Selaat arkistoa kohteelle vointi.

Tähän on välillä niin vaikea kirjoittaa mitään

7.2.2017 Jotain sälää

En nyt onnistu kirjoittamaan hiukankaan järkevästi..

 

Vaisu fiilis ollu täl viikol. Jälleen nyt ehtoommalla alkaa ahdistus hiipimään esiin piiloistaan. En tiedä mikä mua ahdistaa, en tiedä mitä mun pitäis pelätä. Joku epämääräinen ahdistava ympäröi mua. Olo on hieman säikky. Tuntuu kuin pääni sisällä olisin, jossain hylätyssä mökissä keskellä metsää. Olen yksin. On pimeää, mutta vieläkin synkempi pimeys lähestyy mua joka taholta.

 

Tiedän, kyl etten osaa tunnistaa tunteitani, selittää tai käsitellä niitä. Häiritsee ja ärsyttää kun en tiedä mistä tämäkin ahdistus johtuu, suunnilleen vaan koska se voi..

Maanantaina mul oli psykan koe, jotain sinne koitin väkisin säätää. Näkee sit miten meni. Tänään oli matikan preli, vaikea sanoa siitäkään mitään varmaa. Liian usein kun musta tuntuu et koe menee hyvin ja et se on semi helppo, menee se lopulta penkin alle. Joten tälläkin kertaa vaan koitan ottaa chillisti ja venailla mitä tuleman pitää. Oli kyl aika kuitti olo kun pääsin vihdoin kotiin. Koe alkoi 8.10 ja luovuin papereista (=luovutin tiettyjen laskujen pyörittelyn, ei sitä kaikkea voi osata) klo 14.15. (Vain yks luokkakaveri jäi viel 5 minsaks, suurin osa porukasta lähti 12 aikoihin.) Opettaja oli sanonu meil tunnilla, et ottakaa prelistä kaikki irti, no mähän tein just niin kuin käskettiin. Saa nähä sit maaliskuussa, miten tosi tilantees menee. Hiukan tuntuu siltä et istun siel viime minuuteil asti, mut sithän istun.

 

 

Voisin vaiks koittaa askarrel jotain ja kuunnel musiikkia tai mennä vaan nukkumaan..

 

-Elina

Paljon kaikenlaista (suurimmaks osaks negatiivista, mut myös positiivinen loppukevennys)

19.12.2016 jotain positiivista, Kuulumisia (negatiivisia tosin), Sekavaa

Siinä et rupee hulluks kissanaiseks on monia hyviä puolia. Kuten: kissat ei ainakaan saa sua tunteen oloos alempi arvoseks, mitättömäks. Ne ei saa sua ajattelemaan itses tappamista, kuuntelemaa tiettyjä biisejä (tänään: https://youtu.be/Qm49FHYcLUE, toinen vaihtoehto olis: https://youtu.be/efErCBkwn50). Ei mitään edellä mainituista, päinvastoin kissat voivat lohduttaa ja auttaa jaksamaan vaikeina aikoina. Minkähän takia mieluummin valitsen kissat ja ”yksinäisyyden” kun toisessa vaakakupissa ovat ihmiset.

 

Tänään (su klo 00.00->) erehdyin juttelemaan erään ihmisen (A:n) kanssa. Se sai mut tuntemaan oloni niin arvottomaksi, mitättömäksi. Se onnistu lyttäämään mut aika alas. Viimeksi kun joku on saanu mut tunteen oloni sellaiseksi.. ..niin viimeksi se yks (exä) oli täällä. Kyyneleet yrittävät jälleen kivuta vapauteen, mutteivat nyt onnistu. Yritän pitää itseni tyynenä, rauhallisena kuin mitään ei olisikaan. En halua olla kenenkään vapaasti riepoteltavana, en olla kenenkään leikkikalu.

