Selaat arkistoa kohteelle Valkoiset valheet.

Joulupukki ja pieniä valkoisia valheita

12.11.2015 Yleinen

Moikkuli moi :)

Heti ens alkuun jätti iso kiitos kaikille ihanasta palautteesta! Pikkasen nauratti, että kymmenestä palautteen antajasta kahdeksan antoi vinkin ettei kannata sitten koskaan kirjoittaa humalassa tai vihaisena :D

Käytin eilen kummipoikaani jalkapallotreeneissä. Matkalla treeneihin 6v pojan kanssa juteltiin ensilumen odotuksesta ja joulusta. Hetken omissa ajatuksissaan oltuaan poika otti sellaisen vaativan kysyjän katseen ja aloitti ”kuule M, oon tässä jo useampana jouluna miettinyt miten on mahdollista, että se joulupukki käy meillä aina silläaikaa kun me ollaan saunassa, enkä mie koskaan edes kuule kun se käy.”  Niin… miten se voikaan olla mahdollista. No tietenkin vastasin, että joulupukki on harjoitellut jo vuosikymmeniä liikkumaan niin hiljaa ihmisten kodeissa ettei sitä kukaan kuule. Siihen kummipoikani totesi ”tänä vuonna en mene saunaan ollenkaan, että näen pukin varmasti”.  En voinut kun hymyillä pojan päättäväisyydelle ja vaihtaa puheenaihetta. Ja tietenkin laitoin pojan äitille viestiä, että täksi jouluksi kannattaa keksiä uusi suunnitelma :D

Tyttöni täyttää parin viikon päästä 11v ja on jo useamman vuoden ollut tietoinen tästä joulupukki asiasta. Tai niin minä luulin. Lapseni on ollut aina tosi välkky ja fiksu. Ikää ei varmaan ollut viittä vuotta enempää kun hän ilmoitti minulle tietävänsä, että ei se joulupukki niitä lahjoja itse tee. Aikuiset ne lahjat ostaa. Mutta kuitenkin ajatus siitä, että joulupukki on olemassa ja se asuu korvatunturilla ja käy kilttien lasten luona, on elänyt hänenkin mielessään. Ja on meillä muutamana jouluna pukki käynytkin kylässä. Edellisen kerran kun vietimme joulua isomalla porukalla ja sinne oli tilattu pukki käymään ( oisko kolme joulua sitten), niin tyttöni kuiskasi minulle ”tiedän äiti että toi on se siun yks kaveri, mut en kerro muille” :)  Jotenkin näistä hänen ”aikuisista” kommenteista olen antanut itseni päätellä, että lapseni on ymmärtänyt joulupukin kaupallisuuden ja ei enää odota sitä oikeaa pukkia kylään.

Tässä muutama päivä sitten tyttö kysyi minulta muistanko sitä joulua kun meillä kävi se oikea joulupukki. Olin ihan että täh!? Mikä kävi?? Toinen kirkkain silmin selittää, niin silloin kun olit J:n kanssa naimisissa ja pojat oli meillä ja  meillä kävi se oikea joulupukki, se ainoa kerta kun meillä on käynyt oikea pukki. Huh huh. Taatusti sen raksutuksen pystyi kuulemaan pääni ulkopuolelle kun mietin kuumeisesti mitä ihmettä tuohon vastaan. Ajatuksena; olen aivan liian huono valehtelemaan uskottavasti tytölleni tästä asiasta, mutta mitä jos hänelle tulee pahamieli. Sitten tajusin mitä olen koko lapseni elämän ajan hänelle hokenut. Totuus pitää kertoa, vaikka siitä tulee pahamieli hetkeksi, lopulta se kuitenkin on se oikea ratkaisu. Niinpä vedin syvään henkeä ja kerroin totuuden. Se oli Asko-pappa jolla oli vaan todella hyvät joulupukin tamineet ja oscarin arvoinen näyttelijän kyky. Tytöllä kävi kyyneleet kiertämään silmissä ja olin ajaa vastaantulevien kaistalle hämmästyksestä. Tuliko hänelle noin paha mieli siitä, ettei joulupukkia olekkaa olemassa? EI. Ei hänelle tullut pahamieli joulupukista, vaan siitä että äiti, mummi, ukki, isi, kaikki läheiset on valehdellut hänelle koko hänen pienen ikänsä joulupukista. ”Mitä järkeä on opettaa lasta olemaan rehellinen aina ja kaikissa tilanteissa jos aikuisilla on lupa valehdella?” Siinä tuli sellainen kysymys, että autoon laski syvä hiljaisuus loppu matkaksi.

Niin, miksi aikuisilla on lupa valehdella? Vai onko?

Tyttöni on siis todella, todella empaattinen ja murehtii toisten ihmisten asioita vähän turhan herkästi. Me ollaan asuttu suurinosa hänen elämästään kahdestaan, joten meille on muodostunut vahvan äiti-tytär suhteen lisäksi kaverisuhde ja jossain määrin lapseni kokee kantavansa vastuuta meidän kodista ja perheestä vaikka kuinka yritän, että olisi vielä ihan vaan lapsi ja antaisi minun olla aikuinen. Mutta ei se ole silti hyväksyttävä selitys sille, miten paljon pieniä valkoisia valheita päästän tytölleni, melkein päivittäin. En nyt ihan ”joulupukin” tasoista järjestelmällistä paskan puhumista harrasta päivästä toiseen, mutta se on ennemmin sellaista –en halua pahoittaa hänen herkkää mieltään niin pikkasen valehtelen- tyyppistä valehtelua. Ja kuitenkin samaan aikaan opetan hänelle kuinka rehellisyys maan perii. Ja kuinka äidille voi aina kertoa ihan mitä tahansa, äitiin voi aina luottaa. Missä vaiheessa lapseni on siinä iässä, että luotan häneen niin paljon että alan myös itse olla hänelle rehellinen?  Siitähän tässä kuitenkin loppujen lopuksi on kyse. En luota tarpeeksi siihen että lapseni kestää totuuden, joten suojelen häntä typerästi, valehtelemalla. Vai missä vaiheessa minä olen sen ikäinen, että luotan lapseeni tarpeeksi ollakseni rehellinen?

Eilen illalla tyttöni sanoi soittavansa Asko-papalle kysyäkseen oliko se muka oikeesti sillon yks joulu meillä, kun se oli niin oikea. Ja päälle kauheet röhönaurut.

Me selvittiin Joulupukin totuudesta.

<3

M

 

 

 

Sinäkö rehellinen, valehtelet!

8.8.2014 Yleinen

Rehellisyys on illuusio. Meistä jokainen valehtelee, jopa päivittäin. Kukaan ei voi olla täysin rehellinen, se on mahdottomuus. Kaikki, jotka väittävät olevansa rehellisiä.. valehtevat. Valheilla on monta asua, kaunistelu, liioittelu, kohteliaisuus, ne valkoiset valheet.

Pidän itseäni suht rehellisenä ihmisenä, mutta huomaan valehtelevani päivittäin. Se tapahtuu ihan huomaamatta pienissä asioissa. Joku kysyy ”mitä kuuluu?” ja sitten se valhe tulee suusta, ”ihan hyvää”. Kaunistelun ensimmäinen kohta saavutettu.. Oikeasti minulle ei kuulu ”ihan hyvää”, koska moni asia vaivaa mieltäni, en vain halua puhua niistä juuri hänelle. Joku tönäisee minua vahingossa, pyytää anteeksi ja sanon ”ei se mitään” , mutta kyllähän se oikesti harmittaa. Ei kai kukaan halua tulla tönityksi, edes vahingossa.

Pituus on yleinen valheen aihe. Voin myöntää, että väitän olevani 164 cm, vaikka todellinen mitta on 163,5 cm. Painosta vähennän kilon tai kaksi, jos satun sen numeroina kertomaan. Ei kovin raskauttavia valheita, kaunistelua nuokin. Sitten se liioittelu.. Siellä on vaan pari kassaa auki, vaikka asiakkaita oli ainakin 20. Ei heitä ollut kuin 16. Olipa saunassa kuuma, ainakin 100 astetta. Ei ollut, vain 92.

Kohteliaisuus valheet, ilman niitä ihmissuhteemme kariutuisivat nopeasti. Äidille vauvan sanotaan olevan kaunis, ihana tai söpö, vaikka se olisi ruma tai ruttuinen. Edes hyville ystäville ei tule aina oltua ihan rehellinen, koska en halua pahoittaa heidän mieltään. Jos aina sanoisin rehellisen mielipiteeni asioista, kohta minua pidettäisiin ilkeänä ämmänä, ei rehellisenä.

Itselleen valehteleminen on myös hyvin yleistä. Sekin tapahtuu vahingossa, ihan ajattelematta. En mene tänään jumppaan, kurkkuni on vähän kipeä. Pyh, minua laiskottaa ja jumppa ei vain kiinnosta tänään. Ei minua väsytä yhtään ja nukahdan telkkarin ääreen viidessä minuutissa. Ostan kaupasta tarjouksesta tai alennuksesta jotain, mitä uskottelen tarvitsevani, vaikka todellisuudessa minä vain halusin sen.

Entäs lapsille valehtelu. Edes lapsettomana ei välty lapsille valehtelulta. Uskotellaan pääsiäispupun, joulupukin ja  hammaskeijun olevan totta. Puhaltaminen ja puuha-pete/hellokitty laastari parantaa haavat. Niin varmaan..

Tosiasia on, että täysin rehellinen maailma olisi kylmä, julma ja kyyninen paikka elää. Pysykäämme siis valheellisen rehellisinä ja eläkäämme elämämme rehellisesti valehdellen.