Selaat arkistoa kohteelle viemäri.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

25.2.2016 Koti ja Sisustus, LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, Tee-Se-Itse, Yleinen

Joko kohta saunotaan? Remontti on edistynyt pikkuhiljaa, mutta blogin päivittämiseen ei ole aikaa eikä intoa riittänyt. Nyt jos pikaisesti jotain raapustan, antakoon kuvien enemmänkin puhua puolestaan, kun kohta pitää taas lähteä tuota valkoista kultaa pihalta kolaamaan. Kohta en kyllä tiedä että minne sitä jemmataan kun alkaa olla joka nurkalla kahden metrin kinokset.

Tässäpä kuvia.

WP_20160209_17_15_47_Pro

Ammattilainen teki tarvittavat LVI-piirrustukset.

 

Sama ammattilainen myös teki tarvittavat reiät kellariin ja asensi putket.

Sama ammattilainen myös teki tarvittavat reiät kellariin ja asensi putket.

Mallailin putket paikalleen ja merkkasin tussilla putkien asennot ja myöskin liitokset siinä vaiheessa kun tiivisteet ei ollut paikallaan. Nuo liitokset kun piti aika lailla voimalla runnoa paikalleen niin tiesi että missä vaiheessa liitos on ”pohjassa”, liukasteena käytin fairy-vettä, hikeä ja sper…no ihan niin innossani en ollut. Hyi.

Muotit valmiina ja kunnolla kiinnitettynä, viimeksi käytin lautoja levyjä pitämässä ja nyt päätin tehdä vähän vaikeamman kautta.

Muotit valmiina ja kunnolla kiinnitettynä, viimeksi käytin lautoja levyjä pitämässä ja nyt päätin tehdä vähän vaikeamman kautta.

Katon läpivientien valut ei aivan onnistuneet, mutta kyllä ne jämäkästi on tehty. Täytellään nuo kolot sitten myöhemmin.

Katon läpivientien valut ei aivan onnistuneet, mutta kyllä ne jämäkästi on tehty. Täytellään nuo kolot sitten myöhemmin.

Tosiaankin kun täytin reikien ympärykset ylhäältä käsin ja alas olin tehnyt muotit jämäfilmivanerista, niin olisi pitänyt pohjalle tuleva massa tehdä aika notkeana…mitä tästä siis opimme?

Kellarinputket tuli asennettua päivässä ja jos kyseisen päivän päätteeksi olisi joku Jutta Gustafsberg tullut ehdottamaan salille lähtemistä, niin olisi voinut olla viemäriputkea jossain muuallakin kun katonrajassa.

Kodinhoitohuoneeseen piti myös saada viemäriputket.

Kodinhoitohuoneeseen piti myös saada viemäriputket.

Melkeinpä päivä meni tässäkin hommassa, kun edessä oli koko ajan vanhat rautaiset lämmitysputket ja vieressä myös toiminnassa olevaa käyttövesiputkea…nuo menee tuossa vielä väliaikaiskytkentänä ennen kuin putkimies tulee lopulliset asennukset tekemään. Jakotukit käyttövesiputkille tulee kuvassa vasemmalla näkyvään siivouskomeroon piiloon. Ei ollut ihan hekumallisinta hommaa tämäkään.

Lattiaan oli yön aikana ilmestynyt outo teksti, pitäisikö huolestua?

Lattiaan oli yön aikana ilmestynyt outo teksti, pitäisikö huolestua?

Lattiaankin laitettiin jossain vaiheessa hienotasoite ja reunoille laiteltiin tartunta-aine kunnollisen puhdistuksen jälkeen. Äiti, mittee tuo teksti tarkoittaa?

Saunan seinässä foliopaperi alumiiniteipillä tiivistettynä ja tuuletusrimat päällä.

Saunan seinässä foliopaperi alumiiniteipillä tiivistettynä ja tuuletusrimat päällä.

Tuppeensahattua lautaa seinässä ja katossa.

Tuppeensahattua lautaa seinässä ja katossa.

Isäukon kanssa asensimme saunaan pintalaudat, pohjalle tuli halvempaa raakalautaa ja pintaan hieno, tuppeensahattu leveä lauta. Helpommalla olisi peruspaneelilla päässyt, nyt piti aika paljon mittailla samanlevyisiä lautoja ”kerroksittain”. Peruspaneelilla vaan ei olisi näin makoisaa lopputulosta tullut! Vanhemman pojan kanssa hiottiin pinnat, kun niissä jonkun verran oli jäänyt sävyeroja lautojen ollessa pinottuna. Saa nähdä pitääkö vieläkin hioa kun testasin äsken pintaan tulevaa etikka-teräsvillaseosta, niin nuo säilytysrimoista jääneet vaaleammat kohdat tuntui korostuvan…no, kokeillaan useammalla kerroksella.

Vihje niille jotka harkitsevan alla olevan tyylistä WC-istuinta: vaikka lopputuloksesta tulee hieno, niin työmäärä asennuksessa on huomattavasti suurempi. Kannattaa siis miettiä, että onko lopputulos vaivan arvoinen.

WC-istuimen säiliöosa kiinnitettynä.

WC-istuimen säiliöosa kiinnitettynä.

Pahvista tehty sapluuna ja sitten oikeaa levyä työstämään.

Pahvista tehty sapluuna ja sitten oikeaa levyä työstämään.

Onnistui kerralla, uutta 60 euron levyä ei siis tarvinnut hakea.

Onnistui kerralla, uutta 60 euron levyä ei siis tarvinnut hakea.

Vesieristyksen tekoa, liitoksiin ja nurkkiin tuli vahvikekangas.

Vesieristyksen tekoa, liitoksiin ja nurkkiin tuli vahvikekangas.

Vesieristys on seinille ja saunan lattia-/seinärajaan tehtynä. Viimeisenä käsitellään lattia, niin säästytään turhalta puhdistukselta ja ennen kaikkea ei mene valmis vesieristys puhki siinä kävellessä/ työskennellessä.

Epäilin omaa ammattitaitoani sen verran, että suihkuseinän koristelaatat tulee tällä tyylillä.

Epäilin omaa ammattitaitoani sen verran, että suihkuseinän koristelaatat tulee tällä tyylillä.

Eilen pääsin ensimmäisiä laattoja asentamaan, kun ensiksi mittailin kunnolla linjat josta aloittaa. Nyt pitäisi tulla järkevän kokoista laattaa näkyvimmille seinille ja myöskin lattiakaivojen kohdat täydestä laatasta jne. Tuohon mittailuun kannattaa kyllä käyttää aikaa niin lopputuloksestakin tulee siisti. Sama juttu pohjatöissä, kylppäriremonttia ei lienee ole tarkoitus ihan joka vuosi tehdä, joten vesieritykset pitää olla kunnollisesti tehtynä. Koristelaattoja on neljä kappaletta ja erikseen ostettuna (meille nuo tuli kokonaispakettina, sisältäen 30×60 tummat seinälaatat ja 10×10 lattialaatat) hinta taisi olla ainakin 50 euroa/kpl, joten kun mustaa laattaa on enemmän niin suihkuseinän kuvioksi päätin kuvassa olevan version…voinpahan rauhassa tehdä suihkusekoittajalle reiät uuteen laattaan, jos vaikka meneekin pieleen tai halkeaa. Just nyt tuli mieleen, että pitäähän minun porata suihkutelineelle reiät…alkoi jännittämään.

Tähän sumeaan kuvaan onkin hyvä lopetella...tiedä vaikka kylppäri olisi viikonlopun jälkeen laatoitettu?

Tähän sumeaan kuvaan onkin hyvä lopetella…tiedä vaikka kylppäri olisi viikonlopun jälkeen laatoitettu?

Kiitos ja kuulemiin, nyt Minioni potkimaan sängystä ylös ja sitten ulos, katolta tuli tällä välillä vielä lisää kolattavaa…onneksi on pieni talo ja pieni piha.

/Jarkko

Aikataulun kiinni kiriminen

17.1.2016 LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, Tee-Se-Itse

Viikon viivästyminen siitä loppupelissä tuli kun aiemmin löytämäni lahovaurio löytyi saunan seinärakenteista.

Alajuoksu oli käytännössä koko saunaosaston matkalta aivan multaa/puujauhoa

Alajuoksu oli käytännössä koko saunaosaston matkalta aivan multaa/puujauhoa

Niiden korjaaminen olikin aikaa vievää hommaa, kun isäukon kanssa ahtaassa tilassa kaivoimme huonoksi mennyttä tavaraa pois ja väkersimme uutta tilalle. Uusien alajuoksujen alle laitettiin bitumihuopakaista ja uudet pystytolppien jatkot asennettiin ehjään puuhun ja vauriokohdat tietenkin poistettiin. Onneksi kun avasimme seinää mm. keittiön puolelta niin selvisi että vaurioalue rajoittui tuonne sauna-/kylppäriosastoon.

