Selaat arkistoa kohteelle vihannessekoitus.

Päivä 126, valmentajalla ja synttärikahveilla

10.1.2016 Yleinen

FB_IMG_1452447266652Mulla oli tänään valmentajan luona käyminen, josta voi lukea tarkemmin täältä. Seurantakäynti oli jo seitsemäs, nopeasti se aika kuluu. Tulos ei ollut yllätys. Aloitan paaston nyt uudelleen, eli huomenna taso 1+ viikon verran.

Suuntasimme valmentajan jälkeen appeni 65-vuotiskahveille. Sinne tuli myös mieheni sisko avokkinsa kanssa. Tarjolla oli kakkua, keksejä, valmis pasteijoita… ja kuohuvaa, mutta onneksi alkoholitontakin. Söin pienen palan kakkua ja join kahvia.

Kotimatkalla haimme Lidlistä kivennäisvettä. Taas on pariksi päiväksi siis juotavaa.

Ilta on ollut kummallinen. Olen ollut tosi masentunut ja mikään ei huvita. Osa syynä varmaan pettymys ihmisiin. Luotin ja uskoin ihmiseen ja oletin hänen olevan ystävä. Mitä enemmän asiaa mietin sen pettyneempi olen. Voisi siis luulla, että olen pettynyt punnitustulokseen, mutta ei. Tiedän tehneeni mitä voin ja yrittäneeni sen suhteen parhaani. Huomenna on ihan pakko päästä lenkille tuonne umpihankeen. Siellä nimittäin sataa kokoajan lunta. Ihan kiva.

Ateriat

  • klo 10.40 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 13.30 Kermakakkua ja kahvia, 200 kcal
  • klo 16.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 18.00 Possunlihaa ja vihannessekoitusta, 300 kcal
  • klo 21.45 Chocolate Velvet, 153 kcal

Päivä 123, laiskottelua ja verenluovutus

7.1.2016 Yleinen

20160107_172055Tänään annoin itselleni luvan vain olla. Aamulla, kahdet villasukat päällekkäin jalkaan ja kuppi teetä. Lämmitetty pussukka, peitto sohvalle ja digiboksin pariin :) Sain katsottua joitain dokkareita, jotka ovat vain odottaneet.

Äiti kävi kahvittelemassa. Oli mukava jutella kaikenlaista ja saada vähän tukea näihin hormoonisysteemeihin. Eiköhän ne helpota kohta.

Tänään pääsin pitkästä aikaa verenluovutukseen. Ei sillä etteikö aiemmin olisi ollut aikaa, mutta voin pahoin aina luovutuksen jälkeen. Mieheni pääsi lähtemään töistä niin, että ehdimme Kivihakaan tekemään tämän hyvän työn.

Verenluovutus itsessään meni hyvin. Ihan viime metreillä huomasin, ettei olo ole kovinkaan hyvä. Siinä sitten pötköttelin vielä 10 minuuttia luovutuksen jälkeen. Sairaanhoitaja kiikutti mulle appelsiinimehua ja mieheni katsoi, koska naaman väri on taas normaali :D Kun vihdoin kykenin istumaan, söin savulohi sandwichin. Onneksi ulkona oli tuo pakkanen, niin ei tule huono olo kuumasta ilmasta :) Kotona ilta menikin sitten lähinnä lepäillessä.
Vaikka tiedostan, että näin käy joka kerta, haluan silti luovuttaa verta. Esim. äitini on saanut tankkausta anemian takia ja siksi on tärkeää, että mahdollisimman moni tekisi tämän hyvän työn.
Tutustu, sovitko sinä verenluovuttajaksi!

Ateriat

  • klo 8.50 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 11.50 Kanakastiketta (hyödynnetty Felix Chili- ja Inkiväärimaustetahnoja), vihannessekoitusta ja basmatiriisiä 30g, 255 kcal
  • klo 15.50 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.00 Atrian savulohi sandwich, 292 kcal

Päivä 122, ulkoilu pakkasella on pukeutumisesta kiinni

6.1.2016 Yleinen

kanakastike06012016Tulipahan tänään käytyä ulkona muutenkin kuin koiralenkeillä. Kylmä siellä on, mutta sekin on asennekysymys :D En silti nauti…

Ateriat

  • klo 11.15 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 14.30 Chocolate Velvet ja omenaa 153g, 232 kcal
  • klo 18.20 Kanakastiketta (hyödynnetty Felix Chili- ja Inkiväärimaustetahnoja), vihannessekoitusta ja basmatiriisiä 20g, 232 kcal
  • klo 20.30 Pähkinäpatukka, 192 kcal

Päivä 121, pakkasta ja uudet toppahousut

5.1.2016 Yleinen

pinkki05012016Tänään ei ole ainakaan ollut lämmin päivä :D aamulla mittari huiteli -20 asteessa! Koska vanhat ”toppahousut” eivät ole tarpeeksi topatut ja ovat kokoa D46, oli pakko harkita uusien ostamista.

Koiralenkkejä lukuunottamatta en ole antanut ajatustakaan ulkona käynnille.

Illalla kävimme kuitenkin kaupassa. Prismassa oli toppahousuja todella vähän ja isoja kokoja. Topsportista löysin yhdet kokoa 40 ja onneksi ne olivat sopivat! Eli nyt vaan huomenna lenkille :)

Ateriat

  • klo 8.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 12.15 Kahvi ja mallaslimppua, 122 kcal
  • klo 15.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.45 Tonnikalaa, jäävuorisalaattia ja vihannessekotusta, 191 kcal
  • klo 21.15 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 22.00 Cashewpähkinöitä 20g, 116 kcal

 

Päivä 120, liikunnalla aamusta iltaan

4.1.2016 Yleinen

04012016Heräsin tänään vähän viiden jälkeen. Ei uni enää tullut ja harmittelin, ettei sali aukea kuin vasta seiskalta.

Olinkin sitten vähän jälkeen seitsemän salilla. Naisten pukkarissa ei ollut vielä valoja ja itse kuntosalilla oli pari kundia. sai treenata ihan rauhassa :)

Jotenkin taas totesin, ettei tuo salilla käynti ole mun juttu. Tarttisin ruoskijan viereen ja enemmän actionia :D Onneksi Zumba alkaa 19.pvä ja pääsee heilumaan kunnolla.

Ateriat

  • klo 8.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.50 Nutrilett Smooth Caramel -patukka, 200 kcal
  • klo 15.50 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 17.15 Omenaa 195g, 101 kcal
  • klo 18.15 Tonnikalaa 100g, vihannessekoitusta 100g, 185 kcal
  • klo 21.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal

Päivä 119, ulkoilua ja huonovointisuutta

3.1.2016 Yleinen

20151013_110912Tänään olen käynyt useammalla lenkillä, vaikkakin olo on huono. Hormoonit ovat jälleen ihan sekaisin, jo joulupäivästä lähtien. Ihmetyttää ja pelottaa.

Ateriat

  • klo 10.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 13.00 Kahvi ja mallaslimppua, 122 kcal
  • klo 15.30 Bolognesekastiketta ja vihannessekoitusta, 221 kcal
  • klo 19.15 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 21.30 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Päivä 118, ulkoilua ja paluu ruotuun

2.1.2016 Yleinen

2016-01-12 14.32.33Ihanan valoistaa, kun vihdoin olemme saaneet vähän lunta. Ja mikä onkaan kivempaa kuin käydä kävelyllä mieheni kanssa ja nauttia raikkaasta ilmasta. Tosin tuo pakkanen saa henkeä ahdistamaan eli yskittää.

Ateriat

  • klo 9.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 12.30 Kahvi ja mallaslimppua, 122 kcal
  • klo 15.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 16.50 Parapähkinöitä ja omenaa, 145 kcal
  • klo 18.30 Bolognesekastiketta ja vihannessekoitusta, 221 kcal
  • klo 21.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal

Päivä 102, joulusuunnitelmia

17.12.2015 Yleinen

munakas17122015Aamulla kävin jälleen verikokeessa, katsotaan kohonneita maksa-arvoja sekä kilpirauhasarvoja. Vajaatoimintahan minulla on todettu jo vuonna 1999.

Äitini kävi kylässä ja katsottiin, josko saataisiin heille mökille halvempi sähköyhtiö. Halvimmillaan olisi säästänyt 22e/vuosi, joten ei paljon kannata vaihtaa yhtiötä.

Muuten päivä on mennyt paketoidessa muutamia jouluherkkuja. Äidille annoinkin heidän pakettinsa jo mukaan. Huomenna illalla ajattelin, että käytäisiin isoveljeni luona.

Joulun kauppalistaakin tuli tehtyä. Huomenna mies käy ostamassa loput joululahjansa ja käydään ostamassa kinkku. Lauantaina suunniteltiin kuusen hakua :)

Ateriat

  • klo 10.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 15.00 Kananmuna x 2 paistettuna ja päällä vihannessekoitusta, 223 kcal
  • klo 18.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 20.00 Omenaa 100g, 52 kcal
  • klo 21.00 Key Lime Pie -pirtelö, 144 kcal (onneksi vihonviimeinen!!!)

Päivä 67, lenkki kaatosateessa ja leipomista

12.11.2015 Yleinen

mallaslimppuKatsoin aamulla ikkunasta, ettei ulkona sada. Vedin kevyttoppatakin päälle ja lähdin reippailemaan. Suuntana oli posti ja joulukorteille koontikuoret. Heti alkuun pieni ripottelu muuttui kaatosateeksi ja niinpä kastuin kunnolla. En kuitenkaan kääntynyt takaisin, jopa juoksin 3 minuuttia :) Paluumatkalla sain kierrettyä pidemmän lenkin, sillä sade oli lakannut.

Testasin tänään mallaslimppu-reseptin. En itse pidä tuosta leivästä, mutta leivoin miehelleni. Tarkoitus olisi jouluna leipoa niitä lahjaksi, jos maistaja antaa siunauksen ;)

Ateriat

  • klo 8.40 Cappuccinopirtelö, ruispala, tomaattia 40g, kalkkunaleikattä 20g, 235 kcal
  • klo 12.20 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 15.25 Täysjyväriisi-ruis 20g, vihannessekoitus 100g, jääsalaattia 50g, kalkkunanakkeja 80g, 201 kcal
  • klo 18.15 Paulig Cupsolo Tazza Caramel Hot Chocolate, 57 kcal
  • klo 19.30 Ruispala, kalkkunaleike 20g, tomaattia 40g, cashew 20g, 212 kcal
  • klo 22.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal