Selaat arkistoa kohteelle väsymys.

Unista ja nukkumisesta #2

12.1.2017 Fiilikset matalalla, Nukkumatti

Minä se täällä taas kukapa muukaan. Tästä alkaa pikkuhiljaa tulla tapa, ensin peräkkäin kahdesti uudenvuoden kuulumisia, nyt nukkumisesta. Mitäs seuraavaks?

 

Unista, lähinnä painajaisista mun piti jouluna, kaiketi välipäivinäkin, kirjoittaa, mut se jäi. Olisko silloin päivät ollu ke ja to, nimittäin harvemmin muistan uniani siis edes sitä että olen nähnyt niitä, mutta painajaiset muistan tällä kertaa. Molempina öinä kun olin nukkunut n. 45min, aavistuksen verran havahduin hereille vain tajutakseni, että olin nähnyt painajaista. Enää en tietenkään muista mitä näin, mut 99% varmuudel traumoihin liittyvää. Muoks: ihan puskista muistin nyt (15.1.) että välipäivinä kaiketi to heräsin omaan itkuuni. Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä lisäykseni pohjilta.

 

Niin viimeyönäkin olin ehtinyt torkkua suunnilleen saman 45min, kun pääsin eroon painajaisesta. En tiedä miten aivoni jälleen asioita yhdistelevät, siis köh, laittavat kaiken tehosekoittimeen ja tekevät oman mixinsä. Anyway, tiedän ajatukseni ja pelkoni, joten painajainen on helposti ymmärrettävissä.

 

Siis oli menossa hakemaan paikallisesta pizzeriasta itselleni ja veljelleni pizzat. Jo astuessani sisään mietin ettei kaikki ollut kunnossa, paikka näytti erilaiselta ja valaistus oli olematon. Samantien joku paikan työntekijöistä tuli eteeni ja alkoi ehdottelemaan kaikenlaista sopimatonta. En tietenkään kyennyt tekemään mitään vaan käytännössä jähmetyin paikalleni. En pystynyt poistumaan paikalta tai mitään muutakaan. Mies ei muistaakseni ollut varsinaisesti väkivaltainen tai uhkaava, seksin perässä kuinkas muutenkaan. Tilanne tietenkin ahdisti mua, onneksi heräsin ja pääsin pois tilanteesta. En muista selvästi, sata varmaks, että kyseinen tyyppi olis kuristanut mua, mutten keksi parempaakaan selitystä, fyysiselle tuntemukselleni. Kyllä vielä herättyänikin tunsin kuristavaa oloa. Mun oli hankalahko hengittää, sattui (no shit, Sherlock!). Toisinaan exähän kuristi mua niin pitkään, että tajuntani alkoi hämärtyä, joten kurkistava tunne on tuttu ja helposti yhdistettävissä traumoihin.

 

Painajaisen jälkeen mua häiritsee se mitä eilen ajattelin ja kirjoitin eräälle ystävällenikin. En jaksa muutella aikamuotoja yms., kyse on siis tiistaista:

 

”Muutenkin tää päivä on ollu vaisu, tänään oikein mikään ei ole tuntunut miltään. Ruoka ei maistu. Mitään ei jaksais tehdä. Koska mieliala on apea ovat ajatukset sen mukaisia. Mua ahdistaa ja häiritsee kuinka usein ja paljon mulla on itsetuhoisia ajatuksia. Miksen voi päästä niistä eroon? Kuten olen monesti sanonutkin, ajatukseni suorastaan pelottavat mua. Vaikka tiedän ”selväjärkisinä päivinäni”, että itsemurhani vaikuttaisi moniin ihmisiin suorastaan romahduttavalla tavalla, mutta toisina hetkinä en sitä näe. Hetkinä ja päivinä kun ei mene alkuun hyvin, hetkinä ja päivinä joina maailma romahtaa. Pelkään tekeväni jotain peruuttamatonta vahingossa, jota en tarkoittaisi. Entä jos otankin sen viimeisen askeleen, todellakin hengitän sen viimeisen kerran.. Ahdistusta aihettaa myös se tosiseikka, etten voisi kenellekään kertoa, etten tarkoittanut sitä, se oli vahinko. Monet ajattelisivat, että syy on heissä, kun eivät auttaneet mua pyytäessäni apua, he joutuisivat elämään loppuelämänsä ajatuksen kanssa.

Mahtava mennä tällaisten ajatusten kanssa nukkumaan. Tai miten sen ottaa, eilen ennen nukahtamista ajatukseni olivat hieman eri aiheessa. Paniikin ainekset oli kasassa, kipinä vielä niin roihahtaa.   Hiukan tässä vois yrittää siirtää ajatuksiaan muualle, muttei onnistumisen todennäköisyydet ole mun puolellani..

Menenkin tästä nukkumaan ja siten katkaisen ajatukseni, pääsenhän suunnilleen 7 tunniksi eroon ajatuksistani. Hyvää yötä!”

 

Viimeiset kaksi kappaletta voisin hyvin kopioida koskemaan tätäkin iltaa, mutta no, jätän välistä. Joten kapuan tästä petiin ja otan valkoisen kissani viekkuun, prinsessani joka lohdutti mua viimeyönäkin. Onneksi Cissy on olemassa mun elämäs. ❤❤ Hyvää yötä, nuku hyvin! Toivottavasti sinä, joka tätä luet, et näe painajaisia.
-Elina

Okei, tänä yönä en sitten nuku..

9.1.2017 Nukkumatti

..tai ainakin nukun auttamattoman vähän (alle 6h). Huokaus. Tänään tai siis eilen miten kukin haluaa ajatella anyway oli viimeinen lomapäiväni. Kuten usein loman alussa ajatus ruhtinaalliset 17 päivää lomaa, ei se ajatus ei säily loman loppuun asti. Jos multa kysytään loma tuntui ehkä viikon mittaiselta, kun mittarina on akkujen lataus ja tehtyjen rästihommien määrä. Toisaalta loma tuntuu kestäneen kuukauden, kun miettii kuinka totaalisesti olen ehtinyt unohtaa kaikki koulu jutut. Vähän ennen vuorokauden vaihtumista, hetkeä ennen viimeisen naulan lyömistä joululoman 2016 arkkuun, tulin alakertaan turhautuneena kun en saanut unta. Ajattelin kerrankin tekeväni oikein, etten vain pyörisi sängyssä hereillä, että nousisin sängystä ja lukisin. Kumma juttu maanantaina on ensimmäisellä tunnilla bilsaa ja joku ei ole tehnyt läksyjä, jotka annettiin juuri ennen lomaa. No totuus on, etten tullut lomalla hiukkaakaan viisaammaksi. Kyseinen tehtävä ja koko kirja olisivat voineet olla vaikka hepreaksi, sillä ne todellakin olivat mulle hepreaa, en ymmärtänyt yhtään mistään mitään. Huoh, niin voittaja fiilis. Lopulta blogini veti pidemmän korren, sillä tiedän, että voin tuijottaa kirjaa ja tehtävää koko viikon tai koittaa tehdä jotain järkevämpää.

 

Pari sanaa eilisestä (su), lippukuntani johtajien Whatsapp-ryhmässä eräs johtaja laittoi viestin, että tänään on viimeinen päivä palauttaa toimintakertomukset ja rahankäyttölomakkeet täytettyinä. Minulle yksi niistä pakollisista pahoista, tai toimintakertomus on mullekin semi helppo täyttää, mutta ne raha-asiat. Syvä huokaus. Vaikeuksia erityisesti tuottavat muutama asia: 1. Ryhmäni rahoista puhuttaessa ei todellakaan puhuta mistään taskurahoista. Olen ryhmäni kanssa suunnitellut jo pari vuotta vaellusta Lapissa. Reissuun ei lähdetä tyhjin taskuin, vaan ryhmän pussi tarvitsee olla kunnossa, joten olemme pari vuotta keräneet matkarahoja eri tavoin. Vaelluksen vuoksi ryhmälläni on huomattava summa kasassa. 2. Ylipäätään koen syksyn tilinteon vaikeammaksi, sillä silloin on sekä menoja että tuloja, keväällä kun on vain menoja. 3. Viime kesänä meidän piti reissuun lähteä. Olimme hankkineet jo kaikki tarvittavat (ruuat jne.), mutta vain pari päivää ennen suunniteltua lähtöä, reissu peruuntui. Koska suurin osa elintarvikkeista ei säily ensi kesään jouduimme ryhmän jäsenten kesken jakamaan kaikki ostokset. Ryhmälle jäi vain (joten kuten) säilyvät sapuskat yms. Olinhan tietenkin reippaana tilittänyt kaikki ostokset, joten se tuotti ongelmia lopullisen tilinteon kanssa. Vekslasin rahojen ja numeroiden kanssa ees taas yhteensä viisi tuntia! Monesti ehdin jo tuntea helpotusta: ”Jes, luvut täsmäävät!” Suunnilleen minuuttia myöhemmin totuus paljastui: luvut eivät sittenkään täsmää. Huokaus ja jälleen pyörittelemään summia. Siinä touhussa meinaa järki lähteä. Onneksi lopulta selvisin voittajana, kesän korvilla seuraavan kerran.

