Selaat arkistoa kohteelle usko.

Uskommeko yliluonnolliseen Jumalaan?

17.8.2017 Raamatusta

Heprealaiskirje 11:1-3

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.

Heräsin muutama päivä sitten unesta, kun koin Herran puhuvan uskosta sydämelleni. Yritin kirjoittaa sen ylös: Usko koskettaa näkymätöntä maailmaa. Se on yliluonnollista. Se on kosketus meille näkymättömään Jumalaan, joka on aivan yhtä todellinen kuin se, mitä voimme havaita luonnollisilla silmillämme. Kosketamme sitä, mikä muuttuu uskon kautta näkyväksi maailmassamme. Se taas vaatii aina rohkeutta olla välittämättä ihmisten mielipiteistä, koska he alkavat pitää meitä järjettöminä helposti tämän johdosta, koska ihmiset, jotka eivät seuraa Jeesusta, perustavat havaintonsa aina omille kokemuksilleen ja sille, mitä heidän mielestään viisaat ihmiset sanovat.

Se on todella surullista, koska ihmisiä on todella helppo tänä päivänä johtaa harhaan. Jos joku kertoo ihmisläheisesti, vakuuttavasti ja suostuttelevasti omia totuuksiaan, sitä uskotaan, eikä viitsitä itse ottaa selvää. Tarvitsemme siis tänä päivänä paljon lähdekriittisyyttä, koska ilman sitä alamme uskomaan asioihin joita pidetään totuutena, vaikka monet asiat ovat vastoin Jumalan sanan totuuksia. Mihin meidän pitäisi sitten uskoa ja luottaa? Jumalan omaan sanaan, kun se kertoo uskon esikuvista:

Heprealaiskirje 11:5-6

Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. ”Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen.” Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli – niin hänestä todistetaan – elänyt Jumalan mielen mukaisesti. Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.

Mitä voisimme oppia Henokista? Ainakin sen, että hän tahtoi vilpittömästi oppia tuntemaan Jumalan ja olla hänen ystävänsä, ollen kuuliainen kaikessa, mitä Herra hänelle puhui. Siksi hänen sanotaan eläneen Jumalan tahtomalla tavalla. Jakeessa kuusi meitä kutsutaan toimimaan samoin: Ojentautumaan Jumalan sanan perusteella ja valitsemaan kuuliaisuus, tottelemattomuuden sijasta. Usko haastaa. Se ei ole välinpitämätön, vaan tahtoo kunnioittaa koko luomakunnan ainoaa Kuningasta, joka on tuonut pelastuksen Jeesuksessa ihmisen vastaanotettavaksi.

Eikö meidän tulisi syvästi kunnioittaa häntä sen tähden? Eikö meillä olekin täysi syy pitää häntä luotettavana, koska hän on luonut jokaisen ihmisen? Hän odottaa, ettemme vaadi häntä ilmaisemaan itseään juuri sillä tavalla, miltä meistä tuntuu parhaalta. Koska hän on jo ilmaissut itsensä niin selkeällä tavalla: Hän on luonut maailmankaikkeuden, voimme katsoa tähtiin ja kiittää, että vaikka hän on kaikkivaltias, hän tahtoo olla yhteydessä ihmiseen, luomakunnan kruunuun, johon hän puhalsi Eedenissä elämän hengen, ilman sitä ihminen ei eroaisi eläimistä. Hän ei tahtonut ihmisestä kasvotonta robottia, joka sekoittuu massaan, vaan loi meistä yksilöllisiä, joilla on vapaus valita, mitä tahdomme tehdä elämällämme.

Hän tiedosti, että salliessaan ihmiselle vapaan tahdon, siitä seuraa mahdollisuus torjua Luoja ja synti voisi tulla turmelemaan maailmamme, mutta ymmärrämme, että ilman tätä mahdollisuutta ei olisi myöskään luovuutta, jota näemme ihmisissä päivittäin. Tämän päivän ihmisen ongelma on selkeä: Tahdomme olla vapaita, mutta emme tahdo kantaa vastuuta synneistämme, joten koko tietoyhteiskuntamme tekee kaikkensa, että Jumala poistetaan ja ihmisestä tehdään oman elämänsä jumala.

Jos katsomme tänään koulumaailmaan yhteiskunnasamme, oppikirjat tehdään sellaisiksi, että ihminen voi valita vapaasti mihin uskoo, lapset opetetaan tottumaan noituuteen ja tehdään siitä houkuttelevaa. Enää ei saa puhua tytöistä eikä pojista, koska jokaisen täytyy saada itse määritellä oma sukupuolensa. Mihin tämä kaikki johtaa? Entistä syvempiin identiteettiongelmiin. Nuoret, jotka miettivät omaa identiteettiään, eivät saa enää tukea, vaan heidät ohjataan valitsemaan itse miten pukeutuvat ja jos joku poika kokee itsensä tytöksi, tehdään leikkaus. Ihmisistä tulee entistä rikkinäisempiä, koska heidän pitäisi tehdä päätöksiä, joista Jumala aiemmin päätti.

Miksi ihminen tekee tänään kaikkensa, ettei tarvitsisi uskoa Jumalaan, joka loi meidät yhteyteensä? En toki osaa vastata tyhjentävästi, eikä se on päämääräni, mutta kun katsomme mihin suuntaan maailmamme kehittyy, tulee mieleen tämä kohta:

Johannes 12:9-11

Suuri joukko juutalaisia tuli Betaniaan saatuaan tietää, että Jeesus oli siellä. He eivät tulleet sinne ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myös nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt kuolleista. Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin, koska hänen tähtensä monet juutalaiset jättivät heidät ja uskoivat Jeesukseen.

Jälleen törmäämme tosiasiaan, jota juutalaisten hengellinen johto ei pystynyt kieltämään: Lasarus oli todistettavasti kuollut ja Jeesus oli herättänyt hänet kuolleista. Vaikka maailmamme huutaisi kuinka kovalla äänellä, että Jumala on kuollut, niin silti Jumalaa ei voi kieltää, koska hän edelleen toimii ja muuttaa ihmisten elämiä! Niin kauan kun minä saan elää tässä maailmassa, en koskaan lakkaa todistamasta omaa todistustani Jumalan muuttavasta voimasta, joka on eheyttänyt minua valtavasti! Siksi jokaisen Jumalan lapsen tulisi olla aina valmis kertomaan todistuksensa Jumalan kunniaksi.

Huomaa, miksi juutalaiset jättivät fariseukset: He näkivät ja kuulivat omilla silmillään ja korvillaan, että Lasarus oli todella noussut kuolleista! Fariseusten tarjoama uskonto ei antanut järkevää selitystä, mitä oli tapahtunut, vaan yritti poistaa ihmeen läsnäolon, koska kun ihmiset kuulivat mitä miehelle oli tapahtunut, sitä useampi päätti lähteä seuraamaan Jeesusta! Tätä saa aikaan elävä usko Jumalaan, joka ei ole kuollut, vaan elää tänäkin päivänä, riippumatta siitä mitä ihmisten mielestä tämän maailman viisaat sanovat!

Rohkaisen sinua rakas lukijani olemaan rohkea ja luja, koska sinä olet näkymättömän Jumalan elävä todiste siitä, että hän on todellinen, sanoi maailma mitä tahansa. Nyt ei ole aika perääntyä ja pelätä, kun maailma sekoaa, vaan olemaan Jumalan sanansaattaja, niin että mahdollisimman moni ihminen löytää katkenneen yhteyden Luojaansa, joka kuoli jokaisen heidän puolestaan. Ole siunattu Jeesuksen nimessä :D

Taisteluhuuto

28.4.2017 Yleinen

Mieleni tuntuu aaltoilevan kuin kotomaamme kevät konsanaan: välillä on ihanan aurinkoista, raikasta ja tuulee puhdistavasti. Mutta sitten kasvoille läiskähtää märkinä, kalseina lumirätteinä takatalvi, joka harmaannuttaa taas taivaan ja tummentaa maailman kuin aurinko olisi kuollut.

