Selaat arkistoa kohteelle uni.

Viime yön painajainen ja sitä tavanomaista liibalaabaa

26.9.2017 Fiilikset matalalla

(Huom! Tämä teksti on kirjoitettu maanantaina 25.9., vaikka julkaisu venahti tiistain puolelle)

 

Heräsin tänään (ma) klo 4.27 oikein ihanasta unesta.. ei kun siis painajaisesta. Erikoista unessa oli se, ketä siinä oli pääroolissa, yllättäen exäni. Okei en muista koska olisin viimeksi nähnyt siitä tyypistä unta, painajaista, joskus ajat sitten. Onhan tässä aikaa ehtinyt kulua vaikka kuinka paljon, 2013, 2014 elämäni todelliset painajais vuodet. Herätessäni hätkähdin sitä kuinka todentuntuinen uni jälleen oli. Jos totta puhutaan mun on vaikea muistaa miltä sen ääni kuullosti, totta kai tunnistaisin äänen, jos sen jossain kuulisin parinkin sanan verran, en sitä kiellä. Mun on vaan vaikeahko hahmottaa, palauttaa mieleeni äänen tunnusomaisia piirteitä, en saa kiinni siitä miltä se kuullosti. Tai siis oli vaikeaa siihen asti, kun sunnuntai ehtoona nukahdin, seuraavan kerran herättyäni asia oli aivan toinen. Mutta jospa nyt kertoisin unen ja jatkaisin ajatusteni raapustelua tuonnenpana..

 

Eli en muista unen alkua kovinkaan selvästi, lopun kylläkin.. Anyway olin äitini ja pikkuveljeni kanssa keittiössä pöydän vieressä, puuhailimme siinä jotain ja samalla juttelimme jostain, itse taisin tehdä läksyjä tms. Vilkuilin kelloa joka oli jotain 16.30, mulla oli joku meno ja piti vahtia, että lähtisin sinne ajoissa.  Yhtäkkiä puhelimeni soi. En muista enää mitä soittajan nimenä luki, mutta jotain sellaista, että tiesin exäni soittavan mulle. Katsoin puhelintani aika kauan, ihmetellen miks ihmees se mulle soittaa. Pitäiskö mun vastata vai ei? Tietty mul olis täys oikeus ol vastaamat, kettuako se sai mun elämääni enää häiritä. Lopulta houkutus kävi liian suureksi, en voinut vastustaa kiusausta tietää miks se soitti mulle, jos en vastais en koskaan sais tietää. Joten puhelin kädes juoksin etuovest ulos, en todellakaan halunnut muiden kuuntelevan puhelua. Kävelin talon seinustalle kivetykselle. Vastasin. Se alko heti raivoon mulle jostain asiasta, se huus, pilkkas, solvas, haukku jne. Totesin jotain, et mul on nyt uus elämä, paljon parempi sellane. Lisäks mul on nyt paljon kokeita (yo + koeviikko), joten mua ei nypi jutella sen kans.   Sit se halus viäl pilkat mua, koska oli jollain ketun konstil saanu tietää, et onnistuin kadottamaan pankkikorttini (pitkä stoori, en oo kauheen ylpee). Randomil unes pankkikortti vaan oli vaihtunut ajokortiks syystä x. “Mitäs olit niin saatanan tyhmä, et hukkasit sen. Ei kukaan voi ol niin tyhmä yms. yms.” Totesin sil: “Mut kait sä tiiät et sain korttini takas?” “Niin mut mitä helvetin väliä sillä on ku oot niin tyhmä, et alunperinki menit sen menettään!”  Kai se raivos viel jotain, mutta pian mun oli menoni takia pakko lopettaa, etten myöhästyisi.

En tiedä mikä vuodenaika unen alussa oli, mutta jutellessani ulkona puhelimessa katselin samalla kun, joku ehkä pikkuveljeni, joka oppi teleporttaamaan, aurasi pihassamme n.2-3m korkuista lumivallia, eipä taida ilmastonmuutos sentään uniin asti vaikuttaa. Huh, saan ehkä vielä joskus nähdä lunta täällä Länsi-Suomessa..

