Selaat arkistoa kohteelle syyllisyys.

Totuus minusta: sadistinen kissa vihaaja

20.2.2015 Fiilikset matalalla

Tilannepäivitys: kissalleni Cindylle tulee näin keväällä super herkästi takkuja. No pyysin äitiäni pitämään Cindyä paikoillaa, jotta saisin leikattua kissan oikean etujalan kainalosta suurehkon takun. Terävät (tosin jo vuosia vanhat) askartelusakset, takun tyvestä kiinni ja klips, Cindy sävähti ja vinkaisi hiljaa. Tiesin heti ettei kaikki ollut kunnossa, Cintti nimittäin suhtautui yleensä suhteellisen hyvin takkujen poistoon, irrottelinhan niitä useana päivänä vikkossa. Katsoessani kohtaa, jota olin alkanut leikkaamaan, totuus paljastui minulle: olin leikannut kissaani! Haavasta ei tunnut verta eikä kissaa näyttänyt sattuvan, Kuningatar ei ainakaan näyttänyt huomaavan koko haavaa. Haavan halkaisija oli ehkä 1,5cm, ei kovin suuri, mutta kun on kyse maailman rakkaimmasta lemmikkistä pienempikin haava voisi olla maailmanloppu.

Luonteeltani olen kova ja kylmä ihminen, en ole empaattinen, enkä muutenkaan ”hyvä” ihminen. En muista yksiäkään hautajaisia, joissa olisin itkenyt en mummuni tai vaarini saati muiden. Minun on vaikea asettua toisen asemaan, kun hänellä on vaikeaa, tai hän vaikka kertoo läheisensä kuolemasta. En minä osaa tuntea myötätuntoa toisen menetyksen vuoksi, en osaa, olen viallinen. ; (

Aluksi olin hieman tokkurassa: olinko todella leikannut parasta ystävääni, rakasta lemmikkiäni. En voinut käsittää, miten se oli voinut käydä niin helposti.  Kun rupesin pääsemään tilanteen tasalle ja ymmärtämään, että olin todella leikannut kissalleni peukalon pään kokoisen haavan, en meinannut millään tuntea surua kissani puolesta, tunsin vain tyhjyyttä, loputonta tyhjyyttä. Vasta kolmen vvartin kuluttua kyyneleet alkoivat hivuttautua kohti silmäpieliäni. En kuitenkaan ole pystynyt itkemään koko iltana, ainoastaan kyyneleet ovat polltelleet luomien takana ja reutoneet pääsyä vapauteen.  Viimeisen tunnin minulla on ollut kauhea olla: miten saatoin leikata rakasta kissaani, en voinut mitenkään olla niin typerä ja ajattelematon, että noin vain leikkaisin kissani auki. Miten minua enää ikinä uskaltaa päästää lähellekään lemmikkejä?

 

 

 

Apein, poissaolevin katsein

-Elina

 

Ps. Äidin kanssa kun äsken Cindyä katsoimme haava näytti vuotaneen vain ihan hieman. Äiti yritti kovasti saada minua vakuuttumaan, ettei Cindyllä ollut mitää  hätää, että se toipuisi helposti, että haava umpeutuisi ilma eläinlääkäriä. En vain voinut uskoa äidin vakuutteluita.

Ajatuksia tällä hetkellä

12.1.2015 Sekavaa

Huokaus!!

