Selaat arkistoa kohteelle työ.

Päivä 143, töihin käsiksi

27.1.2016 Yleinen

20160126_080940Miten onnellinen olenkaan, että pääsin töihin! Työkaverit ovat aivan mahtavia ja välillä tulee olo, että voiko niin olla. :D Töitä sain tänään tehdä jonkin verran. Nyt ainakin yksi asia on hallussa, ehkä :D

Pohdin tämän blogin kohtaloa näin illalla, väsyneenä. Toki kirjoitan tänne, mutta kirjoitanko joka päivä, kuten tähän asti? Ehkä en, koska harrastuksille pitää raivata tilaa ja mielummin menen salille kuin kulutan sohvaa :D Tuotakaan en olisi uskonut kuulevan suustani vielä kaksi vuotta sitten ;)

Ateriat

  • klo 7.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.15 Tomaatti-basilikakeittoa, salaattia, pari kalkkunapyörykkää, 241 kcal
  • klo 16.19 Pähkinäpatukka, 192 kcal
  • klo 19.00 Lohikeittoa (itsetehtyä, ilman perunoita), 113 kcal

Päivä 142, infoähky

26.1.2016 Yleinen

2016-01-25 19.19.10Toinen työpäivä meni kokonaisuudessaan perehdytykseen. Monta uutta järjestelmää, monta uutta tapaa tehdä asioita ja paljon uusia asioita. No, asia kerrallaan ja pikkuhiljaa. Tämän päivän perehdyttäjäni jää vaan torstain jälkeen kolmeksi viikoksi lomalla :D

Zumba jäi tänään väliin, sillä olen niin poikki ja päässä surisee kaikki uusi tieto. Onneksi voi yön unessa sulatella asioita :D

Syöminen tai vaa’alla käynti ei ehdi edes tulla mieleen, joten en tiedä yhtään paljonko aamupaino oli tänään? Ruuat olen kyllä merkannut.

Ateriat

  • klo 7.20 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.30 Salaattilounas lämminsavulohella, 200 kcal
  • klo 17.30 Salaattia ja 80g kalkkunanakkeja, 147 kcal
  • klo 20.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Päivä 141, kiire pitkästä aikaa

25.1.2016 Yleinen

2016-01-24 17.19.03Tänään oli ensimmäinen työpäivä, pitkästä aikaa. Uudet työkaverit vaikuttivat mukavilta ja odotan jo innolla huomista työpäivää. Työpaikkaruokalassakin on salaattivaihtoehto, jota kokeilin tänään. Hyvää oli!

Vettä on tänään tullut juotua aivan liian vähän ja se kostautuu nyt illalla päänsärkynä. Pitänee tankata vettä nyt illalla ja huomenna töihin vesipullo!

Nyt olo on väsynyt, kuten kuvasta näkyy ;)

Ateriat

  • klo 7.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 12.00 Salaattilounas, jossa pieni pala silakkapihviä, 156 kcal
  • klo 17.40 Jauhelihakeittoa ja täysjyväsämpylä, 312 kcal
  • klo 20.00 Karpalopatukka, 179 kcal

Päivä 140, kaksikymmentä viikkoa

24.1.2016 Yleinen

2016-01-24 14.14.00Tänään olen vähän järjestellyt kotona, lueskellut ja jännittänyt huomista. Yli vuoteen kun ei ole ollut töissä, ei jäsen työyhteisössä eikä oikein pakollisia aikatauluja, tuntuu oudolta. Osaanko vielä? Kelpaanko? Huomenna tiedän enemmän…

Mieheni kotiutui iltapäivällä työmatkalta, miten kivaa :) Saan vähän tukea jännitykseeni :)

Ateriat

  • klo 11.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 14.15 Jauhelihakeittoa, 202 kcal
  • klo 16.30 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo klo 20.30 Minttusuklaapatukka, 184 kcal