 

Uni oli masentava, ahdistava. Se halus taas vaan lytätä mut, tietenkin onnistuen siinä..  Jo unen aikana ehkäpä jo exän ekojen sanojen kohdal, mul mieliala alko meneen alamäkeen. Tiedän vain uni, mutta silti. Mulhan ei oo menny viime aikoina kovinkaan häävisti, joten kaikki tuollainen pääsee helposti vaikuttamaan muhun.

 

Tällasest oli niin ihanaa herätä. Koko päivän oon kuullu sen puhetta, koko päivän se on viettäny haukkuen mua. Tuntuu kuin aivoni olisivat pieni lapsi, joka on keksinyt uuden kivan sanan ja hokee sitä koko ajan.

 

 

************************************

 

Muutenkin tää päivä on menny harakoille, fyysisen huonon voinnin vuoks. Nimittäin painajaisen jälkeen sain nukahdettua uudelleen (aikaa nukkua oli viel 2h) ja kun herätyskellon rämisemiseen heräsin tajusin oitis heränneeni migreenin kanssa. Oi kuinka mahtavasti tää päivä alkaakaan painajainen + migreeni + jotain ”fantsua” x2 tms. No sain itseni kouluun. Yllättäen migreenin kohtauslääke auttoi tällä kertaa ja päänsärky lakkasi (okei kyseessä ei ollut ”jäin tiejyrän alle” -migreeni vaan onneksi semi lievä). Kouluun päästyäni hauskuus jatkoi tai oli se alkanut jo kotona, mutta paheni monin kertaiseksi. Nimittäin mua oksetti, heikotti, pyörrytti. En ollut ollenkaan varma selviänkö oppitunnista, mutta selvisin jollain konstil. Seuraavaks mul olis ollu kaks hypäriä ja viel psykaa. Huilasin ekan hypärin terveydenhoitajan odotustilas sohval ja tulin siihen tulokseen et mun lienee parempi mennä lepäilemään kotiin. Mut hyvin tuntevat tietävät, et jään koulusta pois vaan hyvästä syystä, tulen kipeäksi flunssa tms., tai joku oikeasti pakollinen meno. Mä en harrasta ”on hiukan vatsa kipeä” tai pää tms. Tosi harvoin, ehkä kerra vuodes jos sitäkään, joudun oleen pois koulust/ (yleens) lähtemään aiemmin kotiin esim. migreenin tai huonon olon vuoksi (en tarkoita nyt sitä et tulisin kipeeks, vaan semmost hetkellist, yhden päivän kestävää kuten tänään oli). Ehkä tänään lähdin hiukan hatarin perusten, mutta toisaalta vielä illalla kuuden maissa mua pyörrytti, kun olin koiran kanssa pienellä lenkillä.

 

 

************************************

 

Kaipa mun on vielä sanottava sananen psyykkisestä puolesta: itsetuhoisia-ajatuksia on ollut paljon, niitä on ollut joka päivä. Viimeksi nyt tänään mielialani on heittelehtinyt, vaikkeikaan nollan ja sadan välillä (huonon ja hyvän) vaan aikalail pysytelly kokonaisvaltasesti huonol puoliskol, mutta sen sisäl vaihdellu aika rajusti. Yhdes vaihees olo on ihan tyhjä kuin ei tuntuis miltään ja seuraaval sekunnil joku keksii vetästä esiin ”tahdon satuttaa itseäni” -kortin ja syöksykierre on valmis. Tänään viimeksi tässä samal ku rustailin tätä juttelin erään frendini kans WhatsAppis. Juttelimmen niitä näitä, mutta lopulta päädyimme jälleen aiheeseen itsetuhoisuuteni ja sen kumppanit. En tiedä miksi rento keskustelu niin usein menee aiheeseen johon tavalla tai toisella liittyvät itsetuhoiset-ajatukseni, itsemurha yms. kaikki niin ihanat aiheet, joista kuka tahansa haluaa mun kans jutella.. tai siis vain harvat ja valitut kestävät niitä aiheita. En itsekään ymmärrä, miten joku voi jaksaa olla mun elämäs ku fiilikseni, tunteeni, ajatukseni jne. heittelehtivät koko ajan laidast laitaan. Miten joku voi kestää sitä jatkuvaa myrskyä, kun en (/joka ei) tunnu rauhoittuvan oikein koskaan? Miten joku muu voisi kestää sitä, kun en itsekään tahdo kestää.

