Selaat arkistoa kohteelle tekosyy.

Mutta en lopettanutkaan

23.10.2015 Yleinen

Onpa aikaa tuosta viimeisestä kirjoituksesta… Tuntuu välillä kuin kävelisin ohuella langalla. Laihduttamisen voi aina lopettaa, blogin kirjoittamisen voi aina lopettaa ja kuntoilunkin voi aina lopettaa. Näihin kaikkiin löytyy aina syy. Mutta punttiksella käyntiä en lopettanutkaan. Kohta tulee vuosi täyteen treenaamista. Miten onnistuin siinä?

Miksi en onnistunut laihduttamaan, mutta onnistuin käymään salilla 4x viikko vuoden ajan? Kysymys johon en osaa vastata… Kysymys jota pelkään. Olen taas kaksi viikkoa ollut flunsassa ja sali on jäänyt vähemmälle ja pelkään, että se jää kokonaan, mutta nyt jotenkin luotan siihen ettei se jää…

Saan uudesta treeniohjelmasta niin paljon hyvää fiilistä. Hyvää fiilistä lisää vielä musiikin kuuntelu salilla. Tämä on lyömätön yhdistelmä nykyään mun hyvän olon huumeeksi.

 

Lapsi – Mikä ihana tekosyy?

19.3.2015 Yleinen

Nyt sohaisen muurahaispesää. Mutta sen riskin ajattelin kuitenkin ottaa…

Lapsihan on syyllinen mm. kiireeseen? Väsymykseen? Aikapulaan? Siihen, ettei yhteistä aikaa ole enää puolison ja ystävien kanssa? Lapsihan pilaa koko elämän.
Ei kerkiä siivota, ei tehdä ruokaa, ei edes hiuksia harjata, niin missä ihmeen välissä muka kerkiäisi urheilla?
Ei, vauvaa ei voi jättää imetyksen vuoksi isällekään.
Ei, ei silloin kun lapsi nukkuu päiväunia, koska juuri silloin täytyy siivota, tehdä ruokaa ja harjata ne hiukset.
Ei, ei aamulla ennen kuin lapsi herää, hullunako pidät?
Ei, ei illallakaan lapsen mennessä jo nukkumaan, hullunako pidät edelleen?

Ensimmäiseksi haluaisin kysyä näin ajattelevalta ihmiseltä, että mitä ihmettä oikein sitten ajattelit sen elämän olevan, kun vauva syntyy taloon?
Sitäkö, että vauva herää ensimmäiset kolme vuotta aamulla hymyillen, syö, nukkuu, syö, leikkii, nukkuu, syö ja taas nukkuu heräämättä koko yön? Sama meno jatkuu itsellä puolison ja ystävien kanssa ja harrastella voi päivästä toiseen, aamusta iltaan?

Voin kertoa: sellaista lasta ei ole olemassakaan, mutta markkinoilla on mm. BabyBjörn-nukkeja, joita voi syöttää, vaihtaa vaippoja, opettaa potalle ja heittää sit sivuun, kun on parempaa tekemistä.. Sellaisella kannattaa aloitella, jos ei ole valmis uhraamaan elämästänsä hieman suurempaa siivua jollekin niin paljon tärkeämmälle, mitä edes se oma elämä itsessään on. Sait nimittäin synnytyslaitokselta tilalle jotain niin paljon suurempaa ja rakkaampaa, että kuinka kukaan edes kehtaa sanoa ääneen, että on harmittavaa, kun ei ole enää omaa aikaa niin paljoa itselle tai puolisolle?

En myöskään ymmärrä ihmisiä, jotka eivät imetä oman ulkonäkönsä vuoksi. Se sitoo liikaa ja tissitkin voi alkaa roikkumaan.
En voi olla miettimättä, että kykenevätkö he laittamaan mitään muutakaan asiaa oman lapsensa edelle, jos ulkonäkökin on tärkeämpi?
Ulkonäkö on tärkeä asia, sitä en kiellä. Todella tärkeä, koska oman itsetuntonsa kanssa joutuu elämään ja elämä on huomattavasti miellyttävämpää, kun on tyytyväinen itseensä. Mutta syyllistä elämän tai kropan pilaamiseen lapsesta ei kannata tehdä. Lapsi on lahja ja sitä tulee arvostaa! Se tuo elämääsi paljon enemmän kuin mitä ottaa.

