Selaat arkistoa kohteelle vanha kirja.

Valokuutiot

29.4.2015 sisustus

Vanhojen, jo käytöstä poistettujen kirjojen sivut ovat olleet käytössäni ahkerasti. Niillä on mm. päällystetty kehyksiä ja pohjustettu tauluja. Viimeksi niistä syntyi paperipillejä himmeliin ja nyt ne taipuivat paperiaskartelun myötä valokuutioiksi. Ohje vaikuttaa hankalammalta kuin mitä se todellisuudessa onkaan ja kun ensimmäisen kuution saa valmiiksi, sujuu loppujen taittelu helposti.

_SAM3783

_SAM3781

Ohje kuutioiden taittamiseen:

ohjekuva1Kuutio taitellaan neliön muotoisesta paperista. Ensimmäiseksi paperi taitetaan kulmittain puoliksi. Ja sama toiseen suuntaan, jolloin paperiin syntyy rasti (kuva 1). Sitten paperi taitetaan kahtia molempiin suuntiin (kuva 2), jolloin syntyy 3. kuvan kaltainen tähti. Paperi asetetaan pöydälle kolmion muotoon, ja alakulma taitetaan ylös 4. kuvan osoittamalla tavalla. Sama tehdään vasemmalle kulmalle.

ohjekuva2Ensimmäisessa kuvassa molemmat alareunat on taitettu ylös. Seuraavaksi sama toistetaan kolmion toisella puolella, jolloin saadaan 2. kuvassa näkyvä neliö. Neliön ulkokulmat taitetaan nyt keskelle (kuva 3). Sama toistetaan neliön toisella puolella. Seuraavaksi alakulmat taitetaan ylöspäin 4. kuvan osoittamalla tavalla. Myös tämä toistetaan molemmin puolin.

ohjekuva3Sitten taitetaan ulospäin osoittavat kulmat takaisin keskelle, kuten ensimmäisessa kuvassa. 2. kuvassa näkyy kuinka äsken taitettu kolmio sujautetaan taskuun. Sama toistetaan kaikkien kolmioiden kanssa. 3. kuvassa on valmiiksi taiteltu kuutio, joka saadaan auki puhaltamalla napakasti yläreunassa olevaan reikään.

Yksi kuutio on nyt valmis, enää 39 jäljellä ;D! Led-valot saa sujautettua kuution sisälle kätevästi samasta reiästä, josta kuutio puhallettiin auki.

Paperipillihimmeli

14.4.2015 sisustus

paperipillihimmeli Innostukseni himmeleihin on kasvanut pikkuhiljaa. Aluksi kiinnostus oli vain vähäistä, ajattelin että kivan näköisiähän nuo ovat, mutta en kuitenkaan itse jaksanut ruveta moisia väkertämään. Sen jälkeen himmeleitä on alkanut tulla vastaan vähän joka paikassa ja innostus on kasvanut kuin varkain. Joitain kuukausia sitten lainasin kirjastosta ”herätelainana” himmelikirjan ja kokeilin perinteisen olkihimmelin valmistusta. Eihän siitä mitään tullut kun välineet ja taidot olivat mitä olivat. Siihen loppui innostus siltä erää.

Mutta sitten… Pinterestissä seikkaillessa vastaan tuli niin mahtavan näköinen himmeli, että pakkohan sitä oli kokeilla. Koska perinteisten olkien kanssa meni miten meni, päätin kokeilla pilleillä. Siihen hätään oikeanlaisia pillejä ei kuitenkaan ollut saatavilla, joten kokeilin jos onnistuisin tekemään pillejä itse.

Pillien materiaaliksi valikoitui vanhan kirjan sivut. Pillien tekeminen oli yllättävänkin helppoa, kun apuna käytti neulepuikkoa, jonka ympärille paperin pyöräytti ja sitten liimasi kiinni.

Mallina ja inspiraation lähteenä toimi tämä malli. Alkuperäisessä pillit olivat 4,5 tuumaa (~11,5cm) pitkiä ja niitä meni 105 kpl. Pillien pituus omassani on noin 10 cm ja pillejä 120 (yksi tähti/viiskulmio enemmän).

Ihmeen hyvinhän se sitten onnistui eikä aikaa kulunut kuin reilu tunti. Isoin homma oli pillien pyörittelyssä, itse kokoaminen sujui vauhdikkaasti hyvien ohjeiden avulla.

 _SAM3685