Mun elämästäni loppuu aika, sillä tehtäviä asioita on aivan liikaa eivätkä aikani saati mielenterveyteni riitä alkuunkaan. En tiedä milloin jälleen koittaa se aika kun romahdan totaalisesti. Se voi koittaa minuutin tai viikon päästä, en tiedä.  Stressipesäkkeitäni ovat Wanhojentanssit pe 13.2., Wanhojen lavasteet, enkku, ruotti, ja pahimpana ystäväni E:n mielenterveys. En ole huomannut omien mielenterveysongelmieni vuoksi kuinka pahaan tilaan olen E:n asettanut. Hän itsekin myönsi kesän 2013, kun hän omien sanojensa mukaan joutui vahtimaan minua, etten tekisi itselleni mitään, romahduttaneen hänen terveytensä. Koen tietenkin valtavaa syyllisyyttä, mutta kuitenkin puolustaudun, etten silloin ole ollut terve ja olisihan hän voinut minut valkotakeille luovuttaa. Sitä paitsi kukaan ei vielä tuolloin tietänyt masennuksestani, en tosin ole varma tarkoittaako E viime kesää 2014 vai 2013. Hän myösi myöskin, ettei tunne minua kohtaan mitään, ”En varmaan edes itkisi jos listisi ittesi”, hän minulle totesi hetki sitten. E sanoi, ettei usko raiskaus juttujani todeksi, vaikka monesti vannoi tappavansa exäni, jos se uskaltaisi katsoakaan mua päin. Olen hukassa näiden valheiden ja totuuden kietoutuneessa verkossa. Olen jumissa.

 

 

 

Pelastakaa E!

Joku siellä TEE SE!!

 

 

Jossittelu ja itsesyytökset alkakoon:

Miksi en ole kertonut E:n huonosta voinnista, saattamalla hänet hoidon piiriin?   Miksi minun piti olla niin heikko ja mennä kertomaan E:lle itsekkäästi aivan liian paljon raskaita juttuja?   Olen tässä vain tärkeän ystäväni terveyden vuoksi, en kestä tätä. Kuolisin paljon mieluummin ja antaisin E:lle paremman tulevaisuuden, pyyhkimällä kaikki muistoni itsestäni. Edes joku saisi siedettävän elämän, eihän minua edes koskaan pitänyt olla, olen vain harhaa, en ole oikeasti olemassa. Olen ilmaa, eikä ilma ole mitään.

 

 

muhun sattuuÄlkää koske muhun. Kuolen kuitenkin syytöksiin.

-Elina

Kohta voi olla jo liian myöhäistä

28.11.2014 Yleinen

Elikkäs puhun isovanhemmista. Oikeesti tutustu, vietä aikaa, kuuntele niitä välillä niin kuolettavan tylsiä juttuja. käy kylässä muulloinkin kuin vain joskus ja jouluna, jos silloinkaan. Toimi vielä kun ehdit!

Mä voin omasta kokemuksesta kertoa, että kannattaa. Mä keksin parempaa tekemistä kuin mummolassa kahvilla käynti. Aina oli jotain tärkeämpää. Ei muka ollut mitään mahdollisuutta repäistä pariksi tunniksi aikaa omalle mummolle. Tasan tarkkaan olisi ollut. Kuinka paljon vietin aikaa ihan vain surffaillen netissä tai hengaten kavereiden kanssa, joita lähes päivittäin näen kaupungilla ilman mitään tekemistä tylsyyttä manaten.

Nyt voi olla jo myöhäistä…Sain tunti sitten viestin, että mummo on sairaalassa.

Ja oon tosiaan vakuutellut, että tututustun mun mummoon paremmin ennen kuin on liian myöhäistä. Onhan hän kuitenkin osittain samaa lihaa ja verta kasvattanut toisen mun vanhemmista. Oon kuitenki ajatellut ettei vielä ole mikään kiire, koska mummo on vasta 70 ja terve. Mutta asioita tapahtuu yllättäen.

Halusin avautua, koska jos tapahtuu pahin tuun elään tästä asiasta johtuvan syyllisyyden kanssa lopun elämääni. Enkä halua muiden toistavan samaa virhettä.

 

<3: mokkapala

Mun fiiliksiä eivät painajaiset pahemmin helpota

5.11.2014 Yleinen

VAROITUS!!!   VAROITUS!!!   VAROITUS!!!

Sisältää K-18 sisältöä

LUETHAN SEURAAVAN JÄRKYTTYMÄTTÄ?

Mahdotonta tai olet tunteeton eikä sulla oo nimeksikään empatiakykyä.

