Selaat arkistoa kohteelle tee-se-itse.

Another Brick In The Wall- talon ulkorappauksen korjaus

19.8.2015 remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, Tee-Se-Itse

Muurarin ammattitutkintoa suorittamassa.

Muurarin ammattitutkintoa suorittamassa.

Tutkinnon saamiseen tosin on vielä pitkä pitkä matka, mutta onpahan tässä alkanut tuohon hommaan jotakin tuntumaa tulla. Ulkorappaus tosiaankin on tällä hetkellä karun näköinen, mutta yllätykseksemme pienitöisempi kuin ajateltiin ja nythän se jo näyttää sille, että jotakin muutoksia on tulossa. Ikkunoiden ja ovien kohdilla näkyy selkeästi mihin lämpö on talvella karannut ja juurikin nuo kohdat on kosteimpina olleet. Pintaa kohti tultaessa kalkkia on lisätty reilusti kuten on ollut tarkoituksin ja täten tuo kalkkijauho on hyvinkin pehmoisen oloista…valitsimme korjausaineeksi täyterappauslaastia, jossa on 50% kalkkia ja tuo pitäisi maalaisjärjellä ajateltuna olla juurikin oikeata ainetta tähän pintaan.

Aloitustyökalut rappauksen irroitukseen.

Aloitustyökalut rappauksen irroitukseen.

Netistä ei hirveästi tietoa löytynyt työvaiheista jne. paitsi jossakin sellainen perustieto, että jos rappauksesta lähtee 30% tai enemmän irti niin kannattaa lähteä tekemään kokonaan uutta rappauspintaa. Kaikki kun on netissä totta, niin tieto tietenkin lämmitti mieltämme, kun olimme suunnitelleet korjausta ja (ei varmaan yllätä) budjetti oli tietenkin tähänkin työkohtaan hyvin hyvin pieni. Tuosta tulikin mieleen, että näin maallikkona laskimme kattoremontin budjetiksi 5000 euroa ja tässä vaiheessa summa on 6087 euroa, joten KYLLÄ kattoremontin voi tehdä isoon taloon pienelläkin summalla! Toki se vaatii paljon omaa työtä, asioiden selvittämistä ja talkootyötä. Tuosta kattohommasta jossakin vaiheessa enemmän, kunhan se on kokonaan valmis…viikonloppuna pitäisi olla nostin pihassa niin pääsee katselemaan maisemia korkeuksista.

Niin, tietoa ei siis netistä paljon löytynyt joten tässä hieman työvaiheita meidän tyylillä.

Toki ennen tätä pitää olla hieman selvillä, että mitä ainetta seinässä on ja miten se on sinne laitettu.

1. Aloitimme pohjatyöt vaurioituneen rappauksen poistolla, koputtelua/ raaputtelua ja kaapimista riitti. Muurarinvasara, teräsharja ja erilaiset lastat olivat parhaimpia työkaluja. Eli pikkuhalkeamat, joihin on vesi joskus päässyt, avattiin ja irtoamassa oleva maali/ rappaus poistettiin.

Yksi kohta puhdistettuna.

Yksi kohta puhdistettuna.

2. puhdistaminen (paineilma, painepesuri tai ihan pensseliä ja vettä) ennen rappaamista/ liippamista, jotta pinnnasta lähtee irtopöly pois ja saadaan hyvä tartuntapinta.

Työkalut rappaamiseen.

Työkalut rappaamiseen.

3. Laastin teko ohjeiden mukaan ja sen saaminen seinälle, laasti pitää olla yllättävän löysää, jotta se kestää seinässä. Sitten vaan laasti seinälle, muurauslastaan tavarat ja alla kannattaa pitää leveää lastaa, kun muuten puolet aineista on maassa. Kulmien kohdalla jouduimme tekemään laudasta nurkkamuotteja jne. jotta oikea muoto saatiin tehtyä.

Alareunan tasoitusta, lauta kiilattu alle jotta oikea muoto saatiin takaisin.

Alareunan tasoitusta, lauta kiilattu alle jotta oikea muoto saatiin takaisin.

Ja siitähän tuli niin nätti kun ammattilainen teki (isä).

Ja siitähän tuli niin nätti kun ammattilainen teki (isä).

WP_20150819_15_23_20_Pro

Keli ja työläinenkin oli nättejä.

Helpoin työtapa tuntui olevan aukon täyttäminen hieman koholle ja sen jälkeen (kun laasti vielä märkää) kevyt pinnan kostuttaminen ja hiertimellä (vai mikä onkaan) hiertäminen, wax on, wax off…pyörivin liikkein.

Tasoitukseen, muovinen hierrin ja vettä.

Tasoitukseen, muovinen hierrin ja vettä.

WP_20150818_14_32_38_Pro

Täyttäminen/ hiertäminen käynnissä.

4. Kuivuneen laastin tasoitus hiomakivellä (jos tarvitsee).

WP_20150822_17_18_48_Pro

 

Eipä siihen loppupelissä muuta tarvinnutkaan…paitsi pari kertaa ainetta lisää ja samat jutut alusta. Lopuksi pintaan tartunta-aine ja sen jälkeen itse maali.

Vauriokohta paikattuna...kuivumisen jälkeen tarvittaessa lopputasoitus.

Vauriokohta paikattuna…kuivumisen jälkeen tarvittaessa lopputasoitus.

 

Viikonloppuna testattiin jo maalaustakin...valkoista tulee.

Viikonloppuna testattiin jo maalaustakin…valkoista tulee.

Kattoremontin aloittelua

21.7.2015 kilpailuttaminen, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, Tee-Se-Itse

Aamulla tuli telinekuorma pihaan...

Aamulla tuli telinekuorma pihaan…

…siitäpä sitä kattoremonttia täytyi aloitella, toisella puolella räystäskorkeus on viitisen metriä ja toisella metrin alempana. Otimme vuokratelineet pitkille sivuille ja kyllähän noissa kasaamista riitti melkein päiväksi. Tai itse asiassa aloimme olla niin hapoilla loppupäivästä, ettei tarvinnut muita hommia miettiä! Maalattiin me kyllä vielä otsalaudat, kun keli sattui suosimaan.

Apuna oli isäukko ja Veeti, pienin remonttimies saatiin Sallan äidin luo hoitoon.

Toinen puoli talosta.

Toinen puoli talosta.

Etupiha.

Etuopiha.

Otsalaudat käsiteltiin edellispäivänä Tikkurilan Valtti pohjusteella.

Otsalaudat käsiteltiin edellispäivänä Tikkurilan Valtti pohjusteella.

Tuo pohjuste kuulemma estää homehtumista, näin sanoi Rautian myyjä. Me tietenkin uskoimme, hölmöjä kun ollaan.
No nyt ne oli kuitenkin maalattavissa, joten niihin vedettiin sama R33 musta värisävy kuin katossakin.

Kuka tulisi nuo laittamaan paikalleen?

Kuka tulisi nuo laittamaan paikalleen?

 

Huomenna kelin salliessa alamme purkamaan vanhoja peltejä.

Tässä vielä lähtötilanne, huomatkaa myös pihaa kaunistava Jaguar, melkein sävy sävyyn talon värin kanssa. Jos tulee tylsää, niin tuossa on "hetkeksi" tekemistä.

Tässä vielä lähtötilanne, huomatkaa myös pihaa kaunistava Jaguar, melkein sävy sävyyn talon värin kanssa. Jos tulee tylsää, niin tuossa on ”hetkeksi” tekemistä…hölmöjä kun ollaan

 

Kattoremontista kirjoitellaan yhteenveto sitten joskus myöhemmin, nyt jalat kattoon…

DIY- Betonitaso edullisesti

19.5.2015 kierrätys, Kierrätys, Koti ja Sisustus, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, sisustaminen, Sisustusideat, Tee-Se-Itse

Tässä vihdoin lupaamani juttu betonitason tekemisestä vaiheittain. Lopussa tehtävälista yhteenvetona.

Kuinka siis tehdä betonitaso keittiöön tai kylpyhuoneeseen edullisesti?

Netistä löytyy kyllä tietoa valmismuoteilla tehtynä, mutta toinen asia on se, että onko se enää silloin halpa ja täten vaivan arvoinen tehdä. 50 eurolla saa tarvikkeet jo vähän isompaankin tasoon, meillä taso tuli maksamaan alle 20 euroa! Kannattaa muistaa, että paksuun tasoon tulee äkkiä tosi paljon painoa, joten jos haluat paksumman näköisen tason, niin suosittelen tekemään ”valereunan” eteen ja itse tasosta ohuemman.

Valmis betonitaso vessassa.

