Selaat arkistoa kohteelle toipuminen.

TEE NÄMÄ

24.12.2017 Yleinen

13.2.2017, Maanantai klo 15:46
”Kaikki langat pitää olla koko ajan käsissä. En voi rentoutua jos jokin asia on tekemättä, oli se sitten koulutehtävä tai imurointi. On totta että nuo asiat kuuluvat myös Anoreksiaan, mutta ne ovat kuitenkin peräisin minusta itsestäni, eivät sairaudestani. Ne ovat luonnettani. Sitä osaa minusta, johon Anoreksian oli helppo tarttua kun se muutti minuun asumaan. Perfektionismi on ehkä oikea sana kuvaamaan sitä kaikkea.”

 Perfektionismin kautta loin itselleni tapoja joilla pidin langat helpommin käsissäni. Tapoja, joilla sain vaadittavat tehtävät tehtyä jo kuukausia ennen deadlinea, ja joilla elämäni pysyi mielenrauhaa tavoittelevassa järjestyksessä. Samalla nämä mielenrauhaan pyrkivät tavat lipsahtivat kuitenkin helposti pakkomielteisyyden puolelle ja aiheuttivat pyrkimyksissään päinvastaisen reaktion.

Useimmat lankoja järjestävät tapani kulkivat ’TEE NÄMÄ’ –nimisen otsikon alla. Ne olivat listoja joihin merkitsin kohta kohdalta kaiken mitä minäkin päivänä piti saada aikaiseksi. Listani eivät pitäneet sisällään järkeviä, vireystilaa ja yleistä jaksamista ylläpitäviä aikatauluja. Minun henkilökohtainen aikatauluni tarkoitti listan asioiden tekemistä niin nopeasti ja niin hyvin kuin mahdollista. Kouluaikoina opettajien antamat deadlinet olivat minulle aina liian kaukana. Minun oli saatava tehdä koulutehtävät pois alta välittömästi jos halusin nukkua yöni rauhassa. Listoillani komeili myös koulutehtävien ulkopuolisia asioita, jotka oli toistettava päivittäin. Tällaisiin asioihin kuului esimerkiksi juuri siivoaminen. Asuntoni tuli olla täydellisessä järjestyksessä jotta pystyin hengittämään vapaasti.

Kun jäin sairaslomalle, huomasin elämäni suorituskeskeisyyden uudessa, jännittävässä valaistuksessa. Yhtäkkiä minulla oli kädessäni lista, jossa ei ollut enää yhtäkään pakollista koulutehtävää. Mielenrauha oli kuitenkin saavutettava. Jotakin oli tehtävä, eikä siivoamiseen saanut kulumaan täyttä päivää vaikka olisin putsanut asuntoni hammasharjalla. Asioita oli hoidettava järjestelmällisesti. Aloitin uuden listan, joka kulki samalla otsikolla: TEE NÄMÄ. Mitä sairaslomalla tehdään? – kysyin itseltäni, ja listasin lopulta ylös kaiken, mistä olin kuullut olevan hyötyä. Minua oltiin kehotettu rentoutumaan. Katsomaan telkkaria ja elokuvia, lukemaan kirjoja ja lehtiä, kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan olostani. Tekemään sellaisia asioita joita normaalit ihmiset tekevät päivittäin arjenkin keskellä. Asioita, joita minä en sallinut itselleni ennen kuin kaikki pakollinen oli tehty. Asioita, joihin ei kuitenkaan ollut koskaan jäänyt aikaa sen pakollisen jälkeen.

Olen kirjoittanut siitä, miten sairaslomani aktiviteetit latasivat akkujani ja mahdollistivat taas uusia askeleita parantumisen tiellä. Niiden aktiviteettien parantavaan vaikutukseen päästäkseni, oli minun kuitenkin ensin opeteltava tekemään niitä oikeista syistä ja oikealla tavalla.

