Selaat arkistoa kohteelle synnytys.

H-hetki lähestyy ❤️

17.4.2016 Yleinen

Pari päivää sitten oli käynti äitipolilla vauvan koko- ja synnytystapa-arvion merkeissä. Ennen lääkärin tapaamista istuin 20min käyrillä. Vauva oli ollu koko aamun kovin aktiivinen, mutta just käyrillä olon hän sitten nukkui. Eli hän ei tee yhteistyötä terveydenhuollon henkilökunnan kanssa. ;) no, käyrillä meni ihan hyvin. Sit jännityksellä odottamaan, että onko paikalla se lääkäri jonka meille luvattiin sillä aulan taululla sen nimeä ei lukenut. Ajat oli noin 30min myöhässä, mutta lääkäri oli se, ketä toivoin. Huh! Yksi suuri huoli putosi hartioilta. Alkuun siinä sitten juteltiin lääkärin kanssa kuulumisista ja sitten ultraamaan minkä kokoinen ja kuinka päin meidän vauva masussa oli. Pää löytyi sieltä mistä pitikin eli nätisti raivotarjonnassa siellä jo oltiin. Seuraava huokaus pääsi siinä vaiheessa kun lääkäri ilmoitti, että painoarvio rv37 on noin 2700g. Jes! Meille ei tule mitään isoa sokerivauvaa, millä edellinen lääkäri minua jo pelotteli. Meidän vauva on kasvanut tasaisesti keskikäyrän alapuolella, ja laskettuna-aikana tulisi painamaan noin 3300g.

Sitten lääkäri tutki vielä kohdun suun tilanteen, kun sanoin ettei mitään hajuakaan siitä onko paikat missä kuosissa. Ja hups! Yllätys oli suuri niin meille kuin lääkärille. Paikat pehmentyneet ja kohdunsuu sentin jo auki. Lääkäri oli sitä mieltä, että meillä synnytään ennen laskettua-aikaa. :) tämän jälkeen juteltiin vähän niistä mun peloista ja mun verenpaineista. Verenpaineet on ollu pikkusen koholla, joten niitä nyt seurataan ja jos ne ei tuosta laske edes kotona niin puolentoista viikon päästä synnytys olisi tarkoitus käynnistää ballongin avulla. Mittainen nyt paineita kotona pari kertaa päivässä ja ens viikolle varaan käynnin neuvolaan (oma neuvolantäti on kyllä lomalla) ja sit seuraavalle viikolle uusi käynti äitipolille missä tilanne tsekataan uudestaan. Itselle tuli heti todella helpottunut olo, ja nyt en enää stressaa edes niitä paineita. Olen valmis synnyttämään vaikka heti. En malta enää odottaa, että saan tuon mönkijän mahasta syliini.

Olo on ollut viime päivinä melko väsynyt ja kivulias. Alaselkä ja häntäluu, sekä nivuset on kokoajan kovin kipeät. Liikkuminen sattuu. Istuminen sattuu. Mutta ei tartte auttaa, kyllä minä ite saan ja pystyn. :D enkä niistä jaksa edes valittaa. Onhan ne ikäviä ja hankaloittaa päivittäistä elämistä, mutta kuuluu asiaan. Suht helpolla tässä on tähän mennessä kuitenkin selvitty. Nyt koitan pitää vaan pääni kasassa. Vauvan liikkeethän on muuttunu ihan selkeesti, mutta kyllä huolestun heti jos vauvalla onkin hieman rauhallisempi päivä. On itselleni jotenkin helpottavampaa se, kun toinen puskee ja tunkee niin että välillä ihan sattuu, kuin se että menee monta tuntia eikä tunnu mitään liikettä. Neuvolassa kysyikin, että onko joku musiikki mihin vauva rauhottuu. Sanoin etten tiedä, en halua soittaa semmosta, kun itelleni on parempi, että se riehuisi vaikka koko ajan. :)

mutta näissä tunnelmissa täällä. Saa nähdä ehdinkö kirjoittaa vielä yhden postauksen, ennen kuin vauva on täällä. <3

