Selaat arkistoa kohteelle tyhjyys.

..vain nauru peittää hiljaisuuden..

25.5.2015 Fiilikset matalalla, jotain positiivista

Tänään ei mene erityisen hyvin, muttei huonostikaan. Mutta kaikesta huolimatta suupielet eivät jaksa nousta. Väsyttää hieman.  Eilen luin kemian kokeeseen ja menin myöhään nukkumaan. Aamulla piti nousta seitsemältä. Äiti sai mut ylös vasta viistoista yli. Tuli kiire ja aamupala jäi minimaaliseksi. Koe ei ollut mikään kauhean vaikea, muttei läpihuuto juttukaan. Jotkut tehtävät olivat wtf, mut siltikin osain jonkin verran raavittua pisteitä kasaan.  Viimeiset kaksi tuntia olen yrittänyt tappaa aikaa kaupungilla, mutten saanut sitä hengiltä. Aika vaan mateli kituliaasti etrenpäin. Yritin löytää itselleni lenkkareita, koska vanhat vetelevät viimeisiä. Minun on ylipäätänkin huippu vaikea löytää mitään (vaatteet, kengät, asusteet, ruoka, kaikki), jonka kelpuuttaisin täysin (hinta-laatu suhde, ulkonäkö, mukavuus, jne). Olen toivottoman nirso. Eipähän ole minun vikani kun kaupat eivät saa myytyä juuri mitään minulle. Huokaus. Saan ainakin liikuntaa, kun kierrän kaupasta toiseen, saan ihmetellä myyjille mikseivät kovinkaan monet kengät ym sovi minun kroppaani.  Nytkään lenkkareiden värillä ei olisi ollut suurtakaan merkitystä (en suostu laittamaan neonvärisiä kenkiä, vaatteita päälleni ja valkoinen on inhottavan arka väri), mutta sillä kuinka hyvin kengät, vaatteet sopivat minulle on suuri merkitys, samoin hinnalla.

 

Hiljaa nyt mennää, mut henkiin sä jäät. Sä et ole hullu, mut juuri nyt on vaikeaa…

 

Hiljaa hissuksiin..

Haluaisin vain nukkua, mut seuraavat kaks tuntia on pakko leikkiä hereillä olevaa..

 

 

-Elina

Kyynel tuli silmänurkkaan

17.5.2015 Fiilikset matalalla

Etsin erästä tekstiä tietokoneen tiedostoista. En löytänyt sitä, mutta löysin jotain muuta. Löysin tämän seuraavan. Luin tämän läpi. En voinut välttyä kyyneliltä, jotka pyrkivät esiin.

 

 

Tämä on eräästä blogista. Teksti kosketti minua, joten kopioin sen muistiin. Loppuun lisäsin omat sanani. Ensimmäinen on aikaisemmin kirjoitettu, mutta jälkimmäinen on tämän hetken ajatuksia.

 

”Mä menin Hänen luokseen. Esitin, että kaikki on hyvin. 
Hän sanoi:

”Rakas, mä tiedän, että sä et voi hyvin. Kerro mulle, mikä sulla on. Mä haluun auttaa ja pitää sua hyvänä.”

Kyynel, toinen kyynel ja vielä kolmaskin.
tiesit. lohdutit. kuuntelit. autoit.
Enkeli, jolla ei vaan ole siipiä.
Mun pelastaja.”

Mä olin suunnitellut, että mä otan yliannostuksen.
En välittänyt tai ajatellut muuta.
Vain sitä, että käyn sanomassa Hänelle”heippa, oot tärkee” ja lähden.

Pistin pääni Hänen syliin. Hän silitti mua ja kertoi samalla päivästään.
Välillä Hän hymyili mulle sitä maailman suloisinta hymyä, joka on ihan parasta.

Lopulta mä kerroin, että mua ahdistaa ihan älyttömästi.
Mä kerroin, että olin tehnyt maailman typerimmän suunnitelman.

”Älä tee sitä Kulta pieni, sulla ei ole mitään syytä tehdä sitä. olen tässä. Suojelen sua”

Mä olen onnellinen Hänestä. Siitä, että mulla on kerrankin Hänen kaltaisensa mun vieressä. Tätä mä olen kaivannut. En mä kadu enää, että päästin Hänet lähelle.

