Selaat arkistoa kohteelle Suzuka..

Hamilton otti vahvan kiinnityksen mestaruuteen Suzukassa

8.10.2018 F1-kisat

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi lähdöstä ruutulipulle kärkipaikalla sunnuntaisessa Japanin GP:ssä. Hamiltonin neljäs voitto Suzukan radalla siivitti hallitsevan maailmanmestarin yhä lähemmäs mestaruutensa onnistunutta puolustamista.

Hamiltonin virheetön ajo johdatti britin jo kuudenteen voittoon viimeisestä seitsemästä osakilpailusta. Mercedes-tallikaveri Valtteri Bottas sortui muutamaan ajovirheeseen, mutta onnistui varmistamaan kaksoisvoiton hopeanuolille. Bottaksen viimeaikainen vire on varmistamassa hänelle kolmatta sijaa kuljettajien pisteissä.

Verstappen ja Ferrarit tukkanuottasilla

Red Bullin Max Verstappen sortui ajovirheeseen avauskierroksen viimeisessä mutkassa, mutta nykypäivänä joko rata tai säännöt mahdollistavat oikaisun takaisin radalle ilman isoja seurauksia. Verstappen palasi radan ulkopuolelta suoraan päin Ferrarin Kimi Räikköstä, mistä nuorukainen selvisi vain viiden sekunnin rangaistuksella. Tuosta olisi pitänyt tullut varikon läpiajorangaistus, kun huomioidaan Räikkösen auton kärsimät vauriot sekä Verstappenin rangaistushistoria.

Verstappen osui kisassa myös toisenkin Ferrarin eli Sebastian Vettelin kanssa lusikkamutkassa. Tässä tilanteessa vuorostaan molemmat olivat syyllisiä, sillä Vettel hyökkäsi sisälinjalle aika myöhään ja Verstappen vuorostaan ei jättänyt riittävästi tilaa ohitusta varten.

Suurimman nousun teki Red Bullin Daniel Ricciardo, joka nousi 15:nnestä lähtöruudusta peräti neljänneksi. Verstappen sekä Ricciardo olivat ruutulipulla siis ennen Ferrareita, jotka olivat viides ja kuudes. Räikköselle toi viides sija oli maksimi auton vauriot huomioiden. Vettel taas menetti ison määrän pisteitä turhassa kolarissa Verstappenin kanssa. Saksalainen Ferrari-kuski on jo 67 pistettä Hamiltonia perässä, kun enää 100 pistettä on jaossa, joten häntä odottaa suorastaan mahdoton tehtävä.

Formula ykkösten maailmanmestaruus vuosimallia 2018 on ensimmäistä kertaa katkolla, kun sarja rantautuu Circuit of the Americasin radalle kahden viikon kuluttua Yhdysvaltain osakilpailua varten.

Lopputulokset

Kuljettajien pistetilanne

Merkkimestaruustilanne

Mercedes valloitti jälleen eturivin Suzukassa

6.10.2018 F1-ennakot

Mercedes-kuljettajat valloittivat eturivin lauantaina ajetuissa Japanin GP:n aika-ajoissa. Tällä kertaa Lewis Hamilton oli hopeanuolista paalulla ennen Valtteri Bottasta.

Ferrari teki hölmöilyllään viimeisestä osiosta helpon Mercedekselle, kun italialaistiimin molemmat kuljettajat lähtivät avausvetoihin muista poiketen välikelin renkailla. Sade yltyi session lopussa, joten molemmat Ferrarit saivat vain yhdet aikakierrokset, joissa sekä Kimi Räikkönen että Sebastian Vettel sortuivat ajovirheisiin. Räikkösen ja Mercedesten väliin ehti kiilata vain Red Bullin Max Verstappen, kun taas Vettelille kävi huonommin.

Vettelin ajovirhe pudotti hänet yhdeksänneksi, mutta Ferrari-kuljettaja pääsee lähtemään kisaan kuitenkin kahdeksantena Esteban Oconin lähtöruuturangaistuksen myötä. Todennäköisesti kärkikaksikon välinen piste-ero tulee kasvamaan sunnuntain kisan jälkeen jo yli 60 pisteeseen, mikä on Hamiltonin nykyvireeseen vertailtaessa aika mahdoton ero Vettelille enää kurottavaksi.

