Selaat arkistoa kohteelle töitä.

Voi kun se on joskus vaikeaa

22.4.2017 Lopputili on kova juttu, Yleinen

Kumma kun sitä joutuu vanhoilla päivillään vielä kaiken kokemaan.
En tiedä kuinka vaikea tilanne on silloin kun nuori ihminen joutuu pois töistä, eli saamaan lopputilin. Perhe on perustettu ja ehkä lainaakin on vielä ihan riittävästi jäljellä.

 

Itse koin tälläisen tilanteen jo jokin aika sitten. Työt loppuivat, ja firma kaatui. Lainaakin jäi ihan riittävästi. Pienen helpotuksen sain itselleni kun juoksin metsään ilman narua ja huusin aivan silmittömästi ja pitkään. Asunto ei kuitenkaan mennyt kun asuin vuokralla. Kuitenkin ei se huutaminen asioita mitenkään järjestänyt mutta saihan hetkellisesti pahan olon pois.

Jotenkin tuntuu pahan seuraavan vain minua. Kävi näet niin, että olin jo eläkkeellä mutta tuntui vain se jokapäiväinen mattojen piiskaaminen jo kyllästyttämään. Otinkin puhelimen käteeni ja kävin soittelemaan erääseen huoltoyhtiöön. Oli tarkoitus, että jos siellä olisi jotain pientä tekemistä vaikka nyt nurmikon ajoa. Kuitenkin oli vielä halu tehdä töitä kun siihenkin olin saannut hyvän kokemuksen. Viimein sain kiinni asiasta tietävän henkilön ja pääsinkin töihin. Mistään kummemmasta ei sovittu kun vain nurmikonajosta ja jos kiinnostusta riittää niin talvella tulisin auttamaan lumitöiden teossa.

 

Työt alkoivat ja heti ensimmäisestä päivästä alkaen tuntui töitä olevan erittäinkin paljon. Ehdotettiin, että saat painaa ylitöitä jos sinusta siltä tuntuu. Ja olihan sitä työtä kun pääsin oikein sisälle siihen varsinaiseen työhön.

Soittelin kolmelle isännöitsijälle, koska halusin saada tietooni heidän tarpeet mitä pihoilla pitäisi tehdä. Täytyy selvittää vielä, että en ollut varsinainen huoltomies, vaan pihoilla tönkivä äijän retale. Isännöitsijöiltä tulikin kiitettävästi tietoja mihinkä he haluaisivat työtä kohdentaa kaiken nurmikonajojen ja siisteyden lisäksi. Yksin tehden tämä oli erittäin suuri piiri. Koitin unohtaa ruokailun, söin evääni ajaessa autoa tai ruohoa päältäajettavalta koneella. Eihän se paljonkaan auttanut mutta kun en ole tottunut istumaan hallillakaan. Töitä tehdään silloin kun sitä on.                                                                                                                                Monet jo ajattelevat, että mitä se eläkepapparainen vielä siellä töitä tekee, miksei anna nuorille tätäkään tehtävää. Kerkisin jo heti parin kuukauden aikana huomaamaan, että ei ollut tämä tehtävä oikein nuorten paikka. Kuusi poikaa tätä työtä oli tekemässä niin ei se vaan tahtonut onnistua. Ruohonleikkureista katkesi terät, ja puhelimien kanssa vietettiin aikaa enemmän kuin työn parissa. No oli miten oli, minun tehtäväni ei ollut puuttua näihin asioihin. Minä tein vain sitä työtä johonka olin lupautunut. Kiitosta tuli isännöitsijöiltä mutta ei sekään vaan auttanut.

