7. Kultaiset tennarit
  8. Islannin edustajan Heran (Je ne sais quoi) taustakuorossa
  9. Kyproksen ilmeetön mutta herkkä tulkinta
  10. Slovenian edustaja luurit päässä – miksi?IMG_2190

Joten mitään suuria estradiyllätyksiä ei tämä päivä tuo tullessaan. Samanalainen mahtava show on edessä kuin ensimmäisessäkin semissä. Jännityksellä kuitenkin odotan finaaliin pääsijöitä.

Lähes varmoina pidän seuraavia: Ruotsi, Norja, Slovenia, Israel ja Azerbaidzan.

IMG_2134

 

 

Toivoisin myös finaaliin: San Marinoa, joka kaikissa mittauksissa häntäpäässä sekä Kyprosta.
Mutta kun kyseessä on Euroviisut, niin kaikki on mahdollista :)
Hauskaa viisuiltaa meille kaikille.

IMG_2168IMG_2198

Enemmän pinkkiä – pliiis!

20.5.2015 Euroviisut, Wien, Yleinen

”Näin karvas viisukarsinta eteni!”.
Näin otsikoi Iltalehti eilen käytyjä Euroviisujen semifinaaleja ja niiden lopputulosta. Mietin mielessäni toimittajan sanavalintaa: miksi se oli karvas? Varmaankin siksi, että Suomi ei nyt tänä vuonna mennyt finaaliin, vaikka ennakko-odotukset joidenkin kohdalla olivat korkealla. Monelle se oli pettymys, monelle odotettu  ja muutamalle jopa ilon aihe.

UMK ja YLE rummuttivat suomalaisten äänten avustuksella tämän vuoden Euroviisuihin kappaleen, joka ei ollut riittävän tasokas muiden 16 kappaleen joukossa. ”Asenne ratkaisee” on monesti kuulunut kannattajien suusta. Asennetta PKN:llä oli, mutta se ei nyt yksinkertaisesti näissä kisoissa vaan riitä. Kappaleen tulee olla hyvä, sellainen joka vakuuttaa kuuntelijoita tv-ruutujen äärellä tuon sallitun kolmen minuutin ajan. Ai niin, eihän ”Aina mun pitää” kestänyt kuin 1,29 minuuttia. Revi sitten suomekielisestä punk-pläjäyksestä pisteitä. Kappale oli ohi ennen kuin huomasikaan.

Otetaan tähän päivään pieni ajatusleikki.
Mitäpä jos Suomen jääkiekkomaajoukkueeseen valittaisiin pelaajat asenteen ja suvaitsevaisuuden mittareilla? Pelitaidoilla ei niinkään olisi merkitystä, kunhan pelaaja herättäisi keskustelua ja antaisi suvaitsemattomalle maailmalle merkit, että kyllä meillä Suomessa suvaitaan.

Maalivahdiksi laitettaisiin somalialaista alkuperää oleva kaveri, jolle jääkiekkorinki on tuttu vain tv-ruudusta. Puolustuksen hoitaisivat sateenkaariryhmän edustajat, joille kisapaidan sininen sävy ei olisi hyvä -”Enemmän pinkkiä pliiiis!”. Hyökkäyspuolesta huolehtisivat romaanikerjäläiset, joille elämä Sokoksen kulmalla pahvimuki kädessä on päivästä toiseen yhtä taistelua. Asenne ratkaisee, pelillä ei niin väliä – ja kyllä me suomalaiset osataan näyttää muulle maailmalle!icejpg

Iltapäivälehdet hehkuttaisivat Suomen maajoukkuetta, Yleisradio ja Jääkiekkoliitto seisoisivat yhtenä tiiviinä rintamana joukkueen takana. Kisaviikon aikana pelaajat toisivat esille asioita, joihin omassa elämässään haluaisivat parannusta: maalivahdille suvaitsevaisuutta kotimaassaan, LGBT-puolustajille tasa-arvoisuuta yhteiskunnassa ja romaaneille lämpimämpiä talvipäiviä ulkotöihin. Media hehkuttaa: ”Suomi on rohkea!” ”Tämä muuttaa koko jääkiekkomaailman!”