Aloitin televisiosta. Tuijotin sitä värikästä ruutua jota olin siihen asti pitänyt turhana, elämää hukkaavana päänsärkylaitoksena. Tein jotakin sellaista, minkä tekeminen oli minusta aina tuntunut elämän roskapussittamiselta. Tein sen kuitenkin tutulla ’TEE NÄMÄ’ –tyylilläni. Sarjat oli katsottava säännöllisesti ja järjestelmällisesti. Kanavaa ei saanut vaihtaa jos ohjelma oli kesken. Jos tv-sarjan aloitti, se oli katsottava loppuun jokaista jaksoa ja lopputekstiä myöten, vaikka kiinnostusta ei olisi ollut lainkaan. Minulla oli lista elokuvista joita olin kuullut kehuttavan. Ne piti katsoa järjestyksessä, analyyttisellä otteella.

Luin kirjoja ja lehtiä. Kaivoin esiin vaarini vanhat Suomen Kuvalehdet ja päätin perehtyä politiikkaan ja maailman menoon uudella tavalla. Nyt kun oli aikaa, se oli käytettävä hyödyksi. Lehdet oli luettava kannesta kanteen ajatuksella. Yhtäkään artikkelia ei saanut jättää välistä. En kysynyt itseltäni mikä otsikko minua kiinnosti, koska koko lehden lukeminen oli jo suuremman, merkittävämmän, ’TEE NÄMÄ’ –otsikon alla.

Kuuntelin musiikkia. Valitsin artistin kerrallaan ja kuuntelin kyseisen muusikon tuotannon alusta loppuun. Kaikki kappaleet ja levyt oli kuunneltava ennen kun sai siirtyä seuraavaan. Valitsin artistit oppimisnäkökulmasta ja kuunnellessani lajittelin kappaleita asianmukaisiin soittolistoihin vain järjestääkseni jotakin. En koskaan palannut niihin soittolistoihin. Niiden uudestaan kuunteleminen olisi tuntunut ajan hukkaamiselta. Koin kuitenkin tekeväni jotakin hyödyllistä, kun näin silmieni alla siistejä listoja täynnä otsikoiden mukaisesti lajiteltua musiikkia.

Huomasin nopeasti suorittavani sairaslomaani. Suoritin tv-sarjoja, suoritin lukemista ja suoritin musiikkia. Suoritin sitä aikaa, jonka lääkäri oli minulle lausunnossaan kirjoittanut toipumiseen. Suoritin toipumista. Tein asioita joista useimmat ihmiset nauttivat, jotta oppisin rentoutumaan, mutta tapa jolla tein niitä, vei minua päinvastaiseen suuntaan. Elin sairaslomaa minut sairaslomalle ajaneella elämäntyylillä.

14.9.2016, Keskiviikko klo 18:31
”Kun välivuosi alkoi, tein tyypilliseen tapaani listan kaikesta mitä pitää sen vuoden aikana tehdä, ettei vuosi mene hukkaan. Mutta olen tähän aivan liian väsynyt ja tuo kyseinen lista on juuri vastoin koko välivuoden ideaa… Vaikka ne olisivat kivojakin asioita mitä siinä listassa on. Hiiteen sellaiset listat… Ne ovat enemmän tai vähemmän Anoreksiaa. Revin sen listan tänään. Heitin roskikseen.”

Kaikkea mahdollista voi suorittaa. Sairaslomani osoitti minulle, miten jopa lepoa on mahdollista suorittaa. Kaikki suorittaminen muuttaa kuitenkin suorittamisen kohteen hohtonsa menettäneeksi massaksi jonka alkuperäinen idea jää pakkomielteisyyden jalkoihin ja unohtuu lopulta kokonaan. Koulutehtävien suorittamisessa oppiminen unohtuu. Yhdessäolon suorittamisessa todellinen kontakti muihin ihmisiin unohtuu. Nauttimisen suorittamisessa itse nautinto unohtuu. Lepäämisen suorittamisessa lepo unohtuu. Ennenkaikkea kaikessa mahdollisessa suorittamisessa unohtuu ihmisen olemassaolon perimmäinen tarkoitus: Eläminen.