 

Koska kirjoitan maaliskuussa lyhyen matikan olisi minun pitänyt loman aikana laskea kasa laskuja. Ensinnäkin mulla ei ole pienintäkään muistikuvaa, että opettaja olisi sanonut tehtävien palautuspäiväksi seuraavan loman jälkeisen tunnin (=maanantain kuis muutenkaan). Kuulin ystävältäni asiasta vasta viime lauantai-illalla, oikein mahtava fiilis. Sinä iltana käytin 1,5 tuntia laskuihin, vaikka olin väsy päivän jäljiltä. Jos fiilikseni saattoi muuttua ”paremmaksi”, se muuttui huomatessani osaavani yhden tehtävän 10-15. Jälleen syvä huokaus. Tiedänpähän ainakin miten käytän maanantain kaksi hyppytuntiani.. Ehkä noista ryhmän raha-asioiden setvimisestä ei saa yo-tasoista tehtävää, mutta harjoitusta sekin.

 

Nyt voisin pikku hiljaa hipsiä takaisin petiin Cissy-kissani kanssa. Joten tämä yökukkujan linja sulkeutuu tältä erää. Toivottavasi sinä, joka luet näitä raapustuksiani, nukut paremmin, eikä sinulla ole nukkumisen kanssa vaikeuksia. Hyvää yötä!

 

 

-Elina

Uusvuos

31.12.2016 Fiilikset matalalla

Oikeen awesome uusvuos. Jos olisin päihteisiin taipuvainen ihminen vetäisin pään täyteen mitä tahansa. Eipä tarvii mökillekään tulla enne ku isän kohdal o kuoppa kaivettu ja perään todettu aamen. Kumma juttu ku mua ei kiinnosta tulla mökille, oikeen helvetin kumma juttu. Elikäs koitan kertoa tämän jutun mahdollisimman hyvin, jotta asia olisi helpompi ymmärtää. Koitan kirjoittaa selkosuomella.

Tänään isä riehaantui jo kerran tyhjästä. Nyt savusaunalla uudelleen. Homma meni näin: Isäni on itse herkkä persus, eikä kestä lämmintä saunaa laisinkaan (silti hänen pitää tulla saunaan kun se on kuumimmillaan, älkää multa kysykö miksi). Äitini taasen harrastaa avantouitia +hän on pahimman luokan vilukissa ja järvessä vielä syväjäädyttää itsensä. Äitini ei pelkästään jäätymisen vuoksi heitä kunnon löylyjä vaan hän muutenkin rakastaa lämpöä.

Isäni kitisi jälleen kerran kun sauna on niin helvetin kuuma, että ovea pitäisi pitää sepposen selällään, että saunas tarkenis olla. Äitini kävi tapansa mukaan uimassa (n. 4C asteisessa vedessä), joten hänen oli turkasen kylmä. Äidin uidessa isä istui terassilla. Kun äiti tulee uimasta hän tietenkin heittää löylyä tavallista enemmän, jotta lämpenisi mahdollisimman nopeasti. Melkein heti isäni tuli takaisin saunaan ja alkoi karjumaan, että ovi pitäis pitää auki, ei se lämpö mihinkään karkaisi. Öö mitä helvettiä, äidin pitäisi kärsiä kylmää, kun herkkä nahkainen isäni ei voi sitä hetkeä istua ulkona tai alempana rappusilla. Just joo ei sovi mulle.

Isäni huusi kuinka olen niin saatanan kovapäinen, etten usko ja ymmärrä puhetta. Tämä kyseinen vatipää uhkasi nostaa koko oven pois paikoiltaan, mikäli se ei pysyisi auki. Hän huusi kuinka oven kanssa on ollut iän kaiken ongelmaa, kuinka sitä on aina pidetty kiinni, vaikka se juurikin pitäis pitää auki. (Itse asiassa rakas idiootti lämpö karkaa harakoille, eikä todellakaan jää lämmittämään saunojia. Vieläpä koska ovea auki pidettäessä suoraan järveltä puhaltava voimakas tuuli jähdyttää saunaa vaikka ovi olisi auki vain ⅓ osan..)

Tässä kohdassa totesin, että mulle riittää, etten aio jäädä kuuntelemaan moista paskaa. Miksi mun (täysikäisen ihmisen) muka pakolla pitäis jäädä kuuntelemaan kun toinen karjuu pää punaisena. Mun ei ole pakko jäädä kuuntelemaan sen riehumista, jos en halua. Jos tarkkoja ollaan, mun ei ole enää koskaan pakko tulla mökille, jos mua ei kinosta, kukaan ei voi pakottaa.

Kuka tahansa kenellä on aivot ja rippusen empatiaa, ymmärtää tilanteen. Vieläpä koska savusaunassa löylyt ovat paljon pehmeämmät kuin perus puu-/sähkösaunas. Savusaunassa lämpenee luita ja ytimiä myöden kun puu-/sähkösaunas kärventyy vain nahka. Tässä syy miksi äidilläni on paljon suurempi hinku uimaan päästessämme savusaunaan.

