Selaat arkistoa kohteelle toive.

Miten tästä voi enää palautua? -En jaksa.

9.4.2015 Yleinen

Jo tämän tekstin kirjoittaminen tuottaa ylitsepääsemätöntä tuskaa, enkä haluaisi sitä tehdä. Teen sen kuitenkin koska psykologi on kehoittanut joskus vain tekemään asioita vaikka ei haluaisikaan ja vaikka ei siltä tuntuisikaan. En vain jaksa enää pohtia tätä tilannetta, en jaksa kirjoittaa siitä, enkä jaksa mitettiä miten siitä pääse yli. Haluan mennä vain sänkyyn peiton alle ja sulkea silmäni.

Siitä on varmasti yli viikko kun olen ollut salilla. En edes muista mitä sielä olen viimeksi tehnyt. Ajatuskin siitä, että pitäisi lähteä salille alkaa hengästyttämään ja ahdistamaan. Se kaikki mitä olen tehnyt: käynyt salilla 5kertaa viikossa ja saanut aktiivisuusmittarin päivän tavoitteet täyteen tuntuu kauhean raskaalta. MÄ EN VAAN PYSTY ENÄÄ SAMAAN! Tuntuu että tein kauhean raskaan työn kun raahasin itseni salille, en pysty siihen enää.

Korvatulehdus on ilmeisesti nyt parantunut. Lääkekuuri on loppunut. Mutta silti tuntuu olo flunssaiselta ja murukin on vielä kipeä. Valitti kurkkukipua juuri ennen kuin lähti töihin. Tässä menee kai kolmas vai neljäs viikko siis sairastaess.

Paino ei ole nyt kolmeen viikkoon laskenut tai noussut. Tämä kai on oikeastaan hyvä, mutta pelkään koko ajan, että lauantaina puntari näyttää +2kg. Ja mitä sen on enää väliä? Miksi en eläisi läskinä koko loppu ikäni? Miksi en vain makaisi sohvalla ja söisi? Miksi näen niin paljon vaivaa salaatin tekemiseen ja uusien ruokien kokeiluun? Ihan turhaan! Mä en onnistu tässä kuitenkaa. Mä olen vain niin huono ja paska. Mä kannan loppuelämäni näitä läskejä tässä vyötäröllä ja katson rumaa naamaani peilistä. Miksi mä teksisin yhtään mitään?

2015-04-09 04.46.23

Iloja ja suruja

18.10.2014 Yleinen

Olen aikaisemmin käyttänyt bloggerin alustaa, mutta syystä tai toisesta ei tuntunut oikealta kiroittaa vanhan blogin nimellä niin kipeästä aiheesta. Joten halusin jotain uutta. Virallisesti emme ole lapsettomia. Yritystä ei ole takana vielä tarpeeksi. Sukuni vain tuntuu olevan varsin sikiävää sorttia, paitsi minä. Ja minä kaipaan niin paljon.

Ehkä kerron taustalle hieman meistä.

Olen noin 30 -nainen tai oikeastaan rouva. Häitämme vietettiin viime kesänä ja hieman ennen häitä annoimme lapselle luvan tulla. Mieheni on minua hieman vanhempi ja yhteiseloa on takana kuutisen vuotta. Meidän on monessa liemessä keitetty tämän matkan aikana. Olemme selvinneet lähipiirin sairauksista ja taloudellisista vaikeuksista yhdessä. Toivon suunnattomasti, että jaksamme myös tämän lapsettoman vaiheen ja että jaksaisimme olla toiveikkaita.

Peli ei ole vielä menetetty. Haluan ainakin toivoa niin. Välillä sen toiveen ylläpito on vaan niin vaikeaa.