Halusin alkaa elämään. Halusin viimein lopettaa suorittamisen. Halusin tehdä juuri sitä, mikä minäkin hetkenä tuntui hyvältä. Ongelma oli, etten tiennyt mitä sellainen olisi. Listani oli määrännyt päiväohjelmani puolestani vuosien ajan. Miten voisin yhtäkkiä tietää mikä tuntuisi hyvältä, kun en ollut kuunnellut mielitekojani vuosiin? Mietin, voisiko olla olemassa listaa, josta olisi hyötyä Anorektikolle ja perfektionistille. Listaa, joka kannustaisi elämään, ja jolla pääsisin alkuun.

23.12.2016, Perjantai klo 9:45
”En harrasta joululahjoja, mutta tänä vuonna ostin meille pienet, valkoiset, nahkakantiset vihkoset. Miksi? Olen sairauteni myötä miettinyt paljon kuolemaa, ja enemmän vielä nyt kun sydämeni reistailee. Samalla etsin edelleen tietä ulos suorittamisen jäykästä maailmasta. Se kaikki on saanut minut ajattelemaan asioita joita en ole vielä tehnyt, mutta haluaisin tehdä. Ennen kuin kuolen. Sitä kutsutaan nimellä Bucket list. Ensin ajattelin tehdä sellaisen vain itselleni. Sitten aloin kuitenkin miettimään myös perhettäni. Etenkin iskää… Hän on väsynyt töistään mutta painaa hullun lailla menemään päivittäin. Hänellekin tekisi hyvää miettiä mitä hän vielä oikeasti haluaa elämältään… Ei sen tarvitse olla mitään suurta ja mieletöntä (voi se sitäkin olla), mutta pieniä juttuja jotka saavat meidät tuntemaan itsemme eläväksi. Tuskin kukaan perheestäni ottaa tätä mitenkään hirveän vakavasti, saatika sitten jatkaa sitä myöhemmin elämässään kuten itse haluan tehdä. Idea on kuitenkin saada heidät pysähtymään hetkeksi ja ajattelemaan. Niin se teki minulle. Jos onnistun siinä heidänkin kohdallaan, olen tyytyväinen.”

 Minun Bucket listini pitää sisällään mm. Suomiroadtripin, hostellin makuusalin, kirjan kirjoittamisen, Bruno Marsin keikan, teltan pystyttämisen sisätiloihin, ja niin, New Yorkin. Sen valkoisen vihkon kansien väliin mahtuu suuria unelmia ja pieniä elämää värittäviä kokemuksia. Tätä listaa ei pysty suorittamaan. Sen olemassaolo auttaa minua kuitenkin pääsemään vapaaksi mieltäni rajoittavista kaavoista ja säännöistä. Se auttaa minua vastaamaan kysymykseen: Mitä minä oikeasti haluan? Se muistuttaa minua elämästä, ja avaa silmäni mahdollisuuksille.

Ei minun sairaslomani päättynyt elämäni hurjimpiin kokemuksiin. Se päättyi ulkoisesti samoin kuin alkoikin: Katselin elokuvia, kuuntelin musiikkia ja luin lehtiä ja kirjoja. Sisäisesti kaikki oli kuitenkin muuttunut. Olin löytänyt rauhan, jonka myötä aloin vapauttamaan mieltäni suorituskeskeisyydestä.

 

Terapiassa parantumisen lähteillä

18.9.2016 Yleinen

Elokuun alussa alkoi kolmas ja viimeinen Kela:n tukema terapiavuoteni. Viimeisimmässä tapaamisessa pureuduimme aiheeseen masennuksen juuret. Aiheen käsittely on monta kertaa siirtynyt, kun masennus on uusinut. Akuuttivaiheessa ei ole voimia eikä järkeäkään yrittää ottaa niin isoa aihetta haltuun.