Tätä kaikkea ei hiukkaakaan helpota isäni tulinen luonne, jonka perin häneltä. Äitini on luonteeltaan paljon rauhallisempi, lempeämpi ja tietenkin alistuu herkästi isäni edessä. Veljeni puolestaan kulkee äitini jalanjäljissä. Viimeiset (ehkä) 5 vuotta olen liki täysillä kapinoinut isääni vastaan, koska näen ja tiedän mitä hän tekee äidille ja hänen psyykkiselle voinnilleen. Äitini ei ole varmaan koko aikana kun hän on isän tuntenut (tietty alussa mennyt paljon paremmin, en tiedä milloin nämä vaikeudet ovat alkaneet) laittanut tälle kertaakaan kampoihin, joten olen alkanut tulisen luonteeni voimin puolustamaan häntä ja näyttämään etten aio taipua isän edessä. En aio antaa isälle periksi, en piiruakaan.

Otin siis ritolat saunalta ja menin yläkertaan sisälle purkamaa oloanämän tekstin muodossa. Tietty mullakin tunteet kuohas oikeen kunnolla, ei kai, joten menin sisälle rauhouttumaan.  Äitini tuli yläkertaan ehkä 20-30min myöhemmin, tuli vaan käväseen ja manaan isän käytöstä. Melkeen samoin tein hän läksi alakertaan pesul. Ehkä hieman reilu tuntii myöhemmin pikkuveli laitto viestii aikoisinks tul viel takas saunal, isä oli kuulemma jo kyllästyny ja poistumas saunalta. Menin sit veljen seuraks saunal (olisin menny muute yksin), isosisko-pikkuveli-laatuaikaa. Jutellaa ja chillataa kahdestaa. Ollaa pariki kertaa tehty näin, kaiken paras isä ei oo tääl ja saadaan jutel meen keskisii juttui, joita ei vanhempien kuullen puhuta.

Nyt oonkin jo oikeestaan täysin rauhoittunut, mut oli kyl karsee fiilis. Ajatukseni olivat justki tyyliä: isä hengiltä ja omaa hautaa kaivamaan. Tää ei oo tasan eka eikä vika kerta kun toivotan isäl tervemenoo hautaan, koska hän. Tiedän isä ei tuu koskaan muuttuun paremmaks, joten pakko kestää niin kuin tähänkin asti.

Joten hyvää yötä ja parempaa seuraavaa vuotta!

-Elina

Hyvää joulua vaan kaikille..

22.12.2016 Fiilikset matalalla

Aivan mahtava fiilis. (Valitan jos sarkasmi ei korostunut edellisessä tarpeeksi.) Ensin eilen vietin kaupungil kolme tuntii tänää toisen samanlaisen (joululahjoja yms.). Eilen pääsin kotiin viiden jälistä. Piti ystäville tehdä joulukortteja ja pari lahjaa kääräistä paperiin, joten en jaksanut ja kerinny koiran kans lenkil. Menin nukkumaan puoli kolmelt yöl.

 

Tänään tulin kotiin puoli kolmen paikkeilla, söin ja hiukan chillasin. Siin kohdas jo tuli valituksii, ku kestää nii mahdottoman kaua lähtee lenkil. Kun aloin veljen kans tosissani tekeen lähtöä tuli useita pikkuhommia mitä piti tehdä. Onneks pääsin koirien kans lenkil, nii ei tarvinnu ol kotona. Meen oman ja naapurin koiran kans kierrettiin tunnin lenkki ja ainaki puolet siitä pimeessä mettässä välil ilman minkäänlaista polkua =ei ihan kevyimmästä päästä. Jo kun tulin kaupungist olin väsyksis, lenkillä en ainakaan piristyny. Yhteens päivän aikan kävelyä kertyi useita kilsoja, joten jalat ja koko kroppa hiukan pakostaki haluaa nukkumaan. Olin varsinki lenkin jälkeen siin kuosis, et olisin nukahtanu pystyyn.

 

Koitin jotain siivoomis juttui tehä, sen vertta mitä jaksoin. Mm. Kissan oksennukset, roskien vieminen, ison villamaton tamppaamine, mattoje lattial laittamine, yleist tavaroiden paikalleen vientiä. Juu tiedän ei oo ollenkaan pahoja, mut mulle täl haavaa ovat. Oon tosi väsynyt. Voisin nukkua viikon.

 

Tuos äsken kun otin lepotauon, äiti näki sen töiden pakoiluna. Sanoi veljeni tehneen töitä reippaasti (oli kauemmin kotonaki), mutta mä olin ollu se laiska ja saamatoin, en ollu tehny mitään tärkeet ja hyödyllist. Jes-fiilikseni oli mahtava. Tein sen verra mitä jaksoin ja se ei ollu mitään. Ei sitä muiskaan asiois voi tehdä enemmä kuin parhaansa, antaa enempää kuin pystyy.

