Selaat arkistoa kohteelle terassi.

Kuulumisia

26.6.2015 kierrätys, Kierrätys, kilpailuttaminen, Koti ja Sisustus, LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, sisustaminen, Sisustusideat, Tee-Se-Itse, Yleinen

Kattoremontti kolkuttelee ovella, mutta edelleen odotellaan tarjousta tuolta rapakon takaa. Meinasimme ensiksi tilata Ruukin kattopellit taloon.com:ista, mutta huomasimmekin että samaa peltiä saa Viron puolelta halvemmalla, joten laitoimme kyselyä sinne paljonko rahtikulut olisivat. (Edit: pellit tilattiinkiin helposti Taloon.com- nettikaupasta, josta saimme haluamamme tuotteet edullisimmin, osa tavaroista kuitenkin haetaan Tallinnasta).Toivottavasti vastaus tulee piakkoin :) Viroon lähdetään lähiaikoina taas heittämään reissu, koska kaikennäköiselle nippelille ja nappelille on tarvetta. Meillä on sen verran hulppean kokoinen tuo katto (n. 220 neliötä), että jo pelkästään sinne uppoaa sitä sun tätä.

Ruodepuut ostimme paikalliselta sahalta. Puut tuotiin meille kotipihaan asti, eli palvelu oli oikein mainiota :)

Pikkuisen on ollut sellainen odottava mieli tuon kattorempan suhteen…toivoisin vaan niin että se olisi jo ohitse :D

Talon ulkokuorestahan piti tulla alunperin tummanharmaa/musta, mutta onneksi tässä on ollut aikaa pohtia tuota asiaa ja tulimme siihen tulokseen että laitammekin ulkokuoren valkoiseksi. Saattaisi musta talon möhkäle olla vähän liian synkkä jopa meille :)

Tällä viikolla Jarkko pisti palasiksi meidän takaterassin. Onneksi ei kukaan ollut tippunut siitä läpi…oli nimittäin aikamoista haperoa :D

IMG-20150626-WA0003[1]

IMG-20150626-WA0004[1]

Tulevaan terassiin teemme portaat, jotta sitä kautta pääsee myös alas...ehkä joskus hankimme tuonne alas paljun :)

Tulevaan terassiin teemme portaat, jotta sitä kautta pääsee myös alas. Ehkä joskus hankimme tuonne alas paljun :)

Tässä on mieli muuttunut myös tulevan keittiön sekä lattioiden suhteen. Meinasimme alunperin, että tekisimme korkeakiiltoisesta mustasta keittiön. Noh, nyt haluamme teollisuuskeittiön….rosteria, rosteria kiitos!! :) Lattioista haluamme valkoiset, eli ”muutama” neliö patinoituneen näköistä rusehtavaa laminaattia olisi joutavana :D

Jotain tämän tyylistä on siis hakusessa

Jotain tämän tyylistä on siis hakusessa

Meidän makkariin tilattiin tällä viikolla tapetit. Makkariin tulee myös valkoinen lautalattia, mustat seinät ja tälläinen tapetti http://www.wallpaperdirect.com/products/albany/nordik-wood/97220

Eli vahvasti mennään metsäläisteemalla :D Vaatekaappi tehdään luultavasti itse, pitäisi vaan saada pari vanhaa ladonovea tms. vaatekaapin oviksi.

Tuo wallpaperdirect.com on huisin hyvä tapettikauppa, jos etsii edullisia ja erilaisia tapetteja. Suosittelen.

Loppuun vielä muutama kirppislöytö:

Nettikirppiksen kautta ostin kaksi neljän metrin mittaista räsymattoa, hirveen kivoja!

Nettikirppiksen kautta ostin kaksi neljän metrin mittaista räsymattoa, ja tietenniin halavalla.

Juhannuksen mökkireissulla eksyimme vanhan miehen pihakirppikselle, sieltä bongasimme tämän.

Juhannuksen mökkireissulla eksyimme vanhan miehen pihakirppikselle, sieltä bongasimme tämän.

2015-06-26_20.44.31[1]

Nyt ei tarvitse tämän aikaisemman nettikirppislöydön olla yksinään :)

Nyt ei tarvitse viereisen lampun olla yksinään :)

Me yritetään täällä nohevoitua enemmän tähän blogin kirjoittamiseen sekä remonttihommiin. Nyt on ollut jonkin aikaa aivot totaallisen narikassa kummankin asian suhteen. Itselläni alkaa koulu elokuun alussa, joten mitenkähän käy sen ”jouluna valmista”- ajatuksen kanssa?! ;)

Nyt saunaan! Heippa!

/Salla

ulkohommia

29.4.2014 Yleinen

Moi!

Viime aikoina talolla ei ole isompia tapahtunut, koska odotellaan lattiavalun kuivumista. Ulkona on kuitenkin terassi valmistunut ja maalaushommat on aloitettu ihan hissukseen.
Maalailimme niin, että lapset oli mukanamme, tunnissa tuon päädyn tuohon asti kun se on kuvassa. Eli monen monta kertaa on vielä edessä, sillä homma taittuu kahdestaan, lasten ollessa yleensä mukana. Kuopus tuntui olevan viehättynyt kieriskelemisestä vastamaalatulla seinällä, mutta ei siinä onneksi onnistunut. esikoinen taas olisi halunnut maalata itse. Minä koitin puhallella ilmapalloja ja potkia lasten kanssa jalkapalloa maalailun ohessa.

Telineet täytyy varmaankin vuokrata ainakin yhden viikonlopun ajaksi, jotta saadaan sitten ylhäältä maalattua myös. Toivottavasti ilmat osuu kohdilleen, että vappunakin päästäis maalaileen edes pari tuntia.

Tässä muutama kuva ulkoa terassista

Terassiin haluttiin porras

Terassiin haluttiin porras

terassi2 maalausta maali2 maali3

Ulkomaali on Tikkurilan Pikateho, sävy 618 X. Sitä on ostettuna nyt 3 x 11 litran ämpäriä. S-etupäiviltä hinnaksi jäi n.280€. Toiset samanmoiset mennee varmaankin valkoiseen maaliin ja telineiden vuokra on noin 150€( arvio).

 

p.s kävin katsoon kävijälaskuria, niin pagevieweja oli yli 4000!  :O  Toivon, että jollekin on ollut jotain apua mahdollisissa rakennussuunnitelmissa, ja DT:tä harkitseville voin kyllä suositella kyseistä firmaa ;)

Parveke & Terassi

28.4.2014 Rakennukset

2012 kesällä suunnittelin ja rakensin terassin ja parvekkeen vanhan ränsistyneen katoksen tilalle. Vanha katos oli varsin lohduttoman näköinen. Ennen projektin alkua rakennukseen
vaihdettiin ikkunat ja katto. Vanhan katoksen päälle asennettiin ovi terassia varten.

vanha katos

SAMSUNG SAMSUNGSAMSUNG

SAMSUNG SAMSUNG  SAMSUNG SAMSUNG SAMSUNG SAMSUNG SAMSUNG SAMSUNG SAMSUNG SAMSUNG SAMSUNG  SAMSUNG SAMSUNG SAMSUNG SAMSUNG  SAMSUNG SAMSUNG  SAMSUNG SAMSUNG SAMSUNG SAMSUNG  SAMSUNG SAMSUNG SAMSUNG  SAMSUNG  SAMSUNG