Selaat arkistoa kohteelle valvominen.

Hyvää uutta vuotta 2018!

1.1.2018 Yleinen

Päätin heti vuoden vaihtumisen jälkeen juhlistaa sitä kirjoittamalla uuden artikkelin!

Viime yönä tosiaan tuli valvottua, niin kuin uutenavuotena kuuluukin! Telkkarista myöhään illalla tuli samanaikaisesti jääkiekkoa ja koripalloa, joita katseltiin veljen kanssa. Veli häippäsi ja vietin vielä jonkin aikaa kuunnellen musiikkia. Tai no, musiikkiahan minä melkein kuuntelen aina hereillä ollessani. Joskus myös nukkuessani, ja silloin tällöin musiikki tulee uniini. En vain oikein pääse siitä eroon! Muistan, että lapsena minua aina jotenkin nolotti kuunnella musiikkia. Jotenkin kai ajattelin, että se on liian tunteellista.

Heräsin sitten yhden maissa äidin soittoon. Hän kyseli, että menisinkö hänen kanssaan katsomaan mummoa. Olin vielä niin väsynyt, että sanoin etten vaan jaksa. Harmittaa, tottahan MUMMOLLA pitäisi vierailla! Nukahdin heti uudestaan ja herättyäni 15:30 lähdin pienelle kävelylle. Olin noin tunnin ulkona ja tullessani kotiin lämmitin ja söin pakastepizzan. Vähän ajan päästä äiti tuli piipahtamaan.

Musiikista puheen ollen, tein tuossa pari päivää sitten uuden kappaleen. Yritin tehdä tällä kertaa pelimusiikkia pelejä varten – veljen kanssa odotellaan yhden sovelluksen ilmestymistä, jolla luultavasti osaisimme tehdä ainakin jonkin sortin pelejä. Toivon kovasti, että suunnitelmamme toteutuu.

Joulukin meni tuossa vähän aikaa sitten. Pelattiin lahjaksi ostamaani uutta versiota Sega Mega Drivestä pikkuveljen kanssa. Oli ihan hauskoja pelejä! Viime aikoina olen muutenkin pelannut aika paljon – lähinnä shakkia ja ajopelejä. Suosikkini on tällä hetkellä GRID 2, joka alkuun tuntui aika vaikealta, mutta pikku hiljaa sain juonesta kiinni. Siinä on sellainen kiva ominaisuus, että jos ajaa pahasti väärin, voi aikaa kelata taaksepäin ja ajaa uudestaan paremmin. Shakkia olen pelannut hyvin heikkoa vastusta vastaan (tietokonetta), mutta tuntuu, että olen silti kehittynyt paremmaksi pelaajaksi. Yritän saada selkeät virheet pois pelitavastani.

Toinen lahja, jonka ostin itselleni on uudet hienot langattomat kuulokkeet. Oli tosi järkevä ostos!

Vuoden vaihtuessa minulla on tapa lukea yksi tietty Don Rosan Aku Ankka -kirja. Muutenhan noita sarjakuvia tulee luettua miltei olematon määrä. :)

Odottelen tässä kovasti maaliskuuta, koska silloin tulee teattereihin kauan odottamani elokuva Ready Player One! Mielenkiinnolla odotan myös uutta Putous-kautta, joka alkaa tämän kuun 20. päivä.

Loppuun vielä veljeni runo, jonka hän keksi katsellessamme koripallo-ottelua. Se menee näin!

Hei, sinä lyhyt pelaaja!
Kentän pienin!
Tee itsestäsi vielä lyhyempi!
Kyyristymällä!