 

En kuulemma sais yhden yhtään lahjaa. Sanoin etten tarviskaan. En välittäis tippaakaan. Etten siivois huomennakaan yhtään mitään niin kuin en tänäänkään. Valituksethan siitä tuli kuinka 20v. käyttäytyy kuin 6v. Ei jaksanut paljoo nyppiä.   Ihan ketun sama mitä joku (esim. joka lukee tätä) ajattelee siit miten käyttäydyn. Oon liian väsynyt, en vaan kertakaikkiaan jaksa tehdä mitään. Sain myös kuulla siitä miten asiat olis, jos äitiä ei olis. Tiedän kaikki olis viel enempi päin jotakin. Tuskin muakaan siin tapaukses olis.

 

Tiedän et joulu stressaa äitiä, tilanteest tekee triplasti pahemman kun isä on nyt randomil asunu meil viikon vertta. Isän läheisyys kuulemma saa ressaan enempi. Tekisin ja auttaisin mielelläni enempi, mutten vaan millää repee. Huokaus.

 

Pakostakin tuli olo ettei mul oo mitään väliä, ei sil oo merkityst paljonko teen ja mitä. Tietenkin puolikkaan “en ole mitään”-ajatuksen kohdal itsetuhoiset ajatukset heräsivät ja keräsivät voimansa. Milloin nää piinaavat ajatukset oikeen lakkaavat? En jaksa ajatella itseni satuttamista, tappamista.

 

Tiedän puhuminen aika varmaan auttas, sitä mulle ei tarvitse kertoa. Muttei se tarkoita sitä et jaksaisin tehdä hommia. Ei työt hoidu puhumal.

 

Mikä hiiskatin lapsellinen valitus purkaus tästäkin oikein tuli?

 

Asiast hiukan toiseen: eilen yks äiti kysyi voisko mun (partio)ryhmäni tehdä pienen työkeikan ja tulla heille aattona vetämään joulupukin roolin. Me ei siis oltu mitenkään mainostettu, et voidaan tulla, vaan tää yhen sudarilauman vetäjä keksi kysyy meit. Heille piti tulla joku muu joulupukin virkaa hoitamaan, mutta hän joutui yllättäen perumaan.

Aluks homma näytti toimivan, sitten tuli yksi mutka matkaan, pian kolmas ja neljäskin. Koska lapset aika varmaan tuntevat mut ja ryhmäläiseni, saimme erään lapsille täysin vieraan ihmisen vetämään pukin roolin. Kuten arvata saattaa hän perui, koska ei sittenkään kerkii ku tää perhe asuu jossain perämettäs nii reissuun menis liikaa aikaa.

 

Tää joulu menee nii hyvi. Tästä tulee niin mahtava joulu.

 

 

-Elina

Voisinpa vain nukkua tämän väsymyksen pois

12.12.2016 Fiilikset matalalla

En ymmärrä miten piilotan itseltänikin asioita kuten pahan oloni. Vain yksi pieni asia ja todellisuus paljastuu. Ajattelin jo tovin kuinka suurin osa stressistä ja työtaakasta jäi taakse leirin jälkeen. Ihmettelin kuinka helposti selvisin leiristä ja toivuin. Mutta se oli harhakuvitelmaa, totuus oli toinen. Väsymykseni oli kuitenkin pian nukuttu ja elämä jatkui.

Paitsi että pieleen meni jälleen. Fiilis lähti alamäkeen juuri kun olin viikon verran elänyt ”normaalia elämää” eli en liiemmin ollut masentunut, alakuloinen, ahdistunut tms. Äsken huomasin, että olin jälleen onnistunut peittämään todellisen vointini jopa itseltäni. Ei en sentään ajattele itsetuhoisesti, joten tilanne ei ole paha, ainakaan vielä. (*Alempana lisää itsetuhoisista ajatuksistani.) Nyt olen vain erittäin väsynyt. Haluaisin nukkua niin kauan, että selätän tämän väsymyksen, mutta tiedän ettei seonnistu. Tätä väsymystä ei nukuta pois. Tämä ei lopu. Mieliala on matalalla. Olen surullinen. Voimavarat ovat lopussa. Olisipa edes jotain asioita joiden kohdalla voisin vetää ”jotain sinnepäin” tyylillä, mutta niitä ei oikein ole.

Tietenkin helpointa olisi, jos en olisi näin heikko ja heikossa kunnossa. Mutta tähänkin on vain yksi syy, minä itse. Olen itse valinnut polkuni ja kulkenut jälleen taaksepäin. Olen jälleen kerran pettynyt itseeni. Miksen vain voi ottaa opikseni ja tehdä asioita eri tavalla? Miksen voi muuttua?