 

 

 

-Elina

 

ps. Sain tänään kuulla alustavan arvion enkun kirjoitusten osalta: pisteet kaikkineen 124 eli pisterajoista riippuen i+ tai A (i+ = ”ekan tason hylätty”, just riman alle ja A = just ja just läpi). Lopulliset tulokset selviävät marraskuun loppupuolella, jossain kuulemani pvm 23.11., ehkä jo hiukan ennen sitä, väitteestä en tiedä totuuspohjaa sen kummemmin. Joka tapaukses saan kärvistellä n. 2kk:ta, Toivotaan parasta ja pelätään pahinta kun muutakaan ei voida..

07.08.2017

7.8.2017 Yleinen

Herään unesta usein todella myöhään. Kun tänään heräsin puoli 12, oli se minulle melko aikaista. Olen tässä lueskellut yhtä e-kirjaa. Olen melkein puolessavälissä ja lukulaite näyttää, että 28 tuntia ja 34 minuuttia on yhä luettavaa jäljellä. Taidankin olla melko hidas lukija. Tosin kirja on englanninkielinen ja fyysisessä versiossa on sivuja yli kuusi ja puolisataa.

Eilen kävin äidin ja hänen siskonsa kanssa katsomassa heidän isäänsä eli vaariani ikäihmisten hoivakotiin, joka sijaitsee lyhyen automatkan päässä. Oli mielestäni järkevästi käytettyä aikaa. En ole vaarini, enkä kyseisen tätini kanssa koskaan ollut paljon tekemisissä, kuten en pitkään aikaan oikeastaan kenenkään muunkaan sukulaisen kanssa, paitsi perheenjäsenten kanssa, eli veljieni ja vanhempieni kanssa. Heidän kanssaan tulee vietettyä paljon aikaa.

Vaarin puheesta ei enää saa selvää, joten hänen kanssaan oli vaikea puhua. Tuntui olevan ikään kuin henkimaailman asioita, mitä sieltä suusta pääsi. Vaari ei vain enää tunnu olevan oma itsensä, mutta tuntuu kuin siitä olisi vain vähän aikaa, kun hän oli vielä ihan normaali. Nopeasti voi ihminen muuttua. Mummoa, eli äitini äitiä kävin katsomassa myös jokin aika sitten. Hän asuu hyvin lähellä, mutta tämä käynti oli eka kerta varmaan useampaan vuoteen.

Iskä ja pikkuveli lähtivät tänään katsomaan pikkuveljen uutta asuntoa, jonne hän pian muuttaa opiskelujen takia. Lähettivät äsken kuvan sieltä. Opiskelupaikka ja -asunto ovat tosi kaukana, joten veljeä tuskin näen paljon pitkään aikaan. Toivon kovasti, että hänen opiskeluaikansa sujuu hyvin. :)

Tänään ajattelin vielä lukea lisää kirjaa, katsoa vähän elokuvia ja ehkä myös pelata yhtä videopeliä.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :D

Monenlaisia kuulumisia

30.11.2016 jotain positiivista, Kuulumisia

Moi,

 

Enpä muista koska olisin viimeksi kirjoittanut tänne, aikaa on kulunut jälleen paljon. Vointi on ollut sitä sun tätä, välillä hiukan paremmin ja välil taas on menty lujaa alamäkeen. Yksin en kuitenkaan ole ollut, ehei, olen saanut viettää pitkiä keskusteluita s.postin kautta erään ihmisen kanssa. En itsekään taida ymmärtää kuinka paljon tämä ihminen on mua auttanut. Jossain välissä tajusin keskusteluidemme auttaneen mua enemmän kuin terapiassa vuoden aikana.