Jotkut harvat ihmiset ovat saaneet heräteltyä luottamustani muita kohtaan, että mulla olis viel toivoo tulevaisuudes. He ovat jotenkin onnistuneet saamaan mut aavistuksen verran ymmärtämään, etteivät kaikki käyttäydy ja toimi mua kohtaan kuin se yks (exä) Tänään edistymisessä otettiin takapakkia. Yritän ajatella, ettei se ihminen (A) välttämättä tarkoittanut, mitä sanoi ja sai aikaan, mutta ihmisistä kun ei ikinä tiedä..

 

Sieluni silmin näen jonkun tarttuvan kaulaani kiinni. Reagointini on salaman nopea, tarkoitukseni on helpottaa oloani, ennen kuin tajuntani hämärtyy. Yritän selvitä hengissä vielä muutaman hetken. Joidenkin tiettyjen ihmisten vuoksi yritän olla antamatta periksi, mutta elämä ja kuolema eivät ole omissa käsissäni. Ehkä sittenkin on aikani lähteä.

 

Olen tässä useamman vuoden yrittänyt saada itseäni ymmärtämään etten ole arvoton, että olen tärkeä. Tässä minua on eritysesti tukenut pari ihmistä. Vuoren rinnettä on niin monin verroin helpompi tulla alaspäin kuin kivuta askel askeleelta ylöspäin, niin tämänkin asian kohdalla. Keskustelun aikana yritin tosissani muistaa, että minäkin olen arvokas, mun ei tarvitse ryhtyä mihinkään mitä en tahdo. Kaikesta huolimatta tää yks onnistu järisyttämään pientä maailmaani vain muutamilla sanoilla. Tässä yksi, joka jäi parhaiten mieleeni, jos ei nyt sanasta sanaan niin kuitenkin aika tarkka lainaus: ”Vain huorat hinnoittelevat itsensä.” Suoraan sanottuna tyrmistyin, miten tää yks voi sanoa mulle niin. Muhun voi olla hidasta tutustua, päästä lähelleni ja ansaita luottamukseni, mutta vain sana vain sekunti ja musta pääsee eroon. Vain yksi teko/sana/mikä tahansa ja ei tarvii enää koittaa lähestyy mua.

 

Kaiken edellä kirjoittamani kirjoitin viime yönä (su aamuyöstä) n. klo 2-3.30.

 

 

Päivällä/illalla/yöllä (su, ma aamuyönä) jatkoin vielä lisää:

 

Paha oloni seurasi minua uniini. Kuten unet useimmiten tämäkin oli sekavahko, nyt kun päivän valossa sitä mietti ja ylipäätään unta tai siis painajaista on vaikea muistaa. Muistan vain palan sieltä, toisen täältä, en muista oikein mitään selkeästi, mutta voisin koittaa selkiyttää ajatuksiani ja kerätä ne pienet palaset. Ensinnäkin (kuten melkein aina) tämäkin painajainen tuntui täysin todelta yhtä todelta kuin nyt kirjoittaessani tätä tekstiä. Joissain kohdissa vaikutti kuin olisin ollut joissain kisoissa. Varmaksi en tiedä, mutta ainut mihin voisin verrata on pt-kisat (=partiotaitokilpailut). Välillä tuntui kuin olisin ollut jossain joukkueessa, välillä olin täysin yksi. Uneni kisoissa ei pt-kisojen tapaan tehty erillaisia tehtäviä, paitsi loppupuolella, mutta se saattoikin olla jo eri juttu. Ei kuullosta painajaiselta, eihän. Painajaisen unesta tekee se, että koko unen ajan pakenin erästä henkilöä, en tiedä kuka tämä tyyppi oli, tunnenko hänet oikeasti vai en. Toisaalta hän tuntui erittäin tutulta kuin olisin tuntenut hänet hyvinkin, mutta tavallaan hän oli täysin tuntematon. Tietenkin unessa täysin eri asioista on tehty oma mixinsä (tunne sieltä, kasvot täältä, paikka tuolta ja henkilön luonne jostain aivan muualta).

