Selaat arkistoa kohteelle ulkoilu.

ISÄN PÄIVÄ!!

13.11.2016 Yleinen

Sunnuntaina oli Isän päivä. Teimme isille leipää ja kahvia. Kun oli syöty leipää niin söimme kääretorttua, pipareita ja donitseja. Halusimme mennä pelaamaan pokemon gota ulos. Nappasimme aika paljon pokeja. Kun oli mennyt jo monta tuntia menimme sisälle saunaan. Emme olleet laskeneet pulkalla yhtään niin me päätimme mennä laskemaan saunan jälkeen. Laskimme tosi jyrkän mäen huipulta. Menimme niin kovaa vauhtia että jalkani osui kiveen. Emme enää laskeneetsnow-1245882_960_720 koska minua sattui niin paljon. En pystynyt edes kävelemään kunnolla ja minun piti pitää jäitä jalassani. illalla söimme pizzaa ja katsoimme talenttia.

Osaston arkea

15.10.2016 Yleinen

Mielenterveydellisellä osastolla on tarkat säännöt.

Omia kännykötä ei saanut olla, mutta sen sijaan tiloissa oli puhelinkoppi, jota sai käyttää hoitajien luvalla. Henkilökunnan kansliaan oli jätetty muutamia vanhempieni hyväksyttämiä puhelinnumeroita, joihin minulla oli lupa soittaa. Henkilöt näiden puhelinnumeroiden takana kykenivät myös soittamaan minulle yleiseen puhelimeen, jolloin joku osastolta vastasi, ja haki minut luurin toiseen päähän. Puhelinkoppi oli lasinen, ja se sijaitsi keskellä yleisiä tiloja. En pitänyt siitä. Tunsin olevani näyteikkunassa, joten puhelutkin tuntuivat julkisemmilta mitä ne olivat.

Omaiset saivat käydä katsomassa minua vierailuaikoina. Äitini kävi joka päivä ennen työpäivänsä alkua, enkä voi kyllin kiittää häntä siitä, että hän teki pelkällä läsnäolollaan niistä päivistä minulle hieman helpompia. Välillä hän letitti hiuksiani, välillä luki kirjaa. Iltapäivinä muukin perhe tuli lähes joka päivä. Pelasimme pelejä ja joskus vaan olimme. Jo tunteja ennen heidän tuloaan saatoin istua ikkunalaudalla ja kurottaa katsettani ikkunalasin sumennetun rajan yli, jotta näkisin parkkipaikalle. Kuvittelin heidän astuvan ulos jokaisesta pihalle ajavasta autosta.

Ruokailut toteutettiin aluksi minun omassa huoneessani, jossa joku hoitajista valvoi vieressäni. Välillä haettiin keittiöstä mitta-astioita, joilla hoitaja todisti minulle, että niin valtavalta näyttävä ruoka-annos oli kuin olikin todellisuudessa vain ruokasuunnitelman määräämät puoli desilitraa. Ajattelin vakavasti hoitajien harjoittavan silmänkääntötemppuja, mutta tiesin myös, että niin tai näin, puolesta desilitrasta olisi edettävä vielä paljon suurempiin annoksiin. Kuukausien myötä minut siirrettiin suorittamaan ruokailujani yleiseen tilaan muiden potilaiden keskelle. Viisi kertaa päivässä istuin paikoillani katsellen suurimman osan heistä syövän normaalisti, ja nousten sitten pöydästä muiden juttujen pariin. Minä istuin ruokani ääressä tunteja. Minulle hoettiin: ”Jokaisen lusikallisen myötä sitä ruokaa on vähemmän.” Yritin unohtaa, että jokaisen lusikallisen myötä sitä olisi enemmän sisälläni.

Jokaisen ruokailun jälkeen minun oli istuttava vähintään tunti yleisissä tiloissa hoitajan vieressä. Tänä aikana ei saanut mennä vessaan, ja pakottavassa hädässä sinne mentiin hoitajan kanssa. Tällä ehkäistiin oksentaminen sinä aikana, kun ruoka ei ollut vielä ehtinyt imeytymään.

Jos hoitajat näkivät minun seisomassa tai kävelemässä kauemmin kuin oli tarpeen, minun käskettiin aina istuutua. Yhtään ylimääräistä ei saanut kuluttaa. Kun painoa saatiin nousemaan muutamia kiloja, sain käydä ensimmäisiä kertoja ulkona. Nämä ulkoilut toteutuivat aina valvonnan alaisina joko hoitajan, tai jonkun läheiseni kanssa. Aikaa oli maksimissaan puoli tuntia, josta suurin osa meni puiston penkillä istumiseen. Oli poikkeuksellisen lämmin kesä. Jokaisen ulkoiluluvan aikana koitin hengittää ulkoilmaa varastoon. Pelkäsin, että hetkenä minä hyvänsä minulta kiellettäisiin taas kaikki pienet vapaudet, jotka olin taistellut itselleni takaisin.

Kerran viikossa oli ratsia, jolloin kaikki huoneet käytiin huolellisesti läpi. Lomilta takaisin tulleille potilaille tehtiin poikkeuksetta ruumiintarkastus, mutta aina oli mahdollisuus siihen, että joku potilaista oli kaikesta huolimatta saanut tuotuaan mukanaan jotakin kiellettyä. Huonetarkastuksissa takavarikoitiin usein lasinsiruja, pieniä teriä, tai piilotettuja lääkkeitä. Opin ajan myötä lähtemään huoneestani ratsioiden ajaksi. En halunnut katsoa kun tavaroitani pengottiin. Kun näin hoitajien poistuvan huoneestani, menin takaisin sisään ja järjestin aina tavarani täsmällisesti järjestykseen, jossa ne olivat ennen kuin niitä siirreltiin. Yritin asetella ne mahdollisimman tarkkaan, jotta unohtaisin, ettei yksityisyyden raja enää yltänyt niihin.

Aamut alkoivat verikokeilla. Veriarvoja seurattiin tarkkaan, sillä aliravitsemus olisi voinut viedä minut hetkessä vielä huomattavasti huonompaan kuntoon kuin mitä valmiiksi olin. Useina aamuina heräsin labran työntekijän huomeneen ja neulan nipistykseen. Aluksi halusin nähdä neulan painuvan ihoni läpi, mutta lopulta totuin siihen niin täysin, että saatoin olla vielä puoliunessa kun verinäytteitä otettiin.

Verikokeiden jälkeen mitattiin rutiinina verenpaine, jonka jälkeen mentiin hoitajan kanssa punnitukseen. Ainoastaan alusvaatteet saivat olla päällä vaa’alle noustessa. Minulle ei koskaan kerrottu mitään lukemia, mutta sain silloin tällöin tietää oliko tilanne mennyt parempaan vai huonompaan suuntaan. Yritin kovasti lukea hoitajien ilmeitä, mutta punnituksissa he olivat kivikasvoisia. Mitään ei voinut aavistaa.

Aamupalan jälkeen kokoonnuttiin aina yleisiin tiloihin. Itse en usein ehtinyt paikalle, koska tappelin aamiaisen kanssa useamman tovin. Näissä aamuhetkissä kuitenkin katsottiin uutiset ja käytiin yhteisesti läpi viikko-ohjelmat. Minun viikko-ohjelmani näytti poikkeuksetta samalta: Siihen oli kirjattu hoitoneuvottelut, keskusteluajat omahoitajan kanssa, sekä ravintoterapeutin ja lääkärin tapaamiset. Osastolla järjestettiin myös kaikenlaista hauskaa ohjelmaa kuten musiikkia, leipomista ja liikkumista, mutta minulla ei ollut lupaa eikä halua osallistua niihin.

Hoitajien kanslian lähettyvillä oli huoneita, jotka pidettiin aina suljettuina. Toisessa huoneessa oli lepositeet, ja toiseen oli mahdollisuus sulkea potilas, joka käyttäytyi aggressiivisesti. Itse nukuin muutaman yön viimeksi mainitussa, vaikka en milloinkaan antanut siihen asianmukaista aihetta. Syy oli kuitenkin yksinkertainen: Olin hiljattain saanut uuden, psykoosista kärsivän huonetoverin. Tyttö oli kapinallinen, eikä pelännyt kertoa ongelmistaan. Minä pelkäsin häntä. Sairaalahuoneet olivat siihen aikaan täynnä, joten hoitajat kokivat parhaaksi siirtää minut tuohon kolkkoon tilaan. Huone oli harmaa ja betoninen, ja se suljettiin raskaalla ja paksulla ovella, jossa oli pieni ikkunaluukku muutaman kalterin takana. Huoneessa ei ollut mitään. Minun tapauksessani ovi oli kuitenkin kokoajan auki, ja sinne tuotiin patjojen lisäksi julisteita pupuista ja kissanpennuista. Lopulta koin oloni siellä turvallisemmaksi kuin vanhassa huoneessani.

Välillä osastolla oli kaikkea muuta kuin rauhallista. Potilaita tuli ja meni, ja minusta tuntui että vain istuin paikoillani ja näin sen kaiken. Näin, miten yksi potilaista ei suostunut menemään suihkuun, mutta meikkasi joka päivä uudestaan. Hänen naamaansa ei enää erottanut sen lian ja meikin alta, mutta kuulin, miten hän tappeli vastaan suihkutiloissa. Näin, miten joku pyyhki räkäänsä sohviin ja kävi hoitajien päälle kun nämä käskivät hänen lopettaa. Kuulin, miten aina silloin tällöin joku huusi hoitajille käyttäen kieltä, jota en itse ollut milloinkaan käyttänyt.

Kun palasin entiseen huoneeseeni, otti se psykoosista kärsivä tyttö huoneessamme ikään kuin johtajan aseman. Hän ei ollut anorektikko, mutta hän halusi kapinoida, ja teki sen usein minun kustannuksellani. Hän sai ideoita jotka kiehtoivat minua. Hän keksi, että hoitajan ollessa poissa, voisimme kävellä huoneessamme ympyrää, ja häntä nauratti kun suoritin kävelyä hänen kanssaan toivoen että se kuluttaisi tarpeeksi syömistäni aterioista. Hän katsoi käsivarsissani olevia raapimalla syntyneitä palovammoja ja halusi että opetan hänelle miten ne tehdään. Välillä hän istui öisin hereillä ja tuijotti tyhjyyteen.

Kotilomille oli mahdollisuus päästä kun tilanne oli tarpeeksi vakaalla pohjalla. Potilaita pyrittiin päästämään kotiin heti sen ollessa mahdollista, joten esimerkiksi juhannuksena muistan kiivenneeni ikkunalaudalle ja katselleeni kun suurin osa potilaista kirmasi kesälaitumille. Olin itse liian huonossa kunnossa lähtemään. Osastolle jäi silloin minun lisäkseni vain yksi potilas, ja hänkin oli anorektikko. Meidän molempien vanhemmat viettivät urheasti juhannuksen seuranamme suljetulla osastolla. Hoitajat olivat tehneet meille tietokilpailun, ja jokin tässä muistossa on jopa koomista. Ratkoimme juhannuskysymyksiä vanhempiemme kanssa ja kisan voittajaksi selviydyimme yllättäen me kaksi ainoaa paikallaolevaa potilasta. Kotilomille päästettyjä varten varatut karkkipalkinnot jäivät hyllylle, kun molempien voittajien diagnoosi olikin Anoreksia.

Viikkoja takana 20, fiiliksiä

24.1.2016 Yleinen

20160124_141027

Viikkoja on tosiaan nyt takana kokonaista 20! Mitä olen siinä ajassa oppinut? Itsestäni todella paljon ja tahdonvoimasta ja hyvinvoinnista vielä enemmän. Syömisestä on tullut sujuvampaa ja terveellisempää. Jaksan paremmin ja olen hyvällä tuulella. Myös tipattomuus tuntuu luontevalta ja huomaan jaksavani senkin takia paremmin. Vaikka paino on nyt jumahtanut 76-77 kg, en jaksa stressata. Kyllä se siitä liikahtaa taas. Olisi tosin ollut kiva tässä 20 viikon kohdalla kertoa, että painoa on tippunut 20 kg. Mutta tärkeintä on nyt se, että voin hyvin.

Tässä kohdin tulee muutakin muutosta. Aloitan huomenna työt. Olen ollut marraskuun 2014 alusta työttömänä ja minulla on ollut aikaa vain itselleni. Arvokasta aikaa. Se on tullut niin henkisesti kuin fyysisessti tarpeeseen. Nyt työrupeamani kestää näillä näkymin pääsiäiseen, joten jännitän kovasti, miten se vaikuttaa jaksamiseeni ja painooni. Onko opitut asiat miten syvällä päässä ja osaanko noudattaa niitä? Jaksanko noudattaa niitä hektisen arjen keskellä? Tiedän, moni jaksaa ja noudattaa, mutta miten käy minun. Nähtäväksi jää.

Tänään on satanut paljon lunta. Pakkasta on vain muutama hassu aste ja ulkoilu oli ihanaa tuossa säässä. Mukavaa alkavaa viikkoa teille jokaiselle :)

2016-01-24 13.35.48

Päivä 134, ulkoilua lumisateessa

18.1.2016 Yleinen

2016-01-18 15.45.40Miten ihana olikaan kävellä ulkona, valosalla, lumisateessa. Lämpötila huiteli -12 asteessa ja fiilis oli hyvä. Huutelin Facebookissa kaveria ulkoiluun, mutta eipä liiemmin ollut ketään…

Sain tänään kivan ja mielenkiintoisen soiton, josta lisää, jos poikii jotain enemmän ;)

Mieheni lähti tänään työmatkalle viikoksi. Hieman orpo olo ja tiedän, että unirytmini tulee heittämään häränpyllyä!

Ateriat

  • klo 10.55 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 13.30 Kanaa ja salattia, 70 kcal
  • klo 16.45 Spagetti Bolognese ja salaattia, 215 kcal
  • klo 17.37 Porkkanaa 200g, 80 kcal
  • klo 20.30 Minttusuklaapatukka, 184 kcal

Parasta juuri nyt

11.1.2016 Yleinen

11012016Ihan parasta tällä hetkellä on

  • Pakkasta on niin vähän (-6), että pääsi ulkoilemaan
  • Ulkona on ihana ilma ja mieli tuulettui hyvin
  • Uudet toppahousut todella toimivat, ei ollut kylmä yhtään
  • Ostin salille 10 kertaa, entisen työnantajan piikkiin
  • Luistelu, siitä haaveilen. Pitäisi vain löytää luistimet
  • Tänään on huomattavasti parempi päivä kuin eilen, ehkä eilisen kaltaisia päiviä tarvitaan, jotta osaa arvostaa hyviä asioita!

Ja liikunnan tärkeys taas tuli huomattua. Pakkasella (yli -20) en halunnutkaan ulos ja tuntui huonolta. Heti kun päästi ulos, mielikin lepää <3

Päivä 42, 6 viikkoa takana

18.10.2015 Yleinen

seurasaari18102015Tänään lähdettiin heräämisen jälkeen kävelylle Seurasaareen. Oli ihana ilma ja aurinkokin paistoi. Tuli käveltyä ympäriinsä melkein 2 tuntia. Harmiksi museot eivät enää tähän aikaan vuodesta olleet auki.

Kävelyn jälkeen pysähdyimme kahvilaan ja mieheni söi kahvin kanssa korvapuustin, minä Chocolate Velvetin :D Muttei ollut edes kiusausta syödä herkkuja ;)

Kaupan kautta kotiin kokkailemaan. Valmistin kana-pekonisalaattia. Kuulostaa raskaalta. Uusi tuttavuuteni, kalkkunapekoni, on rasvattomampaa kuin tavallinen. Oli simppeliä tehdä ja maistuvaa. Miehellenikin maistui. Resepti löytyy täältä »

Päivän liikuntapläjäys on siis hoidettu, joten voikin ottaa rennosti nyt. Huomenna onkin punnitus, jännittää :)

Ateriat

  • Banaanipirtelö, 144 kcal
    Liikunta: kävelyä 2 tuntia
  • Chocolate Velvet, 153 kcal
  • Kana-pekonisalaatti, 175 kcal
  • Sienirisotto, 201 kcal
  • Herkkusieniä 100g, 17 kcal

Päivä 30, ilta meni zumbaten

6.10.2015 Yleinen

Päivä 30Tänä aamuna oli ensimmäiset pakkaset. Mittari näytti -0,7 herätessäni. Ei auttanut kuin kiskoa vähän enemmän päälle itselle ja koiralle, kun painui pakkaseen. Raikas ilma kuitenkin.

Päivällä koiralenkillä oli jo +10, joten tarkeni taas ilman toppauksia :) On se ihanaa, kun on tuollainen koira. Ulos on vaan pakko mennä ja valmentajan suosittelema liikunta, 20 minuuttia vähintään päivässä, tulee jo yhdestä koiralenkistä täyteen.

Olin nyt illalla asukastalolla elämäni ensimmäistä kertaa Zumbassa ja oli hikistä hommaa, mutta koukussa ollaan :) Eli ensi viikolla uudelleen. Nyt jo harmittelen, että on vain kerran viikossa :D

Ateriat

  • Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • Sienirisotto, 201 kcal
  • Mozzarellajuustoraaste, 15 g, 45 kcal
    Liikunta: Zumba 1 tunti
  • Chocolate Velvet, 153 kcal

Päivä 22, lenkkeillen ja leväten

28.9.2015 Yleinen

Päivä 22Tänä aamuna koiralenkin jälkeen lähdin kiertämään pitkästä aikaa vanhan ulkoilureittini.  Kävelin siis pitkin metsää ja poikkesin tieltä välillä juurrakkojen ja puiden sekaan. Oli kirpakka, viileä ilma. Reipas tunti meni tuohon kävelyyn. Oikea polvi ei ole näemmä vieläkään toipunut kaatumisesta, sitä vähän jomotteli.

Tänään on ollut ihan ok päivä, ei sen kummempia tapahtunut. Lepuutan polvea pari päivää ja toivon, että paranisi pian.

Ateriat

  • Chocolate Velvet, 153 kcal
  • Sienirisotto, 201 kcal
  • Banaanipirtelö, 144 kcal

Päivä 21, 3 viikkoa täynnä

27.9.2015 Yleinen

Päivä 21 - viikko 3Aamulla herätessä kurkku oli kipeä ja väsymys painaa. Olisi sittenkin pitänyt eilen laittaa neule ja nukkua yö pussilakanan sijaan peiton kanssa. No, unta palloon monta tuntia. Onneksi koira velvottaa liikkumaan edes vähän ja niinpä olen käynyt kyllä ulkonakin. Lisäksi otin C-vitamiiniporetabletin ja pitänee lisätä se päivittäisiin rutiineihin.

Ateriat

  • Puuro, 149 kcal
  • Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • Kana-herkkusienikeitto, 139 kcal

Päivä 19, mittaamista ja ulkoilua

25.9.2015 Yleinen

Kadotetut sentitOlen ulkoillut paljon, sillä koiralla on ripuli. Mielenkiintoista eikö? Oma antibiottikuurini loppui ja nyt alkoi koiralla…

En malttanut mieltäni ja niinpä sen sijaan, että olisin mitannut vasta kuukauden Cambailun jälkeen, mittasin tänään. Hupsis kuinka kävikään :D Hienosti on kadonnut senttejä, ne näkee tuosta viereisestä kuvastakin ;) Mittoja voi jatkossa tsekata täältä »

Muuten päivä on ollut aika tasainen, Cambailua, pihalla kävelemistä, telkkarin tuijottamista, muutamia markkinointijuttuja ja kaupassa käynti. Löysin tänään Facebookista suomalaisen vertaistukiryhmän, josta olen innoissani. Ihana lukea ihmisten onnistumisia ja tuntemuksia.
Ryhmä löytyy täältä: Camppaajat »

Ateriat

  • Vaniljapirtelö, 146 kcal (laitoin osan kahvin joukkoon, ei olisi kannattanut, yöks!)
  • Päivä 19 - ateriatOmena-kanelipuuro, 148 kcal (ei tätä todellakaan enää, tulee mieleen löysä, raaka taikina)
  • Suklaapirtelö, 142 kcal (lämpimänä, koska paleli. En silti tykännyt)