MULLA EI OO EIKÄ TAIDAKAAN TULLA KETÄÄN HÄNENLAISTAAN.  HALUISIN VAAN ET TÄÄL OLIS JOKU JOKA TULIS MUN LUO, OTTAIS KIINNI RAKASTAVAAN HALAUKSEEN JA SANOIS: ”RAKAS, MÄ NÄEN ETTEI SULLA OO KAIKKI OKEI. MÄ TODELLA HALUAN RAKASTAA SUA. HALUAN PITÄÄ SUSTA HUOLTA JA HALUUN ET SÄ ELÄT MUN KANSSANI, ETKÄ JÄTÄ MUA (AINAKAAN KUOLEMAN TAKII..). SINÄ OLET MINULLE TODELLA TÄRKEÄ JA ENKÄ HALUA ET SULLE TAPAHTUU MITÄÄN PAHAA.  JA KUULE SÄ VOIT PUHUU MULLE MITÄ VAAN, LUOTTAMUKSELLA. KERRO MULLE KAIKKI MIKÄ PAINAA SUN MIELTÄS. KERRO VAIKKA SIITÄ ’HULLUSTA KISSASTA’ JOKA NAARMUTTAA SUN KÄSIVARTESI….”

En enää tiedä mitä sanoa. Aiemmin mietin, et kyllä mäkin löydän aikanaan jostain sen oikean. Enää en usko, en ole enää hetkeen uskonut. Hiljaa salaisissa haaveissani toivon parantuvani, pystyväni päästämään sen oikean mun lähelle, tarpeeksi lähelle, että voisin elää hänen kanssaan, perustaa perheen ja nauttia elämästä. Mutta masennus on taitanut kaataa mut maahan, lyönyt päin kasvoja. Repinyt viimeisetkin uskon rippeet ja jättänyt yksin pimeään tyrmään. En koe osaavani auttaa itseäni. Tuntuu, et tarvitsen jonkun joka olisi mulle tukena ja kantais mut takaisin valoon. Auttaisi parantumaan. Antaisi voimaa voittaa tän sodan. Antaisi tavallaan mulle uuden elämän.  Mutta ei.

Surullisin tunnelmin jatkan äikän portfolion tekemistä. Ajattelin senkin tänne kopioida, jotta joku halukas voisi sen lukea.

-Elina

Tyhjyyttä

21.4.2015 Jotain sälää, Kuulumisia (negatiivisia tosin)

Tänään heräsin hyvissä ajoin, kiitos veljen joka minua kiusatakseen oli laittanut kamalaa ääntä pitävän herätyskellonsa soimaan. Menin alas ja söin samalla, kun katselin telkkaria.  Koska täytin 18, minun pitää mennä pankkiin hoitamaan raha ja vakuutus jutut kuntoon, menen tänään ja huomenna. Paperissa, jonka posti toi minulle, vinkattiin katsomaan netistä pankin sivuilta etukäteen jotain juttuja. Muistin sen aamulla. Vierailin sivuilla pikaisesti, mutta kyllästyin pian, kun en ymmärtänyt mitään. Menin takaisin omaan huoneeseeni, siellä kissani Cissy nukkui ja kehräsi vuoteellani. Kun se huomasi minut, se maukaisi kuin kutsuakseen minut nukkumaan viereensä. Menin lähes puoleksi tunniksi makoilemaan tyytyväisesti kehräävän kissan viereen. Supattelin sen korvaan, ”En jaksa lähteä kouluun”, ”Haluaisin jäädä vain sun viereen”, ”En jaksa niin paljon vastuuta (pankkijutut ym)”, ”En halua lähteä ulos”, ”En jaksa, haluan vain nukkua.”   Mietin koko ajan jaksanko oikeasti nousta ja lähteä liikkeelle vai jäänkö vain nukkumaan.  Mietin ja vilkuilin kelloa. Mun pitäisi lähtee 10.00 pyöräilemään, bussi tulisi 10.25., koululla olisin varttia myöhemmin. Joutuisin odottelemaan 11.15. asti, jotta pääsisin syömään, tunti alkaisi 11.45 ja päättyisi opekokouksen takia jo 12.30 (normisti 13.00). Bussi lähtis 12.55 ja pankissa piti olla 13.30, olin siellä jo varttia aiemmin. Pankissa aika meni nopeasti ja siellä vierähti lähes 50 minaa! Mulla oli yli puol tuntia aikaa ennen bussin lähtöä kaupunkiin; kävin lainaamassa kirjastosta Leonie Swannin Ihmissutta ken pelkäisi dekkari kirjan ja kävin kaupassa hakemassa hieman välipalaa, koska pääsisin vasta illalla kotiin. Bussista päästyäni reipasta kävelyä Nesteelle, jossa minun piti tavata äitini ja hänen ystävänsä. Menimme katsomaan näyttelyä Torinon käärinliinoista. Sieltä sai pari esitettä mukaan, otin myös kouluun historian/uskonnon opettajalle vietäväksi. Hän varmaan ilahtuu. :)