Nyt vointini on ollut vakaa viisi kuukautta, ja ajankohta tuntui oikealta aiheen käsittelyn aloittamiseksi. Pohdimme aiempia töissä uupumisen tilanteitani, ja huomasimme kuvion toistuneen samanlaisena: ensin olen innostunut työtehtävistäni, mitä seuraa se, että hoidan työtehtävät ripeästi. Tämän seurauksena esimies antaa lisää töitä entisiä tehtäviä vähentämättä, jolloin alan tuntea kuormitusta. Jatkan samalla intensiteetillä, jolloin alan uupua. Sitten tulee ”hälläväliä-vaihe”, jolloin pitkään jatkunut kuormitus aiheuttaa sen, ettei millään ole enää väliä, eikä minua enää kiinnosta tehdä töitäni hyvin. Sama on toistunut eri työnantajilla. Tilanteen jatkuttua olen ottanut asian puheeksi esimiehen kanssa, jolloin tilanne on rauhoittunut.

Terapiasanasto

Masennuksen puhjettua sama kuvio on toistunut sillä erolla, että sinniteltyäni pitkään kuormittavassa tilanteessa masennukseni on uusinut. Nyt, kun käsittelimme aihetta terapeuttini kanssa oivalsin, että olen oppinut tunnistamaan kuormittumisen merkit, minkä ansiosta pystyn ottamaan asian esimieheni kanssa puheeksi riittävän ajoissa. Tämä on toteutunut jo pari kertaa kuluneen kesän aikana. Olen myös oppinut huolehtimaan hyvinvoinnistani meditaation, riittävän levon ja itseäni ilahduttavan tekemisen avulla.

Yksi syy masennuksen puhkeamiseen on ollut se, että olen ajatellut minun täytyvän kyetä töissä samanlaiseen suoritukseen kuin ennen tyttäremme syntymää. Nyt ymmärrän, että tuollainen ajattelu on ollut tuhoisaa. Minun täytyy työpäivän jälkeen vielä jaksaa lapsiperhearkea, joten en voi käyttää kaikkea jaksamistani töissä. Tästä oivalluksesta olen äärimmäisen onnellinen.

Masennuksen juuret -aiheen parissa työskennellään vielä pitkään, mutta se sai erinomaisen alun. Tunnen olevani vahvasti paranemisen polulla.

Ajatuksia ilmoille…

5.10.2015 Yleinen

Ajattelin alkaa kirjoittamaan blogia itseterapiana eron jälkeen. Ajatuksena on se, että asioiden ”sanominen ääneen” saattaisi helpottaa asioiden käsittelyä ja sitä kautta nopeuttaa olon paranemista.

Jos tätä joku sattuu lukemaan, on ehkä hyvä luoda vähän pohjaa: Kirjoittaja on n. 30-vuotias mies Pirkanmaalta. Yleensä varsin sosiaalinen ja suhteellisem hyvin viestinsä ulos saava henkilö, mutta varoituksena mainittakoon, että teksti saattaa olla varsin sekavaa, koska ajatukset ova tällä hetkellä ihan hukassa.

Olen kokenut jätetyksi tulemisen elämässäni kolme kertaa. Ensimmäinen tapahtui ensirakkauden päätyttyä toisen osapuolen löydettyä uuden vajaan 5 vuoden seurustelun jälkeen. Ensirakkauden pettäminen jätti aika pahat arvet pitkäksi aikaa ja rehellisesti sanoen kyllähän se vieläkin joskus mieleen juolahtaa. Tuosta ylipääsemiseen meni suhteettoman kauan aikaa ja jossain vaiheessa tajusin, että kyseessä voisi olla masennus. Tuohan sitten diagnosoitiin lääkärin toimesta, mutta ei se tainnut juurikaan vaikuttaa tapaani käsitellä asioita.

