Selaat arkistoa kohteelle Unelmat.

Katkeruus

10.5.2017 Yleinen

Välillä koen katkeruutta siitä, mitä minulta vietiin kun minua käytettiin hyväksi. Ei vain viattomuuttani vaan myös mahdollisuuteni elää normaalia elämää. Elää täydellä potentiaalillani. Olen aina kärsinyt ja tulen kärsimään jonkinasteisesta stressireaktiosta, jonka vuoksi esimerkiksi täysipäiväinen opiskelu on ollut minulle vaikeaa. Samoin työskentely. En tiedä onko kyse surkeasta stressinsietokyvystä, vai onko kyse siitä,että tarvitsen edelleen aikaa käsitellä tapahtunutta. Välillä olen yrittänyt painaa täysillä koulussa tai työelämässä ja aina poltan itseni loppuun. Ilmeisesti en vain palaudu samalla tavalla kuin keskivertotyypit. Vaikka toisaaalta tuntuu että joka toinen ihminen onkin kokenut jonkinasteisen burnoutin, mikä kertoo kyllä enemmän yhteiskunnasta ja tämän hetkisestä ilmapiiristä työelämässä.

Olen kuulemma melko älykäs, ainakin psykologisten testien perusteella, mutta siitä huolimatta minun on ollut vaikea suorittaa opintoja, vaikka olisin kokenut oppimisen palkitsevaksi ja ollut kiinnostunut opinnoistani. MInulla on ollut unelmia ja haaveilin akateemisesta urasta, johon minulla olisi muuten resursseja, mutta kun en kestä kiirettä ja painetta, vaan alan voida huonosti, kärsiä vatsakivuista, migreeneistä ja unettomuudesta. Toisaalta opiskeluaikana muistot alkoivat vasta nousta pintaan ja voimani kuluivat niiden tukahduttamiseen ja totuuden pakenemiseen.

Vaikka yritän ajatella positiivisesti , ja uskonkin, että kaikki mitä tapahtuu tapahtuu jostain suuremmasta syystä,, tunnen yhä edelleen katkeruutta ja jossittelen mitä elämästäni olisi voinut tulla jos minua ei oliskaan raiskattu. Jos en olisi joutunut aina painimaan itseinhon, epävarmuuden ja hajonneen psyyken kanssa. MItä jos olisin saanut elää sielu ehjänä? Mitä minusta olisi voinut tulla. Tiedän, että vakavat traumat aiheuttavat psyykkisiä oireita ja stressinsietokyky on yleensä todella heikko, varsinkin ellei traumoja ole saatu käsiteltyä. On kuin joku osa minusta eläisi yhä hyväksikäytön joka päivä ja pyrkisi unohtamaan sen sitten taas. Se vie voimia. Joka päivä. Yhä edelleen.

Kuitenkaan en voi olla miettimättä olisinko voinut päästä pidemmälle, olisinko voinut opiskella vaikka psykologiksi tai opettajaksi tai tutkijaksi ja tehdä jotain äärimmäisen mielenkintoista työtä, matkustella tai asua ulkomailla. Asioita joista olen haaveillut ja haaveilen edelleen, mutta näin lähemmäs neljäkymppisenä niiden saavuttaminen alkaa tuntua aina vain kaukaisemmalta ja vaikeammin saavutettavalta. Olen kuitenkin aikuisiällä opiskellut lisää ja toivon, että voisin vielä edetä urallani johonkin. Työvuosia kun olisi kuitenkin vielä jäljellä. Tuntuu tuhlaukselta jättää oma älykkyyteni ja kyvykkyyteni käyttämättä ja antaa elämän valua hukkaan.