On päiviä, jolloin vain itken ja mietin, miksi jatkan tätä taistelua. Ehkä vain pysyäkseni hengissä. Kun on kuitenkin tuntenut kuolevansa sisältä tarpeeksi monta kertaa, alkaa toivoa kuolevansa oikeasti. Jos elämä on jatkuvaa, veristä taistelua ja aina uudestaan aukeavien haavojen paikkailua, onko siinä enää mitään järkeä? Voiko tätä taistelua koskaan voittaa, vai kulkeeko tie vain häviöstä häviöön?

Useimpina päivinä minun on yhä vaikea uskoa, että olisin minkään arvoinen. Vaikka tietoisesti taistelen lannistavia ajatuksia ja tunteita vastaan ja tiedän, mistä ne ovat peräisin, en pysty täysin torjumaan niitä. Sanotaan, että kun tekee tietoisia valintoja, tunteet seuraavat kyllä jossakin vaiheessa perässä. Toivon niin. Toivon todella, vaikka parempien päivien olemassaoloon on välillä todella vaikea uskoa.

Vähän aikaa sitten tajusin yhtäkkiä, että olen kärsinyt tietyn tapahtuman sekä sen jälkiseurausten minuun jättämästä häpeästä, kivusta ja pelosta jo lähes puolet elämästäni. Olen myös huomannut kaiken keräntyneen sisälleni valtaviksi möykyiksi niin kuin märkä lumi, jota tuska pyörittää jättiläislumipalloiksi. Ensin tuli paniikki. Sitten kauhistus siitä, että olen antanut sen tapahtua. Sitten suutuin. Löin nyrkin pöytään ja päätin, että se loppuu tähän. Nyt saa luvan riittää!

En halua kuunnella enää sitä ääntä, joka sanoo, ettei minusta ole mihinkään, etten kelpaa kenellekään, etten osaa mitään. En halua enää uskoa, että teen kaiken väärin, että epäonnistun kaikessa, etten ole tarpeeksi hyvä. Tiedän, etten ole täydellinen, enkä koskaan tule sellaiseksi – voisin siis myös lakata vaatimasta sitä itseltäni! Mikään ei muutu hetkessä – taustalla on jo vuosikausien pohjatyö – ja paljon kulkee mukanani todennäköisesti loppuelämänikin ajan. Mutta minä aion kääntää kivun voimaksi.

Aion vielä oppia olemaan todellinen itseni – ja aion vieläpä olla ylpeä siitä kuka olen. Aion oppia kävelemään pää pystyssä. Aion oppia kertomaan, miltä minusta tuntuu ja puolustamaan itseäni (kuten olen koko elämäni puolustanut muita). Sillä jos minä en itse pidä omaa puoltani, ei sitä tee kukaan muukaan. Olen aina joutunut taistelemaan yksin. Ja niin kai joutuu jokainen meistä.

Varmasti vielä kaadun. Makaan naama mudassa ja kiroan itseäni ja surkeaa elämääni. Mutta minä aion myös nousta, nauraa mutaläiskille ja jatkaa matkaa. Varmasti tulee vielä heikkoja hetkiä, epätoivon aikoja, synkkiä ja raskaita mietteitä; varmasti sydämeni särkyy vielä monta kertaa. Mutta minä aion selvitä siitä kaikesta ja paljon enemmästäkin. Minä en luovuta.

Aion opetella uskomaan taas hyvään. Aion ottaa valon vastaan ja antaa sen täyttää pölyisimmätkin nurkat sielussani. Aion antautua elämän musiikille, ojentaa sille käteni ja tanssia.

Tärkeät tikapuut

2.3.2017 Yleinen

Riidoista ja sanaharkoista huolimatta en voi tarpeeksi korostaa omaisten merkitystä kamppailussa sairauteni kanssa. Kyse ei ole ainoastaan näkyvästä tuesta, halauksista ja ehdottomasta rakkaudesta jota heiltä saan. Kyse on myös terveeseen minään uskomisesta.

En voi pyytää läheisiäni sokeasti luottamaan siihen, että kyllä minä paranen, koska en usko siihen aina itsekään. Heidän on kuitenkin mahdollista aiheuttaa pienten tekojen ja tapojen kautta ulkopuolisuuden tunnetta, joka kohdistuu suoraan sairaaseen minääni. Ne tavat eivät tarkoita sitä, että sairauteni unohdettaisiin tai sitä lakattaisiin hoitamasta, mutta ne tarjoavat terveydelle paikan ja huomioivat sen läsnäolon.

Terveyden huomioimista on esimerkiksi astioiden kattaminen. En ole aikoihin syönyt mitään ruokailusuunnitelmani ulkopuolelta, mutta on normaalia että ihmiset ympärilläni pitävät kahvihetkiä, juhlistavat juhlimisen arvoisia asioita erinäisillä herkuilla tai nautiskelevat sellaisista muuten vain. Olen tottunut istumaan vieressä kun tällaista tapahtuu. Sairaimpina aikoina olin ylpeä kyvystäni kieltäytyä, mutta nykyään edellämainitut tilanteet sytyttävät minussa kirjavampia tunneskaaloja. En pysty syömään mitään ylimääräistä. Minua harmittaa kyvyttömyyteni käyttäytyä normaalisti, mutta kiehtoo epänormaaliuden tuoma kielletty mielihyvä. Käyn mielessäni läpi tutun ’entä jos yrittäisin’ –skenaarion, joka on toistaiseksi päätynyt kieltävään päätökseen. Kieltävä päätös on tuttu omaisilleni. Pelkään sairauteni muuttumista itsestäänselvyydeksi.

21.6.2016, Tiistai klo 21:40
”Mentiin koko perhe Vaakahuoneelle. Jätin kotona syömättä jotta oisin voinut syödä siellä kuten muutkin… Mutta en pystynyt. Ja yllättävää kyllä, se tuntui pahalta. Fiia oli ainoa joka sanoi että ’kyllä sä syöt!’, muille se oli itsestäänselvyys etten syö. Pääni sisällä halusin yrittää mutta en pysty tähän yksin. En pysty sanomaan että haluan yrittää. Joten asia jäi siihen. En tietenkään voi olettaa että kukaan lukisi ajatuksiani, mutta minua alkoi pelottamaan. Se, että jos tästä tulee itsestäänselvyys läheisilleni niin en ikinä parannu. Pari viikkoa sitten äiti oli tehnyt marjapiirakkaa ja pidimme yhteisen kahvihetken. Muille oli katettu lautaset ja lusikat, minulle vain kuppi. En tietenkään olisi syönyt sitä piirakkaa vaikka minulla olisi ollut lusikka ja lautanen, mutta minusta ei varmaan tule koskaan niin vahvaa että pystyisin syömään ilman avointa mahdollisuutta… Ne astiat ovat se avoin mahdollisuus. Tai se kysymys, että haluanko jotain. Se pitää minut kiinni normaalielämässä. He eivät ehkä nää sitä ulospäin miten paljon yritän… Siksi he ehkä ajattelevat että minua ei ahdista jos minulle ei kateta. Mutta minulla on halu tarttua siihen mahdollisuuteen. Ja se halu on täällä jossain… En muuten olisi varautunut syömään siellä Vaakahuoneellakaan ollenkaan.”