Klap! Klap! Klap! =)

Unettomuus

8.5.2017 Yleinen

Unettomuus on vaivannut minua aina. Ensimmäisiä muistojani on se, että istun sängylläni ja tuijotan ikkunasta täyttä kuuta ja olen aivan transsissa, kunnes havahdun siihen, että äitini käskee minun painaa pääni tyynyyn ja nukkua. En edes tiedä olenko ollut uneton (tai kuuhullu) jo ennen hyväksikäyttöä vai onko se laukaissut uniongelmani. Muistan harrastaneeni kuvitteluleikkejä ja saatoin todellakin lentää mielikuvissani vaikka kuuhun asti tai vaihtaa aikaa ja paikkaa. Muistan livahtaneeni välillä vessaan tai olohuoneeseen lukemaan sarjakuvia keskellä yötä muiden nukkuessa. (Nukuimme veljeni kanssa siis vanhempieni makuuhuoneessa, joten sieltä piti hiippailla ihan hiljaa pois ettei olisi herättänyt koko perhettä.) Tai en osannut vielä lukea, mutta katselin kuvia ja kuvittelin tarinat omassa päässäni. Myöhemmin kun opin lukemaan oli erittäin hämmentävää kun tarinat olivatkin jotain aivan muuta kuin millaisiksi ne olin kuvitellut.

Myöhemmin muistan kyllä unettomuuden liittyneen pelkotiloihin, ainakin osittain. Tai ehkä vain pelkäsin olla yksin pimeässä, mikä lienee melko normaalia. Noihin varhaisiin valvomiisinipelko ei kuitenkaan vielä liity, joten taidan olla vain luonnostani äärimmäisen huonouninen. Omituista kyllä ensimmäinen yöllinen pelko, jonka muistan liittyi isotätini täytettyyn lintuun. Nukuimme heidän olohuoneessaan siellä vieraillessamme ja hänellä oli hyllyn päällä nurkassa täytetty haukka siivet levällään ja silmien paikalla jonkinlaiset muoviset tekosilmät. Päivällä se lintu oli minusta aina mielenkiintoinen, mutta yöllä se sai mielikuvitukseni säikymmän puolen valpastumaan. En koskaan meinannut saada unta, koska pelkäsin haukan yöllä heräävän henkiin kostamaan kuolemansa ja irvokkaan täytetyn olomuotonsa meille ihmisille repimällä silmät meidän päästämme. Ehkä sen tekosilmät ja elävä kuollut olemus olivat aivan liikaa kaltaiselleni herkälle lapselle.

Sitten, myöhemmin muistan pelänneeni, että joku tulee huoneeseeni (tai huoneeseen missä nyt milloinkin nukuin). Pelkäsin varjoja ja pimeässä kaikki hahmot olivat kammottavia. Kotona huoneeni oven piti olla aina kiinni, etten näkisi varjoja tai huonekalujen tummia hahmoja sen ulkopuolella. Ettei kukaan näkisi minua tai pääsisi hiipimään huoneeseeni. Suljetun oven takanakin makasin täysin umpisukkelissa peiton alla, asetin tyynyn pääni päälle suojaksi ja työnsin nenäni seinän ja sängyn väliseen rakoseen.Edes käteni ei saanut pilkottaa peiton alta. Koetin maata aivan liikkumatta ja samalla kuulostelin mahdollisia ääniä ympäristöstä. Niitä toki kuuluikin, perheen lemmikit pitivät ääntä, kissat varsinkin, isän kuorsaus jyrisi seinien läpi ja kuulin kuinka vanha talo eli lämmönvaihteluiden mukana naristen ja paukahdellen.  Muistan heränneeni talvisaikaan jopa postinjakajan aamuöisin pakkaslumessa narskuviin askeliin, joita kadulta kantautui sisään.

