Selaat arkistoa kohteelle työharjoittelu.

Pian on vuosi pulkassa

22.11.2019 Yleinen

Aika menee nopeasti ja kohta onkin tämä vuosi taputeltu. Vuosi on pitänyt sisällään monipuolisia asiakastöitä, opiskelemaan hakemista ja pääsemistä, työharjoittelua ja vähän lomailuakin. Oikein mukava vuosi siis takana :) Vielä on kuitenkin reilu kuukausi jäljellä.

Loppuvuoden asiakastöitä teen opiskelujen ohella parhaani mukaan: muutamia tunteja arkisin ja viikonloppuisin myös. Itsenäiset koulutehtävät ovat olleet yllättävän laajoja ja niiden tekeminen on vaatinut paljon aikaa. Tästä syystä harkitsen pistäväni asiakastöiden vastaanottamisen jäihin alkuvuodeksi alustavasti hiihtolomaan saakka (viikko 10). Ilmoitan asiasta kunnolla vielä erikseen mikäli päädyn tähän ratkaisuun.

Olen työstänyt asiakkaan morsiuspukua pikkuhiljaa, jota toivottavasti päästään sovittelemaan taas ensiviikolla. On kyllä kiinnostava projekti ainutlaatuisuutensa vuoksi ja myös siksi, että morsian on ystäväni :) Puvusta tulee kantajansa näköinen ja rento.

Vihdoinkin ”elämäntarinani” saa jatkoa…

7.2.2019 Fiilikset matalalla, jotain positiivista, Kuulumisia

Ikuisuuden kestänyt tauko on vihdoin päättynyt. Ainakin hetkeksi. Ehkä myöhemmin kerron mitä hiljaiselon aikana tapahtui. Tässä ja seuraavassa postauksessa joitain ”juonipaljastuksia”. Tai voisinhan vetää ihan supertiivistelmän:

Elikkäs selvisin kirjoituksista ja sain valkolakin. Lakkiaiset menivät niin hyvin kuin mennä saattoivat. Kevään ja kesän koitin löytää töitä, muttei mikään vaan tärpännyt, jos pääsin haastatteluun asti niin se tyssäs sit siihen. Kaverilleni valittelin tilannettani. Joskus valittamisestakin on hyötyä nimittäin tämä kaverini T. oli aloittanut työharjoittelun pienessä K-Marketissa huhti-toukokuussa. T. kysyi kauppiaalta, mahtaisiko hänen ystävänsäkin päästä harkkariksi. Tietystihän kauppiaalle ilmainen työvoima sopi, koska kelalta sain ”palkaksi” työmarkkinatukea verojen jälkeen mul jäi käteen vajaa 40€/ pv. Työsopimus oli ekaks 31.7.-31.12.2018, koska mun piti syksyl hakeen Tampereelle opiskelemaan. Opinnot piti alkaa tammikuun alus. No joku sit päättiki yhtäkkiä, et haku siirtyy keväälle ja koulutus alkaakin elokuussa 2019. No just joo… No ei mitään sopparia jatkettiin viel kuukaudel (max aika samas paikas).

Muuten vuos meni voinnin kannalta vähän paremmin, varsinkin sitten kun pääsin töihin. Mutta mua alko joulukuus stressaamaan/ jännittämään/ pelottamaan/ ahdistamaan mitäs sitten teen ku työkokeilu loppuu, joten vointi meni huonompaan.. (tarina jatkuu tässä ja seuraavas postaukses).

 

Täs seuraavaks lähinnä viime viikkojen ajatuksia.

 

 

TI 22.1.2019  klo 23.47 ->

 

Mua ahdistaa. Tunnen kuinka vajoan kohti pohjaa. Mulla on salaisuuksia, asioita joista en halua puhua, vaikka tiedän että pitäisi.

