Selaat arkistoa kohteelle uusi minä.

HEI IHMISET

10.6.2015 Yleinen

Moi! Mitäs teille kuuluu? Miulle kuuluu ihan hyvää, vähän kyllä on ollut kiireitä, mutta niistäkin olen selvinnyt :)

Liha vastaan Henki

25.1.2015 Raamatusta

Kolossalaiskirje 3:5-11

Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys, saastaisuus, intohimot, pahat halut ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta. Niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa tottelemattomia ihmisiä. Niiden mukaan tekin elitte, kun olitte niiden vallassa. Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista. Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen. Silloin ei ole enää kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata, vaan Kristus on kaikki, hän on kaikissa.

Olen aijemmin katsellut paljon elokuvia, mitkä eivät todellakaan olleet rakentavia, ja seurauksena oli, että lihallisuuteni vahvistui ja lähes luovuin uskosta. Se oli varoittava esimerkki itselleni, mitä maailman henki vaikuttaa uskovissa, jotka katsovat paljon elokuvia, jotka eivät ole rakentavia. Katsoin tovi sitten leffan sekaisin Marista. Sen piti olla komedia, ja sellaiseksi se voidaan tulkitakin. Mutta elokuvassa oli todella paljon kohtauksia, jotka nyt saivat minut inhoamaan. Miksi? Koska moraalittomuus, maailman henki paljastui suoraan. Voi sanoo, että tänään on erittäin hankalaa löytää ”perusleffaa” jossa ei olisi niin paljon moraalittomuutta.

Herra opetti, että jos joskus katson tuollaisen elokuvan, voin sen jälkeen arvioida mikä siinä oli hyvää ja mikä huonoa. Ja mikä tärkeintä: Puhdistua maailman hengestä, jottei se tee sisälleni pesää ja pääse saastuttamaan Jumalan temppeliä, joka minä olen Jumalan sanan mukaan. Miksi uskovat tahtoisivat antaa vallan viholliselle Jumalan temppelissä, elämässämme? Jos huomaat, että Pyhä Henki näyttää sulle jotain asioita jotka eivät ole linjassa Jumalan tahdon mukaan, sinulla on nyt mahdollisuus tehdä parannus ja hyljätä se :D.

Miten itse toimin elokuvan päätteeksi? Pyysin, että Jeesuksen veri puhdistaa minut maailman hengen vaikutuksesta, jotta voin jatkaa matkaa, ollen alamainen Jumalan tahdolle ja kuulla hänen äänensä kirkkaasti. Kiitos Jumalalle, että hänen Henkensä vie meidät kaikkeen totuuteen, onhan hän totuuden Henki! Muista ystäväni, että Pyhällä Hengellä on tunteet aivan kuten Pojalla ja Isälläkin, koska he ovat persoonia, vaikka ovat yksi olemus. Pyhä Henki voi murehtia tilaasi ja puhua henkeesi asioista, mutta jos jatkuvasti hylkäät Herran nuhtelun, hän hiljenee ja poistuu. Älä koskaan rakas ystäväni leiki synnin kanssa ja ole välinpitämätön kun Herra kutsuu sinua parannukseen, koska tottelemattomuuden kautta avaat viholliselle laillisen pääsyn tulla sekoittamaan elämäsi. Onko tuo viimeinen ajatus, jonka kirjoitin, linjassa Jumalan sanan kanssa, että onko vihollisella mahdollisuus todella tulla elämäämme mellastamaan tottelemattomuuden kautta?

Jaakob 4:7
Olkaa siis Jumalalle alamaisia mutta vastustakaa Paholaista, niin hän pakenee luotanne.

Olen ymmärtänyt, että alkukielessä tuo paholaisen vastustaminen tarkoittaa sitä, että nousee tielle ja vastustaa, jolloin perkele juoksee pakoon! Miten meidän tulee siis vastustaa perkelettä ja sen kiusauksia? Olemalla alamainen Jumalalle! Kyse on siitä, että päätän tänä päivänä, että Herra en tahdo elämääni maailman saastaa, vaan tänä päivänä kuolen itsekkäille mielihaluilleni ja valitsen olla kuuliainen sinun Pyhälle Hengellesi.

Roomalaiskirje 6:1-14
Mitä me siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, jotta armo tulisi suureksi? Ei tietenkään. Kuinka me, jotka olemme kuolleet synnille, vielä eläisimme siinä? Vai ettekö tiedä, että meidät kaikki, jotka on kastettu Kristukseen Jeesukseen, on kastettu hänen kuolemaansa? Meidät on siis yhdessä hänen kanssaan haudattu kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin mekin vaeltaisimme uudessa elämässä. Jos kerran meidät näin yhdistetty hänen kanssaan yhtäläisessä kuolemassa, me olemme yhtä hänen kanssaan myös ylösnousemuksessa. Mehän tiedämme, että vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis nujerrettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syntiä. Joka on kuollut, on vapautunut synnistä. Jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme myös saavamme elää hänen kanssaan. Mehän tiedämme, että Kristus, kuolleista herätettynä, ei enää kuole eikä kuolema enää hallitse häntä. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kertakaikkisesti kuoli synnille, mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. Samoin pitäkää tekin itsenne synnille kuolleina mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että tottelette sen himoja. Älkää antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille vaan antakaa itsenne kuolleista eläviksi tulleina Jumalalle ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle. Synti ei enää ole teidän hallitsijanne, koska ette ole lain vaan armon alasia.

-emme tahdo enää tehdä syntiä, kun ymmärrämme Jeesuksen maksaman hinnan suuruuden
-kasteessa kuolemme synnille, joka ennen uskoontuloa hallitsi
-samaistumme kasteessa Jeesuksen ylösnousemukseen elääksemme Jumalan tahdossa
-Jumalan kirkkauden kautta voimme elää elämäämme kuuliaisina tästä eteenpäin
-olemme samaistuneet Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen hallitsemaan elämässämme hänen kauttaan!
-totuus on, että kun vahvistumme uskossamme, ”synnin ruumis nujertuu” sen voiman alla!
-aina kun olemme alamaisia Jumalalle, lihallinen, vanha ihmisemme kuolee! Sen valta murtuu pala kerallaan, hälelyyja!
-Jeesus elää sinussa ja minussa! Siksi meillä on voima hallita elämässämme, niin ettemme enää elä mielihalujemme, vanhan luontomme mukaan, vaan Jumalan tahdossa!
-Jeesus kuoli kertakaikkisesti synnille, joten mekin voimme kuolla sille
ainoastaan Jeesuksen kautta voimme kuolla synnille, siksi keskity rakkaussuhteessasi häneen
-meidän ei tarvitse enää totella himojamme
-päätä antautua kokonaan Jumalalle, antaen koko ruumiisi ja elämäsi hänelle uhrina (Room 12:1-2)
-olemme siirtyneet saatanan pahasta valtakunnasta Jumalan armon valtakuntaan!

Kolossalaiskirje 3:16-17
Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.

Kun puhut kielillä, laulat kielillä, palvot ymmärryksellä, laulat ylistystä ja kiitosta henkesi yhtyy Jumalan tahtoon ja Pyhä Henki virvoittaa koko olemuksesi, et ole enää tunteitesi vietävissä niin herkästi kun ”huollat” jumalasuhdettasi säännöllisesti. Sinusta huokuu Kristuksen tuntemisen tuoksu kauas ja sydämesi rakastaa ja vihaa samoja asioita kuin Jumalasi. Kasvat hengellisestä lapseudesta aikuiseksi pikku hiljaa rakkaussuhteesi kautta.

Älä ystäväni unohda lupausta, jonka Herramme antoi meille, jotka tahdomme elää hänen tahtonsa mukaisesti:

Jaakob 4:8a
Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä..

Muista ystäväni asemasi Jumalan edessä ja anna palvontasi Mestarille, joka maksoi sinusta täyden hinnan, jotta saat elää hänen yhteydessään koko elämäsi ja menestyä hänen kanssaan! Siunausta!