Ja kellot, ne ja niiden raksutus ovat aina häirinneet minua, ajaneet aivan hulluuden partaalle.  Tik-TAk-Tik-TAk-tik-TAK…AAAAAArgh.. Vieläkin jos olen hermostunut tai hiljaisuudessa kellojen tikitys saa minut hermostumaan. Ne valtaavat pääni, uppoavat jokaikiseen aivojeni soluun niin etten kykene ajattelemaan itään muuta kuin kellon ärsyttävää nakutusta sekunnista toiseen. Vanha kansa piti kellon raksutusta talon sydämen sykkeenä, mutta minulle se on muistutus pitkistä tuskaisista valvotuista öistä kuunnellen tikitystä. Edelleen jos minulle meinaa tulla migreenikohtaus  alkaa päässäni raksuttaa. Sydämen lyöntini muuttuvat tikitykseksi joka vaan jatkuu ja jatkuu…UUuh.. Kun sain omaan huoneeseeni kellon, jossa oli sekuntiviisari minun oli pakko laittaa se yöksi villapaitani sisään myttyyn ja vaatekaappiin vielä muiden vaatteiden sekaan. Pysäytin myös aina seinäkellomme ollessani yksin kotona, jotta sain rentoutua edes hetken. Edelleenkään en pysty nukkumaan tikittävien kellojen lähellä, mutta kotonani sellainen kyllä löytyy nykyisin.

Aikuisena, omassa asunnossamme valvoin yhä. Kuumehoureissani näin näkyjä miehestä, joka oli tulossa makuuhuoneeseemme tai marssi levottomana ympäriinsä. Myöhemmin nuo näyt jäivät vaivaamaan minua ja minun oli vaikea rentoutua. Sitten taas toisaalta muistan että kerran, juuri muutettuani poikaystäväni luo, pois kotoa, nukuin melkein kaksi viikkoa putkeen. Tuolloin olin selvin päin. Nukuin jotain aivan kosmista univelkaa pois ja tuntuu etten herännyt kuin juuri ja juuri syömään ja vessaan. Noihin aikoihin myös päihteet tulivat kuvioihin ja sotkivat senkin vähän normaalista unirytmistä tai unesta, mitä minulla oli vielä ollut jäljellä. Join ja käytin rauhoittavia lääkkeitä joiden avulla sain kyllä nukuttua, mutta jotka todellisuudessa vain pahentavat todellisen unen tarvetta. Elin jossain aivan sekavassa tilassa. Onneksi läkkeiden kanssa pelleilyni päättyi lyhyeen ja voisin kai luonnehtia sitä enemmän kokeiluksi kuin että olisin niitä varsinaisesti koskaan enemmälti käyttänyt. Alkoholi ja kannabis sen sijaan jäivät elämääni vuosiksi. Niistä kumpikaan ei varsinaisesti auta uniongelmissa, joten seuraavat vuodet unirytmini oli aivan päälaellaan jatkuvasti ja onkin ihme että sain koulut suoritettua kohtuullisin arvosanoin. Tosin valvominen ei ollut yhtä ankeaa, kun minulla oli seuraa.

Myöhemmin, kun olimme eronnet ja asuin yksin jouduin myös valvomaan yleensä yksin. Olin työttömänä ja valvoin usein aamuun asti. Ajatelin mielessäni että valvon pimeyden petojen varalta ja usein kävinkin nukkumaan vasta auringon noustessa tai ensimmäisten aamuvirkkujen kiiruhtaessa töihin. Yöt olivat minun aikaani ja koin itseni kuin vartijaksi joka valvoo muiden nukkuessa, aivan kuten lapsenakin olin valvonut haukan varalta. Aamun sarastaessa oli turvallista käydä nukkumaan. Tuolloin valvominen ei häirinnyt minua, vaan join ja polttelin ja tein taidettani. Maalasin pirujani paperille ja kirjoitin niitä ulos sielustani. Vaikken ollut muistanut vielä hyväksikäyttöä, alkoivat sen haamut pyrkiä jo tietoisuuteeni, mutten kyennyt antamaan niille tilaa tarpeeksi jotta olisin voinut niitä tunnistaa.

Sitten kun aloin muistaa hyväksikäyttöä, uneni menivät aivan sekaisin.Yöt kuluivat itkiessä, pelätessä ja pirujen purkamisessa paperille. Päihteiden käyttö paheni ajoittain ja ajoittain olin selvin päin. Ihan miten vain, mutta valvoin kuitenkin. EN voinut umistaa silmiäni ilman että mielikuvia ja muistikuvia olisi tunkenut mieleeni. Tuossa vaiheessa myös valemuistot saivat minut valtaansa. Väsymys, muistot, unet, pelot, painajaiset, elokuvat ja kaikki meni päässäni yhdeksi mössöksi enkä osannut erotella mikä oli totta ja mikä ei.