Ennen kisoja, vannoutuneet kiekkofanit yrittävät vakuuttaa, ettei pelkkä asenne riitä, kuinka peli ei suju ja taitoakin tarvitaan. Nämä soraäänet ristiinnaulitaan rasistisina kisahallin seinään, tai ainakin Facebook-seinään, alan kaikkitietävien ”ammattilaisten” johdolla. Nämä ”ammattilaiset” seuraavat tapahtumia mutu-tuntumalla, tuskin edes pelaamista nähneenä. Pettymys muuta maailmaa kohtaan on suuri, kun tuleekin tappio ja häviö. ”Ei meissä mitään vikaa ole, onhan pelaajilla asenne kohdillaan!” Innokkaimmat fanit rullaavat Suomen lippuja, solvaavat muun maailman rasistiseksi ja suvaitsemattomaksi.

Asennehypessä kukaan ei kuitenkaan näe metsää puilta. Kyseessähän on kilpailu, johon tarvitaan kaikki mahdollinen satsaus: hyvää taidokasta peliä, tuota kuuluisaa asennetta ja ennen kaikkea täydellinen kokonaisuus. Sillä päästään maaliin saakka ja sitten se poika vasta saunoo!

Eilisessä semifinaalissa oli 16 kappaletta, joista 15 oli mielestäni parempia kuin Suomen tämän vuotinen edustuskappale. Toki yllätyksiäkin oli äänestystuloksessa. Olisin mielelläni suonut finaalipaikan Tanskan iloiselle hygge-hygge ilottelulle ja Unkarin unettavan jollotuksen laittanut kohti pustaa. Mutta Euroviisuissa kaikki on mahdollista ja hyvä niin, ettei kaikki ole kiveen hakattuna.

esc4jpgEilen iloitsin kovin Viron kappaleen jatkoon pääsemistä. Esitys escjpgon lavalla hieno, mutta upeampi tarina kerrotaan kuitenkin tv-ruutujen ääressä. Uskomattoman kaunista tulkintaa ja kemiaa näiltä Viron artisteilta. Voi jopa olla, että ensi vuonna ”jääkiekkojoukkueemme” matkaa lautalla Tallinnaan viisukarkeloiden merkeissä :) Mutta vielä on monta hienoa kappaletta ääneesc2jpgstettävänä, ennen kuin voittaja kruunataan. Tänään illalla pääsee seuraamaan uusia maita ja kappaleita toisen semifinaalin merkeissä. Lisää tarinointia luvassa siis huomenna.

Sissin jalanjäljillä: tasseleita ja lavakarhuja

15.5.2015 Wien

IMG_1836Ensimmäiset 24 tuntia Wienissä takana ja paljon on jo kirjoitettavaa vuoden 2015 Euroviisujen isäntäkaupungista. Olen itse sitä mieltä, että ensimmäisen päivän aikana saa uudesta paikasta ensivaikutelman, joka heijastelee mukana koko oleskelun ajan. Oma ensivaikutelmani Wienistä on siisti, monikulttuurinen ja ystävällinen. Historia puskee päälle sekä kapeilla sivukujilla että suurten monumenttien edessä. Musiikki on vahvasti mukana kaupunkikuvassa: konsertteja klassisesta musiikista rokkiin järjestetään tienvarsimainosten mukaan runsaasti ja onhan edessä taas yksi historiallinen tapahtuma noin viikon kuluttua.Aamun lenkkipolulla rakentelin seuraavan viikon reittisuunnitelmaa Sissin jalanjäljissä Schönbrunnin palatsin puistikossa. Itse palatsialue on kuulunut Habsburgien suvulle 1560-luvulta lähtien ja nykyinen palatsi rakennettiin 1642. Itävalta-Unkarin kuningasperhe Franz Josef ja Elisabeth (Sissi) viettivät täällä kesiään – kun Sissi malttoi Wienissä viihtyä. Sissihän oli kova tyttö kuntoilemaan sekä piti huolta hoikasta figuuristaan ja niinpä nuo palatsin pusikot antavat mahdollisuuden hyvin monipuoliseen kutoiluun. Erityisesti sik-sak -polku puiston ylle, juhlavalle ”paviljongille” Gloriettelle, saa hikikarpalot pintaan!

