Selaat arkistoa kohteelle teini.

Kotimatka

25.6.2015 Yleinen

Loma lusittu ja kotimatka alkoi. Olimme tilanneet jo edellisenä päivänä taksin aamuksi viemään meidät huvilalta bussiasemalle. Intercitybussi Limassoliin lähti 09:00 ja ehdimme siihen todella hyvin. Teinit rynnivät bussin takaosaan ja me jäimme etuosaan. Bussimatka Limassoliin kesti noin tunnin ja vartin. Limassolissa oli bussin vaihto Larnacaaan menevään intercityyn. Limassolissa oli aika mukavan näköinen pitkä, mutta kapea ranta. Matka Larnacaan kesti noin puolitoista tuntia. Larnacassa kävimme rannan lähellä syömässä souvlakit, jotka olivat kyllä maistuvia. Tulimme siihen tulokseen, mikäli vielä matkustamme Kyprokselle, niin kohteet sillä kertaa tulevat olemaan Larnaca ja mahdollisesti aivan länsirannikko tai sitten kokonaan Pohjois-Kyproksen puoli, koska ne alueet jäivät vielä näkemättä. Larnacasta matkasimme vielä paikallisbussilla lentokentälle.

Jos joku ei reissullamme mennyt putkeen, niin se oli kotimatkan lentokenttä toiminta. En ole koskaan tavannut niin hidasta lähtöselvitystä kuin Larnacassa. Olimme hyvissä ajoin kentällä, eli boardaukseen oli aikaa yli tunti. Pääsimme pois lähtöselvityksestä vasta kun boardaus lipun mukaan oli jo alkanut ja paikat koneessa olivat yksittäisiä ja aivan eri puolilla konetta. Kaiken lisäksi se ainoa epämiellyttävä ihminen, jonka Kyproksella koko matkan aikana tapasin, sattui samaan lähtöselvitysjonoon meidän kanssamme. Tämä kyproslainen mummeli etuili sumeilematta, vaikka hänelle sanottiin asiasta ja jopa hänen oma miehensäkin hänelle siitä huomautti, muttei hän välittänyt tuon taivaallista. Onneksi kuitenkaan yksi etuileva mummeli ei voi pilata koko lomaa. Flynikin lento lähti melkein tunnin myöhässä, joten aivan hoppu ja hätä ei kuitenkaan tullut. Lähtöselvityksestä emme myöskään saaneet jatkoboardareita Wienistä Helsinkiin, vaan meitä ohjeistettiin menemään Wienissä uudelleen lähtöselvitykseen. Vaihtoaika Wienissä oli tunti 40 minuuttia ja koska kone lähti myöhässä Larnacasta se tiesi melkoista kiirettä Wienin kentällä viiden lapsen kanssa, joista kolme on epämiellyttävässä teinilonnimisiässä.

Kuten arvata saattaa Wienissä sitten juostiin. Ensin hirveällä kiireellä passintarkastuksen läpi, ulos saapuvien puolelta ja lähtöselvitykseen, joka oli juuri mennyt kiinni. Virkailija sanoi, että meidän olisi pitänyt mennä suoraan portille, johon totesin että eihän meillä ollut boardareita sille lennolle, koska emme saaneet niitä Larnacasta. Sitten virkailija hoksasi että olimme tulleet toisen yhtiön koneella, vaikkakin saman allianssin, ja tulosti meille boardarit, sekä ilmoitti vielä portille että olemme tulossa. Ei kun kauhealla kiireellä eteen päin: ensin transit-alueelle, sitten nopeasti turvatarkastukseen ja joka välissä täytyi tarkastaa, että kaikki lapset pysyvät edelleen mukana. Kun saavuimme portille niin Finnair oli juuri aloittamassa boardaamaan. Siinä jäi Mozartin kuulat ja Sacherkakku hankkimatta tuliaisiksi. Kaikki kuitenkin päädyttiin kunnialla koneeseen ja kuviteltiin voivamme huokaista helpotuksesta. Mitä vielä! Koneen lähdettyä nuorempi poikani huomasi jättäneensä lompakkonsa Flynikin koneeseen ja siitä hänelle syntyi suuri suru ja huoli, koska KELA-kortti oli lompakossa. Vieressämme istunut mieshenkilö kuuli keskusteluni poikani kanssa, ja ilmeisesti myös huomasi kuinka murheellinen hän oli, koska puuttui keskusteluun kertomalla käyvänsä usein töiden takia Wienissä, ja että itseasiassa hänen kollegansa on lähdössä Wieniin töihin seuraavalla viikolla, ja hän voisi selvitellä asiaa. Annoin hänelle yhteystietoni ja ajattelin että noinkohan tämä selviää, mutta yllätys yllätys, viikko loman jälkeen hän ilmoitti kollegansa tuoneen poikani lompakon Suomeen ja postittavansa sen hänelle kunhan palaa lomalta töihin. Laupiaita samarialaisia on siis vielä olemassa.