 

En muista enää syytä/ syitä miksi tarkkaan ottaen halusin aloittaa blogin pitämisen. Tarvitsin sitä. Sain edes kirjoittaa ajatuksiani, ehkä ne selvisivät sitä kautta vähän. Tavallaan tuntui tärkeämmältä kirjoittaa niin, että joku ehkä löytäisi raapustukseni ja lukisi niitä. Tavallaan joku kuuntelisi, vaikken sitä varmaksi tietäisi. Mikä tärkeintä en olisi kuuntelijan kanssa kasvotusten. Puhuminen ei ahdistaisi niin paljon.

 

 

 

SU 27.1.2019 klo 18.53 ->

 

Minulla on samanlainen tilanne blogin kanssa kuin kenellä tahansa minkä asian suhteen: aluksi siitä innostuu ja viettää paljon aikaa kiinnostuksensa kohteen kanssa. Tämä blogi oli minulle pari vuotta sitten suunnilleen henkireikä. Tiesin, että minulla oli 24/7 joku jolle voin purkaa ahdistukseni. Luultavasti joskus, joku lukisi miltä minusta tuntui, mitä tein tai ajattelin tai mikä minua ahdisti juuri sinä tiettynä yönä. Mutta aikaa myöten kiinnostus hiipuu, päivityksiä ei enää syntynyt joka viikko tai edes kuukausi. Aikaa kuluu, mutta aina tuntuu siltä, että on jotain tärkeämpää, eikä enää ennen niin tärkeälle asialle tahtonut löytyä aikaa. Ehkä tarve meni ohi. Ehkä löysin jonkun/ joitakin… tai siis joku/ jotkut löysivät minut ja korvasivat blogini olemassaolon tarkoituksen.

 

Myönnän ehkäpä harvenevien päivitysten takana oli myös tilanteeni paraneminen, minulla alkoi mennä paremmin. Päästyäni lukiosta kunnialla läpi viime keväänä, jäin tyhjän päälle, koska en tiennyt minne olisin hakenut opiskelemaan. Yritin koko kevään metsästää itselleni työpaikkaa, mutten onnistunut. Lopulta kaverini kautta pääsin harjoittelijaksi yhteen pieneen K-Markettiin. Työkokeilu voi kestää samassa paikassa max 6kk, joten jäin tyhjän päälle uudelleen 1.2.2019. Harjoittelu kesti näet 31.7.2018-30.1.2019. Viime syksy sujui ihan ok. Työ toi mukanaan väsymyksen, koska en ollut tottunut fyysiseen työhön ja 5-6h työpäiviin.

 

Viimeiset pari kk:ta olen miettinyt mitä tekisin tämän työn loputtua, koska jatkaa en enää voi, eikä kauppias palkkaa mua, vaikka olenkin työssäni hyvä. Ahdistus ja paha olo ovat palanneet elämääni tai eiväthän ne koskaan poistuneet, olivat vain taka-alalla. Ne vierailivat luonani aika ajoin, mutta nyt tilanne on pahempi kuten masennuksen ensimmäisinä vuosina. Ne vierailivat luonani aika ajoin, mutta nyt tilanne on pahempi kuten masennuksen ensimmäisinä vuosina (kirjoittaessani blogia ahkerasti). Itsetuhoiset ajatukset kuten viiltely ovat pyörineet mielessäni lähes päivittäin tai vähintäänkin viikottain koko ajan myös parempina aikoina. Mutta tilanne on pahentunut viime kuukausina. Olin ”kuivilla” käsittämättömät 3 vuotta ja 8 kuukautta, mutta joulun välipäivinä retkahdin taas. 9 – jopa omalla mittarillani – säälittävän pientä viiltoa ratkaisivat pelini. Niiden jälkeen olen viettänyt lukemattomia hetkiä, joina mikä tahansa asia on läväyttänyt eteeni pyörimään videon, jossa näen itseäni viiltelemässä.

