Selaat arkistoa kohteelle vastauksia.

Tutkimustyötä

2.12.2016 Yleinen

Viimeiset puoli tuntia muistelin, että miten tänne blogiin kirjaudutaan. Onneksi oli viiniä ja hyvää musiikkia seurana niin ei mennyt hermot.

Kävimme oleskelemassa viisi viikkoa Espanjassa, ”Fugessa” ja siksi on remontit ollut hieman tauolla. Itse asiassa (yhdyssana vai ei?) vaimohan ei oleskellut vaan hän oli siskoni kanssa työharjoittelussa ja minä kiertelin kaupungin strippiklubeja läpi yhdessä poikani kanssa. Espanjassa ei ole kaikki niin pilkuntarkkaa. Hienot oli maisemat.

Maisema nro.1

Maisema nro.1

Tultiin kyllä jo takaisin muutama viikko sitten, mutta minulla on ollut kiire erilaisten tutkimustöiden takia.

Viimeksi eilen teimme poikani kanssa tutkimusta paikkakuntalaisten käyttäytymisestä kohtaamistilanteessa.

Tutkimus: Hei me tervehditään!
(Kuva kädestä…en jaksanut ottaa mutta ymmärrät pointin)
Olimme pojan kanssa kääntyneet kotitieltämme yhdelle kaupungin vilkkaimmista kaduista, Osmajoentielle (missä se joki on?)
Hetken mielijohteesta päätin tehdä testin siitä että kuinka moni vastaantulijoista tervehtii minua (Osmajoentiellä kävellessäni) jos tervehdin heitä ensiksi…muutenhan mitään kanssakäymistä ei tapahtuisi, ellei kyseessä olisi tuttu henkilö.
Samalla kun ajatus oli putkahtanut päästäni ulos, olikin ensimmäinen testihenkilö jo hyvin hyvin lähellä. Kuvailen testihenkilöitä numeroilla, numerojärjestyksessä.
Tässä vaiheessa on myös hyvä kertoa tutkimuksen olosuhteet jotta voidaan todeta testin tapahtuneen järkevissä olosuhteissa.
Keskipäivä, suhteellisen valoisa keli, pientä lumisadetta. Keskimääräinen kosteusprosentti 90, tuulennopeus 0.3 m/s. Tervehtijän vaatetus: normaalit ulkoiluvaatteet, musta ulkoilutakki ja housut, päässä pipo. Mukana pieni lapsi lastenrattaissa: vaikutus tervehdykseen vastaamisen helpottamisessa suurempi kuin yksinään kävelevän mieshenkilön.
1.Pyöräilevä koululaispoika/ nuori mies, luultavasti menossa Ammattikoululle, finnejä. Tilanne tuli tosiaan liian nopeasti, epäröin ja pyörä sujahti ohitseni vasemmalta puoleltani, en ehtinyt/uskaltanut sanoa mitään. Tämä kertoo testin vaativuustasosta. Nyt ei voi enää epäröidä! Entä jos hän olisi tervehtinyt ensin? Olisinko ollut jumissa?Olisiko hän pettynyt? Tehnyt jopa itsemurhan kyseisen asian takia?
2./3.Kaksi mummoa keskustelee keskenään, molemmat pysähtyneinä. Toisella pieni koira hihnassa. Keräsin rohkeuteni ja kajautin ilmoille iloisen tervehdyksen ”Hyvää päivää!”. Toinen vastasi epäröivällä, hiljaisella äänellä ”Hei” (luulisin että tuo ei liittynyt heidän omaan keskusteluunsa) mutta molempien ilme oli varsin tutkiva, jopa arvosteleva. Hetken jo luulin että toinen mummo laskee villakoiransa kimppuuni. Ei laskenut, vilkaisin kyllä varmuuden vuoksi olkani ylitse.
4.Huomasin jo kauempaa, että seuraavana kyseessä oli nuori naishenkilö. Välimatkamme lyhentyessä huomasin että kyseessä olikin ihan mukavannäköinen typykkä, joten hymy huulille ja ”Hei!” . Ei vastausta, tai vastasi kyllä katseellaan, luultavasti ääneen lausuttuna olisi kuulostanut tältä ”v*#!n pedofiili!”. Katsoin jälleen taakseni, tällä kertaa tarkistin että oliko numero 4 jo soittamassa poliisille, onko nro.3. päästänyt irti hihnasta. Onko nro.1 viiltänyt ranteet auki?