Oli ihan jees päivä, parasta oli varmaan tänäänkin kävellä ympäriinsä virallisessa partiopaidassa (sininen paita, pillinaru, vyö ja tietenkin partiohuivi), siniset pillifarkut, hyvät kävelykengät ja aurinkolasit silmillä. Aurinko pakkasi menemään pilven taakse ja tuuli aika paljon, mutta nautin silti. Nyt on siis partioviikko, siksi partioasu. Ihanaa kun ei aamulla tarvitse miettiä mitä laittaa päälle kun voi vetää virallisen niskaan, helppo viikko vaatteiden puolesta. Perjantaina kun menen äidin kanssa teatteriin, menen sinnekin partiovaatteissa. <3

 

 

Screenshot_2015-04-21-22-27-45-1

 

 

Eilisen fiilistelyjä vielä hieman: eilen oli kiva päivä, olin pirteä ja hyvällä tuulella. Taitoryhmässä ei tarvinnut kärsiä päänsärystä, koska kaikki neljä nuorta, jotka polttavat, olivat pois. Vain minä ja yksi toinen olimme paikalla, me ketkä emme ole olleet vielä kertaakaan pois. Kappale joka soi eilen päässäni, on tullut sanottua täällä jo aika monta kertaa, mutta se on ehdoton tsemppaus biisi minulle. Kelly Clarkson: Stronger (/What doesn’n kill you).

 

Tänään siis meni huonommin kuin eilen, mutta kai tämä tästä..

 

 

-Elina

Paska olla, Tahdon itseni hengiltä

13.4.2015 Fiilikset matalalla

Mä en käsitä mistä tää helvetin alakulo johtuu. En jaksa tätä!  Oon ollu viikon putkeen törkeen alakuloinen, ainoastaan lauantai oli poikkeus.. Mutta eilen sunnuntaina ja tänään ollaan oltu taas totista sorttii. Ryhmässäkin toinen niist hoitajista ihmetteli, kun olin niin vaitonaisen ja rauhallisen oloinen. Totuudessa, mua ahdisti silloin, kun piti osallistua uuden taidon opettelussa, meen piti kaverin kanssa esittää jotain tilanteita muille (kieltäytyä alkoholista, vaikka toinen tarjoisi ym) ja näin opetella taitoja. En oo koskaan tykänny esiintyä, ja siinä hetkessä mua vaan rupes ahdistaan niin paljon, et jos ne hoitajat olisivatvielä kerrran pyytäneet mua tuleen esiintyyn, olisin juossut ulos siitä huoneesta. Kun menin tänää sinne ryhmään, alakulo-vaitonaisuus-rooli puhkesi oikein voimalla. Olin varmaan 40 minuuttia ryhmän alusta sanomatta sanaakaan. Ryhmä siis kestää 2 tuntia: 45min edellisen taidon kertaamista ja mahdollisten läksyjen läpi käynti, 15 tauko=välipalaa, ja viel tunti uuden taidon opettelua.

 

Screenshot_2014-12-12-19-06-20-1

 

Nyt makaan peiton alla ja kirjoitan tätä. Minulla on paha olla. En halua laittaa kenellekään viestiä, en halua vaivata ketään. Ja mitä siitä edes olisi apua, vaikka juttelisinkin jonkun kanssa, saisin ainoastaan kaverini surulliseksi, kun hän ei osaisi auttaa minua mitenkään. Parempi kai vain potea huonoa oloa yksin, enpähän ainakaan satuta ketään ystävistäni.

 

muhun sattuu

 

Itsetuhoisuus on jälleen alkanut nostaa päätään. Tahdon tehdä itselleni pahaa. Haluan viiltää. Haluan satuttaa itseäni. Haluan tappaa itseni. Miksikö? En jaksa olla minä, en jaksa aina yrittää selviytyä: ottaa yhtä alskelta eteenpäin ja viittä taaksepäin. En jaksa. Viimeisinä viitenä kouluaamuna on ollut tuskaa herätä, tai vaikka herääminen ei olisikaan ollut niin vaikeaa, mutta suurta tuskaa on tuottanut ylös nouseminen ja kouluun pakottautuminen.

 

sattuu

 

Välillä minua huvittaa ajatella miksi minut laitettiin osastolle: olin itsetuhoinen ja ajattelin kuolemaa. Mutta miksi ihmeessä en ole ollut siellä tähän päivään asti, olenhan ollut ”vapaalla jalalla” jo yli 14 kuukautta!!! Ikuisuuden! Vastahan lähdin osastolta.. Voi taivas aika on mennyt todella nopeasti..  Palatakseni ajatuksiini: osastolle joutumisen logiikalla minun pitäisi olla siellä tälläkin hetkellä..

 

 

Screenshot_2014-09-27-01-32-48-1

 

Minua on heikottanut koko päivän. Heikotus tosin on voinut johtua eilen alkaneista kuukautisista. Voi kunpa menkat olisivat jo ohi! en jaksaisi koko ajan muistaa syödä vahvoja kipulääkkeitä, jotta kuukautiskivut pysyisivät aisoissa.  Huomenna pitäisi taas mennä kouluun. Ei huvita tippaakaan. Haluaisin vain nukkua tuhat vuotta, siis noin alkajaisiksi. Ahdistaa mennä kouluun. Mikäkö? Kaikki. Sosiaaliset tilanteet, henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen=>että kehtaan näyttäytyä kadulla, asioiden oppiminen, sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen. Huomenna tai viimeistään ylihuomenna pitäisi jaksaa pestä hiukset.. mutta en tiedä saanko niin paljon itsestäni irti..

 

 

apua

 

Jälleen kuoleman ympärillä pyörivät ajatukset ovat luonani, tuskin minulla on niin paljon energiaa, että tekisin mitään.. mutta eihän sitä koskaan tiedä. Onko mun pakko elää? Voisin hyvin kuolla jonkun muun puolesta. Joku muu voisi saada elämän, joku muu joka oikeasti haluaisi elää. Minä en halua elää. Minulla ei ole mitään kiinnostusta/ halua elää.  Tunnen vain pohjatonta surua. Olen täysi pettymys kaikille. Miksi tyttäreni on niin onneton, että tahtoo riistää henkensä? Siihen en äiti tiedä vastausta, kertoisin kyllä, jos tietäisin. Anteeksi kaikki, mutta en oikeasti halua elää. Kunpa pääsisin jo pois. ( <= Edelliset kahdeksan virkettä kirjoitettu suurten krokotiilin kyynelten sumentaessa näköni ja vieriessä poskilleni.)

 

kaula auki

 

 

iwantodie

 

 

 

Lähden tästä katsomaan toisivatko kyyneleet unen..

-Elina

Hiljainen viikko

9.4.2015 Fiilikset matalalla

Screenshot_2014-09-27-01-43-06-1

 

 

Viime viikko oli kirkollisessa mielessä hiljainen viikko. Minulla hiljainen viikko on nyt. Alakulon, vaitonaisuuden, surumielisyyden, välinpitämättömyyden, väsyneisyyden, jaksamattomuuden viikko. En jaksa yhtään mitään. En yhtään jaksa kiinnostua yhtään mistään.

 

Screenshot_2014-09-27-01-33-57-1

 

Tänään oli vielä vaikeampi nousta ylös ja lähteä kouluun kuin eilen, vaikka tänään olikin myöhäisempi aamu.  Oli vaan pakko raahautua kouluun, ei ollut vaihtoehtoja. Pakko mikä pakko.

 

Reunalla

 

En tiedä mistä tämä johtuu. Kukaan ei taida tietää. En tiedä myöskään mitään mikä auttaisi tähän.

