Selaat arkistoa kohteelle uniparaslääkeon.

Syksy etenee

16.9.2015 byrokratiaa, elämää, Yleinen

Ja taudit jylläävät jonkin aikaa sitten alkaneissa kouluissa. Itselläni sairastaminen ja muu tekeminen on aiheutanut noin kahden viikon katkoksen bloggaamiseen.

Puolitoista viikkoa sitten tuli käytyä kotopuolessa Pohjois-Pohjanmaan eteläisimmässä kolkassa, Kalajoella. Oli mukava nähdä taas omaa perhettä ja kavereita, jotka eivät Tampereella asu.

Mutta sen jälkeen rupesi taudit rymyämään omassa kropassa; nenä valskasi kuin viimeistä päivää, kurkkuun kertyi limaa ja oksennettuakin tuli. Viime viikonloppuun mennessä aloin kuitenkin olemaan voiton puolella, eikä oireista ollut jäljellä kuin yskähdys silloin tällöin ja vähän vuotava nenä.

Tänään kuitenkin huono olo palasi… Oksentanut en ole, mutta ei tämä hyvältä tunnu. Päätä jomottaa, eikä ruokahalu ole ainakaan parhaimmasta päästä tällä hetkellä. Mielenkiintoisena asianhaarana on se, että minulla yön kylässä ollut kaveri alkoi valittamaan huonoa oloaan jo aamulla ennen kuin lähdin kouluun ja hän kotiin. Oma huono olo palasi vasta jonkin aikaa koulussa oltuani. Mikälie nyt sitten taas iskenyt.

Tarkoitus olisi kuitenkin päästä mahdollisimman nopeasti kuntoon, sillä viikonloppuna olis tarkoitus lähteä Peurunkaan Narkolepsia yhdistyksen järjestämään kuntoviikonloppuun. Onneksi jo pienet päiväunet tuntui helpottavan jonkin verran. Ja eikös siitä ole sanonta, että uni paras lääke on? Toisaalta, ei se kyllä ainakaan narkolepsiaan passaa.

 

 

Ps. Edelleen kuntoutusrahapäätöstä odotellessa. Jotain tuntuu olevan nyt Kelan suunnalta pielessä, kun hakemuksen arvioitu käsittely aika* on umpeutunut jo melkein kaksi viikkoa sitten, ja melkein viikko sitten hakemus laitettiin kiireelliseksi kun soitin Kelaan. Sen lisäksi olen kuullut viime päivinä ihan liian monesta tapauksesta, joissa kuntoutusraha on jäänyt saamatta. En tiedä miten tämä on mahdollista, onko Kelan kriteerit k.o. tuelle kasvanut vai onko hakemuksissa itsessään ollut puutteita.

 

*Kuntoutusrahahakemuksen arvioitu käsittelyaika on n. 2viikkoa.

 

 

Edit. Näin illaksi olo on muuten parantunut kummasti, en tiedä mikä mikrobi kropassa nyt jylläsi, mutta ainakin lopetti suhteellisen nopeasti :)