Selaat arkistoa kohteelle suhde.

Mitä hemmettiä?

5.5.2015 Yleinen

Dodiih. Perustin tämän blogin käsitelläkseni täällä fiiliksiäni mitä uusi tapaileminen miehen kanssa aiheuttaa.

Aloitetaan alusta.

Tapasimme maaliskuussa eli noin 2kk sitten ja alusta asti meille tuli läheinen ja syvällinen suhde. Tai niin minä ainakin kuvittelin. Näemme usein, käymme ulkona syömässä, leffassa, golffaamassa, kokkaamme.. Nautimme öistä yhdessä, seksiä on hyvää. Ja kaikki on aika täydellisesti.

Viime viikonloppuna sitten esitin kysymyksen hänelle, että ”tapailetko muita?”. Vastaus oli kyllä.

Hän kysyi sitten minulta, että mitä minä haluan. Sanoin, että en ole kauhen pitkälle ajatellut mutta toki pysyvyyttä ja yhdessä on niin hyvä olla, että en halua lopettaa tutustumista. Kuitenkaan en tapaile muita koska ne eivät olleet tarpeeksi kiinnostavia niin jätin ne taakseni jo siinä vaiheessa kun olimme nähneet joitakin kertoja miehen kanssa.

Miehen kertomus oli taas erilainen. Hän sanoi, että ei nyt halua hätiköidä tai suunnitella elämää liian pitkälle. Mitään monia juttuja ei ole, ekä yhden illan. Mutta esim. yksi kahden vuoden ajan ollut tyyppi kenen kanssa viettää aikaa on kuvoissa.

En uskaltanut kysyä enempää. Kävimme pitkään läpi tätä kuviota, että emmehän me vielä seurustele eikä tässä vaiheessa voisi tätä edes seurusteluksi kutsua mutta silti. Olo on aika ristiriitainen.

On vaikea vaatia toiselta sitoutumista mutta samalla tilanne aiheuttaa minussa epävarmuutta ja vaivaa.

Meillä on kuitenkin niin paljon hyvää yhdessä, tunteeko ja tekeekö hän samoja asioita muiden kanssa?

Minulle hän on on hauskaa seuraa, hyvä juttelikumppani kenen kanssa voi käydä syvällisempiäkin keskusteluja, meillä on mahtavaa ulkona yhdessä, hän on vienyt minua useisiin paikkoihin ja minä myös hänet, olemme suunnitelleet kesää ja viestittelemme usein.

Siltikin tuntuu alakuloiselta kun hän ei aina vastaa viesteihini tai on kiireinen töiden takia joten näemme vaan 1-2krt viikossa.Yleensä viikonloppuisin hän on yötä meillä.

Haluaisin enemmän mutta toisaalta parempi edetä hitaasti. Mutta haluaako hän sitoutua koskaan?

 

Juuri nyt vastaus oli sitä, että ei mietitä liikaa eteenpäin vaan nautitaan tästä hetkestä ja hän sanoi, että ei todellakaan tule minun luokseni muuten vaan /huvikseen vaan koska minussa on jotain.

Parisuhdepohdintaa

23.8.2014 Sekoseko, Vakavasti otettava, Yleinen

On se jännä, miten erilailla me ihmiset suhtaudumme parisuhteeseen. Ja hyvä niin että olemme erilaisia, muuten elo täällä Telluksella olisi melko tylsää. Seuraava ”diagnoosi” on ihan vain mun oman pään kehitelmä, ei muuta. Tämä ei ole lopullinen totuus, ainoastaan mun oma näkemys vaikeasta aiheesta. Kirjoitus on suht pitkä ja ymmärrän hyvin, jos et halua sitä lukea loppuun.

Ihminen A ei osaa tai kykene elämään yksin, ja siksi hakeutuu parisuhteeseen miltei väkisin. Lähes kuka tahansa kelpaa kumppaniksi. Elää usean eri kumppanin kanssa vuosien varrella.

Ihminen B etsii itselleen jotakuta, joka edes etäisesti muistuttaisi sitä omien unelmien kohdetta, josta on nuoruudesta asti haaveillut. Pääsee todennäköisesti suhteeseen, mutta saattaa joutua pettymään, tai kumppani pettyy häneen. Ero on todennäköinen.

Ihminen C etsii sitä todellista sielun toveria, sydänystävää, muttei löydä, ja elää miltei koko elämänsä yksin tai puoliväkisin pettyneenä väärässä suhteessa.

Ihminen D etsii myös sitä todellista sielun toveria, löytää hänet, ja elää elämänsä onnellisena hautaan asti.

Ihminen E on pettynyt suhteissaan tai muuten vaan joutunut olemaan yksin, ja tyytyy kohtaloonsa. On usein onneton, vaikkei sitä välttämättä ulospäin näytäkään.

Ihminen F ei kerta kaikkiaan edes halua parisuhteeseen. Käy ulkona ja kerää yhden yön kokemuksia. On omalla tavallaan onnellinen.

Ihminen G ei myöskään halua parisuhteeseen, ja ei halua edes yhden yön suhteita, koska on helpompaa elää yksin. Näyttää päällepäin onnelliselta, muttei sitä sisimmässään ole, on vaan kerta kaikkiaan tottunut yksineloon.

Ihminen H on sama kuin G, mutta sillä erotuksella, että on kuitenkin aidosti onnellinen.

Ihminen I ei pääse parisuhteeseen, ei edes yhden yön juttuihin, koska hän on epäsosiaalinen, epäsiisti, jollain tapaa outo ja erilainen, jota muut vieroksuvat.

Ja taatusti on myös ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään näistä mainitsemistani kategorioista, tai ovat kenties eri ”kirjainten” sekoituksia. Älkää ampuko minua, tämä ei ole tieteellinen tutkimus, ainoastaan mun pienen mutta isomahaisen turjakkeen näkemys. Tämä turjake kuuluu itse ”kirjaimeen” B, mutta osiltaan myös C ja E. Olen myös omasta tahdostani jollain tapaa ”kirjain” G, tosin muiden silmissä lienen ilmiselvästi ”kirjain” I.

 

Mikä ”kirjain” sinä olet?

Suhde

22.5.2014 Yleinen

Tapaaminen kesti kolmisen tuntia. Ei tuntunut missään, ihan kun oltaisiin oltu vain 15min keskenämme. Aika vain kului.

Leveä hymy huulilla mä lähdin kotiin, mies laittoi mulle viestin melkein samantien. Oli ollut mukavaa, hänelläkin. Halusi tavata uudestaan. Niin minäkin.

Mä olen tehnyt sen mistä halveksin ihmisiä, tehnyt sen mikä on myös mua satuttanut. Tehnyt sen mitä inhoan, tehnyt sen mitä en haluaisi itselleni enää tehtävän. Mä petin, ja jatkan sitä. Mä olen toinen nainen, ja mulla on toinen mies. Oksettaa ajatus, mutta kun toinen laittaa viestin, kääntyy mun suupielet ylöspäin ja ajatukset laukkaa ristiin. Mä en pysty lopettamaan.

Kyyneleitä, verta ja epäonnistumisia.

8.5.2014 Yleinen

Anteeksi etten hetkeen ole kirjoittanut. Minun elämääni on tällä hetkellä mahtunut niin paljon, etten yksin kertaisesti ole ehtinyt päivittämään. Nyt sen kuitenkin teen ja uskon että tästä postauksesta tulee pitkä.

Vappu meni varmaan kaikilla miten meni, joko olit selvinpäin tai sitten et todellakaan. Minä olen yksi niistä, jotka eivät todellakaan ollut selvinpäin ja siitä sitten se lähtikin. Sain iskettyä miehen ainakin yhdenyön ajaksi. Mutta siitä en edes enempää olisi halunnutkaan. Taidot jees, ulkonäkö ei. Mä kuitenkin selvisin siitä ja selvisin kaikesta mitä siitä seurasi. Mustasukkainen exä ja pari pientä muuttujaa. En mä niistä kuitenkaan aio sen enempää kertoa, kysykää jos kiinnostaa.

Se mistä aion tänään teille puhua on mun tunteet ja niiden sekamelska. Mä olen luvannut mun exälleni, että harkitsen hänen kanssaan seksi suhdetta. En kuitenkaan pystynyt siihen ja sanoinkin hänelle, että haluan olla vain kaveri. Kutienkin aina kun me silloin harvoin nähdään. Asiat johtaa toiseen vaikka en edes haluaisi. Vaikka päässä jyskyttäisi se järjen ääni ”EI” , teen sen silti. Miksi? Koska mä pelkään ettei häntä sen jälkeen kiinnosta enään nähdä. Koska pelkään, että en ole silloin enää mitään ja nyt mä sen huomasin mitä pelkäsin…

Mulla alko tossa pari pv sitten menkat, aina kun olen yrittänyt nähdä häntä ei ole kiinnostanut, hän on jossain muualla… Tekosyitä, tekosyitä. Sitten mä aloin mitettimään, kun näimme viimeksi, hoitelin hänet. Kun näimme viikonloppuna, panimme ja hän oikeastaan lähti heti sen jälkeen. Yllättävääkö? Eipä oikeastaan. Mitä muutakaan me voimme odottaa mieheltä, mieheltä joka hakkasi naistaan vuoden ajan. Mieheltä, joka oli aivan ylimustasukkainen kontrollifriikki, joka todennäköisesti petti minua koko suhteen ajan.

En mä olisi saanut olettaa mitään, mun olisi vain tyynen rauhallisesti pitänyt poistaa numero. Nyt mä kadun sitä.

 

 

Tietääkö kukaan muu kuin miehet mitä on pleijerinä oleminen, säädetään saadaan toinen ihastumaan ja jätetään ilman syytä. Mä olen alkanut tekemään tätä huomaamattani useiden jätkien kanssa. Saan kehuja, hyväksyntää, minusta pidetään, mutta en silti kiinnostu kenestäkään. Tai kiinnostun aluksi ja nytten olen löytänyt jätkän, joka jopa oikeasti kiinnostaisi. Hän asuu kuitenkin liian kaukana. Ja olen pelkuri, en mä lähde toiselle paikkakunnalle tapaamaan vierasta jätkää. Yli 200 km päähän, ei siinä ole järkeä. Ja onko tämä vain laastaria?

Miten te käsitätte laastarisuhteen? Minun mielestäni se on selviytymistapa edellisestä suhteesta, mutta eikö minun olisi jo pitänyt päästä yli? Aikaa on kulunut… Tänä viikonloppuna 7viikkoa, enkä vieläkään tiedä vihaanko vai rakastanko. Tekisi mieli vihata, ja minusta tuntuukin että todellakin VIHAAN. Mutta sitten tulee päiviä, kun itken koko päivän sängyssä pahaa oloani. On vain niin paha olla, voisi vain kuolla. Haluan kuolla.

Mä en tiedä miksi en mene puhumaan, en uskalla. Olen vasta päässyt masennuksesta ja nyt olen jo palamassa loppuun. Miten? Luulinko vain olevani vahva, minua pelottaa. Jos jatkan tätä, tiedän että palan loppuun ja masennun uudestaan, mutta en vain uskalla hakeutua kenenkään luokse. En halua puhua aikuiselle, ja kavereille en tätä tilannetta voi kertoa. ” Juu se mun exä joka oli niin ihana ja kiltti hakkas mut joka vklp, ja mä romahan NYT. ” Ei kiitos. Ennemmin kuolen kuin puhun. Ja niinhän tässä tulee käymään… En tiedä milloin, mutta tiedän, että niin käy. En osaa, en halua, antakaa mun vain olla…

xoxo Jessie<3