Pääsiäisen jälkeisissä tunnelmissa

29.3.2016 Yleinen

Niin ne viikot vaan vierii. Ens viikolla alkaisi äitiysloma. Ei kyllä tunnu yhtään siltä. Olo on ihan hyvä. Välillä on liitoskipujen kans helpompaa ja sillon sit touhuilen enemmän ja sit taas sen edestään löytää. Sit pari päivää huilaillaan. Nyt pääsiäisen aikaan huomasin, että en juurikaan ehtinyt lepäilemään, kun oli vieraita ja leivoin ja tein ruokaa niin kappas, jalat turposi. Onneksi kotoa löytyy kompressiosukat jotka on nyt sitten ollu pääsiäisen ajan ahkerassa käytössä ja turvotus on helpottanut todella paljon. Nyt sitten koitan huilailla, kun arki on koittanut. Supisteluja ei oo vieläkään näkyny. Maha painaa jo kyllä sen verran että selkä meinaa kipeytyä jos on pidemmän aikaa jalkojen päällä. Mutta en jaksa siitä mitenkään valittaa. Kuuluu asiaan ja sillä mennään. Itelleni ainakin on tosi tärkeetä ollu, että pääsen vaikka Prismaan kerran viikossa tai käymään välillä ihmisten ilmoilla. Päivät kun menee täällä kotosalla puuhaillessa.

vauvalle alkaa olla kaikki kunnossa. Viimeisiä vaatteita tuossa pesen ja hankinnoista puuttuu enää amme ja itkuhälytin, että vauva vois ihan vaikka kohta jo syntyäkin. En oikein malttaisi odottaa että nään tuon pienen joka tuolla mahassa pitää välillä melkoista showta. Viime yönä näin unta, että vauva oli syntynyt ja makasi vatsani päällä. Tilanne oli kuitenkin se, että toinen tuli vaan moikkaan ja se piti mennä vielä takaisin mahaan. ? Kyllä mua aamulla nauratti, mutta vauva oli vaan niin suloinen. ❤️

Viime viikolla neuvolassa kaikki oli ihan hyvin, mitä nyt vauva heittäytyi hankalaksi. Sydänääniä kuunnellessa tyyppi veti herneet nenään ja veti ittensä varmaan solmulle ja hyvin kauas. Neuvolantäti ja opiskelija kävivät koko mahan läpi etsien sydänääniä. Välillä ne kuului tosi hiljaa. Mulla jo pukkasi hikeä ja selkäänkin alkoi sattumaan, kun sydänääniä etsittiin varmaan 15minuuttia. Mahtaa olla meidän vauva hyvin yhteistyökyvytön tapaus. Mut kyllä mua pikkusen hävetti. Onnex kuitenkin liikkeet on tuntunu ihan hyvin joten ei huolta. Välillä sitä kuitenkin alkaa miettimään, että onko kaikki hyvin kun saattaa mennä parikin päivää että mahassa on melko hiljaista. Mutta sitten taas möykätään pari päivää putkeen oikein urakalla. Täytynee ens viikolla neuvolassa kysästäkin, että missä tilanteessa on oikeesti huolestuttava ja mentävä äitipolille näytille.

Ensi viikolla saamme myös kaksi doulaa meille kylään. Tutustumista puolin ja toisin. Valitsimme siis kaksi doulaa, toinen heistä on meidän ikäisemme ja toinen on sitten vanhempi nainen, jolla on jo omia lastenlapsia. Meille tärkeintä oli siis valita semmoiset doulat joiden kanssa kemiat kohtaa. Vähän jännittää alkaa puhumaan menneistä ja näistä peloista, mutta pakko olla avoin, muuten homma ei voi toimia. Parin viikon päästä on äitipolilla synnytystapa-arvio. En tiedä aikaistavatko sitä, kun vauva on edelleen tulossa pylly edellä. Saa nähdä pääsenkö synnyttämään alakautta vai onko edessä sektio. Vielä en osaa pelätä tai jännittää kumpaakaan, mutta vähän mietityttää kuinka sektiokivun kanssa pärjää kotona. Puolisoni menee kuitenkin töihin ja pitää isyyslomat vasta ensi lukukautena. Mutta eiköhän kaikki järjesty. ☺️ Parin viikon päästä olemme ehkä vähän viisaampia asian suhteen. Sit voi alkaa jännittämään.