Viikkoja takana 20, fiiliksiä

24.1.2016 Yleinen

20160124_141027

Viikkoja on tosiaan nyt takana kokonaista 20! Mitä olen siinä ajassa oppinut? Itsestäni todella paljon ja tahdonvoimasta ja hyvinvoinnista vielä enemmän. Syömisestä on tullut sujuvampaa ja terveellisempää. Jaksan paremmin ja olen hyvällä tuulella. Myös tipattomuus tuntuu luontevalta ja huomaan jaksavani senkin takia paremmin. Vaikka paino on nyt jumahtanut 76-77 kg, en jaksa stressata. Kyllä se siitä liikahtaa taas. Olisi tosin ollut kiva tässä 20 viikon kohdalla kertoa, että painoa on tippunut 20 kg. Mutta tärkeintä on nyt se, että voin hyvin.

Tässä kohdin tulee muutakin muutosta. Aloitan huomenna työt. Olen ollut marraskuun 2014 alusta työttömänä ja minulla on ollut aikaa vain itselleni. Arvokasta aikaa. Se on tullut niin henkisesti kuin fyysisessti tarpeeseen. Nyt työrupeamani kestää näillä näkymin pääsiäiseen, joten jännitän kovasti, miten se vaikuttaa jaksamiseeni ja painooni. Onko opitut asiat miten syvällä päässä ja osaanko noudattaa niitä? Jaksanko noudattaa niitä hektisen arjen keskellä? Tiedän, moni jaksaa ja noudattaa, mutta miten käy minun. Nähtäväksi jää.

Tänään on satanut paljon lunta. Pakkasta on vain muutama hassu aste ja ulkoilu oli ihanaa tuossa säässä. Mukavaa alkavaa viikkoa teille jokaiselle :)

2016-01-24 13.35.48

Jäähyväiset

21.11.2015 Yleinen

11209401_10154060807554316_8230650069947354889_nEilen oli viimeinen päivä työharjoittelussa ja erittäin tunteikkaat jäähyväiset.

Ohjaajieni kanssa olleista erimielisyyksistä huolimatta sain aivan huipun loppuarvostelun. ”Hän osaa toimia herkästi ja arvostavasti kohtaamisissa” oli yksi lause, joka kosketti arvostelussa. Sanallisessa palautteessa tärkeimmäksi itselle muodostui se, että koko työryhmä oli nähnyt, että kiinnostukseni näitä ihmisiä ja heidän hyvinvointiaan kohtaan on aitoa, mikä oli välittynyt myös näille ihmisille. Rakkaudellinen asenteeni näkyi ja välittyi.

Asukkailta sain paljon pieniä lahjoja ja kortteja, jotka todella lämmittivät sydäntä. Itse tehtyjä ja koristeltuja, hyvää jatkoa toivottavia. Sain kiitosta erityisesti läsnäolostani ja siitä, miten hyvää oloa levitän ympärilleni. Asukkaat myös kannustivat minua opinnoissani, kuinka he ovat varmoja valmistumisestani ja että minusta tulee sitten hyvä ohjaaja. Se lämmitti sydäntä ja antaa voimaa koulunpenkille.

Paikan kaksi hankalinta asukasta olivat juuri ne, joiden kanssa olin kaikkien yllätykseksi löytänyt parhaimman yhteyden ja viettänyt paljon aikaa, joten heidän hyvästelyt tuntuivat vaikeimmilta. Toinen järjesti yllätykseksi puolen tunnin jäähyväiskahvihetken jo edeltävänä päivänä Fazerin kahvilassa ja antoi kortin, jossa toivotti kaikkea onnea elämääni. Toinen toi minulle suklaata, kortin ja kiiltokuva-suojeslusenkelin. Kortin teksti sai kyyneleet esiin.