 

*Itsetuhoisia ajatuksia ei ole normalia enempää, eivätkä ne ole tavallista pahempia. Itsetuhoiset ajatukset kuuluvat jokapäiväiseen elämääni, ne ovat minulle yhtä normaali osa elämää kuin syöminen tai nukkuminen. En väitä ajatuksieni olevan terveitä, koska tiedän etten ole terve. Näenkö vielä joskus sen päivän kun olen jättänyt tämän taakseni ja voin tosissani sanoa: ”minä paranin”. Kuten olen aiemminkin sanonut: en usko siihen. Ei tästä voi parantua. Jälleen tekee mieli vain luovuttaa, mutta kai olen liian väsynyt siihenkin..

 

En tiedä mitä enää kirjoittaisin. Ei mulla taida olla enempää sanottavaa.

  • Väsyttää mahdottoman paljon. Toivottavasti nukahtaisin mahdollisimman pian, mutta sekin taitaa olla vain turhaa haaveilua

 

 

-Elina

Huokaus..

3.12.2016 Fiilikset matalalla, Jotain sälää

Tää päivä menee kyl niin harakoille. En jaksa nousta sängystä, en pukeutua, en pestä hampaita saati ottaa lääkkeitä. En jaksa tarttua mihinkään. Mikään ei kiinnosta, ei huvita. Oikeestaan en jaksa edes nukkua. Tavallaan tekis vaan mieli maata sängys koko päivä, muttei sekään kiinnosta. En halua syödä, mikään ei maistu. Surkea olo. Fiilis on kuin uitetulla kissalla. Itsetuhoisia ajatuksia. Inhottavat ajatukset kasvattavat voimiaan ja käyvät kimppuuni.

Viimeyön unesta muistan vain että olin menossa Nesteelle tankkaamaan autoa. Jarrutin aavistuksen liian myöhään ja hieman naarmutin autoa, jota joku mies oli juuri tankkaamassa. Onneksi mies ei ollut ihan älyttömän kiukkuinen, vaikka pitikin saarnan.  Tämän jälkeen seuraava erillinen tarkka muistikuva on, että juoksin karkuun, mikä minua jahtasi, sitä en tiedä.

Jää nähtäväksi tuleeko tästä päivästä mitään. Paljon olisi tekemistä mm. siivoamista ja leirin raportin tekoa. Taidan jälleen tuottaa pettymyksen kun en saa mitään aikaan..

 

-Elina

Mistä tämäkin tuli?

2.12.2016 Fiilikset matalalla

Eilen olin tosi hyväl fiiliksel. Olin ilone monest asiast: 1. Joululeiri on ohi, jäljel vaan jälkiselvittelyt. Selvisin leirist yllättävän hyvin ja toivuin koettelemuksesta nopeasti. 2. Koeviikko loppu ke, selvisin siitäkin. Yhden kokeen oon saanu takas, kirkkaasti meni läpi. 3. Odotin itsenäisyyspäivän tanssiaisia (olivat siis tänään pe). Tanssiminen ei oo niin mun juttu, tai valssi menee, siin on tarpeeks helpot askeleet mulle. Onneks päivään mahtuu muutaki ohjelmaa tanssimisen lisäks. 4. Naisten turhamaisuuksia: löysin vihdoin käytännös vuoden ettimisen jälkeen ittelleni mustat korkokengät.

Tänään koulus olin aika hyväl fiiliksel, mut nyt ehtoolla mieliala otti vanhan suuntansa, alaspäin. En tiedä mist tääkin yhtäkkiä tuli. Tyhjä olo, kuin mun sisäl ei oikeesti olis mitään. En sinällään tunne oikeen mitään, liki pelkkää tyhjyyttä. En enää jaksa olla iloinen ja onnellinen, nyt oon jälleen ”oma itseni”. Oikeen mikään ei tahdo tuntua miltään. Halit: ei mitään vaikutusta.

Ei suupielet jaksa nousta. Silmät tahtovat painua kiinni. Ryhti lysähtää kasaan. Ehkä koitan katsoa tätä elämää huomenna uudestaan. Nyt taidan antaa simmujen painua kiinni. Vaikka vaikea täs on olla ajattelemat ikuista unta. Taisi leiri sittenkin viedä voimat pahemmin kuin luulinkaan. Mut kait mä tästäkin selkiän, luultavasti. Silmät kiinni ja aivot katkolle. Toivottavasti en matkaa painajaisten valtakuntaan.

 

 

-Elina

Romahdus..

1.11.2016 pohjalla jälleen

Mun voimat lienevät ihan lopus. Olen umpikujassa. En jaksa, halua, pysty tekemään mitään, nyt voin vain itkeä. Uupumus. Pettymys. Vapisen kauttaaltani. Pakenin romahdusta liian kauan. En tiedä miten selviän, en todellakaan tiedä. En kykene mihinkään, oon tyystin lopussa. En voi vain nukkua, mutten tiedä onko musta mihinkään muuhun. Tää repii mut hajalle. Toivottavasti tää ei tapa mua. En todellakaan tiedä miten tää päättyy..

