Selaat arkistoa kohteelle tyttö.

Tervetuloa blogiini !

30.3.2016 Blogi

Tervetuloa blogiini ! Täällä kirjoittelen mitä milloinkin nyt sattuu mieleen tulemaan. Olen myös youtubessa Mirjami julle julsku nimellä bloggaan siellä blogi videoita ! Muita tietoja minusta löydätte blogistani.

Pyyhe kehään olo

19.2.2016 Yleinen

Mennyt viikko on mennyt kutakuinkin juuri niin paljon metsään kuin vain voi. Hillittömiä raivokohtauksia osastolla, imee kaiken negatiivisen muista nuorista ja ollessaan ilmeisesti nuorin osastolla niin opeteltavaa tuntuu riittävän. Ei niin toivottua mutta jollain tavalla odotettua. Keskiviikkona käytiin ja uhma oli juuri niin iso kuin se nyt voi 13-vuotiaalla olla.  Raivon vallassa kuitenkin avautui mikä mieltä painaa, valitettavasti se kuulosti kovasti opetetulta ja kuin äitinsä suusta (avioero 6 vuotta sitten ja kuinka minä olen niin nopeasti uuden rakkauden löytänyt)

Torstaina sitten putosikin kunnon pommi kun tyttö ilmoitti haluavansa muuttaa takaisin äidilleen ja muutto minun luo oli vain halu saada minut onnelliseksi (kuinka taas tuntuu opetetulta lauseelta) Seuraava yö menikin sit valvoessa (tähän saakka olen nukkunut yllättävänkin hyvin) ja miettiessä miten tytön tulevaisuus lähtisi mahdollisen muuton jälkeen laskuun. Kaikki mitä näiden reilu kahden vuoden aikana on saatu opetettua perushygieniasta kouluun keskittymisen ja tärkeyden ymmärtämiseen. Valitettavasti tytön perusluonne on aika laiska ja jollei asioita seurata ja valvota niin taatusti näistä tullaan luistamaan.

Tänään perjantaina olinkin osastolle yhteydessä ja viime aikojen tyyliin asenne oli vähintään huono.

Mutta se lapsesta ja olenkin ihmetellyt ja pettynyt melkoisesti tähän osastoon koska kuitenkin näin peruskoulu pohjalta olen ymmärtänyt että rytmi on kaiken A ja O näissä hoidoissa. Sairaalakoulu löytyy jossa tytön pitäisi käydä mutta hoitajan suusta kuultuna kun kysyin koulun pakollisuudesta ”no kylläö se tärkeää on mutta ei me sinne ketään kanneta” SIIS MITÄ HELV……. eikö auktoriteettiä ole sen vertaa että nuoren saa sängystä ylös ja kouluun??????? Oppiminen on muutenkin hiukan haasteellista ja tarvitsee tietyn määrän tukea niin likka on nyt kutakuinkin sen verran perässä koulunkäynnistä mitä osastolla on ollut :-(

Toinen asia joka jaksaa ihmetyttää, kuinka nuori päästetään viikonlopuksi lomalle vaikkei ole käynyt koulua, ei ottanut hoitoja vastaan ja käytös on muutenkin päin helvettiä. Tämän päivän jumalaton raivoaminen ja lepositeisiin joutuminen ei vaikuta millään lailla kunhan tyttö on 5 minuuttia kunnolla kun lääkäri tekee arvionsa. Näkisin viikonloppu vapaat taikka iltavapaatkin olevan palkinto joka saavutetaan hyvällä käytöksellä.

Nämä osaston ihmettelyt ja kun siihen lisätään lapsen äidin ilmeinen kostoretki minua kohtaan lapsen kautta on saanut eilisillasta asti tuntemaan hirvittävää avuttomuutta toivottomuutta ja luovutus fiilistä. Jos minulle nyt haluaa pahaa ja kostaa kaikki patoutumat niin go right ahead mutta jättäis lapsen rauhaan eikä vaikeuttaisi hänen elämää, tyttö kuitenkin täysin syytön tähän kaikkeen loppupeleissä on.

 

Jaksaminen on todella koetuksella tällä hetkellä

Ensirakkaus

5.12.2015 Yleinen

Pappa ohjeisti minua ollessani vielä pikkutyttö; ” jos ei oo ihan varma mihi on mänöillää tai mitä on tekkeillään, on hyvä pittee semmonen tuumailutauko”. Pappa piti niitä tuumailutaukoja aika usein ja jotenkin nään ehkä omassa isässäni ajoittain samoja piirteitä. Ehkä sen vuoksi oli Mirkunkin jo korkea aika jatkaa sitä perinnettä ja ottoo pien tuumailu tauko.

Olen saanut tosi paljon palautetta kirjoituksistani, iso kiitos siitä. Palautteen myötä aloin kuitenkin pohtimaan mikä suunta tällä blogilla on. Miksi aloin alunperin tätä kirjoittaa. No reilun viikon tässä tuumailtuani, tulinhan mie johonkin tulokseenkin. Haluan avata kirjoittamalla ajatukset ja tapahtumat joita päässäni pyöritän ja muistoissani on. Asioita, jotka saa täysin yllättäen mieleen tullessaan hymyn nousemaan huulilleni tai sellaisen myötähäpeän tunteen vielä vuosien jälkeen, että punastun pelkästä muistosta. Asioita on kuitenkin niin paljon, että jotenkin niitäkin täytyy jaotella etten kirjoita sellaista sekemetelisoppaa ettei siitä saa mitään tolkkua lukiessaan. Jostain on kuitenkin aloitettava.

Aloitan siis miehistä. Ihan vaan koska niitä on ollut niin saatanasti ja niistä riittää kerrottavaa :D Mietin eilen ystäväni kanssa, olisiko hyvä otsikko ”miehet elämässäni” vai ”kaikki v%&¤#ks menneet suhteet”. No ehkä se otsikko syntyy sitten myöhemmin. Aloitetaan, oletko valmis?

Vitsailen usein lauseilla ”nuorena se on vitsa väännettävä” tai nuorena kun lähtee merille, niin ehtii paljon enemmän”. No, ehkä siinä vitsissä on puolitotuus. Olin muistaakseni 10v. Koulusta alkoi kesäloma ja lähdin mummoni kanssa mökille kesäloman viettoon. Parin päivän uimisen ja kalastelun jälkeen olin jo kyllästynyt ja valitin mummolle kun ei ole tekemistä. Mummo kertoi, että naapurin vuokramökille oli tullut uudet vuokralaiset ja hän oli nähnyt siellä suunnilleen minun ikäisen tytön pihalla, että mennä häntä kyselemään. Koska uusiin ihmisiin tutustuminen oli jo silloin suhteellisen vaivatonta minulle, painelin mökin pihaan muina tyttöinä etsimään uutta tuttavuutta. Pikkasen tais lirahtaa pissiä housuun kun mökin kulman takaa pyyhkäsikin eteeni sellainen kerrostalon kokoinen koira joka eritti kuolaa muutaman kymmenen litraa minuutissa ja näytti aikalailla siltä, että eläppäs minimirkku tule minun pihoille rallattelemaan. Jähmetyin niille sijoilleni, enkä ehkä uskaltanut edes hengittää. Olin suht varma että koira popsii minut suihinsa, eikä jätä minusta jälkeäkään, joten kukaan ei saa koskaan tietää mihin katosin. Huh, onneksi kuitenkin pelastuin. Nimittäin heti pian koiran perästä juoksi poika joka kovaan ääneen komensi koiraa ja ystävällisesti hymyili minulle ”ei se ole vihainen, se on vaan utelias”. Pokkana vastasin pojalle tienneeni kokoajan ettei se ole vihainen ja en minä sitä pelännyt.. enpä! Poika esitteli itsensä Timoksi ja naureskeli minulle, koska varmasti huomasi miten hikikarpalot kimalteli otsallani, pelosta. Vasta kun koira asettui makaamaan Timon jalkojen viereen sain kerrottua asiani miksi heidän pihoillaan hiippailen. Timo kertoi muiden perheensä jäsenien olevan kauppareissulla, mutta tosiaan hänellä on sisko joka varmasti olisi mielissään minun tarjoamasta seurasta. Jäin istumaan heidän mökin terassille odotamaan sitä siskoa ja juttelemaan Timon kanssa. Siinä jutelessa vasta huomasin, että poikahan on suunnilleen minun ikäinen, ehkä vuoden tai pari vanhempi ja todella söpö! Ihan outoa murretta se puhui, mutta voi että se hymy. Olin ihan myyty siltä istumalta. Onneksi tunne oli molemmin puoleinen. Olin kohdannut ensi rakkauteni ja voi pojat mikä kesä siitä tulikaan. Okei, hei oltiin 10 ja 12 vuotiaita, että ei nyt ihan sellanen rakkauskesä. Mutta sellanen, kun sen ikäisillä olla saattoi. Käveltiin käsikädessä, hihiteltiin, ehkä vähän pussattiin salaa, tuijoteltiin toisiamme silmiin.. Aah, voi että näin jälkikäteen kun miettii.. se puhdas lapsen mieli joka ei osannut epäillä mitään, ei pelätä mitään, nautti vaan täysillä siitä hetkestä ja ihmisestä. Sellaisen hetken kun saisi näin aikuisena kokea vielä joskus :)

Se kesä meni tietenkin ihan liian nopeasti ja voi sitä surua mikä oli kun Timon vanhempien loma loppui ja heidän piti lähteä kotiin. He asuivat aivan toisella puolella suomea, monen sadan kilometrin päässä. Olin varma etten nää Timoa enää koskaan sen jälkeen. Me pidettiin yhteyttä kirjoittamalla. Niin, sellaisia ihan oikeita käsinkirjoitettuja kirjeitä ;) Ei ollu paljon sähköposteja mitä lähetellä, eikä facebookkeja mistä katella kuvia. Kävin tämän muistelun innoittamana varastosta hakemassa salaisen pussukan jossa on kaikki kirjeet, päiväkirjat ym. säästettynä vuosien ajan. Löysin sieltä ensimmäisen kirjeen minkä olen saanut Timolta:

Moi M. Olen monta kertaa meinannut kirjoittaa. Mutta se on aina jäänyt haaveiluksi. Rakas m, ollaan vaan kirjekavereita. Eihän minulla ole ketään toista koska sinä voitat ne kaikki kauneudella, mukavuudella ja ystävyydellä ja rakkaudella. M minun on sinua ikävä. Toivottavasti näen kauniin naamasi ja kuulen kaunista ääntäsi. Minä en ikinä lopeta ellet itse lopeta kirjoittamista. Kirjoita pian. Timo         Loppuun on piirretty sydän, jonka lävistää nuoli.