 

En pääse viiltelystä eroon, vaikka kuinka haluaisin. En vain pääse siitä eroon (ainakaan yksinäni), se lienee osa minua hautaan asti. Hautaan päätymisestä pääsemmekin toiseen minua vainonneeseen asiaan: itsemurhaan liittyviin ajatuksiin. Tavallaan tiedän, ettei se ole vaihtoehto, mutta toisaalta tiedän mahdollisesti vuosikausia kestävien kärsimysten lopettamisen houkuttelevuuden. Musta tuntuu pahalta joka kerta kun poikaystäväni sanoo jotain tulevaisuuteen liittyvää kuten, ettei hän kestäisi ajatella elämää ilman minua tai olen ainut asia, joka saa hänet jaksamaan mm. koulussa käymistä. Aina silloin mieleeni nousee ajatus, etten välttämättä aina ole olemassa, jos lähdenkin lopullisesti. Tunnen syyllisyyttä ajatuksistani kuin olisin jo tehnyt viimeisen päätökseni lähteä pois. Olen aika varma edelleen, ettei tämä taipaleeni pääty hyvin, etten ole lunastamassa lupauksiani selviämisestä ja yhteisestä elämästä. Elämä ei tunnu omalta jutultani.

 

KE 30.1.2019 klo 23.25 ->

 

Olen koukussa viiltelyyn, enkä tiedä miten pääsisin siitä eroon. Siihen liittyvät ajatukset piinaavat mua. Ne eivät lopu. Saan ne hiljenemään vain parilla tavalla: nukkumalla (ellen näe viiltelystä unta), viiltelemällä tai jos pystyn uppoutumaan johonkin muuhun asiaan tai tekemiseen täysin (ns. flow-tila).  

 

Viiltelyllä taidan yrittää selvittää omia ajatuksiani, tiedostaa ja sisäistää kuinka paljon mua oikeasti sattuu. Yritän myös saada tunteet kuten ahdistuksen hallintaan. Tiedän osaavani piilottaa pahan oloni, ajatukseni jne. Viiltely on helpoin keino kertoa tuskaisesta olostani muille. Fyysinen kipu on helpompi ymmärtää, se on konkreettista, sen voi nähdä. Psyykkistä kipua ei voi ymmärtää läheskään niin helposti, se on paljon monimutkaisempaa. Psyykkisen kivun voi käsittää vain, jos sen muuttaa fyysiseen muotoon.

 

Viiltely on minulle montaa asiaa, muttei tapa kuolla. Näihin säälittävän surkeisiin naarmuihin en voi kuolla. Vaikka viiltely on huono selviytymiskeino, se on silti juuri sitä minulle: tapa selvitä hengissä vaikeimmista hetkistä. On viiltely-riippuvuus parempi kuin itsemurha. On se sentään parempi, että olen elossa kuin kuollut, näin uskoisin.

 

En ole kertonut vielä kenellekään, mutta olen seurannut yhtä tv-sarjaa netistä. Kuulin siitä joskus syksyllä ja mielenkiintoni heräsi, tosin ehkä turhan negatiivisesta syystä. Kuulin jostain keskustelua, jossa sarjaa paheksuttiin, koska se ihannoi itsemurhaa yms. sarjan käsittelemiä aiheita. Eli syyni alkaa katsoa oli aika pitkälti itsetuhoisuudessa. Toki halusin myös tietää miten sarja käsittelisi itsemurhaa jne.

 

Heti alussa kerrotaan: ”Kolmetoista syytä on fiktiivinen sarja, joka käsittelee vaikeita asioita. Seksuaalista väkivaltaa, päihteitä, itsemurhaa ja paljon muuta. Toivomme, että tämä vaikeita asioita käsittelevä sarja herättää keskustelua. Jos kamppailet näiden asioiden kanssa, sarja ei ehkä sovi sinulle. Katso sitä aikuisen seurassa. Jos joskus kaipaat juttuseuraa, ota yhteys vanhempaan, ystävään tai luotettavaan aikuiseen. Käy myös osoitteessa 13ReasonsWhy.info. Heti kun alat puhua asiasta, olo helpottuu. Jos tarvitset kriisiapua, käy sivustolla 13ReasonsWhy.info.”

 

Myönnän jotkut kohtaukset ovat aika ahdistavia ja nostavat pintaan muistoja, joita en haluaisi muistaa. Muutamasta sekunnista muutamaan kymmeneen sekuntiin kestävät kohtaukset ovat toisinaan tuntuneet piinaavan pitkiltä ja olen joutunut sulkemaan silmäni, jottei tarvitsisi katsoa asioita jotka ovat oikeasti tapahtuneet mulle. Toisaalta se kertoo kuinka hyvin seksuaalisesta väkivallasta kertovat kohtaukset on tehty, mikäli sellaisesta asiasta voi kehua.

 

 

Tällainen aloitus, mutta seuraavaks jotain positiivisempaa :)

 

-Elina

Rv 15

12.11.2015 Yleinen

Niin ne nämä viikot vaihtuu. Nyt alkaa olla melko ahdistavat viikot menossa, mutta täytyy vaan koittaa ajatella kaikkea muuta kuin sitä mitä viimeksi tapahtui. Tällä viikolla on muutamana päivänä ollu melkoisia kasvukipuja. Sitä kipua on vaikea kuvailla. Eihän se mitenkään kovaa ole, mutta onhan se vähän häijyn tuntuista kun yhtäkkiä tuntuu alapäässä semmonen pistelevä kipu joka säteilee nivusiin ja reisiin. Onneksi se helpottaa eikä siitä tarvitse kärsiä koko päivää. Tosin täytyy olla niistäkin tuntemuksista onnellinen eikä valittaa. <3 Eikös se vaan tarkoita sitä, että Pulla raivaa itselleen tilaa kasvaa. <3 Muuten vointi on edelleen melko väsynyt. Juuri tuossa heräsin sohvalta, kun olin siihen nukahtanu. :) Mutta onneks nukkuminen on ihan kivaa. Ootan kyllä jo ihan innoissani millonkas mahtaisi tuntua pienen ensimmäiset liikkeet. Ei kai siihen enää kovin kauaa mene… Ens viikolla onneks neuvola ja pääsee kuuntelemaan sydänääniä. <3

Nyt on selvitty tästä kouluviikostakin. Tämä taisi olla tämän syksyn viimeinen suht täysi kouluviikko. Ens viikolla on koulua vaan yhtenäpäivänä. No, ehdinpä keskittyä tentteihin. Hain nyt yhteen työharjoitteluun heti vuoden vaihteen jälkeen. Se ois ikääntyvien harjoittelu. Laitoin opettajalle kyllä sähköpostia tilanteestani ja siitä, että en tiedä miten sen harjoittelun kanssa käy. Puolisoni tyrmäsi heti koko harjoitteluideani. Minun ei pitäisi kuulemma mennä harjoitteluun. Olen itse kahden vaiheilla. Toisaalta tekisi mieli mennä tekemään edes tuo harjoittelu pois alta, mutta toisaalta en halua ottaa mitään riskiä sen suhteen että jotain voisi käydä.Ikääntyvien parissa ei kuitenkaan voi välttyä siltä, että siellä ei joutuisi nostamaan tai tekemään mitään fyysisiä juttuja. No, täytynee jutella asiasta neuvolantädin kanssa ensi viikolla, kun harjoittelupaikka pitää perua sitten jo ennen joulua ja sitten joudumme keksimään minulle 10viikon ajalle jotain muita opiskelujuttuja kun muut ovat harjoittelussa. Eli voi tulla sitten aika iisi kevät tuon koulun suhteen, mutta ehdinpä sitten valmistautua vauvan tuloon. :)

Mun omalta luokalta ei kukaan tiedä raskaudesta. Siltä mun ekalta luokalta tietää pari kaveria. Ja nyt just mietin, että eihän me mun oman luokan kanssa enää sitten oikein nähdäkään ennen huhtikuun alkua. Voi siis olla monelle yllätys jos lyllerrän paikalle ison mahan kanssa. :D No, toisaalta ei pitäisi vielä miettiä niin pitkälle.  Kunhan nyt ensin selvitään tästä raskausviikosta ja ensi viikon neuvolakäynnistä jne. Välillä vaan tuntuu, että ajatukset ja toiveet juoksee tulevaisuuteen.