En edelleenkään pysty työskenetelemään viittä päivää viikossa. Olen käytännössä mielenterveyskuntoutuja, mutta en ole tätä asiaa työpaikallani tuonut mitenkään ilmi. Edes pomoni ei tiedä asiasta, eikä mielestäni heidän kuulukaan tietää. Minulla on melko helppo työ ja teen lyhyitä viikkoja, joten jaksan käydä töissä ja minulla jää energiaa johonkin muuhunkin. Olen siitä onnekas, että minulla on työ, josta pidän ja maailman ihanimmat työtoverit. He eivät tiedä hyväksikäytöstä, enkä aio siitä heille kertoakaan. Kirjoitin aiemmin uhriutumisesta ja se, että kukaan ei tiedä on auttanut minua näkemään itseni positiivisessa valossa, aikuisena naisena, tässä hetkessä, vailla uhrin leimaa. Olen osana normaalia yhteiskuntaa, mikä myös tuntui aiemmin mahdottomalta haaveelta. Luulin, etten koskaan pystyisi tekemään ylipäätänsä töitä, tai että minut mihinkään palkattaisiin. Näin jo elämäni syrjäytyneenä, tukien avulla toimeentulevana ja ikuisena mielenterveyspotilaana. Tuntui kuin raiskaajani olisi tuhonnut koko elämäni täysin jo silloin kun olin vasta lapsi.

Vaikeina aikoina on ollut vaikeaa nähdä eteenpäin, mutta onneksi olen jaksanut yrittää. Ja vaikka tänäänkin tunsin katkeruutta siitä etten ole saavuttanut unelmiani, voin kuitenkin tuntea myös ylpeyttä kun katson millaisen matkan olen muutamassa vuodessa mennyt eteenpäin. Se antaa uskoa myös siihen että tulevaisuudessa pääsen elämässäni lähemmäs unelmieni toteutumista ja että ne ovat mahdollisia saavuttaa kunhan vaan uskon itseeni ja jatkan eteenpäin menemistä, vaikka välillä tulenkin kohtaamaan vaikeuksia tai stressaavia aikoja.

Lukemista se on tämäkin

30.7.2016 Yleinen

Kun minulla nyt on tällainen blogi, niin ajattelin taas, että voisin kertoa jotain itsestäni! Yleensähän kirjoitan vain jostain peleistä yms. mutta nyt aiheina ovat minä ja lukemisharrastukseni.

Yksi rakkaimmista harrastuksistani on jo pitkään ollut kirjat, suunnilleen kuuden vuoden ajan. Niitä on hauska ostaa ja lukea, ja joskus voi käydä niin onnellisesti, että niitä saa ilmaiseksikin. Esim. paikallisessa uimahallissa on kirjojenvaihtohylly, josta vähän aikaa sitten nappasin Esko Valtaojan (joka on muuten jossakin TV-ohjelmassa sanonut olevansa sitä mieltä, että kaikki tavarat ovat jaettavissa kahteen joukkoon: romuihin ja kirjoihin) ja Juha Pihkalan kirjan ”Nurkkaan ajettu Jumala?”, ja kirjastosta löysin samanlaisesta kaapista kolme Stephenie Meyerin kirjaa samalla kerralla.

Kirjastoista olen kirjoja aika paljon myös lainaillut, ja kirpputoreilta ja kirjakaupoista ostellut, mutta tietokoneella tai millään kirjojenlukulaitteilla (jollaista tosin tällä hetkellä harkitsen ostavani) en ole koskaan kirjoja lukenut, koska olen ajatellut, että se on epämukava tapa. Kalliita kirjoja en osta ja yleensä keskityn vain hyvin uusiin kirjoihin.

Mutta mikä on oma tapani lukea kirjoja?

No, minulla on sellainen kaappi, oikeastaan kaksikin, joissa on paljon kirjoja. Aina, kun olen lukenut yhden kirjan loppuun, laitan sen kaappiin ja otan kaapista yhden (jonka mieluiten haluaisin lähiaikoina lukea) ja asetan sen hyllylle. Sitten otan hyllystä kirjan jonka oikeasti haluan lukea heti. Olen myös lukenut joskus niin huonoja kirjoja, joita en halua enää säilyttää itselläni. En ole vielä keksinyt, mitä niille kannattaisi tehdä. Ehkä vien ne johonkin julkiseen kirjanvaihtokaappiin.

Kotonani luen kirjoja sängylläni ja iskällä ollessani sohvalla, lukuasentoni on selällä makaaminen (aina!). Välillä luen myös silmät kiinni, kunnes havahdun, että eihän minulla ole tässä mitään kirjaa! Johtuu varmaan siitä, että luen niin paljon.

Aina kun haluan lopettaa lukemisen, luen vielä aukeaman loppuun. Sitten laitan seuraavan aukeaman väliin monta vuotta käytössä olleen kuluneen pahvilappukirjanmerkkini.

Luen oikeastaan melkein minkälaisia kirjoja vain (pelkkä lukeminen on jo mielestäni kivaa), mutta eniten ehkä tietokirjoja. Olen ajatellut, että ne kehittävät ihmistä paljon enemmän kuin muut kirjat. Tällä hetkellä kiinnostaisi lukea tieteeseen ja politiikkaan liittyviä kirjoja (esim. Erkki Tuomiojan Siinä syntyy vielä rumihia on jonossa). Ei ole monta sellaista kirjaa, jonka lukemisen olen lopettanut kesken.

Jos kiinnostaa tietää, mitä kirjoja olen lukenut, voit vilkaista niitä tältä listalta. Niitä on kertynyt aika paljon, vaikka olen hidas lukija. Olen lukenut tätä kirjoittaessa vain englannin- ja suomenkielisiä kirjoja, mutta lähiaikoina olisi tarkoitus lukea myös ruotsinkielisiä kirjoja ja myöhemmin vielä muunkielisiä.

Esko Valtaoja sanoi hänellä olevan tavoitteena lukea puolessa vuodessa metri kirjoja. Minä en ihan siihen saavutukseen yllä, mutta Eskon entisen parran pituudelta ainakin saan luettua helpostikin. Epämääräisenä haaveenani on lukea kaikki koskaan kirjoitetut ja kirjoitettavat kirjat. Laskisin tosin, että periaatteessa luettavia kirjoja olisi silloin äärettömästi, joten unelma ei taida täyttyä (mikä on tietysti hyvä asia!). Mutta saahan sitä yrittää!

Ikäviä juttuja ovat väsymys ja nukkuminen, kun niiden aikana ei voi lukea tai tehdä jotain muuta mukavaa. Yleensä lopetan lukemisen viimeistään kello 22:30. Niihin aikoihin käyn sitten nukkumaankin, mikä ei ole kivaa, mm. koska uneni ovat usein tosi ahdistavia ja inhottavia, ja niissä nyt vanhempana on alkanut tapahtua enemmän suorastaan pahoja asioita.

Joskus haaveilen, ettei tarvitsisi nukkua – eräs Leonardo da Vincikin sanoi, että nukkuminen on ajanhukkaa! Unista voisin kuitenkin kirjoittaa joskus pidemmänkin artikkelin, jotain käyttöä tulisi niillekin!

Itse en ole koskaan kirjoittanut kirjaa, ei ole kauheasti mielenkiintoa tai mielikuvitusta niin isoon projektiin. Jotain lyhyitä juttuja silti, kuten runoja joskus vuosia sitten tein vihkoon (ja heitin lopulta roskiin). Se oli ihan hauskaa aivojumppaa. Laitoin nettiinkin, mutta enpä juuri saanut palautetta.

Vetovoimanlaki

2.6.2015 Yleinen

Toukokuun koulutuspäivillä teimme paljon tunnetyöskentelyä ja opimme vetovoimanlaista. Olen kuullut aiemmin ja tiennyt, että se mihin kiinnittää huomiota, lisääntyy elämässä. MUTTA voi härregyyd oikeasti noita vetovoimanlain pikatilauksia. Terassilta vapautuu pöytä, parkkipaikka löytyy, ilmainen lounas tipahtaa taivaasta, pyykkitupa on vapaa just silloin kun haluan. Kaikki todella helposti ja vaivattomasti..Mihinköhän kaikkeen tästä uskaltaa testata?? :)

Lisäksi minuun teki suuren vaikutuksen unelmakartan tekeminen. Siitä tuli niin ihana ja hieno, eikä ole mitään mahdollisuutta olemassa etteikö se kaikki toteutuisi!! Tämä on toki suurempi kuva kuin pyykkitupavuoro. Luotto on silti vahva, että nämä asiat tulevat minulle, yhä #helpostijavaivattomasti!