Pieni surkea mytty sohvan nurkassa kyyneleet silmissään.

 

 

-Elina

Se tunne kun tajuat sekoavasi

28.10.2016 Fiilikset matalalla

Tässä viime yön ajatuksia, fiiliksiä ja tuntemuksia noin klo 0.00-2.00:

Olet varma, et ulkona joku vaanii sua, joku joka tahtoo tehdä sulle pahaa. Joku tarkkailee, kun katsot telkkaria kissa sylissäsi. Joku vahtii sua kun laitat ulko-ovet lukkoon, sammutat ulkovalot ja valot olohuoneesta ja keittiöstä. Joku näkee kuinka kiipeät rappuset yläkertaan puhelimen taskulampun valossa, käyt pesemässä hampaasi ja kävelet omaan huoneeseesi, jonne sytytät valot. Se joku katselee sinua varjoista ja vain odottaa. Olet täysin varma, että se joku tulee sisälle, kun nukut ja käy käsiksi suhun.

Järjellä ajateltuna tiedän ajatukset hölmöiksi ja perättömiksi, mutta ollessaan peloissaan ei kykene ajattelemaan järjellä. Peloissaan säikkyy omaa varjoaankin, eikä välttämättä tunne kotiaan. Välttämättä edes turvallinen seura, joku johon luotat ei auta. Mielikuvitus ja harhaiset ajatukset ottavat vallan, eivätkä päästä irti. Kuulet ääniä, joita tuskin on olemassa tai jos ne ovatkin olemassa niitä ei järjellä pysty selittämään. Et voi kertoa asioista kenellekään, kukaan ei usko sinua, sinut ristitään hulluksi. Liian monien kokemiesi outojen asioiden täytyy vain yksinkertaisesti olla totta, sillä ne ovat niin aitoja, ettei sellaisia pysty kuvittelemaan, niiden vain täytyy olla totta.  Et tiedä mistä kaikki johtuu, mistä tämä tie alkaa, mihin se vie tai miten kaikki päättyy. Epävarmuus, pelko, ahdistus..

Syytä en tiedä, mutta sain viime yönä kahden aikaan jonkin asteisen paniikkikohtauksen ennen kuin vihdoin sammuin. Koska häilyin unen rajamailla tapahtumat ja kesto ovat hämärän peitossa, mutta luulisin sen kestäneen ainakin 10 min.  Tässä muistikuvieni rippeitä, osin vain aavistuksia noista hetkistä. Kovin vähän muistan mitään, mutta ainakin jotain. Hetkittäin minulla oli tukalan kuuma, toisinaan taas olin jäätyä. Tärisin kauttaaltani pelosta. En hallinnut liikkeitäni lainkaan. Makasin sikiöaseennossa tms. suurimman osan ajasta. Hetkittäin silmissä sumeni. Olo tuntui heikolta. Jossain hetkessä tuntui kuin olisin kaatunut, mutta lattiapa ei tullutkaan vastaan, pudotus tuntui jatkuvan ikuisuuden. Itsetuhoisia ajatuksia, paljon itsetuhoisia ajatuksia. Jossain kohdassa tuntui kuinka, joku kuristi minua, en saanut henkeä.. luulisin itse kuristaneeni itseäni, siihenkään en tiedä syytä.  Suurimman osan ajasta tuntui kuin joku olisi ollut lähelläni, koskettaneen minua. En usko hänen halunneen minulle pahaa. Aivan kuin hän olisi maannut vierelläni sängyllä yrittäen saada minua rauhoittumaan. Hän piti minusta kiinni, halasi, oli läsnä seinien kaatuessa päälleni, hän ei päästänyt irti seotessani. Minulla ei ole aavistustakaan kuka hän oli tai ehkä pienen pieni, mutten ole varma onko se pelkkää kuvitelmaa. Melkein koko ajan hyperventiloin, ainakin jollakin tasolla. Se joku myös toisinaan onnistui rauhoittelemaan mua sen verran, että sain hetkellisesti hengitykseni haltuun.  Mulla ei ole minkäänlaista käsitystä milloin sammuin, mitä tapahtui viimeisenä yms., taisin vain uupua.

 

Nyt päivänvalossa kaikki tuntuu jälleen epätodelta, kaukaiselta kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Kuin kuvittelisin vain kaiken, että olisin vain nähnyt unta. Kaikesta huolimatta uskon vakaasti kaiken olevan totta, onhan näin tapahtunut aiemminkin. Kerran jopa yks ystäväni oli paikalla ja joutui näkemään kaiken.