Monta vuotta kului ilman minkäänlaisia merkittäviä suhteita. Yhden illan jututkaan eivät juuri kiinnosta, joten sitä alkoi jo asennoitumaan ikuiseksi sinkuksi, kun tunteita ketään kohtaan ei tuntunut heräävän. Muutaman kerran ihastuin varattuun tyttöön ja tiesin tunteiden olevan molemminpuoleisia. Petetyksi tulleena en kuitenkaan halunnut tehdä asialle mitään. Taisi lopulta mennä 6-7 vuotta suhteiden välillä, kun tapasin mukavan tytön entisen työkaverini kautta. Olin tuonkin tytön tavannut jo ennenkin, jolloin hän oli vielä varattu, mutta heti tuntui jonkunlainen yhteys. Viestejä vaihdeltiin ja nopeasti oltiinkin jonkunlaisessa parisuhteessa. Itselläni on tapana heittäytyä aina tosissaan ja antaa suhteelle kaikki. Alusta asti minusta kuitenkin tuntui, että toinen osapuoli ei ollut yhtä täysillä mukana, eikä antanut koko jutulle edes mahdollisuutta. Puolen vuoden seurustelun jälkeen toinen osapuoli lopetti suhteen. Vaikka sitä olisi pitänyt osata odottaa, tuli se kuitenkin puskista. Olimme liian erilaisia, vaikka kuinka yritin siitä huolimatta saada suhdetta toimimaan. Itse taisin rakastua, mutta toinen ei tainnut ihastumista pidemmälle koskaan päästä. Tuon suhteen jälkeen kuitenkin jossain vaiheessa sentään tajusin, että siitä ei olisi loppuelämää kestävää rakkautta koskaan tullut.

Viimeisin, ja tällä hetkellä päätä sekoittava ero tapahtui viime viikolla. Olin tuntenut kyseisen tytön töiden kautta jo hetken aikaa ja olin ollut häneen ihastunut pitkään. Jossain vaiheessa kävi ilmi, että tämä tunne oli täysin molemminpuoleinen. Tilannetta sekoitti tytön muutto toiselle paikkakunnalle. Päätimme kuitenkin lähteä kokeilemaan. Muutaman viikon seurustelun jälkeen tuli seinä vastaan, kun toinen osapuoli alkoi panikoimaan tilannetta. Hetken aikaa surin asiaa, kunnes päätin ottaa yhteyttä, koska tunteeni häntä kohtaan olivat poikkeuksellisia. Päädyimme takaisin yhteen, koska kävi ilmi, että hänenkin mielestään suhde oli vaivan arvoinen. Lähdin jälleen kerran täysillä mukaan. Hänen kanssaan oleminen tuntui todella hyvältä ja ennen kaikkea hämmentävän luontevalta, pystyin heti alusta asti olemaan täysin oma itseni. Rakkaus terminä nousi puheeksi todella nopeasti, eikä sen sanominen tuntunut mitenkään epäluontevalta. Suhteessa oli tietenkin haasteensa, kun näkeminen kasvotusten oli mahdollista vain viikonloppuisin. Vaikeuksista huolimatta rakastuin tuohon tyttöön pahemman kerran.

Muutama kuukausi oltiin yhdessä onnellisia ja kaikki tuntui olevan hyvin. Aloin jo alustavasti katselemaan töitä toiselta paikkakunnalta ja yhteenmuutostakin puhuttiin varovaisesti jo useampaan otteeseen. Jossain välissä kuitenki havahduin siihen, että hän tuntui välttelevän minua, eikä ollut puhunut tunteistaan pitkään aikaan. Yhdessä ollessakin tuntui, että hän ei ollut täysillä mukana. Hän ei kuitenkaan ottanut asiaa esille, ennen kuin painostin häntä skypepuhelussa kertomaan mikä on vialla. Kävi ilmi, että hän ei ole tuntenut minua kohtaan mitään romanttista enää hetkeen. Maailmani tuntui romahtavan, vaikka jotenkin taas osasin odottaa, että joku on pielessä. On vaikea ymmärtää miten rakkaus loppuu niin yhtäkkisesti. Todennäköisesti kyseessä ei ollutkaan rakkaus, vaan vahva ihastuminen toisen suunnalta. Se ei kuitenkaan muuta sitä faktaa, että minä rakastuin häneen täysin.

Nyt pitäisi siis jotenkin saada itsensä takaisin kasaan sen jälkeen, kun ihminen jota itse rakastaa sanoo sinulle suoraan, että ei rakasta sinua. Tiedän, että rakkautta ei voi pakottaa, enkä voi olla mitenkään vihainen asiasta, sillä tiedän, että hän yritti. Yksipuolinen rakkaus on kivulias asia. Yhtäkkiä minulta lähti henkilö, jonka kanssa olin tottunut juttelemaan joka päivä ja jonka kanssa olin pystynyt puhumaan asiasta, kuin asiasta. On todella vaikea sisäistää, etten ole enää osa hänen elämäänsä, enkä tule häntä enää näkemään. Ikävä on sanoinkuvaamatonta. Tiedän, ettei suhteella voi olla tulevaisuutta, mikäli rakkaus on yksipuolista. Tiedän, ettei maailmani lopu tähän ja mahdollisesti vielä joskus tapaan henkilön, joka rakastaa minua yhtä paljon, kuin minä häntä. Tiedän monta muutakin asiaa, joiden pitäisi helpottaa asioiden käsittelyä, mutta niiden sisäistäminen tällä hetkellä on täysin mahdotonta. On vaikeaa ymmärtää miten voi tuntea niin vahvasti ihmistä kohtaan, joka ei tunne samoin sinua kohtaan… Sehän nyt on täysin epäreilua. Kaipaan rakkautta elämääni.

Yksi asia mikä minua ottaa päähän on se, että en osaa arvostaa kaikkea sitä, mikä elämässäni on muuten hyvin. Minulla on perhe, joka rakastaa ja iso joukko hyviä ystäviä. Minulla on työpaikka, eikä terveydessäni ole mitään pahempaa vikaa.

Tällä hetkellä olen siis vähän huonossa paikassa. Aika tulee varmasti tilannetta helpottamaan, mutta yritän edes vähän nopeuttaa prosessia kirjoittamalla tilanteestani. Jos tämä tuntuu helpoittavan, saatan kirjoittaa uudemmankin kerran. Tälläisen tekstin lukeminen ei varmasti ketään piristä, mutta suoraan sanoen kirjoitin tämän täysin itseäni varten. Jos joku kuitenkin osaa samaistua tilanteeseeni ja osaa antaa muuta vinkkiä, kuin ”kyllä se siitä”, ”helpottaa ajan myötä” tai ”se nyt ei ollu sit sulle tarkoitettu”, jättäkää ihmeessä kommenttia.

 

Mielialapäiväkirja ja viikko-ohjelma

19.11.2013 Masennuksesta toipuminen, Masennus, Yleinen

Viime viikolla ryhmäterapiassa saimme tehtäväksi pitää mielialapäiväkirjaa ja kirjata viikon tekemiset viikko-ohjelmaan. Jo nyt huomaan näiden hyödyn. Mielialapäiväkirjaan kirjataan myös unen määrä ja laatu, ja huomaan selvästi, kuinka unen tarpeeni on huomattavasti valoisaa aikaa suurempi nyt syksyn pimeimpänä aikana. Eräänä yönä nukuin 12 tuntia. Vaikka uni oli laadultaan hyvää ei tuo 12 tuntia ollut yhtään liikaa.

Viikko-ohjelmastani puolestaan näen konkreettisesti, kuinka minun tulee lisätä rentoutumisen määrää. Olen aina ollut kovin touhukas ja minun on ollut vaikea olla pitkään aloillani rentoutuen. Koen tämän hyvin haasteelliseksi. Siksi ajattelin aloittavani lyhyillä tietoisuusharjoituksilla. Kun ne alkavat sujua, voin alkaa pidentää rentoutumisaikaa. Toinen keino rentoutumiseen on tehdä mielihyvää tuottavia rauhoittavia asioita, kuten lukea kirjaa, tehdä käsitöitä tai käydä rauhalliseen tahtiin kävelyllä. Ilahduttaa, että ryhmäterapiasta on jo nyt ollut hyötyä.

Töihin paluu häämöttää

12.11.2013 Masennuksesta toipuminen, Masennus, Yleinen

Työterveysneuvottelusta jäi hyvä tunne, vaikka tulos ei ollutkaan ihan se, mitä olin ajatellut. Olin etukäteen miettinyt, että sopiva hetki työhön paluuseen voisi olla loppiaisen jälkeen. Perustelin tätä usealla asialla: nyt joulun lähestyessä tunnelma työpaikalla on hektinen, kun taas pyhien jälkeen muutkin ovat palaamassa lomilta ja aloittavat työt rauhallisemmin. Lisäksi organisaatiomme muuttuu vuodenvaihteessa, joten aloittaisin suoraan uudessa organisaatiossa. Joulu aiheuttaa aina stressiä, joten minulla oli pieni pelko, että työhön paluu juuri ennen joulua olisi liikaa.

Päädyimme lopulta sellaiseen ratkaisuun, että aloitan työt joulukuun alusta, mutta niin, että teen töitä kolme tuntia päivässä. Ensimmäinen viikko on nelipäiväinen itsenäisyyspäivän takia. Lisäksi pidän joulun välipäivät vapaata, eli aloitus on kevyt. Työtehtäväni liittyvät yhteen tehtäväkokonaisuuteen, mikä sekin helpottaa asiaa. Sovimme myös, että tekisin vielä tammikuun kolmetuntista työpäivää, ja vielä helmikuussakin lyhennettyä työpäivää. Työterveyslääkäri perusteli tätä sillä, että lukuisat tutkimukset osoittavat, että toipuminen nopeutuu, kun työhön paluu tapahtuu mahdollisimman aikaisin, kuitenkin työaikaa lyhentäen.

Ratkaisu tuntuu hyvältä. Minun täytyy kuitenkin heti alusta lähtien kuulostella tuntemuksiani ja jaksamistani. Sovimme esimieheni kanssa, että voin aloittaa työpäiväni joustavasti sen mukaan, miten olen saanut yöllä nukuttua. Jos tyttäremme valvottaa, voin ajoittaa työskentelyni iltapäivään ja nukkua näin ollen aamulla pidempään. Tuntuu hyvältä, että esimieheni on niin ymmärtäväinen ja joustaa tilanteen mukaan. Tiedän, että aina tilanne ei ole näin hyvä.

Ensimmäinen ryhmäterapiasessio käyty

7.11.2013 Masennuksesta toipuminen, Masennus, Yleinen

Eilen oli ensimmäinen kerta ryhmäterapiassa. En oikein tiennyt, mitä odottaa, kun haastattelussa minulle sanottiin, että olen todennäköisesti ryhmän parhaimmassa voinnissa oleva osallistuja. Tapanani on kuitenkin odottaa hyvää, ja sellainenhan kokemuksesta tulikin.

Juttelimme muutaman ryhmäläisen kanssa jo odotusaulassa, mikä oli mukavaa. Ryhmässä oli helppo tuoda mielipiteitään esille, koska kukaan ei tuominnut. Paikalla oli viisi osallistujaa, kaksi ei päässyt. Minä olin nuorin, eli olemme kaikki aikuisia. Meillä on hyvin erilaiset taustat, mutta tunnekokemukset yhdistävät. Tällä ensimmäisellä kerralla ei vielä työstetty mitään. Täytettiin vain lomakkeita ja esiteltiin itsemme sekä sovittiin ryhmän säännöistä. Parasta oli, että me kaikki pystyimme puhumaan avoimesti.