Unelmakartta

Pidän tällä viikolla ensimmäisen unelmakarttavalmennuksen itse. Siitä tulee niin hauskaa ja siistiä! :) Varsinkin kun pidän sen ystäville ja sitten heidän unelmansa käyvät toteen. Voiko parempaa työtä olla olemassa? Minulle ainakaan? ;)

Me itse luomme omalla ajattelulla ja energiallamme ympäristöstämme juuri sellaisen kuin se tällä hetkellä on. Ulkoiset olosuhteet ovat suoraa seurausta siitä, mitä olemme ajatelleet. Moni saattaa tässä kohtaa suuttua tai tuntea ikäviä fiiliksiä. Enpä silti peru sanojani. Meidän tietoinen ja tietoisessa mielessä oleva ajattelu on vain 5-10% siitä kaikesta mitä oikeasti on. Toimimme siis aika suurelta osin alitajuisesti. Joskus saatat ihmetellä, että miksi ihmeessä yhtäkkiä ärsyttää?! Et keksi mitään, mikä sen aiheuttaa, mutta kun vaan ärsyttää!! Se ärsytys on 100%:sti totta juuri sinulle.

Tällöin saattaa olla, että alitajunnassasi olevat uskomukset ovat aktivoituneet jollakin tavalla. Saatat syyttää jotain toista ihmistä siitä, että hän on ärsyttävä. Onko tämä kuitenkaan totta? Sinulle kyllä, mutta todellisuudessa mikään tai kukaan ei oikeasti ole ärsyttävä muualla kuin omassa mielessämme. Usein ärsyttävät asiat saattavat olla jotain sellaista, mitä emme hyväksy itsessämme. Oletko saanut lapsena itkeä ja raivota bussissa tai ruokakaupassa? Jos et, niin saattaa olla, että sinua ärsyttää bussissa itkevät ja raivoavat lapset. Saako sinun maailmassasi suuttua ja näyttää tunteita julkisilla paikoilla? Jos ei, niin saatat helposti ahdistua ja ärsyyntyä ihmisestä, joka raivostuu sinulle. Mitä jos sallisitkin itsellesi nämä tunteet ja niiden ilmaisun? En tarkoita, että riehuminen julkisilla paikoilla olisi hyvä juttu ja sitä pitäisi lisätä. Tarkoitan vain, että mitä jos se ei olisikaan kiellettyä? Voisit hyväksyä itsessäsi sen, että suutut ja sinussa on vihaa. Me, suomalaiset varsinkin, käyttäydymme todella korrektisti ja kohteliaasti, varomme pahoittamasta toisten mieltä ja häiritemästä muita. Rajoitamme itseämme muiden takia. Mitä tuokin nyt ajattelee, jos tässä pillahdan itkuun?? Pitääkö muut minua heikkoja? Herkkiksenä? Kaikki tämä tulee meidän omasta uskomusjärjestelmästämme.

Uskomuksien purkaminen ja tunnetyöskentely vapauttaa meidät. Yhtäkkiä saankin olla herkkä. Saankin tuntea vihaa. Oho. En edes aluksi ymmärtänyt, että se on uskomus. Ymmärsin vain sen, että tunteiden ilmaisu ärsyttää minua aika perustavaalaatua olevalla tavalla. Nyt se lähinnä naurattaa. Jokainen meistä tuntee erilaisia tunteita, erilaisten syiden takia. Hyväksyn sen itsessäni, joten minun on helppo hyväksyä se myös muissa.

Jokainen ihminen unelmoi, jokainen ihminen tavoittelee unelmiaan. Usko unelmiisi ja unelmoi suuria! Siinä matkan varrella, kun purkaa uskomuksiaan, niin avot!! Tämänhetkisen uskomusjärjestelmäni mukaan minä uskon, että voin oikeasti vaikuttaa siihen, millaisen ympäristön itselleni luon.

dreambig

Este vai pelkkä hidaste?