Valmis betonitaso vessassa.

Mitä tarvikkeita tarvitset?

– muotti (esim. jämävaneria ja tukipuuksi vaikka väliseinätolppaa)

– betonia, vettä

– valuverkkoa tason sisälle

– ruokaöljyä tai muottivahaa

– pätkä viemäriputkea tms. jotta saat tasoon reiät jäämään ”auki”

-vasara, hiomapaperia (hiomakone), porakone, metallilastoja, silikonia/ liimaa putkien kiinnitämiseen

-kivisuoja-ainetta

-muovia, suoraa lautaa

-suihkepullo

 

Homma aloitetaan tietenkin mittojen ottamisella, muista myös katsoa hanalle ja viemärille reikien paikat tasoon…itsehän unohdin touhutessani hanan reiän ja sen tekeminen kovaan betoniin ei sitten ollutkaan enää hauskaa. Mittojen mukaan pitää tehdä tukeva muotti, pohjaksi käy esimerkiksi tukeva vaneri tai vaikka ovi kuten itse tein. Remontista oli jäänyt ylimääräiseksi yksi vanha ovi karmeineen ja se sattui olemaan juuri sopivan levyinen.

Muotti valmiina, reikien paikat ja verkko puuttuu.

Muotti valmiina, reikien paikat ja verkko puuttuu.

Tasoittamiseen kannattaa varata myös erilaisia lastoja.

Tasoittamiseen kannattaa varata myös erilaisia lastoja.

Taso valettuna muottiin.

Taso valettuna muottiin.

En tiedä miten puhtaaseen vaneriin tarttuu betoni kuivuessaan, mutta itsellä ovi ja karmit oli paksussa maalissa ja täten käytin muotti”vahana” ihan perus ruokaöljyä. Eli ennen betonin valamista öljyä kunnolla muottiin, (valuverkko tuettuna roikkumaan muotin keskelle tai sitten työnnät sen kylmän viileästi keskelle märkää betonia kuten itse tein)  ja sitten betoni muottiin sopivan paksuna seoksena. Olimme saaneet ylijääneitä betonisäkkejä tutuiltamme, joten niistä valkattiin sopivan karheaa ainetta ja taaskaan ei tarvinnut ostoksille lähteä eikä käyttämättömät säkit menneet kaatopaikalle! Pinta tasoitetaan esim. laudalla ja jätetään muovin alle kuivumaan.

20150318_180815

Tason kuivuminen ottaa aikansa ja mikäli haluat pinnasta mahdollisimman sileän, niin betonista pitää saada ilmaa pois naputtelemalla tai esim käsihiomakoneella muottia täryttäen (tämä toistetaan useasti ja tasoa pitää myös muistaa kastella, jottei se kuivu liian nopeasti ja halkea). Kun betoni on riittävästi kuivunut niin muotin voi irroittaa tasosta, meillä oli taso muotissa viikon verran ja se irtosi ihan ongelmitta.

Taso muotista irroitettuna.

Taso muotista irroitettuna.

Tämän jälkeen hiotaan taso oman mielen mukaan, käsihiomakone ja kivihiomapaperi auttaa varmasti asiaa, mutta perushiomapaperillakin pinta tasoittuu ja kiillottuu. Viimeisenä pintaan kivisuoja-aine ja valmista tuli!

Valmis taso sopivan karheana paikallaan!

Valmis taso sopivan karheana paikallaan!

WP_20150518_031

1. Ota tasoa varten mitat ja mittaa myöskin tasoon tulevien reikien kohdat

2. Tee muotti (jos käytät pohjaa, niin muista että esim. vanerissa oleva kuvio jää näkyviin, itse käytimme pintaa ja täten pinta on rosoisempi)

3. Kiinnitä reikiä varten putket liimalla tai silikonilla ja kiinnitä verkko joka jää siis betonitason keskelle näkymättömiin

4. Lurauta  betoni (toki etukäteen astiassa ohjeiden mukaan sekoitettuna) muottiin ja tasoita pinta laudalla/ metallilastalla

5. Koputtele ilmakuplia ulos muotin reunoja naputtelemalla tai käsihiomakoneella täryttämällä

6. Laita muovi päälle ja jätä taso hautumaan, muovi pitää kosteuden tasossa eikä se kuivu liian nopeasti

7. Toista kohtaa 5. useasti ja suihkuttele tason pintaan vettä

8. Parin viikon päästä irroita taso, käsittele suoja-aineella joko irtaallaan tai taso asennettuna ja asenna hana ja lavuaari

Betonitason kuivumista odotellessa voit lukea vaikka tätä:5 numeroa Talo&Koti -lehteä vain 20€ ja tilaajalahjaksi Luhdan upeat tyynynpäälliset!

/Jarkko

 

Kohti deadlinea

15.4.2015 Kierrätys, Koti ja Sisustus, LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, sisustaminen, Sisustusideat

Koti ja keittiö nyt erikoishintaan: 5 kk vain 20€ + kaupan päälle IvanaHelsinki Bambi-kosmetiikkalaukku!
Huom! Tarjous on voimassa vain rajoitetun ajan.

Ensimmäinen osa remontista on valmiina 16.toukokuuta. Piste. Tällä kyseisellä päivämäärällä järjestämme ” talkoot” ja silloin pitää olla viihdeosasto kasassa. Nyt eteneminen näyttääkin suht hyvälle vaikka pääsääntöisesti yksi käsipari on remonttia ollutkin tekemässä. Salla on tällä hetkellä kokoamassa pilttipurkkiseinän loppua ja sen jälkeen pääseekin iskemään paneelit kattoon ja asentamaan vessan vermeitä.

Viikonloppuna valmistui "kakkoskeittiön" saarekkeen verhoilu.

Viikonloppuna valmistui ”kakkoskeittiön” saarekkeen verhoilu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kunhan wc on käyttökunnossa, niin sen jälkeen alkaa taas yhden huoneen lattian aukaiseminen, jotta putkimies pääsee kytkemään uudet jakotukit ja käyttövesiputket…suunnilleen samalla hetkellä lähtee nykyisen vessan viemäri käytöstä ja uudet kytketään käyttöön.

Vanhat valurautaviemärit.

Vanhat valurautaviemärit.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jossakin vaiheessa mietin jopa puolitosissani, että säästämmekö vanhat valutautaviemärit kaksion keittiöstä, kun ne näytti alkupäästä niin hyvälle. No järkeä oli kuitenkin sen verran jäljellä, että niitä purkaessa saimme todeta että olisimme väärässä paikassa säästäneet. Kuten kuvasta näkyy, 75mm putki oli sisältä käytännössä täynnä rasvamössöä…keskellä oli sormenpään kokoinen reikä, joten ei tarvitse ihmetellä, että miksi toisen puolen keittiön viemäri vetää niin huonosti. Eli mikäli joku joskus miettii rintamamiestalon viemärien uusimista, katso yllä olevaa kuvaa ja lähde ostamaan ne putket! Tässä talossa on tullut nyt vastaan alkava vesivuoto käyttövesiputkessa, viemärit on lähes ummessa sonnasta ja katosta paistaa päivä läpi…toisin sanoen montaa vuotta nämä ei olisi enää kestäneet. Seuraava projekti onkin katon uusiminen joka aloitetaan loppukeväästä.

LG- ilmalämpöpumpun sisäyksikkö sopii meidän tyyliin.

LG- ilmalämpöpumpun sisäyksikkö sopii meidän tyyliin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähipäivinä muuten tulee ilmalämpöpumppujen asentaja meille kylään. Sain naapurilta vaihtokaupassa vähän käytetyn LG:n ilmalämpöpumpun (jonka sisäyksikkö paljastui meidän viihdehuoneeseen ulkonäöltään sopivaksi) ja samalla kun asentaja laittaa sen paikalleen, niin hän asentaa isommalle puolelle uuden Mitsubishin. Kaikkein parastahan tässä on se, että saamme nyt kaksi pumppua asennettuna ja budjetti alittui 100 eurolla. Myös uusia pattereita on katseltu, kaveri oli Adax Neo- sarjaa hankkinut ja ne näytti hyvälle niin ulkonäön kuin speksienkin puolesta! Ehkäpä niitä muutama.

Eteisen lattian saumausta vailla.

Eteisen lattia saumausta vailla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viikonloppuna kun asensin viimeisiä sisustustiiliä saarekkeeseen, niin huomasin että laastiä jää yli…kippaanko sen takapihalle vai asennanko eteiseen laatat? Kymmenen minuuttia myöhemmin oli laatat paikallaan ja nyt ne odottaa saumausta…saumataan sitten samalla mustalla kun pilttipurkkiseinäkin. Salla maalasi seinät ja katon mustaksi, joten pikkueteinenkin valmistui lähes vahingossa. Vielä ovenkarmien maalaus ja jossakin vaiheessa oven vaihtaminen.

Vessan allastason etulevyt tulee todennäköisesti saamaan mattamustan maalin pintaan.

Vessan allastason etulevyt tulee todennäköisesti saamaan mattamustan maalin pintaan.

 

 

 

 

 

 

Hommasimme Ikean poistonurkasta vihreän alakaapin joka tulikin nyt vessaan. Vihreä sävy ei natsaa muun värimaailman kanssa ja kun kyselin noiden osien teippausta, niin tulimme siihen tulokseen, että taidan maalata ne itse mattamustalla kilikalimaalilla.

Yllättävän paljon olemme muuten saaneet jämätavaroilla aikaiseksi…laastisäkkejä olemme ostaneet ainoastaan vessan lattian valamiseen, muuten olemme käyttäneet saatuja jämiä. Muutenkin olemme kierrättäneet eri esineitä siellä täällä. Esimerkiksi saareke rakennettin vanhasta keittiökaapista, ilmaisesta tasosta, löytöhyllystä, ylijäämälevystä ja -laastista sekä sisustustiilistä, joita ostimme ison erän. Kokonaiskustannus alle 100 euroa…tosin minun mielestä siitä vielä jotakin puuttuu.

Saareke valmiina...vai tuleeko siihen vielä jotakin?

Saareke valmiina…vai tuleeko siihen vielä jotakin?

 

 

 

 

 

 

Jaahas, poika heräsi päiväunilta ja Sallalla on viimeinen pilttipurkkirivi menossa, ei riittänyt purkit vieläkään, viimeinen satsi on uunissa. Pojulle välipala naamariin ja sitten pakua tyhjentämään, siellähän on sitä ruosteista kattopeltiä ja mm. leffahuoneeseen tulevaa akustiikkalevyä, iso kiitos lahjoittajalle!

Mitähän näistä tulee?

Mitähän näistä tulee?

 

 

 

 

 

 

Päivän mietelause: Vaikka jonnii ulkokuorj näyttääpi hyvälle, voep se olla täännä paskoo mutta jos joku näättää sonnalle voep se olla jollekin kultoo.

/Jarkko

Taloon.comissa PIHAMAANJÄRISTYS!

Seinän kasausta

9.4.2015 Yleinen

Tänään päästiin kasaamaan pilttipurkkiseinää. Liimattiin purkit vastakkain pikaliimalla ennen seinään ”muuraamista” ja hyvin näytti kestävän :)

Pikaliimaa reunoille..

Pikaliimaa reunoille…

...ja purkit yhteen

…ja purkit yhteen

 

 

 

 

 

 

 

 

Sommittelimme hieman erilaisia kuvioratkaisuja lattialle. Vihreitä purkkeja on paljon vähemmän kuin keltaisia joten ”häivytämme” vihreitä purkkeja vähitellen ja loppuosa seinästä tulee olemaan keltainen.

..jaahas...purkkeja onkin liian vähän :D

..jaahas…purkkeja onkin liian vähän :D….

kasaus alkakoon!

…mutta kasaus alkakoon…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mallausvaiheessa totesimme, että pilttipurkkeja on noin 150 kappaletta liian vähän. Onneksi tutulta saatiin muovikassillinen purkkeja, joten tänään illalla pääsee taas maalaushommiin ja eiköhän nuo puuttuvatkin purkit jostain kokoon saada niin seinäkin valmistuu sitten ajallaan :)

Seinään tulee vielä mustalla saumausaineella saumat, eli laasti ei jää näkyviin. Kävimme äsken irroittamassa purkkien taakse laitetun levyn (Jarkko laittoi sen, jotta purkit on helpompi saada laitettua suoraan) ja näyttipä seinä jo nyt todella hienolta kun siihen valo vähän osui! En malta odottaa kun seinä on valmis :)

Laastien putsausta

Laastien putsausta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

/Salla

Pilttipurkeista tehosteseinä

30.3.2015 Yleinen

Tänään olen ”muutaman” pilttipurkin pessyt, koska teemme niistä tehosteseinän vessaan. Pilttipurkkeja löytyi älytön kasa ihan omasta takaa, kiitos ahtaan paikan remonttimiehemme :)

Ahtaan paikan remonttimies lainasi ystävällisesti ammettaan purkkien säilytystä varten

Ahtaan paikan remonttimies lainasi ystävällisesti ammettaan purkkien säilytystä varten

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pilttipurkeista tehdään vessan tason levyinen ja vessan tasosta kattoon ylettyvä seinä. Pilttipurkkiseinä tulee näkyviin myös käytävälle, joten laitamme kaksi purkkia vastakkain joiden pohjat maalataan lasimaalilla (saa sitten jokainen asiansa hoitaa rauhassa ilman pelkoa tirkistelijöistä) ja nämä pohjat tulevat siis näkyville puolille. Tämän sekavan sepostuksen myötä todellinen arkkitehtuurinen piirros seinästä:

Ei taida aivan mittasuhteet kohdata tässä luonnoksessa :D

Ei taida aivan mittasuhteet kohdata tässä luonnoksessa :D

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Väreiksi purkkeihin valittiin sitruunan keltainen sekä vihreä. Ajatuksena olisi tehdä ns. liukuväriseinä, mutta tämä voi olla ehkä liian haasteellista, joten ehkä ladomme ne seinään sikinsokin. Testasimme tänään pikkuerän…

Ebaysta pantiin tilaten nuo maalit. Riittoisaa tavaraa tuntuisi olevan.

Ebaysta pantiin tilaten nuo maalit. Riittoisaa tavaraa tuntuisi olevan.

IMG-20150330-WA0004

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Purkit tulivat uunista ja kyllähän sen huomaa että kuka nämä maalaa loppuun ;) Vihreät ovat Jarkon ja keltaiset minun. Kerrankin olen jossain hommassa parempi…haha!

Todella ohuelti laitettiin väriä näihin ekoihin ja näköään uunissa vaalenivat aika paljon. Seuraavaan satsiin sitten reilummin maalia.

Todella ohuelti laitettiin väriä näihin ekoihin ja näköään uunissa vaalenivat aika paljon. Seuraavaan satsiin sitten reilummin maalia.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä vielä kuvien muodossa pieni katsaus siihen mistä meidän tuleva vessa tulee koostumaan:

20150320_134554

”Ihan itse tehtiin”- betonitaso

Mustia laattoja

Mustia laattoja

Vähän bling blingiä kattoon

Vähän bling blingiä kattoon

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Musta maljaallas

Musta malja-allas

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämä ostettiin saarekkeeksi kasion puolelle, mutta kaksioidean kuollessa tästä tuleekin vessaan allaskaappi. Käymme tämän teippauttamassa mustaksi.

Tämä ostettiin saarekkeeksi kasion puolelle, mutta kaksioidean kuollessa tästä tuleekin vessaan allaskaappi. Käymme tämän teippauttamassa mustaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämmöistä näpertelyä tänään ja tulkaas kaikki tykkäämään meidän fb-sivusta https://www.facebook.com/Homettailmassa?ref=aymt_homepage_panel

Tuonne päivittelemme kaikkea turhaa, joten kannattaa tykätä :D

 

Kireitä siimoja!

/Salla

 

Puukaasua

26.1.2015 Yleinen

MrTeslonian on yksi youtuben suosikeistani, monipuolinen tekniikan ja härrävärkkien rakentaja ja testaaja. Uusin päivitys (joita tulee muuten usein) hänen videokanavallaan  on puukaasulla käyvä moottorisaha.

Käy ja ääni on kuin moottorisahassa ainakin, mutta onko sahasta sahaamaan sitä puumäärää jonka se vaatii käydäkseen? Se jää vielä epäselväksi.. Käsittääkseni MrTeslonian ei pyrikään tässä tekemään varsinaista hyötytyökalua vaan testaa onko yleensä mahdollista saada vanha ja ilmeisen harva kaksitahti sahanrousku käymään puukaasulla. Ehkä tuo voisi toimia siten, että saha olisi kiinni telineessä ja sitä käytettäisiin sirkkelinä, mutta puunkaatoon tuosta variaatiosta ei ole. Eli häkäpöntön pitää olla erillään sahasta ja kaasun tulla letkusta, jotta sahan paino olisi kohtuullinen ja sahan kallistelut onnistuisivat ja mahdolliset palovammat siellä savotalla vältettäisiin ;) .