Toisinaan hän sai minut kiinni, vaikka yritin kaikkeni ettei niin tapahtuisi, sillä tiesin hänen haluavan mulle vain pahaa. Koko painajaisen ajan läsnä olivat silmitön pelko ja suorastaan kauhu. (Kirjoittaessani kissani Cissy huomasi jälleen pahan oloni ja tuli kehräten viereeni, aivan kylkeen kiinni. Kuinka ihana prinsessani.) Aika alkupuolella unta pakenin tätä henkilöä jonkinlaiseen kauppaan, en mihinkään supermarkettiin tms., vaan jonkinlaiseen pienehköön liikkeeseen. Olin hetken turvassa, mutta sitten hän jälleen äkkäsi minut. Tuntui kuin olisin päässyt pakoon, mutta tuntui myös siltä etten liikkunut mihinkään. Siellä mies sai mut ensimmäisen kerran kiinni. Hän käveli exäni jalanjäljissä ja toisti tämän tekoja mm. lyöminen jäi painajaisesta vahvimmin mieleeni. En täysin tiedä miten pääsin pakenemaan, mutta muistaisin, ettemme olleet kaupassa kahden.

Juoksin ja piileskelin koko unen ajan ja välillä mies sai minut kiinni. Toisinaan tuntui kuin pakenisin jonkun kanssa, mutta mulla ei oo aavistustakaan kuka hän olisi ollut.

 

 

 

Jotta tämä ei tyystin menisi ahdistavien tunteiden ja tapahtumien käsittelyyn voisin ikään kuin loppukevennykseksi kertoa pari positiivisempaa asiaa tästä samaisesta päivästä:

1. Omistan siis kolme kissaa (Cindy 11v., Cissy 7,5v. ja Tiikeri 5,5v.), joista yks oksentelee harvasen päivä ilman mitään syytä. No viime yönä kun olin vielä hereillä (kirjoittelin juurikin tätä päivitystä) kuulin jälleen kerran kissan oksentavan. Usein Cissy oksentaa kaksi kertaa perätysten, joten ei ollut yllätys, että kuulin kissan puklaavan kahdesti. Kissan hieman vaihdettua paikkaa kuullosti siltä kuin se olisi ollut oksentamassa huoneessani. Siellä on sellainen pörröinen karvamatto, joka on kamalimpia materiaaleja siivota kissan laattaamisen jälkeen. En siis ollut huoneessani vaan alakerrassa sohvalla. Hyppäsin ylös ja olin rientämässä ylös tarkistamaan, ettei mun vaan tarvis siivota karvamattoani. Kuinka ollakaan silmiini sattui nojatuoli, jossa tämä ”superpuklaajamme” Cissy makoili. Olin et wtf, miks Cissy on tos, eiks se ollukaan Cissy joka äsken oksensi. Jatkoin matkaani, yläkerrassa selvis oksentajan olleen Cindy, jonka en taida muistaa koskaan oksentaneen. Eikä onnekseni mun matolle, vaan yhelle toiselle joka on paljon helpompi siivota. No tänään (su) jouduin sitten pesemään maton sillä kissa oli oksentanut turkkilaista jogurttia, joten pelkkä pinta putsaus ei piisannut. Oli mul kyl hiukan hölmö olo pestä mattoa kylppärissä eikä mattolaiturilla. Toinen asia joka häiritsi viel enempi, et kuuntelin joulumusiikkia, enkä tyyliin Suomipoppia/ Iskelmää/ Looppia/ jotain muuta jota yleens kuuntelisin. No kerta se ensmäinenki pestä mattaa kylppäris ja kuunnel joulumusaa.

2. Pidän kovasti askartelusta, joten joulukorttien teko on mulle oikein mieleistä. Lähimmille ystävilleni teen kortit atomeista, en siis osta mitään valmiita. Tänä vuonna mun inspiraationi on ollut pahasti kadoksissa, joten en oo korttien kans oikeen päässy puust pitkälle. Eikä tilannetta helpota se tosiasia, ettei jouluaiheisia 3D-korttitarpeita löydy oikeen mistään. Tietenkin, mitä tärkeämpi ystävä kortin saa, sitä täydellisemmän perfektionistiminäni kortista haluaa loihtia.

No niin tälläkin kerralla tein yhtä korttia ties kuinka monta tuntia, välillä tuli kirjoitusvirheitä, joten piti aloittaa tekstin kirjoittaminen alusta tai joku kohta ei vaan miellyttänyt silmääni. Tätä tiettyä korttia mietin pitkä tovin millaisen siitä tekisin, millään en keksinyt mitään tarpeeksi hyvää ideaa. Sain kuitenkin hyvillä mielin laittaa kortin kirjekuoreen, sillä onnistun jälleen yllättämään itseni. Tiedän etten ole kirjoitustaidoiltani huonoimmasta päästä vaan olisin aikani mietittyäni keksinyt runonkin, mutta annoin itselleni anteeksi ja oikaisin etsimällä tekstin netin ihmeellisestä maailmasta. Koska kilpavarusteluni on kohdallaan eivät pinsetit yms. salaiset aseeni tälläkään kertaa jääneet pölyttymään vaan olivat suht ahkerassa käytössä, näitä omaa elämääni piristäviä asioita.

Toisinaan myös askartelu aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta suurimmaksi osaksi nautin siitä suunnattomasti. Iloni vai kasvaa kun näen onnistuneeni jälleen loihtimaan jotakin kaunista, vieläpä tyhjästä. Mieltä tietenkin lämmittävät myös toisten kehut, joita välillä kuulen. Juuri menneellä viikolla eräs kaverini muisteli kuinka ihanan kortin olinkaan hänelle viime jouluna tehnyt. Ei siinä voinut kuin hymyillä.

 

Nyt taitaa olla aika napata iltapillerit nassuun ja kiivetä yläkertaan Cissyn kanssa. Vaikka viime yönä fiilikseni olikin kurja, tänä iltana olen hymyillyt itsekseni aika paljonkin. En ole ihan varma mitkä asiat vaikuttavat parempaan fiilikseeni, mutta kyl mä ainakin yhden tavoitan, muttei siitä sen enempää. Hyvää yötä! :)

 

-Elina

Eilinen totaalinen romahdus

19.5.2015 Jotain sälää

Romahdin eilen pahasti. Tosi pahasti ja kerron nyt tässä postauksessa mitä eilen tapahtui.

Eilisestä postauksesta saat hiukan apua, tää teksti on vähän niinko siihen jatkoo.

 

Ku vihdoin pääsin kotiin kuudelta, olin tosi maissa. Vein pyörän autotalliin ja olin lähtemässä sisälle, mutta sitten näinkin riippumaton ja se tuntui sanovan: ”Ei sun oo pakko. Jää vaan tänne autotalliin, käperry riippymattoon, kuuntele musaa. Älä välitä mistään ole vaan ja anna itkun tulla.” No niin mä sitten teinkin. Ei mennyt kauaakaan kun mun yks kaveri laitto mulle viestiä. Tässä meidän keskustelu:

Kaveri: mites sun päivä?

Minä: Haluatko oikeasti kuulla?

Kaveri: no kerro ny

Minä: Suoraan sanottuna ihan vitun perseestä

Tulin hetki sitten kotiin ja käperryin riippumattoon itkemään

En jaksa. Tuntuu et oon ihan romahtamispisteessä

Oon suunnilleen koko elämäni painanu vaan meneen enkä oo osannu antaa ittelleni lepo hetkee

Jos kerron jollekin kuinka ”rento” mun lukari koulussa on, kaikki nauraa mut pihalle. Ja se kun sanon etten jaksa lukioo ku hädin tuskin viides vuodes. Kaikki sanoo siitäkin et kyl sä pystyt parempaan. En oikeesti pysty. Elän koko ajan äärirajoilla

Eikä kukaan nää sitä

Muhun sattuu aivan helvetisti

Anteeksi ’kaunis’ kielenkäyttöni, mutta olen liian murtunut välittääkseni

Tuntuu et oon suistunut burn outin puolelle

Mä oon kerta kaikkiaan ihan poikki

En pysty kasaan itteeni yhtään

Kaveri: nii oot saanu sairaslomaa? ees joskus?

Minä: Sillo ku olin osastolla

Kaveri: no miten siel meni?

Minä: Osastolla oli kamalaa. Jos joutusin nyt osastolle menisin aikusten puolelle.

Kaveri: miten nii kamalaa?

Minä: Usko vaan. Se oli perseestä.  Enkä haluis enää sinne. Mä en enää jaksa vaan purra hammasta

Nyt ku vihdoin pääsin pois ja kotiin kaikki purkaantuu

 

 

 

Itkin hyvän tovin riippumatossa ennen kuin mua löydettiin. Meillä piti olla partiokokous, jota olin jopa valmistellut. En millään saanut koottua itseäni. Onneksi meidän ryhmässä on ainoastaan mun kaverit Anni ja E. Mun pitäis olla niitten johtaja. Anni ymmärsi mun tilani, kun kerron hiukan. Anni sanoi, ettei meen oo pakko pitää kokousta, että me voidaan vaan jutella. No sopersin voitasko me lähtee koirien kans käymään läheisellä kalliolla mettässä. Siellä rauhotuin ja hoidettiin partiokokous suullisesti.

 

 

Piti sanoo viel paljonki kaikkee, mut ens kerralla.

 

 

-Elina

Vaihteeksi hieman parempi päivä

27.3.2015 Yleinen

Otsikko ihan totta: mulla oli tänään piiiitkästä aikaa ihan hyvä päivä: ei ahdistusta, alakuloa, pahaa oloa tai muutenkaan mitään pahasti negatiivista. Koeviikko kolkuttelee jo ovella ja huomenna (random lauantai työpäivänä) mulla on äikän koe. Eilen ehtooste ja tänään yritin kokeeseen lukea. Luettavaa ei edes ollut paljoa, mutten taaskaan voi pääni sisällä hihkua opettajalle lukeneeni koko aluetta. Ärrr. Piti taas mennä toi lukemis hommeli kotona läskiksi. Onneksi olin tänään opettajani kanssa kattoos niit juttui kahdestaan tukiopetuksessa. Onneks mulla vaan on niiiin ihana opettaja. Hänen kanssaan oli niin mukavaa jutella, vaikka vähän asian vierestä välillä mentiinkin.

Huomenna siis äikän koe ja maanantain enkun koetta varten kertaustunti ja sen jälkeen jään vielä enkunkin tukiopetukseen.

 

Öitä lukijani

-Elina

AHDISTAA!!!!

13.3.2015 Fiilikset matalalla

Mua ahdistaa. Tuntuu samalta kuin mua ajettaisiin takaa, juosen juoksen juoksen. Ahdistaa kauheesti. En voi laittaa kenellekään viestiä, miten kukaan vois mua muka auttaa. Tää blogi on mun ainoa tukeni ja turvani 24/7.

DKT:n säännöt kuulemma kieltävät blogin kirjoittamisen. Mitä vitun eroa sillä on, jos kirjoitan tämä blogin päiväkirjana, paitsi ettei kukaan tietäisi minun todellista vointia ja mielentilaa. Ja sitä paitsi voin ihan hyvin jättää TÄMÄN blogin kirjoittamisen ja kirjoittaa salaista blogia tai päiväkirjaa. Miten se muka eroasi tästä???!!! En ymmärrä. Mun mielipiteeni blogi-DKT:n suhteen on se, että tää blogi on todellakin hyväksi mulle, vaikken olekaan kirjoittanut tätä kovin kauaa. En ymmärrä, miks sekä ryhmän hoitajat että mun yksilöterapeutti väittävät blogin kirjoittamisen olevan mulle haitaksi, muka jään vaan ahdistukseen makaamaan ja hehkutan itsetuhoisuuttani yms., kun kirjoitan pahasta olostani. En todellakaan ole samaa mieltä, täysin päinvastoin. Terapeutis ja lääkärit vaihtuvat, lääkkeet, (koulupaineet, sotatanner kotona yms.,) kaikki noi (varsinki kolme ekaa!) sekoittavat mun arkeani ja pyörivät mun mielessäni 24/7, mutta blogi on ja pysyy. Tarvitsen edes yhden pysyvän pilarin, joka ei horju. Jos mun DKT hoitajat ovat sitä mieltä, että mun on valittava joko DKT tai blogi, minulla on vastaus valmiina: Blogi. Mähän teen elämässäni vain huonoja valintoja, olkoon tämä yksi niistä, mutta päätökseni ei muutu. PISTE!