24.8.2014 Yleinen

Musiikki, hiphoppi. Paljon puhuttu aihe juuri nyt.

Olisiko maailma hiljainen paikka ilman musiikki? Olisiko maailmaa ollenkaan jos ei korviin kantautuisi sointuja? Olisin kuollut ilman musiikkia. Se merkitsee minulle enemmän kuin kenellekkään kerron.

En ymmärrä nuotteja, en ymmärrä sointuja, en osaa soittaa instrumentteja, en osaa laulaa. Enkö siis saa nauttia musiikista samalla tavalla kuin muut?

Olympiastadion, Cheek. En käy keikoilla, eilinen oli kolmas kerta kun olen keikalla. En sano ettenkö olisi nauttinut illasta, nautin, paljonkin, enemmän kuin näytin ulospäin. Nautin yhtä paljon kuin kotona kun kuuntelen lempimusiikkiani. Olenko viallinen vai vain erilainen?

Enkö saa käydä keikoilla koska en tanssi ja huuda niinkuin moni muu? Enkö saa nauttia keikasta omalla tavallani? Minusta ei ole mitään merkitystä missä, milloin tai kenen kanssa kuuntelet lempiartistiasi, oli se sitten kotona yksin tietokoneelta, stadionilla huippulaitteista tuhansien ihmisen kanssa, kavereiden kanssa pienestä kaiuttimesta. Sillä ei ole merkitystä minulle. Se mitä sisälläni tunnen kun musiikki kuuluu, se on se tärkein.

Mun oli pakko kirjottaa tästä koska tunnen ettei moni ymmärrä minunlaisiani ihmisiä. Kuten olen aiemminkin sanonut, olemme kaikki yksilöitä ja kaikki tuntevat eritavalla asiat. En ollut edes menossa cheekin stadion keikalle, sain liput viikko sitten huippu paikalta. Kiitän ihmistä joka antoi ne ja mulla ei oo tarvetta kehuskella keneltä ne sain vaikka kaikki tietävät hänet. Pidin asian omana tietonani ja arvostin hänen tekoaan omalla, hiljaisella tavallani.

Pääsin paikan päälle ja katsoin että minun katsomooni ei ole edes jonoa portilla. Näin eri gengren edustajia ja artisteja, julkkiksia. Näin heidät mutta mitä todellisuudessa näin? Tavallisia ihmisiä jotka tekevät omaa työtään, heidän työnsä on vain näkyvämmällä paikalla kuin meillä ’tavallisilla’, olenko siis huonompi vaikka teen paskaduunia, koska minulla on päässä vika, koska olen erilainen, koska en nauti olla huomionkeskipisteenä. Omasta mielestäni en ole, olemme kaikki samanarvosia vaikka tekisimme mitä työtä tahansa.

Jos kysyisin näiden artistien mielipidettä asiaan, en edes haluaisi tietää vastausta, koska se olisi sama asia kuin menisin joltakin tuntemattomalta kysymään samaa asiaa. Koska edelleenkin olemme samanarvoisia. En tiedä mitä artistien päässä liikkuu, en tiedä mitä kenenkään päässä liikkuu, itselläni lähinnä silmät.

Halusin vain kertoa teille että vaikka minunlaiseni ovat hiljaisia, näyttävät ulospäin synkiltä tai tunteettomilta. Me emme ole, minä tunnen kokoajan, en ole tunteeton, osaan nauttia keikoista mutta omalla hiljaisella tavallani oman pienen pääni sisällä. Toivoisinkin että te jotka uskallatte mennä eturiviin hyppimään ja huutamaan ja nauttimaan omalla tavallanne  keikasta, antaisitte silti meille muillekkin oikeuden nauttia omalla tavallamme. Se että istuin hiljaa ja katsoin vain koko keikan läpi. Ei tarkoita ettenkö olisi ollut ihan kikseissä, en vain näyttänyt sitä. Sei tarkoita että eteeni saa tulla hyppimään ja huutamaan niin että minä en näe omalta istumapaikaltani muutakun jonkun selän. En saanut nauttia niinkuin olisin halunnut. Se harmittaa, ja kiitos vian päässäni ajattelin että en ole oikeutettu näkemään tätä spektaakkelia koska en uskalla nousta seisomaan muiden rinnalle. Asia ei saisi olla näin… Mutta olen hyväksynyt omat tapani enkä ajattele että menetän jotain jos en nyt tee samaa mitä muutkin.

