Selaat arkistoa kohteelle työ.

Katkeruus

10.5.2017 Yleinen

Välillä koen katkeruutta siitä, mitä minulta vietiin kun minua käytettiin hyväksi. Ei vain viattomuuttani vaan myös mahdollisuuteni elää normaalia elämää. Elää täydellä potentiaalillani. Olen aina kärsinyt ja tulen kärsimään jonkinasteisesta stressireaktiosta, jonka vuoksi esimerkiksi täysipäiväinen opiskelu on ollut minulle vaikeaa. Samoin työskentely. En tiedä onko kyse surkeasta stressinsietokyvystä, vai onko kyse siitä,että tarvitsen edelleen aikaa käsitellä tapahtunutta. Välillä olen yrittänyt painaa täysillä koulussa tai työelämässä ja aina poltan itseni loppuun. Ilmeisesti en vain palaudu samalla tavalla kuin keskivertotyypit. Vaikka toisaaalta tuntuu että joka toinen ihminen onkin kokenut jonkinasteisen burnoutin, mikä kertoo kyllä enemmän yhteiskunnasta ja tämän hetkisestä ilmapiiristä työelämässä.

Olen kuulemma melko älykäs, ainakin psykologisten testien perusteella, mutta siitä huolimatta minun on ollut vaikea suorittaa opintoja, vaikka olisin kokenut oppimisen palkitsevaksi ja ollut kiinnostunut opinnoistani. MInulla on ollut unelmia ja haaveilin akateemisesta urasta, johon minulla olisi muuten resursseja, mutta kun en kestä kiirettä ja painetta, vaan alan voida huonosti, kärsiä vatsakivuista, migreeneistä ja unettomuudesta. Toisaalta opiskeluaikana muistot alkoivat vasta nousta pintaan ja voimani kuluivat niiden tukahduttamiseen ja totuuden pakenemiseen.

Vaikka yritän ajatella positiivisesti , ja uskonkin, että kaikki mitä tapahtuu tapahtuu jostain suuremmasta syystä,, tunnen yhä edelleen katkeruutta ja jossittelen mitä elämästäni olisi voinut tulla jos minua ei oliskaan raiskattu. Jos en olisi joutunut aina painimaan itseinhon, epävarmuuden ja hajonneen psyyken kanssa. MItä jos olisin saanut elää sielu ehjänä? Mitä minusta olisi voinut tulla. Tiedän, että vakavat traumat aiheuttavat psyykkisiä oireita ja stressinsietokyky on yleensä todella heikko, varsinkin ellei traumoja ole saatu käsiteltyä. On kuin joku osa minusta eläisi yhä hyväksikäytön joka päivä ja pyrkisi unohtamaan sen sitten taas. Se vie voimia. Joka päivä. Yhä edelleen.

Kuitenkaan en voi olla miettimättä olisinko voinut päästä pidemmälle, olisinko voinut opiskella vaikka psykologiksi tai opettajaksi tai tutkijaksi ja tehdä jotain äärimmäisen mielenkintoista työtä, matkustella tai asua ulkomailla. Asioita joista olen haaveillut ja haaveilen edelleen, mutta näin lähemmäs neljäkymppisenä niiden saavuttaminen alkaa tuntua aina vain kaukaisemmalta ja vaikeammin saavutettavalta. Olen kuitenkin aikuisiällä opiskellut lisää ja toivon, että voisin vielä edetä urallani johonkin. Työvuosia kun olisi kuitenkin vielä jäljellä. Tuntuu tuhlaukselta jättää oma älykkyyteni ja kyvykkyyteni käyttämättä ja antaa elämän valua hukkaan.

En edelleenkään pysty työskenetelemään viittä päivää viikossa. Olen käytännössä mielenterveyskuntoutuja, mutta en ole tätä asiaa työpaikallani tuonut mitenkään ilmi. Edes pomoni ei tiedä asiasta, eikä mielestäni heidän kuulukaan tietää. Minulla on melko helppo työ ja teen lyhyitä viikkoja, joten jaksan käydä töissä ja minulla jää energiaa johonkin muuhunkin. Olen siitä onnekas, että minulla on työ, josta pidän ja maailman ihanimmat työtoverit. He eivät tiedä hyväksikäytöstä, enkä aio siitä heille kertoakaan. Kirjoitin aiemmin uhriutumisesta ja se, että kukaan ei tiedä on auttanut minua näkemään itseni positiivisessa valossa, aikuisena naisena, tässä hetkessä, vailla uhrin leimaa. Olen osana normaalia yhteiskuntaa, mikä myös tuntui aiemmin mahdottomalta haaveelta. Luulin, etten koskaan pystyisi tekemään ylipäätänsä töitä, tai että minut mihinkään palkattaisiin. Näin jo elämäni syrjäytyneenä, tukien avulla toimeentulevana ja ikuisena mielenterveyspotilaana. Tuntui kuin raiskaajani olisi tuhonnut koko elämäni täysin jo silloin kun olin vasta lapsi.

Vaikeina aikoina on ollut vaikeaa nähdä eteenpäin, mutta onneksi olen jaksanut yrittää. Ja vaikka tänäänkin tunsin katkeruutta siitä etten ole saavuttanut unelmiani, voin kuitenkin tuntea myös ylpeyttä kun katson millaisen matkan olen muutamassa vuodessa mennyt eteenpäin. Se antaa uskoa myös siihen että tulevaisuudessa pääsen elämässäni lähemmäs unelmieni toteutumista ja että ne ovat mahdollisia saavuttaa kunhan vaan uskon itseeni ja jatkan eteenpäin menemistä, vaikka välillä tulenkin kohtaamaan vaikeuksia tai stressaavia aikoja.

Käsityö

6.2.2017 Yleinen

Teemme koulussa  käsitöissä käsinukkea minulle tulee possu. Olemmejo tosi kovassa vauhdissa mutta toivottavasti se

Tässä ompeluni on vaiheillaan.

Tässä ompelu työ on vaiheillaan!!

ei haittaa. Sain ihan vasta rakennettua nukelle telineen. Telineen alaosa on vihreä, keltainen ja musta. Pääni onnistu hyvin tehdä ja myös teline. Teemme seuraavalla kuviksen tunnilla päillemme valot silmäksi tai joksikin muuksi. Teemme ompelukoneella tosi paljon kaikkea esim, puku, tasku, kädet ja kankaat ommellaan yhteen. Kun kaikki on saanut käsinuket on valmiiksi niin  teemme käsinukeilla näytelmän. KLIKKAA KUVAA JOS HALUAT SEN ISMOKASI

 

Tein tänään kädet käsinukkelleni ja sain vihdoin käsinukkeni valmiiksi. Huh siihen meni tosi paljon aikaa. Mutta vielä pitää saada ompelutyö myös valmiiksi. Kun saan sen valmiiksi niin niin voin liittää ompelutyöni käsinukkeen.

 

Tänään tein Ompelu työni valmiiksi. Päättely oli aika helppo minulle. Ompelu työ oli tosi vaikea välillä ja helppo jossain kohtaa. Esimerkitsi kun en saanut aina lankaa kahden muun langan välistä, koska olin ommellut liian tiukasti.  Minulle piti tulla ompelu työstäni käsinukkelle huivi mutta tein siitä miuluummin puhelimen koskakaulahuiviin menisi liian paljon

 

Jos haluat myös alkaa neulomaan niin tarvitset vain neulomispuikot ja lankaa. Voit katsoa Youtubesta kuinka neulotaan. Suosittelen teidänkin alkaa neulomaan. Eka kannattaa aloittaa pienestä sitten siirtyä isompaan työhön.Tänään kun olin saanut jo nukkeni valmiiksi niin menin muovitöihin teen muovitöistä joskus vielä oman artikkelin.

KUVIA TYÖSTÄNI ALHAALLA

 

 

Tässä on valmis käsinukke toivottavasti valoistus ei haittaa siitä tuli aika huono.

Tässä on minun luokkakavereittentöitä nekin ovat tosi hienoja.

Tässä on minun yksi käsi ja minulla on myös toinen samanlainen toisella puolella.

Tässä on pääni jossa on ledit.

Tässä on taskuni jonne tulee ledien patteri.

 

Hiljaiselo päättyy

10.1.2017 Yleinen

Yli puoli vuotta on vierähtänyt, sitten viime kirjoitukseni. Tuossa välissä on tapahtunut totaalinen repsahdus, mutta ei siitä sen enempiä.

Työt aloitin viime tammikuun lopulla, päätin ne syyskuun lopulla. Olin työttömänä pari kuukautta ja minut soitettiin takaisin töihin. Nyt olen kolmen kuukauden pestillä, eli helmikuun loppuun. Parempi tällainen pätkäduuni kuin työttömyys.

Pari matkaa on ollut tässä välissä. Elokuun alussa olin Karpathoksella viikon ja nautin tietenkin kreikkalaisista ruoasta sekä oluesta. Joulukuussa olimme Prahassa pitkän viikonlopun ja nams niitä ruokia ja olutta.

Nyt siis aloitin uudella innolla Cambailun maanantaina 2.1.2017, rinnallani mieheni, joka tutustuu tämän projektin saloihin. Ensimmäinen punnitus meillä on ke 18.1. joten katsotaan… Nyt yli viikon 1 tason jälkeen olo on aika hyvä.

Käsitöitä

14.12.2016 Yleinen

Hei olen swaggman ja tänään kerron teille käsitöistäni, jotka olivat vielä työn alla hetki sitten. Teimme käsinuken jolla on kipsattu pää. Teimme sille myös alustan, jossa se pysyy pystyssä. Teimme myös jonkilnlaisen asusteen.

 

Pää tehtiin vessapaperirullasta, jonka päälle laitettiin sanomalehteä.

Sen jälkeen teippasimme siihen led-valot, jotka teimme puutyöluokassa.

Sen jälkeen sanomalehti kipsattiin ja siitä tuli kova.

Päästä minulla ei ole kuvaa eikä myöskään led- valoista

 

 

 

 

 

 

Tässä on käsinukkeni muoto.

Käsinukke ei ole vielä valmis, koska siihen tulee vielä heltta.

Ensimmäiseksi kankaant piti siksakata ja sen jälkeen tehtiin tasku, johon laitettiin paristo,

josta saatiin sähköä led-valoihin.

Sitten piti ommella päärme ompelukoneella.

Teimme nukeillemme myös ledit, joista kuulitte juuri äskön. Ledit sai tulla joko päähän tai vartaloon.

minulla  ne tulivat päähän. Aluksi juotettiin ledit kiinni johtoihin ja sitten päähän laitettiin paristo.

Lopuksi ne laitettiin kiinni.

 


 

 

 

 

Tässä on alusta, josta kerroin.                                                                                                Olen jo maalannut sen mutta siitä ei ole ollenkaan kuvaa.

Alustani esitttää timanttia, jonka värit olivat sininen ja valkoinen.

Muoto sahattiin sähkösahalla ja se oli hauskaa.

 


 

 

 

 

Tässä on heltta kanalleni. Se on vielä vähän kesken mutta kohta se valmistuu. Tämä on ommeltu suoralla ompeleella ja käännetty toisin päin.  Heltta ommelaan kanaani kiinni yläreunasta kaksinkerroin.                                    Työvälineitä oli ompelukone.

 

Tässä on neulontatyöni, josta piti tulla kaulahuivi.

Neulomistyöstäni piti aluksi tulla kaulahuivi mutta aika loppui ja siitä tuli pieni laukku.                                               Neulomistyöni piti ensiksi taittaa kaksinkerroin laukun muotoon. Sen jälkeen piti ommella reunat kiinni pykäpistoilla. Työkaluina oli ompeluneula.

Laukusta ei ole kuvaa, koska puhelimestani oli akku loppu juuri silloin.

 

 

 

 

 

 

 

Tässä on kuvia meidän luokan töistä.

Vihreän nuken vieressä oleva nukke on minun.