Raskausaikoina jo kuulee haukuttavan äitejä, jotka lihovat kymmeniä kiloja.
Samaan aikaan haukutaan äitejä, jotka eivät liho kiloakaan.
Se, että pyrkii siihen, että kiloja ei tule ja pystyy liikkumaan monipuolisesti koko raskauden ajan, on vain hyvä asia! Lapsi ei siitä kärsi, mikäli äiti elää terveellisesti ja harrastaa turvallista liikuntaa koko raskauden ajan, päinvastoin. Se kuitenkin jostain syystä aiheuttaa äitien kesken suurta katkeruutta. Syytä en tiedä.

Joillekin toki tulee ihan itsestäänkin pieni maha, joillekin iso. Se on nimittäin myös rakenteesta kiinni.
MUTTA, tiedoksi niille haukkujille, että aina kaikki ei mene ihan niin kuin suunnitellaan. Harvalla äidillä oikeasti se raskausaika on sitä elämän ihaninta aikaa. Itsekin maannut puolet raskausajoista sairaalassa ja painoa tullut aina rutkasti. Kolmesti saanut siis pudotella parikymmentä kiloa synnytyksen jälkeen.  Tuo valinta ei ollut minun. Ja millään muulla ei edes ollut merkitystä kuin vauvan hyvinvoinnilla. Ihan sama miltä itse näytti, kilot kerkiää karistaa myöhemminkin, kunhan vaan saa vauvan turvallisesti rinnalleen..

Jos lähtökohta on tuo, niin miten voi kukaan luulla, että turvallisesti, imetystehoa ja –turvallisuutta vaarantamatta olisit kuukaudessa timminä? Ja miksi ihmeessä pitäisikään olla? Se on hienoa, jos raskausaika on mennyt hyvin ja kiloja ei ole tullut, jonka jälkeen on nopeasti omissa mitoissaankin, mutta kaikilla se nyt ei vaan mene niin. Haukkumisen tilalta voisi siis kannustaa!

Niin, miten sitten harrastaa sitä tärkeää, jaksamiseenkin vaikuttavaa liikuntaa, kun se vauva pilasi elämän?
Nämä on taas usein näitä valintakysymyksiä. Haluatko vauvan päiväunien ajan katsoa nauhalta Salkkareita popsien samalla sipsejä ja limsaa, vai nukkuisikohan se vauva kivasti siellä vaunuissa piiiitkän lenkin ajan? Tai pitäisikö jumpata sillä aikaa, kun vauva tuhisee sängyssään? Polkupyörään on lastenistuimia, rattaita ja vaunuja on kaikkiin olosuhteisiin, patikointiin on selkäreppuja ja kuntosaleillakin lapsiparkkeja, on vauvajumppia. Nähnytpä vauvoja salilla kaukaloissakin äitien mukana.

Lapsen kasvaessa tulee koko ajan uusia mahdollisuuksia harrastaa sitä hyöty- ja arkiliikuntaa tai jopa jumpata, käydä salilla tai vaikka mitä.. Seuraavan kerran kun mietit, ettei voi mitään harrastaa lapsen takia, niin avarrapas vähän maailmaasi ja mieti, että mikähän se laji olisi, mitä voisit juuri nyt tässä elämäntilanteessa harrastaa. Se on vain omasta asenteesta kiinni.  Jos ei yksinkertaisesti kiinnosta lenkkeily, niin silloin voit vain syyttää itseäsi ja jäädä sinne sohvan pohjalle miettimään, että mitä tulikaan tehtyä silloin yhtenä yönä siellä peittojen alla puolison kanssa. Välillä se lenkkeily ja kotijumppa nyt vaan voivat olla ainut liikuntamuoto, mitä harrastaa lapsen ollessa pieni.