Oma keksimän runon vieressä oli teksti ”Kiitos avusta ja olemassaolostasi.”. En tiedä milloin kenenkään sanat olisivat näin koskettaneet sydäntä. Kiitos olemassaolostani. Sain kiitoksen olemassaolosta, siitä, että olemassa on ihminen, jonka kanssa hän on todella voinut tulla kuulluksi ja voinut olla oma itsensä arvostettuna.

Rikoin sääntöjä ja annoin hänelle lahjan, vaikka niin ei olisi saanut tehdä. Päätin, että olen opiskelija ja voin tätä sääntöä rikkoa, sillä tiedän, ettei tämä asukas mene leveilemään muille siitä. Annoin hänelle mustan, kovakantisen kirjan tyhjillä sivuilla. Kirjoitin sinne, kuinka paljon hän on antanut minulle ajateltavaa ja että arvostan häntä suuresti, sekä että toivon hänen kuuntelevan taiteellista ääntään ja jatkavan kirjoittamista näille tyhjille sivuille. Halusin jättää hänelle muiston meidän molemmin puolisesta arvostuksesta ja hienoista keskusteluista, jollaisia ei saa todellakaan edes ”terveiden ihmisten” kanssa.

Lähdin työharjoitteluun epävarmana ja jännittyneenä, lähden sieltä onnistumisen kokemusten kanssa sydän täynnä lämpöä ja rakkautta.

12002891_10153013439957371_4779587969926838877_n

Epäreilu maanantai

26.10.2015 Yleinen

maanantaiTämä maanantai tuntui todella epäreilulta.

Sain palautetta työharjoittelussa, minkä koin olevan epäoikeudenmukaista, mutta en kuitenkaan pystynyt puolustamaan itseäni.

Loppupäivän olin lannistuneena ja mieli maassa harjoittelussa. Mietin mitä tekisin. Menisinkö vain kotiin murehtimaan asiaa vai pystyisinkö puhumaan jollekin? Onneksi rakkaan ystäväni harjoittelupaikka on omani melkein vieressä ja päätin kokeilla, ehtisikö hän nähdä. Häneltä tuli heti vastaus ”Mennään viereiselle mäkkärille kahville” ja pääsin puhumaan hänelle.

Kun sitten sain kertoa ”ohjauskeskustelustani”, kyyneleet ja itku nousi pintaan. Onneksi tämä ystävä on rakas ja lohduttamisen lisäksi todella kuunteli minua. Häneltä tuli viisaita ja lohduttavia sanoja, jotka saivat minut ajattelemaan miten asiaa voisin vielä käsitellä. Kun sain vielä halauksen ja ystäväni sai minut vielä nauramaan, olo keveni heti.

On niin rankkaa saada epäreilua palautetta, kun itse tietää tehneensä paljon ja vielä hyvin. Mutta tämäkin on oppimista, kuinka monenlaista ohjaamista on ja että aina haluamaansa ohjausta ei saa, mutta miten sitten toimia. Ja ainakin oppii muistamaan, ettei ole yksin!

Rikkinäinen mieli ja myötätunto

24.10.2015 Yleinen

työharjoittelu2Työharjoittelua on jäljellä alle kuukausi mielenterveyskuntoutujien parissa.

Se tuntuu todella haikealta jo nyt. Olen hyvin kiintynyt näihin asukkaisiin ja heidän kanssaan olemiseen, joten tulee varmasti olemaan vaikeaa lähteä ja palata koulun penkille.

Olen paljon pohtinut näitä ihmisiä, joiden mieli on mennyt rikki. Miksi joku ihminen sairastuu esimerkiksi skitsofreniaan? Siitä on monia teorioita, mutta kun kuuntelee ja oppii tuntemaan siihen sairastuneita ihmisiä, oma tunteeni on seuraava: he ovat olleet herkkiä. Muut ihmiset oppivat rakentamaan kuorta aidon itsensä ympärille. Se miten paksu kuoren on hyvä olla, on toinen asia. Mutta kuori suojaa siltä, että ei ota kaikkea niin syvästi henkilökohtaisesti, osaa huolehtia myös itsestään, osaa puolustautua ja suojata itseään. Kun sitten kuuntelee sairastuneita ihmisiä, toistuu niissä samat teemat: on herkkä ja tunteellinen, kantaa paljon muiden taakkoja, ei saa tukea, ei saa puolustautua tai suojata itseään. Tulee kova stressi ja yhtäkkiä kaikki katkeaa. Takana varmasti on geneettisiä taipumuksia sairauteen, näillä ihmisillä sairaus on mielen sairaus.