Myöhemmin sain töitä ja silloin unettomuus alkoi taas olla ongelma. Minun piti pystyä olemaan pirteä ja tehokas päivisin. Enkä voinut tietenkään turvautua päihteisiin, joten saatoin polttaa monta kymmentä tupakkia yön aikana. Jälkeenpäin opin että tupakkakin on stimulantti eli virkistää, joten siitä ei ollut myöskään paljon apua. Mutta olipahan jotain tekemistä. Väsyneenä ja ajatellessa sitä, että pitäisi nukkua ei paljon taiteilukaan onnistu, mutta onneksi olen aina rakastanut lukemista, joten sen avulla sain itseni rauhoittumaan.

Pikkuhiljaa olen saanut unirytmini suurin piirtein kohdilleen, lukuunottamatta aikoja, jolloin lapseni ovat olleet vauvoja tai kipeitä ja olen joutunut valvomaan heidän kanssaan. Terapian tueksi (vaikka muista lääkkeistä kieltäydyinkin) otin tilapäiseen käyttöön vaikeimpina aikoina miedon nukahtamislääkkeen ja melatoniinia käytän edelleen jos tuntuu että uneni ovat heikoilla useampien öiden ajan.  Myös jotain muita luontaispuolen tuotteita olen käyttänyt, kuten esimerkiksi valeriaanaa, jonka käyttöön psykiatrian puoleltakin sain luvan kieltäydyttyäni synteettisistä rauhoittavista aineista, koska ne eivät sovi minulle, vaan aiheuttavat väsymystä, ummetusta, huimausta, kutinaa ja muita ongelmia. Tärkeintä on ollut se, että olen itse tietoisesti parantanut elintapojani, ruokavaliota ja ulkoilua, sekä huolehdin myös vapaapäivinä, etten nuku liian myöhään, koska unirytmin saa kyllä yhdessä pävässä sekaisin, mutta sen korjaaminen vie aina useamman vuorokauden.

Välillä, varsinkin täyden kuun tienoilla, valvon edelleen. Tänä yönäkään kun tätä kirjoitan en saanut unta mentyäni sänkyyn,vaikka olin väsynyt, vaan jäin sinne tuskastuneena pyörittelemään ajatuksiani tästä päivästä. (Tänään sain valtavasti ajattelemisen aihetta ja oli paljon hulinaa, mikä aina hankaloittaa nukahtamista.)Huomenna kuitenkin minunkin on taas noustava ajoissa ja jaksettava touhuta monta tuntia nuorimmaiseni kanssa olinpa nukkunut tai en. Nykyisin kuitenkin unettomat yöt ovat harvinaisempia ja saan yleensä jossain vaiheessa yötä lopulta nukuttua edes muutaman tunnin ja seuraavan iltana unta ei sitten tarvitsekaan odotella. Ehkä minä vain tarvitsen sitä kuuluisaa omaa aikaa ja joskus ainoa mahdollisuus siihen on keskellä yötä kun muut nukkuvat. Yö on ihan hyvää aikaa selvitellä ajatuksiaan, kunhan ei ota tavaksi tehdä sitä joka yö.

Jälleen vahva ahdistus

1.2.2017 Fiilikset matalalla, Nukkumatti

(Aloitin tämän kirjoittamisen puoli kahden aikaan ja lopetin neljän maissa.)

Viikonloppuinen pyrkii toistumaan.. Vahva ahdistus ja paniikin tykötarpeet. Väsynyt ihminen on heikompi vahvoja tunteita vastaan. Mun on todella vaikea saada itseäni rauhoittumaan, ei meinaa millään onnistua.