Kohta yritän mennä nukkumaan. Koko päivän olen viettänyt ajatellen tulevaa yötä. Olen jälleen yksin kotona, miten selviän, entä jos sekoan taas. Ahdistaa mennä nukkumaan. Huomenna on aikainen herätys sillä menen EA2-kurssille. En millään jaksais, olen ollut koko päivän siipi maassa. Pakkaamisesta tai syömisestä ei tänään ole meinannut tulla mitään, en vain ole saanut tänään mitään aikaiseksi, eikä ruoka ole yksinkertaisesti maistunut, ei siis niin mikään. Huokaus.

 

-Elina

Parin viimepäivän ajatuksia 24-27.9

27.9.2016 Kuulumisia (negatiivisia tosin)

(Maanantain ajatuksia) No suoraan sanottuna viikonloppu oli aika rankka. Kun on rankkaa psyykkisesti, lopulta se näkyy fyysisenä väsymyksenä.  Taisin haukata liian ison palan ton PJ (=partiojohtajan koulutus sisältää mm. johtamistehtävän kuten leirin järjestämisen) homman kanssa. Eilen (su 25.9) illalla kun tulin kotiin olin ihan uuvuksissa, ajatukset olivat tyyliä: hermoromahdus, haluisin sairaslomalle elämästäni, ei työuupumus vaan elämäuupumus..  Koko ajan mun tarvis tehdä useampaa työtä samaan aikaan 120 lasissa, mutten jaksais muuta kuin nukkua. Eikä tietenkään tää mun väsymykseni lopu edes nukkumalla. Oon hukassa, en tiedä miten mun pitäis toimia :'(

(Ajatuksiani la n. klo 18->) Ei mikään kauheen paras fiilis. Huomaa taas että oon ollu reilun vuorokauden isommassa porukassa. Oon enemmän se joka haluaa vetäytyä omaan rauhaansa (edes välillä). Ottaa hengitystilaa, tilaa omille ajatuksille. Yksin voi olla juuri sellainen kuin on, ei tarvitse välittää muista mitään.  En kunnolla osaa sanoa miksi olen näinuuvuksissa, ehkä siks että täällä kurssilla tullut niin tiivistä settiä, niin paljon suuria asioita. Vaikka monista asioista olen jotain kuullutkin, mutta kaikkiin aiempiin tietoihini olen saanut paljon uutta, tietoni ovat syventyneet. Tiedä häntä olenko saanut hieman liikaa pureskeltavaa, liian paljon muistettavaa kerralla. Kyyneleet ja romahtaminen eivät olleet kaukana. (Vähän myöhemmin samana iltana->) Mua alkoi todella oksettamaan eräiden tyyppien jutut (ei siis mitään erikoista, ihan vaan asioita jotka menee multa yli, joita en kestä kuunnella, joita toisaalta joutuu kuulemaan joka päivä). Miten ihmiset voivat kuvitella, et kaikkia kiinnostas ja naurattais alkoholi ja seksi (+kaikki siihen liittyvä)? En pysty käsittämään. Mua lähinnä alkaa oksettamaan, muistot jotka monilta puuttuvat tulvivat tajuntaani.

Kurssilla puhuttiin lauantaina mm. EA:sta ihan perus hätäensiavusta ja jopa hiukan psyykkisen puolen jutuista. Totesin siin et vaiks tarkoittaisi hyvää, voi tahtomattaan pahentaa tilannetta (oli just puhuttu entä jos joku esim. leirillä uhkaisi tappaa itsensä miten tulis toimia). Sanoin vaan täyden totuuden, vaikkei tuskin kukaan sanojani tainnu tajutakaan, eihän ne tienny musta mitään.  Okei joo se yks tyyppi ei ollu samas ryhmäs jonka kanssa EA:sta juttelin, mutta silti satutti. Olin yksin yhdes majoitusrakennuksen huoneessa, sit yhtäkkii se yks kurssilainen tuli sin hakemaan kamojaan ja kysy multa mitä teen. Totesin vaan et tapan aikaa ja kuuntelen musiikkia. Siihen se meni sanomaan: tai kunnes aika tappaa sinut. Ehkä pystytte ymmärtämään mua, miks sanat satutti, vaikka oonkin aika varma, ettei se tarkoittanut satuttaa. Silti ei paljoa mieliala noussut siitä..

Tänään tiistaina (27.9) fiilikset ovat olleet aika matalalla. Oon ehkä ollu tavallista alakuloisemmalla fiiliksellä koko päivän. Vaikken ole tänäänkään tehnyt paljoa mitään, olen silti ollut koko ajan valmis nukkumaan. Huokaus. Loppuisipa tää ainainen väsymys edes nukkumalla, mutta ei, ei tää lopu milloinkaan. Menisin niin mielelläni nukkumaan, vaikka heti (klo 18), mutten voi koska syysleiriin liittyvä kokous alkaa seitsemältä.

-Elina