Mercedes-kuskit lähtevät muita kärkikuskeja kovemmilla renkailla kisaan, joten sekä Verstappenille että Räikköselle voi aueta lähdössä tilaisuus haastaa hopeanuolia. Jos Mercedekset pitävät lähdössä sijoituksensa, niin he todennäköisesti ajavat muilta maisemaan.

Hondalle vihdoinkin onnistuminen kotiradalla

Japanilainen moottorivalmistaja Honda antoi uusimman moottoripäivityksensä Toro Rossolle käyttöön juuri Japanin GP:n alla. Moottoripäivitys näyttää onnistuneen, sillä Brendon Hartley oli peräti kuudes ja Pierre Gasly seitsemäs. En usko, että Toro Rosso pystyy vielä kisavauhdissa haastamaan kärkikymmenikössä tasapäisesti muita vastaan, mutta aika-ajovauhdin parantuminen lupaa ensi kaudeksi hyvää Red Bullille.

Japanin GP:n lähtövalot sammuvat Suzukassa aamukahdeksalta Suomen aikaa.

Lähtöjärjestys

Kohti nousevan auringon maata

22.9.2014 Formula, Moottoriurheilu

Nico Rosbergin Mercedes-autosta meni sähköt ennen lämmittelykierrosta ja Lewis Hamilton sai ”taistella” kynsin ja hampain voittonsa puolesta. Todellisuudessa mitään voittotaistelua ei nähty, vaan Hamilton ajoi muilta karkuun heti kilpailun alussa ja ainoastaan kolmannella varikkopysähdyksellä Sebastian Vettel siirtyi hetkeksi johtoon. Turva-auto tuli kilpailun puolivälissä pidättelemään letkaa, kuin tulivuori purkaustaan sillä Sergio Perez rikkoi etusiipensä. Muuten Singaporessa nähtiin unettavan tylsä kilpailu.

Hamiltonin ja Vettelin takana kolmanneksi ajoi Daniel Ricciardo, Kevin Magnussen tunsi olevansa, kuin saunassa sillä kilpailu on fyysisesti erittäin rankka korkean lämpötilan ja mutkaisen katuradan vuoksi. Suomalaisten kisa meni jonossa ajeluksi ja lopulta Valtteri Bottaksen renkaat murenivat, jolloin niistä hävisi pito, minkä seurauksena Williams-kuljettaja jäi ilman pisteitä. Kimi Räikkönen ajoi kahdeksanneksi, eikä ollut tyytyväinen sijoitukseensa.

MM-sarjassa Hamilton otti kärkipaikan Rosbergilta kolmen pisteen erolla ennen seuraavaa osakilpailua, joka ajetaan yhdellä suosikkiradoistani, Japanin Suzukassa.

Suzukan rata on haastanut auton ja kuljettajan suorituskyvyn vuodesta 1987 alkaen, jolloin Formula ykköset ajoivat ensimmäisen Japanin Grand Prix:nsä, Radan suunnitteli hollantilainen John Hugenholtz Hondan testiradaksi vuonna 1962 ja se sisältää nopeita s-mutkia, sillanylityksen, huippunopean 130R-kaarteen, joka johtaa radan parhaimpaan ohituspaikkaan, viimeiseen šikaaniin. Japanin Grand Prix on tarjonnut aikaisempina vuosinaan huikeita mestaruuskamppailuja Sennan, Prostin, Häkkisen ja Schumacherin välillä oltuaan kalenterissa kauden viimeisten kilpailujen joukossa. Nykyvään kilpailulla ei ole suurta painoarvoa mestaruustaistossa, sillä vielä neljä kilpailua ajetaan tämän jälkeen ennen kauden päätöstä.

Kuliseissa huhutaan supersiirrosta, sillä Fernando Alonso on tyytymätön Ferrarin tämän kauden esityksiin. Honda palaa ensi vuonna McLarenin moottoritoimittajana sarjaan voittaakseen kilpailuja ja tähän tarkoitukseen Alonson paluu McLarenille voisi sopia. Ainakaan Lewis Hamiltonin kaltainen keltanokka ei olisi häntä kiusaamassa, kuten oli vuonna 2007.

Mercedes-tallilla on paljon mietittävää. Antaako talli Hamiltonin ja Rosberg taistella vapaasti maailmanmestaruudesta vai saneleeko markkinointiosasto suosikkikuljettajan, jota aletaan tukemaan? Tällaisia asioita pohditaan formulafanien keskuudessa.