Selaat arkistoa kohteelle voimattomuus.

Masennuspäiväkirja, osa 4: Paha päivä

14.11.2017 Yleinen

Lojun silmät auki sängyssä. On aamu, mutta ei tunnu siltä. Päälleni on kasattu tuhat kiloa kiviä. En pääse ylös. Silmät tuntuvat aroilta, kuin olisin seissyt koko yön hiekkamyrskyssä. En tiedä, olenko nukkunut, vai olenko vain maannut silmät kiinni peiton alla.

Rinnassa tuntuu möykky, itkettää. Mutta en pysty edes vuodattamaan kyyneliä. Jokainen liikahdus tuntuu raskaalta ja kivuliaalta. Jalat eivät toimi kunnolla. Kädet eivät tottele. Mieli on täynnä paksua, tahmeaa sumua. Katse osuu pöydällä olevaan paperiin, johon olen edellisenä päivänä kirjoittanut listan asioista, joita tänään pitäisi tehdä. Repäisen paperin kahtia ja rutistan palaset käsissäni.

Päässäni kumisee yksitoikkoinen rumpu, joka takoo korvissani, etten pysty, että minusta ei ole tähän, minusta ei ole mihinkään. Matkalla kauppaan jalat tuntuvat lyijynraskailta ja tekisi mieli käydä makaamaan jalkakäytävälle, sulautua asfalttiin. Kotona en löydä yhtään puhdasta lusikkaa ja maailma romahtaa.

Nojaan ovenkarmiin ja olen pelkkää suolaista vesiputousta. Itku purkautuu niin voimalla, että lopulta alan yskiä. En saa henkeä. Paniikki. Kuolen tähän.

Itku vie viimeisetkin voimat. Istun lattialla seinään nojaten. Koirat ovat tulleet viereeni, asettuneet makaamaan ihan minuun kiinni. Toisen pää on sylissäni, toisen etujalat jalkojeni päällä. Ne katselevat minua ihmeissään, ehkä huolestuneinakin. Sivelen molemmin käsin niiden silkinpehmeitä korvia. Kyyneleet maalaavat yhä jokia poskilleni.

Näen ympärilläni paljon asioita, joiden pitäisi tuottaa minulle iloa, antaa minulle voimaa ja helpottaa oloani – asioita, jotka ovat ennen tehneet niin – mutta ne eivät tunnu miltään. Jokaisen päivän kuuluisi olla lahja, mutta joskus ne tuntuvat kirouksilta, huonoilta piloilta. Tiedän, että minun pitäisi olla kiitollinen, mutta haluan vain, että kipu loppuu tai että edes jokin tuntuisi taas hyvältä.

Usein niin monelta taholta ”käsketään” ajattelemaan positiivisesti. Näkemään hyvät asiat, hyvät puolet. Se on oikeastaan jopa loukkaavaa. Ei ole välttämättä kyse siitä, ettei niitä näkisi tai arvostaisi, mutta niitä ei vain pysty kokemaan samalla tavalla kuin ennen. Ainakaan joka päivä. Lisäksi voi tuntea, ettei ansaitse niitä, tai voi pelätä niiden menettämistä niin paljon, ettei uskalla pitää niistä kunnolla kiinni.

Pahoja päiviä tulee. Tulee paljon pahempiakin kuin tämä. Tulee päiviä, joina tuntuu, etten jaksa olla olemassa. Ettei ole mitään syytä olla olemassa. Kuinka monesta sellaisesta olen jo selvinnyt? En tiedä. Tiedän kuitenkin, että selviän myös tästä päivästä. Niinpä minä odotan, että se menee ohi.

Yritän hengittää rauhallisesti.

Eilinen totaalinen romahdus

19.5.2015 Jotain sälää

Romahdin eilen pahasti. Tosi pahasti ja kerron nyt tässä postauksessa mitä eilen tapahtui.

Eilisestä postauksesta saat hiukan apua, tää teksti on vähän niinko siihen jatkoo.