Runkotolppia pätkittiin muutama kerrallaan...tältä kohdalta vähän enemmän kun useampi oli jo alapäästä aivan ilmassa

Runkotolppia pätkittiin muutama kerrallaan…tältä kohdalta vähän enemmän kun useampi oli jo alapäästä aivan ilmassa

Perjantaina päästiin sitten jatkamaan itse purkutöitä ja myös tuo entisen kylmiön oven kohta on nyt ummessa.

WP_20160115_13_57_52_Pro

Keittiöstä kylmiöön johtanut oviaukko ja seinässä ollut "kylmälokero" oli näillä kohdilla.

Keittiöstä kylmiöön johtanut oviaukko ja seinässä ollut ”kylmälokero” oli näillä kohdilla.

Aukko villoitettiin ja laudoitettiin...päälle tulee vielä saunan runkopuut joten millintarkkaa työtä ei tarvinnut tehdä.

Aukko villoitettiin ja laudoitettiin…päälle tulee vielä saunan runkopuut joten millintarkkaa työtä ei tarvinnut tehdä.

Lauantaille otinkin sitten tavoitteeksi kiriä aikataulua kiinni (vaikka ei meillä varsinaista aikataulua ole tehtykään) ja päätin, että päivän päätyttyä on kaikki laatat irroitettu ja lapioitu pihalle, lattiakaivot piikattu irti ja tehty kellariin uusi läpivienti sekä kaivojen välille putken mentävä ura. Niinhän ne tuli tehtyä ja jos päivällä lensi laatat seinältä niin illalla meinasi laatta lentää myös kun onnistuin itseni kylmässä hikisenä vilustuttamaan ja taisi nesteiden nauttiminenkin yhden pysähdyksen taktiikassa unohtua. No onneksi nyt sunnuntai-iltana alkaa jo olo helpottamaan.

WP_20160115_16_02_43_ProWP_20160116_11_26_11_Pro

Laatat ei seinästä ihan yhtä helposti irronnetkaan kuin lattiasta ja edelleenkin tuo paineilmatoiminen talttavasara oli tähän hommaan hyvä hankinta.
Laattojen takana olleiden muovimattojen irroitukseen tuo sama laite toimi myös hienosti ja tuota apuna käyttäen sain matot isompina paloina irti.

WP_20160116_11_26_03_Pro

WP_20160116_12_50_57_ProWP_20160116_14_36_52_Pro

Lattian viemäriputket oli sen verran vanhaa tekoa, että ne oli tarkoitus uusia joka tapauksessa, mutta kun selvisi että ne vielä menee betonilattian sisällä vaakasuorassakin, niin päätin että uudelle kaivolle tehdään helpompi reitti suoraan alaspäin ”pannuhuoneeseen” ja pienen mittailun jälkeen survoin lattiaan reiän ja sieltähän se taskulampulla kurkkiessa tuo huone näkyi. Vanhat putket jää osittain lattiaan ja mietin myös että viereisen kodinhoitohuoneen viemärin voisi yrittää saada tuonne pannuhuoneeseen puolelle niin saisin nuo helpoiten yhdistettyä.

Biltema DH 1700 hoiti hommansa hyvin. Lupasin laitteesta käyttökokemuksia kirjoitella niin tuossa se ytimekkästi jo tuli kerrottua. Puhtia laitteessa riittää ja jos aikasempaa piikkauskokemusta muistelen, niin ei tuossa tunnu isoa eroa olevan vuokralaitteeseen joka taisi merkiltään olla aika paljon kalliimpi. Velipoika poikkesi kahvilla yhtenä päivänä ja tuli tuon painosta puhetta, niin hän tokaisi että kyllähän ne painaa toisen merkkisetkin…niinhän se taitaa olla. Liekkö tuota muutaman kilon eroa pikkukäytössä huomaa.

Puhdasta tuli.

Puhdasta tuli.

Tulevalle viikolle olisikin hieman mukavampaa puuhaa tiedossa, kun asennamme uudet lattiakaivot ja samalla täytetään myös muut ylimääräiset kolot lattiasta, saunan runkoa rakennellaan jne.

/Jarkko

Talviale Taloon.comissa!

Purkamista, puruja, purkamista….