Kun tulin petiin, ajattelin vain kaatua niille sijoilleni ja nukahtaa ennen pään osumista tyynyyn. Juu niin varmaan, joku oli suunnitellut mulle ihan erillaisen yön. Suljin silmäni, yritin olla ajattelematta mitään. Alkuksi mielialani oli vain alakuloinen, mutta väistämättä eräät henkilöt tunkeutuivat ajatuksiini. En syytä heitä mistään, he eivät ole tehneet mulle pahaa. Syy on minussa itsessäni, traumoissani, peloissani siitä mitä voi tapahtua.

Monen monituista kertaa yritin tunnin aikana saada itseäni rauhoittumaan. Mm. koitin ajatella miten toimisin, jos ahdistus iskisi eräiden ihmisten seurassa, mutta ei en onnistunut. Psyykkinen kipu muuttui jälleen fyysiseksi, vaikka tällä kertaa vain sekunniksi kerrallaan.

 

Ei mulla ei ole täällä ketään tukena, en tiedä auttaisikokaan se. Ainut joka täällä on, on kissani Cissy. Rakas sairaanhoitajani, joka vaistoaa herkästi pahan oloni. Tällä kertaa varsinainen ahdistuskaan ei vielä ehtinyt iskeä, kun jo Cissy oli vaatimassa multa rapsuja, tarkoituksenaan lohduttaa ja rauhoittaa. Valitan Cissy tänään et pysty pitämään pahaa oloani loitolla, tänään kuihdun pienen palasen verran saavuttamattomiin. Tänään otan askeleen verran takapakkia. Jälleen tänä yönä joudun näkemään selvääkin selvemmin, kuinka syvällä olenkaan, kuinka kauas olen paiskautunut, koska joku päätti pilata minut, riistää mahdollisuuteni elämään ilman vaikeaa masennusta ja traumoja.

 

Pakko minun on myöntää että osa tämän öisestä fyysisestä heikosta olostani johtuu jälleen siitä etten ole syönyt tarpeeksi. Tuntuu niin tyhmältä lähteä yöllä kahden jälistä alakertaan iltapalalle, kun tulin sen välistä jättäneeksi ja koska tiedän ettei hutera oloni tästä parane, enkä välttämättä nukahdakaan ennen kuin olen syönyt. Toisaalta tiedän, et mun pitäis saada nukuttua mahdollisimman paljon koska puol ysiltä alkaa bilsan koe, jonka asioista en ymmärrän paljoakaan.

 

Jälleen joku pääsisi minut nähdessään sanomaan, että olen valkoinen kuin lakana. Okei myönnetään olen tavallista kalpeampi. Tein siis päätöksen raahautua alakertaan ja lämmittää aamuksi tarkoitettu puuro. Onneksi illalla tuli keiteltyä aamupuuro, sillä jos nyt olisi alkanut keittelemään uutta, mullahan olis menny ainaki 30min et olisin saanu sen lautasel. Olisin ehtinyt menemään tarpeeksi heikkoon happeen, että hyväl tuuril olisin just ja just saanut ruokani valmiiks..

Yritän täs ny saada tuon lautasen tyhjäks, vaiks jokainen lusikallinen tuntuukin raskaan työn teolta. Erittäin mahtavaa huomata kuinka jälleen yksi ruoka on putoamassa ruokalistaltani tai ainakin vaarassa pudota. Pari päivää sitten olin iloinen kun äiti keksi keittää puuroa iltapalaksi, kun jälleen kerran tuskailin mitä söisin. Nyt tilanne on toinen, puurokaan ei maistu, ennemmin meinaan oksentaa. Laattaankohan tämän ulos ennen kuin ehdin edes nukahtaa? Toivottavasti en sentään. (Kaikkea en vain kyennyt syömään, ei millään onnistunut.)

 

Mikä ongelmanuori olenkaan. Masennus. Traumat. Ongelmat ruuan kanssa. Liki jatkuva väsymys. Itsetuhoisuus. Vaikeuteni käsitellä asioita, puhua. Psyykkiset ongelmani. Jne. Jne. Huokaus.

