Selaat arkistoa kohteelle viski.

Tapahtumaraportti: Kymijoki Beer Festival 2016

15.10.2016 Olutarviot

Mainitaan tähän heti alkuun, että raportti on ”hieman” myöhässä, mutta parempi myöhään kun ei silloinkaan!

Elokuun 12. ja 13. päivä järjestettiin jo neljättä kertaa Kymijoki Beer Festival -oluttapahtuma. Tapahtumapaikkana oli tutusti Korian Kallioniemi, jonka maisemissa kelpasi oluita maistella. Oluiden lisäksi tarjolla oli myös siidereitä ja Teerenpelin viskejä ja kaikkiaan erilaisia juomia oli tarjolla n. 150 erilaista. Valinnanvaraa siis piisasi ja aika karpaasi sai olla jos jokaista juomaa kahden päivän aikana maistoi! Tänä vuonna hanajuomien osuus oli aiempia vuosia isompi ja esimerkiksi Panimo Hiisin tuotteista kaikki olivat hanassa, paitsi inkiväärillä maustettu Inki, joka oli muuten tapahtuman ainoa gluteeniton olut. Hanajuomien suurehko määrä oli positiivinen asia, nimittäin hanasta pystyi ostamaan joko pienen (0,2 l) tai ison (0,4 l) tuopin, kun pullo on aina koko pullo. Tarjolla oli esimerkiksi 16,0 %:sta imperial stoutia puolen litran pullossa, mikä on jo aika tiukka satsi maistelumielessä!

Maksaminen hoidettiin älyrannekkeilla, joihin pystyi tapahtuman edetessä lataamaan lisää rahaa jos tarvetta oli. Rannekkella pyrittiin nopeuttamaan tiskeillä asiointia ja estämään pitkien jonojen syntymistä ja siinä myös onnistuttiin hyvin. Pisimmillään taisin seisoskella jonossa ehkä minuutin, joka on melkoinen parannus esimerkiksi edellisvuoden jopa parinkymmenen minuutin jonotuksiin.

2016-08-13-14-37-58_1920x1080

Nykyään rannekkeetkin ovat älykkäitä!

Edellisvuodesta viisastuneena olimme avovaimoni kanssa tapahtumassa tänä vuonna molempina päivinä. Totesimme molemmat edellisvuoden tapahtuman jälkeen, että seuraavana vuonna ostetaan kahden päivän liput, koska yhden päivän aikana ei yksinkertaisesti pysty maistamaan kuin murto-osaa mielenkiintoisista juomista. Mutta mennäänpä sitten itse asiaan! Taktiikkana oli tälläkin kertaa maistaa sellaisia juomia, joita emme olleet ennen maistaneet. Tutustuimme molemmat juomalistoihin muutamaa päivää ennen tapahtumaa ja merkkasimme mielenkiintoisimmat tapahtuman mobiilioppaan kirjanmerkkeihin. Omalta maistelulistaltani löytyi seuraavanlaista:

Perjantai
Bryggeri IPA 5,5 %
BrewDog – Shipwreck 13,8 %
Panimo Hiisi – Iku-Turso 9,0 %
Lammin Sahti 7,5 %
Nøgne Ø – American Pale Ale 5,0 %
Bryggeri – Sofia Rum Barrel-aged Imperial Stout 9,0 %
Stone IPA 6,9 %

Lauantai
Aja Bryggeri Aurora Borealis IPA 7,5 %
Founders – Dark Penance 8,9 %
Stone – Imperial Russian Stout 10,8 %
Panimo Hiisi – Hati 5,7 %
Teerenpeli – 10 yo Single Malt Whisky 43 %
Teerenpeli tynnyriviski 58,6 %

Varsinaista selkeää suosikkia ei löytynyt, vaan oikeastaan lähes kaikki maistetu oluet/juomat olivat hyvinkin laadukasta jälkeä. Etenkin Hiisin Hati oli hyvinkin raikas ja kesäisen rapsakka saison ja Stonen Imperial Russian Stout kaikessa paahteisuudessaan erinomainen imperial stout. Ilahduttavasti osaa oluista saa jo Alkon valikoimistakin, kuten esimerkiksi Hiisin Iku-Tursoa ja Stonen IPAa, joista molemmat ovat jo ostoskoristani löytyneetkin. Myös muut yllämainitut oluet menevät ostoon jos/kun niitä Alkon hyllyille tulee.

2016-08-12-16-32-15_1920x1080

Bryggeri IPA ja Bryggeri Supernova 3rd Edition

Erikoisempaa osastoa tarjoili BrewDogin Shipwreck, joka 13,8 volttisena oli tapahtuman vahvimpia oluita. Kullanvärinen olut ei ulkoisesti näyttänyt mitenkään poikkeavalta, mutta jo tuoksusta kävi selväksi, että ihan peruskamasta ei ole kyse. Tuoksua voisi kuvailla savuiseksi tai oikeastaan savustetuksi, hieman hedelmäiseksi ja kyllähän se alkoholikin sieltä esille puskee. Maku on aikalailla sitä samaa savustetun hedelmäistä yhdistelmää, jossa alkoholi on kuitenkin tuoksusta poiketen piilossa. Kuvaus ei ole kovin tarkka, mutta sen verran erikoinen makukokonaisuus oli, että näin pienen testiannoksen (joimme avovaimon kanssa 0,2 litran annoksen puoliksi) perusteella on vaikeaa kuvailla sitä tarkemmin. Jos tätä tulee saataville Alkoihin, niin täytyy käydä nappaamassa pullo mukaan ja tehdä tarkempi arvio!

2016-08-13-19-36-33_889x500

Ei ihan peruskamaa: BrewDog Shipwreck

2016-08-12-18-20-50_889x500

Gargantuaanista menoa!

2016-08-13-16-54-53_889x500

Erittäin laadukas saison ja Hiisille tyypillisen upea etiketti!

Pettymyksiltäkään ei aivan vältytty, nimittäin Bryggerin Sofian rommitynnyrissä kypsytetty versio oli ihan muuta kuin mitä etukäteen odotin. Sofia on erittäin loistava imperial stout, mutta rommitynnyrissä muhinut versio maistui niin viinaiselta, että perus-Sofian paahteisesta kahvisuudesta tai mistään muustakaan aromista ei ollut tietoakaan. Vähään aikaan karmeinta maistamaani olutta!

Nälissään ei tapahtumassa tarvinnut olla, sillä ruokaa oli tarjolla useammankin firman toimesta aina ribseistä järeisiin burgereihin ja erilaisiin ranskanperunoita sisältäviin annoksiin. Ilahduttavaa, että myös ruokapuoleen oli panostettu tänäkin vuonna!

Burgerit olivat varsin järeitä!

Burgerit olivat varsin järeitä!

Stone Imperial Russian Stout

Stone Imperial Russian Stout

2016-08-13-19-35-45_889x500

Foundersin Dark Penancen hanalätkä…

2016-08-13-19-39-10_1920x1080

… ja Dark Penance tuopissa!

Laitetaanpas tähän loppuun vielä muutama sananen viskistä. Sitä oli nimittäin Teerenpelin tiskillä tarjolla neljänä eri versiona. Ajatus kotimaisesta viskistä kuulosti jotenkin eksoottiselta ja tottahan sitä piti testiin ottaa kun tilaisuus siihen oli! Itselle testiin meni neljästä vaihtoehdosta kaksi: 10-vuotinen single malt ja yksinkertaisesti tynnyriviski -nimellä varustettu viski, jota nimensä mukaisesti oli pienessä tynnyrissä tiskillä. Molemmat olivat positiivisia yllätyksiä ja jos kotimainen viski aiheutti ennakkoon pientä epäilystä niin ei aiheuta enää! Sateisessa lauantai-illassa tynnyriviski lämmitti mukavasti ja 10-vuotinen oli savuisessa vaniljaisuudessaan melko helposti lähestyttävä viski.

2016-08-13-17-55-28_889x500

Kotimaista single malt -viskiä!

2016-08-13-20-47-46_1920x1080

Teerenpelin tynnyriviski, sateisen sään lämmittäjä!

Kokonaisuutena tapahtuma oli tänäkin vuonna erittäin onnistunut. Perjantaina sää oli aurinkoinen ja lämmin, siis mitä otollisin oluiden maistelua varten! Koska puhutaan Suomen kesästä, niin voittekin jo arvata, että  lauantaina olikin sitten sateista ja tuulista, kuinkas muutenkaan. Tämäkään ei tosin haitannut läheskään niin paljon kuin mitä etukäteen voisi ajatella, eikä se näkynyt myöskään kävijämäärissä, sillä porukkaa oli paikalla myös lauantaina runsaasti. Olimme molempina päivinä liikkeellä pienen kaveriporukan kanssa, joten mainitaan vielä tässäkin, että KIITOS SEURASTA! Ensi vuonna sitten uudestaan, eikö niin?

2016-08-12-20-51-37_1920x1080

Kymijoki oli perjantai-iltana peilityyni

 

Trine 3 Lopputaistelu

27.12.2015 Pelijutut, Videot

Siinä vähän SHAREfactoryllä editoitua videota taistelustani Trine 3:n loppubossia vastaan. Lyhyehköt vierailut pelin pause-valikossa johtuvat siitä, että piti välillä ottaa hörppy viskiä auttamaan taistelussa :)