Pyydänkin vain että keikoilla arvostaisitte minunlaisiani ja antaisitte meillekkin mahdollisuuden nauttia omalla tavallamme. Kukaan ei ole samanlainen tai tunne samoin, minä satun olemaan minä, en suurempaa, en pienempää, vain minä. Tiedän omat rajani ja tunteeni enkä ymmärrä miksi minun pitäisi muuttaa tapaani toimia että saisin nauttia elämästä. Voin nauttia kaikesta samalla tavalla kuin tekin, mutta eritavalla kuin te, omalla tavallani. Hiljaisuudella. Mulla olis paljon sanottavaa musiikista koska se on ainut elämäni valo, mutta en kyllästytä lukijaa enempää vaan lopetan tähän, toivottavasti sinä ymmärrät edes vähän minua.

Teitpä sitten omaa työtäsi, opiskelet tai olet työtön, kerro ajatuksesi mulle niin ymmärrän ihmisiä taas vähän enemmän kuin ennen. Haluaisin ymmärtää mieltä mutta se on vaikeaa kiitos mielenterveyden. Siksi pyydänkin teiltä apua siinä, jätä kommentti, kerro mitä ajattelet. Se merkitsee minulle todella paljon, kiitos kun jaksoit lukea tämän loppuun asti (:

Hän tietää miltä se tuntuu
Kun hiljaisuuteen jää
Ja savuverhon sameaan huntuun
Kaikki entinen häviää

Mutta niin kauan kuin hän kulkee
Elämä jättää jälkiään

Kaija Koo – Niin kaunis on hiljaisuus

Unelmat, mitä ne on?

7.8.2014 Yleinen

En muista koskaan unelmoineeni mistään erikoisesta. Haaveeni ovat ollet hyvin arkipäiväisiä, helposti toteutettavia. Tosin se mikä minun on ollut helppo saavuttaa, ei kaikille muille tule yhtä helposti. Mikä ero on haaveilla/unelmilla ja tavoitteilla?

Minulla ei ole koskaan ollut haaveammattia, minä vain opiskelin ammatin, koska niin kuului tehdä. Kouluaikana sain hyvän harjoittelupaikan, johon pääsin töihin valmistuttuani. Pidin kyllä työstäni, mutta alkujaan jo ajattelin, että teen tätä, kunnes keksin mitä oikeasti haluaisin tehdä. Täytyyhän sitä itsensä elättää.

Se, että asun omistusasunnossa kerrostalokaksiossa, ei ehtinyt olla edes haave, kun se jo toteutui. Haaveilin vanhempien luota pois muuttamisesta alle puoli vuotta ja hups, olin ottanut (osittain vanhempieni takaaman) pankkilainan ja muutin omaan kotiin. Olin tuolloin 19-vuotias. Muistan kuinka kävin ostamassa imurin muuttomatkalla. Parin viikon aikana sain tai ostin käytettyjä sekä tehdasvikaisia huonekaluja, väliaikaisiksi muka.. osa löytyy vieläkin asunnostani. Nukuin ensimmäisen puoli vuotta patjalla lattialla, koska säästin kunnon sänkyyn. Haaveilin siis tietynlaisesta sängystä.

Lapsena halusin lemmikin, kissan tai koiran, sain hamsterin ja toisenkin. Ollessani 21-vuotias kaverini joutui luopumaan kissasta, no minä otin sen ja tadaa, minulla oli lemmikki, josta en ollut haaveillut enää vuosiin.