Harmi etten muista mitä olen kirjoittanut takaisin. Mutta tuli seuraava kesä ja Timo perheineen palasi samalle mökille. Se kesä oli ehkä vielä edellistä kuumempi. Oltiin jo vähän kasvettu ja ainakin omasta mielestä tiedettiin kaikesta kaikki. Saattoi sitä pussailuakin olla vähän enemmän ;) Ja taas syksyn tullen oli eron aika. Varastosta löytämistäni kirjeistä voisin päätellä, että sillä kertaa yhteyden pito on jäänyt aikapaljon vähemmälle. Timon siskon kanssa ollaan lähetelty kirjeitä talven aikana ja sieltä on hienosti tullut minulle infoa heidän tulemisestaan vielä kerran mökille kesäksi. Sitten heidän oma mökki valmistuisi lähelle kotia ja he ei enää tulisi savoon. No me otettiin siitä viimeisestä kesästä Timon kanssa kaikki irti. Vietettiin enemmän aikaa kahdestaan kun aiemmin ja kyllä meillä oli hauskaa. Ei tullut sinä kesänä nukuttua kovin montaa tuntia. Olin niin korviani myöten rakastunut siihen poikaan, että muistan sen tunteen vieläkin mikä hänen vieressään ollessa oli. Eihän siitä ole kun parikymmentä vuotta aikaa :)

Viimeisen yhteisen kesäloman jälkeen lähdin heille kylään. Äiti ja iskä meni jonnekkin omalle retkelle ja veivät minut samalla Timon luo. Timon sisko, isoveli ja vanhemmat oli tosi mukavia ihmisiä ja heidän kanssa oli niin helppo ja rento olla. Oli jännittävää päästä heille kylään, se tuntui kuitenkin niin eriltä kun loma ja mökki. Muistaakseni olin siellä viikonlopun ja lähdin junalla kotiin. Siitä viikonlopusta jäi kaksi asiaa mieleen. Toinen jääköön Timon ja minun väliseksi ja toinen on se, kun juna-asemalla halasin Timoa hyvästiksi ja jostakin, jotenkin tiesin sen olevan viimeinen kerta kun me nähdään. Yritin purra hammasta ja olla reipas kun Timon isä seisoi vieressä, mutten mahtanut mitään kun kyyneleet valuivat pitkin poskia. Olin nenä kiinni junan oven ikkunassa ja vilkutin niin kauan kun vaan näin Timon laiturilla. Ja se tosiaan oli viimeinen kerta kun hänet näin. Elämäni ensimmäisen rakkauden.

20151205_133045

M

Eräs tarina

4.8.2015 Totta vai tarua, Yleinen

 

Kierteli outo ukko kylän teitä. Lapset eivät tämän miehen lähelle uskaltaneet tulla, koska he pelkäsivät tätä ukkoa. Ei ukko ollut mitenkään vaarallinen mutta hän oli muuten vaan pelottavan näköinen. Vaatteet hänellä olivat resuiset ja likaiset. Lierilakki jossa oli jo osa reunasta ratkennut. Kädessä hänellä oli keppi joka oli pitkä.

Tarina kertoi, että tämä mies oli kohdannut suuren onnettomuuden. Hänen perheensä olisi kuollut tulipalossa. Kukaan ei varmaksi asiaa tiennyt. Jostain vain oli tämä tieto tullut. Eikä kukaan tiennyt missä tämä ukko asui. Mikä oli tämän miehen tehtävä, miksi hän kiertelee kylien raitteja reppu selässään.

Nyt tämä mies asteli Kilonkylän hiekkatietä kyläkaupan ohi. Ihmiset kaupassa katselivat miehen hidasta kävelyä. Ja kun mies oli mennyt jo mutkan taa, alkoi kaupassa taas tavanomainen puheen sorina. Jokainen koitti kertoa uutta tietoa mitä olivat jostain kuulleet. Ja sitten niitä asioita päiviteltiin ja jopa joku oli sitä mieltä, että tuollainen ihminen pitää laittaa putkaan. Joku terävämpi ihminen kerkisi kertomaan, että mistä te sitten tätä ihmistä syyttäisitte. Joku huusi siihen, että kun se pelottaa meitä. Vai pelottaa, mieshän kävelee aivan rauhassa pitkin tietä. Ei hän ole ainakaan minun tietääkseni ketään ahdistellut.
Pikkuhiljaa kaupassa alkoivat taas ihmiset keräilemään koreihinsa ruokatavaroita. Tietenkin pieniä juttuhetkiä vielä käytiin ostosten lomassa, mutta melkein tämä asia jo unohdettiin kokonaan.

Mies kuitenkin jatkoi tiellä hiljaista kävelyään. Paikkakunnan pojatkin antoivat tämän miehen olla rauhassa, koska kotona oli heitä varoitettu. Varoitettu vain siksi, että kun kukaan ei tiennyt, onko hän vaarallinen muille ihmisille. Ehkä väsymys alkoi miestä painaa ja hän kipusikin pienen ojan yli metsän puolelle ja istui kannon päälle. Siinä mies istui ja katseli luontoa, laittoi vielä käyrän piipun palamaan. Tuprutteli piippuaan ja päästeli suuria savuja suustaan ulos. Kaikki oli rauhallista. Ihmiset kävellen ja pyörillään ajelivat ohi ja eivät edes uskaltaneet katsoa tätä miestä.

Paikkaa lähestyi pieni tyttö. Tyttö oli kuin prinsessa pienessä koltussaan. Hän keräili ojan varresta kukkia äidilleen. Tyttö huomasi miehen istumassa kannon päällä. Hän jäi katsomaan miestä. Hän katseli ja katseli ja viimein kysyi, “Oletko sinä joulupukki”. Mies otti piipun pois suustaan ja katsoi tyttöä. “En, en minä ole joulupukki”. “Ai, luulin kyllä kun sinulla on noin pitkä parta. Miksi sinä sitten siinä istut”. “Jaa ettäkö miksi istun tässä”. Tyttö nyökytteli päätään. “Minä olen niin väsynyt, että siksi huilaan tässä. Lepuuttelen hiukan jalkojani”. “Tule meille, meillä on yksi sänky vapaana, voit siinä nukkua”. “Voi sinua tyttö, en minä uskalla tulle teille. Sinun vanhempasi voivat suuttua”. “Eivät ne mitään suutu. Mulla ei ole ketään kaveria. Äiti ja isä vain piirtävät tauluja, ei ne keriä olla mun kanssa. Tule tänne, mennään meille”.

Mies nousi epäröiden pystyyn. Tyttö käsi suorana odotti miehen tuloa tielle. Ja kun mies pääsi tielle otti tyttö häntä kädestä kiinni ja he lähtivät kävelemään tytön kotia kohden. Heitä vastaan käveli ihmisiä jotka olivat aivan kauhuissaan. Ihmiset kun pääsivät kaupalle kokosivat he miehistä joukon joiden tarkoituksena oli mennä pelastamaan tyttö tämän miehen kynsistä.

Tyttö ja tämä mies olivat päässeet jo tytön kotiin. Tyttö, jonka nimi oli Aliisa, pyysi miehen istumaan keinuu ja hän itse kävi sanomassa vanhemmilleen, että hänellä on kaveri pihalla. Vanhemmat vain sanoivat, että “Leikkikää sitten siististi ettei tule mitään vahinkoa”.

Aliisa nousi miehen viereen keinuun ja he keinuivat siinä hetken. “Mitä me leikittäisi. Leikitäänkö piilosta.” “Mitähän se sellainen leikki oikein on,” kyseli ukko. “Toinen menee piiloon ja toinen hakee ja sitten kun löytää, niin toinen menee piiloon”. “Taidan minä sitten sitä osata”: Ensin meni Alisa piiloon ja ukko piti kättään silmien edessä. Alisa huusi, “Saa hakea”. Mies nousi keinusta ja lähti hakemaan tyttöä. Alisan isä huomasi jonkun menevän ikkunan alta mutta hän luuli sen olevan Alisan kaverin, jonkun tytön tai pojan. Hän jatkoi taulun piirtämistä.
Viimein ukko löysi tytön ja sitten meni ukko piiloon ja tyttö haki. Ukko ei löytänyt niin hyvää piiloa, että tyttö löysi hänet heti.

Sitten taas keinuttiin. Ukko kysyi, että haluatko kuulla erään tarinan. “Joo mä tykkään kaikista jutuista. Isäkin kertoo mulle satuja, ne ovat kivoja.
Ukko otti paremman asennon ja alkoi kertomaan tarinaa. Alisa otti miehen kädestä kiinni ja nojasi miehen kättä vasten. Ja niin mies alkoi kertomaan tarinaansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

“Tapahtui kauan, kauan sitten näin.
Oli syksyinen ilma ja lehtiin oli tullut jo kauniita värejä. Osa lehdistä oli vielä vihreitä, mutta suuremmaksi osaksi olivat lehdet keltaisia ja jossain oli jo hiukan punaistakin väriä. Luoja oli antanut taas meille ihastuksen kauniit syksyn värit. Pienessä mökissä asui kaksi nuorta aikuista ihmistä joilla oli pieniä lapsia kaksi. Vanhin tyttö oli sinun ikäinen ja poika oli vähän nuorempi. He asuivat onnellista elämää ja heillä oli suuri köyhyys aina vieraana. Kuitenkin he jaksoivat vaan hymyillä, vaikka koskaan ei tahtonut tietää, mistä seuraavan aterian perheelle laittaisi.
Mies sai aina joskus pieniä töitä. Usemmiten hän kaatoi puita, oli siis metsämies. Mutta aina vain he jaksoivat olla onnellisia. Iltaisin molemmat vanhemmat laittoivat kädet ristiin ja kiittivät aina tästä päivästä, että ovat saaneet elää yhdessä Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa.