IMG_1723Wienissä järjestetään toista kertaa Boyleski Gaala, jossa burleskin ammattilaiset ympäri maailmaa saavat esitellä taitojaan. Eilen illalla lavalle nousivat ”Twirling Dirndl” eli naispuoliset burleskiesiintyjät. Illan juontajana toimi ihastuttava ja sanavalmis World Famous *BoB*, rehevä ja kupliva amerikkalaisdaami, jonka iloisuus kantoi läpi koko shown. Jospa muistaisinkin kaikki nuo räävittömät ja hauskat lohkaisut, joita daami, koko ajan positiivisella asenteella, lohkoi. ”Can you sing? No. Then we need to strip!”

En itse ollut burleskia koskaan nähnyt, joten minkäänlaista erityistä mielikuvaa minulla ei ollut, mitä tuleman pitää. Juu, tiesin kyllä että enemmän paljasta pintaa tulee näkymään kuin suomalaisen kesäteatterin lavalla, mutta miten se esitellään onkin eri asia. Jo sisääntuloaulassa entinen sisäministerimme olisi saanut slaagin: hyvin muodot paljastaavaan perinteiseen itävaltalaiseen asuun, ”dirndliin” pukeutunut daami myy savukkeita ns. lantiotarjottimelta kuin ennen hyvään vanhaan aikaan. Viereisellä tiskillä oli tarjolla kimaltelevia tasseleita (pieni rinnanpään peittävä koriste), joka on viimeinen vaatekappale, jonka tanssija jättää ylleen. Malleja oli saatavana tupsulla tai ilman.IMG_1736IMG_1750

Wikipedia kertoo, että 1700-luvulla burleski oli kirjallisuuden tyylimuoto, jossa korkeaa asiaa kuvattiin matalalla tyylillä tai päinvastoin. Juurensa burleskitanssi juontaa vaudeville- ja varieteeteattreista kehittyen sripteaseksi. Nykyinen burleski on kuitenkin muuta kuin perinteistä strippaamista. Burleskissa yhdistyvät mm.  musiikki ja tanssi, tarinallinen kerronta, komedia tai draama, upeat asut, erotiikka, vartalon kontrolli, pilkka, kiusoittelu ja parodia. Ja muuten,  burleskitanssijan ylle aina jää jotakin ylle shown lopussa…

Eilisen illan esityksessä musiikkilajit vaihtelivat oopperasta latinoon, monsterihevistä perinteiseen viettelevään swinggenreen tai kreikkalaiseen kansantanssiin. Lavalla nähtiin upeita asuja, sulkia puuhkia ja runsaasti glitteriä, sekä tietty paljasta pintaa: kaikki sulassa sovussa keskenään ja pilke silmäkulmassa.  Liki kaksikymmentä daamia kävi esittämässä oman shownumeronsa, joita yleisö sai nettilinkin kautta käydä äänestämässä. Nelihenkinen tuomaristo koostui alan ammattilaisista ja yleisö, ikään kokoon tai sukupuoleen katsomatta, oli mukana täysin rinnoin: osa jopa teeman mukaan pukeutuneina.

IMG_1770

Illan kruunasi artistivieras Courteny Act, joka esitti mm. hittibiisinsä Mean Gay. Courtney Act tuli tunnetuksi Australian Idols 2003 ohjelmasta, jonne hän pyrki ensin poikana (Shane Jenek). Saadessaan kieltävän vastauksen osallistumiselleen, hän saapui seuraavana päivänä pukeutuneena naiseksi ja pääsikin jatkoon. Kaikkein kirkkainta pallia ei Idolsissa tullut, mutta hän oli kuitenkin yksi semifinalisteista ja näin kuuluisuuden portit aukesivat. Nykyään Courtney Act asuu Yhdysvalloissa ja on mukana niin musiikissa kuin erilaisissa tv-ohjelmissa.IMG_1826

Kävellessäni kotiin, mietiskelin, että burleski tai sen osat saattaisivat toimia jo hieman laantuneen parisuhteen piristäjänä flirttailevalla otteellaan. Burleskihan ei katso ihmisen kokoa tai ihmettele sitä mitä vaatteiden alla on piilossa: tärkeintä on eläytyminen ja varmuus oman kehonsa hallinnasta ja oman kehon ihanuudesta. Malttamattomana jään odottelemaan torstai-iltaa, jolloin vuorossa ovat miespuoliset burleskiesiintyjät ”Yodeling Lederhosen”…