3.2.2015 Yleinen

Hitaasti ja melkein varmasti ovat hommat edenneet :)

Pari viikkoa sitten saatiin laitettua kaksion ja meidän välinen seinä umpeen (kaksion puolta suurennettiin jotta sinne saadaan hyvän kokoinen kylpyhuone). Jarkko sai vielä kuningasidean ja tänne meidän omalle puolelle tuli tehtyä samalla kiipeilyseinälle syvennys. Jarkko tilasi ebaysta kiipeilykiviä, jotka maksoivat n. 30 euroa ja ne tulivatkin vajaassa viikossa perille. Kiipeilyseinä ei tosin tule olemaan meille aikuisille vaan se tulee meidän pojan käyttöön :)

Laitettiin äänieristeeksi tuplagyprocit ja liimamassalla ”tilkittiin” vielä kaikki mahdolliset raot umpeen. Kaksion puolelle tulee vielä samanlaiset viritykset. Toivottavasti näillä konsteilla saadaan kunnollinen äänieristys aikaan.

Seinän pystytystä

Seinän pystytystä

Kiipeilyseinän paikka

Kiipeilyseinän paikka

 

 

 

 

 

 

 

 

Siirrettiin sängyt ja muut roinat pois isommasta makkarista ja nyt öllötellään kaikki tässä tulevassa pojan huoneessa. Hieman on alkeellisen näköistä, kuten kuvasta näkyy :)

Tässä on nyt meidän tämän hetkinen makkari :D

”Makkari”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Syy miksi nyt tungettiin kaikki mahdollinen tähän pikkumakkariin on siinä, että isommasta makkarista piti purkaa lautalattiaa auki, jotta saadaan metsästettyä putkia esille. Vesiputket kulkevat meidän makkarin alla, vessan alla sekä tulevan kodinhoitohuoneen alla josta on käynti kylpyhuoneeseen. Nyt kun kaksion puolta laitetaan kuntoon ja putkia uusitaan niin joudutaan samalla remontoimaan meidänkin puolen vessa, koska lattiat täytyy myös sieltä aukaista….pitäisköhän hommata ulkohuussi?! Tai sitten täytyy olla todella rivakka vessaremontin kanssa.

Makkarin lattia auki, naps!

Makkarin lattia auki, naps!

Löysin lattialankkujen alta uhkaavan viestin...

Löysin lattialankkujen alta uhkaavan viestin…

 

 

 

 

 

 

 

Isommassa makkarissa on ollut joskus pienessä kohtaa vesivahinko, joka on korjattu ja märkien purujen tilalle on laitettu villaa. Eli pääsin helpolla kun ei tarvinnut heitellä tuntitolkulla puruja jätesäkkeihin vaan suurinosa oli villaa mitä pöllyyttelin :)

Jarkko on netistä metsästänyt edullisia putkitarvikkeita ja parhaillaan odotellaan Viron pojilta vastausta hinnoista…toivottavasti löytyy samaa kokoa kuin täälläkin käytetään.

Sillä välin kun putkihommat odottaa edistymistä, niin kaksion puolella on aikaa tehdä kaikkea pientä näpertelyä, esim. eilen tuli tuunattua makkarin yläkaapisto valmiiksi.

Makkarin yläkaapistot

Makkarin yläkaapistot

Hiottiin hiomahiirellä vanhaa maalipintaa pois

Hiottiin hiomahiirellä vanhaa maalipintaa pois

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viime viikolla käväistiin Tampereella huvittelureissulla ja Jarkon serkun työpaikalta Suomen Lasinjalostukselta nostettiin kyytiin meidän tulevan keittiön välitilanlevy. Levy on siis peiliä jonka päällä on lasi, missä on ns. ilmakuplia. Levyssä on myös ledivalot, jolloin se oikeasti pääsee oikeuksiinsa. Pikkuisen huono kuva levystä, mutta parempaa sitten joskus kun se on paikoillaan :) Kannattaa muuten käydä tutustumassa kyseisen firman sivuilla! Itsehän olisin voinut ostaa sieltä rekka-autollisen tavaraa.

lasi

 

 

 

 

 

 

 

 

/Salla

 

Lomailua, remontin suunnittelua ja elämästä nauttimista

30.12.2014 Koti ja Sisustus, LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, Uudet blogit

Mitteepä kuuluu näin 2014 vuoden viimeisinä päivinä, vuan mistäpä sitä tietää kukkaan ettei olis muutenni viimesiä?

Tuosta Sawonmaalaisesta ajatelmasta onkin hyvä hypätä siihen, että tässä on lähipäivinä juurikin elämästä nautittu ja näin on tarkoitus tehdä jatkossakin.

