Selaat arkistoa kohteelle Unettomuus.

Unettomuus

8.5.2017 Yleinen

Unettomuus on vaivannut minua aina. Ensimmäisiä muistojani on se, että istun sängylläni ja tuijotan ikkunasta täyttä kuuta ja olen aivan transsissa, kunnes havahdun siihen, että äitini käskee minun painaa pääni tyynyyn ja nukkua. En edes tiedä olenko ollut uneton (tai kuuhullu) jo ennen hyväksikäyttöä vai onko se laukaissut uniongelmani. Muistan harrastaneeni kuvitteluleikkejä ja saatoin todellakin lentää mielikuvissani vaikka kuuhun asti tai vaihtaa aikaa ja paikkaa. Muistan livahtaneeni välillä vessaan tai olohuoneeseen lukemaan sarjakuvia keskellä yötä muiden nukkuessa. (Nukuimme veljeni kanssa siis vanhempieni makuuhuoneessa, joten sieltä piti hiippailla ihan hiljaa pois ettei olisi herättänyt koko perhettä.) Tai en osannut vielä lukea, mutta katselin kuvia ja kuvittelin tarinat omassa päässäni. Myöhemmin kun opin lukemaan oli erittäin hämmentävää kun tarinat olivatkin jotain aivan muuta kuin millaisiksi ne olin kuvitellut.

Myöhemmin muistan kyllä unettomuuden liittyneen pelkotiloihin, ainakin osittain. Tai ehkä vain pelkäsin olla yksin pimeässä, mikä lienee melko normaalia. Noihin varhaisiin valvomiisinipelko ei kuitenkaan vielä liity, joten taidan olla vain luonnostani äärimmäisen huonouninen. Omituista kyllä ensimmäinen yöllinen pelko, jonka muistan liittyi isotätini täytettyyn lintuun. Nukuimme heidän olohuoneessaan siellä vieraillessamme ja hänellä oli hyllyn päällä nurkassa täytetty haukka siivet levällään ja silmien paikalla jonkinlaiset muoviset tekosilmät. Päivällä se lintu oli minusta aina mielenkiintoinen, mutta yöllä se sai mielikuvitukseni säikymmän puolen valpastumaan. En koskaan meinannut saada unta, koska pelkäsin haukan yöllä heräävän henkiin kostamaan kuolemansa ja irvokkaan täytetyn olomuotonsa meille ihmisille repimällä silmät meidän päästämme. Ehkä sen tekosilmät ja elävä kuollut olemus olivat aivan liikaa kaltaiselleni herkälle lapselle.

Sitten, myöhemmin muistan pelänneeni, että joku tulee huoneeseeni (tai huoneeseen missä nyt milloinkin nukuin). Pelkäsin varjoja ja pimeässä kaikki hahmot olivat kammottavia. Kotona huoneeni oven piti olla aina kiinni, etten näkisi varjoja tai huonekalujen tummia hahmoja sen ulkopuolella. Ettei kukaan näkisi minua tai pääsisi hiipimään huoneeseeni. Suljetun oven takanakin makasin täysin umpisukkelissa peiton alla, asetin tyynyn pääni päälle suojaksi ja työnsin nenäni seinän ja sängyn väliseen rakoseen.Edes käteni ei saanut pilkottaa peiton alta. Koetin maata aivan liikkumatta ja samalla kuulostelin mahdollisia ääniä ympäristöstä. Niitä toki kuuluikin, perheen lemmikit pitivät ääntä, kissat varsinkin, isän kuorsaus jyrisi seinien läpi ja kuulin kuinka vanha talo eli lämmönvaihteluiden mukana naristen ja paukahdellen.  Muistan heränneeni talvisaikaan jopa postinjakajan aamuöisin pakkaslumessa narskuviin askeliin, joita kadulta kantautui sisään.

