Selaat arkistoa kohteelle turhaa.

Miten tästä voi enää palautua? -En jaksa.

9.4.2015 Yleinen

Jo tämän tekstin kirjoittaminen tuottaa ylitsepääsemätöntä tuskaa, enkä haluaisi sitä tehdä. Teen sen kuitenkin koska psykologi on kehoittanut joskus vain tekemään asioita vaikka ei haluaisikaan ja vaikka ei siltä tuntuisikaan. En vain jaksa enää pohtia tätä tilannetta, en jaksa kirjoittaa siitä, enkä jaksa mitettiä miten siitä pääse yli. Haluan mennä vain sänkyyn peiton alle ja sulkea silmäni.

Siitä on varmasti yli viikko kun olen ollut salilla. En edes muista mitä sielä olen viimeksi tehnyt. Ajatuskin siitä, että pitäisi lähteä salille alkaa hengästyttämään ja ahdistamaan. Se kaikki mitä olen tehnyt: käynyt salilla 5kertaa viikossa ja saanut aktiivisuusmittarin päivän tavoitteet täyteen tuntuu kauhean raskaalta. MÄ EN VAAN PYSTY ENÄÄ SAMAAN! Tuntuu että tein kauhean raskaan työn kun raahasin itseni salille, en pysty siihen enää.

Korvatulehdus on ilmeisesti nyt parantunut. Lääkekuuri on loppunut. Mutta silti tuntuu olo flunssaiselta ja murukin on vielä kipeä. Valitti kurkkukipua juuri ennen kuin lähti töihin. Tässä menee kai kolmas vai neljäs viikko siis sairastaess.

Paino ei ole nyt kolmeen viikkoon laskenut tai noussut. Tämä kai on oikeastaan hyvä, mutta pelkään koko ajan, että lauantaina puntari näyttää +2kg. Ja mitä sen on enää väliä? Miksi en eläisi läskinä koko loppu ikäni? Miksi en vain makaisi sohvalla ja söisi? Miksi näen niin paljon vaivaa salaatin tekemiseen ja uusien ruokien kokeiluun? Ihan turhaan! Mä en onnistu tässä kuitenkaa. Mä olen vain niin huono ja paska. Mä kannan loppuelämäni näitä läskejä tässä vyötäröllä ja katson rumaa naamaani peilistä. Miksi mä teksisin yhtään mitään?

2015-04-09 04.46.23

Maagiset sanat: Mä en enää koskaan mene salille

12.2.2015 Yleinen

Ne maagiset sanat kuultiin eilen. Vihan, kiukun ja kyynelten läpi mä sanoin ne ja kadutti jo ennen kuin pääsin lauseen loppuun.

Miten tästä kerätä itsensä niin, että tänään pääsee tekemään olkapääpäivän?

Kurkku tuntuu hiekkapaperilta, silmät punottaa itkusta ja vatsassa kiertää. Suutuin eilen. Suutuin niin paljon että itsekin pelästyin. Suutuin kaverille ja ilmeisesti ihan turhasta, mutta tunteisiin se otti. Järkeen ei. Tuntuu taas siltä että millään ei ole mitään väliä. Söin jo valkosuklaavadelmia ja tuntuu etten saa mitään järkevää ruokaa aikaiseksi. En vain jaksa. Väsyttää. Syitä, syitä, tekosyitä?

Silloin kun tunteet nousee pintaan ei vain näe mitää järkeä jatkaa mitään. Ei jaksa. Katsoin tänään peilistä itseäni ja mietin, miten voin ikinä kilpailla kenenkään kanssa kun olen näin ruma ja lihava. Miksi laitan itseni uudestaan ja uudestaan alttiiksi tälle kaikelle kun voisin ihan yhtähyvin hautautua peiton alle ja kotiin ja olla koskaan tapaamatta ketään. Itkuiset silmät näyttävät kamalalta, punottavat ja ovat tummat.

En oikein osaa eritellä mitä eilen tapahtui, mutta olin mustasukkainen, epätoivoinen ja vihainen. Näiden tunteiden alla en pystynyt toimimaan. En ollut eilen salilla mutta ystävä ja treenari menivät sinne kyllä yhdessä. Ehkä olisi parempi, että pysyisin kotona niin nuo kaksi saavat rauhassa treenata kaksin. Mihin mua sielä tarvitaan? Ei mua sielä kukaan kaipaa? Menen sinne vain pilaamaan muiden treenin tällä rumalla, lihavalla vartalollani. Antaa hoikkien ja kauniiden treenata

Nyt on 5vko käynnissä tätä paljon treenaamista, eli 5 kertaa viikossa salille. Ja vasta toinen viikko ruokapäiväkirjan kanssa… senkin täyttämisen olen jättänyt viime päiviltä… Tähänkö tämä nyt sitten kaatuu? Vasta ensimmäin kilo painosta tiputettuna. Lauantaina pitäisi mennä puntarille, mutta uskallanko? Uskallanko katsoa totuutta silmiin ja sitä, että tällä viikolla jäätelöä ja herkkuja on tullut ahmittua tai no ainakin syötyä…