Matkustaminen on ihan mukavaa, välillä. Siihen liittyen minulla on vielä pari ”unelmakohdetta”, siis tavoitteita. Olen matkustellut euroopassa työporukalla (firman piikkiin) sekä ystävien kanssa ja käynyt myös aasiassa pari kertaa. Matkojen suunnittelun ja toteutuksen väli on ollut enintään puoli vuotta.

Nuorempana mietin perheen perustamista, ajattelin meneväni naimisiin ja tehdä pari lasta. Ei se mikään haave ollut, ajatus vain. Perheen perustaminen tuli puheeksi, kun olin 28-vuotias ja parisuhdetta takana vajaa vuosi. En halunnut sitä miestä lasteni isäksi, mutta hän halusi perheen. Teimme ”kompromissin” ja otimme koiran. Se ei hänelle riittänyt ja todisti minulle hänen olevan kyvytön vastuunkantoon, joten erosimme. Ja nyt minulla oli toinenkin lemmikki, josta en enää vuosiin ollut haaveillut.

Nyt minä ”haluan” uuden parisuhteen. En etsi kumppania vaan olen avoin ajatukselle ja ehkä haaveilen siihen liittyvistä pienistä arkisista asioista. Tavoittelen uutta ammattia ja suunnittelen ulkomaanmatkaa keväälle 2016. Mutta missä ne unelmat on? Mitä ne unelmat on?

 

Unelmointi

2.5.2014 Yleinen

Unelmointi…

se se vasta päivän piristää… taiiiiiii… sitten alkaa unettaa…

No, mutta, unelmointi on aivan i-ha-NAA, sillä unelmissa voi tapahtua mitä vain! Voit olla kuuluisa muoti suunnittelija, tai luudalla lentävä noita, tai hevostallia hoitava monesti palkittu ratsastaja!

Usein alan unelmoida asioista, joita ei voi koskaan tapahtua, esim. saada kutsun Tylypahkaan, saada tietää että olen syntyperältäni prinsessa, tai löytää oma salainen taikamaailma, tai salainen puutarha!

Joskus taas vaikka sellaisista asioista, joita voisi tapahtua… kuten, keksiä parannuskeino aidsiin, lopettaa eläinrääkkäys kokonaan, tulla inspiroivaksi  kirjoittajaksi, tai suunnittelijaksi.

Itse asiassa, toivon, että minusta tulee isona suunnittelija, ja suunnittelisin kaikenlaista, tiedättehän, vaatteita, rakennuksien huoneita, puutarhoja, leikkitelineitä, huonekaluja, ja kaikenlaista muutakin, nyt vain ei tule mieleen melkein mitään.

Sitten kun olen aikuinen, ja minulla on tarpeeksi rahaa, HALUAN muuttaa maalle, lampaiden, kanojen ja hevosten keskelle, ja perustaa perheen, ja omistaa marsuja, hamsterin, gerbiileitä, kaneja, 3 koiraa ( siis labbiksen ja 2 chihuahuaa) ja 2-3 kissaa ( ragdolleja mieluiten).

Olen elänyt koko elämäni eläinten keskellä, ja minusta se on opettavaista, ja se tuo vastuuta elämään, siis omasta lemmikistä huolehtiminen.  :)

Mutta se olisi upea tunne, kun vaaleansininen talo lepäisi auringossa, pihasauna järvelle päin olisi lämmitetty, sireenipensaiden humisiessa  lempeässä kesätuulessa, ja läheinen puro solisi kirkkaana kauniina kesäpäivänä…

Ainahan sitä voi unelmoida… ;) ;) ;)

Epäonnistuminen vahvistaa

13.4.2014 Yleinen

Mitä on elämä? Mitä on rakkaus? Mitä on onnellisuus? Miltä tuntuu hymyillä aidosti? Olenko tieni päässä? Saanko luovuttaa pitkän taistelun jälkee? Onko tässä maailmassa tilaa minulle?

Paljon on maailmassa kysymyksiä.. Kuka kertoisi vastaukset? Totuus on ettei mitään voi ennustaa, kaikki asiat vain tapahtuvat mutta sinä itse voit päättää omasta elämästäsi! Pelkät faktat eivät merkitse mitään, täytyy uskaltaa unelmoida ja uskoa että vielä joskus sinäkin saat kokea upeita asioita. Vaikka nyt tuntuisi että mikään ei suju niin kuin haluaisi, muista että vielä tulee aika jolloin jopa sinä saat edes hetken elää omaa unelmaasi! Se vaatii paljon aikaa, työtä ja todella monta epäonnistumista.

 Mun elämä on taistelua päivästä toisee, aamusta iltaa, illasta aamuun. Pelkkää taistelua itseni kanssa, mutta arvatkaa mitä rakkaat ystävät! Kaikki epäonnistumiset jotka olen joutunut yksin käymään läpi, ovat vahvistaneet minua ja nyt vihdoin 4 vuoden jälkeen olen valmis uskomaan itseeni, olen tarpeeksi vahva uskomaan että vielä joku kaunis päivä minäkin saan kokea oman unelmani!

Olen tehnyt tuhansia virheitä, satuttanut muita, ottanut iskut vastaan nöyrästi, elänyt muiden asettamassa muotissa, elänyt niin että en ole ollu hetkeäkään onnellinen, mutta edelleen jaksan uskoa että jokainen löytää oman paikkansa mutta se vaatii sisua ja tahtoa että jaksaa rämpiä ongelmien läpi. Itse jouduin käymään helvetissä, olin aivan yksin, kukaan ei kuullut vaikka yritin huutaa, tähänkään mennessä ei ole apua siunautunut vaikka olen pyytänyt. Enää en pyydä muilta apua, päätin puoli vuotta sitten että pärjään yksin, jos en hyvin niin huonosti sitten mutta ainakin tahdon yrittää ja uskoa että vielä minäkin nään maailman kauneuden ja osaan vieläpä nauttia siitä.

Jos minä, typerä lapsi, idiootti nuori nainen jaksan katsoa joka päivä peiliin ja sanoa itselleni että olen kaunis ja vahva. Niin uskon ja luotan siihen että juuri SINÄ voit olla oman elämäsi sankari! Kokemuksesta kerron että itsesääli ei johda mihinkään, jos tunnet samaa tunnetta mitä minäkin ja ymmärrät mistä puhun. Kysy itseltäsi miksi sinä luovuttaisit jos minäkään en sitä vielä ole tehnyt! Olen nähnyt paljon pahaa, paljon surua ja itkua, toivottomuutta ja asioita joita kenenkään ei kuuluisi nähdä, mutta mitään en vaihtaisi pois. Kokemukset ovat kasvattaneet minut, ja opettaneet elämään.

Oon tälläne herkkä ja tosi syvälline mut arvatkaapa vaa häpeenkö sitä (: En missää nimessä! Jos jotakuta häiritsee mun ajattelutapa tai sanat ni voi mennä pois, koska minä en pyydä anteeksi sitä että olen oma itseni!

Sinä joka jaksoit lukea koko tekstin, sinulla on varmasti paljon ajatuksia ja mietit mitä tästä nyt pitäisi ajatella. Ajattele että olet kaunis niin sisältä kuin ulkoa, juuri sellaisena kuin olet, et koskaan tule olemaan mitään muuta kuin sinä, aina voi esittää mutta onko siitä loppupeleissä hyötyä? Ei ole.. Olet ihana juuri noin, älä hukkaa itseäsi. Ikinä!

Arvostan kommenttiasi, sinun mielipidettä ja sinua jos vain uskallat olla oma itsesi. Kerro mikä on sinun unelmasi, sinun virheesi tai taistelusi. Tiedän etten ole ainoa tässä maailmassa jolla on vaikeaa, siksi tahtoisin kuulla muiden ajatuksia, yrittää ymmärtää myös muiden oloa ja jos vain pystyn niin autan. Kiitos että sain ajastasi pienen hetken ja kertoa tämän kaiken sinulle. Toivottavasti heräsi edes jotain asioita mieleen (:

Ei muutaku ihanaa sunnuntaita kaikille tasapuolisesti tottakai! (: