Selaat arkistoa kohteelle uhriutuminen.

Katkeruus

10.5.2017 Yleinen

Välillä koen katkeruutta siitä, mitä minulta vietiin kun minua käytettiin hyväksi. Ei vain viattomuuttani vaan myös mahdollisuuteni elää normaalia elämää. Elää täydellä potentiaalillani. Olen aina kärsinyt ja tulen kärsimään jonkinasteisesta stressireaktiosta, jonka vuoksi esimerkiksi täysipäiväinen opiskelu on ollut minulle vaikeaa. Samoin työskentely. En tiedä onko kyse surkeasta stressinsietokyvystä, vai onko kyse siitä,että tarvitsen edelleen aikaa käsitellä tapahtunutta. Välillä olen yrittänyt painaa täysillä koulussa tai työelämässä ja aina poltan itseni loppuun. Ilmeisesti en vain palaudu samalla tavalla kuin keskivertotyypit. Vaikka toisaaalta tuntuu että joka toinen ihminen onkin kokenut jonkinasteisen burnoutin, mikä kertoo kyllä enemmän yhteiskunnasta ja tämän hetkisestä ilmapiiristä työelämässä.

Olen kuulemma melko älykäs, ainakin psykologisten testien perusteella, mutta siitä huolimatta minun on ollut vaikea suorittaa opintoja, vaikka olisin kokenut oppimisen palkitsevaksi ja ollut kiinnostunut opinnoistani. MInulla on ollut unelmia ja haaveilin akateemisesta urasta, johon minulla olisi muuten resursseja, mutta kun en kestä kiirettä ja painetta, vaan alan voida huonosti, kärsiä vatsakivuista, migreeneistä ja unettomuudesta. Toisaalta opiskeluaikana muistot alkoivat vasta nousta pintaan ja voimani kuluivat niiden tukahduttamiseen ja totuuden pakenemiseen.

Vaikka yritän ajatella positiivisesti , ja uskonkin, että kaikki mitä tapahtuu tapahtuu jostain suuremmasta syystä,, tunnen yhä edelleen katkeruutta ja jossittelen mitä elämästäni olisi voinut tulla jos minua ei oliskaan raiskattu. Jos en olisi joutunut aina painimaan itseinhon, epävarmuuden ja hajonneen psyyken kanssa. MItä jos olisin saanut elää sielu ehjänä? Mitä minusta olisi voinut tulla. Tiedän, että vakavat traumat aiheuttavat psyykkisiä oireita ja stressinsietokyky on yleensä todella heikko, varsinkin ellei traumoja ole saatu käsiteltyä. On kuin joku osa minusta eläisi yhä hyväksikäytön joka päivä ja pyrkisi unohtamaan sen sitten taas. Se vie voimia. Joka päivä. Yhä edelleen.

Kuitenkaan en voi olla miettimättä olisinko voinut päästä pidemmälle, olisinko voinut opiskella vaikka psykologiksi tai opettajaksi tai tutkijaksi ja tehdä jotain äärimmäisen mielenkintoista työtä, matkustella tai asua ulkomailla. Asioita joista olen haaveillut ja haaveilen edelleen, mutta näin lähemmäs neljäkymppisenä niiden saavuttaminen alkaa tuntua aina vain kaukaisemmalta ja vaikeammin saavutettavalta. Olen kuitenkin aikuisiällä opiskellut lisää ja toivon, että voisin vielä edetä urallani johonkin. Työvuosia kun olisi kuitenkin vielä jäljellä. Tuntuu tuhlaukselta jättää oma älykkyyteni ja kyvykkyyteni käyttämättä ja antaa elämän valua hukkaan.

En edelleenkään pysty työskenetelemään viittä päivää viikossa. Olen käytännössä mielenterveyskuntoutuja, mutta en ole tätä asiaa työpaikallani tuonut mitenkään ilmi. Edes pomoni ei tiedä asiasta, eikä mielestäni heidän kuulukaan tietää. Minulla on melko helppo työ ja teen lyhyitä viikkoja, joten jaksan käydä töissä ja minulla jää energiaa johonkin muuhunkin. Olen siitä onnekas, että minulla on työ, josta pidän ja maailman ihanimmat työtoverit. He eivät tiedä hyväksikäytöstä, enkä aio siitä heille kertoakaan. Kirjoitin aiemmin uhriutumisesta ja se, että kukaan ei tiedä on auttanut minua näkemään itseni positiivisessa valossa, aikuisena naisena, tässä hetkessä, vailla uhrin leimaa. Olen osana normaalia yhteiskuntaa, mikä myös tuntui aiemmin mahdottomalta haaveelta. Luulin, etten koskaan pystyisi tekemään ylipäätänsä töitä, tai että minut mihinkään palkattaisiin. Näin jo elämäni syrjäytyneenä, tukien avulla toimeentulevana ja ikuisena mielenterveyspotilaana. Tuntui kuin raiskaajani olisi tuhonnut koko elämäni täysin jo silloin kun olin vasta lapsi.

