Selaat arkistoa kohteelle tekstiilitaidenukke.

Terveisä Riikasta!

24.6.2015 Yleinen

Keijukainen pelargoniassa

Piipahdin Latvian pääkaupungissa Riikassa hetki sitten. Hotelli, jossa yövyin matkaseurani kanssa sijaitsi jonkin matkan päässä vanhasta kaupungista ja, jos ihan suoraan sanon, ensisilmäys hiukan hirvitti. Katu oli karu, hotelli sijaitsi sisäpihalla, jonne päästäkseen piti kävellä läpi parhaat päivänsä nähneestä porttikongista. Ja vaikka hotellin logon ritarihaarniska viittasi menneisyyteen, olin odottanut hieman erilaista historian siipien havinaa.

Sisäpihalla tönötti lehtileikkeillä päällystetty pysäköintialueen valvojan koppi, joka taisi olla miehitetty 24/7. Mikään keidas sisäpiha ei ollut. Tupakoitsijoita oli sentään muistettu tuoleilla, parilla pöydällä ja sauhuttelualueen rajaavilla kukkaistutuksilla. Yhtenä aamupäivänä, kun alueella ei näkynyt ketään, hiippailin kamerani kanssa paikalle ja nappasin ylläolevan kuvan. Keijukainen istuu siinä pelargoniassa ja tarkkailee pihapiiriä. Ehkä näköpiirissä tassuttelee musta, paksu kissa tai kirjava, pörröinen kaunotar.

Vanha kaupunki turisteineen ja heille tarkoitettuine viihdykkeineen tuli toki nähtyä, mutta sittenkin matkan parasta antia olivat hotellimme lähikorttelit. Lähitienoilla kävellessä näki kuinka rouva kurkotteli ikkunastaan jututtamaan koiraansa ulkoiluttavaa herrasmiestä ja upeasta autosta nousi jakkupukuinen nainen ruokkimaan kadulla kuljeksivaa kissaa. Löysimme samoilta kulmilta myös uzbekistanilaisen ravintolan, jonka pitäjä tarjoili meille herkullisen ruuan mukavia jutellen.

Saman kadun varrella kuin hotellimme ja uzbekistanilainen ravintola oli myös rapistuneita rakennuksia, joiden villiintyneillä tonteilla ei kissojen kulkua kummempaa elämää näkynyt.  Isokierto kiipeili hylätyltä näyttäneen talon rauta-aidassa. Helteisessä säässä varjoisalla aidalla oli keijukaisenkin mukava hetki viivähtää.

 

isokierto ja keiju portilla

Keltamajavankaalin alla

18.6.2015 Yleinen

Mariliina Valkama

Näin keltaista puron rannalla, kun kävin kävelyllä keväisessä puistossa. Vihreä ei ollut vielä peittänyt talventakaista, ruskehtunutta ruovikkoa, mutta aurinko oli ehtinyt houkutella vehkamaisen kukinnon kurottelemaan kohti valoa ja lämpöä. Kasvi sai hymyn huulilleni, hassu ja iloinen kukka, vaikka aika pahan hajuinen. Olen kuullut, että sitä kutsuttaisiin myös haisunäädän kaaliksi ja sen kyllä ymmärrän hyvin.

Mikähän pikkuruinen pirpana piileksi keltaisen puikelon kukinnon ja suojalehden alla?

Kesä ja kimalaiset

16.6.2015 Yleinen

Mariliina Valkama

Ihanan viileä kesäkuu tänä vuonna meillä täällä Suomessa! Keijuja ei kymmenen lämpöasteen kelissä palella – ja taitaa sitä paitsi olla hiukan lämpimämpää. Jos tuuli ei riepota terälehtiä irti kukkasista ennen aikojaan, niin nyt saamme nauttia monien kasvien kukkaloistosta pitkään. Pörriäisiä tosin saa vielä odotella näillä keleillä. Itselläni ei ole yhtään ikävä sen paremmin hyttysiä kuin ampiaisiakaan. Kurtturuusun keijukainen tapasi kimalaisen menneenä kesänä, mutta mustoissa kaiken voi elää uudelleen, niin helteen kuin hunajan tuoksunkin.

Rakastaa, ei, rakastaa

8.6.2015 Yleinen

Päivänkakkaroita

 

 

Päivänkakkaran terälehdistä lasken olenko sen ruskeasilmän mieleen, jota itse olen katsellut. Ja joka toinen kukka lupaa, että rakastaahan tuo, joka toinen väittää tylysti vastaan. Ja kun olen tärvellyt kokonaisen kimpun päivänkakkaroita päätän kerätä uuden nipun ja solmia seppeleen. voin vain kuvitella mitä keijukainen minusta ajattelee, ”hulluja nuo ihmiset”!