Hei, ne otsikossa mainitut lavakarhut. ”Stage bears” olivat esityksen ”lavahenkilökuntaa”, jotka kävivät keräämässä artistien asusteet ja siistivät lavan roskista ja glitteristä esityksen jälkeen. Karhut olivat isoja,keimailevia, karvaisia miehiä vähissä asuteissa, jotka lakaisivat kaiken glitterin lavan reunan yli ensimmäisen rivin päälle – ilmaiseksi…IMG_1744 IMG_1762

”Tulen Euroopasta, pohjolasta päin…”

3.5.2015 Euroviisut, Wien, Yleinen

Se olisi taas SE aika vuodesta… Euroviisut! Laitoin tällä kertaa vain yhden huutomerkin, joka kertoo siitä, että tänä vuonna en aikakaan vielä ole päässyt suureen viisuhurmokseen. Toisin kuin aikaisempina vuosia, on ollut jännitävää seurata eri maiden karsintoja ja miettiä, miten Suomi menestyy. Ei nyt…:(

IMG_1700UMK tänä vuonna vaikutti aluksi mielenkiintoiselta. Uusia artisteja, mielenkiintoisia kappaleita ja pienen pieni askel parempaan showtyyliseen kansanjuhlaan. Innokas odotus kuitenkin laski viikkojen kuluessa, kun alkoi vahvasti näyttää siltä, että voittaja oli kiveen hakattu, ennen ensimmäistäkään semifinaalia. Tästä kiitos järjestävälle taholle, jolle minäkin tahtomattani maksan 0,68% veroa ansiotuloistani.

On käsittämätöntä kuinka YLE buffasi yhtä ja ainoaa osallistujaa mainonnassaan ja ohjelmavalinnoissaan koko UMK -kisan ajan. Yksikään muu artisti ei saanut YLE:n mainonnassa niin paljon näkyvyyttä kuin lopulta ”yllättäen” Pertti Kurikan Nimipäivät. No, nyt joku voi miettiä, että ”kansa” äänesti näin…Niin se kansa, jonka mielestä ”Suomi häviää aina”, ”Euroviisut eivät ole laulukilpailu”, ”Eikä musiikilla ole Euroviisuissa mitää merkitystä”. Tässä tapauksessa kansa oli oikeassa – tänä vuonna musiikilla ei ollut mitään tekemistä – ainakaan Suomen edustajaa valittaessa.

Kaiken tietävä euroviisukansamme näpytteli finaali-iltana kännykkäänsä ”suvaitsevaisuus” ja ”asenne” edellä ja lähetti PKN:n ja viisuhistorian lyhyimmän kappaleen isolle lavalle Wieniin. Ne, jotka rohkenivat olla erimieltä kappaleen laadukkuudesta, leimattiin somessa suvaitsemattomiksi ja jopa rasisimikorttia vilauteltiin. Höpö höpö sanon minä! Ei ole mikään este nousta Euroviisulavalle kehitysvammaisena tai muutenkaan valtaväestöstä poikkeavana. Este minun mielestäni on onneton kappale. Minulle muuten on kenenkään turha tulla suvaitsemattomuuskorttia heiluttelemaan, jollet tunne taustojani riittävän hyvin.

Ettei PKN saisi tässäkin blogissa turhaa palstatilaa, lopetan kirjoittamisen PKN:sta tähän. Mainittakoon vielä se, että tänä vuonna Suomen liput eivät heilu aikanaan minun kädessäni ja ainakin ensimmäisessä semifinaalissa on yksi hyvä 1,5  minuutin vessa- / jääkaappitauko.

 

Viro on minun yksi suosikeistani!

Viro on minun yksi suosikeistani!