Vaikeina aikoina on ollut vaikeaa nähdä eteenpäin, mutta onneksi olen jaksanut yrittää. Ja vaikka tänäänkin tunsin katkeruutta siitä etten ole saavuttanut unelmiani, voin kuitenkin tuntea myös ylpeyttä kun katson millaisen matkan olen muutamassa vuodessa mennyt eteenpäin. Se antaa uskoa myös siihen että tulevaisuudessa pääsen elämässäni lähemmäs unelmieni toteutumista ja että ne ovat mahdollisia saavuttaa kunhan vaan uskon itseeni ja jatkan eteenpäin menemistä, vaikka välillä tulenkin kohtaamaan vaikeuksia tai stressaavia aikoja.

Uhriutuminen

11.4.2017 Yleinen

Minun nimeni ei ole Maria. Siitä huolimatta ne asiat, joista puhun ovat totta ja ne ovat tapahtuneet minulle. Tai eivät ole, kerron niistä niinkuin muistan, enkä aina voi olla varma mikä on totta, mikä valemuistoja tai painajaisia.

Myöskään muiden ihmisten nimet tai jotkin yksityiskohdat saattavat olla hieman erilaisia kuin todellisuudessa. Kuten aiemmin kerroin en ole mitenkään ”valmis” ja ”täysin toipunut” hyväksikäytöstä. Enkä todellakaan ole valmis puhumaan siitä avoimesti omilla kasvoillani. En ole kertonut tapahtuneesta vanhemmilleni, vaikka uskon että he ovat osanneet epäillä että jotain minulle on tapahtunut. Olen kertonut asiasta vain muutamalle ystävälleni ja puolisolleni. Myös entisten miesteni kanssa olen keskustellut asiasta, osittain osana paranemisprosessia.

En usko että asian kuuluttaminen kaikkialla olisi minulle hyvästä. Seksuaalirikokset ylipäänsä ovat sellaisia, joissa myös uhri leimataan, enkä ole valmis kantamaan uhrin leimaa mukanani kaikkialla minne menen. En myöskään halua määritellä itseäni uhriksi. Uhriutuminen on vihonviimeinen asia, johon kannattaa jäädä kiinni, koska se alkaa helposti hallita elämää.  Silloin kun aloin muistaa tapahtuneita asioita upposin mieleni syövereihin ja jonkin aikaa todellakin näin itseni pitkälti uhrinaTottakai minä ja muut rikoksen kohteeksi joutuneet ihmiset olemme uhreja, mutta me olemme paljon muutakin. Terapeutiltani sain sanan ”Selviytyjä”, joka sanana ja määritteenä antoi minulle valtavasti voimaa mennä eteenpäin. Olen selviytynyt pahimmasta, eli itse rikoksesta, ja jo tuo sana kertoo, että tapahtunut on mennyttä aikaa. Se ei tapahdu minulle nyt, vaan olen jo päässyt siitä eteenpäin. Ainakin ajallisesti.

Uhriksi joutuminen ei ole koskaan oma valinta. Olin liian pieni ymmärtämään mitä minulle tehtiin, joten en edes osannut ajatella olevani uhri. Olin parikymmentä vuotta elänyt määritellen itseni voimakkaaksi, itsenäiseksi, rohkeaksi ja älykkääksi ihmiseksi. Luotettavaksi ystäväksi ja kumppaniksi. Yhtäkkiä havahduin siihen että olinkin koko ajan ollut tietämättäni uhri ja hetken ajan tuo uhriutuminen sai minusta vallan. Aloin nähdä itseni jotenkin voimattomana ja säälittävänä hahmona. Muisto itsestäni kyvyttömänä reagoimaan tilanteessa, jossa minulle tehdään seksuaalista väkivaltaa muutti persoonaani. Yhtäkkiä en luottanut siihen että osaisin pitää puoleni missään muussakaan tilanteessa, vaikka vuosikaudet olin vallan hyvin siihen kyennyt. Minusta oli tullut uhri.

Onneksi eräs ystäväni sanoi minulle taikasanat: ”Sinä olet nyt aikuinen nainen, eikä kukaan enää tee tuollaista sinulle.” Silloin havahduin ja totesin hänen olevan oikeassa. Nyt olen aikuinen ja tuosta tapahtuneesta on jo kauan aikaa. Olin silloin lapsi, enkä ymmärtänyt yhtään mitä minulle tapahtui. En tiennyt sen olevan väärin, vaikka olinkin hämmentynyt ja häpeissäni tapahtuneesta. Enää en ole lapsi, ja jos joku tekee minulle vääryyttä minä ymmärrän sen ja osaan sanoa ei ja reagoida siihen mitä tapahtuu.

Sain pikkuhiljaa oman persoonani takaisin. Olin taas minä. Olin seksuaalinen nainen, minulla oli mies, ystäviä, työpaikka. Olin matkustellut ja nauttinut elämästäni, eivätkä lapsuuden traumat olleet minua estäneet, enkä todellakaan ole antanut niiden estää minua sen jälkeenkään. Tottakai vieläkin välillä kirpaisee rinnasta kun tajuan joidenkin käytösmallien tai ajatusten kumpuavan noista karmeista kokemuksista, mutta alan hyväksyä ne osaksi minua ja tapahtuneen osaksi elämääni. Jokaisella varmasti on ikäviäkin kokemuksia, jotka ovat muokanneet heidän persoonaansa, olipa kyse sitten köyhyydestä, väkivallasta, sairaudesta, koulukiusaamisesta tai jostain muusta. Minun kohdallani kyse on lapsuuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja se siitä. Jatkan elämääni omana itsenäni, kaikkine hyvine ja huonoine piirteineni.