Kissankelloja

6.6.2015 silkkisiipiä

Sinikellotyttö  Sinikellopoika

Kissankello kuuluu siemenkasvien kaariluokkaan. Sen voi löytää kasvamasta tienpientareilta, kedoilta, niityiltä ja mäenrinteiltä eteläisestä Suomesta Lappiin saakka. Se kuuluu ruohokasveihin ja sen sininen latvakukinto, muistuttaa kelloa.

Sunnuntaiaamuisin soittavat pienet keijukaiset kissankelloja. Kellojejn ääni on hentoinen ja heleä ja se on helppo oppia erottamaan muiden kellokukkien soinnista. Usein kellonsoittajat myös laulavat kaunista, tuulen huminaa muistuttavaa sävelmää. Ja jos samalla kedolla kasvaa hiirenvirnaa ja päivänkakkaroita, niiden keijukaiset karkeloivat mielellään pyhäaamuisin kissankellomusiikin tahdissa.

Sinistä ja valkoista

5.6.2015 silkkisiipiä

Sinivuokonkeijukainen

Sinipiika taisi lainata nuttunsa värin taivaalta tai kohti kevätaurinkoa aukeavilta vuokoilta, valkovuokonkeijulla terälehdet helmana.

Valkovuokonkeiju

Pari sanaa minusta

4.6.2015 Yleinen

Huurrekeiju

Olen kuva-artesaani ja kuvataiteen aikuisopiskelija. Kasvoin perheessä, joka vietti vapaapäivät ja viikonloput metsässä. Keväällä kävimme katsomassa imiköiden, vuokkojen ja linnunsilmien kukintaa, kesällä ihailimme maitohorsmia ja syksyllä keräsimme pakastimeen metsävadelmat, mustikat, puolukat ja karpalot. Uneton äitini haaveili omasta kasvimaasta samalla kun ihmeköynnös peitti olohuoneemme ikkunan ja kun tuli aika muuttaa omakotitaloon, hän nousi öisin katselemaan kukkien siemeniä. Näki kuulemma kasvin koko elämänkaaren silmissään, vaikka katsoi vain kämmenellä lepäävää siementä.

Lisäansioksi vanhempani muovittivat kotikuntamme kirjaston kirjoja. Muistan pahvilaatikot olohuoneessamme ja todellisuudet, jotka eivät olleet minulle toisia, vaikka valloittivatkin kotimme kirjankansien välistä. Niissä maailmoissa taikurien sisarenpojat seikkailivat puhuvien eläinten kanssa ja hentosiipiset keijukaiset imivät olkipillillä mehua appelsiineista. Sittemmin kirjoja muovitettiin uuden kirjastorakennuksen tiloissa yömyöhällä muiden töiden ja toimien jälkeen. Siltä ajalta mieleeni on jäänyt väkevästi kirjaston yönkuningattaren kukinta.

Minusta ei tullut floristia kuten sisarestani ja puutarhoillakin työskentelin kauan sitten vain muun työn puutteessa kesäisin. Sen sijaan jännitän parvekkeella talvehtineen viiniköynnökseni kesää ja näen keijukaisia.

Koska viimeksi näit keijukaisia?

4.6.2015 silkkisiipiä

hedelmäpuutarhan keijukaiset

 

Pitääkö uskoa keijukaisiin, jotta voi nähdä niitä? Peter Panin kirjoittajan kerrotaan sanoneen, että joka kerta kun lapsi sanoo, ettei usko keijuihin, yksi keiju kuolee. Ainakin taiteessa keijukaiset ovat vanha ja paljon käsitelty aihe. Keijukaisia löytyy niin Shakespearen Kesäyön unelmasta kuin H.C. Anderssenin saduistakin, kuvataiteesta puhumattakaan. Nykyään keijukaisia pidetään usein lasten kulttuuriin kuuluvina söpöinä olentoina, mutta näin ei ole aina ollut. Keijukaisia taiteessa tutkineen Suvi Niinisalon mukaan esimerkiksi suomalaiset keijukaiset ovat alunalkaen olleet kuolemaan liittettyjä kalmanhajuisia ja pelottavia olentoja.

Itse pidän enemmän kukkien keijuista ja tekstiilitaidenukkeni, jotka seikkailevat valokuvissani, ovat velkaa Elsa Beskowin iki-ihanille kuvakirjoille ja Cicely Mary Barkerin kukkakeijuille. Teen keijukaisnukkeni lasten loppuunkuluneista villa-alusvaatteista ja silkeistä, jotka olivat edellisessä elämässään paitoja. Keijuillani on yleensä oma kotikasvi, jonka kanssa sen kuvaan. Joskus vuodenaika tai jokin luonnonilmiö saa minut näkemään keijukaisen.

Koristeomenan keiju

Koristeomenan keiju

kevätesikonkeiju

Kevätesikonkeijukainen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

maahumalankeiju

Maahumala ja keijukainen