Niin päivät vain kuluivat, vaikka elämä ei antanutkaan sitä rahallista onnellisuutta niin paljon kuin he halusivat. Mies sai aina välillä jotain töitä. Ja äitiäkin avustettiin joskus pienillä kangaspaloilla, joita kyläläiset antoivat. Niistä äiti neuloi lapsille vaatteita. Mökki oli huonossa kunnossa. Se oli kylmä ja kun vielä mökki sijaitsi aivan metsän keskelle, ei auringon valokaan ylettynyt ikkunoista sisään lämmittämään. Mutta kaikista vanhemmat kiittivät aina Jumalaa. Kädet ristittiin joka ilta kun lapset olivat jo vuoteessa.

Näin elettiin ja lapsille tehtiin puusta pieniä leluja. Aina kuitenkin vanhemmat jaksoivat lähteä auttamaan toisia asukkaita jotka apua tarvitsivat. Ja myöskin heitä autettiin aina jokaisen mahdollisuuksien mukaan. Siihen aikaan ei ollut kenelläkään paljon rahaa. Maasta piti saada perunoita ja muita juurikkaita, että aina oli jotain ruokaa mitä suuhun pystyi laittamaan. Mutta ei heidän mökin ympäristöön voinnut edes kasvimaata laittaa. Puiden paksuja juuri kulki maassa niin tiuhaan, ettei niitä uskaltanut hakkaa poikki. Tälläinen kohtalo oli heille annettu. Mutta tästäkin he olivat onnellisia. He uskoivat, että joskus heillekin annetaan vielä parempi mahdollisuus.

Lasten nimet olivat Anniina ja Jeremias. Anniina oli tullut jo kouluikään, että vaatteita tarvittiin enemmän ja lämpöisiä vaatteita.
Isällä ja koko perheelle oli potkaissut onni. Isä oli saanut ison metsätyön hiukan pidemmältä kodista. Hän joutui nukkumaan eräässä metsämökissä aina viikon. Työstä sai rahaa, joka oli nyt heille suuri onni.

Isä oli ensimmäisen tilin saannut ja oli tulossa kotiin tilipussin kanssa. Kun hän oli jo lähellä kotia, huomasi hän sankan savun nousevan keskeltä metsää. Hän kiirehti kovaa vauhtia kohti kotia. Ja aivan jo kodin lähellä hän huomasi oman kodin olevat ilmiliekeissä. Hän huusi vaimoaan ja lapsiaan mutta ketään ei näkynyt missään.
Tuli oli vallannut heidän kotinsa, sinne ei voinut enää mennä kun tuli piiskasi taloa joka puolelta. Hän heittäytyi polvilleen ja laittoi kädet ristiin itkien ääneen. Välillä hän nosti katseensa ylös ja hän näki vaimonsa ja molemmat lapsensa nousevan ylös taivaaseen. Isä huomasi, että heillä olisi ollut siivet kun he nousivat ylös kohti taivasta. Hän oli menettänyt perheensä. Isän päässä pyöri vain yksi asia, miksi. Miksi meille kävi näin.

Kyläläisiä kokoontui isän ympärille. Jokainen suri tätä hirvittävää tapausta. Nyt ei asialle enää voinut mitään. Eräs mies otti tämän surevan isän kotiinsa kun miehellä ei ollut enää koti eikä perhettä. Seuraavana päivänä menivät kyläläiset katsomaan hiiltynyttä, palannutta miehen kotia. Raunioista löytyi palanneet ruumiit. Löytyi hänen vaimonsa ja molemmat hänen lapsensa.

Suuri suru lannisti miehen totaalisesti. Töihin hän ei pystynyt. Miehestä tuli kulkuri.
Kun hänen rakas perhe on siunattu haudanlepoon, lähti isä kävelemään pitkin teitä. Hän käveli ja käveli, nukkui missä milloinkin. Hän olisi halunnut puhua ihmisten kanssa, mutta ihmiset karttoivat häntä. Nyt hän oli aivan yksinäinen. Hän olisi halunnut puhua jonkun kanssa tästä suuresta surusta. Mutta kaikki ihmiset karttoivat häntä. Lapsista hän piti. Joskus hän pääsi lapsille jotain puhumaan mutta heti kun vanhemmat huomasivat tapahtuman, hakivat he heti lapsensa hänen luotaan pois. Nyt oli perheensä menettänyt isä vailla ketään ihmistä. Kenellekkään hän ei pystynyt puhumaan, sillä hän oli hylkiö toisten ihmisten silmissä.

Pieni Alisa tyttönen oli nukahtanut miehen vieressä. Pää nojaili miehen käsivartta. Ei ollut mies huomannut niitä miehiä jotka olivat tulleet keinun taakse tarkoituksena häätää tämä mies matkoihin. Mutta miehet jäivätkin kuuntelemaan miehen tarinaa. Useampi mies itki, ja jokainen pyyhki silmäkulmiaan kuivaksi salaa. Jopa tytön vanhemmat olivat tulleet kuuntelemaan tarinaa keinun taakse. Heilläkin oli tarkoitus ajaa mies pois pihasta, mutta olivat myöskin jäänneet kuuntelemaan miehen tarinaa.

Mies katsahti taakseen. Hän nosti tytön syliinsä ja lähti pientä tyttöä kantamaan hänen äitiään kohden. Tytön isä otti tytön syliinsä. Mies pyysi anteeksi ja lähti kävelemään pihasta pois kostunein silmin. Tytön äiti juoksi miehen perään ja otti miehen kädestä ja ohjasi miehen takaisin pihaan. Mies ohjattiin sisälle jonne tuli myöskin isä tyttöä kantaen. Tyttö heräsi sisään tullessa ja meni heti kulkurimiehen luo. “En jaksanut kuunnelle kertomusta aivan loppuun. Minua alkoi nukuttamaan. Kerro se vielä”. Aliisan äiti pyyteli, että jos nyt kulkuri juo ensin kahvia ja vähän leipää. Aliisa innostui ja pyysi kulkuria jäämään tänne. Haluaisin leikkiä sun kanssa. Vanhemmat katsoivat toisiaan ja Alisan isä kysyi, että “Mitenkäs olisi jos jäisit tänne meidän luokse asumaan. Ensiksi käytäisiin vaikka saunassa ja multa löytyisi hiukan puhtaampia ja ehjiä vaatteita.

Ehdotus tuntui hyvältä. Hän pyysi käydä ensin ulkona kun hänellä on vielä eräs asia kerrottavana. Mies meni ulos, polvistui talon seinustalle. Hän laittoi kätensä ristiin ja kiitti Jumalaa tästä onnenpotkustaan. Hän kiitti myöskin vaimoaan ja lapsiaan. Kulkuri painoi päänsä hetkeksi alas ja nosti sitten päänsä uudelleen ylös. Hän näki erään puun heiluttavan oksiaan oikein kun olisi ollut suurikin tuuli. Mikään muu puu ei heilunut. Kulkuri tiesi, että hänen perheensä on seurannut häntä koko matkan ajan. Kulkuri nousi ylös ja suuntasi kulkunsa takaisin sisälle. Hän halusi kiittää talon aikuisia ja tuota pientä tyttöä, jonka rohkeus sai hänen tulemaan tänne. Tähän ainoaan oikeaan paikkaan, jossa tuntui ihmisillä olevan suuri sydän.

Kulkuri jäi asumaan maalari perheeseen. Tytöllä oli hauskaa kun hän oli saanut leikkikaverin. Myös kulkurilla oli hauskaa tytön kanssa. Näin hän oli leikkinyt omien lastenkin kanssa ennen. Iltaisin hän kävi laittamassa kätensä ristiin ja loi kiitosta Jumalalle. Jokaisena iltana hän tunsi, että joku muukin oli huoneessa.

Muutaman viikon päästä oli Alisan isälle tullut ajatus. Hän kysyi lupaa saada kirjoittaa sen saman tarinan minkä kulkuri oli keinussa kertonut, kirjaksi. Suostumuksen hän oli saanut ja kirjaa kirjoitettiin kaksi vuotta. Sen tekemisessä oli koko perhe apuna. Ja viimein kun kirja oli valmis ja se oli saanut painosluvan. Nyt sen julkistamista odoteltiin innolla. Ja viimein oli kirja valmis. Kirjan levitys alkoi, ja siitä olivat kiinnostuneita myöskin ulkomaalaiset kirjakaupat. Kirjasta tuli menestys, ja sitä myytiin monessa maassa kotimaan lisäksi. Kaikki siitä saadut rahat talletettiin kulkurin tilille. Sillä hänen ne rahat piti saada. Jokainen kuitenkin tiesi, että kirjan kertomus koski juuri tämän kulkurin ja hänen perheensä elämää.

piki

”Koko Ruotsi pysähtyi” – poliisin koskettava kirjoitus Lisasta leviää netissä

15.6.2015 Yleinen

Kuolleena löytyneen 17-vuotiaan Lisan kohtalo järkyttää Ruotsissa. Tyttö katosi viikko sitten sunnuntaina, ja hänen löytämisekseen käynnistettiin iso operaatio.

” – Iso mies, jonka selässä lukee poliisi, istuu ja itkee ulkorakennuksen takana. Kalpea teknikko tuijottaa tyhjyyteen ja koiraohjaaja on haudannut kasvonsa koiran turkkiin. Paikka on Kinnekulle ja tieto Lisasta tuli hetki sitten, Sara kirjoittaa Östra Skakaborgin poliisilaitoksen sivuilla. ”

Jutun voit lukea täältä MTV3 sivuilta

Annikki ja Eevertti

24.5.2015 Niin ostettiin talo markalla, Yleinen

Kuvat, jossa kesä pyrkii Hyvinkäälle.

 

Illallinen oli syöty ja Eevertti pyyhkäisi suupieliään kämmenen selkämyksellään. Röyhtäisy antoi ruuan päälle kiitoksen laulun. Perhe oli taas syönyt aivan hiljaa, niin kuin tapana oli tässä pöydässä. Edes lapsien oli pysyttävä hiljaa ja syöntivälineitä ei saanut liian kovaa lautasen pohjaan kilauttaa. Kilautuksista ja puhumisesta tuli lapsille rangaistus. Ainoa rangaistus oli se, että kuka tälläisen kilautuksen pöydässä päästi joutui nousemaan pöydästä pois ja menemään rappusille istumaan siksi aikaa kun toiset olivat ruokansa syöneet. Oli sitten kesä tai talvi, se oli oikeastaan ainut rangaistus tässä perheessä. Vaimo Annikki ei uskaltanut lapsille mitään rangaistuksia tai tyyräämisiä antaa vaikka useasti tekikin mieli. Eevertillä oli tässä talossa se lain koura jota hän hillitysti käytti.