Vietimme Joulun Vuokatissa isolla porukalla ja vanhempieni vuokraama mökki antoi mukavat puitteet niin avantouinnin kuin leivinuunin lämmössä löhöilylle. Perinteisesti ruokaa tuli syötyä juurikin niin paljon kuin vain maha antoi periksi ja pöytäjääkiekkopeliä naputeltua sormet verillä.

Remontti ei muuten ole edennyt mihinkään, stressiä ei ole sen suhteen otettu vaan tämä on ollut sitä akkujen latailua ja remontin suunnittelua.

Seuraavana vuorossa on kantavan seinän tukeminen 115×115- kokoisilla liimapuupalkeilla (jotta saadaan yläkerran kylmän huoneen lattiapurut paikalleen ja täten turha lämpöhukka pois), makuuhuoneesta siistitään sinne jäävät yläkaapistot, wc:n/ kylpyhuoneen purkamista jatketaan lattiasta.

Liimapuupalkit jää näkyville, väri voisi olla sama "turve" kuin lautaseinissäkin.

Liimapuupalkit jää näkyville, väri voisi olla sama ”turve” kuin lautaseinissäkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Makuuhuoneen yläkaapit ovia vailla, myös lautaseinät saa saman sävyn kuin alempana.

Makuuhuoneen yläkaapit ovia vailla, myös lautaseinät saa saman sävyn kuin alempana.

 

 

 

 

 

 

 

Ennen kuin kylppärin lattiaa päästään valamaan, tulee uudet vesiputket ja viemärit vetää paikalleen. Edelleen on selvittämättä, että mistä kautta lämminvesi tuonne kaksioon tulee. Onko kukaan todennut lämpökameran tai vastaavan laitteen hyötyä suhteessa siihen, että ei tarvitse ottaa lattioita auki oletuksella ” tästä ne täytyy kulkea”? Entä kannattaako jättää hyväkuntoiset purut kylppärin lattiavalun alle vai korvata ne jollakin muulla?

Näihin kysymyksiin päätetään tämä vuosi ja toivotellaan kaikille Hyvää Uutta Vuotta!

Operaatio putkien metsästys

17.12.2014 LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, Uudet blogit, Yleinen

Kaksion puoli alkaa olla siinä vaiheessa, että pitäisi päästä purkamaan vesipisteitä pois. Yhdessäkään ei nimittäin ole sulkuja erikseen, joten ei auta kun alkaa etsimään missä putket kulkee (jakotukkeja ei ole myöskään näkynyt). Rakennusvirastosta ei ikävä kyllä löytänyt tämän talon piirrustuksia, paitsi pohjapiirrustus joka meillä jo on.

Lattian avausta.

Lattian avausta.

No ei auta, eteisen lattiaa siis auki, vaikka haavekuvissa oli, että se saadaan säilytettyä…saadaan se vieläkin, osittain…katsotaan minkälainen tulee, kun kasataan. Lautalattian purkamisessa tarvittiin malttia, vääntöraudalla ja vasaralla sekä taltalla sai aika hyvin ”nitkuteltua” lautaa ylös, mutta muutamassa kohtaa oli vedetty sen verran pitkillä nauloilla, että lauta halkesi. Siskon mies oli mukana auttamassa, joten saimmekin aika pikaisesti lattiaa auki ja puruja pussiin. Purut on edelleen ollut hyvinkin tuoreen oloista eikä mitään ihmeellistä ole seasta löytynyt.

Samu tuumailee.

Mihin ne putket on laitettu?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vihdoin alkoi putkia löytyä (viemäriä ja käyttövesiputkia ja myös vanhat lämmitysputket) ja alkoi näyttämään sille, että kaksiosta saadaan vedet poikki!

Putket lattian alla

 

 

 

 

 

Seuraavana päivänä siskon mies ( tällä kertaa eri mies…ja kyseessä myös toinen sisko :D) tuli katkomaan putkia ja oletimme, että ne tulevat samasta suunnasta ja tietenkin sieltä päästä missä on lämminvesivaraaja.

Putket poikki ja tulppa päätyyn.

Putket poikki ja tulppa päätyyn.