 Astioiden kattaminen anorektikolle ei ole kiusaamista tai tilanteen ymmärtämättömyyttä. Se on tikapuiden laskemista syvään kuoppaan. Minun vain täytyy löytää tarpeeksi iso halu kiivetä niitä. Saattaa ehkä tuntua tyhmältä kattaa kerta toisensa jälkeen ihmiselle, joka ei milloinkaan edes koske edessään oleviin astioihin. Saattaa ehkä tuntua vieläkin tyhmemmältä kysyä anorektikolta, ottaisiko tämä jotakin. Kaikkein tyhmimmäksi itsensä saattaa tuntea, kun se anorektikko vielä vastaa kysymykseen pyöräyttämällä silmiään ja osoittamalla kysyjään katseen, joka sanoo ”mistä lähtien mä söisin mitään mitä mun ei tarvii syödä?”. Syyllistyn siihen usein, enkä juuri koskaan osoita omaisilleni kuinka isoja ja järkeviä tekoja heidän tyhmät kysymyksensä ovat. Kaikki ne puhtaaksi jäävät astiat ja turhalta tuntuvat kysymykset ovat nimittäin juuri niitä tikkaita, joita kuopasta ylös pääsyyn tarvitaan. Niin kauan kuin tikkaat on olemassa, on minulla mahdollisuus kiivetä normaaliin elämään. Rohkeutta kerätessäni kuitenkin toivon että omaiseni jaksavat laskea ne uudestaan ja uudestaan minun syvään kuoppaani, koska jos he lakkaavat uskomasta minun kykyyni kiivetä ylös, joudun lopulta tekemään sen ilman tikkaita.

21.6.2016, Tiistai klo 21:40
”Tämä herätti minut huomaamaan miten paljon tukea tarvitsen. Jonkun pitää suorastaan päättää puolestani ja pitää kädestäni kiinni että pystyn mihinkään. Haluaisin pyytää heitä tarjoamaan minulle aina uusia mahdollisuuksia ja auttamaan minua haluamaan tarttua niihin, mutta en edes osaa pyytää apua. Entä jos jonain päivänä tämä on kaikille täysin itsestäänselvää? Miten voin parantua jos minun oletetaan olevan sairas? Uskaltaisinpa pyytää apua. Tiedän että saisin sitä. Mutta syömishäiriöinen ei voi pyytää sellaista. Ei vaan voi, vaikka se pystyy sanomaan kaiken tämän ääneen itselleen, se ei voi muuttaa mitään. Mutta ainakin minä yritän. Vaikka kukaan muu tuolla ulkomaailmassa ei uskoisi tai näkisi sitä niin usko sinä minua: Minä yritän.”

Lentävä matto

20.12.2016 Yleinen

Toistuvat ylä- ja alamäet ovat ehkä vaikeimpia, mutta kuitenkin taudinkuvaa parhaiten vastaavia ilmiöitä. On vaikeaa käsitellä sitä, miten parempien kausien jälkeen tulee taas huonoja jaksoja. Mitä pienimmätkin vastoinkäymiset voivat laukaista jyrkkiä alamäkiä, ja niiden seurauksena on poikkeuksetta vielä itse alamäkeäkin pahempi romahdus. Se romahdus tulee tunteesta joka syttyy kun huomaan, että suunta on jälleen kääntynyt. Jokaisen paremman jakson aikana uskon sinisilmäisesti siihen, että pahuus on ohi ja suunta on vain ylöspäin. Siksi sen pahuuden paluu on jotakin sellaista, johon en koskaan näytä tottuvan. Tuntuu kuin Anoreksia leikittelisi tunteillani. Se kutoo minulle kauniin maton ja houkuttelee minut astumaan siihen. Sitten se nauraa ilkeästi ja vetää sen maton altani.

Huonot jaksot saavat minut joka kerta ajattelemaan kulunutta aikaa. Sitä, miten vuosien jälkeenkin tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut. Totuus kuitenkin on, että asiat ovat kuin ovatkin muuttuneet: Olen näiden vuosien varrella oppinut paljon elämästä. Opitut asiat ehkä antavat kaikelle tapahtuneelle merkitystä, mutta sitä on vaikeaa ajatella alamäkien aikana. Edes suurempi merkitys ei tuo minulle uskoa siihen, että jonain päivänä tämä kaikki on ohi.

2.9.2012, Sunnuntai klo 20:16
”Kun lähdin kävelemään poispäin työpaikalta, kyyneleet alkoivat valumaan poskiltani ja minusta tuntui taas että olin rikki. Hajosin käsiin… Omiin käsiini. Taas.”

6.10.2013, Sunnuntai klo 10:03
”En osaa päättää onko turhauttavaa, kamalaa, surullista vai typerää, että olen pyörittänyt samoja pirun ajatuksia mielessäni jo monta vuotta, eikä loppua silti näy? Onkohan sitä koskaan tulossa…”

3.2.2014, Maanantai klo 19:50
”Turhauduin taas siihen samaan lauseeseen. ’Sä olet sairas’. Eniten turhauduin sairauteen. Pian se turhautumisen itku kääntyi pääni sisälle ja kaikki ajatukset jotka ovat jo ainakin vuoden pysyneet taka-alalla huusivat päässäni eri asioita ja se sattui. Ne käskivät satuttaa, olla ottamatta lääkkeitä, huutaa täysillä apua ja samalla pysyäkin hiljaa lukkojen takana. Pieni valkoinen yläkerran vessa oli kuin suoraan painajaisistani. Tällä kertaa olin kuitenkin hereillä. En tiennyt että näin voisi enää tapahtua. Näin monen vuoden jälkeen… Voiko olla että mitä kauemmas pääsen sairaudesta, sitä harvemmin, mutta tiukemmin se kiristää otettaan päässäni? Sisälläni on edelleen jotain hullua, täysin hullua, mikä ei kuulu sinne. Pelkään itseäni taas.”

 18.4.2014, Perjantai klo 10:59
”En voinut tietää vuosi sitten että tilanne ei ole vieläkään parantunut. En ikinä ajatellut että tämä kestäisi näin kauan. Halusin uskoa että se menee pian ohi ja sitten taas jaksan. Sana ’sairas’ sattuu niin paljon… ’Sä olet sairas.’ Sairas. Kaiken tämän jälkeenkin… Olen yhä sairas.”

 14.12.2014, Sunnuntai klo 23:13
”Tuntuu kuin kaikki olisi palaamassa ennalleen. Sillä väärällä tavalla: Ei siihen mitä oli ennen kuin kaikki alkoi, vaan juuri siihen mistä kaikki alkoi. Aivan kuin saisin toisen mahdollisuuden valita nyt sen toisen tien mitä en valinnut viimeksi… Sen ’oikean tien’. Mutta miksi se on yhä niin hankalaa? Tiedän täsmälleen, liiankin tarkasti, mihin se väärä johtaa… Tiedän sen ja tiedostan sen kaikella mahdollisella tavalla, ja silti se kuulostaa ihanteellisen houkuttelevalta päässäni. Se ei ole sitä, tiedän sen! Silti en suostu tietämään sitä 100% ja kun ajattelen tätä tietämisen ja tiedostamattoman tietämättömyyden välistä sekavaa massaa, en saa selvää enää mistään.
Tuntuu kuin olisin kirjoittanut sen kaiken jo kertaalleen. Kaiken sen miltä nyt tuntuu… Hallinnan tunteesta, syömättömyydestä, ja siitä miten pystyn kyllä syömään mutta en vaan halua. Siitä että on paha olla ja missään ei ole hyvä, ja että näkee mielikuvia juustoraastimesta repimässä ihoa koska sen aiheuttama jälki voisi uskottavasti olla peräisin kompastumisesta asfaltilla.
Ainoa ero on haamu tämän kaiken yllä. Se haamu on menneisyys, joka häilyvästi muistuttaa että olen kokenut tämän jo. Mutta en tiedä kenen puolella se haamu on. En halua ottaa lääkettä, se ei johda mihinkään. Haluan olla normaali… Enkä halua että äiti ja muut alkaa taas vahtia että syön ja pysyn ehjänä. Sekään ei johda mihinkään. Tämä on minun taisteluni nyt enemmän kuin koskaan. Vanhenen päivä päivältä, ja joka päivä minulla on enemmän vastuuta päätöksistäni.
Taina sanoo että minulla on tahdonvoimaa enemmän kuin monella muulla, ja että nyt se täytyy vaan kääntää oikeaan asiaan. ’Sä tiedät mitä sun pitää tehdä.’ Ja minä tiedän. Mutta en tajua miksi se on niin vaikeaa… Minulla ei ole enää hyvä olla kotona. haluan vaan pois, ja kun lähden, en tiedä minne menisin. Olen yksin mielessäni ja nyt kun se yksinäisyys taas konkretisoituu, se tunkee myös elämään pääni ulkopuolella. Joskus oikeasti mietin että ottaisin viinapullon, ostaisin röökiä ja unohtuisin niihin huoneeni ikkunalaudalla. Heittäisin kaikki ajatukset ikkunasta. Mutta sekään ei johda mihinkään. En tiedä mikä johtaa. Reitti ulos tästä kaikesta… Ennen kuin putoan taas syvemmälle, sinne missä olen jo ollut ja minne olen taas matkalla. Suunnittelen teräviä juttuja kunnes havahdun ja tiedän että se katkeaa lääkkeellä, jonka jälkeen unikin tulee vaikka se onkin painajainen, mutta en halua ottaa sitä lääkettä. Koska kuten sanottu; se ei johda mihinkään.”