Pieni maapaikka oli viljeltävänä tällä perheellä. Eevertin ja Annikin lisäksi oli lapsia viisi. Kustaa 8 vuotta, Lasse 7, Viljo 5, Timo 4 ja Anni 2. Jostain kumman syystä oli lapsijoukkoon syntynyt vielä tyttökin. Joskus siitä olivat kyläläiset puhuneetkin, mutta kaikki tuntui olevan vain arvailuja, noin suunnilleen.
Eräs syy arvailuihin oli se, että Eevertti olisi ollut silloin oikein kovassa kännissä kun olisi tämä viimeinen tyttö laitettu aluilleen.
Toinen arvaus oli tullut siitä kun maapaikoissa kävi töitä kyselemässä nuorehko mies. Tämä mies oli käynyt tällä Raunosenkin tilalla. Tai ei tämä mikään tila oikeasti ollut. Tämä oli sellainen takapihan kivinen pieni maapaikka. Ja silloin kun tämä mies oli käynyt, oli Eevertti pellolla kääntämässä kiviä. Eihän Eevertillä töitä ollut, tai oli tietenkin mutta ei ollut varaa siitä mitään palkkaa maksaa. Annikki oli silloin kuulemma ollut pyykkiä pesemässä saunalla. Kaikki siitä eteenpäin olikin sitten arvailua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivät kuluivat kiviä käännellen kun uutta peltoa piti tehdä. Osa kivistä oli niin suuria, että ei niitä yksi mies saanut vieritettyä mihinkään. Niinpä oli vain kiven viereen kaivettava niin syvä monttu, että kivi pienellä väännöllä sinne mahtui kepeästi putoamaan. Sitten vain maata päälle, että pystyi vilja taas kasvamaan. Neljävuotias Timo ihmetteli isänsä työtä, että miksi isä laittaan kiven maahan kasvamaan. Äiti koitti Timoa valistaa, etteivät kivet kasva vaikka ne maahan upottaakin. “Kasvaahan, kun mekin aina joudumme kiviä pellolta keräämään kun isä pienentää maata”. Tälläinen elämä oli Raunosen perheellä. Mikään päivä ei tuonut mitään helpotusta tai onnea. Jos ei nyt lasketa lasten uusien hampaiden tuloa tai maitohampaan lähtöä. Eevertti väänteli kiviä pellolta. Annikki koitti vähäisistä varastoista tehdä ruokaa. Pestä pyykkiä ja katsella vähän lasten perään. Ei ollut herkkua heidän elämänsä.

Kylän muut viljelijät koittivat tulla auttamaan Eeverttiä, että hänkin saisi joskus hiukan huilata. Mutta ei isäntä apua tarvinnut, sillä hän oli katkera. Evertin isä oli aivan naapurissa suuressa maapaikassa töissä. Tämä mökki oli ollut tämän tilan rengin asunto. Siinä Evertin isä oli ikänsä asunut ja tietenkin Eeverttin ja muiden sisarusten kanssa. Lopulta kun hänen isänsä tuli eläkeikään oli isäntä antanut yhdellä markalla asunnon Eevertin isälle. Kauppakirjat oikein tehtiin, että kaupasta tuli virallinen. Kiviä kerättiin silloinkin, että hänen äitinsä sai edes oman kasvimaansa. Tästä Eevertti oli katkera kun hänen isänsä ei muuttanut pois tästä paikasta. Olisi ainakin ostanut jonkun pienen mökin jossa ei olisi ollut kiviä. Kivistä oli tämä nykyinen isäntä katkera. Eihän kukaan tämmöistä mökkiä osta, ainakaan vielä. Ensin pitää saada kivet pois pellolta. Ja isäntä väänsi ja väänsi kiviä. Välillä kun tuntui, että kaikki kivet olivat jo loppuneet, otettiin hevosen perään kyntöaura. Mutta tuskaisaa oli kyntäminen kun kiviä tökki auran kärkeen. Sitten taas kaivettiin kiviä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syksy läheni ja lapsille piti saada lämpöisiä vaatteita. Vielä olisi sitä samaa kangasta jota eräs naapurin muori oli Annikille salaa tuonut. Siitä sitä vielä ehkä yhdet vaatteet lapsille tekee.
Annikki kokeili kaavoja vanhoihin vaatteisiin. Hiukan piti suurempia tehdä kun olivat taas lapset kasvaneet. Hyvin kangas riitti vielä näihin pukuihin. Sitten otettiin neula ja lankaa ja Annikki istui pöydän viereen neulomaan kangaspaloja yhteen. Ensin harsittiin pitkällä pistolla ja kokeiltiin vaatetta vuorotellen lasten päälle. Ja kun puku oli sopiva alkoi Annikki neulomaan kappaleita kunnolla kiinni. Siinä istui talon emäntä pöydän vieressä ja neuloi ja neuloi. Työn katkaisi vain nukkuminen ja ruuan laitto. Sitten taas neulottiin.

Lopulta oli kaikki lasten puvut valmiina. Illalla kun koko perhe oli sisällä alkoi pukujen sovitus. Nythän kaikilla oli samanlainen puku, niin Annikki olikin laittanut puvun sisäpuolelle nimen etummaisen kirjaimen tunnistamaan kenen puku oli. Eevertti kuiskasi vaimolleen, “Mitähän koulussa toiset oppilaat sanovat”. Mutta siitä ei nyt kannettu huolta kun oli vain saatava talveksi lämmintä päälle pantavaa.

Eevertti käänteli viimeisiä isoja kiviä maanpoveen. Ainakin hän uskoi niin olevan. Tietenkin pienempiä kiviä tulee aina esiin kun maata kyntää tai pienentää. Mutta nyt tuntui siltä, että pitäisi jostain saada syysohraa, jonka voisi kylvää maahan ennen pakkasia. Piti lähteä kerjuulle, jos jostain siemeniä löytyisi sen verran, että tämän maan saisi kylvettyä.
Eevertti kulki talosta taloon, vaan ei siemeniä löytynyt. Kaikilla olisi ollut halua häntä auttaa mutta kun ei vaan siemeniä ollut. Viimeiseksi hän jätti suuren naapuri-talon, jonka isäntä oli Evertin isälle tämän paikan myynyt. Naapuritalon isäntä oli kiinnostunut Eevertin paikasta oikein tosissaan. Hän pyysi naapurin astumaan salin puolelle nojatuoliin. Samalla hän kaatoi kahteen lasiin jotain alkoholia, joka ruskealta vaikutti. Edellisestä kaupasta keskusteltiin jossa pienen paikan hinta oli markan. Isäntä kertoi ehdoista joita tähän kauppaan oli liitetty. Eevertti nosteli olkapäitään eikä tiennyt ehdoista mitään. Naapuritalon isäntä ihmettelikin, ettei Eevertti niistä mitään tiennyt, kuitenkin hän uskollisesti kiviä käänteli pellolta pois. Tässä oli ollut sellainen ehto, että kun kivet on pellolta hävitetty, ostaa naapuri hyvällä hinnalla tämän paikan takaisin. Pienen talon isännälle nousi hikikarpalot otsalle. Joko Jumala oli kuullut hänen rukouksensa. Ison tilan isäntä kaatoi toisen lasin täyteen viinaa, josta Eevertti otti heti kulauksen kun suuta kuivasi hirvittävällä tavalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä oli vielä toinenkin maininta. Ja se oli se, että avustan uuden asunnon ostamisessa, jos nykyinen paikkasi myydään minulle. Eevertti ei saanut oikein kunnollisia sanoja muodostettua, ja niinpä änkytykset värittivät hänen kertomuksensa.
Isontalon isäntä jatkoi vielä asiaa eteenpäin.. Jos hän maksaa tästä sinun nykyisestä tilasta 40 tuhatta markkaa. Ja hänellä olisi tiedossa toinen talo jossa on maata n. puoli hehtaaria. Asunto pitäisi olla kaikin puolin hyvässä kunnossa. Talosta löytyy käsipumppu, että vettä voi pumpata sisälle ja yksi viemäri, josta voi likavedet laskea pihalle. Ja vielä ehdotan, että joko pääsisit aivan lähellä olevalle sahalle töihin tai jos se työ ei kiinnosta niin vaikka minulle työnjohtajaksi. Miltäs nämä ehdotukset tuntuvat.
Eevertti katseli lasiaan joka tyhjänä odotteli kolmatta täyttöä. “Mä olen aivan ällikällä lyöty. Mistä meitä nyt näin kiitetään”. “Kiitetään aivan vain siitä, että olet ilman taukoja uhrannut kaiken voimasi kivien poistoon pellolta. Isäni oli tälläisen tehtävän antanut isällesi, ja sinä olet asiaa jatkanut vaikka et edes tiennyt näistä ehdoista. Siksi hyvitän nyt sinulle meidän isien kaupat. Ja sen vielä sinulle sanon, että jos meille et tule töihin niin hakekaa nyt kuitenkin leipomisjauhot meiltä, ne eivät maksa sinulle mitään. Sopisiko, jos huomenna lähdemme katsomaa sitä uutta paikkaa”. “Sopii tietenkin”, lausui pienen tiluksen omistaja. Ja laseja täyteltiin vielä muutamat. Mutta sitten tuntui Eevertillä olevan pää kuin kusiaispesä. Ajatukset pyörähtelivät hänen päässään nopealla tahdilla. Hänen piti päästä nyt kotiin kertomaan vaimolleen tämä suuri uutinen. Jalat notkahdellen hän otti uusia askeleita kohti kotia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kotiin tullessa vaimo tietenkin loi vihaisen kasteen ja kyseli, “Löytyikö sitä syysohraa”. Ei löytynyt viljaa keneltäkään, vaan jos ei sitä viljaa enää tarvitakaan”. Annikki pelästyi isännän tuollaisesta puheesta, ei kai hän vaan suunnitellut itsemurhaa. Asia jätettiin tähän, ainakaan hän ei tänään enää kysele mitään.

