Selaat arkistoa kohteelle #Tuntematon sotilas.

17.02.2018

17.2.2018 Yleinen

Robukka teki tätä blogia varten hienon uuden kuvan, joka näkyy tuossa ylempänä. Kiitos tuhannesti hänelle!

Omablogi.fi, jossa tämä minunkin blogini sijaitsee, on aina välillä ollut epätoimintakunnossa. Tästä syystä olen vakavasti harkinnut blogin siirtämistä jonkin toisen palvelun alle. Eli jos tämä sivusto vielä jatkossakin kenkkuilee, niin luultavasti osoitteeni muuttuu. Harmillinen juttu, sillä muutenhan olen ollut tähän sivustoon hyvinkin tyytyväinen. Täältä on myös kadonnut kokonaan ominaisuus, jolla seurataan kävijöiden määrää ja muita statistiikkoja. Mahdollisesti tulevan uuden blogini luultavasti voi löytää ainakin hakemalla Googlella sanoilla ”Soltun blogi”. Jos tiedät jonkin hyvän nettisivun, jossa voi pitää omaa blogia, niin pistähän vinkkiä! :)

Olen ollut pikkuisen innoissani yhdestä pienestä asiasta! Äitini sanoi vakavasti harkitsevansa kissan hankkimista kotiinsa. Itsekin pidän kissoista ja koirista. Kissahan meillä olikin kotona, kun olin vielä jotain 6-vuotias. Se annettiin pois, koska Robukka oli allerginen (Robukka on siis isoveljeni, ei ole silti hänen ihan oikea nimensä). Kissan nimi oli Iines, koska serkkuni kehoitti nimeämään sen jonkin Disney-hahmon mukaan.

Katselin juuri uuden Tuntematon sotilas -elokuvan. En juurikaan tykännyt, mielestäni aika tylsä elokuva. Mutta ne elokuvat, joista tykkään ovatkin aika harvassa. Kohta alkaa TV:stä Putous, jonka jokaisen kauden jokaisen jakson olen katsonut tähän asti. Luultavasti katson koko tämänkin kauden. Vielä kanavalta 5 tulee huomenna klo 14:05 alkaen olympialaisjääkiekkoa, jossa pelaavat vastakkain Suomi ja Ruotsi.

Ylihuomenna olisi tämän aikaisemmin mainitun veljeni kanssa tarkoitus mennä pelaamaan sählyä. En ole nyt pariin viikkoon mennyt, koska on ollut muutakin tekemistä. Meitä on ollut hyvin pieni, mutta hyvä porukka pelaamassa.

Lähiaikoina olisi tarkoitus tehdä uutta musiikkia. Saa nähdä saanko inspiraatiota. Jos tulee hyviä biisejä, niin luultavasti lisään nettiin ja ilmoittelen täälläkin. Nyt siirryn kuitenkin lukemaan kirjaa! =)

Tässä vielä kaksi hienoa kappaletta kuunneltaviksi!

Tuntematon sotilas

28.10.2017 Yleinen

Pääsin näkemään uuden Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan ennakkonäytöksenä. Kuten varmaan moni muukin suomalainen, niin myös minäkin olin etukäteen varautunut, kuinka jo kahteen kertaan kalutusta tuotteesta saisi kiinnostavan. Itse asiassa omalla kohdallani kiinnostus koko elokuvaan oli jotain patriarkaalisen 100-vuotis syntymäpäivän kunnioituksen ja teknisen toteutuksen kiinnostuksen väliltä.

Tulin kuitenkin yllätetyksi ja pelkästään positiivisella tavalla. Edes elokuvan kolmituntinen kesto ei himmentänyt kokemusta. Ja vaikka tiesin etukäteen koko juonen ja useimpien kohtausten seuraavat vaiheet, sanon silti että elokuvakokemus oli huikean hieno. Se johtui ensisijaisesti siitä, että vaikka tarina pysyi saman, saivat henkilöhahmot ennen näkemätöntä uutta syvyyttä tai jopa uusia piirteitä. Alkuperäiselle tarinalla uskollisena siltikin.

Itselleni kiehtovimmat uudet sävyt liittyivät Rokkaan, Kariluotoon ja Lammioon. Toki Jussi Vatanen teki myös parhaan Koskelan kaikista aiemmista versioista. Todellista näyttelemistä. Eero Ahon Rokka oli tietenkin koko elokuvan keskeinen hahmo. Ensimmäistä kertaa esille tuli Rokan kotirintama ja siellä Paula Vesalan näyttelemä vaimo sekä lapset ja tila. Eero Ahon Rokka oli samalla aikaa ilkikurinen, mutta uskottavan itsepäinen. Suomalaisen sisun ruumiillistuma ja sitä lienee haettukin. Jussi-patsaan osoitetta ei tarvitse miettiä pidempään seuraavassa gaalassa.

Ensimmäisessä Tuntematon sotilas -versiossa itselleni mieliinpainuvin henkilöhahmo oli ehkä Lehdon ohella Lammio. Jussi Jurkan esittämä arrogantti upseeri oli juuri sellainen vihattava herra, joka on varmaan luonut tyylilajilleen suuntaa. Tällä kertaa Lammio on suorastaan inhimillinen ja tämä lienee ollut tarkoituskin. Samuli Vauramon esittämä Lammio on tosin käsikirjoitukselleen uskollinen, mutta huomattavasti pehmeämpi kuin aiemmin. Tykästyin kovasti hahmoon sekä näyttelijäsuoritukseen.

Aiemmissa versioissa Kariluoto on jäänyt vähäisemmälle huomiolle kuin uusimmassa. Johannes Holopaisen näyttelemä komea Koskinen tuo kuviin ripauksen pääkaupunkilaista nuorta Suomi-ihannointia. Hieman lapsellisenkin idealismin ryydittämä Kariluoto kasvaa sodan aikana pojasta mieheksi ja lopulta oman rohkeutensa kamppailussa menehtyy tähän rohkeudentahtoonsa. Huikea roolisuoritus ja hyvä uusi lisäys Tuntemattomien sarjaan.

Tekniseltä toteutukseltaan elokuva on juuri niin moderni ja hienoilla efekteillä toteutettu kuin pitääkin. Kuvaus on paikoin raakaa, mutta todennäköisesti realistista. Hieman mietiskelen sitä, mahtaako elokuva olla kiinnostava niille, joille aiemmat versiot eivät ole jo klassikoita ja jotka eivät pidä 100-vuotis juhlavuottamme merkittävänä asiana. Toisaalta tätä kompensoimaan on elokuvaan valittu tämän hetken suosituimmat ja valovoimaisimmat tähdet aina Robinia myöden. Kyllä elokuvaa suositella pitää silti kaikille, joille ikäraja sen sallii. Ennen elokuvaa kannattaa käydä kuitenkin tarpeillaan, eikä alle kannata kietaista kovin montaa tuoppia, jos ei kesken halua käydä piipahtamassa wc:ssä.

 

 

Mikko-Pekka Heikkinen – Terveisiä Kutturasta (kirja luettu)

28.7.2017 Yleinen

Tulipa taas yksi kirja luettua. Mikko-Pekka Heikkisen Terveisiä Kutturasta.

Pohjois-Suomi haluaa itsenäistyä ja käy sotaan etelää vastaan. Eli siis kyseessä on tällainen sotakirja. Silloin tällöin siinä viitataan Tuntemattomaan sotilaaseen. Kirjassa seurataan myös paljon toimittaja Aino Riskiä, kun hän haastattelee pohjoisen johtajaa Oulaa. Kirja on ihan ok luettavaa!

Kirjan voi ostaa pokkarina Adlibrisistä hintaan 6,10 €. Tässä osoite.

https://www.adlibris.com/fi/kirja/terveiset-kutturasta-9789510400319

Seuraavaksi luen e-kirjana Patrick Rothfussin kirjan The Name of the Wind, koska kaveri suositteli sitä.

Itsenäisyyspäivä

12.12.2016 Yleinen

Kirjoittaminen on vähän myösässä, mutta mielummin myöhään kuin ei milloinkaan. Suomen itsenäisyyspäivä oli siis 6.12. Ja asiaan… Suomi on kohta 100 vuotta ja tällä hetkellä 99v. Illalla seitsemän aikaa alkoi linnanjuhlat. Niitä en paljon seurannut. Itselle ehkä itsenäisyyspäivän kohokohta on Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Minun kaksi lempi hahmoa ovat ehdottomasti Rokka ja Hietanen. On mahtavaa, kun valtiomme Suomi on kohta 100 vuotta.

 

Saat lisää tietoa linnanjuhlista tältä sivustolta kaleva.