Ai niin, sain tässä hetki sitten ihanan tarjouksen Sateenkaariperheiltä. He pyysivät minua heidän syyskokoukseen kertomaan blogistani. Olin kovin yllättynyt tästä pyynnöstä. Se oli suuri kunnia. Mutta pitkän harkinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että en ole vielä valmis puhumaan asiasta omilla kasvoillani. Ehkä jos tilanne olisi ollut toinen ja asiat eivät olisi enää niin tuoreina mielessä niin olisin varmasti lähtenyt mukaan. :) Mutta oli jotenkin hienoa, että blogini noteerattiin tällaisessakin paikassa kuin Sateenkaariperheet. Kiitos siitä! <3

Tällaista tänne tällä viikolla. Huomenna aion lepäillä ja lauantaina lähdemme perinteiselle retkelle Tampereen kädentaitomessuille. Oi, se on vaan syksyn odotetuin tapahtuma meidän perheessä. <3 Saa nähdä mitä kivaa sieltä taas löytää. Ihanaa loppuviikkoa teille bloginilukijat!

Rv 14

9.11.2015 Yleinen

vetelee viimeisiään. Viikonloppuna olin ihan kamalan väsynyt. Oltiin lauantaina vähän shoppailemassa ja kun tultiin kotiin niin torkuin sohvalla koko illan. Yöunetkin tais venyä 10tunnin pituisiksi. No, nukkuminen on kyllä kivaa. :D Tänään sitten suuntasin sairaalalle labraan. Olin varannut onneksi ajan etukäteen, kun oli tarkoitus ehtiä iltapäiväksi kouluun. No ei menny kuin Strömsössä tämäkään reissu. Ajat olivat melko reilusti myöhässä joten arvasin etten ehtisi siihen bussiin millä oli tarkoitus mennä. Seuraava ongelma tuli sitten labrantädin luona. Onneksi minulla oli se paketti mukana missä oli putket ja kaikki tarvittavat jutut verinäytettä varten. Ilmeni kuitenkin pieni ongelma. Koneella ei ollutkaan lähetettä kyseiseen toimenpiteeseen. Siinä sitten labrantäti yritti soitella polille ja saada lähetettä, mutta ei ainakaan minun siellä ollessani sitä saanut. Aikoi selvitellä asiaa myöhemmin. Onneksi sentään suostui ottamaan näytteen ilman lähetettä. Pisti kyllä ihmetyttämään myös kommentti minkä labrantäti mulle lausui: ”seuraavalla kerralla soita tänne ensin ja varmista että lähete on.” Anteeksi vaan, mutta tietääkseni ei ole kyllä minun tehtävä. Kotiin päästyäni soitin sitten itse polille ja kerroin tilanteen. Lupasivat hoitaa lähetteen. Mutta ei minun olisi kuulemma tarvinnut sinne soittaa, vaan labra hoitaa sen. Anteeksi nyt vaan, mutta ei jäänyt ihan sellainen olo siitä käynnistä. Tuntui paremmalta hoitaa asia itse. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin. Näyte otettu ja kai se lähetekin sinne meni ja toivotaan että näytteet on nyt matkalla kohti Keski-Eurooppaa (meniköhän ne Belgiaan vai minne). Kahden viikon päästä sitten saadaan tietää tulokset.

Tänään meillä alkoi haku harjoittelupaikkoihin. Sanonpa vaan että kyllä on melkonen systeemi. Mun pitäis hakea kahta harjoittelupaikkaa. Ensimmäisen sain varattua, mutta toista en, kun ei ole paikkoja vapaana. No, luulenpa että tämä toinen harjoittelu on jo niillä raskausviikoilla etten välttämättä sinne kykenisi edes menemään. En nimittäin ota mitään riskiä nyt tämän raskauden kanssa. Tuo eka harjoittelu heti vuoden alussa on ikääntyneiden kanssa ja toivon että valkkaamani paikka on sellainen missä ei ole hirveästi mitään nostamsta tai siirtämistä, ainakaan yksin. Mutta varasin nyt tuon paikan ihan siltä varalta jos tämä nyt ei kestäkään loppuun asti niin en sit ainakaan putoa kelkasta noiden opintojen kanssa.