Fiiliksiä doula-illasta

8.3.2016 Yleinen

Eilen käytiin tosiaan avoimessa doula-illassa. Odotukset ei ollu kauheen korkealla, kun jotenkin itelle on muodostunu doulista semmonen olo, että kaikki pitäs tapahtua kamalan luonnonmukaisesti jne. Kun paikalle menee sillä asenteella ettei oikein odota mitään niin voi yllättyä positiivisesti. Meidän lisäksi paikalla oli toinenkin pariskunta ja doulia noin kymmenen. Me odottajat kerroimme itsestämme sen verran, että millon laskettuaika ja monettako lasta odotamme. Sitten jokainen doula kertoili itsestään hyvin vapaamuotoisesti. Doulat oli eri-ikäisiä, pari vanhempaa naista joista toinen oli itse jo mummu ja sitten muut olivat ehkä meidän ikäisiä, mutta jokaisella heillä oli omia lapsia. He kertoilivat myös siitä kuinka monessa synnytyksessä ovat olleen mukana ja onko heillä joku tietty juttu minkä puolesta he liputtavat. Yksi doula ilmoitti olevansa enemmän luomusynnytyksen kannalla, mutta muut lähtevät ihan perheen tarpeista.

Meille molemmille jäi käynnistä tosi hyvä fiilis ja saimme kotiin lapun missä on kysymyksiä joihin vastaamalla voi heille laittaa doulahakemuksen. Puolisoni oli niin innoissaan, että halusi meidän tekemän hakemuksen jo samana iltana, joten naputtelin sitten sähköpostitse hakemuksen menemään. Hakemuksessa piti kertoilla itsestä jotain, raskaudesta, mahdollisista aiemmista raskauksista ja synnytyksistä sekä tietenkin mitä toivoo doulalta ja millaista doulaa toivomme. Nyt sitten odottelemma doulilta vastauksia jonka jälkeen saamme valita meille kaksi mieleistä doulaa joiden kanssa tutustumme tarkemmin. Doulia tulee valita kaksi sen takia, jos toinen vaikka sattuu sairastumaan niin paikalle ei tarvitse hälyttää jotain tuntematonta doulaa.Meille painotettiin myös sitä, että näiden tapaamistenkin jälkeen meidän ei ole pakko ottaa doulaa mukaan synnytykseen jos siltä tuntuu. Doulaa tavataan ennen synnytystä pari kertaa ja synnytyksen jälkeen vielä kerran.

Mitä doulat sitten synnytyksessä tekevät? He ovat meidän molempien tukena ja omien sanojensa mukaan niitä juoksupoikia. Puoliso voi olla läsnä koko synnytyksen ja doula voi lähteä lämmittämään kaurapussia jne. Tai mitä itse ajattelimme niin mikäli synnytys kestää pitkään voi puolisoni lähteä käymään vaikka kotona suihkussa ja syömässä hyvillä mielin kun doula jää minun seurakseni sairaalaan. Puolisostani tämä tuntui todella hyvältä idealta, että hän saa mennä haukkaamaan happea käytävään tai kipasta vaikka kahville kanttiiniin eikä tarvitse miettiä miten minä pärjään sen ajan.

Tähän asti siis oikein positiivinen kokemus ja nyt toivomme, että saamme tutustua kahteen doulaan joiden kanssa kemiat pelaavat hyvin. Suosittelen siis ainakin tämän perusteella doulaa myös muillekin. :) Jäämme nyt sitten odottamaan vastauksia.

Viimeinen raskauskolmannes :)

18.2.2016 Yleinen

Niin on taas saavutettu yksi etappi. Ei kyllä tunnu yhtään siltä, että nyt ollaan jo raskauden loppupuolella ja vajaan 10viikon päästä meidän Pullakin on jo valmis syntymään. <3 Varailin ensi viikolle ylimääräisen ultran klinikalle. Jäin itse miettimään sitä Pullan kasvua ja haluan nyt käydä varmistamassa tilanteen. Julkisella kun viimeksi lääkäri oli sitä mieltä ettei kokoa tarvitse enää seurata, vaikka edellinen lääkäri oli sitä mieltä että pitää seurata. No, nyt saan ainakin vielä yhden lääkärin mielipiteen asiaan. Odotan kyllä kovasti tuonne klinikalle pääsyä. Omalle tutulle lääkärille. Ihanaa. Pääsee nyt sitten lääkärimmekin kurkkaamaan kuinka tämä meidän pieni ”tuulimuna” on kasvanut. <3