 

Ja kyllä mun sisälläni riehuu, ei pahasti mutta ärsyttää ja AHDISTAA. Terapeutit käskis siirtää ajatukset jonnekin muualle, mut ei onnistu, siirtäkää itte, mä kerjään huomioo ja säälii tälläkin postauksella. Vittu!

 

 

Joo eli aloitetaan, vaikka jonkin verran alusta. Tuskin kukaan viittii ton sekamelskan läpi tänne asti lukee, mut kirjoitan nyt selvittääkseni omia ajatuksiani. Yksi sana: KOULU. Mulla kasautuu kaikki koulujutut lumipallon tavoin. Enkun suomennos, vaikeet enkun läksyt, maantieteen karttakoe, äikästä luettava kirja, koeviikko.  Nyt mua ahdistaa lähinnä noi, ku tuntuu siltä, et noi kaikki kaatuvat mun niskaani, enkä saa ees henkee. Noi kaikki ovat siis ens viikolla. Luojan kiitos mulla ei oo ens maanantaina DKT:n ryhmää, saan kuus tuntia lisä aikaa!!! Jee! (Ahdistuksen kanssa..)

Tiedän todella monia, joilla on tuplasti pidemmät ja raskaammat lukkarit kuin mulla, => monet hyppisivät riemusta, jos saisivat mun lukkarini. Okei ekaks ne kattois mua pitkään ja kysyisivät, mistä olin tollasen lukkarin repinyt. Mutta totuus on se, että toikin lukkari on mulle yhtä helvettiä. En tahdo jaksaa. Mutta minkäs teet, ku opet näkevät mut koulussa ja minusta vain sen tunnollisen ja fiksun oppilaan. Totta kai he vänkäävät, mun muka pystyvän parempaan ja jaksavan rankemman lukkarin. Blaab blaab blaab blaa.. ********** *****, ette tiedä koko totuutta.

 

Itsetuhoiset ajatukset ovat jälleen vallanneet mun mielen. Haluan päästä hengestäni. En voi käsittää, miksen ole tehnyt sitä jo aikoja sitten, miksi kaikesta huolimatta edelleen hillun täällä. Ei ymmärrä ei. Päästäkää mut pois!!!!! Näen kalterit, paksut ja vahvat kalterit. Hakkaan ovea ja yritän epätoivoisesti saada ovea aukeamaan. Uuvutan itseni loppuun. Kyynelten hyökyaalto vavisuttaa kehoani. Luovun ulospääsy yrityksistäni ja vaivun lattialle. Kiedon käteni kehoni ympäri ja annan itkun tulla. Kyynelten voima runtelee kehoani ja tärisen valtavasti. Itken itseni uneen, väkivaltaiseen painajaiseen, jossa elän jälleen elämäni ”tähtihetkiä” uudelleen ja uudelleen.

 

 

En jaksa.

Haluan pois.

Ikuisesti.

 

 

 

Minuun todella sattuu. Olkaa kilttejä ja tehkää minulle palvelus: unohtakaa minut.

 

 

-Elina

Huomenta.. Hyvää yötä.. Mitä lie.

4.11.2014 Yleinen

Loppu päivä meni ihan hyvin kun olin liikasta selvinnyt. Sossu oli vähän ärsyttävä, muttei sitä tarvinnut tuntia kauempaa katella. Sit menin kaverini Riinan kanssa kauppakeskus Puuvillaan. Oli se nyt ihan ookoo. Mut ei tehnyt muhun vaikutusta. Olisi sille paljon parempaakin käyttöä ollut.. Mut olkoon.