Rikkinäinen mieli ei ole mikään helppo asia. Oma pää saattaa muuttua vankilaksi, joka on täynnä hirviöitä. Joillakin voi olla ääni, joka koko ajan kiusaa ihmistä ja toisilla voi olla epärealistinen kuva siitä, että kaikki vihaavat sinua. Toisilla menneisyyden traumat tulevat mieleen niin aitoina, ettei aina erota mikä on nykyisyyttä ja mikä menneisyyttä. Oma toimintakyky laskee ja ihmiset ympäriltä vähenevät. Etkä pääse mieltä pakoon.

Onneksi nykyään on myös hyviä lääkkeitä, mutta nämä kokemukset eivät unohdu. Se näkyy heissä vieläkin.

Mutta onneksi myös se aitous on tallella, mitä he eivät ole peittäneet suojakuorilla. Aitouden saa kokonaisena pakettina, sisältäen sen hyvät ja huonot puolet, mutta minä todella nautin näin aitojen ihmisten kanssa olemisesta. He saattavat ilmaista tunteensa todella suoraan, milloin pitää auttaa heitä ymmärtämään, miten tunnetta kannattaa missäkin ilmaista. Joskus se tarkoittaa huutoraivareita bussissa, mutta se voi tarkoittaa myös ihania keskusteluja.

Edeltävällä viikolla olen esimerkiksi keskustellut siitä, onko hyvä osata viihtyä itsekseen. Onko terveillä ihmisilläkin stressiä ja huolia. Miten vain itse voi motivoitua tekemään elämänmuutoksia. Millaisia asioita elämältä toivoo. Mitä ulkonäkö merkitsee. Mistä tunnistaa ystävän. Millainen elämänasenne on hyvä. Miltä yksinäisyys tuntuu. Mitkä asiat voivat tuoda onnellisuutta.

Näin upeita keskusteluja, joissa asukkaat myös haastavat minua pohtimaan asioita.

työharjoittelu3”Käytä ääntäsi kiltteyteen, korviasi myötätuntoon, käsiäsi hyvän tekemiseen, mieltäsi totuuteen ja sydäntäsi rakkauteen.”

Kaikki ne upeat keskustelut ja hetket saavat minut pohtimaan myös omaa olemistani heidän kanssaan. Miten olla aidosti läsnä ja aitona ihmisenä, kuitenkin muistaen työn rajat?

Pyrin tukemaan puheellani näitä ihmisiä kohti ehjempää mieltä, kuuntelemaan myötätuntoisesti, auttamaan käsilläni kun unohtuu miten vaikka nappi suljetaan, pitämään mielessäni totuuden ”Olen täällä tukemassa, en tekemässä puolesta. Jokaisella on oma tiensä kuljettavana ja voin vain auttaa löytämään sitä.” ja sydämelläni toteuttaaman rakkautta. En romanttiseen rakkauteen, vaan universaaliin rakkauteen, joka kuuluu kaikille.

Uskon ihmisen elämän menevän niin, että ei ole olemassa terveitä ja sairaita, vaan on olemassa jana:

Terve —————————————————— Sairas

ja jokainen meistä sijoittaa tuolle janalle johonkin kohtaan. Ei siis ole oleellista miettiä voiko joku tulla täysin terveeksi, vaan minne kohtaan janaan hänet voidaan tukea pääsemään. Jokaisen ihmisen, myös meidän ”terveiden”, paikka janalla voi muuttua eri elämäntilanteiden mukaan. Silti me kaikki olemme itsessämme arvokkaita ja rakkauden arvoisia.

työharjoittelu4Oikeastaan minua on helpottanut fibromyalgian kanssa tähän liittyvä ajatus, jonka sain Dalai Laman kirjasta.