Ilta kun tuli ja lapset olivat menneet nukkumaan, hinasi isäntäkin itsensä aivan vaimonsa viereen. Oli kuulemma isännällä suuria asioita päässä. Vaimo tietenkin uskoi isäntää, että tuossa kunnossa niitä suuria asioita tietenkin on, vaan uskoa ei niitä tietenkään tarvitse. Eevertti tietenkin kaikki kertoi, mitä naapuri oli hänelle kertonut. Innoissaan isäntä oli ja antoi jopa kädelleen luvan mennä tutkimaan vaimonsa vartaloa. Vaimo pyristeli vastaan kun ei isäntää uskonut. Ehkä pienempi valhe oli paremmin mennyt perille ja olisi vaimo luvankin antanut käden liikkeille helpommin. Lopulta vaimo kuitenkin antoi ukkonsa touhuta kun pelkäsi lasten heräävän Touhu olikin aivan vallattoman kiireellistä. Jokaista asentoa koitettiin vaikka ei isäntä näistä ollut kuullut mitään aikaisemmin. Ehkä se viina sai ajatukset paremmin juoksemaan pääkopassa.
Ja viimein sitä nukahdettiin toistensa kainaloihin. Aamu valkeni ja aurinkokin oli tullut esiin juhlistamaan tämän päivän tapahtumia. Isäntä oikein pesi naamansa ja laittoi hiukan parempaa päällensä. Emäntää hän yllytti laittamaan hiukan ehjempää kolttua niskaansa, sillä naapurin isäntä tulee kohta kärryjensä kanssa. Eihän vaimo tätä vieläkään uskonut. Mutta lopulta kuitenkin alkoi hänenkin mieltää pyörimään ajatus, Miksi meidän ukko nyt parempaa vaatetta päällensä laittoi, koskahan hän olisi viimeksi noita housuja käyttänyt. Viimein laittoi vaimokin ehjemmän koltun päälle. Sitten vaan odotellaan naapurin isäntää tulevaksi.

Odottaminen teetti tuskaa isännälle. Siksi hän menikin ulos keinuun istumaan. Ajatukset kipeässä päässä alkoivat liikkumaan vaikka kuitenkin hitaammin kuin eilen. Mutta liikkuivat kuitenkin vaikeroiden. Emäntäkin tuli ulos istumaan keinuun isännän viereen. Isäntä tarrasi vaimoaan oikein kädestä kiinni ja loi hymyilevän katseen vaimon suuntaan. Tämä käsijuttu sai emännän vielä miettimään, onkohan tässä perää kuitenkaan.
Mutta siinä samassa hevonen kääntyi heidän pihaansa jossa kärryillä seisoi naapurin isäntä. “Jaaha, täällä sitä ollaan jo valmiina odottelemassa. Eiköhän sitä sitten lähdetä liikkeelle”.

Naapurin isäntä koitti pitää puhetta yllä mutta kaikki toiset olivat aika hiljaisia. Tietenkin lapset pitivät omaa puhettaan. Mutta tulevista asioista ei haluttu oikein puhua. Puhutaan vasta sitten kun asiat ovat silmiemme edessä.

Hetki oli ajettu kun naapurin isäntä ohjasi hevosensa erään talon pihaan. “Tässä se olisi nyt Teidän uusi asunto. Minä aukaisen vain oven niin saatte rauhassa katsella taloa sisältä”.
Uusi isäntäväki kiipesi rappuset ylös uuteen asuntoon. Talo tuntui olevan paljon suurempi kuin entinen, huoneitakin oli enemmän. Naapuritalon isäntä käveli hiljaa perässä ja näytteli paikkoja. Jopa se käsipumppu joka oli komerossa. Siitä sitten vedetään kahvasta niin vesi menee vinttiin ja sieltä se tulee omalla paineella sitten tähän raanaan. Ja tuohon altaaseen saa kaataa likavedet.. Nyt alkoi jo vaimokin puhumaan. Hänen silmänsä loistivat onnesta, mutta mitä tämä talo nyt oikein maksaa.
“Niin kuin minä Eevertille jo eilen kerroinkin, niin vanhan talon maineen ostan minä hyvään hintaan. Tämä talo on Teille yhden markan hintainen. Ja sitten vielä miehesi pääsee sahalle tai minulle töihin kumpaan sitten haluaa. Kaikki tämä vain siksi kun hän suurella ripeydellään hoiti kivet pois pellolta. Se on se vaikka nyt palkinto siitä työstä”. Ja kun vielä jauhoja tarvitsette niin rohkeasti vain meiltä hakemaan, eikä maksa mitään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kauppakirjat tehtiin ja vaatteita käytiin ostamassa koko perheelle. Kaikki tuntui juhlalta, jopa isännän käden liikuttelut edellisenä yönäkin.

Aikaa oli kulunut ja uudessa kodissa asuttiin. Vauvakin oli syntynyt ja tyttö tuli tälläkin kertaa. Eipä ollut kukaan vieras edellistä Anni-tyttöäkään alulle laittanut. Viinalla vaan on taivaallinen voima ollut.

 

 

Keijo vääntää

(piki)

”Hiljainen on kylätie”

28.3.2015 Entinen aika on ja pysyy, Yleinen

Hiljainen pieni Kuisin-kylä Pohjois-Karjalassa tavanmukaisesti nukkui jälleen työpäivän päätettyä. Eihän siellä päivälläkään mitään tapahtunut kun kyläläisiä oli vaivaiset 500 asukasta. Mutta kyllä päivisin tietenkin joku ihminen käveli hiekkatietä pitkin kauppaan. Tuo kauppa oli vielä itsepalvelukauppa, sinne eivät olleet isot valintaliikkeet vielä tietä löytäneet. Eikä tietenkään mikään ihme ollutkaan sillä ison valintaliikkeen rakentaminen maksoi kuitenkin miljoonia. Siinä olisi jo kauppa kerinnyt rapaantua ja kaatua pois maisemasta ennenkun edes puolet lainasta olisi maksettu. Nyt oli vain tyydyttävä pieneen itsepalvelukauppaan. Mikäs siinä, sillä kyllähän sieltä tietenkin kaikki tarpeellinen löytyi mitä nyt päivisissä askareissa tarvitsi.

Mitään muuta täällä ei sitten ollutkaan. Koulu oli naapurikylässä, niin kuin myös yksi pankki. Viinakauppa ja rautakauppa oli kirkonkyllässä jossa oli myös lähin poliisi ja pieni sairaala. Mutta eihän täällä Kuisin-kylällä mitään koskaan sattunut. Kuka nyt sattui kotonaan töitä tekemään niin sitä tehtiin rauhallisesti ja vain sellaisia töitä mitä kukakin osasi. Eihän sellaisissa töissä nyt kukaan loukkaannu kun rauhallisesti sitä tekee. Eihän täällä oikein muuta työtä tehty kuin maata vain viljeltiin. Ainoot olivat lehmät, jotka lääkäriä joskus tarvitsivat. Pieniä olivat tilat ja kivisiä. Aina kun lapset oppivat kävelemään, heidät ohjattiin pellolle kiviä kantamaan. Se oli ainut työ ja harrastus mitä lapsille löytyi. Olihan täällä kerran asumassa eräs putkimies. Hän innokkaana rakensi lähelle kauppaa tasaiselle maalle pienen rekkitangon. Yksin hän sen laittoi pystyyn, apua täältä oli turha odottaa. Hän kaivoi montut maahan joihin laitettiin patikat pystyyn. Yläpäähän hän porasi molempiin tolppiin reijät ja joutilas putkenpätkä työnnettiin reijistä läpi. Siinä se oli rekkitanko. Ei kukaan ollut siinä koskaan leukoja vetämässä. Mutta kaupassakävijät kyllä hetkeksi pysähtyivät tielle katsomaan tätä erikoista rakennelmaa. Mutta ei siitä kukaan sen paremmin koskaan puhunut. Siinä sen annettiin seistä kun ei tiedetty oikein kelle se on omistettu. Useampi vuosi oli kulunut kun eräs tyttö sattui käymään kaupassa hiivaa hakemassa äidilleen. Kaupasta tullessa meni tyttö rekin viereen ja halusi koskea toista tolppaa. Tolppa oli niin mätä, että se kaatui tytön kosketuksesta. Tyttö tietenkin pelästyi ja juoksi kovaa kotiinsa. Hän oli peloissaan eikä uskaltanut puhua asiasta mitään. Eikä puhunneet nekään ihmiset jotka kauppa-reissuillaan olivat asian todenneet. He pysähtyivät tielle ja katsoivat entistä rekkitankoa joka nyt oli kaatunut. Mutta ei se heitä kiinnostanut vaan kävelivät kauppaan tuolille istumaan ja odottamaan vuoroaan.

Kuisin-kylän ihmiset olivat hiljaisia. Ei heitä kiinnostanut ainakaan mitkään pienet asiat. Näin he olivat aina eläneet. Mutta oli kyllä kylällä eräs vanha nainen joka osasi puhua pälpättää toistenkin erestä. Nainen oli vanha, ettei sitä edes kukaan tiennyt. Eikä sitäkään, että mistä tämä nainen on tänne kylälle tullut. Naisella oli keppi ja hän käveli kuin suorakulma. Liina päässään hän oli aina liikkeellä. Käyrä piippu välillä pöllähti hänen suupielessään. Kaikkien ihmisten kanssa hän halusi puhua mutta eivät kyläläiset jäänneet hänen juttujaan kuuntelemaan. Vaan pidensivät askeleitaan ja kiiruhtivat matkaan joko kaupalle tai kotiinsa. Kukaan ei tiennyt mitä tämä käppyränainen keräsi. Monesti hän pysähtyi tiellä ja otti jonkun käteensä ja sujautti sen kassiinsa. Metsässä hän oli useasti ja peläytti olemuksellaan lapset koteihinsa. Jo se olemus kun hän käveli aivan kuin olisi selkä katkennut. Liina päässään josta pitkä valkoinen tukka roikkui liinan alta. Eikä tietenkään hänen kasvonsakaan olleet enään kovinkaan kauniit. Vanhuus oli tietenkin rypyillään somistanut vanhuksen kasvot. Mutta kolme pitkää syylää teki tämän naisen kasvoista pelokkaat, sitä lapset pelkäsivät.