Ens viikolla ois neuvola. Pitkä aika odottaa. Taidetaan kuunnella sydänäänet. Sitä odotellessa.<3 Pohdin edelleen sen dopplerin ostoa, tosin eipä tässä kai montaa viikkoa enää olisi että pitäisi alkaa tuntemaan liikkeet. Välillä muuten lantiota särkee inhottavasti, ja se kipu säteilee nivusiin, mutta onneks sen kestää kun tietää että Pulla siellä raivaa itselleen tilaa. <3 Varovasti olen muuten selaillu nettiä ja miettinyt mitä kaikkea sitä täytyykään vauvalle hankkia, mutta hankinnat saa vielä toistaiseksi odottaa.

 

Työharjoittelu paketissa

21.12.2014 Yleinen

Ehtoota!

Perjantaina hyvästelimme meidän työharjoittelijan, eli Jarkon siskon Wilman.

Wilma oli ahkeroimassa meillä parisen kuukautta ja hyvä että olikin, ei olisi remontti näin pitkällä ilman Wilman apuja!

Ja totta kai niin kuin asiaan kuuluu, niin työharjoittelijalla teetettiin ne kaikkein kivoimmat hommat, mm. suurin osa purkuhommista, katon hiominen (jopa kahteen kertaan koska Jarkolle ei kelvannut meidän naisten tekemä jälki…tai siis Wilma teki ja minä huutelin ”ohjeita” :D…Oikeasti sitä kattoa ei olisi tarvinnut hioa ollenkaan, mutta Jarkko halusi varmasti olla vaan ilkeä meille ;) ), naulojen repiminen lankuista, seinien hionta sekä miljoona vuotta vanhojen sähköjohtojen repiminen seinistä (sentään sähköt katkaistiin ennen edellä mainitun homman teettämistä). Nuo purkuhommat on siitä ahdistavia että vaikka seinää kaatuu ja sitä sun tätä revitään seinistä ja kulkuväyliltä irti, niin silti on sellainen olo että homma ei ole edennyt mihinkään :)

Pääsi Wilma tekemään vähän mukavampiakin hommia, maalattiin nimittäin kahdestaan kaksion katto sekä raakalautaseinät makkarista sekä olkkarista. Wilma pisti maalaten vielä makkarinkin ja olohuoneen muut seinät siniharmaalla maalilla (tästä laittelen kuvia kunhan remonttipöly hälvenee ja salaman kanssa uskaltaa kuvia räpsiä ). Jotenkin mukavan mökkimäinen tunnelma kaksion puolella. Tulee niin sievä, niin sievä!!

Raakalautaseinistä tuli todella kivan sävyiset! Hioimme kevyesti tikut pois pinnoilta ja sitten vain yksi kerros Tikkurilan Pirtti paneelipetsiä päälle. Sävynä meillä oli turve, joka näytti uhkaavan vihreältä purkissa, mutta seinässä oli juuri sellainen kuin pitikin (vanhan puun sävyinen). Pinta jäi ihanan epätasaiseksi ja meidän silmää tässä tapauksessa viehättää juurikin nuo pensselin jäljet ja muut ns. luonnolliset epätasaisuudet. Toki jos joku mielii tehdä tasaisempaa jälkeä, niin sekin varmasti tuolla petsillä onnistuu :)

WP_20141217_010

Wilma haluaa pysyä tunnistamattomana, siksi muokkasin hänelle tuon vaaleanpunaisen rusetin päähän ;)

Petsiä seinään.

Olkkarin seinän petsausta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olohuoneen seinä valmiina.

Olohuoneen seinä valmiina.

Lähikuvaa seinästä.

Lähikuvaa seinästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aika sammaleen väriseltä näytti maali pöntössä...

Aika sammaleen väriseltä näytti maali pöntössä…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaiken kaikkiaan Wilmasta on ollut suuren suuri apu, että kaksion puoli on saatu näinkin hyvään kuosiin, kohtahan tuonne voi jo muuttaa…köh, köh! Kiitos Wimpula! <3

Mukavaa JOULUA kaikille ja palataanpas (maalaus)astialle sitten ensi vuonna!

/Salla