Selaat arkistoa kohteelle taloprojekti.

Unelmat todeksi

16.8.2014 Yleinen

Tätä blogia kirjoittelee keski-pohjalainen nuori pariskunta, jonka pitkäaikaisen haaveen, eli oman kodin rakennuttamiseen, tämä blogi keskittyy.  Tarkoituksena on kirjoitella projektimme kulusta aina rakennuttajan valinnasta muuttoon asti.

Pitkäaikaisen harkinnan jälkeen päädyimme valitsemaan rakennuttajista Deko-talo Oy:n. Dekotalossa erityisesti miellyimme muuttovalmiisiin, toimiviin ja joustaviin ratkaisuihin. Emme itse omaa nikkarointitaitoja tai tuttuja, joilla olisi valmiuksia näihin. Tästä syystä päädyimme muuttovalmiiseen ratkaisuun.

Toistoiseksi taloprojektimme toteutuminen on päässyt siihen pisteeseen, että olemme saaneet pankilta lainalupauksen. Dekotalon myyntiedustajan kanssa olemme tavanneet kahdesti. Viimeisimmän tapaamisen johdosta olemme päätyneet allekirjoittamaan ehdollisen kauppakirjan ensi viikon tiistaina. Olemme katsoneet valmiiksi kaavoitetun tontin, jota menemme huomenna tutkailemaan maanomistajan kanssa. Haaveena olisi saada rakennusprojekti alkuun ensi vuoden keväänä. Seuraavassa tekstissä lisää valitsemastamme talomallista sekä muutoksista, jotka olemme tehneet pohjaratkaisuun.