 

Ystävyyttä, välittämistä ei niitä voi mitata millään mittarilla. Sen vain tietää kuinka paljon toista arvostaa, vaikkei sitä ääneen osaisikaan sanoa.

 

Hieman sama kissojen kanssa, varsinkin Cissyn. Ei meillä oo samaa kieltä, mut tullaan silti toimeen paremmin kuin hyvin. Vaikka ei ole sanoja halaus, kehräys, kylkeen painautuminen, vieressä nukkuminen, “juttelu”, rakkaus ne luovat välillemme yhteyden. Cissy mököttää mulle kun olen pois, mutta hetken päästä se tajuaa, mitä menettää, joten olemme jälleen ylimpiä ystäviä. Cissy ei toviin päästä mua silmistään, se kiehnää vieres, kehrää ja leipoo tavallist enemmän. Ihana kissa ❤  Joku voi ajatella Cissyn olevan “vain kissa”, minulle prinsessani on “vain iso osa elämääni”. Ilman “vain kissaa” elämäni ei olisi tällaista, ilman “vain kissaa” en olisi tällainen. Kissat saavat mut useimmiten hymyilemään, kuinka hassuja ja suloisia ne ovat, kuinka äärettömän rakkaita. Kissat ovat asia jota ilman en elä. Ei ole elämää ilman kissoja.

 

*******************************

 

Viime viikonloppuna oli partioleiri joka oli johtamistehtäväni. Pari kertaa ennen leiriä olin täysin paniikissa, meinasin jo jättää leirin kesken sillä leiri vei mut todellakin äärirajoille, melkein laidan yli. Silkasta itsepäisyydestä en antanut periks, en halua alkaa hetken päästä koko rumbaa alusta, sillä tiedän ettei tää olis myöhemmin merkittävästi helpompaa. Yllätyin itse kuinka hyvin leiri sujui. Pari kohtaa tiesin jo ennen leiriä, et niist tulee huomautuksii, mut toistaiseks palautteestakin oon selvinny hengis. Kun viel saan raportin valmiiks saan huokast helpotuksest ja ottaa partiosta pienen loman. Enhän tänä syksyn oo mitään muut tehnytkään kuin käyny koulua viitenä päivänä viikos koulus (miinus poikkeukset ja suurinpiirtein yhtä ahkeraan käyttäny aikaa partioon. Syyslomakin mulla oli ennemmin partioviikko kuin lomailua. Pari pakollista partio juttua viel mahtuu tälle vuodelle mm. oman ryhmän toimintakertomuksen ja rahankäyttöpapereiden rustausta, mut ne ovat minimaalisia kuluneeseen syksyyn nähden.

 

Koulun kustannuksella olen käyttänyt mahdollisimman paljon aikaa partioon, nyt voin loppuajan kesälomaan asti käyttää ennemmin kouluun kuin huivi kaulassa touhuihin. Ei en missään tapaukses tarkoita, et partio olis mulle vain rasite ja veis voimavaroja. Ei. Voisin viettää 24/7 huivi kaulas, koska partio nyt vaan sattuu oleen niin suuri osa mua. Jos partio vaikuttas muhun ja jaksamiseeni vain negatiivisesti, olisin varmasti lopettanut, mut ei, en oo ees miettiny lopettamist.

 

Viime aikoina olen tosi vähän nähnyt unia tai siis en muista niistä mitään. Viime yö tekee poikkeuksen, en varmasti pysty hahmottamaan mitä unessa tapahtui, en saa yksittäisestä yksityiskohdastakaan kiinni. Jotenkin mulla on fiilis, että tunteista pelko ja rakkaus/välittäminen olisivat jotenkin liittyneet uneen, mutta se onkin ainut mistä saan kiinni. Häiritsee, kun en voi muistaa, sillä jotenkin mulla on aavistus, että sen unen haluaisin muistaa, että unessa on jotain tärkeää. Asiasta tulikin mieleeni, kohta olisi aika laittaa puhelin pois, sammuttaa valo, vetää peitto korviin, painaa pää tyynyyn ja simmut kiinni. Ja tietenkin antaa miljoona halia, pusua ja rapsutusta “vain kissalle”, Cissy kun tapansa mukaan vahtii mua etten pääse karkuun. Voi ihanuus tuota karvakerää. Miten “vain kissasta” voi pitää näin paljon? Ai niin, eihän Cissy ole “vain kissa”, Cissy on valo elämässäni.

