Selaat arkistoa kohteelle suru.

Minä muistan sinut

2.3.2017 Yleinen

En muista, millainen se päivä oli. Muistan vain, että suru oli läsnä jo ennen kuin sain tietää sinun lähteneen. Se oli asetellut viittansa harteilleni edellisenä iltana, ja minä olin nukkunut siihen kääriytyneenä. Aamulla olit jo muuttunut linnuksi, joka nyt istuu muistojeni puun oksalla ja laulaa.

Sinä olit minulle yhtä aikaa kaukainen ja läheinen. Asuit kaukana, mutta sinun sydämesi oli auki. Sinulle oli aina helppo puhua.

Muistan, miten onnellinen olit, kun rakkaus oli astunut elämääsi ja täyttänyt sen lumoavalla tuoksullaan. Muistan sinun silmäsi, hymysi, naurusi; miten pidit hänestä kiinni kuin et koskaan aikoisi irrottaa otettasi. Etkä sinä aikonutkaan.

Muistan, miten itkin ja miten vihainen olin, kun kerroit sairaudestasi. Toivoin kaikella pienen ihmisen voimallani, että sinä olisit parantunut. Olisin halunnut vaihtaa paikkaa kanssasi, kärsiä tuskasi puolestasi. Ettei heidän olisi tarvinnut menettää sinua. Ettei sinun olisi tarvinnut vielä mennä.

Sinä toisena päivänä, jonka muistan paremmin, matkustin vieraaseen kirkkoon tuttuja ja outoja teitä. Elämä rummutti ja soitti sähkökitaraa valkoisissa teltoissa, jotka oli pystytetty torille. Kukkamekot, kesäisen kevyet lahkeet, korut, hiukset liehuivat askelten tahdissa, kun innokkaat kiiruhtivat kuuntelemaan.

Punaisen kirkon portailla juhlittiin hääparia. Riemu näytti hehkuvan hopeisena ja kultaisena aurana kaikkien ympärillä. Mutta minä mietin vain: tietävätkö he?

Keltaisen kirkon katto kohosi korkealle. Pihaan johtava mäki tuntui jyrkältä ja uuvuttavalta. Jalat eivät olisi tahtoneet kiivetä. Puolessa välissä oli pakko pysähtyä hengähtämään ennen kuin jatkoin.

En tuntenut oikeastaan ketään. Katselin ihmisiä, jotka parveilivat pihalla, portailla, eteisessä. Sinun elämäsi ihmisiä. Lopulta kaikki siirtyivät sisälle. Minä seurasin perässä. Eteisessä istuin hetken hänen vieressään, ainoan, jonka tunsin – sinun ainoasi. En oikein osannut sanoa mitään.

Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan…

Olin laulanut tätä virttä edellisen kerran ystävien häissä. Nyt lauloin sitä viimeisessä penkissä, kirkossa, jossa sinut siunattiin viimeiseen lepoon.

Lesken niska oli kaunis ja valkoinen, selkä suora ja pää pystyssä. En voinut olla katselematta häntä. En voinut olla katselematta lapsiasi. En voinut olla katsomatta, vaikken enää nähnyt mitään kaiken sumentavien kyynelten läpi.

Sinusta puhuttiin niin kauniin sanoin. Sinua juhlittiin, sinusta oltiin kiitollisia. Juhlimmeko me sinua, kun olit vielä täällä? Voimmeko koskaan juhlia elämää tarpeeksi?

Saattoväki katosi tummana muurahaisparvena mutkan taakse. En voinut olla miettimättä, tietävätkö he. Ehkä he silloin muistivat sen, ainakin sen lyhyen hetken.

Minä karkasin ennen hautaa. Kävelin tien varteen kuunnellen kelloja, jotka saattelivat sinua. Piilotin kyyneleet aurinkolasien taakse, astuin linja-auton kyytiin ja matkustin ohi värinsä menettäneiden maisemien.

Siskontytön leveä hymy ja suloinen kiherrys kuivattivat kyyneleet. Luottavaiset taaperonkäsivarret ojentuivat pyytäen syliin. Suukotin pehmeää poskea, silittelin silkkisiä suortuvia.

Tiedämmekö me? Ehdimmekö koskaan oppia, miten paljon meillä on ja miten arvokasta se on? Miten usein unohdamme sen.

Tiedänkö minä sen? Olenko koskaan tiennytkään sitä? Kunpa voisin aina ymmärtää ja muistaa sen, mitä sinulta opin. Tai edes osan siitä. Olen kiitollinen sinulle niin paljosta. Enkä tainnut koskaan kertoa sitä sinulle.

Kuuntelen ääntäsi, kun se hiljalleen leijailee korviini hennon tuulen heilutellessa muistojeni puuta. Minä muistan sinut nyt.

RIP rakas metsä, RIP osa minua

13.1.2017 Fiilikset matalalla

Surullinen fiilis. Todella surullinen fiilis. Muutama päivä sitten koin ystäväni kanssa järkytyksen, oikeastaan melkein shokin. Tästä en tule toipumaan pitkään aikaan, tiedän sen.

 

 

 

 

Kuten monet tietävät, rakastan luontoa ja siellä liikkumista. Olen luonnonlapsi. Ihan pienestä nappulasta asti olen liikkunut paljon luonnossa. Vuosien aikana olen leikkinyt, lenkkeillyt, tehnyt mettätöitä jne. Tuntuu kuin olisin osa luontoa tai ainakin luonto on hyvin suuri osa minua. En ole mitään ilman luontoa. Maaseutu ja luonnon rauha voittavat leikitellen kädenväännön kaupunkia vastaan. Olen aina asunut taajaman ulkopuolella, muutenkin kylä jossa asun on rauhallinen, ei mitään city-tyyliä. Lappiinkin mua vetää luonto, maisemat, hiljaisuus ja puhdas ilma.

 

Melkein talomme takaa alkaa metsä, jossa olen kulkenut erittäin paljon pikkuveljeni ja naapurissa asuvan ystävämme kanssa. Vaikka metsä ei mitenkään ole meidän omistuksessamme, siltä se on tuntunut. Isäni omistaa suht paljon metsää (kotiseudullaan), joten olen niillä mailla samoillut paljonkin ja sitä kautta olen oppinut metsän olevan kotini. Kaikesta huolimatta talomme takainen metsä merkitsee mulle enemmän. Juuri tässä metsässä olen liikkunut erityisen paljon viime vuosina, vuosina joina olen sairastanut masennusta. Näinä vuosina olen useita kertoja viikossa käynyt naapurini kanssa lenkittämässä koiria. Koska haluamme usein vältellä asfalttia, päädymme talssimaan metsään. Tämä metsä on ollut mulle eräänlainen pakopaikka, koira naapurista lainaan ja metsään rauhoittumaan. Syksyllä olen saanut myös ”karata” suppisapajilleni, jos lenkki ei ole maistunut. Oikeastaan en ole aiemmin huomannutkaan kuinka rakas ja tärkeä juuri tästä metsästä on minulle tullut. Arvon ja merkityksen kun liian usein huomaa vasta kun sen menettää. Ei sitä osaa ajatella, että kaikki voi kadota silmän räpäyksessä. Kaikki joka tuntui ikuiselta, voi tuhoutua täysin yllättäen.

 

 

Kuten helposti voi arvata metsän omistaja päätti vetää kaiken matalaksi. Kyllä, tyystin matalaksi joka ikistä risua myöden. Jäljelle ei jätetty edes siemenpuita, joten vaikuttaa hieman siltä, ettei siihen enää tulisi metsää. Emme tiedä metsän tulevaisuutta, sitä miten tästä eteenpäin. Kuitenkaan mikään ei tuo metsää takaisin. Uuden kasvamiseen menee useita kymmeniä vuosia ja siitäkään huolimatta se ei olisi sama metsä. Metsästä puuttuisivat kaikki vuosien aikana tutuiksi tulleet puut, polut, kaikki. Jopa suurin suppisapajani on poissa, eivätkä ne enää palaa.

 

 

 

 

Musta tuntuu siltä kuin kaikki mun sisuskalut olis revitty pois, jäljelle olis jääny vain hauras kuori. Mut on revitty kappaleiksi. Multa on riistetty rakkauteni kohde tai kuten eräs ystäväni muotoili: joku läheinen henkilö. Tiedän, ettei suurin osa ihmisistä voi ymmärtää miten pari kuusta, sammalikot, risut ja kävyt voivat merkitä mulle näin paljon, joten en odotakaan ymmärrystä kaikilta. En osaa selittää miten ja miksi musta tuntuu näin pahalta. Miten kyseinen metsä voi olla mulle niin tärkeä, ei sitä voi sanoin kertoa, sen vain tietää.

 

 

Olimme jälleen tänään lenkillä metsässä tai siis siellä mitä siitä enää on jäljellä. Totesimme, että koko se alue jossa liikuimme eniten on poissa. Jos koko metsä alueesta ei lähtenyt ihan puolia niin ainakin 1/3 osa. Kuusenoksakaton ja puupilareiden paikalla on vain karu puuton avohakkuuaukea. Aurinko paistaa suoraan maahan eikä valo siilaudu kauniisti vihreän katon läpi. Tästä lähin joudumme kävelemään tuon puuttoman aukean läpi, jotta pääsemme metsään mm. tuulen suojaan. Monelle ihmiselle olisin halunnut näyttää metsäni, muttei se enää koskaan ole mahdollista. Toisinaan kun olen ollut yksin metsässä lenkillä, olen mielikuvissani ollut siellä jonkun ystäväni kanssa, hälle olen näyttänyt kaikki minulle tärkeät paikat. Hänen seurassaan olen kävellyt joko polkuja pitkin tai ilman. Osasin ja tunsin (jäljelle jääneen osaan ja tunnen edelleen) kuin omat taskuni. En tarvitse metsässäni polkuja, tiedän kyllä minne pääsen mitäkin reittiä, jopa yksi koira on oppinut joitakin reittejä. Osaisinpa näyttää ajatukseni, jotta voisin jakaa ne ystävieni kanssa.

 

Kuvaa parhaiten metsääni

 

 

 

 

Haikein tunnelmin:

-Elina

 

Ps. Jostain syystä tekninen taitotasoni osoittaa jälleen vajavuutensa, enkä saa tänne lisättyä mitään omia kuviani :( Joten koitin netistä löytää edes jonkinlaisia kuvia, mutta koska ne eivät ole metsästäni, ne ovat jotain hiukan sinne päin. Avohakkuusta en löytänyt kummoisiakaan kuvia, mut saa noista nyt hiukan viitteitä..

Elämä

13.3.2016 Yleinen

Blogini on viettänyt hiljaiseloa. Isäni nukkui yllättäin pois ystävänpäivän aamuna. Olen surun murtama ja väsynyt. Uusi työ vaatii voimia, mutta sen päälle olen hoitanut kaikki järjestelyt hautajaisista perukirjoituksiin. Tukenut myös äitiäni.

mina_isa1977

Ja siltikään ei isä ole lakannut olemasta, hän on vain kuollut. – Juice Leskinen

Cambailusta pidän taukoa, mutta ruokahaluttomuus aiheuttaa sen, että paino putoaa. Äsken vaaka näytti 74,5 kg, joka on -20,8 kg Cambailun aloittamisesta ja -37,5 kg 1½ vuoden takaa.

Viikko 23 ja vähän päälle

19.2.2016 Yleinen

2016-02-18 20.32.21Tänä aamuna totesin painon olevan 74,7 kg eli nyt 20 kg on pudonnut. Blogia en sen enempiä jaksa nyt kirjoittaa, sillä isäni nukkui pois viime sunnuntaina.

Valmentajalle ilmoitin alkuviikosta, etten jaksa nyt ajatella tätä painonpudotusta. Tehtävää ja jaksettavaa on muutenkin niin paljon. Valitettavaa on, että ruokahaluttomuus on palannut. Mutta täältä noustaan ja ollaan vahvempia!

Rakastakaa toisianne ja olkaa onnellisia jokaisesta hetkestä rakkaidenne kanssa.

Päivä 86, mieli maata laahaten

1.12.2015 Yleinen

maisema01122015Totean vain alkuun, että tänään ei ole ollenkaan hyvä päivä. Tuntuu, että suru ottaa liikaakin valtaa :/ Ja pelkään, että masennus pahenee. Makasin sohvalla kynttilän valossa, kuunnellen koiran kuorsausta…

Ateriat

  • klo 9.00 Suklaaminttupirtelö, ruispala, kalkkunaleike, 234 kcal
  • klo 12.30 Palapaistia herkkusienillä ja punajuurta, 135 kcal
  • klo 15.20 Omenaa 145 g, 75 kcal
  • klo 16.10 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 19.00 Ruispala, kalkkunaleike, kurkkua, 89 kcal
  • klo 20.15 Key Lime Pie -pirtelö, 144 kcal

Päivä 85, seurantakäynti ja uudet farkut

30.11.2015 Yleinen

photostudio_1448875354471Aamulla koiralenkillä hieman tuuli. Mutta tehtävä, mikä tehtävä. Kuten kohta iltalenkkikin. Sitten suuntasin seurantakäynnille, jonka tulokset näkee täältä »

Valmentajaltani oli loppu Cappuccino ja Chocolate Velvet. Jouduin ottamaan Limeetä, vaikka päätin, etten sitä enää halua. Onneksi Suklaaminttupirtelöä oli. Cappuccinon ja CV:n saan tällä viikolla, onneksi valmentaja asuu tässä vieressä.

Valmentaja on ihanan myötätuntoinen ja ymmärtää tämän hetken suruni. Ja sanoikin, että se vaikuttaa painonpudotukseeni, koska kortisolitasot ovat korkealla. Tälle ei vaan voi mitään…

Sain kotitehtävänkin, josta voi lukea täältä »

Kävin äidin kanssa suorittamassa kotitehtävän Itiksessä. Nyt se on onnellisesti suoritettu ;)

Ateriat

  • klo 10.30 Suklaaminttupirtelö, ruispala, kalkkunaleike ja tomaattia, 241 kcal
  • klo 15.30 Paahtopaisti ja uunijuurekset, 243 kcal
  • klo 17.30 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 21.30 Key Lime Pie -pirtelö, ruispala, kalkkunaleike ja tomaattia, 240 kcal

Päivä 83, laiskottaa

28.11.2015 Yleinen

kahvi_cappuccinoAteriat

  • klo 12.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 16.20 Ruispala, kalkkunanakkia, Cappuccinopirtelö, 291 kcal
  • klo 20.00 Ruispala, kalkkunanakkia, Chocolate Velvet, 327 kcal

Päivä 82, hautajaiset

27.11.2015 Yleinen

enkelipoikaEn tästä kirjoittele sen enempiä, mieli maassa. Tipaton päättyi.

Ateriat

  • klo 8.15 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 12.00 Pala lohipiirakkaa (20g) hautajaisissa, 50 kcal
  • klo 14.10 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.00 Lämminsavulohta, jääsalaattia, tomaattia ja kurkkua, 167 kcal
  • klo 18.20 Kuohuviiniä ½ pulloa, 261 kcal
  • klo 23.15 Kuohuviiniä ½ pulloa, 261 kcal
  • Yön aikana 5 x Koff Lite, 462 kcal

Päivä 81, ystävän kanssa kaupungilla

26.11.2015 Yleinen

joulukuutiotTänään aamusta ihana ystäväni noukki minut kotoa. Menimme yhteen tilaisuuteen ja siitä käymään parilla hänen asiakkaallaan. Tämä päivä oli aivan ihana. Tuo ystävä on kultaa. Hän ulkoilutti minua, koska muuten olisin varmaan taas märehtinyt kotona :/

Mies haki meidän ja äitini kukkavihon työmatkalla. Tuolla ne parvekkeella odottavat huomista :(

Ateriat

  • klo 8.20 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 12.00 Salaattia, broileria, herkkusieniä ja rasvaton latte, 232 kcal
  • klo 17.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 19.30 Ruispala, 3x kalkkunanakki (80g), Cappuccinopirtelö, 291 kcal

Päivä 79, palaveria ja väsymystä

24.11.2015 Yleinen

enkelinalleAamusella tapasin hyvän ystäväni yhden projektipalaverin tiimoilta. Hänen kanssaan on niin hyvä jutella, osaa olla tarpeeksi empaattinen, mutta myös positiivinen. Kävimme myös lounaalla.

Muuten päivä meni hieman väsyneenä ja mieli maassa. Johtunee ehkä siitä, että askartelin tänään kukkavihkoon kortin :'( Värssyt saavat aina kyyneleet silmiin…

Ateriat

  • klo 9.15 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 14.00 Lounasannos Kaskessa (Lohta, vihersalaatti ja kasviksia), noin 300 kcal
  • klo 18.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 21.15 Cappuccinopirtelö, ruispala, kalkkunaleikkelettä, tomaattia, 235 kcal