Yleensä kun jotain ikävää tapahtuu, ensimmäinen ajatus on, että ”miksi juuri minä?”. Mitä jos ajattelisit ”miksi en minä?”. Tässä maailmassa on miljardeja ihmisiä ja kaikilla on kaksi samaa perustoivetta: haluamme olla onnellisia ja välttää kärsimystä. Jokainen joutuu kuitenkin kohtaamaan ikäviä asioita elämässään, joten miksi käyttää energiaa oman osansa vastusteluun, vaan ymmärtää, että tämä on minun osani maailmasta. Jotkut kärsii kodittomuudesta, minä fibromyalgiasta. Turha käyttää energiaa sen vastusteluun, vaan siirtyä eteenpäin, miten voin selvitä tämän asian kanssa, miten löytää myötätunto tässäkin tilanteessa.

Se helpotti ”kärsimyksen hyväksymistä”, mistä puhuin aiemmin. Kipuun sisältyy usein kaksi osaa: kipu ja tuska mikä tulee ajatuksista kivusta. Jos minua sattuu, kärsin kivusta, mutta jos vielä käytän energiaa voivotteluun ”miksi juuri minuun sattuu” kärsin myös itse kivun lisäksi tästä reaktiosta. Jos pystyn jättämään tämän reagoinnin väliin, hengittämään syvään ja tutkailla kipua kipuna, huomaan kärsiväni vähemmän.

Olen harjoittanut kesästä lähtien tätä uutta tapaa. Palautan mieleeni Dalai Laman kirjan ajatuksen ja näpäytän itseäni ”Mikä minusta tekee paremman kuin muista, että jonkun muun pitäisi kärsiä ja minun ei ollenkaan?”. Se saa unohtamaan voivottelun ja pärjään kivun kanssa paremmin. Koen tämän asennemuutoksen, joka on tullut Mielekkäästi eroon kivusta ja kärsimyksestä- sekä Dalai Laman Myötätunto-kirjoista, auttaneen minua todella, todella paljon. Se on tuonut mielenrauhaa.

Kun ymmärtää, että kaikki haluaa olla onnellisia ja välttää kärsimystä, mutta tajuaa kaikkien kuitenkin joutuvan kohtaamaan erilaista kärsimystä, voi tuntea myötätuntoa kaikkia kohtaan. Myös kipua tuntevaa itseään kohtaan, jolloin voi itseään näpäytettyään tarjota itselleen lempeyttä ja mahdollisuuksia lievittää kipua. Silloin ei niin helposti arvota itseään tiedostamattaan muita ylemmäs.

Silloin kokee myös esimerkiksi mieleltään rikkoutuneet myötätunnon kautta, eikä jaottelun me-ne tai terveet-sairaat kautta.

12106885_10153068352667371_8280531575383305910_nKamalasti pohdintaa.

Sitä se kaikki mielenterveyskuntoutujien kanssa vietetty aika on tehnyt.

Ja se että näitä asioita pohtii ja vertaa omaan elämään, näkyy myös minussa. Olen saanut viime viikolla myös palautetta työstäni, suoraan näiltä asukkailta.

”Kun sinun kanssa puhuu, tunnut tosi kypsältä ja ymmärrät.”

”Olet empaattinen.”

”Tykkään puhua sinun kanssa.”

”Lähdetkö kanssani?”

Nämä lauseet merkitsevät todella paljon. Tiedän, että sovin työhön ja että jatkuva pohdinta saa minut olemaan vain enemmän ja aidommin läsnä. Ja tiedän sen myös välittyvän heille. En tiedä, kumpi saa näistä kohtaamisesta enemmän: minä vai asukkaat.

Tai tiedänpäs.

Ehdottomasti minä.

”…koska sulla on munaa!”

8.10.2015 Yleinen

largeVäliviikolta työharjoitteluun palaaminen tapahtui yllättävän kivuttomasti.

Väliviikolla vaivannut väsymys on väistynyt, kun tilalla on ollut selkeä rytmi ja miellekästä tekemistä työharjoittelussa. Olen toisaalta iltaisin niin poikki, että nukahdan tosi nopeasti (yhä toki melatoniinin avulla) ja saan levättyä paremmin kuin mitä väliviikolla.

Eniten minua on ilahduttanut asukkaiden näkeminen. Heti ensimmäisenä päivänä näin yhden asukkaan ennen talolle pääsyä ja hän jo heti iloisena toivotti ihanaa työpäivää minulle. Talolla olen taas päässyt käymään ihania ja inspiroivia keskusteluja, sekä harjoittelemaan rajojen asettamista, minkä harjoittelua minun pitää tehdä myös omassa yksityiselämässäkin. Olen taas saanut muistutuksen, kuinka jotkut ovat niin herkkiä, että heidän mieli voi mennä rikki ja millainen tie siitä voi olla kuntoutua. Ja miten niin voi käydä kelle vaan, kuinka kuntoutujat ovat kuin kuka tahansa meistä ja silti usein niin aitoja, kun sairaus on vienyt kaiken esittämisen. Nautin tosi paljon työstä, jossa saan olla aito itseni ja jossa toiset ovat aitoja itsejään.

Olen myös saanut palautetta työskentelystäni. Harjoitteluni ollessa puolessa välissä, keskustelimme vähän sen sujumisesta. Sain kehuja, että olen hoitanut työni hyvin ja hän jopa käytti sanontaa, että ”miksei menisi hyvin, sä uskallat myös puhua jos jotain ei toimi, eikä kaikki sitä uskalla, mutta sä pärjäät, koska sulla on munaa!”. Häneltä tämä kommentti merkitsee todella paljon, sillä häneltä ei paljoa kehuja tule ja tämän tyylinen kehu kertoo siitä, että hän arvostaa.

En ehkä itse kuvaisi itseäni näin, mutta toisaalta, kyllä mussa on munaa! Olen tehnyt paljon töitä itseni ja elämäni kanssa, olen edennyt paljon ja oppinut olemaan läsnä omana itsenäni. Kaikki tämä näkyy myös tavassani olla työharjoittelussa mielenterveyskuntoutujien asumispalvelussa. Voin huokaista ja rentoutua, kyllä minä ja mun tyyli sovitaan tuonne.

Väliviikko

2.10.2015 Yleinen

1625495_10152110299306840_279165591_nTämä viikko on ollut taukoa työharjoittelusta.

Ensin tuntui tosi vaikealta jättää harjoittelupaikka, vaikka kyse on vain viikosta. Mietin, mitä kaikkea olisin voinut silloin tehdä asukkaiden kanssa ja mitä asioita olisi pitänyt hoitaa. Kun kerroin eräälle hyvin erakkomaiselle asukkaalle, jonka kanssa olen tutustunut paremmin ja löytänyt yhteyden, etten tulisi seuraavalla viikolla, sain parhaan mahdollisen kommentin. Hän halusi kirjoittaa ylös itselleen päivämäärän, milloin tulen takaisin ja voisimme taas yhdessä tehdä asioita. Tämä oli todella iso asia häneltä ja se oli sellainen kiitos, merkki, että minun tyylini tehdä tätä työtä ja olla läsnä, toimii. Jäin siis kuitenkin hyvin mielin väliviikolle.

On myös yksi asia mistä olen nauttinut näin väliviikolla erittäin paljon: omiin vaatteisiin pukeutuminen.