 

-Elina

Päivä 72, askeleen päässä arkeen

17.11.2015 Yleinen

20141010_211909Tänään oli tarkoitus siivota… Mutten jaksanut. Yö meni taas levottomasti, hikoillen. Kun yritin päivällä nukkua, alkoi päässäni soida lasten virret :( Äitini kävi kylässä ja katselimme Tuomaksesta vanhoja kuvia. Miten pieni hän on ollutkaan… Ja miten paljon on ollut rakkautta hänen lähellään <3

Ateriat

  • klo 9.45 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 12.20 Kanaa, sipulia ja paprikaa, 116 kcal
  • klo 14.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.30 Ruispala, kalkkunaleike, tomaattia, 97 kcal
  • klo 20.51 Kalkkunanakki x3, 83 kcal
  • klo 21.50 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Edes unissaan ei itseään osaa huijata

23.10.2015 Yleinen

Oo, mitkä vatsalihakset!! Timmi kroppa ja läskitön vatsa! Minulla!! HETKINEN?? Siis minulla??

Ei, kunhan narrasin. Siis jopa itseäni. Tai yritin. Tänä aamuna koin ehkä maailman masentavimman heräämisen. Kömmin sängystä ylös ja eteisen peilin ohi vessaan ilman paitaa. Ja siinä se timmi vatsa oli koko komeudessaan. Tai siis olisi pitänyt olla. Ihan ne samat makkarat siinä loisti läsnäolollaan, kun nukkumaankin mennessä, vaikka yöllä ne oli muuttuneet varsin rautaisiksi vatsalihaksiksi. Tosin ihminen ei vissiin osaa kuitenkaan ihan täydellisesti valehdella itselleen edes nukkuessaan, koska myös unessani mietin, että tässä on oltava jotain mätää, ei mulla tälläsiä mahti vatsalihaksia oikeasti ole :D . Sitä päivää odotellessa, kun ne siinä ihan päivälläkin ovat, eivätkä häviä kellon lyödessä herätysaikaa..

Pikapikasalia pukkasi tänään, jotenkin on nyt parina viime viikkona jäänyt vähän vähemmälle noi salihommelit. Sen verran vähälle, että saan jopa itseni kipeäksi siellä. Rinta-ojentaja-reeniä ja sitten hierojalle murjottavaksi. Näköjään sitä saa puolessakin tunnissa reippaalla tahdilla ihan hyvän reenin aikaseksi, kun ei huili liian kauan :D .

 