Matka psyykkisen työn äärelle

2.12.2016 Yleinen

24.2.2011, Torstai klo 20:43
”Olen nyt käynyt kerran psykologilla. Äiti ja iskä olivat mukana. Minusta se oli kamalaa. Tuntui että istuin yksin toisella puolella huonetta, kaikki kolme toisella, ja minulta kysyttiin kysymyksiä joihin en osaa vastata, ja he kaikki tuijottivat minua vaativasti… Jos he vain pääsisivät minun pääni sisään… Silloin he huomaisivat, että mikään ei auta. Kukaan ei pysty selvittämään sitä sotkua eikä kukaan pysty saamaan niitä arpia pois, koska olen itse tehnyt ne.”

Ensimmäiset käyntini nuorten psykologisella polilla aloitettiin jo varhain. Psykiatriset käynnit olivat pelottavia, mutta käsitin niiden tarkoituksen paremmin. Siellä puhuttiin voinnista ja lääkityksestä. Asioista, joista en halunnut keskustella, mutta ymmärsin kai niiden tarpeellisuuden. Inhosin lääkkeitä, sekä niiden aloittamiseen liittyviä toimenpiteitä ja seurantaa, mutta niiden avulla minut saatiin tilaan, jossa kanssani kyettiin kommunikoimaan. Psykologin käynnit sen sijaan eivät koskaan, kaikkien vuosienkaan jälkeen muuttuneet hyödyllisiksi.

Psykologini oli vanhempi nainen. Käynnit etenivät usein hänen äänensä voimalla. Minä istuin hiljaa ja kuuntelin. Olin hänen kanssaan eri mieltä monista asioista, mutta en koskaan sanonut yhtäkään niistä ääneen, ja näin toivottu dialogi säilyi kerta toisensa jälkeen terapeuttini monologina. Hänen kysyessään jotakin, oli vastaukseni lähes poikkeuksetta ’En tiedä’.

Toisinaan pidin psykologiani seinähulluna. Hän eläytyi puheisiinsa kummallisin ilmein ja elein, ikään kuin yrittäen innostaa minua mukaan keskusteluun. Joskus hänen äänensävynsä muistutti tapaa jolla puhutaan pienelle lapselle, mutta siinä terapiahuoneessa esiin tulleiden puheenaiheiden synkkyys oli vahvassa ristiriidassa hänen ilmaisutapansa kanssa. Toisinaan se äänensävy kietoutui hänen sanojensa ympärille niin omituisella tavalla, että tuntui, kuin hän olisi puhunut itselleen. Kerran hän huudahti: ’Näin se menee! Minä olen nyt Anoreksia’, ja lähti samassa lipumaan huoneen toiselta puolelta kohti minua. Hän pysähtyi aivan korvani juurelle, ja pysyi siinä kymmenisen sekuntia tuijottaen minua tiiviisti lähietäisyydeltä. Sitten hän nousi, ja kuittasi esityksensä sanoen tyytyväisenä: ’Niin se menee’. Minä istuin tapani mukaan hiljaa paikoillani ja seurasin silmilläni hänen liikkeitään. Olin kauhuissani. Tämänkö pitäisi auttaa minua? –ajattelin.

Nyt kun mietin sitä kohtausta, minua naurattaa. Kuka ihme oli tuo nainen, jonka vastaanotolla kävin useamman vuoden kokematta yhtäkään avun hetkeä? En koskaan vakuuttunut hänen ammattitaidostaan, mutta sen tiedän, että hän oli parempi psykologi kuin näyttelijä. Kummastakaan ammatista ei minun kanssani kuitenkaan tullut hänelle suurta menestystä.

Ensimmäinen terapiasuhteeni oli siis kaikkea muuta kuin onnistunut, ja se oli monien tekijöiden summa. Psykologin kanssa on tärkeää saavuttaa suhde, jossa kemiat toimivat. Se syntyy usein pienin askelin, ja vasta kun se saavutetaan, voidaan aloittaa varsinainen työ. Tällöin hoitomuodon onnistumista edellyttävä vuorovaikutus pääsee tekemään tehtävänsä.

Minulle ja ensimmäiselle psykologilleni ei kehittynyt vuorovaikutusta. En koskaan todella ymmärtänyt miksi minun piti viettää hänen kanssaan niin paljon aikaa. Psykologini omalaatuisuuden ohella on kuitenkin muistettava, että elin tuolloin vielä vaihetta, jossa kaikenlainen kommunikointi liittyen sairauteeni oli miltei mahdotonta. Niinä vuosina minulla ei ollut sairaudentuntoa, eikä mikään ulkopuolinen pysty läpäisemään Anoreksian luomaa muuria, ilman sairastavan kykyä myöntää sairastavansa. Sairaudentunnon löytymiselle täytyy antaa aikaa, joten myös Anoreksian lyömiseen terapiamuodossa tarvitaan oikea hetki. Toki asiansa osaavalla terapeutilla tulisi olla myös avaimet toistuvien ärsykkeiden tarjoamiseen sairaudentunnon löytymiseksi.

Keväällä 2013 somaattista tilaani hoitava lääkäri ehdotti minulle siirtymistä terapiamuotoon, jonka kertoi auttaneen suurinta osaa sairastavista. Se oli ensimmäinen kerta kun kuulin pyskoterapiasta. Monet sanoivat, että on mahdotonta parantua ilman sitä, ja lähes koko hoitotiimini komppasi päätöstä. Ainoa, joka oli vahvasti eri mieltä muiden ammattilaisten kanssa, oli kummallinen psykologini. Kaiken kanssani käytetyn ajan jälkeen hänen olisi pitänyt tuntea minut parhaiten, mutta olin jo pitkään tiennyt, että se aika oli valunut hukkaan. Hän tunsi minut huonoiten, ja siitäkin huolimatta hän väitti vahvasti, etten ollut valmis psykoterapiaan.

Negatiivinen suhtautumiseni kaikenlaiseen terapiaan oli pitkälti ensimmäisen psykologini aikaansaannosta. Huonot kokemukset olivat tehneet minusta entistäkin skeptisemmän, eikä psykologin vaihtuminen psykoterapeutiksi saanut minua helposti muuttamaan käsitystäni. Ironista kuitenkin on, että juuri tämä kyseinen psykoterapiaan siirtymistäni vastustanut psykologi sai minut myös miettimään uutta terapiamuotoa mahdollisuutena: Tajusin, että psykoterapia päättäisi lopullisesti yhteistyöni kummallisen psykologini kanssa.