 

Screenshot_2014-12-12-19-06-20-1

 

 

-Elina

Olispa tää jo ohi

26.12.2014 pohjalla jälleen

Harmittaa aivan kauheasti, etten ole kirjoittanut ikuisuuteen. Olen kyllä halunnut, mutta koska olen niin saamaton ja laiska, en ole päässyt sanoista tekoihin. Kaipaan niin teidän kommenttejanne, saan niistä voimaa ja tukea: en ole yksin!!

 

Viime yönäkin olisin kovasti halunnut kirjoittaa, mutten jaksanut. Eilen minulla olisi ollut paljon sanottavaa, nyt kuittaan sen kaiken pariin virkkeeseen. Eli eilinen tai siis jouluaatto oli todella hyvä päivä. Aamulla nukuin pitkään, siivottiin ja tein joulua tohonalla äidin ja Heikin kanssa, koristeltiin kuusi ja sitä rataa, illalla avattiin lahjat, yritin pelata Einon kanssa lahjaksi saamaamme peliä, nauroimme, ja lopulta mä Eino ja Heikki lähdimme ulos ja päädyimme pulkkamäkeen. Ensinnäkin oli ihanaa kun isä ei tullut tänne. Toiseksi olin hieman pettynyt saamiini lahjoihin, en pitänyt oikein mistään, en välittänyt. Oloni on ontto, tyhjä. En tunne mitään, positiivista. Joo vaikka nauroinkin eilen itseni kuoliaaksi, ei se vaikuta enää mitenkään, enintään heikentäen vointiani.

Tänään yritin olla normaali, mennessämme uudelleen pulkkamäkeen tajusin, minun on aivan turha yrittää esittää, voin nyt muillekin näyttää oloni. Viimeiset yhdeksän tuntia ovat kuluneet vajotessa. Sini yritti minua kannatella, mutta kellon käydessä hän nukahti jättäen minut yksin. Olo tuntuu petetyltä, mutta aivan turhaan.

 

Anteeksi, mutta taidan vihdoin sammua. Toivoisin vaan ettei minun jälleen tarvitsisi nähdä nukkuessani painajaisia. Olen taas nähnyt painajaisia sekä hereillä että nukkuessani.

 

 

-Tyhjin mielin Elina

Tyhjää. Ehkä positiivisuus postaus osa 4. vai?

18.11.2014 Positiivisuus haaste

Eli moi vaan kaikille!

Mulla ei oo taaskaan mitään kirjoitettavaa. Tai siis Maijalle mun pitäis vastata, mutta siihen tarvitsisin enemmän aikaa ja paremman keskittymiskyvyn. Nyt multa puuttuu ainakin keskittymiskyky, ajasta en tiedä sillä en tiedä nukahdanko puolen tunnin päästä vaiko kolmen. En tiedä, haluaisin kyllä nukkua. En jaksa olla hereillä.

Tyhjää.. Mun pää on ihan tyhjä.

Olin tänään Maijun (terapeuttini)  luona. Hän huomautti mun vajoavani ajatuksiin. Ajatukseni asiasta: ”Elän koko ajan vähintään yhtä elämää ajatuksissani, tein tai olin missä vaan. Eiks se oo normaalii olla ajatuksissaan? No joo olin psykiatrini luona mut so? Ei huvittanut jutella niistä asioista, ei niis jutuis ollut mitään puhuttavaa. Maijun olis tarvinnut arvata mistä halusin puhua, mikä on taas mahdotonta, tietäen mistä halusin puhua. Huokaus.” Elämä on vaan niin hemmetin vaikeeta.

 

Tässä tulee positiivisuuspostauksen osuus: huomenna äikän tunnilla me saadaan meitin teatteriarvostelut. Jee! En malta odottaa.  Ja tähän se loppuu.

 

Mitäs sitten?

 

Hei! Minusta on super mukavaa saada teiltä kommentteja. Kommentin ei tarvitse olla mikään ihmeellinen. Voisitte vaikka kertoo mielipiteitänne mun blogista (esim. onko tää sekava, (ei voi oikeen sanoo iloinen yms koska kirjoitusaiheet ovat suurimmaksi osaksi synkkiä), mistä haluaisit mun kertovan/ kirjoittavan jne.) Risut ja Ruusut kaikki kehiin!!

 

Taidan lopettaa tän päämäärättömän kirjainten ja niistä muodostuvien sanojen sekoittamisen.

Öitä.

-Elina