Kuten alussa mainitsin, yhdellä huutomerkillä lähdetään kohti tämän vuoden viisuja. Jossain vaiheessa, jopa alkoi harmittamaan, että edes lunastin liput tämän vuoden mittelöihin. Viime kevään blogeissa kirjoitinkin viisuviikon ”raskaudesta” seisomisineen ja jonottamisineen. Tänä vuonna mukana on runsaasti hidastempoisia kappaleita. Vauhdikkaammat rallit ovat saaneet aikaan hieman liikehdintää ja paikat vetreytyneet katsomossa. Tänä vuonna varsinaisia ”bilebiisejä” ei ole montaa tarjolla ja onkin mielenkiintoista nähdä miten semifinaalit ja itse finaali näyttävät kokonaisuutena ja kuinka mielenkiinto saadaan pysymään yllä koko shown ajan.

Viisuviikkoon liittyy paljon muutakin kuin nuo Ison Lavan -tapahtumat. Wien on itselleni vieras kaupunki, joten innokkaana lähden tutustumaan kaupungin tarjontaan. Jos luoja suo, saan lipun Kansallisopperan ”Pop meets Opera” esitykseen ja pääsen kuuntelemaan Conchita Wurstin ja Plácido Domingon esitystä jonakin iltana. Kaupunkiin tulvii väkeä ympäri maailman ja innolla odotan viisuystävien tapaamista; joidenkin kanssa jopa 10 vuoden takaa. Myös lähikaupunki Bratislava kutsuu päiväretkelle. Ja toki aina yön pieninä tunteina pyrin kirjoittamaan blogia viisuviikon tapahtumista niinkuin ne itse näen ja koen.

Euroviisut juhlivat tänä vuonna 60-vuotisjuhlia, joten paineet loistavan shown järjestämiselle ovat kovat. ORF onkin ahkerasti päivittänyt somea viisulavan rakentamisen etenemisestä sekä muun viisumainonnan leviämistä katukuvaan. Mukana mittelössä tänä vuonna on myös Australia, jossa on vahvat viisuperinteet ja juhlavuoden kunniaksi saivat kertaluontoisen kutsun tulla mukaan viisuihin. Jos Australia voittaisi viisut, ei Euroviisuja kuitenkaan järjestetä ensi vuonna pallon toisella laidalla, vaan ilmeisesti joku suurista maksajamaista (Saksa, Ranska, Englanti, Italia tai Espanja) saa kisat järjestettäväksi. Jos et vielä ole ehtinyt perehtyä tämän vuoden viisuihin, Youtubessa on soittolistani, jossa kaikki 2015 ehdokkaat ovat esiintymisjärjestyksessä.

60-vuotisjuhlallisuuksia vietettiin BBC:n toimesta Lontoossa maaliskuun lopussa. Itse pidin tuosta juhlalähtyksestä, vaikka myöhemmin ”hard core” brittifanit löysivät showsta runsaasti moitteen sijaa. Onneksi Euroviisut ovat loppujen lopuksi suvaitsevainen ja melko vapautunut tapahtuma, eikä kenenkään tarvitse seurata laulukilpailua veren maku suussa – ainakaan koko aikaa.

Se, mikä itseäni hieman kaksijakoisestikin mietityttää, on jälleen kerran Venäjän artistin vastaanotto. Viime vuonna Kööpenhaminassa Venäjän sisarukset toivettiin lavalle buuauksin, Lontoossa viisuvoittaja Dima Bilan sai niin raivoisan vastaanoton, että BBC joutui leikkaamaan buuaukset pois ohjelmasta. Tänä vuonna Venäjää edustaa Polina Gagarina kappaleella ”A Million Voices”. Venäjän nykytilanteen huomioiden on kappale vähän korni laulavine lapsikuoroineen ja ”Praying for peace and healing” -teemoineen. Eikä vähemmistöjen asemakaan ole ottanut askelia parempaan suuntaan. Onko sitten oikein buuata ja osoittaa mieltään artistille? Jos Suomi voi lähettää suvaitsevaisuusviestiä omalla kappaleellaan, miksei yleisö voi näyttää omaa asennettaan artistille, joka kuitenkin edustaa omaa maataan? Minun mielipiteeni on, että pidetään laulukilpailu suvaitsevana laulukilpailuna ja nautitaan musiikista – kukin omalla tavallaan.

11 päivää ennenkuin jälleen suunnistetaan tällä kertaa Viron ja Israelin liput tanassa kohti Sacherkakkulandiaa ja tuolloin voidaan jo laulaa vuoden 1991 euroviisusanoin: ”Oon mä juonut viinii Wienissä…”