Putket poikki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaan eipä ne tullutkaan samasta suunnasta, jostakin kumman syystä kylmävesi kiertää kellarissa koko talon pituudelta ja nousee sieltä kaksioon ja jatkaa matkaa talon keskellä oleviin vessoihin, mutta lämminvesi taas tulee toisesta suunnasta. No nyt on putket poikki ja väliaikaisesti sentään liitännät tehty, niin että pääsemme suihkuun ja vettä tulee…vaan ei pöntöille. Nyt pitää alkaa miettimään uusia suunnitelmia.

ps. Eilen löysimme Ikean poistonurkasta kaksion saarekkeeseen edullisen kaapiston (samalla säästyttiin kasaamiselta) ja Salla ja Wilma ovat sävyttäneet lautaseiniä. Tästä lisää tarinaa heidän kirjoittamanaan. Heippa hei!

Piristävää väriä valkoisen ja tumman keskelle.

Piristävää väriä valkoisen ja tumman keskelle.

Petsiä seinään.

Petsiä seinään.

 

 

 

 

 

/Jarkko

Purkutöitä

18.11.2014 LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, Uudet blogit, Yleinen

Hiljaa hyvä tulee. Asunnon purkaminen on edennyt tasaiseen tahtiin Wilman ja Sallan voimin, itse en ole töiltä paljoakaan ehtinyt vaikka kovasti mieli tekisi! Seinäpinnat alkaa olla siinä pisteessä, että kohta päästään remontissa tavaran hankintaan ja uutta pintaa tekemään.

Näkymä eteisestä. Edessä oleva oviaukko päätettiin laittaa umpeen ja muuten tila tulee avoimeksi.

Näkymä eteisestä. Edessä oleva oviaukko päätettiin laittaa umpeen ja muuten tila tulee avoimeksi.

Entinen oviaukko laitetaan umpeen, jotta ihan koko asunto ei ole yhtä tilaa ja vessan kohdalla on hieman enemmän yksityisyyttä…toki sinne siis ovikin on.

Makuuhuoneesta kaapin alaosa purettu, huone sai heti paljon tilavamman fiiliksen. Kaapin yläosat jätetään paikalleen.

Makuuhuoneesta kaapin alaosa purettu, huone sai heti paljon tilavamman fiiliksen. Kaapin yläosat jätetään paikalleen.

Makuuhuone suureni pienellä muutoksella todella paljon, entisen kaapiston kohdalle saatiin hieno syvennys ja kuitenkin säilytystilaakin on.

Puretun kaapiston alta löytyi onneksi ehjä, alkuperäinen lautalattia.

Puretun kaapiston alta löytyi onneksi alkuperäinen lautalattia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuten arvelinkin, kaapiston alta löytyi ehjä lautalattia. Tässä kohdassa ei tarvitse siis uutta lautaa sommitella, mutta keittiön ja olohuoneen kohdalle pitää myös lattiatöitä tehdä.

Makuuhuoneen lattiaa. Hionta ja sävytys/ maalaus riittää.

Makuuhuoneen lattiaa. Hionta ja sävytys/ maalaus riittää.

 

 

 

 

 

 

Seuraavana alkaa putkien metsästys.

Seuraavana alkaa putkien metsästys.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vesiputket/ viemäri ei menneetkään suoraan kellariin, vaan ne kulkee lattian alla. Luultavasti meidän huoneiston puolelle…lattiaa joutuu siis tuolta kohdalta purkamaan.

Valurautaviemäri näytti yläosastaan hyväkuntoiselle.

Valurautaviemäri näytti yläosastaan hyväkuntoiselle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Säästääkö entisen viemärin, jos se on hyväkuntoinen myös mutkakohdista? Milloin tähän huoneistoon on viemärit asennettu? Siinäpä kysymyksiä joihin ei vielä ole vastausta, mutta joka tapauksessa tämä voi olla väärä kohta säästää.

 

Vessan oikeanpuolinen seinä avataan yhtenäiseksi tulevan suihkutilan kanssa.

Vessan oikeanpuolinen seinä avataan yhtenäiseksi tulevan suihkutilan kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viikonloppuna on tarkoitus aloittaa vesiputkien metsästäminen, jonka jälkeen saa seiniä auki lisää. Tällä hetkellä pääsemme näppärästi omaan huoneistoon puretun seinän kohdalta ja meinasimme sen auki pitääkin mahdollisimman pitkälle…näin ollen kylppäri tulee valmistumaan viimeiseksi. Eilen keksimme, että vanhan komeron oviaukko vedetäänkin umpeen kierrätyspulloilla/ -lasilla…eli kylpyhuoneeseen saadaan luonnonvaloa eteisestä. Toteutus ei ole vielä selvillä, mutta hieno siitä tulee!

 

/Jarkko