Selaat arkistoa kohteelle valmennus.

Kenen ajatuksia ajattelet?

8.9.2015 Yleinen

Kuinka usein kiinnität huomiota siihen, mistä mielipiteesi ja ajatuksesi kumpuavat? Kun kerrot mielipiteesi johonkin asiaan, oletko varma, että se on sinun oma mielipiteesi?

Muutama vuosi sitten minulle kävi niin, että minulta hävisivät mielipiteet. En ollut oikeen mistään mitään mieltä. Olin huomannut, että kovin moni ajatukseni ja mielipiteeni olikin jonkun toisen. Yksi ajatus tuli äitiltä, toinen telkkarista, kolmas lehdestä, neljäs isältä, viides ystäviltä, kuudes valmentajalta.. Huomasin, että en tiedä mitä mieltä MINÄ oikeasti olen asioista. Meillä monella on tapana imeä mielipiteitä muilta. En tiennyt yhtään mitä mieltä olen poliittista asioista, uskonnosta, elämän arvoistani. Kaikki pohja jotenkin katosi. Se tuntui ahdistavalta. Silloin päätin lopettaa kokonaan median seuraamisen. Tulin siihen tulokseen, että vaikka kuinka tiedostaisin ja ajattelisin itse, niin viestintää tulee liikaa joka puolelta. Elämme maailmassa, jossa on niin paljon informaatiota, että aivot ylikuormittuvat.

En ole katsellut telkkaria tai lukenut lehtiä nyt pariin vuoteen. Välillä tulee katsottua kylässä jotain tyhjänpäiväistä, joskus jopa uutisia. Välillä klikkaan facebookista jonkun uutislinkin auki. Mutta harvoin kiinnostun aiheesta enää ollenkaan. Vaikka en voikaan enää keskustella ajankohtaisista uutisista tai kommentoida tv-sarjoja, elämäni on onnellista ja täyttä. Vieläkään minulla ei ole mielipiteitä asioihin, kuten Suomen pakolaispolitiikkaan tai talouspolitiikkaan. Joku saattaa pitää minua naivina tai typeränä, mutta mieluummin olen naiivi kuin ajattelen jonkun toisen ajatuksia. Voin kuitenkin keskustalla monesta muusta asiasta. Yleensä mennään syvälle. Tai korkealle ;)

Tämä aihe nousi pinnalle, kun muistin, että äiti on useita kertoja sanonut, että miehet näyttävät naurettavilta alasti (en muista sanatarkkaan termejä, joita hän käyttää). Minäkin ajattelin niin vielä pari vuotta sitten. Mitä ihmettä?? Miksi jonkun toisen kokemus asiasta, oli muuttunut minun mielipiteekseni :D Eilen huomasin miettiväni aamubussissa kuinka kaunis minun mieheni on alasti <3 Oma ajatus, omien kokemusten ja tulkintojen perusteella!! JEE!! Vielä tällä perusteella en ota iltapäivälehtien selaamista agendalle, mutta ehkäpä jonain päivänä. Tai sitten en. Kaikesta huolimatta; katselen omilla silmilläni, teen itse tulkintoja maailmasta ja sen tuntuu ihanalle.

 

..Aiheeseen liittyvä kuva jääköön vain minun katseltavakseni..

Irtipäästäminen

27.5.2015 Yleinen

Tänään olen tullut siihen pisteeseen, että oli hyvä päästää irti eräästä tietystä toimintamallista ja ajattelutavasta. Ajatuksissani tein siis jo päätöksen, että päästän irti ja tietoisesti muutan käyttäytymistäni. Mulla ei ikinä tämmöset oikeen mee läpi sydämen tasoalla, jos vaan päätän, niin sitten se muka olis siinä. JOTENKA tein näin:

Kävelin työpaikan pihalle ja nousin kallion päälle. Kyykistyin puun juurelle istumaan kasvot kohti aurinkoa. Suljin silmäni ja mietin sisälläni vellovaa ahdistuksen tunnetta ja ajatusta, joka johtaa tähän tunteeseen. Rinnassa tuntui puristus, ahdisti, harmitti, ärsytti. Sitten hengitin syvään ja kuvittelin itseni tilanteessa, jossa olen vapaa ja olen pystynyt päästämään irti. Levisi rauha, levollisuus ja ilo. Fyysinen puristus loppui. Hymyilytti. Otin uudelleen tuon inhottavan tunteen käsittelyyn ja puristin sen nyrkkieni sisään. Hengittelin taas syvään, kunnes olin valmis avaamaan nyrkit ja luopumaan. Mieleen nousi kuva omista käsistäni, joista tuo ikävä tunne lensi paperisilppuna tuulen mukana pois. Taas se rauha, levollisuus ja ilo alkoi vallata. Hymy palasi kasvoille. Jännittävää tässä oli huomata, että kun vapautunut tunne valtasi minut, niin aurinko alkoi lämmittämään käsivarsia aivan eri tavalla. Jopa polttamaan kuumasti.

Lähdinpä siitä sitten naureskellen sisälle päin ja jännä juttu oli vielä se, että jätin työpaikan avaimen vahingossa sinne maahan. Olikohan minun tarkoitus edes mennä takaisin sisälle? Sitä en tiedä, eikä sillä edes ole väliä. Päästin irti. Kirjaimellisesti irti.

Itsevalmennus siis onnistui tänään loistavasti. Kiitos minä! Olen välilillä sitä mieltä, että monet ihmiset kokevat että olisi hyvä tehdä mielikuvaharjoituksia ja uskovat että ne saattavat toimia, mutta eivät silti niitä tee. Syystä tai toisesta.. On kuitenkin eri asia ajatella tekevänsä jotain kuin oikeasti fyysisesti tehdä. Noh, käytän itse ja suosittelen <3

Tässä kuva ennen..

WP_20150527_09_54_10_Pro[1]

Ja sitten jälkeen..

WP_20150527_09_55_54_Pro[1]

Välissä muuttui ainoastaan ajatus ja tunne. Olen niin kiitollinen Valmentamosta saamistani valmennusopeista, jotka hioutuvat päivä päivältä minulle sopiviksi!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin <3