Selaat arkistoa kohteelle uuden äärellä.

Pää sekaisin

5.9.2015 Yleinen

Melkoinen viikko takana. Koulu alkoi ja vaikka päivät ei ole olleet kauheen pitkiä niin silti ne on olleet yllättävän rankkoja. Tutustumista uusiin luokkakavereiden sekä uusiin toimintamalleihin. On tuo opiskelu kyllä muuttunut paljon viimeisen 8 vuoden aikana. Nyt kaikki tehdään netissä ja on kaikenlaisia nettisivuja joihin on tunnukset mihin sitten päivitetään osaamistaan jne. Eikö vähempikin riittäisi??? Mutta kaikin puolin opiskelu vaikuttaa tosi kivalta ja mielenkiintoiselta. Meillä oli torstaina jo eka tentti, lääkelaskuista. Jos tentin on päässyt läpi niin saa vapautuksen lääkelaskujen tunneilta.

Naureskelin itsekseni, että saankohan vapautuksen myös itseni piikittämisestä, varsinkin ihon alle, vatsaan. On tässä vuosien saatossa tullut useampi piikki siihen tuikattua. ;) Eka työharjottelukin on jo ennen joulua. Nyt sit vaan toivon, että päästäis pian itse asiaan ja ryhmäytyminen ja semmonen asioiden kertaaminen loppuis jo. Välillä tuntuu siltä, että meille puhutaan kuin alakoululaisille, kun opettajat lukee kurssikuvauksia ääneen koko auditoriolliselle opiskelijoita.

Koulupäivien jälkeen oon tosiaan ollu aika väsyny. Sohva on tuntunu parhaalta paikalta. :) Niin… täällä varmaan moni jo oottelee sitä tulosta miten meidän kävi. Kotona tein testin, mutta odottelin vielä varmistuksen labrasta ja tulos oli positiivinen että raskaana ollaan. Ehkä tästä normaalisti pitäis olla kauheen iloinen, mutta eipä meillä tätä oo kyllä mitenkään erityisemmin fiilistelty ja juhlittu. Edelleen parempi ottaa iisisti ja eikä turhaan juhlia, ettei sit tipu korkeelta ja kovaa. Joten emme halua nyt mitään onnittelutulvaa, onnitelkaa sitten kun tai jos saadaan tämä Toukka elävänä maailmaan ensi vuoden toukokuussa.

Hirvee paniikki tosiaan päällä. En oo itekään vielä oikein sisästäny asiaa tai en usko siihen. Saa nähdä missä vaiheessa tästä sitten oikeesti pystyy ja uskaltaa nauttia. Mutta tosiaan näissä tunnelmissa täällä ollaan ja nyt mennään kohti varhaisultraa.