Selaat arkistoa kohteelle Tennis.

Muita palloilupelejä

24.11.2016 Yleinen

Tänään kerron erilaisista palloilupeleistä joita ovat amerikkalainen jalkapallo jossa pidetään käsillä palloa ja voi myös tehdä potkumaalin. Siinä taklitaan estetään kaikilla tavoilla jottei vastustaja tee maalia. Sitten on vaikka tennis jossa pitää saada pallo vedettyä vastustajan puolelle. Jos saat vedettyä mutta jos vastustaja lyö takaisin jatkatte siihen asti, että toinen ei ehdi lyödä sitä ja toinen saa pisteen.

 

Tässä linkki tennisuutisiin

Mihin Kimiä tarvitaan?

24.6.2014 Formula, Jääkiekko, NHL, Tennis

Sunnuntain formula 1-osakilpailu Itävallassa meni tutun kaavan mukaan. Rosberg voitti ja Hamilton oli toinen, mutta Valtteri Bottas ajoi ensimmäistä kertaa palkintopallille kolmantena ruiskuttamaan samppanjaa. Sebastian Vettelin autosta tehot katosivat ja Räikkönen oli kymmenes.

Räikkösestä puheen ollen, onko hän menettänyt motivaationsa ajamiseen, kun suuret odotukset menivät heti Australiassa mönkään? Epäonnistuiko talli auton kehitystyössä? Näitä kysymyksiä pohditaan keskustelupalstoilla.
Kyynikoiden mukaan Räikkönen ajaa vain rahan takia, sillä hänellä on jo maailmanmestaruus Schumacherin taidoille sopivalla autolla ajettuna sekä paljon rahaa, toiseksi hänen luonteensa on lievästi sanottuna kummallinen. Hän pitää aurinkolaseja lippiksen alla haastatteluissa peittääkseen ujoutensa, mutta läheisimpien ympärillä hän on rento ja hauska. Mikäli hän saisi itse päättää, hän lähtisi ovet paukkuen Maranellosta kohti huvijahtia ja virvoitusjuomia, mutta hän on niin fiksu että aina ei tarvitse juhlia. Tämänkin asian vain hänen läheisimmät tietävät, joten me ulkopuoliset voimme vain arvailla vapaasti ilman totuuden siementä.

Saksan unelma kohti maailmanmestaruutta jatkuu Torstaina USA:ta vastaan, Lauantaina Miroslav Klose teki Ghanaa vastaan 15. maalinsa MM-kisoissa, jota hän tuuletteli voltilla.

Wimbledonin tennisturnaus on jo käynnissä ja suosikit, Djokovic, Federer ja Murray pallottelevat kohtuullisen helposti jatkoon avauskierroksilta, elleivät sitten altavastaajina olevat vastustajat pistävät heidät henkisesti koville.

Tulevana viikonloppuna järjestetään Philadelphiassa NHL:n vuotuinen varaustilaisuus, jossa tulevaisuuden tähdet saavat nousta lavalle kuultuaan nimessä. Tästä tapahtumasta erinomaisesti uutisoivat kollegani Jatkoajassa.

Mahtava Montreal

10.6.2014 Formula, Indycar, NHL, Tennis

Kanadan Grand Prix on tarjonnut historiansa aikana jännittäviä kilpailuja, eikä tämän vuoden kisa tehnyt poikkeusta. Heti startissa Valtteri Bottas putosi Vettelin taakse ja takajoukoissa Jules Bianchin auto osuu seinään, kun Max Chiltonin takapyörä osuu häneen.
Nico Rosberg meni Hamiltonista ohi oikaisemalla ja tylsä kisa oli tuloillaan, kunnes molemmilla jarrut pettävät. Ensin Hamiltonilta ja sitten kaksi kierrosta ennen loppua Rosbergilta. Viimeisellä kierroksella Felipe Massan autosta pettää jarrut ja hän kilkkaa Sergio Perezin auton seinään hänen itse liukuessa Sebastian Vettelin ohitse. Onneksi molemmat selvisivät lääkärikäynnillä. Daniel Ricciardolle uran ensimmäinen voitto, Nico Rosberg oli toinen ja Vettel oli kolmas. Valtteri Bottas oli 7:s ja Kimi Räikkönen 10:s.

Rafael Nadal juhli sunnuntaina Ranskan avointen miesten kaksinpelin voittoa Philippe Chatrier-kentällä ja Maria Sharapova kiljui lyödessään palloa kämmen- ja rystypuolelta naisten kaksinpelin mestaruuden arvoisesti. Voisiko fysiikan opettaja selittää Sharapovan kiljumisen?

Texasin ovaalilla ajetussa Indycar-kilpailussa meno oli vauhdikasta myös kolmen rinnan. Kolareita, teknisiä vikoja ja pyörähdyksiä nähtiin ja lopulta Ed Carpenter voitti kisan sarjakärki Will Power oli toinen ja Juan Pablo Montoya jatkaa tasaista nousuaan kohti kärkeä olemalla kolmas. Kausi jatkuu kesäkuun lopulla Houstonin tuplaviikonlopulla eli kaksi lähtöä on luvassa.
Carpenteristä vielä sen verran, että hän ajaa oman tallin autolla ovaalikisat britti Mike Conwayn ajaessa samaa autoa moottoriradoilla.