 

Ku vihdoin pääsin kotiin kuudelta, olin tosi maissa. Vein pyörän autotalliin ja olin lähtemässä sisälle, mutta sitten näinkin riippumaton ja se tuntui sanovan: ”Ei sun oo pakko. Jää vaan tänne autotalliin, käperry riippymattoon, kuuntele musaa. Älä välitä mistään ole vaan ja anna itkun tulla.” No niin mä sitten teinkin. Ei mennyt kauaakaan kun mun yks kaveri laitto mulle viestiä. Tässä meidän keskustelu:

Kaveri: mites sun päivä?

Minä: Haluatko oikeasti kuulla?

Kaveri: no kerro ny

Minä: Suoraan sanottuna ihan vitun perseestä

Tulin hetki sitten kotiin ja käperryin riippumattoon itkemään

En jaksa. Tuntuu et oon ihan romahtamispisteessä

Oon suunnilleen koko elämäni painanu vaan meneen enkä oo osannu antaa ittelleni lepo hetkee

Jos kerron jollekin kuinka ”rento” mun lukari koulussa on, kaikki nauraa mut pihalle. Ja se kun sanon etten jaksa lukioo ku hädin tuskin viides vuodes. Kaikki sanoo siitäkin et kyl sä pystyt parempaan. En oikeesti pysty. Elän koko ajan äärirajoilla

Eikä kukaan nää sitä

Muhun sattuu aivan helvetisti

Anteeksi ’kaunis’ kielenkäyttöni, mutta olen liian murtunut välittääkseni

Tuntuu et oon suistunut burn outin puolelle

Mä oon kerta kaikkiaan ihan poikki

En pysty kasaan itteeni yhtään

Kaveri: nii oot saanu sairaslomaa? ees joskus?

Minä: Sillo ku olin osastolla

Kaveri: no miten siel meni?

Minä: Osastolla oli kamalaa. Jos joutusin nyt osastolle menisin aikusten puolelle.

Kaveri: miten nii kamalaa?

Minä: Usko vaan. Se oli perseestä.  Enkä haluis enää sinne. Mä en enää jaksa vaan purra hammasta

Nyt ku vihdoin pääsin pois ja kotiin kaikki purkaantuu

 

 

 

Itkin hyvän tovin riippumatossa ennen kuin mua löydettiin. Meillä piti olla partiokokous, jota olin jopa valmistellut. En millään saanut koottua itseäni. Onneksi meidän ryhmässä on ainoastaan mun kaverit Anni ja E. Mun pitäis olla niitten johtaja. Anni ymmärsi mun tilani, kun kerron hiukan. Anni sanoi, ettei meen oo pakko pitää kokousta, että me voidaan vaan jutella. No sopersin voitasko me lähtee koirien kans käymään läheisellä kalliolla mettässä. Siellä rauhotuin ja hoidettiin partiokokous suullisesti.

 

 

Piti sanoo viel paljonki kaikkee, mut ens kerralla.

 

 

-Elina

raskausviikko 38

25.2.2015 Äitin asioita

Raskausviikko 38.. Enään muutama viikko että meitä on yksi lisää. Olo on todella voimaton. Harmittaa ihan vietävästi kun kaikki tekeminen vaatii ponnistuksen että saan tehtyä. Onneksi saan kuitenkin tehtyä asioita. Nälkä on koko ajan. Epäilen johtuvan matalasta verenpaineesta. Olen todella kypsä tähän raskauteen. Kamala sanoa niin mutta huomaa, että ei kroppa ole sama kuin esikoisen aikaan vaan takana on kaksi raskautta, synnytystä ja kohta 6vuotta ikää. Tämä on kyllä viimeinen raskaus jonka minä kannan. Kolme lasta on hyvä määrä. Välillä odotan synnytystä kuin kuuta nousevaa ja taas välillä se ponnistusvaiheen kipu pelottaajännittää. Olen myös miettinyt niinköhän sieltä tyttö syntyy :) Lääkäri neuvola oli ja minulta otettiin streptokokki(?) näyte. Paino noussut kahdessa viikossa 1,5kg ja kokonaispaino noussut 64kg 79.9kg. Olen 174cm pitkä. Neuvolan täti ei ole asiasta maininnut mitään. Vauva oli rt ja kohdun pohja olevinaan kasvanut 2viikossa 4cm. Hemoglobiini arvoa ei edes mitattu.sain seuraavan ajan 1v ja 4pvä päähän. Silloin on jo viikko 40