Niin eli tämä hiljainen kylä. Kenenkään asioihin ei puututtu. Lapset muuttivat heti pois kun jostain vain saivat sen verran rahaa, että linja-auto heidät mukaansa otti. Mutta oli yhdelle pojalle rahaa jostain tullut, sillä hän oli kirkonkylän romuttamosta ostanut auton. Mikään ruusu se ei enään ollut mutta kulki kuitenkin. Oli kuulemma ainut auto joka edes kävi. Ovia oli maalattu pensselillä kahdella eri värillä, että sen auton kyllä tunsi pitemmänkin matkan päästä. Tällä pojalla oli kaksi saman ikäistä kaveria jotka aina olivat kolmistaan. He alkoivat olemaan kohta siinä iässä, että heidänkin oli aika jättää tämän kylän pölyt taakseen. Mutta heitä harmitti ainainen rahan puute. Siitä asiasta he päivät ja illat puhuivat ja hakivat rahan puutteeseen jotain selvitystä.

Keskiolut tuli tänä kuumana kesäpäivänä ensimmäistä kertaa markkinoille. Kauppias Kämäläinenkin oli varannut kauppaan oikein viisi korillista tätä ihmejuomaa. Ei hän uskonut, että kukaan sitä ostaisi mutta olihan sitten hänellä jotain juotavaa. Kuitenkin kauppias asetti korit yhteen pinoon kaupan lattialle. Ottaa siitä sitten pullon jos joku ottaa.

Kaupassakin oli verkkainen tahti. Yhtä asiakasta palveltiin aina kerralla. Ei ollut Kämäläiselle tullut ketään naista asumaan. Ei hän ollut kyllä keneltäkään kysynytkään, ajatteli, että jos joku on hänestä kiinnostunut niin kai hän osaa sitä sitten kysyä. Mutta nyt oli Kämäläinen jo toivonsa menettänyt sillä ikää oli jo tullut liian paljon. Kukas sitä nyt enään vanhaa miestä haluaa. Ei ollut perillisiäkään joka olisi jatkanut isänsä kauppiasperinteitä.

Yhtä asiakasta palveltiin aina kerralla tiskin takaa ja kun kaikki tarvittavat oli asiakas ottanut niin sitten mentiin vanhan kassakoneen viereen ja näpyteltiin ostokset koneeseen. Kone viisaudessaan sylkäisi lapun uumenistaan ulos ja siinä luki sitten rahamäärä jonka asiakan joutui ostoksistaan maksamaan. Jos sattui niin, että asiakkaalla ei ollut rahaa niin summa laitettiin vihkoon lepäämään. Ja kun tämä asiakas taas kävi kirkonkylän pankissa hakemassa rahaa niin kauppiaskin sai siitä sitten osan ja summan päälle vedettiin viiva vihkoon.

Kaupassa oli välillä oikein jonoakin. Seinustalle oli istutettu muutama tuoli johon odottavat asiakkaat istuivat vuoroaan odotellen. Hiljaista oli kaupassa vaikka vierekkäin tuolilla istuttiin kuin kirkossa. Ehkä asiakkaat pitivät kauppaa pyhänä, etteivät viitsineet pulinaa liiemmin pitää. Vuoroa vain odoteltiin vain hiljaa ettei oma vuoro livahda vain ohi. Mutta tänä aamuna miehiä ihmetytti limonaadi korit. Otti siitä joku isäntä pullon tai parikin ja sujauttin putelit kassiinsa. Tietenkin Kämäläinen ynnäsi pullot paperilapulleen.

Asiakkaat olivat loppuneet kun kello näytti jo viittä iltapäivällä. Ja kun oli perjantai laittoi kauppias oven lukkoon ja meni sytyttämään saunaan tulet. Kuuma päivä oli syönyt kauppiaasta kaikki mehut. Hänkin otti kaupan lattialla kököttävästä koripinosta pari pulloa takapihalle. Hän istahti kuistille ja nykäisi ensimmäisestä pullosta korkin pois. Suuressa janossaan hän upotti puolet pullosta lotkotellen suuhunsa. Päästi taivaallisen röyhtäisyn ja silmistä juoksi kyyneleet poskille. Nopeasti hän pyyhkäisi posket kuiviksi ettei kukaan vain satu näkemään. Mutta suureen janoon oli tämä juoma kyllä hyvää. Siksi hän kulautti loputkin pullostaan suuren miehen suureen suuhun. Ja taas tuli suuri röyhtäisy ja pisarat silmistä putoivat poskille. Kämmen kuivasi nopeasti kosteat posket. Kämäläinen huomasi olemuksessaan jotain erikoista. Hänellä alkoivat ajatukset pulpahtelemaan pintaan. Ensimmäiseksi tuli eräs Helmi mieleen. Helmi oli yksin asuva, aika pimpsakan näköinen nainen. Kämäläinen aukaisi toisen pullon ja otti taas pitkän kulauksen. Hiilihapot saivat röyhtäisyn aikaan ja oikea käsi kuivasi posket. Sitten käytiin lisäämässä saunaan puita. Saunasta tullessa päätti Kämäläinen soittaa Helmille. Siksi hän siirtyikin kaupan puolelle jossa oli musta puhelin kytkettynä seinään. Jotenkin häneltä oli arkuus nyt johonkin hävinyt. Oli hän muulloinkin yrittänyt soittaa mutta ei ollut vaan kyennyt. Helmi vastasi ja Kämäläinen ei osannut aukaista suutaan. Lopulta kun Helmi korotti ääntään ja huusi ”kukä siellä on”. Uskalsi Kämäläinen jo pienestä pakosta aukaista suunsa, ”Kauppias Kämäläinen täältä soittelee, ihan vain kävin soittelemaan ja kyselemään vointia”. Aikansa kun siinä muista asioista juteltiin niin päätti Kämäläinen jo lopuksi pyytää Helmiä maistelemaan uutta juomaa jota tänään oli tullut kaupalle, ja olisi täällä saunakin kohta lämmin. Ja lupasi se Helmi tullakin käymään kun ensin siistii tukkansa kuntoon. Voi jessus kun Kämäläinen oli onnessaan. Tätä hän on mielessään jo vuosia odotellut ja nyt se tapahtuu. Hän aukaisi vielä kolmannen putelin ja kiskaisi polvet jännityksestä täristen pullosta taas puolet suuhunsa röyhtäisyn pudottaen silmistä kyynelvanat poskille jotka kämmen hetkessä kuivasi. Näitä puteleita pitäisi viedä kylmään voisivat olla vielä parempia juoda. Ja jos Helmikin pitäisi kylmemmästä juomasta.

Kämäläinen lämmitteli saunaa ja välillä vetäisi tätä uutta juomaa suuhunsa että silmän valkuaiset pyörähtelivät. Kosteat posket taas kuivattiin suurella kämmenellä. Jotenkin alkoi kauppiaan kävelyt saamaan suuremmat tilat. Pieni polku ei tahtonut riittää saunalle mennessä, vaan oli otettava nurmikosta lisää tilaa. Kämäläisen heittäessä puita saunan pesään, hän ajatteli huonoa kuntoaan. Onko kuuma päivä tehnyt hänelle tepposensa. Ei kai auringonpistos ole häneen vain iskenyt. Ei kai nyt sentään kun olen sisällä ollut. Jälleen Kämäläinen siirtyi teranssille Helmiään odottelemaan. Nurmikon puolelta haettiin lisää tilaa kun polusta on näemmä tehty liian kapea.

Kauppiaan istuessa teranssin tuolilla alkoi pää keinahdella olkapäältä toiselle. Ja aina kun pää putosi olkapään päälle hätkähti kauppias. Häntä on alkanut nukuttamaan. Nyt pitää ottaa iloisempi ilme ettei Helmi karkaa heti kotiinsa. Nyt jätetään uusi juoma rauhaan ja juodaan vaan vettä. Kämäläisen ollessa sisällä juomassa raikasta vettä pitkästä lasista, alkoi pihalta kuulumaan naisen ääni. Siellä Helmi huuteli Kämäläistä. Kämäläinen hoiperteli ulos törmäillen huonekaluihin matkalla. ”Hei Helmi, kiva kun tulit”. Kauppias istua rytkähti tuolille, Helmin häntä pitkään katsoen.”Siellä olisi se sauna lämpimänä, menetkös sinä ensin”. Helmin katsoessa Kämälaistä, totesi hän, että ”enköhän me mennä yhdessä saunaan, ehkä tarviit saunomisessa apua”.

Niin siirryttiin yhdessä saunaan pyyhkeet olkapäillä. Saunan lauteilla oli Helmi ilmoittanut kauppiaalle, ”olet kännissä kauppias”. ”Minäkö kännissä, limonaadia minä olen vain juonnut. Niin sanoi kuskikin, että tämä on aikuisten limpsaa”. Helmi viskoi löylyä kiukaalle ja hakkasi vihdalla aikuisen limpsaa pois kauppiaan kehosta. Mutta sai kauppias sanottua muutaman tärkeän asian ennenkuin limsat oli kokonaan kehosta lähteneet. ”Voi kauppias sinua. Olenhan minä pitkään tätä jo odottanut. Tottahan minä sinusta pidän, oikein kovasti pidän”. Helmi levitti kätensä Kämäläisen ympärille ja halasi kovaa puristaen miestä. Kämäläisellä oli hyvä olla kun hän harjalla veteli saippuaa Helmin selkään. Kun Helmin selkä oli saannut puhtoisen pinnan tarttui hän harjan varteen ja alkoin miehen selkää harjaamaan ensin hennosti. Mutta kun mies vaati harjaan kovenpaa kosketusta alkoi Helmi painamaan harjaa miehen ihoa vasten oikein reippaalla otteella. Niin peseytyivät onnellinen mies ja nainen saunan lämpöisessä katveessa, ilman että kukaan muu ei olisi sitä nähnyt.



Voit lukea näitä kirjoituksia myös Blogilistalta. Klikkaan yläpyolella olevaa lätkää. Blogilistalla kirjoita hakukenttään  ”jatkokirjoituksia”.