Noin puoli yhdentoista aikaan illalla koneemme laskeutui Helsinkiin ja pääsimme vihdoin yöunille Hilton Airportiin. Matka oli pitkä, raskas ja täynnä monen laista mutkaa, säätöä ja häsläystä. Kunnialla saimme kuitenkin koko katraan Helsinkiin asti ja nukkumaan. Seuraavana aamuna Hiltonin mahtavan aamupalan jälkeen suuntasimme uudelleen lentoasemalle ja kohti kotikenttää. Odotellessamme boardauksen alkamista kuulutettiin koneen olevan ylibuukattu ja osan porukasta täytyy jäädä pois. Onneksi kuitenkin vapaaehtoiset löytyivät ettei matka pidentynyt meidän osaltamme vielä päivällä.

Kirje puolustusvoimilta ja piha puuhia

12.5.2015 Yleinen

Viime aikoina tiedotusvälineissä on puhuttu paljon puolustusvoimien reserviläisille lähettämästä kirjeestä. Nyt se sitten kolahti minunkin postiluukustani. En aio kertoa sodanajan sijoitustani julkisesti, mutta aion kuitenkin pohtia sitä tässä. Vuonna 1997 kotiutuessani armeijasta, minulle kerrottiin sodanajan sijoitukseni. Kävin myös muutaman kerran kertausharjoituksissa ja pidin kyseisestä hommasta. Sain ajella PASIlla ja puuhata kaikkea muutakin mukavaa. Nyt sitten kirjeessä sodanajan sijoitukseni on muuttunut. Sinänsä ei mitään maata mullistavaa, niinhän saattaa käydä, mutta kun ei minulla ole kuvan palaakaan siitä, mikä uusi hommani on. Koska sijoitukseni on muutettu, niin olisi kohtuullista kutsua minut myös kertausharjoituksiin, jotta saisin tietää, mitä tehtäviini kuuluu, jos pilliin puhalletaan. Olisihan se nyt aika noloa mennä paikalle, ja todeta etten kyllä yhtään tiedä, mitä minun täällä pitäisi tehdä. Ehkäpä ne isot herrat jossain vaiheessa sitten muistaa myös sillä kertausharjoituslapulla. Siihen asti jatkan omassa päässäni selitysten keksimistä tehtävänimikkeeni lyhenteelle…

Kevät tulee kohisten, jäät lähti joesta ja vesi nousee. Ei vielä kuitenkaan paha tulva, mutta laiturin ja portaat on joutunut kyllä kiskomaan jo melko ylös, etteivät jäät ja vesi nappaa niitä mukaansa. Eilen ja tänään jatkoin pihan haravointiurakkaa. Enää ei olis kuin muutama pikku rypistys jäljellä, niin sekin olisi sitten tehty. Myyrät/hiiret ovat syöneet pihalta sammalta, että nyt on multalaikkuja piha täysi. No, eipähän tarvitse sammalsyöppöä, kun on luonnon omat pihan putsaajat vauhdissa. Mies joutui eilen käymään teinejen kanssa kovaäänistä keskustelua siitä, kuinka muutkin talossa majailevat henkilöt voisivat tehdä osansa pihatöistä kuin vain minä ja hän. Varmaan tuttua monelle muullekin teinin vanhemmalle myös lausahdus ”Miks aina minä ja ton toisen ei tartte koskaan”. Meilläkin tätä eilen taas yritettiin, mutta totesin siihen vaan ”Mitä jos me teidän isän kanssa alettais kanssa sanomaan aina kun meidän mielestä on epäreilua siivota muiden jälkiä, kun he eivät itse viitsi? Kun jokainen tekee vähän niin saadaan yhdessä homma nopeammin tehtyä, eikä kenenkään tarvitse tehdä sitä kokonaan yksin”. Ilmeisesti viesti meni perille, eikä asiasta sen enempää keskusteltu. Paviljonkikin on nyt käyttökunnossa, kalusteineen ja lyhtyineen. Ihanaa kun voi nautiskella auringosta, sitten kun se taas paistaa. Tänään meinaan on vain satanut. Grillikausikin saatiin avattua eilen illalla.

Toinen pystykorva otti eilen pihasta jalat alleen. Onneksi ei kuitenkaan kovin kauaksi lähtenyt ja tuli lopulta melko kiltisti takaisin kotiin. Yöllä vanhempi pystykorva sai pari haukkumishepulia. Ilmeisesti niiden häkkiin oli mennyt niitä hiiriä/myyriä, koska se juoksi ympäri koppiaan ja haukkui sen alle. Enhän minä sitten tietenkään saanut nukuttua ja karjuinkin sille ikkunasta ”Hiljaa!”. Kyllä se sitten hiljenikin, kunnes taas aloitti uudestaan. Ilman koirien haukkumistakin on jo tarpeeksi haastavaa toi nukkuminen näin kesällä. Makuuhuoneessa on kyllä pimennysverhot, muttei niistä jurikaan ole apua, koska aurinko ei laske täällä enää ollenkaan ennen heinäkuuta.

Kyyneleitä, verta ja epäonnistumisia.

8.5.2014 Yleinen

Anteeksi etten hetkeen ole kirjoittanut. Minun elämääni on tällä hetkellä mahtunut niin paljon, etten yksin kertaisesti ole ehtinyt päivittämään. Nyt sen kuitenkin teen ja uskon että tästä postauksesta tulee pitkä.

Vappu meni varmaan kaikilla miten meni, joko olit selvinpäin tai sitten et todellakaan. Minä olen yksi niistä, jotka eivät todellakaan ollut selvinpäin ja siitä sitten se lähtikin. Sain iskettyä miehen ainakin yhdenyön ajaksi. Mutta siitä en edes enempää olisi halunnutkaan. Taidot jees, ulkonäkö ei. Mä kuitenkin selvisin siitä ja selvisin kaikesta mitä siitä seurasi. Mustasukkainen exä ja pari pientä muuttujaa. En mä niistä kuitenkaan aio sen enempää kertoa, kysykää jos kiinnostaa.

Se mistä aion tänään teille puhua on mun tunteet ja niiden sekamelska. Mä olen luvannut mun exälleni, että harkitsen hänen kanssaan seksi suhdetta. En kuitenkaan pystynyt siihen ja sanoinkin hänelle, että haluan olla vain kaveri. Kutienkin aina kun me silloin harvoin nähdään. Asiat johtaa toiseen vaikka en edes haluaisi. Vaikka päässä jyskyttäisi se järjen ääni ”EI” , teen sen silti. Miksi? Koska mä pelkään ettei häntä sen jälkeen kiinnosta enään nähdä. Koska pelkään, että en ole silloin enää mitään ja nyt mä sen huomasin mitä pelkäsin…

Mulla alko tossa pari pv sitten menkat, aina kun olen yrittänyt nähdä häntä ei ole kiinnostanut, hän on jossain muualla… Tekosyitä, tekosyitä. Sitten mä aloin mitettimään, kun näimme viimeksi, hoitelin hänet. Kun näimme viikonloppuna, panimme ja hän oikeastaan lähti heti sen jälkeen. Yllättävääkö? Eipä oikeastaan. Mitä muutakaan me voimme odottaa mieheltä, mieheltä joka hakkasi naistaan vuoden ajan. Mieheltä, joka oli aivan ylimustasukkainen kontrollifriikki, joka todennäköisesti petti minua koko suhteen ajan.

En mä olisi saanut olettaa mitään, mun olisi vain tyynen rauhallisesti pitänyt poistaa numero. Nyt mä kadun sitä.

 

 

Tietääkö kukaan muu kuin miehet mitä on pleijerinä oleminen, säädetään saadaan toinen ihastumaan ja jätetään ilman syytä. Mä olen alkanut tekemään tätä huomaamattani useiden jätkien kanssa. Saan kehuja, hyväksyntää, minusta pidetään, mutta en silti kiinnostu kenestäkään. Tai kiinnostun aluksi ja nytten olen löytänyt jätkän, joka jopa oikeasti kiinnostaisi. Hän asuu kuitenkin liian kaukana. Ja olen pelkuri, en mä lähde toiselle paikkakunnalle tapaamaan vierasta jätkää. Yli 200 km päähän, ei siinä ole järkeä. Ja onko tämä vain laastaria?