Se vuokrataloja hoitava isännöitsijä firma päättikin kilpailuttaa huoltomiestyöt. Juuri kun kaikilla työntekijöillä meni hyvin ja isännöitsijät olivat tyytyväisiä meidän kaikkien työhon, he halusivat kilpailluttaa jälleen ja sanoivat meidät helmikuussa irti. Meidän viimeinen työpäivä olisi 31.5. Tietenkin jos hintakilpailussa sattuisimme lyömään halvimman tarjouksen, niin työt jatkuisivat tietenkin. Mutta näin ei sitten käynyt, eli hieman runsas kuukausi on vielä aikaa tehdä tässä firmassa töitä.                                                                                                                                                                                                                                                           Emme kukaan uskoneet, että näin voisi käydä, kaikista kehumisista huolimatta joita isännnäitsijät antoivat. Kävi vielä niin, että isännöitsijät olivat antaneet kaikkien meidän puhelinnumerot sille uudelle yrittäjälle joka tulee jatkamaan tätä samaan työtä. Kävi muuten eräs isännöitsijä vielä eräässä pihassa multa kysymässä, että oletko halukas siirtymään tämän toisen firman palvelukseen. Olivat ilmoittaneet vielä, että he vaativat, että minut pitää ottaa mukaan koska he vaativat niin. No eipä sieltä mitään soittoa tullut minulle, toisille kyllä soittoja tuli. Jää nyt nähtäväksi mitä tapahtuu. YT- neuvotteluja on ollut ja alunperin kahdeksan saa lopputilin Hyvinkäältä ja Klaukkalasta. Viimeinen tieto on että neljä saa lähteä.

Tuntuu vain vahvasti siltä, että olen ensimmäinen joka lähtee. Tätä työtä olisin ollut halukas tekemään vaikka se raskasta onkin. Varsinkin kun nyt keräämme hiekkoja pihasta jota onkin erittäin paljon tämän talven jäljiltä.

Haluaisin antaa kiitoksen niin isännöitsijöille kuin asukkaillekkin jotka kiittivät minua hyvästä työstä. Ehkä minä alan taas tampaamaan mattoja kotonani.

piki

Päivä 138, perjantai ja mahtavia uutisia

22.1.2016 Yleinen

photostudio_1453477181147Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ;) JEEEEEEE! Eli sain puhelun Eilakaislalta ja minut on valittu määräaikaiseen työhön, markkinointisuunnittelijana. Voi tätä onnea!!! Eli tämä on se asia, jonka tiimoilta kuluneella viikolla mulla on ollut parikin tapaamista.

Muuten tänään kävin lekurissa veriarvoistani. Maksa-arvot ovat olleet koholla, mutta ei kuulemma huolestuttavasti. Lääkäri kehui rupeamaani painonpudotuksessa! Harvinaista häneltä, josta syystä tuntuikin niin kivalta.

Pakkasta oli muuten tänä aamuna -25 astetta! Kunnon vaatteet niskassa se ei tuntunut läheskään niin pahalta.

Ateriat

  • klo 6.40 Puuro, 149 kcal
  • klo 12.30 Paimenen paistosta ja salaattia, 222 kcal
  • klo 15.15 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 19.45 Karpalopatukka, 179 kcal

”Nuoret vain loisivat tuilla, eivätkä suostu tekemään töitä!”

13.7.2014 Yleinen

Aikuisuus on yksi suuri huijaus, josta lapsille viljellään harhakuvia heti alusta asti. Luulin aina pienenä, että jossakin vaiheessa varttumiseni varrella jotain suurta ja mullistavaa tapahtuisi. Toisin sanoen jossakin vaiheessa tuntisin selkeästi, että nyt olen aikuinen ja tiedän mitä elämältäni haluan. No, nyt 23-vuotiaana tajuan, kuinka väärässä nuo olettamukset olivat. En tiedä yhtään sen tarkemmin mikä minusta isona tulee, en tiedä monista asioista yhtään sen verran enempää, kuin kymmenen vuotta sitten. Nyt minulta vain oletetaan, että tietäisin.