3.5.2013, Perjantai klo 12:00
”Paino laskenut vähän, mutta en saa tietää paljonko… Kohta mennään taas psykoterapiaan kartoituskäynnille. En ole kamalasti puhunut siitä, mutta se johtuu vain siitä, etten tiedä mitä sanoisin… Minusta tuntuu ettei se nainen pidä minusta. Toisinaan minusta tuntuu jopa että hän inhoaa minua. Ajattelen nyt, että ehkä en ole vaan oikea ihminen tällaiselle terapiamuodolle, vaikka sanotaan että tästä on miltei mahdotonta parantua ilman psykoterapiaa. En haluaisi mennä sinne. En yhtään…”

”Se meni hyvin, luulisin… Aloitan terapian. Eniten merkkasi iskän mielipide… Äiti tottakai haluaa kokeilla mitä vaan saadakseen minut kuntoon ja niin iskäkin, mutta iskä on luonteeltaan hyvin samanlainen kuin minä. Hän mietti pitkään vastausta kysymykseeni ja sanoi lopulta että kyllä hän minuna kokeilisi terpiaa. Silloin päätin rohkeasti alkaa valmistaa itseäni ajatukseen siitä, että puhuisin pian vieraalle ihmiselle kahdesti viikossa, ja etten tekisi sitä velvollisuudesta, vaan siksi että siitä voisi olla minulle itselleni aidosti hyötyä. Parantuminen lähtee itsestä. Ehkä terapiamuodon sopivuuskin lähtee itsestä.”

Kuten sanottu, en koskaan uskonut psykoterapiasta todella olevan hyötyä. Suhtauduin siihen hyvin epäilevästi, sairaudentuntoni oli vasta kehittymässä, enkä aluksi ymmärtänyt terapiasuhdetta. Kaikki tämä vaikutti varmasti siihen, miksi minulla meni niin paljon aikaa päästä terapiassa pisteeseen, jossa varsinainen työnteko saattoi alkaa.

Kuten olen päiväkirjaani kirjoittanut, minusta tuntui pitkään, että psykoterapeuttini Taina inhosi minua. Hän ei juuri koskaan hymyillyt, ja keskusteluista puuttui empatia ja lämpö. Vasta useiden kuukausien jälkeen aloin ymmärtää mikä on terapian tarkoitus, ja voisi sanoa että vasta vuosien jälkeen opin puhumaan avoimesti.

Psykoterapiassa on löydettävä se sama kemia terapeutin ja potilaan välille. Kun kemia löytyy, tulee suhteesta puhtaan ammatillinen. Minä ja terapeuttini ikään kuin teemme töitä yhdessä. Toipumistyötä. Kaikki siinä ympärillä tapahtuva on jopa jäykkää ja kaavamaista. Jokaisen tapaamisen alussa ja lopussa kätellään. Aluksi inhosin sitä. Tuntui oudolta ensin kätellä muodollisesti, ja sitten avata elämänsä kaikki synkimmätkin ovet kaikkea muuta kuin muodollisesti. Lopuksi taas kätellä, ja poistua kuin lähtisin työhaastattelusta. Nyt olen kuitenkin kätellyt terapeuttiani runsaat kolme vuotta, enkä enää kyseenalaista sitä. On silti edelleen hassua ajatella miten kaavamaisesti istunnot toistuvat, lukuunottamatta sitä 45 minuuttia jonka aikana puhumme mitä vaikeimmista asioista.

Vuosien myötä minusta ja terapeutistani on mielestäni muodostunut melko hyvä työpari. Hän osaa esittää oikeita kysymyksiä ja johdatella oikeiden asioiden äärelle, ja minä puolestani olen parhaani mukaan heittäytynyt siihen kaikkeen. Vuorovaikutus toimii, ja voin rehellisesti sanoa, että se on avannut silmäni uskomattoman moneen asiaan. En myöskään koskaan tajunnut, että terapiassa olisin itse se, joka tekee suurimman työn. Ensin en uskonut terapiaan lainkaan, ja sen jälkeen olin naiivisti kuvitellut että terapeutti lausuisi taikasanat ja se olisi siinä. Nyt tiedän, että terapia voi toimia, mutta se vaatii paljon työtä. Tiedän myös, ettei ole mitään taikasanoja. On vain sanoja, jotka ohjaavat minua oikeaan suuntaan, ja auttavat minua ymmärtämään että niiden ohjeita kannattaa kuunnella.

Nyt kun olemme jo yli vuoden olleet niin sanotusti asioiden ytimessä, koen terapian raskaana, pelottavana ja uuvuttavana. Siellä ajattelen asioita, jotka olisi helpointa jättää ajattelematta. Joskus terapiahuoneesta astuu ulos vain tyhjä kuori, ja yhä useammin tuntuu kuin se kuori oltaisiin revitty auki, jotta nähtäisiin siihen johonkin mitä sen alta löytyy. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta olen lopulta aina itse se, joka itseäni ja näitä asioita repii. Terapeuttini vain tarjoaa minulle tarpeeksi terävät välineet sen tekemiseen. Kaikesta pelosta ja kauhusta huolimatta minusta tuntuu, että nyt jos koskaan on oikea aika avata kaikki haavat, ja ommella ne kiinni siististi ja puhtaasti. Arpia ei saa pois, mutta psykoterapeuttini auttaa minua näkemään mistä, miten, ja miksi ne ovat tulleet. Se ei ole helppoa, mutta kaiken työn jälkeen ne sattuvat varmasti vähemmän.