Miten te käsitätte laastarisuhteen? Minun mielestäni se on selviytymistapa edellisestä suhteesta, mutta eikö minun olisi jo pitänyt päästä yli? Aikaa on kulunut… Tänä viikonloppuna 7viikkoa, enkä vieläkään tiedä vihaanko vai rakastanko. Tekisi mieli vihata, ja minusta tuntuukin että todellakin VIHAAN. Mutta sitten tulee päiviä, kun itken koko päivän sängyssä pahaa oloani. On vain niin paha olla, voisi vain kuolla. Haluan kuolla.

Mä en tiedä miksi en mene puhumaan, en uskalla. Olen vasta päässyt masennuksesta ja nyt olen jo palamassa loppuun. Miten? Luulinko vain olevani vahva, minua pelottaa. Jos jatkan tätä, tiedän että palan loppuun ja masennun uudestaan, mutta en vain uskalla hakeutua kenenkään luokse. En halua puhua aikuiselle, ja kavereille en tätä tilannetta voi kertoa. ” Juu se mun exä joka oli niin ihana ja kiltti hakkas mut joka vklp, ja mä romahan NYT. ” Ei kiitos. Ennemmin kuolen kuin puhun. Ja niinhän tässä tulee käymään… En tiedä milloin, mutta tiedän, että niin käy. En osaa, en halua, antakaa mun vain olla…

xoxo Jessie<3

Being alone is much better than being with someone who really doesnt care about you.

27.3.2014 Yleinen

Heeii,
Eilen en ollukkaa koulussa kun oli vähä huono olo, päivä meni sit palautelles univelkoja takasin & miettiessä et mikä ihmisiä oikeesti nykyää vaivaa.. Miks pitää joka asiast valehella ja yrittää tahrata toisen maine ? Ei vaa mene minun ymmärrykseen. Eiks se myt olis paljon järkevämpää et menis kertoo ne asiat mitkä vaivaa siin ihmises nii suoraa sille, tai jos ei siihen kykene niin olis sit hiljaa. Kui säälittävää se oikeesti on et menee kylil puhuu jotai turhaa muist.. Mut no jospa täs sais asiat selviteltyy pikkuhiljaa.. Jospa kaikki oppis täst jotai !
image

image

Sit vähä ilosempii uutisii, huomenna on perjantai ja meitsi lähtee Kuopioon 8) Nään samal mun isovelji. Superhappy* PLUS pääsen vähäks aikaa pois tästä tuppukylästä.. Taidanki sulkee fbn kokonaan pois päältä viikonlopun ajaks. Lue artikkeli kokonaan →

Minä vaan

25.3.2014 Yleinen

Hejsan ! Kerron tässä ekassa postauksessa hieman otestäni, ja kirjottelen tänne siis silloin kun kerkeen ja on asiaa :)

– oon ylä-aste ikäinen tyty Itä- Suomesta

– harrastan lentopalloa, kitaran soittelua & lenkkeilyä satunnaisesti

– mulla on kaks suloo koiruutta, Ukko & Laku :3 Chow choweja

Laku

Laku

Ukko


Ukko

– mulla on kans kaks maailman ihaninta ja huolehtivaisinta isoveljee :3 <3

– kuuntelen yleensä nrj:tä tai loop:ia

– shoppaan ihan liian usein :’D

Täl hetkel ei oikee tuu mitään ihmeempii mieleen..lisäilen kuhan tuntuu siltä!:)

Eilen porukat ilmotti lähteväsä pariks yöks mökille et saan sit koko talon haltuuni, tottakai päätin kutsuu mun parhaan ystävän meille sit siks aikaa ja näihä se tuliki ja valvottii myöhälle yötä, juteltii henkevii ja naurettiin joillekki ihan urpoille jutuille.. :D  Noo sit päivä meniki koulus ja nyt oon taas himas, kävin lenkillä ja nytpä oottelen Enniä vielä toiseks yöksi, tehään luultavammin mutakakkua :p Ihanan keväinen sääki on ollu nyt, ois vaan vielä ihan pikkusen lämpimämpää nii sit ois hyvä !

xoxo Nanna