 

Kyllä itsetuhoisuudetkin tänään mielessäni pyörivät, mutta päärooli on ahdistuksella. Kuolemaan liittyvillä ajatuksilla taisin lähinnä yrittää irtautua tästä hetkestä ja ahdistuksen puristavasta otteesta. Vaikka onnistuinki hetkellisesti, olivat hetket lyhyitä. Vain pieneksi ajaksi sain itseni rauhoittumaan vetääkseni vähän henkeä ennen bumerangin paluuta..

 

Jossain välissä koin oloni niin pahaksi (kipu, epätoivo ettei ahdistus lopukaan yms.) etten enää kyennyt pitämään muutamia kyyneleitä aisoissa. Ne pääsivät vapauteen.

 

Kai voisi olla järkevää koettaa nukkua vielä jäljellä olevat kolme tuntia. Syvä huokaus, enhän toivonut kuuden tunnin unia? Univelka sen kuin kasvaa..

 

 

-Elina

Kun uni ei tuu

26.1.2016 Yleinen

Mä olen yö-ihminen. Mua ei koskaan väsytä silloin kun pitäisi. Näin työttömänä ollessa sillä ei juurikaan ole merkitystä. Olisihan se ihanaa, kun heräisi aamulla seitsemän aikaan ja olisi pirteä, mutta ei. Tuntuu että iän myötä tämä on mennyt ”pahemmaksi”, vaikka voisi ajatella että se menisi juuri päinvastoin. Toisaalta en valita, sillä nytkin on niin rauhallista! :) Kesät on mahtavia, kun yöt on niin valoisia, että voisi valvoa 24/7. Nukkua on kuitenkin pakko, eikä siinäkään mitään vikaa ole. Nukkuminen on kivaa, silloin kun oikeasti väsyttää. Mä olen sellainen ihminen, että jos yritän väkisin nukkua, niin ahdistun. Mun mielestä ei ole mitään järkeä pyöriä sängyssä tuntikausia, kun voi käyttää sen ajan muutenkin. Toki siinä vaiheessa jos olisi töitä, niin tämä voisi olla aika rankkaa, vaikkakin automaattisesti se rytmi korjaantuisi siinä vaiheessa.

Öiseen aikaan tulee aina kaikenlaisia inspiraatioita. Jos asuisin omakotitalossa, siivoaisin varmaan joka yö. Nyt ei pysty, kun asuu rivitalossa… Vaikka ei se ole tähänkään asti estänyt sellaista ”hiljaista” siivousta. Voi pyyhkiä pölyjä ja järjestellä. :D Joskus tekisi mieli lähteä lenkille keskellä yötä ja olen sitä kyllä harrastanutkin. Mua pidetään varmaan jonain kylähulluna. :) Öiset meikkaus-tuokiot on myös mun juttu. Kokeilen, harjoittelen ja pesen heti pois. But first, let me take a selfie. Uusia kampauksiakin on kiva kokeilla öisin, kun ei ole muuta tekemistä. No sitten on tämä kirjoittaminen. Tuntuu että öiseen aikaan tekstiä tulee enemmän kuin laki sallii + se on juuri sellaista tekemistä, mikä yleensä alkaa jossain vaiheessa väsyttämään. Yksi asia mikä saa myös unen tulemaan helpommin on se, kun ajattelee englanniksi! Suosittelen. Outoa, mutta tehokasta, kun et anna itsesi ajatella muutakuin jollain vieraalla kielellä. Ei nyt välttämättä juuri englanti, mutta sellainen kieli minkä hallitset suhteellisen hyvin. Mä tykkään ajella autolla. Oli sitten yö tai päivä, talvi tai kesä. Sellaiset spontaanit autoilu-reissut vailla päämäärää on niin ihania! Ajelisin vaikka ja kuinka, jos joku maksaisi mulle bensat. :D On jännittävää lähteä eksymään jonnekkin uuteen kaupunkiin. Viimeisimmästä reissusta onkin jo aikaa.

Olenko mä ainut jolla unirytmi on päin persauksia? Mitä te teette, että saatte unenpäästä kiinni? :)

Kiitos ja öitä/huomenta!

kello