 18.4.2013, Torstai klo 20:42
”Olen kadottamassa kontrollin. Huomaan sen kaikesta mitä teen. Taina päätteli jo ensimmäisellä psykoterapiakäynnillä, että tärkeimpiä juttuja joissa tarvitsen apua, on kontrollin hellittäminen jotta pystyisin elämään. Mutta mitä jos kaikki riistäytyykin käsistä? En halua elää ilman kontrollia ja ilman sitä että pystyn hallitsemaan itseäni niin kuin haluan, mutta en myöskään voi elää sen kanssa. Toisaalta itsensä hallitseminen tarkoittaa myös ehkä sitä, että hallitsee itsensä hallitsemista. Psykoterapia pistää ajattelemaan. Tottakai ajattelen muutenkin, mutta en tällä tavalla.”

 

Mediasta

22.4.2016 Yleinen

mediaErityisesti nyt kun teen työharjoittelua nuorten parissa, olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota mediaan.

Ensinnäkin nuoret puhuvat paljon siitä, kuinka pelottavalta maailma tuntuu uutisia seuratessa. Joka paikassa on sotia, ilmasto tuhoutuu, ruoka loppuu, ihmiset tappaa ja raiskaa toisiaan. Ei ihmekkään jos tuntuu toivottomalta ja tulevaisuus epävarmalta. Jos yhtään on masentunut entuudestaan, voi uutisten seuraaminen masentaa entistä enemmän ja saada tulevaisuuden näyttämään maailman tuhoutumiselta.

Olen yrittänyt puhua nuorten kanssa siitä, kuinka yksipuolisen kuvan media antaa tilanteesta ja kuinka on mahdollista valita mitä uutisia seuraa. Katsotaan kuinka pitkälle tahansa historiaan, pahoja asioita on tapahtunut ja ihmiset ovat pelänneet tulevaisuuden olevan kauhea. Kuitenkin täällä me ollaan. Pahoja asioita tapahtuu valitettavasti, mutta entisajoista poiketen ne pamahtavat suoraan kännykkään, tietokoneen tai television ruudulle livenä. Se saa meidät tuntemaan, että pahoja asioita tapahtuu enemmän kuin ennen ja että ne ovat ainoat asiat mitä tapahtuu.

Itse olen lopettanut uutisten aktiivisen seuraamisen. En tilaa kotiin lehtiä, en käy netissä lehtien sivuilla tai muuten vello negatiivisten uutisten virrassa. En myöskään seuraa vertaistukiryhmiä esimerkiksi kipukroonikoille. On hyvä, että on paikkoja, joissa voi purkaa tuntojaan, mutta jos itse seuraa vain muiden negatiivisia asioita, se energia tarttuu. Itsekin rupee kiinnittämään huomiota enemmän omiin kipuihin, oireisiin ja negatiivisiin asioihin. Hyvin harvoin kukaan kertoo mitä tapoja on löytänyt kipujen kanssa elämiseen tai positiivisena pysymiseen, yleensä se on vain valittamista. Se on ihan ok, mutta itselleni se ei tee hyvää, joten olen lopettanut niiden seuraamisen.

Joku voi sanoa, että elän uutispimennossa, mutta itse koen sääteleväni elämääni tulevia asioita näin. Keskustelen ihmisten kanssa, niin ystävien kuin työkavereiden tai opiskelukavereiden kanssa. Kun jokin ilmiö nousee esiin, tutkin itse asiaa ja luen siitä mahdollisimman monista eri lähteistä. Luen myös aktiivisesti liiton sivuilta alaani liittyviä artikkeleita. Tutkin asioita, jotka ovat ajankohtaisia, ja pystyn näin itse vaikuttamaan siihen millaisia asioita päästän elämääni. Olen tietoinen ikävistä ja pahoista asioista mitä maailmassa tapahtuu. Mutta seuraan ja tutkin myös positiivisia asioita mitä tapahtuu.

11903992_1042552642442704_2110620457834532881_nKäytän sosiaalista mediaa hyväksi positiivisten asioiden näkemisessä.

Seuraan facebookissa kierrätysryhmiä ja naapuriapu-ryhmiä, joissa ihmiset auttavat toisiaan eri tavoin. Näen kuinka tavara ei ole kaikille kertakäyttöhyödykkeitä, vaan kuinka paljon ihmiset kierrättävät. Näen kuinka paljon ihmiset haluavat auttaa ja auttavat läheisiään. Oli se sitten varastetun kukkakimpun tilalle kukkien tuomista, oleskeluluvan saaneen ihmisen kotiin tavaroiden lahjoittamisesta tai löytötavaroista ilmoittamista.

Seuraan myös erilaisia järjestöjä ja yrityksiä, jotka tekevät paljon hyvää eri tavoin. Näen vapaaehtoisia, motivoituneita työntekijöitä, tyytyväisiä asiakkaita.

On spontaaneja, yhteisöllisiä tapahtumia konserteista ja kyläjuhlista kirpputoreihin. Kaupunkitilan ottamista kansalaisille.

On myös keskustelupalstoja, joilla ihmiset keskustelevat ja vaihtavat mielipiteitä. Siellä voi nähdä hyvin mustavalkoista ajattelutapaa, mutta joskus näkee kuinka ihmiset alkavat ajatella asioita syvemmin ja ehkä myös kasvavat. Kun keskusteluja seuraa, huomaa kuinka paljon huomaavaisia ja älykkäitä ihmisiä on olemassa, mutta joihin ei välttämättä kaikkiin pääse törmäämään omassa elinpiirissään.

kauneustuleeSama pätee median tarjoamien kauneusihanteiden ja kehonkuvan suhteen.

Mediassa näkyvät ihmiset ovat monen eri alan ammattilaisten aikaansaannoksia: monet ovat ennen kuvia olleet kampaajan, maskeeraajan, stailistin ja vielä monen muun käsittelyssä, puhumattakaan vielä kuvien ottamisen jälkeen tapahtuvista käsittelyistä. Edes nämä samat ihmiset eivät näytä arkena samalta kuin median kuvissa. Kuitenkin moni nuori ja vanhempikin ajattelee, että tuollainen minunkin pitäisi olla.

Sorrun itsekin usein kritisoimaan ulkonäköäni ja kehoani. Varsinkin niinä päivinä kun lääkkeet turvottaa, ei pysty liikkumaan ja kaikki on hankalaa. Teen jatkuvasti töitä sen eteen, että muistan rakastaa itseäni ja nähdä kauneuden todellisen merkityksen: omana itsenä olemisen kauneuden.

Olen työharjoitteluni vuoksi opetellut käyttämään useampia sosiaalisen median kanavia ja näistä aivan lemppari on instagram. Sieltä voi itse valita mitä seuraa ja mitä kuvia muille jakaa. Sieltä voi löytää pinnallisia pissiksiä, mutta myös inspiraatiota vaikka kynsien koristeluun, mikä voi tuoda positiivista mielialaa arkeen. Mutta mikä parasta, sieltä voi löytää ihania käyttäjiä, jotka haluavat levittää henkistä kehittämistä, positiivista kehonkuvaa tai positiivista mielialaa tuottavia kuvia!

Kun avaan sovelluksen ja katson kuvien virtaa, se tuottaa minulle todella paljon iloa. Näen positiivisia muistutuksia, kauniita kuvia erilaisista ihmisistä, seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden mukaisia kuvia, koskettavia aforismeja ja hyvää mieltä tuottavia asioita, kuten kauniita taideteoksia tai käsitöitä. Tuntuu ihanalta nähdä mitä kaikkea hyvää ihmiset haluavat tuoda toistensa elämään kuvien kautta ja kuinka rohkeasti ihmiset ovat omia itsejään kuvissa, tuoden esiin kauneuden monimuotoisuuden.

Voin itse valita seurata käyttäjiä, jotka tuovat positiivisuutta vahvistavia viestejä päivääni.

4a8105597a95ede77a74cb8ff933428eKaikilla on mahdollisuus valita.

Mahdollisuus valita minkälaisessa seurassa aikaa viettää, latistavassa vai kannustavassa.

Mahdollisuus valita minkälaisia medioita seuraa.

Mahdollisuus valita minkälaisia ryhmiä, sivustoja, käyttäjiä seuraa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

(Ps. Omia lempikäyttäjiä instagramissa ovat: hidasta, powerofpositivity, doreenvirtue, mysimplereminders, bodyposipanda, mybody_noshame, end_body_shame, mslindsaym, ilovethesecret, eckfarttolle, wearehumansproject, ellasbymassena, jennsgotcurves, daughter_of_the_woods,lawofattractionworld, rural_love, selfiesforselflove, itslaurajayne, frances_cannon, twinflamesupport, chubbybabe_, anastasiaamour, gaymisfits & the_mind_body_spirit_tribe)

Järjestöhommia

18.3.2016 Yleinen

allcandoitVitsi mikä viikko takana!

Työharjoittelu alkoi ja olen päässyt niin päätä huikaisevaan paikkaan, että pää tuntuu olevan viikon jälkeen ihan pyörällä – hyvällä tavalla, ja pääsin sen avulla myös siitä vaikeasta sumusta ulos, mistä kirjoitin viimeksi.

Teen harjoitteluni  järjestössä, mikä tekee nuorisotyötä erilaisten vähemmistöjen ja naisten parissa. Tarkoituksena on toimia kulttuurisensitiivisesti, sukupuolisensitiivisesti, voimaannuttavasti, vahvistaen ja yhteisöllisyyttä lisäten. Kohderyhmänä on koulukiusatut, yksinäiset, monikulttuuriset, vähemmistöihin kuuluvat, syrjäytymisuhanalla olevat, erityisryhmät ja aivan ”tavalliset” nuoret. Toisin sanoen toimintaan mahtuu kaikkea kaikille. Järjestössä tehdään asioita, joilla on oikeasti merkitystä ja mitkä ovat tärkeitä myös yhteiskunnallisesti sekä yksilön tasolla.

keskustelutEniten minua kuitenkin inspiroi muiden työntekijöiden seura, eikä vain tärkeän toiminnan toteuttaminen.

Olen päässyt tapaamaan todella monenlaisia ihmisiä järjestön eri tehtävistä ja osallistumaan hienoihin keskusteluihin. Tuntuu ihanalta kuunnella ihmisiä, jotka eivät tee yleistyksiä ja pohtivat asioita monelta kantilta, sensitiivisesti ja järkevästi. Saatan kahvipöydässä liittyä keskusteluun, missä kritisoidaan aito avioliitto-kampanjaa, puhutaan translaista tai yliseksualistuneen käytöksen takana olevista mahdollisista asioista. Tai joku kommentoi lehtien pinnallista ja epärealistista naiskuvaa, puhuen älykkyyden seksikkyydestä tai moninaisesta naiskuvasta. Tai sitten mietitään, kuinka reflektoida omaa toimintaa tai mitä eri ajatuksia sanavalinnat herättävät.

Nämä työntekijät ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista, itsensä kehittämisestä, sensitiivisyydestä ja osaavat ilmaista itseään. He eivät kuitenkaan tee siitä numeroa, vaan se on enemmänkin ilmapiiri, mikä siellä vallitsee avoimesti kaikille.

Screenshot_2016-02-04-18-24-58Isossa porukassa ollessani huomaan useasti muiden olevan kiinnostuneita puhumaan vain pinnallisista asioista ja tunnen itseni helposti ulkopuoliseksi tai etten vain jaksa osallistua keskusteluun. Sen takia tuntuu niin ihanalta ja innostavalta olla näiden ihmisten kanssa ja keskustella asioista, millä on väliä ja syvempää merkitystä.

Esimerkiksi eräs nainen sanoi kokouksessa ”Meidän jokaisen dna:han ja geeneihin on koodattu kaikki mitä tarvitaan. Kaikki voimavarat, tieto ja muu tarvittava on jo meissä kaikissa pienistä lapsista lähtien. Työntekijöinä meidän erityistehtävänä on auttaa ihmisiä löytämään, vahvistamaan ja ottamaan käyttöön ne heissä jo olemassa olevat voimavarat”. Ihminen nähdään kokonaisuutena, kehomielenä ja sitä tuetaan lähtökohdista, mitkä vastaavat myös omia arvojani.