Kaunista tulevaisuutta

6.5.2015 Yleinen

Eilen soitti hoitavalääkäri lapsettomuusklinikalta. Oli jotenkin helpottava puhelu. Tai ainahan se on. Tuosta lääkäristä on tullut tässä vuosien saatossa niin läheinen, että on helppo puhua asioista hänen kanssaan. Keskustelu on rentoa ja hän jaksaa tsempata ja uskoa onnistumiseen. Nyt sitten odottelen reseptejä, että pääsen aloittamaan foolihapon sekä metformiinin. Metformiinin aloitus jännittää, kun aiemmin siitä on tullut huono olo, mutta onneksi se helpottaa muutaman päivän kuluessa. Kesäkuulle sovittiin uusi soittoaika jolloin sitten lyödään tarkemmin lukkoon aikataulua hoidon suhteen. Siis lähinnä mietitään kiertoa ja sitä missä vaiheessa menen käymään 0-ultrassa jne. Tuo 0-ultra menee varmaan heinäkuun lopulle, mikä kuulostaa ihan hyvältä. Lääkäri oli tosiaan kovin optimistinen hoidon onnistumisen suhteen. Edelleen puhuttiin lääkeannoksen nostosta, jotta saataisiin enemmän munasoluja, pakkaseen saakka. Tietty riski siinä aina on tämän PCO:n takia, ettei tulisi hyperstimulaatiota ja päästäisiin tuoresiirtoon. Täytyy siis toivoa, että kaikki menisi hyvin ja kuten on suunniteltu. Ja hoidon aikana pitää sitten huoli riittävästä juomisesta ja levosta. Minun jalkapallokauteni siis loppuu elokuun alussa kun hoidot alkavat. En ota mitään riskejä sen suhteen. Eikä se turvonnut alavatsa oikein innosta ottamaan juoksuaskelia, joten parempi näin. Painon pudotuksestakin keskusteltiin lääkärin kanssa. Nyt on tavoitteena sama paino kuin viime syksynä, joten voin huokaista helpotuksesta ja ottaa vähän rennommin. Ei tarvitse enää vetää niin hampaat irvessä. :)

Huomenna olisi sitten käynti psykiatrian polilla. Ei sitten jaksaisi yhtään. Kun homma ei toimi niin se ei vaan toimi. Mietin tuossa pitkään, että kuinka saisin asioita puhuttua vielä auki. No tilanne ratkesi vähän jännällä tavalla. Olin yhteydessä oman seurakunnan lapsi- ja perhetyön pappiin ehdottaessani, että täällä meidänkin seurakunnassa järjestettäisiin Tyhjän sylin-messu tai joku vastaavanlainen tapahtuma. Pappi sitten itse ehdotti, että on käytettävissä jos haluan puhua menneistä tapahtumista, joten ensi viikolla sitten katsotaan josko papin kanssa puhuminen auttaisi.

Kuun lopussa meidän olisi sitten vihdoin tarkoitus lähteä Pohjois-Suomea kohti, kun on minun serkkujeni ylioppilas- ja valmistujaisjuhlat. Nyt en voi enää välttää kohtaamasta kaikkia sukulaisia. Ja nyt kohtaan ne kaikki samaan aikaan, samassa tilassa. Luulen, että tilanne menee ihan hyvin. Silloin juhlitaan ja toivottavasti kukaan ei siellä ala mitään kyselemään. Pakenen sitten tilannetta veljeni lasten kanssa vaikka hiekkalaatikolle. ;) Minun vanhemmat olivat täällä meillä vappuna, mutta eipä me asiasta oikein puhuttu. Hyvä niin.

Ai niin, loppuun vielä pakko kertoa teille kun näin toissayönä  niin ihanan unen. Siinä kannoin sylissäni pientä tyttövauvaa, ei ollut kuin korkeintaan kahden viikon ikäinen. Tytöllä oli aivan tummatukka ja sitä oli paljon. <3 Unessa kutsuimme vauvaa meidän vauvan ”tekonimellä”. Vauvan kasvoja en nähnyt, koska pää oli painuneena rintaani vasten. Tuo tunne oli jotain niin ihanaa ja se uni oli täynnä rakkautta. <3 Se, oliko tämä vinkki tulevaan jäänee nähtäväksi…

 

 

Sleepdrunk

13.4.2015 Yleinen

image

 

Tänään oli tuollainen päivä. Ajatus ei oikeen kulkenut, kun en saanut sitä vaadittua 12-14h viime yönä. Vähintään. Kunpa olla ihminen joka pärjää perus unilla, ja herää aikaisin. Tai siis ihmisten aikaan. Aamulla.