5. Jälleen koululaisteinipoika, kuulokkeet korvillaan joten jouduin skarppaamaan että hän varmasti huomaisi tervehdykseni. Katsekontakti hyvissä ajoin ja taas ”heipparallaa”. Numero 5 huomasi selkeästi tervehdykseni mutta ei vastakaikua, kuulokkeet pelastivat hänen äänihuuliensa kulumisen.
6. Arviolta 45- vuotias nainen, ”Moikka!”, ei vastausta, mietti varmaan mielessään että olinko joku tuttu ja voi hyvänen aika kun nyt jäi tervehtimättä!?
Nyt olin jo lähellä Kirjastoa (Kauppakadun risteyksessä testini päättyisi joten aikaa ei ollut enää paljon). Vaadittiin nopea muutos suunnitelmiin. Entäpä Englanninkielellä?
7. Vanhempi mummeli. ”Hello darling!” (tuo darling oli liioittelua). Mahdollisimman kovaäänisesti ja iloisella ilmeellä. Sain taas vastaukseksi ihmettelyä, mutta minkäänlaista kommenttia ei ääneen tullut.
8. Taas naishenkilö, saattoi olla lähellä neljääkymppiä. Ei saa lannistua, joten taas iloinen ”HELLOU!”, huomasin että mukana oli myös hieman Savon aksenttia, joten joko nyt tärppäisi? Valitettavasti ei, jos jotain positiivista etsi, niin ainakin numero 8 kiihdytti kävelyvauhtiaan. Hyötyliikuntaa. Ehkä sinä sitä kaipasitkin. Katsoin taakseni, onko nro.6 vielä näkyvissä, ehkä kääntynyt ja tulossa kysymään kuka olen? Nro.1 soittanut poliisit? Miksi? Nro.5 vaihtanut biisiä? Onkohan Metallican uusi hitti?
9. Tällä hetkellä olin kirjaston edessä ja näin kaksi vanhempaa miestä kävelemässä vastaani, heillä välimatkaa reilu 5 metriä. Edelleen vieraalla kielellä tervehdys. Ei ollut huomaavinaan. Tämä loukkasi ehkä eniten…olisit vaikka ennemmin näyttänyt keskisormea! Missä on nro.1? Vieläkö Kakkonen ja Kolmonen juttelee? Eikö niillä ole kylmä? Entä koira? Eläinrääkkäystä. Pitää kirjoittaa Varkauden alueen FACE- palstalle!
10. ”Hello!”. Arvatkaa mitä? Tämä viimeinen ukkeli vastasi, tosin kotimaankielellä ”Hei” mutta mitä väliä! Viime metreillä tilastoihin saatiin yksi AITO tervehdys!
Yllättikö lopputulos? Hieman.
Tervehtisinkö itse jos minulle tervehditään? Todellakin. Kyllä. Ehkä. Luulisin.
Miettiikö kaikki tuttuni, että olen seonnut lopullisesti? Tuskin, ne on tiennyt sen jo pidemmän aikaa. Vai onko? Miksi kyselen itseltäni näin paljon?  Kertokaa?
Jos jatkaisin tervehtimistä elämäni loppuun saakka, niin tulisiko näistä tuntemattomista tuttuja, kuinka läheisiä? Oliko tuo vanha mies kiinnostunut minusta seksuaalisesti? Miksi mietin tuota kysymystä? Tulisinko ulos kaapista jos olisin siellä? Olisiko kaappi vaatehuoneessa vai eteisessä? Jos olisi eteisessä niin siellä on hitosti takkeja, mahtuisinko sinne, mahtuisinko makuuhuoneen kaappiinkaan? Missä on minun kaappi?Miksi en ole töissä jossakin tutkimuslaitoksessa? Kuka keksi rakkauden? Kenelle kellot soivat? Kuka teki enkelin eteiseen? Mikael Gabriel…siitä olen varma. Kuulin radiosta sen biisin.
/Who am I?