 25.12.2014, Torstai klo 22:05
”Joulu, ja se että syö vaan pysyäkseen pystyssä, on huono yhdistelmä. Olen pettynyt itseeni. En vain mennyt omaan kuplaani, vaan myös itkin vessassa. ’Kasvaisit jo yli tästä’ –ajattelin.”

 23.1.2015, Perjantai klo 11:23
”Tänään olin lääkärissä vaikka näiden käyntien piti jo loppua… Ajattelin että tämä on vain tsekkaus ja kaikki on hyvin, vaikka jokaisen sellaisen ajatuksen takana oli selkeä kuva siitä mitä tulisi tapahtumaan, ja mitä tapahtui. Paino oli laskenut monta kiloa ja seuranta on aloitettava heti, vaikka vielä varmistin useaan kertaan onko se tarpeellista… En halua takaisin sinne! Sinne mistä lähdettiin. Vaikka siellähän minä jo olen. Nyt näyttää siltä että ainoa ero entiseen ja tähän päivään on totuuden ja valheen ero. Jos en pysty syömään, en enää valehtele vaan vastaan jos kysytään. Se on oikeasti ainoa oikea suunta, ja vaikka en nyt pystykään olemaan iloinen siitä askeleesta jonka otin eteenpäin mennessäni lääkäriin, niin tiedän että sen myötä tulleet 10 askelta taaskepäin eivät jää sinne. Taistelen ne takaisin kaksinkertaisesti koska haluan elää. Oikeasti haluan, vaikka olen kuoleman väsynyt tähän kaikkeen.”

 14.6.2016, Tiistai klo 16:40
”Viimeinen nuorten puolen psykiatrikäynti. Hän kyseli enemmän kuin koskaan vaikka olisin vaan halunnut saada ne paperit ja päästä ulos sieltä. Eikö hän nähnyt kuinka vaikeaa se minulle oli? Vai kyselikö hän juuri sen takia että hän huomasi sen? Itkuani hän ei ainakaan huomannut; kyyneleet valuivat vasta kun käänsin selkäni. Tuntui että kaikki sanat sattuivat. Omani ja sen lääkärin. Sen kertominen että lääkevähennyssuunnitelmat ei tule onnistumaan ja kaikki on huonosti taas. Kysymyksiin vastaaminen… Ja ne kommentit: ’Sähän olet kohta jo 21’ ja ’Kyllä mä huomaan että sä olet vielä ihan eksyksissä’. Siinä tilanteessa ne sattuivat ja tuntuivat kuin joku kertoisi ne ensimmäistä kertaa vaikka niin ei todellakaan ole. Jälkeenpäin haluaisin vain huutaa että ’Mä tiedän, okei? Sun ei tarvitse sanoa sitä, mä tiedän sen.’ Se tuntui niin pahalta koska se on niin totta. Täytän 21 ja tilanne pääni sisällä on edelleen se, että en tiedä mitä tekisin tämän kaiken kanssa. Olen eksyksissä. Sekin on totta. Minun ei vaan tarvitse kuulla sitä koko ajan. Kuulen sen kun koitan selvittää ajatuksiani, näen sen kun katson kuntosalin jälkeen peiliin ja muutos on epätodellinen, kiroan sitä joka kerta kun arvon vaihtoehtojen välillä ja kaikki tuntuvat huonoilta.”

 30.11.2016, Keskiviikko klo 14:07
”En halua sairaalaan. Mitä tämä on? Olen jo elänyt tämän ajan yli. Odotan vain että herään painajaisesta, niin kuin joka aamu ja monia kertoja yössä. Pahoin pelkään, että tämä kaikki on kuitenkin totta.”

Kuten päiväkirjani kertoo, se Anoreksian kutoma matto on lähtenyt altani joka vuosi. Vuodet vaihtuvat, mutta alamäkien aikana kirjoittamani tekstit pysyvät yhtä yllättyneinä, väsyneinä ja epäuskoisina. Nyt kun luen niitä, minun ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla lainkaan yllättynyt siitä, miten matto on lähtenyt altani tänäkin vuonna. Järki on kuitenkin se yksi asia, mitä tässä kaikessa ei ole. Olen jälleen yllättynyt. Mietin, miten kaikki elämääni palannut hyvä on voinut taas haihtua hitaasti pois? Suurin järkytys on se, miten syvälle olen pudonnut tällä kertaa. Luulin että näin syvälle ei voisi enää mennä. Luulin että sellaista ei voisi enää tapahtua.

Kaikki romahtaa kun pahuus iskee pitkän hyvän jakson jälkeen. Se tuntuu joka kerta lopulliselta. Siltä, kuin mitään ei saisi enää korjattua. Romahduksiin kai kuuluu se, että unohdan miten kaikki tulee ajan myötä taas olemaan paremmin. Jos muistaisin sen, ei alamäki olisi koskaan niin vaarallinen mitä se pahimmillaan on. Minun on hankalaa hyväksyä sitä, että vuosi vuodelta huomaan edelleen olevani sairas. Se on kuitenkin fakta, että alamäkiä tulee aina olemaan. Ne kuuluvat paitsi tähän sairauteen, myös elämään yleisesti ottaen. Ehkä taas seuraavien kuuden vuoden päästä olen oppinut olemaan yllättymättä mistään negatiivisesta. Ehkä silloin olen liimannut jalkani siihen mattoon ja kun joku koettaa vetää sen altani, minä lähden mukana. Siinäpä saa Anoreksia heitellä minua ja mattoa, koska minua ei enää haittaa. Se tekee minulle vain lentävän maton jonka kyyti on töyssyistä huolimatta elämää parhaimmillaan.

 

Rukous, usko, teot jne

1.9.2016 Uskonelämä

Rukousten kuulemisen esteitä

Sak. 7:13. Niin kuin he eivät kuunnelleet minua, kun minä kutsuin heitä, niin en minäkään kuunnellut, kun he vuorostaan huusivat minua avuksi, sanoo Herra Sebaot.

Job 35:12. He huutavat apua, mutta heidän pahuutensa ja röyhkeytensä tähden hän ei vastaa.

Jes. 59:2. Ei, vaan teidän rikkomuksenne erottavat teidät Jumalastanne. Teidän syntinne ovat saaneet hänet kääntymään pois, niin ettei hän teitä kuule,

Miika 3:4. Kun te huudatte avuksenne Herraa, hän ei vastaa teille. Hän peittää teiltä kasvonsa, koska tekonne ovat pahat.

Jaak. 4:3. Ja vaikka pyydätte, te ette saa, koska pyydätte väärässä tarkoituksessa, kuluttaaksenne kaiken mielihaluissanne.

Room. 1:10. Alati rukoilen, että vihdoin saisin tulla teidän luoksenne, jos se on Jumalan tahto.

1.Joh. 5:14. Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti.

1Piet.3:7. ”Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi.”

Jes. 1:15. Vaikka te levitätte kätenne rukoukseen, minä peitän silmäni, en tahdo teitä nähdä. Vaikka te rukoilemistanne rukoilisitte, minä en teitä kuuntele, koska kätenne ovat veren tahrimat.