Los Angeles Kings on enään voiton päässä NHL:n mestaruudesta, viime yönä kaatui New York Rangers 3-0 lukemin Madison Square Gardenissa.

Kohti Kanadaa

5.6.2014 Indycar, Jääkiekko, NHL, Yleinen

Tapahtuiko viime viikolla mitään kirjoittamisen arvoista? Omasta mielestäni kyllä, sillä automaailman pääkaupungissa, Detroitissa ajettiin kaksi Indycar-osakilpailua.

Molemmat kisat tarjosivat pomppuisella katuradalla tiukkoja taisteluja sijoituksista, kolareita ja menestyksekkään viikonlopun Roger Pensken tallille, sillä Will Power ja iloinen brasilialainen Helio Castroneves ajoivat ensimmäisenä ruutulipulle. Kausi jatkuu sunnuntain välisenä yönä Texasin huippunopealla ovaalilla, jonka kaarteissa on hirmuinen kallistus.

Viikonloppuna F1-kausi jatkuu Kanadassa ja pelkäänpä pahoin, että Mercedeksen kuljettajat menevät muilta karkuun, paitsi jos tulee vettä kaatamalla. Syy Mersun ylivoimaan on yksinkertainen. Kun viisi vuotta sitten päätettiin turbokoneisiin siirtymisestä, niin saksalaistalli alkoi jo suunnitella autoa kuluvaa kautta varten. Auto oli jo viime syksynä valmis ja se antoi heille etulyöntiaseman kilpailijoihin verrattuna.

Ranskan avoimessa tennisturnauksessa loppu häämöttää, sillä tänään pelataan naisten välierät ja sunnuntaina Rafael Nadal taitaa juhlia jälleen miesten kaksinpelin voittoa. Ratkaisuista lisää seuraavassa kirjoituksessa.

Isojen pelien mies Justin Williams ratkaisi jatkoajalla ensimmäisen Stanley Cup finaalin Los Angelesille, Mahtaakohan Antti Mäkiselle maistua Starbucksin kahvi? Ainakin hänelle oli upea kokemus päästä selostamaan paikan päälle jääkiekkokauden huipentumaa.

Raitapaita maksoi naapurille?

26.5.2014 Formula, Indycar, Jääkiekko, Jalkapallo, NHL

Joo, tiedetään. Suomi hävisi eilen MM-lätkäfinaalin Venäjälle lukemin 2-5 kyseenalaisen tuomaroinnin ansiosta ja asiasta riittää puhuttavaa. Enempää en itse kerro, sillä muuten kirjoituksiani voidaan tulkita rasistiseksi.

Monacon GP:n ilonaihe oli Marussia-talli, sillä ranskalainen Jules Bianchi toi tallille ensimmäiset pisteet. Onnittelut Englantiin ja älkää kitiskö Räikkösen ajosta, joka meni pieleen, Kun Max Chilton osui hänen takarenkaaseen. Tuttuun tapaan Mersu-talli meni menojaan, mutta Lewis Hamilton ja Nico Rosberg eivät ole nyt parhaita ystäviä.
Seuraava kisa ajetaan suosikkiradallani Kanadan Montrealissa, jossa turva-auto on vakiovieras ja murmeli voi käydä loikkimassa radan poikki.

Legendaarisessa Indy 500-kisassa ajettiin kolme neljäsosaa ilman turva-autoa, Juan Pablo Montoyan voittomahdollisuudet meni varikolla hurjisteluun ja kilpailu keskeytettiin punaisella lipulla kahdeksan kierrosta ennen maalia Townsend Bellin ulosajon vuoksi. Kilpailua jatkettiin pienen tauon jälkeen ja lopulta Ryan Hunter-Reay oli loppukirissä Helio Castronevesiä nopeampi. Marco Andretti oli kolmas. Kausi jatkuu ensi viikonloppuna Detroitin Belle Islen katuradalla kahdella lähdöllä.

Kauden toinen Tenniksen Grand Slam, Ranskan avoimet ovat jo käynnissä. Miten pärjää Jarkko Nieminen, Voittaako Nadal jälleen ja onko kaunis venäläinen Maria Sharapova myös hyvä massakentällä? Viiden vuoden tauon jälkeen YLE välittää koko kansalle tunnelmat Pariisista suorana.

New York Rangers on enään voiton päässä Stanley Cup-finaaleista, kun viime yönä tuli jatkoaikavoitto Montreal Canadiensista.

Athletico Madrid perinteiseen tapaan pupelsi loppuminuuteilla tasoituksen vastustajalleen ja jatkoajalla Real Madrid paukutti kolmesti ja Cristiano Ronaldo sai vihdoin Mestareiden liigan voiton myös Real Madridin paidassa.