Eilen meillä alkoi perhevalmennus. Paikalla oli meidän lisäksi kolme muuta pariskuntaa samalta asuinalueelta ja saman terveydenhoitajan asiakkaita. Huvittavinta oli ehkä se, että meillä kaikilla on peräkkäisinä päivinä lasketutajat, joten voi olla että näemme sitten synnärillä. :) Kyllähän siellä itelle tuli hieman ”vanha” olo, kun ne muut pariskunnat olivat meitä ainakin sen 10 vuotta nuorempia, mutta ihan kivoilta vaikuttivat. Tosin me taisimme olla eniten äänessä. :D Eilen puhuimme siis loppuraskaudesta sekä siitä millon lähteä synnyttämään ja synnytyksestä yleisesti. Ensi viikolla sitten palaudumme synnytyksestä ja opettelemme imetystä sekä vanhemmuutta. Ja viimeisellä kerralla pääsemme harjoittelemaan vauvanhoitoa ja paikalla on joku tuore perhe kertomassa kokemuksistaan. Puolisonikin oli ihan innoissaan eilisestä, vaikka eipä siellä meille kummallekaan tainnut mitään uutta tietoa tulla.

Otimme perhevalmennuksen eilen myös ulkoilun kannalta. Oli niin upea ilma, että päätimme nautiskella raittiista ilmasta ja kävellä neuvolaan. Matkahan ei ole mitenkään pitkä, noin 1,5km suuntaansa, mutta näiden liitoskipujen kanssa tuokin matka tuntui melko pelottavalta. No, hiljaa hyvä tulee vai miten se menikään. Kyllä sitten illalla huomasi, kun päästiin kotiin että on tullut käveltyä. Nivuset oli ihan hirveän kipeet, ja tänäänkin vielä on melko kivulias olo. Mutta kai se tästä levolla taas helpottaa. Takaisin kävellessä oli pari kertaa pysähdyttävä kun mahassa tuntui kiristystä. Ei siis mitään kipua ta muuta, pelkkää kiristystä. Liekkö sitten ollut harjoitussupistuksia, vai johtuisko vaan siitä että kävely on semmosta takakenoista lyllerrystä. :D No, onneks niitä ei tule usein.

Mahassa on ollu pari päivää taas vähän rauhallisempaa, joten sitä päivää odotellessa, kun hän taas vallan innostuu. Ensi viikolla ois tarkoitus hakea lastentarvikeliikkeesta vaunut ja sänky. Jos vaikka saatais sitten kasattua tavarat valmiiksi paikoilleen. Saisi laitettua nuo vaatteet ja muut tavarat vihdoinkin paikoilleen, ettei niitä loju jokaisessa nurkassa. :) Mietin, että alkaakohan mua jotenkin ahdistamaan se, että sänky ja muut tavarat on paikoillaan vaikka vauva ei vielä olekaan täällä. Toisaalta se on ehkä tässä tilanteessa se konkreettisin juttu mikä kertoo siitä, että vauva on oikeasti tulossa. Ensi viikolla sen sitten näkee miten se vaikuttaa omaan mieleen.

Sairaalakassi

7.5.2015 Yleinen

Aloitan sairaalakassista
Sairaalaan kannatta ottaa mukaan mm.
Äitiyskortti, ajokortti tai muu kuvallinen henkillisyystodistus ja käteistä rahaa jos haluat käydä kanttiinissa.

Vauvalle kotiinlähtö vaatteet: Body, puolipotkuhousut, pitkähihainen potkupuku, villasukat, villarasat (tai pehmeät sukat) hyvin korviasuojaava myssy (muista ettei vauvasi ole syntyessään välttämättä niin pieni että 50cm vaatteet mahtuu)

Imetysliivit ja liivinsuojia, rintakumi jos haluat käyttää, sain itse ainakin vauvan helpommin juomaan kun käytin rintakumia ensimmäisinä päivinä, myös tutti mukaan jos haluaa, ja nänni rasvaa. Jos et aio imettää ota kotimatkaa varten mukaan tuttipullo. Jos haluat käyttää vauvalla kestovaippoja ota ne mukaan.

Huulirasvaa ja itse otin bebanthenia mustelmiini.

Kamera, kännykkä ja molempiin laturit jos huonot akut.

Lämmintä vaatetta kannattaa varata mukaan, ainakin villasukat.(synnytys sali on toosi kylmä!)
Sairaalassa saa käyttää omia vaatteita, kannattaa ottaa mukaan ainakin omia sukkia ja vaikka croksit (koska sairaalan sukat ja tossut eivät olleet mitään mukavia pitää.)
Mitään farkkuja en suosittele mukaan ottavan eli mielummin hyvät oleiluasut, ja muistahan että se maha ei muutu muutamassa päivässä ennalleen joten mitään pieniä vaatteita ei kannata itselleen ottaa. Alushousut voi myös itse ottaa mukaan mutta ei mitään stringejä.. iso side pitää mahtua housuihin ja luultavasti joudut ne kymmenen kertaa vaihtamaan ja itse pesemään.

kaurapussi tai vastaava jos se helpottaa.

