Selaat arkistoa kohteelle voimistelupuvun muokkaus.

Maaliskuulla luvassa

5.3.2019 Yleinen

Voimistelupukujen sovitukset sujuivat hyvin muutama viikko takaperin ja nyt olenkin sitten työskennellyt sovitusmuutosten ja viimeistelyjen parissa. ”Etätyönä” tekemieni pukujen sovitus meni sen verran hyvin, ettei toista sovitusta tarvita :) Pukujen parissa työskentelen vielä maaliskuun ajan kiireellisyysjärjestyksessä.

Myös tanssikoulujen kevätnäytösten parissa on startattu pukusuunnittelijan johdolla. Kiinnostava aihe ja sen ansiosta monipuolista ommeltavaa ja muokattavaa jälleen kerran :) Maaliskuun ajan työskentelen näytöspukujen parissa tarvittaessa, mutta varsinainen valmistamisen fokus on huhtikuussa, kun saan voimistelupukutilaukset valmiiksi. Esitykset sijoittuvat toukokuun alkuun.

Saan myös morsianasiakkaan keväälle: hän kaipaa hankkimaansa pukuun muokkauksia ja otin työn ilolla vastaan :) Tapaamme hänen kanssaan todennäköisesti tämän kuun aikana.

Monenlaista ommeltavaa

19.7.2017 Yleinen

Morsiuspuku luovutettu asiakkaalle viime viikolla ja se oli just hyvä! Istui hyvin kaikkine muutoksineen ja alushame hoitaa tehtävänsä hyvin helman kohottajana ja liikkumisen helpottajana. Paljon onnea tulevalle avioparille! On se vain aina jollain tapaa liikuttava hetki luovuttaa hääpuku tulevalle morsiammelle..

Toisen morsiusasiakkaani puku on kaavoitettu ja koeversio yläosan kaavasta tehty. Tarkoituksena on testata kaavan istuvuus puvun yläosassa ennenkuin lähdemme leikkaamaan lopullisia kankaita :) Se on aina fiksua, kun haetaan taattua istuvuutta tai halutaan vielä testata minkälaiset väljyydet yläosaan halutaan.

Näiden ohella olen ehtinyt työstämään muutamaa muuta asiakastyötä: nahkaista sporrania (miesten kiltti-hameen kanssa käytettävä nahkakukkaro) ja voimistelupuvun muokkaustyötä. Voimistelupuku lähtee tänään matkaan omistajalleen ja sporran odottelee laukkupahvia, jotta kukkarosta tulee riittävän tukeva käyttötarkoitukseensa. Kukkarostakin jossain vaiheessa kuvasatoa luvassa!

Omalla vapaa-ajalla olen ehtinyt hieman edistämään cosplay-asuani: mekko on miltein valmis, vain pari selän yksityiskohtaa puuttuu. Kuvia tulossa lähiaikoina~