Tänään onkin sitten omahoitajan tapaaminen ja huomenna työterveysneuvottelu. Tämä toipuminen käy työstä, kun melkein joka päivä on joku siihen liittyvä tapaaminen. Huominen työterveysneuvottelu vähän jännittää, mutta uskon siitä huolimatta sen menevän hyvin.

Hyviä uutisia :)

1.11.2013 Masennuksesta toipuminen, Masennus, Yleinen

Sain tiistaina miellyttävän puhelun Auroran ryhmäterapiakeskuksesta: sain peruutuspaikan ensi keskiviikkona alkavaan ryhmään. Ei tarvitsekaan odottaa neljää kuukautta, kuten vielä viikko sitten luulin.

Kuulisin mielelläni muiden kokemuksia ryhmäterapiasta. Koitko siitä olevan hyötyä ja millaista hyötyä?

Kävin puolisoni kanssa eilen perheneuvolassa. Keskustelimme tyttäremme nukkumisesta. Minun sairaalasta kotiutumiseni ja tyttäremme Sofiasta kotiutumisen jälkeen tilanne on ollut huomattavasti parempi. Silti joka kerta, kun tulee huonompi yö, se vie niin paljon energiaamme, että on vaikea nähdä sitä, että kokonaisuudessaan tilanne on jo paljon parempi. Tästä syystä päätimme alkaa pitää unipäiväkirjaa. Ajattelimme, että tilanteen näkeminen paperilla auttaisi hahmottamaan kokonaistilannetta paremmin. Sosiaaliohjaajan mielestäkin idea oli hyvä.

Päätimme myös sopia joka ilta ennalta, kumpi hoitaa tulevan yön mahdolliset heräämiset. Tällöin toinen meistä voi nukkua levollisemmin, vaikka herääkin lapsen itkuun tai muuhun ääntelyyn. Kun tietää, ettei vastuu sillä kertaa ole itsellä, nukahtaa helpommin uudelleen.

Vie varmasti jonkin aikaa, että huomaamme näiden keinojen hyödyn, mutta tuntuu hyvältä, että on uusia mahdollisuuksia kokeiltavana.

Toipumisprosessi jatkuu

27.10.2013 Masennuksesta toipuminen, Masennus, Yleinen

Tänä viikonloppuna olen saanut hyvin konkreettisesti kokea olevani edelleen toipilas. Autoin eilen ystävääni muutossa ja väsähdin siitä niin, että nukuin puolentoista tunnin päikkärit, menin iltakahdeksalta yöunille ja yhdentoista tunnin yöunien jälkeenkin väsähdin pian lähdettyämme tyttäremme kanssa ulos. Fyysiset voimat ovat edelleen vajaat.

Kuluneella viikolla olen liikkunut paljon. Olen kiitollinen, että saan osallistua ilmaiseksi Auroran liikuntaryhmiin. Keskiviikkona kävin Zumbassa ja terapeuttisen liikkeen ryhmässä. Torstaina olin omassa vanhassa harrastuksessani, Bikram-joogassa. Siitä tulee aina aivan mahtava olo.

Tässä toipuessani olen liittynyt Mielentaide-yhdistykseen. Olin jo jonkin aikaa ajatellut liittyväni johonkin mielenterveysyhdistykseen.  Tämä tuntui heti omalta oman käsityöharrastukseni ansiosta. Huomenna menen Malmilla pidettävään käsityöryhmään, jossa voi tehdä omaa käsityötään ja samalla jutella vertaisten kanssa.

Perjantaina kävin Auroran ryhmäterapiakeskuksessa haastattelussa. Pääsen Toistuvan masennuksen ryhmään. Se tosin alkaa vasta ensi vuoden puolella, ehkä helmi-maaliskuussa. Uskon siitä silti olevan minulle apua. Pidän vertaistukea tärkeänä, koska vertaisille on helppo puhua, sillä he ymmärtävät masennuksen kokenutta vähemmällä selittämisellä kuin masennuksen kokemattomat. Lisäksi vertaisilta saa uusia näkökulmia asioihin. Odotan siis hyvillä mielin ryhmän alkamista.