Ainahan minä olen ollut paljon unta tarvitseva nuori. Sitten aikuinen. Ja tarve on lisääntynyt… Muistan kun vielä tarve oli 10h. Ja se oli ärsyttävää. Mutta sen kanssa oli ihan Ok olla. Nyt se tarve ei enään riitä edes kellon ympäri nukuttuani, usein joudun ottamaan muutaman normi päivän jälkeen (=minulle ’kiireinen’) yhden tai jopa kahden-kolmen päivän täyden lamaantumisen. Kuten viime viikolla, kun menin nukkumaan torstaiyönä, heräsin pe iltana pariksi tunniksi, uudestaan nukkumaan la iltaan, jolloin olin taas kaksi tuntia hereillä ja heräsin sunnuntai iltapäivänä kahden jälkeen. Ja siinä vasta oravanpyörä. ’Kun masentaa, niin nukuttaa ja kun nukun, niin masentaa’.

Niin että oliko tänään hyvä päivä? Ei. Jostain syystä en pystynyt kunnolla nukkumaan. Ystäväni oli meillä yötä ja pelkäsin niin kovasti, että minun on vaikea herätä aamulla, en koiranunta syvempään nukkunut. Ja vihdoin luovutin puoli seitsemän. Ja siitä syystä on kokopäivän ollut ihan ’unihumala-olo’… Se kun ei pysty kohdistaa katsetta kunnolla, ajatukset eivät ole kirkkaat, saatika järkeviä. En ole pystynyt kokopäivänä edes helppoihin kysymyksiin vastaamaan. Edes päiväunien jälkeen.

Entä huomenna? Millainen huomisesta on odotettavissa? Sen näkee aamulla(tai iltapäivällä) kun herään.

Siihen asti ’odotan parasta, pelkään pahinta’

Jxxx

”Mä nukuin läpi yön”

11.2.2015 Yleinen

 

 

 

On keskiviikko klo 5.07, herään vai oliko se sittenkin vain hyvää unta?! ”Mä nukuin läpi yön,” totesin onnenkyyneleet poskilla. Torkahdan vielä hetkeksi, kunnes herään iloiseen ääneen:”äitii, äitii..” Onnesta soikeena ryntään murusen luo; hän on oppinut nukkumaan (saanut oikean avun) ja sanomaan maailman kauneimman sanan, äiti <3.

Tähän kaikkeen meni aikaa tasan 11 kuukautta. Tasan 11 kuukautta enemmän tai vähemmän valvottuja öitä. Tasan 11 erilaista unikoulua, yritystä ja muka korvatulehdusta ja hampaita ja kuumaa ja vääränlaista nukahtamista….ja lisää syitä miksi ei nuku. Oli se oikeakin syy tuolla seassa, mutta sitä vaan ei lääkärit uskoneet, vaan puolestaan käskivät lopettamaan imetyksen. Se tuntuu olevan joku ongelma myös neuvolassa. Suomi on todella imetyksen vastainen maa. Onneksi olin kuitenkin sen verran vahva, että uskoin vielä itseeni. Eli en lopettanut lapseni ja minun välillä olevia kauniita, sensitiivisiä hetkiä. Arvuuttelut katkonaisten öiden syistä jatkuivat..

Kunnes ystäväni kannusti tarttumaan toimeen ja kokeilemaan heidän öihin tuonnutta apua. En tietenkään uskonut saman auttavan meillä. Mutta yö yöltä rauhottui..kunnes aamulla sai todeta: ”Mä nukuin läpi yön”.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole haukkua lääkäreitä eikä neuvoloita, vaan kannustaa jokaisen kuuntelemaan omaa itseä. Äidit ja isät, te olette lastenne asiantuntijoita. Luottakaa omaan sydämeen. <3

Mä luotan myös ja ystävääni, joka on ollut korvaamaton..ei kylliksi voi kiittää. Kiitos S ! Ja kiitos äitini, joka on mahdollistanut saada minun ja mieheni välillä nukkua.

Hyviä öitä lukijat! Nukutaan läpi yö!

-Henni

IMG_20150112_110551

 

Näin viime yönä unta viiltelystä

3.2.2015 Jotain sälää

Uneni ovat todella usein kauhean sekavia, enkä muista kuin pieniä pätkiä sieltä täältä, eivätkä nekään ole kovin tarkkoja. Viime yönäkin muistan nähneeni unta mm. partiosta, rankasta vesisateesta, kevättulvasta, huimauksesta ja otsikostani; viiltelystä. Muistan olleeni kotonani ja luonani oli ehkä viisi tuntemaani ihmistä. En muista miksi pyörryin, mutta pökräsin vissiin kolme kertaa. En muista mitä sitten tapahtui, mutta luulisin tuttujeni olleen lähdössä. Makasin puoli-istuvassa asennossa, kun yhtäkkiä tunsin viiltävää kipua oikeassa kädessäni. Katsahdin heti sitä ja näin kuinka keittiöveitsi painui ihoani vasten. En ymmärtänyt miten se oli mahdollista, mutta luulen, jonkun painaneen sitä tai nojasin käteni esim. lattiaan sellaisella voimalla, että veitsi painui helposti ihostani läpi. Tyypit olivat vieläkin meillä, ja he tulivat luokseni. Muistan vain Annin huutaneen yhdelle toiselle, että hän toisi pian paperia. Haavasta valui kauhean paljon verta, eikä se meinannut millään tyrehtyä.

Jos noin olisi oikeasti tapahtunut, olisin pökrännyt melko pian, sillä joverikokeita otettaessa, minua alkaa heikottaa todella herkästi. Samoin kuin partion kesäleirillä, kun viilsin puukolla peukalooni ja siitä vuoti varmaan puoli desiä verta: olin alta aikayksikön maassa selälläni jalat nostettuina puuta vasten. Muistan vain aikuisten miettineen pitäisikö minut viedä tikattavaksi, ei viety. Leiristä tulee kesällä kuluneeksi kolme vuotta ja vieläkin peukaloni sisäsivussa 0,5cm päässä kynnestä on reilun sentin mittainen hyvin näkyvä valkoinen arpi.

 

Tietääkö joku näistä unista ja niiden tulkitsemisesta jotakin? Olisihan mukavaa tietää mitä tuokin uni tarkoitti. Ja unessa näkemääni veistä ei meillä ole..

Toivottavasti ensi yönä en näkisi taas painajaisia. Hyvää yötä rakkaat lukijat! Piristäviä kommenttejanne odotellessa..  ZZZZzzzzzz…

 

 

-Elina

Liian vähän unihiekkaa Nukku-Matin pussissa

8.10.2014 Yleinen

Taas on mennyt kaksi viimeistä yötä harakoille unen suhteen. En ole nukahtanut ennen yhtätoista ja siitäkin huolimatta herännyt jo viideltä. Aamuyöstä ei sitten unta enää riitä, vaikka mahdollisuus olisi vielä nukkua pari tuntia. Olenkin sitten noussut toimittamaan erinäisiä asioita, kun sitä untakaan ei ole tullut.

Viime viikkoina on ollut ongelmia unen kanssa työpäivää edeltävinä öinä ja luulen sen johtuvan viime keväisestä stressitilasta ja siitä ettei balanssiin olla vielä päästy. Nukahtamislääkkeetkin olisi kaapissa, mutta hannaan vastaan. En suostu, ongelmaan pitää löytää toinen ulos tie. Sitä paitsi tiedän, että aikalisällä ollaan menossa selkeästi parempaan suuntaan, joten eiköhän tähän uniongelmaankin jokin roti saada. Ajan kanssa.

Muuten alkaa elämänilo palailla sekä jaksaminen töissä ja kotona. Pikkuhiljaa ollaan siirtymässä miinukselta plussalle ja tuntuu todella hyvältä. Huomenna puoli päivää töitä, hetki lepoa ja sitten lasten haku koulusta. Illalla ei mitään aktiviteettejä, joten tilaa vaikka sponttaanille iltapäivämetsäretkelle, jos sää sallii.

Tässä muuten mielenkiintoinen uni-artikkeli Hesarista:

”Professori kertoo parhaan nukkumaan menoajan”/ Tuuli Vattulainen

http://www.hs.fi/terveys/a1305882414511

Kello 22.30 jätän kirjan lukemisen ja sammutan valon. Ehkä se unijuna kohta sieltä tulee…

image