Varsinkin jos tunnet mut reaali elämässä, etkä oo kuullu mun exästä.. En tiiä mitä pitäis sanoa. Tää on kai näin helpoin kertoa. Tämä siis todellakin on totta, en liioittele tai mitään, puran vain oloani.  Toivon, etten menetä ystävyyttäni kanssasi, enkä kaipaa mitenkään erityistä kohtelua asiani vuoksi. Tämä on vain tosi elämää, joka on todella julmaa toisinaan.

 

VAROITUS!!!   VAROITUS!!!

Luithan yllä olevan tekstin, ennen kuin jatkat lukemista. Kiitos :)

 

 

Oon nähnyt aika monena yönä siitä paskiaisesta painajaisia. Kukaa teistä tuskin tietää kenestä puhun, kohta tiedätte. Kyse on siis mun exästäni jonka kanssa asiat menivät helvetin huonosti. En ees tiedä mistä aloittaisin. Valitan lukijat, mutten osaa kertoa tätä mitenkään hieno varaisesti joten möläytän tämän: eli se paskiainen on raiskannut mut, eikä vaan kertaa, vaan useita kertoja. Nyt varmasti mietit miksi jäin suhteeseen? Ei sekään ole niin helppoa.. Te jotka olette eläneet esim narsistin kanssa tiedätte millaista se on: ei siitä niin vain lähdetä.  Se manipuloi mua ja itsesuojeluvaistoni takia en muistanut tapahtumia, tai muistin mutten tiedostanut tai jotain. Seksuaalinen alistaminen ei sille riittänyt: se käyttäyty mua kohtaan väkivaltaisesti, todella väkivaltaisesti.

Vein asian poliisille kesäloman 2014 alussa. Nyt se on ollu syyteharkinnassa kaks kuukautta.  En ajattele asiaa tietoisesti, mutta näemmä tiedostamatta, joka ilmenee unien muodossa.

 

Mulla on kamala olo jälleen. Kirjoittelen maatessani sängyllä omassa huoneessani, samassa huoneessa jossa on tapahtunut niin monia kuvottavia juttuja.

Raiskaus on alentavin teko, jonka naiselle voi tehdä. Se likaisuuden tunne ei koskaan katoa. Se pysyy aina.

Tuo on oikeasti totta. Ajoittain mulla on ihan hirveä olla. Saastaisuuden ja likaisuuden tunteille ei ole rajoja. Tunnen itseni niiin kuvottavaksi olennoksi. Te jotka olette onneksi tämänlaiselta välttyneet ette ehkä ymmärrä miksi raiskatut tuntevat itsensä likaisiksi. En osaa selittää sitä, niin se vain menee. Asiaa voi yrittää ymmärtää esimerkkini avulla: Yleensä naiset haluavat olla juhliensa (varsinkin häidensä) keskipiste, se kaikkein kaunein, prinsessa. Raiskattu näkee kaikki muut upeissa puvuissa jotka maksavat maltaita. Itsensä hän näkee mudassa rypeneenä vain rääsyt yllään. Likaisena surkimuksena, jolla ei ole mitään asiaa hienoihin juhliin. Muut ovat kuin kuninkaallisia ja raiskattu on vain surkea kerjäläinen.

Kirjoitan varmasti aiheesta vielä lukemattomia kertoja, ellen saa itseäni hengiltä.  Pystyn siis puhumaan asiasta jotenkuten, mutta mikäli multa ei kysele, tuskin saa musta paljookaan irti..

Mutta siis vaikka pitkän viestin kirjoitinkin niin nyt mun tarvii ruvet nukkuun. Toivottavasti en taas näkis painajaisia niin ku viime yönäkin. Vihaan niitä ahdistavia painajaisia, jotka palauttavat kaiken mieleen kuin eilisen.

Hyvää yötä, vaikka tekstini olikin rankkaa luettavaa. Ens kertaan, moikka!

-Elina