Luuk. 4:27. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.

Usko ja teot

Jaak. 2:15. Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 16. niin turha teidän on sanoa: ”Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin”, jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 17. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.

1.Joh. 3:17. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä? 18. Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.

Tahto ja teot

Room. 7:17. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. 18. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. 19. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. 20. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.

HUOM. Roomalaiskirje eikä Raamattu lopu tähän!

Room. 8:2. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

Room. 8:9. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä.

Room. 8:13. Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää.

Joh. 3:30. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.

Gal. 2:20. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.

Joh. 15:5. ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.”

1. Kor. 4:13. (KR 38) Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.

2. Kor. 3:18. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.

Armolahjat

Room. 12:6. Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. 7. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, 8. rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.

1.Kor. 12:8. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, 9. toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, 10. joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta.

1.Kor. 12:28. Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. 29. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? 30. Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta?

Suurin on rakkaus

1.Kor. 13:1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

1.Kor. 14:1 Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa.

Väärät opettajat

Jer. 23:17. Niille, jotka halveksivat minua, he hokevat: ”Herra sanoo: ’Te saatte elää rauhassa.'” Niille, jotka paaduttavat sydämensä, he vakuuttavat: ”Teitä ei kohtaa mikään onnettomuus.”

Jer. 23:22. Jos he olisivat olleet läsnä ja kuulleet, mitä minä päätin tehdä, he julistaisivat kansalleni minun päätökseni ja saisivat sen kääntymään pahoilta teiltään ja pahoista teoistaan.

Hes. 13:22. Koska olette valheella murehduttaneet vanhurskaan sydämen, vaikka minä en tahtonut häntä murehduttaa, ja olette vahvistaneet jumalattoman käsiä, ettei hän kääntyisi pahalta tieltänsä ja saisi elää,

Matt. 23:13 ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.

Älkää juosko perässä!

Luuk. 17:23. Teille sanotaan silloin: ’Hän on tuolla’, ja: ’Hän on täällä’, mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä.

Matt. 24:26. ”Jos siis teille sanotaan: ’Hän on tuolla autiomaassa’, älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: ’Hän on sisällä talossa’, älkää uskoko sitä.

Aarre taivaassa

Matt. 6:20. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. 21. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.

Luuk. 12:33. ”Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille. Hankkikaa kukkarot, jotka eivät tyhjene, kootkaa taivaisiin aarre, joka ei ehdy. Siellä ei varas pääse siihen käsiksi eikä koi tee tuhojaan. 34. Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne.

Jumalan huolenpito (myös Luuk. 12:22-31)

Matt. 6:25. ”Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? 26. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! 27. Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? 28. ”Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. 29. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. 30. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! 31. ”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ 32. Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. 33. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. 34. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Lapset

Miika 2:9. Te karkotatte minun kansani äidit heidän omista kodeistaan. Heidän lapsiltaan te riistätte ainiaaksi minun antamani kalliit lahjat.

Mark. 10:14. mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. 15. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.”

Toivoa on!

Jumala voi muuttaa mielensä!

Jer. 18:7. Minä voin päättää, että revin, tuhoan ja hävitän kansan tai valtakunnan. 8. Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni enkä anna rangaistukseni kohdata sitä. 9. Minä voin myös päättää, että rakennan ja istutan kansan tai valtakunnan. 10. Mutta jos se kansa tekee pahaa eikä tottele minua, minä muutan mieleni enkä anna sille sitä hyvää, minkä olin luvannut.

Aam. 7:3. Silloin Herra katui ja sanoi: ”Tämä ei tapahdu.”

HUOM!

Ilmestyskirjan 2. ja 3. luvussa on uskoville käskyjä tehdä parannus neljän seurakunnan kohdalla.

Aamuhartaus yle Radio1, 17.10.15 Outi Huczkowski Vapaakirkko, Oulu, virsi 431:1,2

Rukoile näin, jos uskallat, ”Käytä (Jumalani) minua, taitojani, rahojani ja kotiani niin kuin parhaaksi näet.” niin alkaa tapahtua.

Hannu Järvensivu – Merkinkantaja – The Rain (kirja luettu)

25.5.2016 Yleinen

Uskon Jumalaan. Siksi on tullut kuunneltua kyseistä gospelbändiä (The Rain). Itse asiassa se on Bass’n Helenin lisäksi ainoa gospelbändi, jota olen kuunnellut. Omistan bändin 5 levyä, joista suurin osa on tosi hyviä. Nyt luin orkesterista kertovan kirjan ja se oli ihan hyvä. Uskonasioista kertovat kohdat olivat hyviä. Kirjan voit ostaa The Rainin omasta kaupasta hintaan 30,00€. Osoite on tässä: therain.mycashflow.fi.

Nyt aloin lukea viimeistä Harry Potter -kirjaa Kuoleman varjelukset. Vaikuttaa hyvältä kirjalta, joskin taitaa olla aika ahdistava.

Joosua, Kaaleb ja kymmenen vakolijaa

7.2.2016 Raamatusta

4.Moos. 13:1-2, 17-20

Sitten Herra sanoi Moosekselle: ”Lähetä miehiä vakoilemaan Kanaaninmaata, jonka minä annan israelilaisille. Lähettäkää yksi mies kustakin heimosta. Jokaisen heistä tulee olla ruhtinas heimolaistensa keskuudessa.” Lähettäessään heidät vakoilemaan Kanaaninmaata Mooses sanoi heille: ”Menkää Negeviin ja nouskaa sieltä vuoristoon. Katselkaa millainen maa se on ja millaista kansaa siellä asuu, onko kansa voimakas vai heikko, onko sitä vähän vai paljon. Tutkikaa, millainen on maa, jossa se asuu, onko maa hyvä vai huono, millaisia ovat kaupungit, joissa kansa asuu, ovatko ne avonaisia kyliä vai varustettuja kaupunkeja, ja minkälaista on maa, onko se viljavaa vai karua ja kasvaako siellä puita vai ei. Olkaa rohkeita ja tuokaa mukananne sen maan hedelmiä.” Silloin oli ensimmäisten rypäleiden kypsymisaika.

Jumala oli pitänyt israelilaisista huolta pitkän aikaa, kuljettanut heitä uskollisesti ja ollut kärsivällinen. Nyt israelilaiset olivat luvatun maan rajalla. Tätä hetkeä he olivat odottaneet. Jumala sanoi selkeästi Moosekselle, että hän antaa Kanaaninmaan heille. Kun Jumala lupaa jotakin, meidän on parempi vastaanottaa se. Mooses lähetti kaksitoista sukunsa ruhtinasta tutkimaan ja vakoilemaan aluetta. Nämä miehet eivät olleet siis keitä tahansa, vaan israelilaisten heimojen päämiehiä. Voisi ajatella, että he eivät olleet sukujensa arimpia miehiä, vaan rohkeita, koska heitä nimitettiin ruhtinaiksi. Ohjeet, jotka Mooses antoi Herran tahdon mukaisesti olivat yksiselitteiset. Heidän tuli katsella ja tutkia seutua ja ihmisiä. Lisäksi Mooses kehotti heitä olemaan rohkeita. Mitä sitten tapahtui? Miehet vakoilivat Kanaaninmaata neljäkymmentä päivää ja palasivat. Jotakin tapahtui miesten sydämissä, kuten näemme:

4.Moos. 13:26-33

Tultuaan Mooseksen, Aaronin ja koko Israelin kansan luo Paaranin autiomaahan Kaadekseen miehet tekivät selkoa heille ja koko kansalle matkastaan ja näyttivät heille sen maan hedelmiä. He kertoivat Moosekselle: ”Me menimme maahan, jonne meidät lähetit, ja se tosiaan vuotaa maitoa ja hunajaa. Tällaisia ovat sen hedelmät. Mutta siinä maassa asuu väkevä kansa, ja kaupungit ovat lujasti varustettuja ja hyvin suuria. Me näimme siellä myös Anakin jälkeläisiä. Amalekilaiset asuvat Negevin maassa, heettiläiset, jebusilaiset ja amorilaiset asuvat vuoristossa, ja kanaanilaiset asuvat meren rannalla ja Jordanin varrella.” Kaaleb koetti rauhoittaa kansaa napisemasta Moosesta vastaan. Hän sanoi: ”Menkäämme sinne rohkeasti ja ottakaamme se haltuumme, sillä varmasti me pystymme siihen.” Mutta miehet, jotka olivat käyneet siellä hänen kanssaan, sanoivat: ”Emme me voi käydä sen kansan kimppuun, sillä se on meitä vahvempi.” Näin he puhuivat israelilaisille pahaa maasta, jota olivat olleet vakoilemassa. he sanoivat: ”Maa, jota olemme kierrelleet ja vakoilleet, on maa joka syö asukkaansa. Myös kaikki siellä näkemämme ihmiset olivat kookasta kansaa. Näimmepä siellä jättiläisiäkin, anakilaisia, jotka polveutuvat jättiläisistä. Me olimme omissa silmissämme kuin heinäsirkkoja, ja sellaisia me heistäkin olimme.”

Kun lukee tätä jaejaksoa, ei uskoisi, että nämä miehet olivat elävän ja kaikkivaltiaan Jumalan omaisuuskansan jäseniä, lukuunottamatta Kaalebia ja Joosuaa. Kymmenen vakoilijaa olivat tulleet neljäkymmenen päivän aikana siihen lopputulokseen sydämissään, ettei israelilaisista ole valloittamaan Kanaaninmaata. Raporttia lukiessa saa sen käsityksen, että olivat luopuneet toivosta. He eivät olleet rohkeita, kuten oli kehotettu. He katsoivat tilannetta luonnollisilla silmillään, eivätkä muistaneet, että Jumala on heidän puolellaan. He olivat unohtaneet kuinka lukuisia ihmeitä Herra oli tehnyt israelilaisten keskellä koko matkan tänne asti. Heidät oli vallannut pelko, ja he saivat kansan itkemään ja sanomaan, että heidän olisi paras valita johtaja ja palata Egyptiin. Nämä miehet eivät ymmärtäneet ja/tai hyväksyneet vastuutaan kertoessaan raporttiaan. He olivat varmasti kuulleet jo pitkän aikaa lupauksesta, että Herra vie kansan Kanaaninmaahan. He olivat vastuussa siitä, että kansa kapinoi Jumalaa vastaan, ja siksi he kuolivat. Mutta oli kaksi poikkeusta. Kaaleb ja Joosua olivat uskon miehiä ja luottivat siihen, että sen minkä Jumala oli luvannut, sen hän myös pitää.

Ajattele, miten erilainen näkökulma Kaalebilla ja Joosualla oli muihin verrattuna. He eivät katsoneet tilannetta luonnollisilla silmillään vaan Hengen silmillä. He näkivät kuten Herra näki tilanteen: Luottamus ja luja usko Herran voimaan sai heidät varmistumaan, että nyt on aika mennä ja valloittaa maa, ei omassa voimassa, vaan Jumalan avulla! Tämä näkökulma puuttui täysin kymmeneltä muulta vakoilijalta. Miten tämä aihe liittyy tähän päivään ja meidän uskoomme uuden liiton aikana?

Paljonkin. Olen monta kertaa antanut mieleni joutua epätoivoon erilaisissa elämän tilanteissa, kun en ole katsonut tilanteita Jumalan näkökulmasta käsin. Meidän on hyvä muistaa, että israelilaisten erämaavaellusta sanotaan monesti kristityn vaellukseksi. Jumala piti heistä huolta kaiken aikaa kuten meistäkin tänään, kun vain ojentaudumme uskossa häntä kohti, emmekä ala valittamaan ja haikailemaan takaisin Egyptiin, joka kuvaa maailmaa. Liian monesti unohdamme Herran uskollisuuden ja avun vaikeina aikoina elämässämme, emmekä jätä taakkojamme ja olosuhteitamme hänen huolekseen. Siitähän uskossa on kysymys: Kokonaisvaltaisesta antautumisesta ja luottamussuhteesta Herraan. Jos emme luovuta kaikkia elämämme osa-alueita hänelle, vihollinen hyökkää juuri sille alueelle ja koemme, ettei usko toimi. Katsotaanpa pari jaetta, jotka rohkaisevat meitä:

4.Moos. 14:6-9

Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jotka olivat olleet vakoilemassa maata, repäisivät vaatteensa ja sanoivat koko israelilaisten seurakunnalle: ”Maa, jota kiertelimme vakoilemassa, on erittäin hyvä maa. Jos Herra on mieltynyt meihin, hän vie meidät tuohon maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa. Älkää vain kapinoiko Herraa vastaan! Älkää pelätkö sen maan kansaa, sillä ei heistä ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on poistunut heidän luotaan, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää pelätkö heitä.”

Jumalahan ei pyytänyt kahdeltatoista vakoilijoilta heidän omaa näkemystään, arviotaan tai päätelmäänsä siitä, onko mahdollista valloittaa tuota maata, koska hän oli sen jo luvannut! Miksi meidän on niin hankala ojentautua uskossa kiinnittäen katseemme Jeesukseen, uskomme alkajaan ja täydelliseksi tekijään, ja vain uskoa, että kaikki Jumalan lupaukset ovat ”kyllä” Jeesuksessa? Meidänkään ei pitäisi miettiä, että ”Herra, kyllä minä uskon, että jonkun toisen sinä voit parantaa, mutta et minua.” Mistä tässä tässä ajatuksessa on kysymys? Epäuskosta, jonka paholainen on saanut meidät uskomaan. On totta, että jos pitkään kamppailee saman sairauden kanssa, joskus voi epäillä, että parannunko tästä koskaan, mutta Jumalan lupaukset ovat silti totta, ja niihin meidän tulee uskoa enemmän kuin olosuhteisiimme. Uskon henki kasvaa silloin, kun katseemme kiinnittyy Jeesukseen. Teemme siis päätöksiä ja valintoja sen perusteella, luotammeko Jumalaan ja hänen uskollisuuteensa vai torjummeko hänet. Joosua ja Kaaleb todistivat sanoillaan, että he luottivat sataprosenttisesti Jumalaan, eivät katselleet olosuhteita tai jättiläisiä. He eivät olleet antaneet pelon kahlita itseään niinkuin muille oli käynyt. He keskittyivät olemaan positiivisia ja optimistisia Herrassa ja kuten Jumala monet kerrat meille sanoo, että ”älä pelkää”, niin hekin julistivat, ettei ole mitään aihetta pelkoon Jumalan kanssa! Jos kerran Jumala on meidän apumme joka päivä, miksi meidän pitäisi antaa ahdistuksen, masennuksen ja epätoivon vallata sydämemme? Siihen ei ole mitään syytä.

Roomalaiskirje 14:17

Sillä Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Uskomme fokuksen tulisi pysyä siis Jumalassa, koska hänessä meillä on kaikki. Hän on paras Isä, joka tahtoo siunata lapsiaan. Voimme uskoa tämän sanan omaan elämäämme, että suhteemme uskolliseen Jumalaamme sisältyy hyväksyntämme Jeesuksen ansiosta, sekä rauha ja ilo, jotka eivät ole riippuvaisia olosuhteistamme. Kun vietämme aikaa Jumalan läsnäolossa Pyhä Henki muistuttaa meitä siitä, että olemme hyväksytyt lähestymään pyhää Jumalaa ja täytymme ilolla! Meillä on siis jo kaikki mitä me tarvitsemme elämämme matkalle. Rakas lukija, mitäpä jos tekisit nyt päätöksen luottaa enemmän Jumalaan ja heittäisit kaikki murheesi ja vaivasi Herran päälle, koska hän jaksaa ne kantaa ja saat täyttyä hänen rakkaudellaan? Ole siunattu Jeesuksen nimessä :) T. Jukka

Päivä 126, valmentajalla ja synttärikahveilla

10.1.2016 Yleinen

FB_IMG_1452447266652Mulla oli tänään valmentajan luona käyminen, josta voi lukea tarkemmin täältä. Seurantakäynti oli jo seitsemäs, nopeasti se aika kuluu. Tulos ei ollut yllätys. Aloitan paaston nyt uudelleen, eli huomenna taso 1+ viikon verran.