JATKUU

 

piki

Laitan lukon

21.1.2015 Häneen tulen asentamaan sellaisen hipaisunäppäimen, Yleinen

”MÄ EN ISTU TUOSSA TUOLISSA MISSÄ SINÄ OLET ISTUNUT”. Näin huusi yhdeksänvuotias Satu veljelleen. Ei voinut tyttö istua siinä tuolissa jossa kaksitoistavuotias Tapio oli juuri istunut.

tuoli

Jotenkin tästä tytöstä oli tullut aika lailla riidanhaluinen. Ja vanhemmat tälläisestä huudosta yleensä kurittivat poikaa. Eihän tyttö voinut muuten huutaa mutta hänelle oli taas Tapio jotain tehnyt. Näin kuluivat päivät, Satu huusi aina veljelleen ja yleensä se veli sai siitä jonkinlaista kurinpalautusta. Jos äiti sattui olemaan yksin kotona, tuli joko risusta tai pieni hiuksiin käynti samalla. Mutta jos isä tälläisen tytön huudon kuuli, irtosi vyö housuista kovinkin äkkiä.

risu

Jälleen oli tullut vyöstä Tapion takapuolelle. Poika itkien oli juossut kyhäämäänsä majaan itkemään. Maja sijaitsi puussa jonne piti köysitikkailla nousta. Tikkaat Tapio veti aina perässään ylös ettei vain sisko sinne tule silloin kun hän manailee itkiessään siskoaan. Nytkin hän itki oikein antaumuksella. Remmin iskut tuntuivat kipeältä hänen takapuolessaan. Tapio oli katkera, hän ei voinut sietää siskoaan. Joskus oli siskoakin toruttu jos vanhemmat vain sattuivat tilanteen näkemään. Mutta ei hän koskaa siitä saannut mitään ruumiillista kuritusta. Pienen huomautuksen vain vaikka oli kerrankin kaatanut maitolasinsa veljen vihkon päälle. Veli oli keittiön pöydän vieressä tehnyt ainekirjoitusta. Sisko tuli viereen katsomaan ja tönäisi lasinsa nurin veljen vihon päälle. Äiti ei tätä nähnyt kun laitteli juuri iltapalaa perheelleen tiskipöydän luona. Mutta ei Satu tästäkään saannut mitään kuritusta. Äiti tuli vain nopeasti kuivaamaan vihon ja jatkoi töitään uudelleen. Tapio juoksi omaan huoneeseen ja laittoi oven lukkoon. Nyt hän sai olla rauhassa ja tehdä läksyt loppuun ennenkuin koulukirjojen päälle kaadetaan mitään muuta ruokaa.

vyö

Näin kuluivat päivät ja Tapiokin vanheni. Vaikka hän oli päättänyt, ettei koskaan ala seurustelemaan tyttöjen kanssa. Hän oli saannut siskostaan liian huonoa esimerkkiä, jos sitten kaikki tytöt ovat samanlaisia. Mutta ei tainneet kaikki tytöt olla samanlaisia kiusanhenkiä kuin hänen siskonsa. Sillä eräänä päivänä Tapio käveli koulusta kotiin erään tytön kanssa. Satu tietenkin ajeli pyörällään ohi ja meni kertomaan kotiin, että veikalla on tyttöystävä. Tapion kotiin tullessa ei kukaan siitä mitään puhunut kuin vain hänen siskonsa. Satu kylvi puheissaan ivaa veljeään kohden. Ei Tapio niistä välittänyt vaan siirtyi huoneeseensa katsomaan pientä koulukuvaa tytöstään jonka tämä Terhi oli hänelle antanut. Tapio loikoili vuoteella ja hymyili onnellisesti katsellessaan valokuvaa. Tapio tunsi onnellisuuden virtaukset ihollan sekä sisällään. Ja ajatuksissaan hän mietti miten kiva ihminen voi tyttökin olla.

seurustelu

Jälleen kului aikaa eteenpäin. Koulu oli päättynyt ja Tapio suunnitteli, mihinkä hän pääsisi töihin. Terhi koitti häntä auttaa, josko isä veljelle pääsisit töihin. Veljellä on putkiliike ja tarvii hän aina joskus apua. Kun ei oikein mitään muutakaan löytynyt niin Tapio rohkaisi mielensä ja lähti kävelemään Terhin isän veljelle työtä hakemaan. Ja tulihan sieltä töitä. Tapio oli onnellinen tullessaan kotiin. Ensin hän kuitenkin päätti mennä Terhille ilmoittamaan tästä uudesta työstä.

Tapio oli onnessaan alkavasta työstä. Nyt hän voi tarjota Terhille jätskiä tai limua, se tuntui mahtavalta. Terhi oli vuoden Tapiota nuorempi, eli yksi vuosi vielä oli hänellä koulua. Tapion sisko Satu jäi nyt yksin, ei ollut ketään jota hän pääsisi kiusaamaan. Tapio oli illat Terhin kanssa ja ei Satulla oikein ollut tyttökavereitakaan koska hän käytti samanlaista systeemiä tytöille kuin veljelleenkin. Ei kukaan halunut olla sellaisen tytön kanssa kuin Satu.

Aika kulki kovaa vauhtia ja työnantaja koulutti Tapiota työn saloihin tarkasti. Hitsaamiset ja kaikki muukin työhön kuuluvat opittiin työn aikana. Kyllä työnantaja käytti Tapiota myöskin pienillä oppijaksoilla kursseilla, koska hänestä tuntui, että poika pitää tästä työstä. Eikä kovinkaan paljon vapaita töitä täällä ollut tarjolla.

hääpari 1

Kun armeija oli käyty ja palkkakin oli noussut jo aivan eri lukemille missä se oli ollut silloin kun Tapio oli harjoittelemaan mennyt. Nyt suunniteltiin jo häitä. Häät pidettäisiin paikkakunnan Työväentalossa jossa oli mahdollisuus käyttää myöskin keittiötä. Tapion äiti suunnitteli häät melko pitkälle. Hän halusi ensimmäiselle lapselleen saavan ikimuistoiset ja kauniit häät. Juhlakansaa oli kutsuttu suuret määrät paikalle todistamaan kahden nuoren onnellisuutta.

Toisaalta Tapiota ihmetytti äidin ja isän touhuaminen häiden onnistumisen parissa. Kun kuitenkin hän esikoisena lapsena ei aivan saannut kaikkea rakkautta. Ainakaan siskon syntymän jälkeen. Omasta mielestään tuntui siltä, että ei hän ollut oikein toivottu lapsi. Kaikki siskon huudot kaadettiin hänen päälleen, hän oli aina syyllinen. Tai sitten ovat vanhemmat huomanneet, että ei sisko ollutkaan aina oikeassa. Hän vain huudollaan sai asiat siltä näyttämään. Osasi vetää oikeasta narusta, oli sillä tavalla pirullinen.

Häät oli pidetty ja nuoripari oli asettunut asumaan pieneen valoisaan huoneistoon aivan Tapion työpaikan lähelle. Huoneisto oli valoisa ja siisti, yhdessä sitä oli kiva laittaa kuntoon. Ja kun Tapio sai tilin oli taas jotain pientä ostettavaa. Terhilläkin alkoi jo näkymään pientä turvotusta vatsan seudulla. Niinpä sitä illalla lähdettiin oikein katsomaan sängyn reunalle. Vatsaa silitettiin hiljaa ja kertoiltiin rakastavaisten juttuja lempeästi. Tapio kertoili hänen ja siskonsa väleistä lapsena ollessa. ”Silloin joskus koulun jälkeen kun sinut tapasin, muutin käsitykseni tytöistä. Eivät ne tytöt olekkaan kaikki sellaisia kuin mun siskoni on. Löytyy tytöistä myös lempeitä iloisia ihmisiä joilla ei ole tarkoituskaan kiusata muita ihmisiä. Mutta silloin päätin, että jos meille syntyy lapsi ja varsinkin tyttö. Häneen tulen asentamaan sellaisen hipaisunäppäimen, että pillit ja punaiset valot alkavat vilkkumaan jos joku poika häneen koskee sormellakin. Meidän tyttöä eivät ketkään laitapuolen kulkijat edes ajatuksissaan koske, etten minä siitä tiedä.
Aikaa taas kului ja lapsi syntyi. Kaunis tyttöhän sieltä tuli ensimmäisenä meidän hellittäväksi. Niin sitä yhdessä syötettiin ja vaihdettiin vaatteita. Ja kun lapsi pystyi jo itse liikkumaan lattialla antoi myös Tapio kaiken aikansa hänelle. Lattialla istuen ja loikoillen hän leikki pienen tytön kanssa. Tyttö oli iloinen ja aina naurussa suu. Kaikkia asioita tehtiin yhdessä, jopa leivottiinkin kolmistaan. Vaikkakin keittiössä oli aika paljon siivottavaa pienen tytön leipomisen jälkeen. Mutta siitä hän kaikki oppi. Hän oppi myöskin kodin merkityksen. Siinä oli turvallinen paikka johonka hän pystyi tulemaan ilman mitään pelkoa suojaan.

Tyttö kasvoi ja hänen kasvoillaan oli aina valoisa ilme. Hymyään hän ei koskaan poistanut kasvoiltaan. Se hymy tuli aivan luonnostaan ja helposti. Vanhemmat palvoivat häntä eivätkä päästäneet häntä kovinkaan helposti yksin ulos kävelemään. He kantoivat hänestä vastuuta, ehkä liiankin raskaasti. Mutta kuitenkin kaikki meni hyvin aina siihen asti kun hän tapasi pojan. Pojan piti tulla Tapion luokse kylään, että vanhemmat voivat kunnolla hyväksyä tämän pojan.

Kaikki olivatkin tyytyväisiä tähän poikaan. Hän tuntui olevan oikein kunnollinen poika joka ei halunut loukata tyttöään. Kun Terhin ja Tapion tyttö oli jo koulussa, taaksepäin ajatellen. Oli ihme tapahtunut kun Tapion sisko Satu tuli päivällä käymään kylään. Se oli ensimmäinen kerta kun Satu astui heidän kynnyksen yli. Jotenkin Satu oli vähän outo. Niinpä Tapio lähti kyselemäänkin siskon kuulumisia. Satu oikein hätääntyi ja otti Tapion kädestä kiinni, ”Annatko minulle anteeksi”. Mistähän minun pitäisi antaa oikein anteeksi kyseli Tapio siskoltaan. ”Kun minä huomasin, että pienellä huudolla vanhemmat antoivat sulle selkään vaikka et ollu tehnyt mitään. Mutta kun itse huomasin tämän asian niin aloin jokaisesta asiasta huutaa kun olit vain lähellä. Sitten tämä homma kasvoi ja kasvoi. Aloin käyttää samaa asiaa koulussakin. Mutta kun aikaa kului, huomasin, että mulla ei olekkaan yhtään kavereita koulussa eikä missään. Mun oli muutettava elämisen laatua, vaikka se olikin vaikeaa. En mä halua elää ilman kavereita ja ystäviä, siksi sinulta pyydänkin anteeksi”. Anteeksi annettiin ja kuulemma heidän vanhemmatkin tietävät tästä hänen jutustaan. Koulukavereita lähti vielä Satu tapaamaan ja pyytelemään anteeksi.

