Selaat arkistoa kohteelle taaperon ravitsemus.

Kuka päättää mitä oma lapsi syö?!

1.5.2015 Yleinen

Munkkia ja sokeria naamaan. Kyllä pojan pitää munkkia saada syödä. Ja otahan tästä sokeripalaa. Siinä aihe josta haluan kirjoittaa. Kuka päättää mitä lapseni syö ja milloin syö? Mielestäni minä ja lapsen isä. Mutta aina se ei tunnu siltä. On vanhemman sukupolven edustajia, jotka ovat ehkä antaneet rakennusaineet lapsilleen lehmänmaidosta ja lämpimistä nisuista. Ja toki tänä päivänäkin monet lapset saavat ravintonsa mm. eineksistä. Se on kuitenkin jokaisen vanhemman oma valinta, miten ruokkii ja kasvattaa lapsensa. Jokaisen vanhemman OMA päätös, jota tulisi kunnioittaa vaikkei itse asiasta samalla tavoin ajattelisikaan. Ruokinnaksi lasken myös imetyksen, mikä myöskin on asia, joka ei kuullu muille, vaan on jokaisen äidin ja lapsen välinen asia. Mutta sekin asia tuntuu puhuttavan vähän turhan paljon ihmisiä, joiden ei tarvitsisi asiaa pohtia pätkääkään. Ja etenkin ihmiset, jotka eivät tiedä imetyksen viimeaikaisista tutkimuksista omaavat vahvan näkökannan.

Väitän, että nyky-yhteiskunnassa kuitenkin ruoan suhteen kaikilla on aikalailla tiedossa mikä on terveellistä ja mikä ei niinkään. Joten se on valintakysymys, mitä haluaa syöttää lapselleen, mihin haluaa opettaa lapsensa. Eli kyseessä erittäin iso asia, jota lähdetään rakentamaan viimeistään lapsen ollessa puolivuotias. Siksi mielestäni on tärkeää pohtiakin asiaa. Ei ole kyseessä pikku juttu. Kuinka paljon helpompaa onkaan lapsen elämä, jos hänet on totutettu maistelemaan laajalti eri ravinnonlähteitä. Uskoisin, että on paljon helpompaa. Ei tarvitse kakoa päiväkodissa, eikä tarvitse olla päivää nälässä, jaksaa paremmin ja on tietoinen eri ruoka-aineista ja lajeista.

Meillä kun Murusella tuli yksi vuotta täyteen, niin etenkin siitä lähtien olen miettinyt millaisia ruokatottumuksia haluan kehittää hänelle. Meillä allergiat rajoittavat kyllä syömistä jonkin verran, mutta onneksi tänä päivänä on korvaavia tuotteita tilalle. Haluan taata lapselleni mahdollisimman laajat makuelämykset. Ja suosin kotitekoista ruokaa. Se onkin helpointa, koska tietää mitä ruoka sisältää tarkalleen. En ole mikään luomuviherpiipertäjä todellakaan. Mutta olen kyllä einesvastainen piipertäjä. :D Päivän reissuilla on pärjätty omalla ruokapurkeilla, kun ne on pakastettu. Säilyy hyvin. Hyvä kikka. ;) Toki hätätilanteissa saatan heltyä antamaan purkkimuonaa. Kerran on ollut hätähätä, kun olimme laivalla. Ei ihan mun pakastepurkit säilyneet koko Tukholman reissua. Ja voin kehua, että kyllä Murusen makuelämykset ovat laajat, vaikkakin osittain rajoittuneet allergioiden takia.

Ja se mistä sain kimmokkeen tähän aiheeseen on seuraava: Sukupolvien erot ovat saaneet lähiaikoina aikaan konflikteja lähipiirissäni. Vanhimman sukupolven edustajat tuputtavat ruokaa ja herkkuja. Vaikka heilläkin tasan tarkkaan on tieto mikä on terveydelle hyväksi ja mikä ei. Mutta jotenkin se sota-ajalta kantautuva ruokafanaattisuus piilee yhä. Siksi heidän on ehkä hankala aina ymmärtää valintojani. En ehdoin tahdoin halua tuputtaa sokeria lapselleni. Kyllä hän sitä vielä ehtii syödä. Ja saakin välillä maistaa. Mutta rajansa kaikella. Asia vaatii ymmärrystä puolin ja toisin.

Sellaisia ajatuksia mulla ravitsemuksen suhteen. Ja haluan vielä perään kuuluttaa, että jokaisen vanhemman käsissä on lapsensa ruokatottumukset. Valitkaa ja hyväksykää jokaisen omat päätökset.

Mukavaa viikonloppua lukijat!

Terkuin: vissii ruokanatsimama ;D

Ei kiitos!

Ei kiitos!