Selaat arkistoa kohteelle Syöminen.

28.02.2018

28.2.2018 Yleinen

Veljen syntymäpäivä tänään. Onnitteluni hänelle! :) Hänen ja äitimme kanssa kävimme juuri ulkona syömässä. En muista koska olen syönyt viimeksi niin paljon!

Tein viime yönä unessani merkittävän keksinnön. Usein näen unissani paljon ihmisiä (tuli tässä myöhemmin mieleen: onko ne edes ihmisiä? =) ) ja nyt tajusin, että heille voi jutella. Etenkin naispuolisille! Ei tarvi muuta kuin mennä sanomaan, että tule mun mukaan ja hehän tulevat! Asiaa auttaa se seikka, että tiedän näkeväni unta! Ja kaiken kukkuraksi he tuntuvat aina pitävän minusta. Tai no, olen kyllä tehnyt niin ennenkin, mutta nyt vasta tajusin, että sehän on mainio juttu ja että pitää jatkossakin tehdä niin. Hyvä vastapaino niille ilkeille ihmisille, joita unissani usein näen. Positiivisuus on aina positiivisuutta.

Tänään on vielä tarkoitus katsoa Pasila-DVD:itä ja lukea kirjaa, jonka aloitin eilen illalla. Kirjan on kirjoittanut Donna Tartt ja sen nimi on Jumalat juhlivat öisin.

To 5.10. yön ajatuksia

10.10.2017 Fiilikset matalalla, pohjalla jälleen

Kirjoitin tämän to 5.10. – pe 6.10. välisenä yönä, mutten päässyt blogiini julkaisemaan aiemmin. Oli nää päivät jotain häikkää jossain, en päässyt edes omablogi.fi:n sivustolle, joten siks tää tulee hiukan hölmösti jälkijunas.

 

 

Kaikenlaist sekavaa sanojen yhdistelyy, josta tuskin ottaa mitään tolkkua..

 

Oon huolissani itsestäni, voinnistani. Oon todella väsynyt kaikkeen, mikään ei tunnu tuovan iloa. Ylipäätään oikeen mikään ei tunnu miltään. Aamulla olis tiedos aikanen herätys ja enkun koe, en millään jaksaisi herätä ja mennä, ei voisi vähempää kinostaa lunta mun oveni eteen. Viime yö meni ihan harakoille, sain unen päästä kiinni vihdoin 5.20., herätä olis pitäny 8.30, enpä päässy ylös. Huomiseen kokeeseen olis pitäny lukea, jotta mul olis ees säälittävät mahdollisuudet päästä läpi. En tiedä oikeasti jaksanko aamulla lähteä kouluun tekemään koetta vai jäänkö vaan kotiin nukkumaan.

 

En tiedä mikä mua vaivaa, miks tää ei muutu parempaan. Alan olla lopussa, en vaan jaksa.

 

Syömiset o vähä niin ja näin, tänään oon syöny vaan pari pient kipallist puuroa ja mansikkasoset (aamukympilt ja kahen aikaan iltapäiväl), mitään muuta en oo saanu meneen alas ja nyt kello huitelee jo puol kahttoist yöl.. helvetin hyvin menee. En tietenkään kiellä etteikö mulla olis nälkä, tietenkin mulla on, ollu jo ainaki puol neljäst lähtien. Mut ei, ei vaan nappaa syödä yhtään mitään. Mikään ei maistu. En saa alas mitään. En myöskään kiellä etteikö mul olis huono olo ku en oo syöny, heikottaa enkä oo varma pysynkö tolkuissani siis pyörrynkö vai en.

 

Mua pelottaa mun itsetuhoiset ajatukset ja ne yhdistettynä ”mikään ei tunnu miltään, millään ei oo mitään väliä” ajatuksiin, tiedän se ei oo kovinkaan hyvä yhdistelmä, ei sitte alkuunkaan. Äsken tajusin miettiväni oikeasti tosissani viiltelyä, haluan vaan tän ahdistuksen ja pahan olon loppuvan. Haluaisin tietää tuoko se vielä sen euforisen tunteen, joka mukamas pitäis saada liikunnasta ja ties mistä kaikesta, ehei en vaan mä saa sellasist mitää hyvää fiilist vaiks pitäis.. Vieläkö tunne poistaako ahdistuksen ja muun, edes hetkeksi. Ja kai se että viiltelen on parempi vaihtoehto kuin itsemurha, mene ja tiedä mitä mieltä kukin on. En välitä vaikka joku näkisikin, vaikka jäisi ikuiset arvet, tää tappaa mut kuitenkin, joten mitä väliä. Ei millään oo oikeen mitään väliä. Pelkään suunnattoman paljon. Pelkään itseäni. Ajatuksiani. Toivottomuuden tunnetta. Jatkuvaa väsymystä joka ei lopu nukkumalla. Kaikkea. Ei musta ole tähän, en jaksa. Saanhan sanoa sen jo ääneen?

 

Toisaalta en ymmärrä miks mul on niin pakottava tarve satuttaa itseäni (ja vain itseäni, musta ei todellakaan tuu mitään itsemurhapommittajaa yms.). Mutta toisaalta syy on päivänselvä, haluan tuntea jotain käsinkosketeltavaa, jotain mihin on oikeasti (helposti) ymmärrettävä syy, vaikka sitten fyysistä kipua.

 

Inhoan tätä kun olen niin ailahtelevainen. Itsetuhoinen. Masentunut. About kaikkea mitä olen. Jos mulla olisi keino poistaa itseni kaikkien muistoista, kyky saada heidät unohtamaan mut, tekisin sen. Ei kenenkään tarvitse muistaa mua, ei siihen oo mitään tarvetta.

 

-Elina

Jälleen vahva ahdistus

1.2.2017 Fiilikset matalalla, Nukkumatti

(Aloitin tämän kirjoittamisen puoli kahden aikaan ja lopetin neljän maissa.)

Viikonloppuinen pyrkii toistumaan.. Vahva ahdistus ja paniikin tykötarpeet. Väsynyt ihminen on heikompi vahvoja tunteita vastaan. Mun on todella vaikea saada itseäni rauhoittumaan, ei meinaa millään onnistua.

Kun tulin petiin, ajattelin vain kaatua niille sijoilleni ja nukahtaa ennen pään osumista tyynyyn. Juu niin varmaan, joku oli suunnitellut mulle ihan erillaisen yön. Suljin silmäni, yritin olla ajattelematta mitään. Alkuksi mielialani oli vain alakuloinen, mutta väistämättä eräät henkilöt tunkeutuivat ajatuksiini. En syytä heitä mistään, he eivät ole tehneet mulle pahaa. Syy on minussa itsessäni, traumoissani, peloissani siitä mitä voi tapahtua.

Monen monituista kertaa yritin tunnin aikana saada itseäni rauhoittumaan. Mm. koitin ajatella miten toimisin, jos ahdistus iskisi eräiden ihmisten seurassa, mutta ei en onnistunut. Psyykkinen kipu muuttui jälleen fyysiseksi, vaikka tällä kertaa vain sekunniksi kerrallaan.

 

Ei mulla ei ole täällä ketään tukena, en tiedä auttaisikokaan se. Ainut joka täällä on, on kissani Cissy. Rakas sairaanhoitajani, joka vaistoaa herkästi pahan oloni. Tällä kertaa varsinainen ahdistuskaan ei vielä ehtinyt iskeä, kun jo Cissy oli vaatimassa multa rapsuja, tarkoituksenaan lohduttaa ja rauhoittaa. Valitan Cissy tänään et pysty pitämään pahaa oloani loitolla, tänään kuihdun pienen palasen verran saavuttamattomiin. Tänään otan askeleen verran takapakkia. Jälleen tänä yönä joudun näkemään selvääkin selvemmin, kuinka syvällä olenkaan, kuinka kauas olen paiskautunut, koska joku päätti pilata minut, riistää mahdollisuuteni elämään ilman vaikeaa masennusta ja traumoja.

 

Pakko minun on myöntää että osa tämän öisestä fyysisestä heikosta olostani johtuu jälleen siitä etten ole syönyt tarpeeksi. Tuntuu niin tyhmältä lähteä yöllä kahden jälistä alakertaan iltapalalle, kun tulin sen välistä jättäneeksi ja koska tiedän ettei hutera oloni tästä parane, enkä välttämättä nukahdakaan ennen kuin olen syönyt. Toisaalta tiedän, et mun pitäis saada nukuttua mahdollisimman paljon koska puol ysiltä alkaa bilsan koe, jonka asioista en ymmärrän paljoakaan.

 

Jälleen joku pääsisi minut nähdessään sanomaan, että olen valkoinen kuin lakana. Okei myönnetään olen tavallista kalpeampi. Tein siis päätöksen raahautua alakertaan ja lämmittää aamuksi tarkoitettu puuro. Onneksi illalla tuli keiteltyä aamupuuro, sillä jos nyt olisi alkanut keittelemään uutta, mullahan olis menny ainaki 30min et olisin saanu sen lautasel. Olisin ehtinyt menemään tarpeeksi heikkoon happeen, että hyväl tuuril olisin just ja just saanut ruokani valmiiks..

Yritän täs ny saada tuon lautasen tyhjäks, vaiks jokainen lusikallinen tuntuukin raskaan työn teolta. Erittäin mahtavaa huomata kuinka jälleen yksi ruoka on putoamassa ruokalistaltani tai ainakin vaarassa pudota. Pari päivää sitten olin iloinen kun äiti keksi keittää puuroa iltapalaksi, kun jälleen kerran tuskailin mitä söisin. Nyt tilanne on toinen, puurokaan ei maistu, ennemmin meinaan oksentaa. Laattaankohan tämän ulos ennen kuin ehdin edes nukahtaa? Toivottavasti en sentään. (Kaikkea en vain kyennyt syömään, ei millään onnistunut.)

 

Mikä ongelmanuori olenkaan. Masennus. Traumat. Ongelmat ruuan kanssa. Liki jatkuva väsymys. Itsetuhoisuus. Vaikeuteni käsitellä asioita, puhua. Psyykkiset ongelmani. Jne. Jne. Huokaus.

 

Kyllä itsetuhoisuudetkin tänään mielessäni pyörivät, mutta päärooli on ahdistuksella. Kuolemaan liittyvillä ajatuksilla taisin lähinnä yrittää irtautua tästä hetkestä ja ahdistuksen puristavasta otteesta. Vaikka onnistuinki hetkellisesti, olivat hetket lyhyitä. Vain pieneksi ajaksi sain itseni rauhoittumaan vetääkseni vähän henkeä ennen bumerangin paluuta..

 

Jossain välissä koin oloni niin pahaksi (kipu, epätoivo ettei ahdistus lopukaan yms.) etten enää kyennyt pitämään muutamia kyyneleitä aisoissa. Ne pääsivät vapauteen.

 

Kai voisi olla järkevää koettaa nukkua vielä jäljellä olevat kolme tuntia. Syvä huokaus, enhän toivonut kuuden tunnin unia? Univelka sen kuin kasvaa..

 

 

-Elina

Päivä 142, infoähky

26.1.2016 Yleinen

2016-01-25 19.19.10Toinen työpäivä meni kokonaisuudessaan perehdytykseen. Monta uutta järjestelmää, monta uutta tapaa tehdä asioita ja paljon uusia asioita. No, asia kerrallaan ja pikkuhiljaa. Tämän päivän perehdyttäjäni jää vaan torstain jälkeen kolmeksi viikoksi lomalla :D

Zumba jäi tänään väliin, sillä olen niin poikki ja päässä surisee kaikki uusi tieto. Onneksi voi yön unessa sulatella asioita :D

Syöminen tai vaa’alla käynti ei ehdi edes tulla mieleen, joten en tiedä yhtään paljonko aamupaino oli tänään? Ruuat olen kyllä merkannut.

Ateriat

  • klo 7.20 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.30 Salaattilounas lämminsavulohella, 200 kcal
  • klo 17.30 Salaattia ja 80g kalkkunanakkeja, 147 kcal
  • klo 20.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Viikkoja takana 20, fiiliksiä

24.1.2016 Yleinen

20160124_141027

Viikkoja on tosiaan nyt takana kokonaista 20! Mitä olen siinä ajassa oppinut? Itsestäni todella paljon ja tahdonvoimasta ja hyvinvoinnista vielä enemmän. Syömisestä on tullut sujuvampaa ja terveellisempää. Jaksan paremmin ja olen hyvällä tuulella. Myös tipattomuus tuntuu luontevalta ja huomaan jaksavani senkin takia paremmin. Vaikka paino on nyt jumahtanut 76-77 kg, en jaksa stressata. Kyllä se siitä liikahtaa taas. Olisi tosin ollut kiva tässä 20 viikon kohdalla kertoa, että painoa on tippunut 20 kg. Mutta tärkeintä on nyt se, että voin hyvin.

Tässä kohdin tulee muutakin muutosta. Aloitan huomenna työt. Olen ollut marraskuun 2014 alusta työttömänä ja minulla on ollut aikaa vain itselleni. Arvokasta aikaa. Se on tullut niin henkisesti kuin fyysisessti tarpeeseen. Nyt työrupeamani kestää näillä näkymin pääsiäiseen, joten jännitän kovasti, miten se vaikuttaa jaksamiseeni ja painooni. Onko opitut asiat miten syvällä päässä ja osaanko noudattaa niitä? Jaksanko noudattaa niitä hektisen arjen keskellä? Tiedän, moni jaksaa ja noudattaa, mutta miten käy minun. Nähtäväksi jää.

Tänään on satanut paljon lunta. Pakkasta on vain muutama hassu aste ja ulkoilu oli ihanaa tuossa säässä. Mukavaa alkavaa viikkoa teille jokaiselle :)

2016-01-24 13.35.48

Päivä 110, joulupäivä ja laiskotus

25.12.2015 Yleinen

2015-12-25 00.51.52Jouluaatto meillä on perinteisesti venynyt joulupäivän tuntien puolelle. Niin tänä vuonnakin. Niinpä heräsimme joulupäivään vasta lähempänä puolta päivää. Päivän teema oli lepäily, lepäily, syöminen, lepäily ja lepäily.

Tästä päivästä ei jää paljon muuta kerrottavaa kuin että ahmin lahjaksi saamaani elämänkertaa, Harri Nykäsen ”20 vuotta Erkon renkinä – Likainen Harri” -kirjaa.

Kuten kuvista näkyy, meidän elukatkin nauttivat laiskottelusta ja nukkuivat/lepäilivät kainaloissa koko päivän :)

 

2015-12-25 04.15.03

Päivä 77, joulumarkkinoita ja kermapipareita

22.11.2015 Yleinen

Martin Markkinat, KaapelitehdasAamu alkoi tänään hieman paremmin kuin edellisinä päivinä. Kävimme Kaapelitehtaalla Martin Markkinoilla ja Gardeniassa Joulumarkkinoilla. Ei huvittanut ostella. Martin Markkinoilla oli aivan liikaa ihmisiä tilaan nähden. Gardeniassa harmittelin sen mahdollista purkamista.

Muuten tänään on tullut vain oltua. Siliteltyä koiraa ja kissaa. Viestiteltyä veljen vaimon kanssa ja taas ilta tuo alakulon. Olisin ollut valmis nukkumaan jo kuudelta illalla. Ei auta, koira pitää vielä lenkittää ja iltapala syödä. Heräisin kuitenkin yöllä enkä saisi unta. Tylsää.

GardeniaSyöminen on pakkopullaa, onneksi kuitenkin tulee syötyä… Kiitos Cambridgen. Muuten olisin taas syömättä.

Ateriat

  • klo 10.15 Cappuccinopirtelö, 144 kcal
  • klo 13.15 Karjalanpaisti ja punajuurta, 247 kcal
  • klo 16.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 19.40 Suklaaminttupirtelö, ruispala, tomaattia ja kalkkunaleike,  242 kcal

Yksitoista viikkoa täynnä!

22.11.2015 Yleinen

viikko11Vaikka kulunut viikko on ollut raskas, olen silti valvonut syömistäni. Minulla murheet, surut, jne. näkyvät ruokailussa syömättömyytenä. Onneksi minulla on tämä Cambridge-projekti, että saan päivän aikana niistä ravinteet. Lisäksi olen pyrkinyt syömään ainakin yhden lämpimän aterian ja yhden leivän lisukkeineen. Vaaka taitaa tykätä taso 2 kaloreista, sillä sinne taso 3 kaloreihin en juurikaan yllä. Tänään aamupaino oli -15,8 kg eli viikon pudotus oli -1,8 kg. Liikunnastakin olen saanut lohtua, käyn juoksemassa.

Rakastakaa ihmiset toisianne ja antakaa huomiota niille tärkeimmillenne <3

En ole koskaan halunnut näin kovasti kuolla

23.10.2015 Fiilikset matalalla, pohjalla jälleen

Täällä taas. Miljoonaan vuoteen en olekaan tänne ehtinyt sanaakaan kirjoittaa, vaikka halu on ollut kova. Nyt kun mulla ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa, kuin viillellä sieluni kyllyydestä tai edes yrittää purkaa tuntematonta tuskaa, kirjoitan tänne siinä toivossa, että tämä olisi viimeinen tekoni, viimeiset sanani.

 

Minulla ei ole pitkiin aikoihin mennyt kovinkaan kummoisesti: 1. julmettu päänsärky on piinannut mua kuukauden päivät 24/7. 2. Kenellekään en osaa puhua, vaikka tiedän että olisi pitänyt jo ajat sitten. 3. Autokoulu ja normi koulu liiskaavat mut. 4. Vihdoinkin sain lääkäriajan ja lääkitykseeni tehtiin muutos. En tiedä miksi mulla on ollut kamala olla, miksi mun kehoni reagoi näin voimakkaasti: 1. suunnilleen kuukauden ajan mun ruokahalu on ollut tipotiessään -> heikko olo, lähes mitään en ole saanut suustani alas, vaikka kuinka tuntuu siltä, että kuolen nälkään. 2. Väsymykseni määrä on ollut jotain potenssiin sata (vähintään kymmen kertainen ”normaaliini” verrattuna). Koeviikolla en toimertunut kouluun tekemään kokeita, nukuin yöt, nukuin päivät. 3. Koeviikolla lokakuun alussa vietin yhtenä päivänä päivystyksessä neljä tuntia, otettiin pitkä liuta verikokeita ja keuhokuvat ja kyseltiin, yllätys kukaan ei osannut kertoa mikä mua vaivaa. Terveen paperit sait, vaikka en ole lähelläkään tervettä. Psykiatrialta mut heitettii somaattiselle puolelle, yrittäkääs arvata mitä sisätautiosastolla sanottiin? Tää on psykiatsisen puolen hommia!! 4. Nyt reilun viikon ajan ruoka juttujen kanssa on tapahtunut suuri romahdus: ei ole mitään mikä maistuisi/minkä saisin syötyä, koko ajan kamala nälkä ja taukoomatta tunne kohta oksennan. Yritä siinä nyt jotain syödä, kun et tiedä mikä pysyisi sisällä. Kroppa sanoo kohta sopimuksen irti, kun ei saa mistään ravintoo, mutta kuitenkin kuluu tupla määrä energiaa. Nyt olen maannut koko syysloman kotona. Oloani ei tippaakaan paranna se, että mun tarvis tehdä koulu hommia, mutta tässä vaan makaan.

Tänään mulla oli teoriakoe ihme pääsin edes sen läpi, mutta maanantain inssistä tulee 99,999999 %:n varmuudella hylsy. Ei noi autokoulu jutut ota yhtään luonistuakseen. Tai siis kyl mä sillai hiukan niist oon perillä mut toi kaupunki ajopaska ei yhtään. Siis en mä pysty mitenkään keskittyyn niin moneen asiaan ja huomioimaan niitä kaikkia asioita. Sain saarnan ajo-opettajaltani tänään. Kuinka paljon mun tarvis vielä harjoitella, päänkääntämistä, risteykset (vauhti pois, onko väistettävää, käännynkö yks- vai kakssuuntaiselle kadulle), auton käyttötaitoja (perusjutuista alkaen), mutta silti se sano et mulla on 90% mahis päästä läpi, riippuen keskittymisestäni inssissä.

Mua sattuu ihan vitusti ja haluan itteni hengiltä, koska en kestä tätä tuskaista oloa. En muista koska mulla olisi ollut näin kova halu viillellä, helpottaa oloani. Himon nostaa potenssiin miljardi se, että tiedän kuinka euforisen tunteen saan tämän tuskan tilalle, kun ihan vähän viiltelen. Kaikki tuska katoaa jo ensimmäisellä viillolla. Kukapa ei haluaisi vaihtaa tuskaista oloa euforiseen hurmokseen?

-Elina

Tämä sairastelu kaataa kaiken

1.4.2015 Yleinen

Korvatulehdus ja poskiontelontulehdus… korvia särkee ja päätä särkee ja sattuu ja väsyttää. Tuntuu, että kaikki hyvä minkä on saanut tehtyä alku vuodesta valuu hukkaan ja kaikki menee pieleen… Nyt on edessä se ensimmäinen takaisku ja paha sellainen. Istun vain sohvalla ja syön. Ajattelen syömistä koko ajan ja paha olo helpottuu hetkeksi kun saa syötävää.

Huomaan kuinka salilla käyminen vähentää halua syödä, ruoka pyörii paljon vähemmän mielessä kun pääsee salille. Treenin jälkeen ei tee mieli syödä vaan kroppa tuntuu hyvältä. Nyt istun telkkarin edessä ja koko ajan mielessä pyörii ruoka ja syöminen. Olen ollut myös töissä ja selkä on alkanut tulla kipeäksi ja suututtaa oikein kun tietää ettei voi mennä salille poistamaan ongelmaa. Tuohon selkäkipuun auttaa tietyt liikkeet salilla, mutta tällaisessa flunssassa ei treenaamaan pääse.

Miten pitää siis itsensä selväjärkisenä ja kontrollissa sairastamisen ajan?

Tällä hetkellä mun tekee mieli vain tappaa itseni. Se itsemurha-ajatus pääsi tänään livahtamaan mun päähän ja se on sieltä niin helvetin vaikea saada pois. Vaikka kuinka yritän kääntää kaiken positiiviseksi niin en löydä taas muuta ulospääsyä kuin itsemurha. Mä tiedän, että se ajatus kuluttaa mua ja raastaa mua, mutta sitä ei vain saa pois päältä napsauttamalla.

Miksi toisena päivänä tuntuu että onni puristaa mut palasiksi ja toisena päivänä ahdistus puristaa mut murusiksi…?