Vastauksia

26.10.2014 Treeniblogi

Heippa!

Minulle on tullut kysymyksiä kuntoiluuni liittyen ja näin lepopäivänä onkin hyvin aikaa vastailla niihin.

1. Millon olet alkanut kuntoilla?

Olen melkein aina harrastanut liikuntaa, monenlaisia urheilu lajeja on tullut kokeiltua ja sitten oli pitkä tauko etten tehnyt mitään ja nyt olen kuntoillut taas kunnolla parin viikon ajan.

2. Miten jaksat urheilla nuin paljon?

Kun on tavoite ja syy miksi kuntoilen ja tiedän mitä haluan niin se antaa intoa. Se että kirjotan blogia auttaa siinä että on syy tehdä saa taas syyn kirjoittaa. Lepään ja syön hyvin. Ja ennen kaikkea nautin liikkumisesta, siitä tulee hyvä olo itselle ja se virkistää.

3. miten saat kunnon nousemaan niin nopeasti?

Lenkkeilen, kun lähden lenkille aloitan kävelystä ja pikku hiljaa nostan vauhtia hölkkään, välillä pieniä spurtteja ja sitten taas hiljennän vauhtia, mutta koskaan en pysähdy täysin ja pidä taukoa. Koko ajan lenkin ajan liikkeessä. En tee aina monen tunnin lenkkejä vaan välillä ihan nopeita juoksulenkkejä joissa menee korkeintaan 20 min. Huolehdin myös lihas kunnosta.

4. Miten jaksat tehdä niin paljon lihaskuntoa, eikö paikat ole jumissa?

Treenaan eripäivinä enemmän tiettyjä lihasryhmiä. Esim yhtenä päivänä keskityn keskivartaloon enemmän, toisenapäivänä alakroppaan ja kolmantena päivänä käsiin enemmän, näin muut lihas ryhmät saa vähän lepoa kun treenaan toista. Syön hyvin ja paljon  mm. energiaa ja hiilihydraatteja. Kerrotaan myös että rasvaisen kalan syönti auttaisi. Kovan rääkin jälkeen en ikinä lösähdä täysin makuulle tai lepäämään, käyn aina palauttavan kävelyn heti reenin jälkeen tai pidän lihakset kevyesti liikkeessä. Jos on käyny juoksemassa itsensä ihan piippuun ei ehkä kiinnostaisi lähteä kävelemään. Pohkeet ihan kireänä ja sattuu, mutta hetken aikaa kun jaksaa kävellä rauhassa, niin että hengitys tasaantuu ja pohkeet löystyy on tunne mitä mainioin. Juoksu lenkille lähtiessä kävelen itselleni lihakset lämpimiksi ja aktivoin ne niin lihakset järkyty äkillisestä liikkeelle lähdöstä. Tunnen monesti poltetta jaloissa lenkin jälkeen, silloin tungen jalat kylmään veteen se auttaa! Vaikka aina venyttely ei kiinnosta tai ei jaksais, silti pakotan itseni venyttelemään edes vähän aikaa juuri ennen nukkumaan menoa, en koskaa suoraan treenin jälkeen! Jos en venyttelisi niin paikat olisi ihan lukossa ja sit olisi yhtä kärsimystä kuntoilla. Mutta tottakai seuraavanapäivänä lihaksissa tuntuu edes vähän kun on joitan tehnyt, ei sitä muuten tiedostaisi itse että onko kuntoillut ollenkaan vai ei.

5. Kuntoilet paljon, milloin lepäät?

Minulla on ainakin kaksi lepopäivää, Toisena lepopäivänä pyrin olemaan liikkumatta melkein kokonaan vain pakon edestä liikun. saatan käydä pienellä kävelyllä jos siihen on jokin syy tai on kaunis ilma, mutta se kävely on löntystelyä. Mutta venyttelen illalla joka tapauksessa. Ja toinen lepo päivä on iisiliikuntapäivä, en siis tee lihas kuntoa ollenkaan, käyn vain palauttavalla lenkillä eli pieni hölkkä tai kevyt kävely lenkki. Se tekee hyvää kropalle, mielelle ja se piristää.

6. Mistä löydät nuin paljon erilaisia liikuntajuttuja.

Käytän mielikuvitusta ;) Katselen netistä, kokeilen juttuja mitä olen kuullut ihmisten tekevän ja siinä se. Mailmassa on monen monta erilaista liikunta muotoa!

7. Aiotko todella kävellä Suomessa 3000km ja miksi?

Aion. Koska minä haluan, haluan kokea eräilyn ja luonnon ihmeet, selviytyä metsässä ja minä nautin kävelystä luonnossa. Se ei ole vielä varmaa tuleeko lenkistä aivan 3000 km, koska minun täytyy seurata myös susi ja karhututkia jonkin verran, en halua tulla syödyksi joten joudun ehkä kesken matkan muuttamaan reittiä. Mutta lappiin minä suuntaan. Lopullinen reitti selviää matkan taittuessa, mutta ajan mittaa julkaisen suunnittelemani reitin. JA kävelen niin pitkälle kuin ehdin kaikki riippuu sen hetkisestä elämän tilanteestani että kauanko minulla on aikaa tähän.

8. Eikö sinua pelota lähteä?

Pelottaa, en tiedä miten uskallan nukkua yöni yksin teltassa tai missä nyt ikinä nukunkaan. Pitää kysä ehkä isä mukaan lappiin että ajaa autolla aina seuraavaan kohtaamispaikkaan niin ei tarvii yksin nukkua. Ja isä on hyvä erämies siltä saa hyviä neuvoja ja tietää missä on turvallista.

Kysymyksiä saa tulla lisää, mulla on lepopäivinä aikaa vastailla :) Mutta muistakaa vastaukset toimii minunkohdalla ja on minun mielipiteitä, löytäkää omat tapanne ja juttunne. :)

Kiitos!