Tiedän kuitenkin suuripiirteisesti mitä haluan. Haluan hyvän perustyön, jolla voin elättää itseni. Haluan söpön, pienen asunnon, jonka voin sisustaa kierrätyskeskuksen löydöksillä mieleni mukaan. Haluan päästä matkustamaan silloin tällöin. Haluan jossakin vaiheessa löytää elämäni rakkauden, jonka kanssa voisi jopa perheen perustamista miettiä. En usko että se, mitä haluan, on mitenkään epärealistista. En kuitenkaan tällä hetkellä omaa mitään edellä mainituista, ja se johtuu lähinnä siitä, etten ole saanut töitä.

Minua itseäni ärsyttävät nykyään puheet nuorten laiskistumisesta ja työhaluttomuudesta. Juu-u, kyllä sinä isomummi aloitit työssäkäynnit jo 10-vuotiaana, mutta etsipä minulle työnantaja, joka on valmis ottamaan edes 17-vuotiaan töihin tänä päivänä. Aika harvassa nuo paikat tuntuvat olevan, ja niistä muutamasta paikasta saat sitten kilpailla tuhannen muun kanssaikäisesi kanssa. Monet pikkuhommat, joita isovanhempamme saattoivat tehdä, ovat ajan myötä jääneet tarpeettomiksi (esimerkiksi sähköposti korvaa tehtaiden entiset lähettipojat). Mutta siinä vaiheessa, kun 18 vuotta kalahtaa mittariin, sinulta oletetaan jo löytyvän työkokemusta. Tämä oravanpyörä on varmasti monille tuttu. Ei työkokemusta -> ei työpaikkaa, josta saada kokemusta -> ei edelleenkään kokemusta. Nykypäivän ihannetyöntekijä on 25-vuotias, kahden koulutuksen ja kymmenen vuoden työkokemuksen omaava tyyppi.

Itse olen yrittänyt löytää itselleni työpaikkaa jo jonkin aikaa. Olen jo luopunut toivosta, että löytäisin omaan opiskelupaikkaani liittyvän työpaikan, mutta ei sillä niin väliä. Tässä vaiheessa olisin onnellinen mistä tahansa työpaikasta, minkä palkalla pystyisi elämään. Olen hakenut kaikkiin tietämiini pikaruokaloihin, siivoojaksi, vaatekauppoihin, kauppojen kassalle, kotiapulaiseksi… mutta ei vain tärppää. En ole päässyt edes haastatteluihin. En elättele mitään epärealistisia toiveita tai olettamuksia itsestäni. En hae toimitusjohtajien paikkaa, ihan perusduunia vain.

Miltä työnhaku nykyään tuntuu.

Miltä työnhaku nykyään tuntuu.

Suomessa tehdään kuitenkin asiat turhan vaikeaksi. Moniin perustöihin ei pääse ilman jonkin sortin koulutusta. Esimerkiksi tarjoilijaksi pääsee monissa maissa ilman mitään koulutusta ja se onkin monille ensimmäinen työpaikka ikinä. Suomessa sinulla ei ole sellaisiin töihin menemistä ilman hygieniapassia, anniskelupassia ja tarjoilijan koulutusta. Isoisäni kertoi, kuinka he hankkivat leffarahaa norkoilemalla raksoilla. He keräsivät laudoista nauloja ja veivät ne takaisin työmiehille, jotka maksoivat pienen korvaussumman niistä. Nyky-Suomessa tuo varmasti laskettaisiin jo harmaaksi taloudeksi.

Olen halukas tekemään töitä. Haluan olla itsenäinen ja antaa oman panokseni tähän yhteiskuntaan. Haluan päästä muuttamaan vanhempieni helmoista ja aloittamaan kunnolla oman itsenäisen elämäni. Mutta tuntuu, ettei minulle suoda sitä mahdollisuutta, vaikka kuinka yritän. Samaan aikaan työttömiä ja etenkin nuoria syyllistetään perseellään istumisesta ja tuilla loisimisesta. Tässä vaiheessa en ole varma pitäisikö itkeä vai nauraa. Sinä, hyvä yhteiskuntani, tönit minut maahan ja sitten syyllistät siitä, että makoilen pitkin pituuttani.

No, ei niin, että olisin vielä luovuttamassa. Koen vain tilanteen erittäin turhauttavaksi.