Järjestössä nähdään myös yhtenä työntekijän tärkeänä arvona rakkautta, mikä näkyy asenteena muita ja itseä kohteen, myötätuntona ja voimaannuttamisena. Tämä asia ei näin suoraan nousisi ihan joka työyhteisössä esiin, vaan yleensä keskustelu on konkreettisemmalla tasolla. Mutta nämä työntekijät pitävät arvojen pohtimista tärkeänä osana työtä ja saan kokea olevani paikassa, mikä toimii oman uskomusmaailmani mukaisesti.

bodymind

Minut on myös otettu järjestössä erittäin hyvin vastaan. En ole ”vain opiskelija”, joka istuu jossain tuppisuuna itsekseen, vaan minut todella otetaan kaikkeen mukaan. Kaikki haluavat kuulla kuka olen, mistä tulen ja mitä ajattelen. Heti ensimmäisenä päivänä olin kokouksessa, missä kaikki selitettiin minulle, että pääsin juttuihin mukaan ja myös mielipiteitäni kysyttiin. Saan aidosti osallistua päätöksentekoon ja olla mukana suunnittelemassa.

Minua arvostetaan ja minuun suhtaudutaan niin, että en ole vain oppimassa, vaan myös minulla on jo ammattitaitoa ja osaamista jaettavana heille.

beyouTuntuu niin hyvältä, että oman, välillä todella raskaan arjen ja traumojen vastapainoksi saa jotain näin innostavaa. Saan olla mukana tekemässä tärkeää toimintaa, osallistua innostaviin keskusteluihin ja olla osana porukkaa. Koska sitä minä tunnen olevani, osa porukkaa. Olen saanut palautetta, kuinka tunnuin solahtavan työpaikalle kuin olisin aina ollut siellä, kuinka sovin paikkaan todella hyvin, kuinka olen oma-aloitteinen ja oikeanlainen tyyppi tehtävään.

Ja minusta itsekin tuntuu siltä. Ilman että minun on täytynyt yhtään esittää tai olla jotain muuta kuin mitä olen.

Sen tunteen avulla jaksan, vaikka päivät ovat epäsäännöllisiä ja pitkiä, paikkojen vaihdellessa ympäri pääkaupunkiseutua, mikä on järjestöpuolen työn huono puoli. Onneksi tämä on vain loppukevään vaihe, saan nauttia työn hyvistä puolista sitoutumatta pidemmäksi aikaa.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

25.2.2016 Koti ja Sisustus, LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, Tee-Se-Itse, Yleinen

Joko kohta saunotaan? Remontti on edistynyt pikkuhiljaa, mutta blogin päivittämiseen ei ole aikaa eikä intoa riittänyt. Nyt jos pikaisesti jotain raapustan, antakoon kuvien enemmänkin puhua puolestaan, kun kohta pitää taas lähteä tuota valkoista kultaa pihalta kolaamaan. Kohta en kyllä tiedä että minne sitä jemmataan kun alkaa olla joka nurkalla kahden metrin kinokset.

Tässäpä kuvia.

WP_20160209_17_15_47_Pro

Ammattilainen teki tarvittavat LVI-piirrustukset.

 

Sama ammattilainen myös teki tarvittavat reiät kellariin ja asensi putket.

Sama ammattilainen myös teki tarvittavat reiät kellariin ja asensi putket.

Mallailin putket paikalleen ja merkkasin tussilla putkien asennot ja myöskin liitokset siinä vaiheessa kun tiivisteet ei ollut paikallaan. Nuo liitokset kun piti aika lailla voimalla runnoa paikalleen niin tiesi että missä vaiheessa liitos on ”pohjassa”, liukasteena käytin fairy-vettä, hikeä ja sper…no ihan niin innossani en ollut. Hyi.

Muotit valmiina ja kunnolla kiinnitettynä, viimeksi käytin lautoja levyjä pitämässä ja nyt päätin tehdä vähän vaikeamman kautta.

Muotit valmiina ja kunnolla kiinnitettynä, viimeksi käytin lautoja levyjä pitämässä ja nyt päätin tehdä vähän vaikeamman kautta.

Katon läpivientien valut ei aivan onnistuneet, mutta kyllä ne jämäkästi on tehty. Täytellään nuo kolot sitten myöhemmin.

Katon läpivientien valut ei aivan onnistuneet, mutta kyllä ne jämäkästi on tehty. Täytellään nuo kolot sitten myöhemmin.

Tosiaankin kun täytin reikien ympärykset ylhäältä käsin ja alas olin tehnyt muotit jämäfilmivanerista, niin olisi pitänyt pohjalle tuleva massa tehdä aika notkeana…mitä tästä siis opimme?

Kellarinputket tuli asennettua päivässä ja jos kyseisen päivän päätteeksi olisi joku Jutta Gustafsberg tullut ehdottamaan salille lähtemistä, niin olisi voinut olla viemäriputkea jossain muuallakin kun katonrajassa.

Kodinhoitohuoneeseen piti myös saada viemäriputket.

Kodinhoitohuoneeseen piti myös saada viemäriputket.

Melkeinpä päivä meni tässäkin hommassa, kun edessä oli koko ajan vanhat rautaiset lämmitysputket ja vieressä myös toiminnassa olevaa käyttövesiputkea…nuo menee tuossa vielä väliaikaiskytkentänä ennen kuin putkimies tulee lopulliset asennukset tekemään. Jakotukit käyttövesiputkille tulee kuvassa vasemmalla näkyvään siivouskomeroon piiloon. Ei ollut ihan hekumallisinta hommaa tämäkään.

Lattiaan oli yön aikana ilmestynyt outo teksti, pitäisikö huolestua?

Lattiaan oli yön aikana ilmestynyt outo teksti, pitäisikö huolestua?

Lattiaankin laitettiin jossain vaiheessa hienotasoite ja reunoille laiteltiin tartunta-aine kunnollisen puhdistuksen jälkeen. Äiti, mittee tuo teksti tarkoittaa?

Saunan seinässä foliopaperi alumiiniteipillä tiivistettynä ja tuuletusrimat päällä.

Saunan seinässä foliopaperi alumiiniteipillä tiivistettynä ja tuuletusrimat päällä.

Tuppeensahattua lautaa seinässä ja katossa.

Tuppeensahattua lautaa seinässä ja katossa.