Ehkä Tapion sinnikkyys, vaikka se välillä tuntuikin vaikealta, oli ollut siskolle kantava voima.


piki

Heissan! :)

12.8.2014 Yleinen

Elikkäs..

Olen  16-vuotias tyttö.

Alunperin pohjos-pohjanmaalta :D

Muutin kokkolaan tuossa kesällä, käyn kokkolan ammattiopistoa ja turvallisuusalaa.

Harrastelen tanssia, salilla käyn säännöllisesti ja lenkkeilen.

Olen aina unelmoinut vartijan töistä ja olen todella kiinnostunut kaikesta mikä liittyy turvallisuuteen.

Miltä tuntuu aloittaa TurvallisuusValvojan opiskelut?

Itseasiassa jännittävältä, jotenki oudolta että pääsee tekeen sitä mitä rakastaa. Luokkakin tuntuu ihan hyvältä ja opettajat.. huhhuh. :D

Miksi juuri kokkolaan?

Koska kokkola, oon kans aina halunnu asua kokkolassa :D en mä muuta syytä keksi :D

Mutta jos jätän tän tähän ja jatkan myöhemmin!

SEE YA! -Jenni

IMG_20140810_192350

 

Pensselssonin opettavaiset vol. 1

25.7.2014 Huumori, Sekoseko, Yleinen

Pensselssonin opettavaiset vol. 1

Erään nuoren tytön tarina

Myriam Lipsveteläinen syntyi syrjäiselle metsäseudulle lammasfarmarin ja pienrikollisen kuudenneksi tyttäreksi, veljiäkin oli kahdeksan. Talo oli hyvin köyhä, eikä siellä juuri muita harrastuksia ollut kuin satunnaisesti käsiin saatujen kirjojen lukeminen sekä insesti, niin ikävä sana kuin se onkin. Milloin tyttö ei ollut isänsä tai veljiensä seksuaalisten mielihalujen kohteena, hän lueskeli kertomuksia erityisesti kaukomaista. Koulussa Myriam oli hyvän oppilaan maineessa, mutta hänestä kasvoi kotona saatujen kokemusten mukaisesti ns. huolimaton tyttö.

Kouluaikojen loppupuolella Myriamista varttui ajoittaisesta ruoan puutteesta huolimatta hehkeän rusoposkinen ja terve nuori nainen. Hän oli kasvoiltaan mukavasti kaunis ja varreltaan sorja, josta esiin työntyvää uhkeaa rintavarustusta kelpasi kyllä esitellä. Erityisen miellyttävät olivat hänen vapaasti paidan alla pullistelevien rintojensa terhakkaat nipukat, jota ikään kuin kilpaa yrittivät tehdä puseroihin reikiä. Sanalla sanoen häntä himoitsi moni uros, muttei sentään ihan omaksi saakka. Myriam ei tosiaankaan ollut neito, jonka poika vie vanhemmilleen näytille avioliittoaikeissa, mutta patjalle hänet kyllä kelpasi kellistää.

Kasvettuaan nuoreksi naiseksi Myriam Lipsveteläinen lähti reppumatkaajaksi Aasiaan. Matka Venäjän ja sen entisten alusmaiden halki kohti Intiaa ei ollut tapahtumaköyhä, olihan reppumatkaaja nuori ja kaunis vaalea tyttö, joka osasi miellyttää miehiä. Myriam tykkäsi erityisesti Uzbekistanista ja sen hurjista paimentolaisista, jotka osasivat tehdä monenlaisia temppuja hevosen selässä. Ja temppuja hallitsi myös Myriam totta totisesti.

Intiaan päästyään hän hakeutui Länsi-Bengalin pääkaupunkiin Kalkuttaan ja siellä paikallishallinnon päällikön palatsin tuntumaan ikään kuin tyrkylle laveamman elämän toivossa. Intialaisen kommunistiministerin poika Karam ihastui vaaleaan kaunottareen. Liukas perijä liehitteli neitoa monin lahjoin, eikä aikaakaan, kun Myriam suostui nuorukaisen ties monenneksiko jalkavaimoksi.

Karam oli aluksi kuin itse pyhimys ja herrasmies, mutta osoittautui piankin brutaaliksi ja ikävän masokistiseksi mieheksi. Erityisen häijy hän oli länsimaalaiselle tytölle, koska oli jo kyllästynyt pieksemään tummahipiäisiä, mulatin kuritus kun aiheutti hänelle akuuttia turhaumaa. Myriamin pieksemisestä tuli lähes jokailtaista, nöyryyttäminen oli arkipäivää.

Saatuaan viimein pojan raisuista otteista tarpeekseen Myriam varasti Karamin auton ja lähti pakoon. Pahaksi onnekseen hän ajoi kaupungin slummissa kolarin, hänellä kun ei ollut juuri lainkaan ajokokemusta eikä varsinkaan vasemmanpuoleisesta liikenteestä. Hän löi rintakehänsä ja erityisesti kaulansa pahasti auton rattiin menettäen puhekykynsä. Sairaalassa hänelle vaihdettiin samassa turmassa kuolleen paikallisen ilotytön äänihuulet, joissa oli klamydialoinen, joka taas oli tullut ilotyttöön saksalaiselta turistilta suuseksin kautta. Loinen asettui mielellään kodiksi Myriamin notkeaan runkoon. Leikkauksen jälkeen neiti Lipsveteläisen puhekyky palautui.

Päällisin puolin Myriamilla ei ollut mitään hätää, kauniit kasvot eivät olleet kärsineet kolarissa eikä upeamuotoinen ja runsas povi ollut turmeltunut. Neidon kaulan juureen tehdyn hengitysreiän päälle kasvoi nahka aivan normaalisti, vaikkakin itse reikäkäytävä ei umpeutunut intialaisen sairaalan instrumenttien epäpuhtaudesta johtuen, mutta tätä ei Myriam vielä itsekään tiennyt.

Karamin jätettyä hänet noutamatta sairaalasta takaisin uudelleen orjuutettavaksi Myriam palasi rekkakyydillä Suomeen. Kotimaahan päästyään hän hakeutui oitis seksibisnekseen, muuta ammattia kun hän ei osannut. Tulevaisuus ei näyttänyt hyvältä, ammattina seksi voi olla vaarallista.

Niinpä erään kiihkeän seksiaktion aikana intialaisen kirurgin tekemän hengityskäytävän uusi päällysnahka repesi päästäen reikään iloisia siittiöitä asiakkaana olleen betoniraudoittajan tippurin runtelemasta peniksestä. Myriam oli tarkka tyttö, hän ei halunnut antaa miesten laueta sisälleen, siksi tämäkin juopunut asiakas ruiskautti lastinsa tytön rinnoille. Kyseinen reiän repeäminen, sinne valunut vähintäänkin likaisen kikkelin sperma, kuolleelta ilotytöltä sosialisoidut äänihuulet sekä intialainen klamydialoinen yhdessä Myriamin tavallista kookkaamman libidon kanssa kehittyivät neiti Lipsveteläisen kehossa sangen outoon muotoon. Edellä mainitut ainesosat nimittäin kehittyivät kokonaan uudeksi elimeksi, ja vieläpä melkoisella vauhdilla! Neidon rintaontelon sisään kasvoi lapiomiehen nyrkin kokoinen elin, Visvanus erectus, kertakaikkisen ennennäkemätön seksuaaliviettiä kiihottava symbioosi, aivan ainutlaatuinen koko ihmiskunnan historiassa. Entisellä rintavalla tytöllä oli nyt kolme rintaa! Kaiken tämän lopputuloksena Myriamin sisältä entisen hengitysreiän kautta alkoi kummuta outoja eroottissävytteisiä ääniä, aluksi hyminää ja yninää, kohta jo kokonaisia sanoja ja myöhemmin jopa lauseita!

Moniulotteinen vaiva aikaansai tytön sisältä ajoittain hyvinkin rivoja huutoja ja vieläpä suuta avaamatta ja huulia liikuttamatta! Myriamia tilanne joskus hieman nolostutti, niinpä hän hakeutui jossain vaiheessa hoidon piiriin. Tapaus oli niin mielenkiintoinen, että vanhemmat lääkärit ympäri Euroopan halusivat miltei kilpaa tutkia Myriamin outoa uutta elintä ja varsinkin hänen upeaa runkoaan. Mutta koska maailmalla ei ollut esimerkkitapauksia, jäi pätevien lääkäreiden tarkat diagnoosit antamatta.

Vaan löytyipä viimein nuori kotimainen lääkäri, joka osasi yhdistää asioita, ei omaksi onnekseen sentään ihan kaikkea. Niin kuin saduissa usein käy, sai nuori lääkäri Myriamin lopulta omakseen, ja näin entisestä pilveä polttavasta iloluontoisesta reppumatkaajaneidosta tuli kunnioitettu tohtorinna.

Myriam kertoili nuorelle aviomiehelleen lapsuudestaan ja nuoruudestaan isänsä, veljiensä ja kylänmiesten patjana. Lääkäri vihastui, mutta muisti etiikkansa, eikä lähtenyt suoralta kädeltä kostoretkelle. Eräänä päivänä Myriamin isä sekä kaksi veljeä saapuivat lääkärin vastaanotolle kuka mitäkin vaivoja esittelemään. Isällä oli tietysti toive siitä, ettei lääkäri laskuttaisi häntä, oltiinhan tässä sentään sukulaismiehiä. Lääkäri ei todellakaan laskuttanut isää, mutta kuin puolivahingossa sipaisi isän kikkelin irti nivustyrää leikatessaan. Sitä ennen hän oli tahallisesti tartuttanut ruiskeiden avulla toiseen poikaan hivin ja toiseen ebolan. Kosto on suloista.

Tarinan opetus:
Tutkikaa hyvät lukijat ympäristöänne. Kaikki ei aina ole ihan sitä, miltä ensi silmäyksellä päällepäin näyttää. Eikä missään nimessä esiaviollista seksiä, ei, ei, ei!