Periaatteessa tämä hyvin henkilökohtaista mihin on tottunut ja mitä haluaa käyttää mutta itse koin tarpeelliseksi ottaa mukaan hammasharjan ja tahnan, dödöä, omat shamppoot ja hoitoaineet ja vartalopesuaineet ja vartalorasvat. Myös oman käsi- ja naama pyyhkeet otin. Myös itse tykkäsin käyttää mietoja intiimialueen puhdistusliinoja.Meikkejä, kiharrinta, suoristusrautaa ym. voi ottaa mukaan jos haluaa. Harja ja kampa

Sairaalasta saa kyllä eväät mutta jos itse haluaa mukaan eväät voi ne ottaa.
karkkia, suklaata, sipsiä,keksiä, leipää, hedelmiä,säilykkeitä,purkkaa?
Otin mukaan piltin luumusosetta, koska usein on ummetusta synnytyksen jälkeen ja luumu auttaa siihen.
Juotavaa suosittelen ottamaan. (toki sitä saa automaateista ja voihan sitä sulle joku tuodakkin.) Tykkäsin sairaalan ruuasta mutta mies toi mulle suolapurkin kun pyysin, kaikki ei varmaan tykkää suolaisesta ruuasta mutta sai vähän edes makua! :)

Turvaistuimen voi varmasti Teidän kotiinhakija tuoda tullessaan! :)

Tämä lista on minun näkökulmasta ja toivon että se jotain kiinnostunutta auttaa. Sairaalaan ei tietenkään tarvitse mennessään ottaa välttämättä juuri mitään muuta kuin äitiyskortti ja henkkarit. Jos on hyvä tukiverkosto ja lapsen isä tai tukihenkilö sielä käy päivittäin niin tottakai he voivat aina tarvittaessa tuoda mukanaan mitä koet tarvitsevasi.

 

Rakas enkelivauvani <3

25.2.2015 Yleinen

Koitti aamu, kun meidän oli matkattava osastolle synnyttämään meidän vauva. Olo oli raskas. Minua pelotti, samoin puolisoani. Olin menossa ensimmäistä kertaa sairaalaan, osastolle. Saimme ihanan rauhallisen oman huoneen ja kultaakin kalliimman aivan ihanan kätilön, joka oli meidän kanssa koko tuon raskaan päivän. Ilman hänen apua ja tukea en tiedä kuinka olisin tuosta kaikesta selvinnyt. Vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja sain synnytyksen käynnistykseen tarvittavat Cytotec- lääkkeet. Olin lukenut etukäteen miten nuo lääkkeet vaikuttavat ja olin valmistautunut siihen, että muutaman tunnin päästä saisin lisää kyseistä lääkettä. Mutta toisin kävi. Supistukset alkoivat alle tunti lääkkeiden laitosta. Alkuun koitin selvitä Buranalla, mutta supistukset voimistuivat nopeasti. Joskus klo 10 pyysin lisää kipulääkettä, sain Panacod:n. Aamulla kätilö oli soittanut (hänen ehdotus ja myös meidän toive) psykiatrian polille, että sieltä tulisi joku juttelemaan meidän kanssa. No psykiatri ja psykiatrinen sairaanhoitaja tulivat joskus puoli yhdentoista aikaan, mutta silloin minä olin jo kovin kipeä supistuksista joita tuli varmaan minuutin välein. Kipu oli lamauttavaa. Purin hampaita yhteen ja ajattelin, että pian tämä on ohi. En pystynyt puhumaan oikein mitään, kipu oli kovaa ja tärisin. Puolisoni olikin sitten soittanut hoitajan paikalle ja yhdentoista aikaan sain kipupiikin. Kipupiikki ei tainnut vielä edes ehtiä vaikuttaa, kun tunsin että nyt vauvamme syntyy. Äkkiä kätilö avuksi ja vessaan, johon pieni enkelimme syntyi. Päällimmäinen tunne oli helpotus, sillä kivut loppuivat samantien. Meidän rakkain enkelimme syntyi hieman yhdentoista jälkeen. <3 Minusta oli tullut äiti, mutta lapsemme lähti takaisin taivaaseen. Vaikka lääketiede puhuukin sikiöstä ja raskauden keskeytyksestä, on hän meidän vauva ja jonka minä äitinä synnytin.