Suuntasimme valmentajan jälkeen appeni 65-vuotiskahveille. Sinne tuli myös mieheni sisko avokkinsa kanssa. Tarjolla oli kakkua, keksejä, valmis pasteijoita… ja kuohuvaa, mutta onneksi alkoholitontakin. Söin pienen palan kakkua ja join kahvia.

Kotimatkalla haimme Lidlistä kivennäisvettä. Taas on pariksi päiväksi siis juotavaa.

Ilta on ollut kummallinen. Olen ollut tosi masentunut ja mikään ei huvita. Osa syynä varmaan pettymys ihmisiin. Luotin ja uskoin ihmiseen ja oletin hänen olevan ystävä. Mitä enemmän asiaa mietin sen pettyneempi olen. Voisi siis luulla, että olen pettynyt punnitustulokseen, mutta ei. Tiedän tehneeni mitä voin ja yrittäneeni sen suhteen parhaani. Huomenna on ihan pakko päästä lenkille tuonne umpihankeen. Siellä nimittäin sataa kokoajan lunta. Ihan kiva.

Ateriat

  • klo 10.40 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 13.30 Kermakakkua ja kahvia, 200 kcal
  • klo 16.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 18.00 Possunlihaa ja vihannessekoitusta, 300 kcal
  • klo 21.45 Chocolate Velvet, 153 kcal

Olosuhteemme vai Jumala?

10.1.2016 Raamatusta

Heprealaiskirje 11:1 (Raamattu Kansalle)

Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy.

Heprealaiskirje 11:1 (Elävä Uutinen)

Usko – luottamus Jumalaan ja hänen lupauksiinsa – antaa toivollemme varmuuden ja vakuuttaa meidät näkymättömien todellisuudesta.

Uskovan elämä on jännittävää. Siis todella jännittävää. Me emme kiinnitä huomiotamme ensisijaisesti näkyvään maailmaan, vaan Jumalaan, joka on uskomme antaja. Se tekee meidän niin järkeemme luottaville ihmisille joskus kipeää ja on hankalaa. Olisi paljon helpompaa luottaa siihen minkä näkee, mutta jos mietimme koko uskomme ydintä, siinähän ei oo todellakaan pienintäkään järkeä. Kukaan järkeensä luottava ihminenhän ei usko, että neitsyt voi tulla raskaaksi Pyhästä Hengestä ja siksi tuota lasta voidaan oikeutetusti kutsua Jumalan Pojaksi, joka tuli ihmiseksi. Monen järkeensä luottavan ja turvaavan ihmisen on todella hankala uskoa todistustani, että tiedostin oman syntisyyteni ja kaduin niitä kymmenen vuotiaana. Tiedostin, että tarvitsen syntien anteeksiantoa omaan elämääni. Siksi minä vastaanotin Jumalan armon, uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Siitä ei ole näkyviä todisteita: En tehnyt paperilla luovuttamissopimusta elämäni hallinnasta Jeesukselle. Mutta tuon päätöksen jälkeen elämäni on alkanut muuttumaan siihen suuntaan, johon Jumala sitä tahtoo viedä. Elämämme on siis meidän todistusaineistomme, jota ihmiset tutkivat. He katsovat, että elämmekö aidosti Jumalaan luottaen, vai onko elämämme teatteria.

Kun kasvamme uskovina, luottamus Jumalaan ja hänen lupauksiinsa kasvaa luonnollisesti. Alamme ymmärtämään, että tarvitsemme häntä kipeästi päivittäin, koska olemme täysin riippuvaisia hänestä. Kun opettelemme päivittäin arkemme keskellä luottamaan Jumalaan eri tilanteissa joissa teemme päätöksiä, voimme valita joko luottaa häneen tai luottaa omaan lihaamme. Uskoa testataan säännöllisesti ja kun alamme huomaamaan, että Jumala todella on luotettava, uskollinen ja kärsivällinen meidän suhteemme, alamme luovuttaa elämämme hallintavaltaa pala palalta hänelle. Sehän on tämän luottamus- ja rakkaussuhteen tarkoituskin, että emme riipu kiinni omassa viisaudessamme vaan tottelemme Herraa, joka on uskollinen ja viisauden lähde.

Roomalaiskirje 10:17 (Raamattu Kansalle)

Usko tulee siis kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Miten voimme kasvaa uskossa? Rakastumalla Raamattuun. Jeesus on Jumalan sana. Kun rakastumme Jeesukseen, Raamattukin alkaa maistumaan, se on suora seuraus siitä. Kyseinen jae on valtavan toivoa antava, koska se lupaa niille, jotka kääntyvät Jumalan sanan puoleen ja antautuvat sen positiiviselle vaikutukselle elämässään, että uskomme kasvaa! Toisaalta, tää on surullinenkin: Jos uskova ei ymmärrä, tunnusta ja antaudu Jumalan sanan vaikutukselle säännöllisesti, usko ei pääse kasvamaan. Muistetaan, että Raamattu on kuin kaksiteräinen miekka, se paljastaa kaikki syvimmätkin motiivimme (Hepr. 4:12). Jos todella alamme ymmärtämään ja janoamaan Jumalan sanaa elämäämme, se ei voi olla näkymättä arjessamme. Se saa meidät riippumaan kiinni ja vetoamaan Jumalan lupauksiin! Koska Jumala on luotettava, hän iloitsee lapsistaan, jotka vetovat hänen inspiroimaansa sanaan!

Filippiläiskirje 4:13 (Elävä Uutinen)

Kestän mitä tahansa, mihin Jumala minut johdattaa – Kristuksen avulla, joka antaa minulle voimaa.

Filippiläiskirje 4:13 (Raamattu Kansalle)

Kaiken minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.

Eikö ole mielenkiintoista verrata näitä kahta versiota samasta jakeesta? Ensimmäinen näyttää, että uskomme ja luottamuksemme Jumalaan, saa meidät kestämään vaikeissakin olosuhteissa, koska hän itse on kanssamme! Toinen näyttää, että kaikki on mahdollista niille, jotka ovat laittaneet kaiken luottamuksensa Herraan. Uskomme siis fokuksena ei ole oma itsemme, kuten aiemmin, vaan Hän, joka rakastaa meitä! Tässähän on uskon paradoksi: Mitä enemmän uskon ja luotan Jumalaan, sitä voimallisemmin hän käyttää minua. Meidän on siis syytä alkaa pyytämään, että Herra opeta minulle päivä päivältä enemmän, että minulla on kaikki hyvin, kun minulla on sinut. Se on todellakin tarpeeksi.

Mitä siis ajatella tästä kaikesta? Olosuhteemme eivät määrittele sitä, keitä me olemme. Sen tekee rakastava Jumalamme. Anna Jumalan sanan määrittää kuka sinä olet. Aivan liian kauan Suomenkin uskovat ovat hyväksyneet paholaisen valheet elämäänsä, jotka ovat määrittäneet keitä olemme. Nyt tarvitaan täyskäännös. Minä en ainakaan tahdo kulla kerran Jumalalta sanoja, että ”poikani, miksi et uskonut sanaani, että Pyhän Hengen voimassa voit tehdä uskomattomia asioita Minun kunniakseni?” Ole siunattu Jeesuksen nimessä! t. Jukka

Piä usko Jumalaan

3.1.2016 Raamatusta

Markus 11:22-26

Jeesus vastasi: ”Pitäkää usko Jumalaan. Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: ´Nouse ja heittäydy mereen´, eikä epäilisi sydämessään vaan uskoisi sen tapahtuvan, mitä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Sen tähden minä sanon teille: kaiken, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, niin se tulee teille. Kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi, jos teillä on jotakin jotakuta vastaan, niin että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne. Mutta jos te ette anna anteeksi, ei myöskään teidän Isänne, joka on taivaissa, anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Ennen kuin menemme varsinaiseen aiheeseen, huomatkaamme jakeet 25-26. Ne liittyvät tähän jaejaksoon ja huomaamme, että Jeesus halusi hänen seuraajiensa toimivan seuraavalla tavalla. Jeesus sanoo, että kun rukoilette, meidän tulee antaa anteeksi ihmisille jotka ovat loukanneet meitä. Miksi? Koska rukouksemme estyvät, emmekä saa kokea hänen armoaan itse, jos kapinoimme. Jeesus ei sanonut, että jos meille sopii, antakaamme anteeksi, vaan antoi käskyn. Jae 26 on hyvin yksiselitteinen. Jos itse olemme kokeneet Jumalan armon, meillä ei ole oikeutta evätä sitä myöskään muilta. Meidän tulee muistaa, että kun lähestymme Jumalaa, hän on kaikkitietävä ja näkee meidät täysin avoimena. Meidän on aivan turha peitellä häneltä yhtään mitään. Jos kannamme kaunaa, vihaa tai katkeruutta ihmisiä kohtaan, rukouksemme estyvät. Anteeksiantamattomuus on yksi paholaisen strategioita uskovia vastaan, siksi, meidän tulee muistaa Jeesuksen täydellinen sovitustyö ja ymmärtää, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä, eikä meillä ole oikeutta pidättää anteeksiantoa.

Kun pohja on rakennettu, voimme alkaa tutkimaan uskoa. Jeesus kehottaa pitämään uskomme Jumalaan. Se luo pohjan sille, mitä hän sanoo anomisesta. Muistetaan, että usko on Jumalan lahja ja se kasvaa kun hoidamme suhdettamme häneen. Tämä usko on todella voimallinen. Katsotaanpa:

Heprealaiskirje 11:6

Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.

Näemme tässä selkeän Jumalan lupauksen, johon hän on sitotunut. Kun pyydämme, että hän vahvistaa uskoamme, ettemme katsoisi vain näkyvään maailmaan, vaan näkisimme uskon silmin, kuten hän itse näkee, fokus Jeesuksessa, uskomme alkajassa ja täydelliseksi tekijässä, voimme ojentautua Jumalan tahtomalla tavalla. Kun katsomme uskon silmin, kuten Jeesus, samaistumme häneen. Hän luotti Jumalaan sataprosenttisesti ja siitähän uskossakin on kyse: luottamussuhteesta Jumalaan. Kun alamme ymmärtämään, että Jeesuksen tähden olemme vanhurskautettuja, siis Jumalan hyväksymiä, uskallamme lähestyä pyhää Jumalaa. Silloin ei ole kyse meidän omista ponnisteluistamme vaan Jeesuksen ansiosta.

Kun ymmärrämme, ettemme itsessämme ole mitään, vaan kaikessa on kyse Jeesuksesta, jonka Isä on lahjoittanut meille, se saa meidät anomaan Jumalan mielen mukaisia asioita. Jos me emme nöyrry Jumalan edessä näkemään omaa syntistä luontoamme heikkoina ihmisinä ja turvaudu asemaamme Jeesuksessa, emme oikeasti ole nöyrtyneet. Ylpeys kätkeytyy toisinaan nöyristelyyn. Kun todella alamme näkemään asiat Jumalan valtakunnan tavalla, meistä ei tule röyhkeitä, vaan todella nöyriä. Jeesus on tästä paras esimerkki. Hän riisutui vapaaehtoisesti jumalallisesta luonnostaan, tullen ihmiseksi rakkaudesta meihin. Nöyrät antavat aina kunnian Jumalalle ja siksi he ymmärtävät tuon Heprealaiskirjeen jakeen niin, että minä olen Jeesuksessa Jumalan mielen mukainen. Aivan kuten Jeesus korotettiin hänen kuuliaisuutensa tähden, suoritettuaan täydellisesti tehtävänsä, meidätkin palkitaan! Palataanpa alkuun.

Markus 11:22-24

Jeesus vastasi: ”Pitäkää usko Jumalan. Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: ´Nouse ja heittäydy mereeen´, eikä epäilisi sydämessään vaan uskoisi sen tapahtuvan, mitä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Sen tähden minä sanon teille: kaiken, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, niin se tulee teille.

Kun alamme näkemään, että Jumalan valtakunnan periaate on usko ja anteeksiantavaisuus, se tekee meistä nöyriä. Ymmärrämme, ettemme itse pysty kumpaankaan. Molemmat ovat Jumalan suuria lahjoja meille. Kun me oikeasti tulemme nöyrinä, syvästi Jumalaa kunnioittaen hänen eteensä, hän alkaa muutosprosessin elämässämme. Se on elämän pituinen prosessi. Tuon prosessin aikana hän opettaa meille, että kunnioitamme häntä kun vilpittömästi anomme asioita puhtaasta sydämestä. Mikä on sinun vuoresi? Se voi olla paha tapa, ongelma tai sairaus. Kuten lapset vilpittömästi kertovat vanhemmilleen ongelmistaan, luottaen heidän hyvyyteensä ja kykyynsä auttaa, meidänkin tulee tuoda ne valoon, tunnustaen ne Herrallemme. Sen jälkeen julistamme uskoen ja luottaen Jumalamme kykyyn muuttaa olosuhteemme täysin päälaelleen ja alamme kiittämään voitosta Jeesuksen nimessä.

Jeesus ei asettanut ehtoja sille, että Jumala kuulee meitä. Hän tiesi, että hän on kaikkivaltias. Miksi meidän on niin hankala joskus uskoa, että Jumala on hyvä, uskollinen ja armahtava meitä itseämme kohtaan? Joskus joku on voinut ajatella, että ”kyllä Jumala auttaa siellä Afrikassa ja maailman äärissä, mutta ei minua. Hänellä taitaa olla kiire.” Tää kuulostaa minusta epäuskolta. Meidän tulee heittää tällaiset ajattelumallit pois ja uskoa Herran hyvyyteen meidän omassakin elämässämme.

Mikä saa meidät uskomaan ihmeisiin? Eikö se, että kuulemme todistuksia Jumalan voimasta läheistemme elämässä? Siksi aina kun Herra antaa meille läpimurron jossakin asiassa, meidän tulee tuoda kiitosuhri siitä hänelle. Sen lisäksi on hyvä antaa todistus lähimmäisillemme, myös heille, jotka eivät vielä ole uskossa. Kun he kuulevat, että Jumala on parantanut, he alkavat uskomaan Jumalan hyvyyteen, ja kiinnostuvat hänestä!

Siksi moni Jeesuksen aikanakin lähti seuraamaan häntä, kun olivat parantuneet ja vapautuneet. Mietippä kuinka monta opetuslastaan Jeesus paransi? Varmaan kaikki. Evankeliumit eivät ainakaan mainitse erikseen niitä, jotka eivät parantuneet. Sen sijaan siellä sanotaan,”Hän paransi kaikki”. Jumalan valtakunta on todellisempi kuin me monesti tajuamme järjellämme. Meidän tehtävä on julistaa se esiin tässä ajassa ja näyttää, että Jumala on parantaja, emme me! Hän saa kaikesta kunnian ja ylistyksen.

Meidän on hyvä muistaa myös se fakta, että vaikka arkemme keskellä tulisi vastaan kuinka pieniäkin ongelmia, me voimme tuoda ne rohkeasti Herramme tietoon! Hän todella haluaa auttaa ja näin osoittaa hyvyyttään sinun elämässäsi! Luota hänen hyvyyteensä ja kykyynsä auttaa tänä armon vuonna 2016 enemmän kuin viime vuonna. Ole siunattu Jeesuksen nimessä. T. Jukka