Aiemmin hänen puukaasua käsittelevillä videoillaan on kattavia demonstraatioita erilaisista puukaasu kamiinoista (oikoluku moitti kaminaa) ja kyllä siellä pyörii jo monenmoista konetta, kuten sähkögeneraattori tuolla kaasulla.

Kuten kerroin löytyy tyypiltä paljon muuta, ilma-, höyry-, sähkö-, tuuli-, jne teknisiin sovelluksiin. Valitettavasti tuo rapakko meidän välillämme estää suorat kontaktit ja liekö tuo välttämätöntäkään, mutta olisipa mukava vaihtaa ajatuksia moisen velikullan kanssa ihan livenä.

Parasta tässä käytäntöön asti vievässä kokeilijassa on se, että tarvikkeet joita mies käyttää kokeiluissaan ovat monen silmissä kaatopaikkakamaa ja roskaa. Siis halpaa ja ehdottomasti kierrätettävää tavaraa, joka ei meilläkään liikoja maksa. Siis kaikki pellepelottomat, lisätkääpä kaverin videokanava suosikkeihinne.

Lähtökohta: Teollisuustyyliä pienellä budjetilla

6.10.2014 Koti ja Sisustus, remontointi, remontti, remonttiblogi, sisustaminen, Uudet blogit, Yleinen

Elokuvahuone, kiiltävän musta keittiö betonitasoilla ja punatiiliseinällä. Luksuskylpyhuone. Hienoja, erikoisia seinäpintoja. Mitä kaikkea voi pienellä budjetilla ja mielikuvituksella saada aikaiseksi? Sitä ennen siihen pieneen budjettiin pitää saada mahdutettua mm. seuraavat korjaustoimenpiteet:

– valurautaviemärien uusiminen

– vesiputkien uusiminen

– vesivaraajan uusiminen

– sähköjen uusimista

– keittiön ja olohuoneen kantavan seinän purkaminen

– ilmalämpöpumppuja ainakin 1 kpl

– keittiön uusiminen kokonaisuudessaan

– kylpyhuoneen ja saunan remontointi

– yläkerran vinttitilan muuttaminen huoneeksi

– leivinuuni

– piipun yläosan uusiminen

– kaikkien pintojen fiksaus tai uusiminen ( lautalattiat pyritään säilyttämään/ käsittelemään uudelleen kuten myös sisäkatot)

– peltikaton uusiminen ja aluskatteen asentaminen

– ulkokuoren rappauksen paikkaus, maalaus

– salaojitusjärjestelmä

– ulko-ovien uusiminen ja ikkunoiden huolto

– toisen huoneiston remontointi ja kylpyhuoneen rakentaminen

 

Tuossa isoimmat tiedossa olevat remontit, lisäksi yllätyksiä tulee vastaan ja pikkuasioita varmasti myös hurja määrä. Tämä kaikki on tarkoitus tehdä omilla kätösillä ( poislukien sähkökytkennät yms.) sekä talkoovoimin ja tosiaankin budjetti on niin pieni, että kovinkaan moni ei usko, että nuo kaikki on mahdollista siihen sisällyttää. Toivottavasti löydämme lahjoitettavaa remonttitavaraa paljon.

Edellisessä remontissa hyödynsimme Ikean kalusteita sekä saarekkeessa vanhaa lautaa, jonka aurinko oli polttanut upean väriseksi. Ylähyllyiksi ”valitsimme” navetasta löytyneet pitkät laatikot, jotka muokkasimme sopivan mittaisiksi.

Keittiö Ikean kalusteilla ja itse tehdyillä yksityiskohdilla

Keittiö Ikean kalusteilla ja itse tehdyillä yksityiskohdilla.

Kävimme myös etsimässä ideoita Ikeasta, se ei maksanut mitään, mutta sieltä tarttui muutama ajatus mukaan:

Raakalautaa tulee olemaan seinissä paljon.

Raakalautaa tulee olemaan seinissä paljon.

Vaneria seinille ja väriä pintaan.

Vaneria seinille ja väriä pintaan.

 

Nähtäväksi jää, että loppuuko rahat kesken jo ensimetreillä, ensimmäinen lovi siihen kuitenkin on jo tehty. Kymmenen kiloa vanhoja lp-levyjä, hinta 10 euroa. Niitä kun seinään liimaillaan, niin remontti on jo aika pitkällä.

/Jarkko

.