Huomenna aion vaihteeksi pukeutua hieman paremmin ja laittaa ne iiiihanat korkkarit jalkaan!!! ♥♥♥♥♥♥♥ Ei. En lainkaan tykkää kengistä saati korkkareista. Ei ei ei. Heh. Rakastan kenkii ja varsinkin korkkareita.  I♥shoes  Tulee heti parempi fiilis ku ajattelenkin saavani jälleen piilottaa ruman olemukseni ihanien ja kauniiden vaatteiden taakse ♥  Minusta on kivaa pukeutua kauniiksi. Mitä väliä vaikkei olisikaan kunnon syytä saati syytä laisinkaan. Syyksi kelpaa: ”Koska sattui huvittamaan”, ”Sääkin muuttui” tai ”Koska on mun kummin kaiman naapurin pojan serkun anopin veljen vaimon lapsenlapsen nimipäivä”. Joo lol. Mut meinaan vaan ettei aina tarvitse olla erityistä syytä.

Niin muuten siitä vielä kun oltiin siellä lastensuojelu tyypin luona, niin se sit kysy millai mun vointini on menny. No sanoin et ihan hyvin ja hiukan parempaan päin. (Mitä vittua??!! Vuosi sitten lojuin päiväosastolla henkitoreissani kun en mitään jaksanut tehdä ja täs jaksos mulla on äikkää (3×75min), matikkaa (lyhyt) (3×75min), uskontoo (3×75min), kuvista 2×75min), köksää (1×120min) ja liiksaa (1×75min) (per viikko) =hemmetin iso muutos vuoden takaiseen!!! Tottakai mun vointini on menny parempaan!)  No toi ei ollu mun asiani vaan se mitä mun äiti vastas, kuta kuinki näin: ”Elinan kanssa on elettävä päivä kerrallaan. Äiti on aina äiti vaikka laps olis viiskyt. Äiti on aina sydän syrjällään lapsensa voinnin puolesta. Mietin paljon Elinan jaksamista. Kun elo-syyskuussa lääkkeen vaihtorumba oli päällä olin todella huolissani, sillä se oli Elinalle raskasta aikaa ja vielä kun summataan se et piti vaihtaa tutusta ja hyvästä terapeutista toiseen. (Lääkkeen vaihto ei ollut nopeeta(!!): mulla oli vanha lääke ollut käytössä yli puol vuotta, sillä kestää poistuu kehosta neljä päivää ja mulla oli kyseinen lääke maksimi annoksessa (60mg). Viikon söin 40mg, neljä päivää 30mg, neljä päivää 20mg, neljä päivää 10mg ja kaiken huippu: neljä päivää olin ilman mitään!!! Lääkkeen purkamiseen meni kuukausi! Ja sit uus lääke tietty aloitettiin pienel annoksella. Huokaus!)    Mut takaisin asiaan: Äiti sanoi olevansa onnellinen saaneensa huomata mun voivan paremmin(!!).” En voi sanoo muuta ku: Äiti äiti, taas sä oot sokee tai mä oon liian hyvä esittään ja kätkeen todellisuuden (oon esittämisessä, todellisen olotilani peittämisessä valitettavan hyvä). Äitille tulee lähes aina mun vointini huonontuminen (välillä voi puhua romahtamisesta) täytenä yllärinä. Se olis vienyt mut jo monta kertaa osastolle jos se vaan olis tiennyt missä kunnossa mä oikeesti oon ollu. Äiti luulee mun voivan paremmin kuin oikeesti voinkaan. Tällä hetkellä mun taistelija sieluni ei anna periksi ja halua luovuttaa: aloitin nää kurssit ja suoritan ne loppuun piste. Ens jaksos vois ottaa taas lisää…

Anteeksi äiti. Anteeksi, etten voi kertoa sulle.

Hei sori ihmiset, et tekstist tuli sekavaa, toivon et saatte ees hiukan tolkkuu  :)

Mut nyt täytyy taas mennä untenmaille. Se on moi ja ens kertaan!

– Elina