Päässä alkoi heittää, en pystynyt olemaan oikein pystyssä (vahva kipulääke taisi nousta päähän). Oli pakko vaan maata sairaalan sängyllä. En itkenyt. Olo oli hyvin tyhjä. Myöhemmin kätilö kysyi haluammeko nähdä vauvamme. Minä halusin. Olin kuullut monelta rohkaisevia kommentteja siitä, että kannattaa. Puolisoni ei halunnut. Hänellä oli päässään kuva meidän vauvasta, eikä hän halunnut muuttaa sitä, joten kun vauva tuotiin huoneeseen, lähti puolisoni kahville. Pieni vauvani oli nukkui nätisti harson sisällä. Hän oli niin kaunis. Pitkät sormet ja varpaat. Kauneinta mitä olen nähnyt. Sain pitää vauvaani sylissä ensimmäisen ja viimeisen kerran. Se hetki oli kaunis. <3 Muistoksi hänestä jäi pari valokuvaa, joihin palaan edelleen päivittäin. Kotiin pääsin onneksi jo samana iltana, vaikka äitiyspolilla sanoivat, että joudun jäämään yöksi. Kotiin lähteminen pelotti. Onneksi sairaala oli hieman hiljentynyt ja pääsimme poistumaan kaikessa hiljaisuudessa. Kotimatka oli hiljainen. Romahdin täysin, kun palasimme kotiin. Tietoisuus siitä, että muut lähtevät tuolta samalta osastolta kotiin vauvan kanssa ja itse tulen kotiin tyhjin käsin. Se oli musertavaa. Siinä hetkessä se reippaus romuttui ja tunsin kuinka hajosin pieniin osiin. Elämäni pysähtyi. Viikonloppu oli vaikea. Puolisoni yritti jaksaa, piti huolta minusta. Unohti oman surunsa. Seuraavalla viikolla aloin järjestelemään vauvamme siunaushetkeä. Välillä tuntui raskaalta soitella ja puhua asiasta, onneksi kohtasin myös henkilökuntaa jotka selvittelivät asioita minun puolestani ja soittivat takaisin. Ei tarvinnut itse jaksaa tehdä kaikkea. Soitin myös tuolle psykiatrille, joka kävi tapaamassa meitä osastolla. Saimme ajan hänen vastaanotolle samalle viikolle. Oli helpottavaa, kun tiesi että joku kuuntelee.

Ystävien tuki muodostui tuossa tilanteessa erityisen tärkeäksi. Olin hautautunut kotiin neljän seinän sisään, mutta Facebook ja tekstiviestit ystävien kanssa olivat niitä asioita joista sain voimaa. Oli ihmisiä joille pystyin purkamaan pahaa oloani ja ikävääni. <3 Ratkaisevaksi nousi myös muiden saman kokeneiden vertaistuki. Oli huojentavaa kuulla, että muutkin ovat kokeneet samanlaisia tunteita ja ajatuksia. Syytin paljon itseäni tapahtumasta (lapsivesien menosta) ja siitä, että päädyin tappamaan oman lapseni, joka kaikesta huolimatta oli vielä elävänä kohdussani. Vuosien hoidot ja tämä tapaus ovat syöneet myös itsetuntoa. Mikä minussa on vikana, että ensin en raskaudu ja kun raskaudun niin en pysty kantamaan lastani turvallisesti tuota raskautta loppuun saakka. Olen epäonnistunut. :(

Toipuminen alkoi. Ensimmäinen viikko oli ehdottomasti se vaikein. Syytin itseäni jos huomasin, etten ollut hetkeen ajatellut kuollutta lastani, saatikka jos olin nauranut jollekin asialle. En minä voi nauraa ja iloita, lapseni on kuollut. Minun kuuluu surra. Seuraavan viikon alussa oli sairaalan kappelilla pieni rukoushetki. Meidän pieni oli laitettu kauniiseen laatikkoon lepäämään (olisin halunnut ottaa vauvani kotiin tuossa laatikossa, suunnittelin jo nappaavani sen ennen kotiin lähtöä). Sairaalateologi lauloi, luki pätkän psalmesta ja rukoiltiin. Tilaisuus oli kaunis ja alusta loppuun kyynelten peittämä. Päivä oli hyvin raskas, mutta samalla se oli piste tälle kaikelle. Vauvamme lähti takaisin taivaaseen.