Tyylini on naisellinen: pidän istuvista paidoista, leveähelmaisista hameista ja koruista. Rakastan pitää hameita, mutta en silti aina muista miten ne päällä pitäisi olla. Toisin sanoen en osaa aina varoa tarpeeksi hame päällä. Olen siis työharjoittelussa halunnut pelata varman päälle ja pitänyt erikseen työvaatteita, joihin on kuulunut harkut ja jokin tunikamallinen paita. Toki syynä on myös hygienia: asukkaiden hygieniakäsitteet poikkeavat osalla niin paljon valtaväestöstä, että omilla vaatteilla varoisin minne istun heidän kotonaan tai ettei esimerkiksi kuolaa valu vaatteilleni. Varominen taas tekisi näkyville meidän eroja ja en halua jotenkin vaikuttaa paremmalta kuin he. Siksi siis olen ollut työvaatteissa, vaikka omissa vaatteissa kaikki ovat tuolla töissä.

On ollut vaikea tottua olemaan farkuissa ja rennommissa vaatteissa, missä itse viihtyy parhaiten. Se on ollut turvallisempaa ja mukavampaa, mutta on ollut todella ihanaa pistää omat vaatteet päälle. Kauniit nilkkurit, säärystimet, sukkahousut, musta kellohelmainen hame ja vaaleanpunainen paita missä on valkoisia pilkkuja. Kaulaan vanhasta lusikasta tehty kaulakoru ja muhkea kaulahuivi. Nahkatakki ja markkinoilta löydetty itsetehty trikoopipo kukalla. Tunnen itseni niin paljon kotoisammaksi näin.

1661439_858233837661148_1046057665068399394_nToinen asia mikä on ollut ihanaa väliviikolla: ystävien ja koulukaverien näkeminen.

Yllä oleva kuvaa minun ja ystävieni kommunikointia, kun kohtasimme koululla taas pienen tauon jälkeen. Toisen kanssa olimme käyneet kahvilla ja olleet yhteydessä muuten, kun taas toisen kanssa olimme juuri viettäneet edeltävänä perjantaina railakkaan baari-illan. Kun näimme koulun pihalla ja aloimme kaikki keskustelemaan kaikesta yhtäaikaa, eihän siinä ollut kuin yksi mahdollinen lopputulos: hysteerinen naurukohtaus. Pyyhittyämme ilon kyyneleet silmäkulmista ja saadessamme taas henkeä, alkoi hieman rauhallisempi kommunikointi. Kuitenkin ihan tavallisetkin sanat olivat hukassa, jolloin eleillä ja ”kyllä sä tiedät mitä mä tarkoitan”-lauseilla pelattiin enemmän. Mikä tästä tekee ihanaa on se, että me todella tiedettiin mitä toinen tarkoittaa. Ulkopuolisille keskustelu olisi ollut aivan liian vaikeaa seurata, mutta meillä kommunikaatio toimi.

Kuulumisia tuli vaihdettua myös muiden koulukaverien kanssa, joita ei ole tullut nähtyä tai välttämättä edes pidettyä niin paljoa yhteyttä. Oli kivaa olla liikkeellä taas opiskelijana, kun työharjoittelussa on niin kovin ohjaajaa.

bedVäliviikolla tajusin myös kuinka väsynyt olen.

Olen ollut niin innoissani työharjoittelussa, etten ole ihan tajunnut miten poikki voin olla. Tämän viikon öinä olen siis kahminut unta senkin edestä ja silti univaje tuntuu ihan yhtä valtavalta. Fibro tuntuu oikein potkasseen ja muistuttaneen, että täällä yhä ollaan, älä luulekkaan että olen nukkumassa koko aikaa. Eli särkyä, kolotusta, päänsärkyä väsymyksen lisäksi. Ei oikein voi muuta kuin levätä ja toivoa, että olo taas tasaantuu harjoittelun jatkuessa. Vielä seuraavat seitsemän viikkoa.