Ja tiedän tiedän, välillä se vauva vaan itkee ja itkee ja yöt menee valvoessa ja sitä rataa, sekin ihan tuttua juttua, mutta silloin ne vauvan mahdolliset päiväunet voisikin koittaa käyttää vaikka itsekin lepäämiseen tai uskokaa pois, se lenkki raikkaassa ulkoilmassa saa univelatkin katoamaan. Vauva-arki on sitä, että elää päivä kerrallaan. Keho tarvitsee lepoa, liikuntaa ja terveellistä ravintoa, että jaksaa. Päivät mennään lapsen ja oman jaksamisen ehdoilla, ei kai sentään oman ulkonäön?

Ei kaikkia kiinnosta, eivätkä edes voi palata salille heti muutama viikko synnytyksestä. Eivät kaikki jaksa olla edes kiinnostuneita, miltä näyttävät synnytyksen jälkeen ja se on jokaisen oma asia, ihan yhtä oma, kuin heidän, jotka sinne salille heti suuntaavat. Puhumattakaan siitä, jos lapsella onkin jokin sairaus. Se on asia ihan erikseen ja tuo omat haasteensa elämään ja arjesta selviytymiseen.

Mutta terveys ja hyvinvointi ovat kuitenkin sellaisia juttuja, mistä jokaisen kannattaa kantaa huolta, myös siitä omasta eikä vain lapsen. Voin vakuuttaa, että jaksat paljon paremmin myös vanhempana, mikäli harrastat monipuolisesti liikuntaa ja syöt terveellisesti.

Aina ei huvita, aina ei jaksa, mutta liikkumisen tai terveellisen ruokavalion esteenä ei lapsi kuitenkaan ole.
Tekosyynä sitä siis on ihan turha käyttää.

Maagiset sanat: Mä en enää koskaan mene salille

12.2.2015 Yleinen

Ne maagiset sanat kuultiin eilen. Vihan, kiukun ja kyynelten läpi mä sanoin ne ja kadutti jo ennen kuin pääsin lauseen loppuun.

Miten tästä kerätä itsensä niin, että tänään pääsee tekemään olkapääpäivän?

Kurkku tuntuu hiekkapaperilta, silmät punottaa itkusta ja vatsassa kiertää. Suutuin eilen. Suutuin niin paljon että itsekin pelästyin. Suutuin kaverille ja ilmeisesti ihan turhasta, mutta tunteisiin se otti. Järkeen ei. Tuntuu taas siltä että millään ei ole mitään väliä. Söin jo valkosuklaavadelmia ja tuntuu etten saa mitään järkevää ruokaa aikaiseksi. En vain jaksa. Väsyttää. Syitä, syitä, tekosyitä?

Silloin kun tunteet nousee pintaan ei vain näe mitää järkeä jatkaa mitään. Ei jaksa. Katsoin tänään peilistä itseäni ja mietin, miten voin ikinä kilpailla kenenkään kanssa kun olen näin ruma ja lihava. Miksi laitan itseni uudestaan ja uudestaan alttiiksi tälle kaikelle kun voisin ihan yhtähyvin hautautua peiton alle ja kotiin ja olla koskaan tapaamatta ketään. Itkuiset silmät näyttävät kamalalta, punottavat ja ovat tummat.

En oikein osaa eritellä mitä eilen tapahtui, mutta olin mustasukkainen, epätoivoinen ja vihainen. Näiden tunteiden alla en pystynyt toimimaan. En ollut eilen salilla mutta ystävä ja treenari menivät sinne kyllä yhdessä. Ehkä olisi parempi, että pysyisin kotona niin nuo kaksi saavat rauhassa treenata kaksin. Mihin mua sielä tarvitaan? Ei mua sielä kukaan kaipaa? Menen sinne vain pilaamaan muiden treenin tällä rumalla, lihavalla vartalollani. Antaa hoikkien ja kauniiden treenata

Nyt on 5vko käynnissä tätä paljon treenaamista, eli 5 kertaa viikossa salille. Ja vasta toinen viikko ruokapäiväkirjan kanssa… senkin täyttämisen olen jättänyt viime päiviltä… Tähänkö tämä nyt sitten kaatuu? Vasta ensimmäin kilo painosta tiputettuna. Lauantaina pitäisi mennä puntarille, mutta uskallanko? Uskallanko katsoa totuutta silmiin ja sitä, että tällä viikolla jäätelöä ja herkkuja on tullut ahmittua tai no ainakin syötyä…