Selaat arkistoa kohteelle työtön.

Päivä 115, kaupungilla kiertelyä ja uusi lompakko

30.12.2015 Yleinen

2015-12-30 13.04.58Lähdin tänään aamupäivällä keskustaan. Tarkoituksena käydä IFK Pop Up Storessa. Siellä ei kuitenkaan ollut ostettavaa mulle, joten jatkoin kierrellen mm. Stockalla.

Olen pitkään jo haaveillut Michael Korsin lompakosta. Katselin niitä Stockalla, mutta päätin lähteä vielä heidän liikkeeseen. Se kannatti, sillä kerrottuani millaista hain, myyjä kiikutti mulle sellasen alehyllystä. Eli -30% alella läks mukaan.

Koska olin tyytyväinen ostokseen, päätin käydä Kolmen Sepän Aukiolla juomassa glühweinin. Ihana joulufiilis tuli taas ja oli onnellinen olo.

Kuitenkin sitten pari ilkeää kommenttia sai mielialan laskemaan ja tässä illan aikana on tehnyt mieli itkeäkin. Miten julma voi ihminen olla 20151230_160320toisella?

Olen ollut yli vuoden työttömänä ja siitä syystä punnitsen paljon, mitä ostan ja mitä en. Kuitenkin iloisena uudesta lompakosta sain kommentin ”no on sitä pätäkkää työttömälläkin”. Siis mitä tuo oli? Kateutta? Katkeruutta? Mä olen niiiiiin loppu siihen, että olen aina se, joka lohduttaa ja jolle voi purkaa mieltään ja joka aina on käytettävissä. Mullakin on tunteet, mullakin on menoni, mäkin olen ihminen! Siinä pohdittavaa…

Ateriat

  • klo 7.45 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 11.00 Kahvi ja mallaslimppua, 122 kcal
  • klo 13.30 Glühwein, 100 kcal
  • klo 16.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 17.00 HeMaPo ja itsetehty bolognesekastine, 256 kcal
  • klo 19.00 Olut, 132 kcal

Hiljaiselosta hiljempaa

4.6.2015 Yleinen

Kuukausi on kulunut. Terveys alkaa olla reilassa, mutta en uskalla sitä hehkutta. Pelkään, että hammas kipeytyy jos luotan siihen, että olen terve. Flunssa ei enää vaivaa, mutta kyllähän tässä ehtii vielä sekin tulla jos on tullakseen. Salilla olen käynyt YKSIN. Todella tylsää tai ei tylsää, mutta jotenkin siitä ei saa irti sitä mitä haluaisi. Rinta- ja käsipäivinä on aina tarvetta kaverille joka tulee nostamaan ja varmistamaan. En osaa treenata yksin. No olen saanut aina nakitettua jonkun jätkän salilta varmistamaan ja tekemään muutaman kegatiivisen loppuun. Se on ollu ihan jees, mutta jotenkin ei aina jaksais kysyä jotain random tyyppiä auttaan. Vaikka ihan mielellään ne näyttävät tulevan auttamaan, mutta silti välillä jää sellainen olo, että sori jos keskeytin… Ja voishan sitä vastata että en mä nyt ehdi… Niin saako salilla kysyä random tyypeiltä varmistus tai muuta jeesiä?

En ole ollut kuukauteen töissä joten olen päässyt päivisin treenailemaan ja usein käynytkin. Käyn 3-5kertaa viikossa salilla. Nytkin on maanantain jalkapäivästä jalat niin kipeät että istuminen on vähän tuskaisaa tai oikeastaan ylös nouseminen.

Olen saanut vihdoin myös raahattua yhden kaverin salille ja se on ollut kyllä ihan huippua. Aika salilla menee nopeammin ja saa parempia tuloksia aikaan ja uusia liikkeitäkin olen tuon kaverin ohjeistuksella kokeillut. Jotenkin siihen treenaukseen tulee joku järki kun sielä on joku mukana kenelle puhua…  Tajuaa olevansa elossa ja muut ihmiset oikeesti näkee mut. Mä olen yksin kuin haamu, joka vaan leijuu sielä salilla.

Kysyin salihenkilökunnalta myös jos joku voisi katsoa vähän sitä mun saliohjelmaa ja tehdä mulle uudenlaista ohjelmaa käyttöön. Tilanne on todella vaikea. Olen ollut taas niin kauan työttömänä, että puhuminen ulkopuolisille on vaikeaa. Kun viettää kuukauden päivät puhuen vaan perheelleen niin siinä alkaa puhe tarttua kurkkuun kun pitäisi tuntemattomille puhua. Itse olen oikeasti avoin ja ulospäin suuntautunut ja liiankin puhelias yleensä, mutta nyt huomaan, että työttömänäolo syö itsetuntoa ihan hirveästi.

Toinen ongelma on se, että olen oikeasti todella lihava. Kaikki salilaitteet ei vain yksinkertaisesti käy mulle koska mulla on niin iso maha. Siitä on aika vaikea keskustella tuntemattoman ihmisen kanssa. No sain kuitenkin varattua sen miehen kanssa ajan itselleni ja mua jännittää ihan kamalasti. Siis ei edes jännitä vaan tää on sellaista pakokauhua jota en osaa selittää…

Treenarin kanssa asioista pystyi puhumaan suoraan, koska oltiin ystäviä mutta, että puhuisin niistä samoista asoista tuntemattomalle. Ja ystävällekin puhuminen tästä lihavuudesta on vaikeaa. Hyvä jos omalle murulle pystyy puhumaan. Se on nöyryyttävää, vaikeaa ja ahdistavaa.

No katsotaan kuinka käy…

TE-keskuksen miehiä

23.6.2014 Vakavasti otettava, Vapaa-aika, Yleinen

Ilmoittauduin tänään ekaa kertaa TE-keskukseen eli työkkäriin. Kahdesti. Ensin puhelimella ja sitten henk.koht. paikan päällä. Nautin joka sekunnista.

Em. yhteydenottojen lisäksi kirjoitin TE-keskukseen kotonani lausunnon niistä syistä, miksi jäin omasta tahdostani työttömäksi. Harmi, että heidän nettisivullaan oli varattu tilaa vain 2000 merkin pituiselle tekstille, mult ois lähtenyt helposti monin verroin pidempikin eepos sinne. Hui hai, siellä se nyt lepää.

Oon todella vapautunut!