Ja kellot, ne ja niiden raksutus ovat aina häirinneet minua, ajaneet aivan hulluuden partaalle.  Tik-TAk-Tik-TAk-tik-TAK…AAAAAArgh.. Vieläkin jos olen hermostunut tai hiljaisuudessa kellojen tikitys saa minut hermostumaan. Ne valtaavat pääni, uppoavat jokaikiseen aivojeni soluun niin etten kykene ajattelemaan itään muuta kuin kellon ärsyttävää nakutusta sekunnista toiseen. Vanha kansa piti kellon raksutusta talon sydämen sykkeenä, mutta minulle se on muistutus pitkistä tuskaisista valvotuista öistä kuunnellen tikitystä. Edelleen jos minulle meinaa tulla migreenikohtaus  alkaa päässäni raksuttaa. Sydämen lyöntini muuttuvat tikitykseksi joka vaan jatkuu ja jatkuu…UUuh.. Kun sain omaan huoneeseeni kellon, jossa oli sekuntiviisari minun oli pakko laittaa se yöksi villapaitani sisään myttyyn ja vaatekaappiin vielä muiden vaatteiden sekaan. Pysäytin myös aina seinäkellomme ollessani yksin kotona, jotta sain rentoutua edes hetken. Edelleenkään en pysty nukkumaan tikittävien kellojen lähellä, mutta kotonani sellainen kyllä löytyy nykyisin.

Aikuisena, omassa asunnossamme valvoin yhä. Kuumehoureissani näin näkyjä miehestä, joka oli tulossa makuuhuoneeseemme tai marssi levottomana ympäriinsä. Myöhemmin nuo näyt jäivät vaivaamaan minua ja minun oli vaikea rentoutua. Sitten taas toisaalta muistan että kerran, juuri muutettuani poikaystäväni luo, pois kotoa, nukuin melkein kaksi viikkoa putkeen. Tuolloin olin selvin päin. Nukuin jotain aivan kosmista univelkaa pois ja tuntuu etten herännyt kuin juuri ja juuri syömään ja vessaan. Noihin aikoihin myös päihteet tulivat kuvioihin ja sotkivat senkin vähän normaalista unirytmistä tai unesta, mitä minulla oli vielä ollut jäljellä. Join ja käytin rauhoittavia lääkkeitä joiden avulla sain kyllä nukuttua, mutta jotka todellisuudessa vain pahentavat todellisen unen tarvetta. Elin jossain aivan sekavassa tilassa. Onneksi läkkeiden kanssa pelleilyni päättyi lyhyeen ja voisin kai luonnehtia sitä enemmän kokeiluksi kuin että olisin niitä varsinaisesti koskaan enemmälti käyttänyt. Alkoholi ja kannabis sen sijaan jäivät elämääni vuosiksi. Niistä kumpikaan ei varsinaisesti auta uniongelmissa, joten seuraavat vuodet unirytmini oli aivan päälaellaan jatkuvasti ja onkin ihme että sain koulut suoritettua kohtuullisin arvosanoin. Tosin valvominen ei ollut yhtä ankeaa, kun minulla oli seuraa.

Myöhemmin, kun olimme eronnet ja asuin yksin jouduin myös valvomaan yleensä yksin. Olin työttömänä ja valvoin usein aamuun asti. Ajatelin mielessäni että valvon pimeyden petojen varalta ja usein kävinkin nukkumaan vasta auringon noustessa tai ensimmäisten aamuvirkkujen kiiruhtaessa töihin. Yöt olivat minun aikaani ja koin itseni kuin vartijaksi joka valvoo muiden nukkuessa, aivan kuten lapsenakin olin valvonut haukan varalta. Aamun sarastaessa oli turvallista käydä nukkumaan. Tuolloin valvominen ei häirinnyt minua, vaan join ja polttelin ja tein taidettani. Maalasin pirujani paperille ja kirjoitin niitä ulos sielustani. Vaikken ollut muistanut vielä hyväksikäyttöä, alkoivat sen haamut pyrkiä jo tietoisuuteeni, mutten kyennyt antamaan niille tilaa tarpeeksi jotta olisin voinut niitä tunnistaa.

Sitten kun aloin muistaa hyväksikäyttöä, uneni menivät aivan sekaisin.Yöt kuluivat itkiessä, pelätessä ja pirujen purkamisessa paperille. Päihteiden käyttö paheni ajoittain ja ajoittain olin selvin päin. Ihan miten vain, mutta valvoin kuitenkin. EN voinut umistaa silmiäni ilman että mielikuvia ja muistikuvia olisi tunkenut mieleeni. Tuossa vaiheessa myös valemuistot saivat minut valtaansa. Väsymys, muistot, unet, pelot, painajaiset, elokuvat ja kaikki meni päässäni yhdeksi mössöksi enkä osannut erotella mikä oli totta ja mikä ei.

Myöhemmin sain töitä ja silloin unettomuus alkoi taas olla ongelma. Minun piti pystyä olemaan pirteä ja tehokas päivisin. Enkä voinut tietenkään turvautua päihteisiin, joten saatoin polttaa monta kymmentä tupakkia yön aikana. Jälkeenpäin opin että tupakkakin on stimulantti eli virkistää, joten siitä ei ollut myöskään paljon apua. Mutta olipahan jotain tekemistä. Väsyneenä ja ajatellessa sitä, että pitäisi nukkua ei paljon taiteilukaan onnistu, mutta onneksi olen aina rakastanut lukemista, joten sen avulla sain itseni rauhoittumaan.

Pikkuhiljaa olen saanut unirytmini suurin piirtein kohdilleen, lukuunottamatta aikoja, jolloin lapseni ovat olleet vauvoja tai kipeitä ja olen joutunut valvomaan heidän kanssaan. Terapian tueksi (vaikka muista lääkkeistä kieltäydyinkin) otin tilapäiseen käyttöön vaikeimpina aikoina miedon nukahtamislääkkeen ja melatoniinia käytän edelleen jos tuntuu että uneni ovat heikoilla useampien öiden ajan.  Myös jotain muita luontaispuolen tuotteita olen käyttänyt, kuten esimerkiksi valeriaanaa, jonka käyttöön psykiatrian puoleltakin sain luvan kieltäydyttyäni synteettisistä rauhoittavista aineista, koska ne eivät sovi minulle, vaan aiheuttavat väsymystä, ummetusta, huimausta, kutinaa ja muita ongelmia. Tärkeintä on ollut se, että olen itse tietoisesti parantanut elintapojani, ruokavaliota ja ulkoilua, sekä huolehdin myös vapaapäivinä, etten nuku liian myöhään, koska unirytmin saa kyllä yhdessä pävässä sekaisin, mutta sen korjaaminen vie aina useamman vuorokauden.

Välillä, varsinkin täyden kuun tienoilla, valvon edelleen. Tänä yönäkään kun tätä kirjoitan en saanut unta mentyäni sänkyyn,vaikka olin väsynyt, vaan jäin sinne tuskastuneena pyörittelemään ajatuksiani tästä päivästä. (Tänään sain valtavasti ajattelemisen aihetta ja oli paljon hulinaa, mikä aina hankaloittaa nukahtamista.)Huomenna kuitenkin minunkin on taas noustava ajoissa ja jaksettava touhuta monta tuntia nuorimmaiseni kanssa olinpa nukkunut tai en. Nykyisin kuitenkin unettomat yöt ovat harvinaisempia ja saan yleensä jossain vaiheessa yötä lopulta nukuttua edes muutaman tunnin ja seuraavan iltana unta ei sitten tarvitsekaan odotella. Ehkä minä vain tarvitsen sitä kuuluisaa omaa aikaa ja joskus ainoa mahdollisuus siihen on keskellä yötä kun muut nukkuvat. Yö on ihan hyvää aikaa selvitellä ajatuksiaan, kunhan ei ota tavaksi tehdä sitä joka yö.

Päivä 72, askeleen päässä arkeen

17.11.2015 Yleinen

20141010_211909Tänään oli tarkoitus siivota… Mutten jaksanut. Yö meni taas levottomasti, hikoillen. Kun yritin päivällä nukkua, alkoi päässäni soida lasten virret :( Äitini kävi kylässä ja katselimme Tuomaksesta vanhoja kuvia. Miten pieni hän on ollutkaan… Ja miten paljon on ollut rakkautta hänen lähellään <3

Ateriat

  • klo 9.45 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 12.20 Kanaa, sipulia ja paprikaa, 116 kcal
  • klo 14.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.30 Ruispala, kalkkunaleike, tomaattia, 97 kcal
  • klo 20.51 Kalkkunanakki x3, 83 kcal
  • klo 21.50 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Päivä 71, sumussa

16.11.2015 Yleinen

20150912_183836Yöllä en juurikaan nukkunut, paitsi pari tuntia diapamin voimalla. Päivällä yritin päikkäreitä, ei tule uni… Suru on läsnä :(

Ateriat

  • klo 9.10 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 10.00 Kanaa 100g, sipulia 20g ja paprikaa 20g, 123 kcal
  • klo 15.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 16.25 Paulig Cupsolo Tazza Mint Hot Chocolate, 57 kcal
  • klo 18.00 Ruispala, kalkkunaleikettä ja tomaattia, 97 kcal
  • klo 20.30 Key Lime Pie -mousse ja mustikkaa 100g, 188 kcal
  • Yhteensä 763 kcal, eli alle 1000 kcal mennään mutta… Kumma, että tämän surun keskellä tulee syötyä.

Unettomuus

3.9.2015 Yleinen

Kärsin herkkäunisuudesta, mikä aiheuttaa unettomuutta. Nyt viimeiset pari viikkoa yöt ovat menneet torkkumalla sohvalla. Joskus kun lapset eivät ole meillä menen kyllä myös nukkumaan jonkun heistä sänkyyn yläkertaan. Tämä johtuu siitä että herkkäunisena herään montakin kertaa yössä ja kun yritän nukahtaa, niin en saa uudestaan unta, koska mieheni kuorsaa. Ei hän kylläkään kuorsaa kovaa, mutta juuri niin sopivasti etten saa nukkutua. Olen kokeillut korvatulppia, mutteivät ne auta, koska tuntuu että ne suodattavat pois kaikki muut äänet paitsi sen kuorsauksen. Hankin miehelleni myös kuorsauskiskot, mutta hän jaksoi käyttää niitä ehkä kuukauden, eikä niitä sen jälkeen ole käytössä näkynyt. Nyt tietysti vielä kun olen raskaana niin on muitakin asioita, jotka vaikeuttavat nukkumistani. Öisin jalkoja ja lonkkia kolottaa, niin paljon että niitä täytyy venytellä joka kerta kun herään, tai sitten täytyy popsia joka ilta särkylääkettä ennen nukkumaan menoa. Tietysti raskauden myötä herään noin 1.5-2 tunnin välein käymään vessassa. Viime yönä onneksi mies sanoi menevänsä yläkertaan nukkumaan, että saan nukkua omassa sängyssäni. Alkuyö meni samaa tahtia kuin aiemmatkin, mutta olihan se mukavaa että sai olla omassa sängyssä eikä sohvalla. Aamukuuden jälkeen, kun mieheni lähti töihin, sain sitten nukahdettua kunnolla sikeään uneen ja heräsin varttia vaille kahdeksan, kun kaikki kykiluuni tuntuivat olevan painuneet kasaan ja oli todella vaikea saada rintakehää auki. No tulipahan se puolitoista tuntia ainakin nukuttua erittäin sikeästi.

Miehen lapset tulivatkin jo sunnuntaina. Tavallaan ihan kiva, että on talossa muitakin nyt kun olen kaikki päivät kotona. Tiistaina kävin neuvolalääkärillä tarkastuttamassa, että onko siellä mahassa elämää. Olihan siellä yksi kappale sikiöitä ja sydämensykekin oli säännöllinen. Nyt ehkä voi hiukan jo huokaista helpotuksesta. Raskaus kuitenkin näyttäisi olevan viikon pidemmällä kuin mitä alunperin oletettiin. Lapsille kerrottiin myös ja he tuntuvat olevan asiasta hyvillään. Kaikista innokkaimmilta vaikuttavat mieheni nuorin tyttö, joka on jo pitkään toivonut pikkusisarusta, sekä minun vanhempi poikani, joka kyselee todella paljon vauvasta. Mukavaa ettei kukaan ollut aivan inhon vallassa kuulleessaan uudesta sisaruksesta.

Varhaisultrakuva

Varhaisultrakuva