Isäukon kanssa asensimme saunaan pintalaudat, pohjalle tuli halvempaa raakalautaa ja pintaan hieno, tuppeensahattu leveä lauta. Helpommalla olisi peruspaneelilla päässyt, nyt piti aika paljon mittailla samanlevyisiä lautoja ”kerroksittain”. Peruspaneelilla vaan ei olisi näin makoisaa lopputulosta tullut! Vanhemman pojan kanssa hiottiin pinnat, kun niissä jonkun verran oli jäänyt sävyeroja lautojen ollessa pinottuna. Saa nähdä pitääkö vieläkin hioa kun testasin äsken pintaan tulevaa etikka-teräsvillaseosta, niin nuo säilytysrimoista jääneet vaaleammat kohdat tuntui korostuvan…no, kokeillaan useammalla kerroksella.

Vihje niille jotka harkitsevan alla olevan tyylistä WC-istuinta: vaikka lopputuloksesta tulee hieno, niin työmäärä asennuksessa on huomattavasti suurempi. Kannattaa siis miettiä, että onko lopputulos vaivan arvoinen.

WC-istuimen säiliöosa kiinnitettynä.

WC-istuimen säiliöosa kiinnitettynä.

Pahvista tehty sapluuna ja sitten oikeaa levyä työstämään.

Pahvista tehty sapluuna ja sitten oikeaa levyä työstämään.

Onnistui kerralla, uutta 60 euron levyä ei siis tarvinnut hakea.

Onnistui kerralla, uutta 60 euron levyä ei siis tarvinnut hakea.

Vesieristyksen tekoa, liitoksiin ja nurkkiin tuli vahvikekangas.

Vesieristyksen tekoa, liitoksiin ja nurkkiin tuli vahvikekangas.

Vesieristys on seinille ja saunan lattia-/seinärajaan tehtynä. Viimeisenä käsitellään lattia, niin säästytään turhalta puhdistukselta ja ennen kaikkea ei mene valmis vesieristys puhki siinä kävellessä/ työskennellessä.

Epäilin omaa ammattitaitoani sen verran, että suihkuseinän koristelaatat tulee tällä tyylillä.

Epäilin omaa ammattitaitoani sen verran, että suihkuseinän koristelaatat tulee tällä tyylillä.

Eilen pääsin ensimmäisiä laattoja asentamaan, kun ensiksi mittailin kunnolla linjat josta aloittaa. Nyt pitäisi tulla järkevän kokoista laattaa näkyvimmille seinille ja myöskin lattiakaivojen kohdat täydestä laatasta jne. Tuohon mittailuun kannattaa kyllä käyttää aikaa niin lopputuloksestakin tulee siisti. Sama juttu pohjatöissä, kylppäriremonttia ei lienee ole tarkoitus ihan joka vuosi tehdä, joten vesieritykset pitää olla kunnollisesti tehtynä. Koristelaattoja on neljä kappaletta ja erikseen ostettuna (meille nuo tuli kokonaispakettina, sisältäen 30×60 tummat seinälaatat ja 10×10 lattialaatat) hinta taisi olla ainakin 50 euroa/kpl, joten kun mustaa laattaa on enemmän niin suihkuseinän kuvioksi päätin kuvassa olevan version…voinpahan rauhassa tehdä suihkusekoittajalle reiät uuteen laattaan, jos vaikka meneekin pieleen tai halkeaa. Just nyt tuli mieleen, että pitäähän minun porata suihkutelineelle reiät…alkoi jännittämään.

Tähän sumeaan kuvaan onkin hyvä lopetella...tiedä vaikka kylppäri olisi viikonlopun jälkeen laatoitettu?

Tähän sumeaan kuvaan onkin hyvä lopetella…tiedä vaikka kylppäri olisi viikonlopun jälkeen laatoitettu?

Kiitos ja kuulemiin, nyt Minioni potkimaan sängystä ylös ja sitten ulos, katolta tuli tällä välillä vielä lisää kolattavaa…onneksi on pieni talo ja pieni piha.

/Jarkko

Päivä 143, töihin käsiksi

27.1.2016 Yleinen

20160126_080940Miten onnellinen olenkaan, että pääsin töihin! Työkaverit ovat aivan mahtavia ja välillä tulee olo, että voiko niin olla. :D Töitä sain tänään tehdä jonkin verran. Nyt ainakin yksi asia on hallussa, ehkä :D

Pohdin tämän blogin kohtaloa näin illalla, väsyneenä. Toki kirjoitan tänne, mutta kirjoitanko joka päivä, kuten tähän asti? Ehkä en, koska harrastuksille pitää raivata tilaa ja mielummin menen salille kuin kulutan sohvaa :D Tuotakaan en olisi uskonut kuulevan suustani vielä kaksi vuotta sitten ;)

Ateriat

  • klo 7.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.15 Tomaatti-basilikakeittoa, salaattia, pari kalkkunapyörykkää, 241 kcal
  • klo 16.19 Pähkinäpatukka, 192 kcal
  • klo 19.00 Lohikeittoa (itsetehtyä, ilman perunoita), 113 kcal

Päivä 142, infoähky

26.1.2016 Yleinen

2016-01-25 19.19.10Toinen työpäivä meni kokonaisuudessaan perehdytykseen. Monta uutta järjestelmää, monta uutta tapaa tehdä asioita ja paljon uusia asioita. No, asia kerrallaan ja pikkuhiljaa. Tämän päivän perehdyttäjäni jää vaan torstain jälkeen kolmeksi viikoksi lomalla :D

Zumba jäi tänään väliin, sillä olen niin poikki ja päässä surisee kaikki uusi tieto. Onneksi voi yön unessa sulatella asioita :D

Syöminen tai vaa’alla käynti ei ehdi edes tulla mieleen, joten en tiedä yhtään paljonko aamupaino oli tänään? Ruuat olen kyllä merkannut.

Ateriat

  • klo 7.20 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.30 Salaattilounas lämminsavulohella, 200 kcal
  • klo 17.30 Salaattia ja 80g kalkkunanakkeja, 147 kcal
  • klo 20.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal