Selaat arkistoa kohteelle suhde.

Sisäinen kolmas pyörä

3.2.2017 Yleinen

Ihmissuhde syntyy kahden ihmisen välille. Kuten olen kertonut, Anoreksia istuu olkapäälläni luoden minulle ikään kuin toisen persoonan, ja siksi se on kahden ihmisen välisessä suhteessa aina kolmas pyörä. Se tuottaa paljon vaikeuksia, ja sen johdosta minulle on syntynyt kaavamaisia käsityksiä siitä, mihin pystyn- tai en pysty sairauteni kanssa. Tällaiset käsitykset liittyvät etenkin parisuhteisiin, enkä vieläkään ole saanut vakuutettua itseäni ulos niistä oletuksista. Minusta on tullut vuosien varrella avoimempi, mutta sekään ei poista skeptisyyttä, jonka kohdistan oman nimeni ja sanan ’parisuhde’ –ilmaisemiseen samassa lauseessa.

28.6.2014, Lauantai klo 13:33
”Seurustelusuhteet eivät toimi, mutta tällaiset pienet jutut hallitsen. Ei tarvitse viedä suhdetta suudelmaa pidemmälle, eikä tarvitse päästää ketään henkisesti lähelle. Kellekään ei tarvitse kertoa miten paha olo minulla joskus on.”

 21.10.2014, Tiistai klo 20:50
”Todellinen hyvä olo tulisi kai siitä, että hyväksyisin itseni oman itseni kautta, en baarissa jonkun tuntemattoman miehen huomion kautta. Mutta olen vapaa… Kaikesta muusta paitsi itsestäni. Ja siksi hymyilen takaisin jos joku hymyilee minulle.”

 17.5.2015, Sunnuntai klo 19:02
”Sinä iltana mentiin ajoissa nukkumaan, koska aamuyöllä oli lähdettävä lentokentälle ja takaisin kotiin. Milo halusi silti tulla hyvästelemään. Hän odotti minua talon nurkalla. Tällaiset matkasuhteet ehkä vaan sopivat minulle… Voin viettää unohtumattoman täydelliset muutamat päivät tai illat tai edes hetket tietäen ettei tarvitse koskaan ahdistua tai joutua satuttamaan toista, vaan kaikki se ihana säilyy ikuisesti eikä mikään pilaa sitä. Yhteydenpito saattaa hiipua lopulta, mutta ne muistot eivät koskaan hiivu, koska näin lyhyessä täydellisyydessä mikään muu sekoittava tekijä ei pilaa niitä. Ja siksi se on täydellinen, ja siksi se säilyy ikuisesti. Kauheaa sanoa, mutta tällainen ’matkaromanssi’ tosissaan sopii sairaalle tai toipuvalle ihmiselle… Ei välttämättä koskaan tarvitse kertoa menneisyydestä tai ottaa riskiä. Sopii myös perfektionistille: Säilyvä täydellisyys.”

Osaan flirttailla ja pitää hauskaa. Niin monia kertoja olen tavannut uuden ihmisen, antanut hänen saattaa minut ovelleni ja sitten kääntänyt selkäni. Taloyhtiöni ulko-ovella menee piirtämäni näkymätön raja, jonka ylitse en vie suhteita. Ne jäävät kynnyksellä vaihdettujen suudelmien tasolle. Sama on toistunut ulkomailla. Anoreksian myötä minusta on tullut pikkusuhteiden mestari. Ne eivät ole parisuhteita, eivät seksisuhteita, eivätkä edes yhden yön suhteita. Ne ovat vähemmän kuin kaikki edellä mainittu. Niiden kautta saan joskus kokea itseni kauniiksi, ja niiden myötä minun ei tarvitse heittäytyä mihinkään missä tarvitsisi ottaa riskejä.

Olen katoamisen ammattilainen. Jätän taakseni ehkä jotakin, missä ihmiset uskovat minun olevan sitä mitä he haluavat. Ehkä he uskovat minun olevan täydellinen, koska katoan ennen kuin mitään epätäydellistä ehtii tapahtua tai paljastua. Ongelma on, että he eivät koskaan saa tietää kuka minä oikeasti olen, ja kuka minun sisälläni on. He eivät koskaan opi ymmärtämään, että minä en ehkä ole se, mitä he haluavat. Siksi monille ei ole helppoa antaa minun kadota.
Kuten jo aiemmin mainitsin, olen kyllä seurustellut muutamia kertoja. Olen saanut parisuhteista kokemusta ja päässyt jopa yllättävän lähelle normaaliutta, mutta se kaikki on aina loppunut nopeasti heräävään haluuni kadota.

 9.12.2015, Keskiviikko klo 22:30
”Haluaisin kertoa Larille kaikesta mitä käyn läpi, mutta se on hankalaa. Pelkään sitä miten hän reagoi. Ehkä hän ei jaksa mitään sellaista ylimääräistä… Enkä edes osaa kertoa. Miten tiputat tällaisen pommin mahdollisimman harmittoman kuuloisena, mutta kuitenkin kaiken tarpeellisen informaation sisältävänä? ’Hei muuten, mun pitikin kertoa että oon sairastanu Anoreksiaa 5 vuotta, syön mielialalääkkeitä ja käyn psykoterapiassa 2 kertaa viikossa’. Ei noin voi sanoa, eikä tällaista vaan voi yhtäkkiä aloittaa kertomaan.”

4.3.2016, Perjantai klo 21:45
Siitä asti kun olemme alkaneet viettää aikaa tiiviisti yhdessä, olen tehnyt paljon kompromisseja. Minun tarvitsisi mennä ajoissa nukkumaan että saisin energiaa tapella näiden asioiden kanssa ja suorittaa koulua samalla… Mutta ei parisuhteessa voi tehdä niin että ilmoittaa kasilta että hyvää yötä. Ei, siinä illalla jutellaan ja piirretään toisen selkään, ja tämä kaikki tuntuu niin raskaalta nyt. Eikä sen pitäisi tuntua raskaalta, sen pitäisi olla ihanaa.”

10.3.2016, Torstai klo 21:44
”Taina sanoo että on normaalia että tarvitsee suhteessa omaa aikaa, ja että pitää olla tarkkana ettei se oman ajan tarve johdu vääristä syistä. Täytyy osata vetää viivat… Tietää mikä tunne tulee mistäkin. Mikä johtuu sairaudestani joka vaatii itselleen lisää tilaa, ja mikä ei.”

”Haluanko sitten edelleen säätää jonkun tuntemattoman kanssa jossain hetkellisesti ja sitten kadota? Ei minulla sellaista oloa ole ollut. Mutta siinä olen hyvä ja sen minä osaan. Parisuhde on uutta ja vaikeaa… Etenkin nyt kun kaikki tuntuu niin hankalalta. Taina toi jälleen esille myös ’ääripäisyyteni’. Joko seurustelu on täydellistä, tai sitten se pitää lopettaa. Mutta on opittava siihen keskitiehen… Ei sen kuulukaan olla helppoa. Kaikki vaan peittyy nyt tämän sairaalajakson herättämän kamaluuden alle enkä saa selvää mistään.”

 Anoreksian läsnäolo vaikuttaa suhteisiini dramaattisesti, koska se sekoittaa yhteydet asioiden välillä. Se jättää käsiini vain yhden langan, jonka päässä on ahdistus, sekä olo siitä, että kaikki ei ole hyvin. Ahdistuksen syyn selvittäminen tuntuu kuitenkin mahdottomalta, koska langanpää on sekoittunut Anoreksian sotkemaan lankakerään. Oikean vastauksen löytäminen oikealle kysymykselle on liian vaikeaa. Niin kauan kuin Anoreksia hallitsee minua, se hallitsee myös kaikkia suhteitani, eikä tarvita suurta älyä tajuamaan, että parisuhde ei toimi jos joku ulkopuolinen hallitsee sitä.

 12.3.2016, Lauantai klo 12:49
”Pitkään hän itki, ja minä mietin mikä on vikana kun minua ei itkettänyt. Se palautti minut takaisin sinne jonnekin, kun minusta oltiin huolissaan ja minä en tuntenut mitään. Muut itkivät ja minä melkein nauroin. Nyt ei naurattanut, mutta itkin vasta kun sain sanotuksi ääneen, että en voi luvata että tulen koskaan tämän terveemmäksi. Jälkeenpäin mietin, johtuivatko ne kyyneleet siitä tilanteesta, vai siitä faktasta, että olen edelleen sairas. Pelkään että ne johtuivat jälkimmäisestä.”

”Hän kysyi ovatko kaikki suhteeni päättyneet tähän. On. Siihen fiilikseen, mikä tulee ja ajaa pois niistä kaikista hyvistä asioista. Tunne, joka haluaa että saan olla yksin, rauhassa. En vain tiedä johtuuko se siitä, että normaalisti kaipaan välillä omaa rauhaa, siitä, että sairauteni haluaa omaa rauhaa edetä, vai siitä, että en tykkää toisesta ihmisestä tarpeeksi.”

”En tiedä haluanko enää yrittää. Tiedän vain että minulla on paha olla, eikä yhdessä oleminen ole auttanut. Seurustelu tällaisessa tilassa ei ole hyväksi kummallekkaan osapuolelle. Ei sekään toimi että koko suhde tanssii sairauden pillin mukaan. Tai se, että olen läsnä vain silloin kuin voin. Jos olen suhteessa, haluan olla siinä 100%, enkä pysty siihen nyt. En ehkä ikinä, koska vaikka olen suhteessa niin olen silti yksin näiden asioiden kanssa. Eikä se helpota että sanotaan että puhuminen helpottaa; kyllä sen pitäisi oikeasti helpottaa jos sitä tekee, ja nyt se ei helpota, se on vaan raskasta. Puhun jo Tainalle. Aina vaan pitäisi puhua. Ja ymmärrän senkin ettei suhteessa voi olla puhumatta. Mutta se siinä juuri on. Tämä on minun taisteluni, ja ehkä se toinen onkin vaan tiellä eikä tukena.”

 13.3.2016, Sunnuntai klo 21:17
”Runsas kuukausi sitten jopa odotin niitä sanoja hänen suustaan. ’Minä rakastan sinua.’ Ensimmäistä kertaa ikinä odotin, en pelännyt. Nyt kun ne sitten tulivat, niin aloin voida fyysisesti huonosti. Sen takia että tajusin kuinka huonosti voin henkisesti.”

 25.3.2016, Perjantai klo 22:00
”Hän kokee olevansa viimeinen prioriteettini ja että me nähdään liian harvoin ja että en päästä häntä elämääni. Se on totta, mutta tämä kaikki sulkee muutenkin jo kaiken ja kaikki pois joten se on minulle vaikeaa. Tarvitsen aikalisän ja samalla aikalopun. Hänen kanssaan en pysty enää edes syömään ja niin ironista ja outoa kuin se onkin, syön paremmin yksin kuin hänen kanssaan. Ja jos ainoa syy nähdä häntä välillä on se, että sitä kautta varmistan päivän syömättömyyden, se on väärin ja vie niin väärään suuntaan kun vain mahdollista.”

 28.3.2016, Maanantai klo 12:48
”Ajan elämästäni pois kaikki ne jotka minua rakastavat, en tiedä miksi tämän on pakko pyrkiä siihen. Mitä se hyödyttää? Se on loppu nyt. Tänään aamulla mietin onkohan Lari jossain synkässä paikassa. Itse en oikeastaan tunne eroa entiseen, mutta olenkin tainnutkin olla siinä paikassa jo hetken.”

 Nyt ainoat suhteet minun elämässäni ovat perhesuhteet sekä harvat ystävyyssuhteet. Niissä Anoreksiaa on helpompi hallita. En enää harrasta parisuhteita, en pikkusuhteita, en mitään. On tuntunut paremmalta irtautua siitä kaikesta ja keskittyä paranemiseen. Siten minun ei tarvitse selitellä kenellekkään sitä, miksi katoan. Tämä ei ole luovutusvoitto Anoreksialle, vaan se on aikalisä, joka mahdollistaa sairauteni voittamisen.

Kaikenkaikkiaan Anoreksia on parisuhteitakin koskevissa asioissa vaikuttanut kasvuuni. Se on opettanut minut elämään yksin. Tarvitsen niin paljon tilaa itselleni, että se riitelee monesti parisuhteen ideologian kanssa. Ehkä haluan taas joskus käydä ulkona ja kokea niitä illan kestäviä hetkiä, joissa olen jonkun mielestä ehdoitta jotakin muuta kuin tätä sairautta. Ehkä alitajuisesti odotan henkilöä, joka tulee hyvällä tavalla väkisin elämääni ja muuttaa jumiutuneet käsitykseni kaikesta siitä, minkä uskon parisuhdemielessä sopivan minulle ja sairaudelleni. Ehkä olen tyytyväinen itsekseni, enkä koskaan tule tarvitsemaan mitään muuta. Aika näyttää.

8.1.2017, Sunnuntai klo 19:35
”Vaikka kerroin kysyville väärän etunimen, enkä saanut juurikaan edes tanssia tai liikkua, niin tuntui myös kivalta tuntea itseni halutuksi pitkästä aikaa. Olkoonkin että baarissa se kohdistuu kaikkiin, ei se tarkoita että juuri minä olisin jotenkin erityinen. Enkä halua nyt mitään minkään tasoista suhdetta. Haluan vain sen tunteen, mikä tulee kun joku katsoo minua. Sellaiset katseet riitelevät Anoreksian sanojen kanssa… Ne ovat niitä ulkopuolelta tulevia aseita, ja siksi ne ovat minulle tärkeitä.”

Mitä hemmettiä?

5.5.2015 Yleinen

Dodiih. Perustin tämän blogin käsitelläkseni täällä fiiliksiäni mitä uusi tapaileminen miehen kanssa aiheuttaa.

Aloitetaan alusta.

Tapasimme maaliskuussa eli noin 2kk sitten ja alusta asti meille tuli läheinen ja syvällinen suhde. Tai niin minä ainakin kuvittelin. Näemme usein, käymme ulkona syömässä, leffassa, golffaamassa, kokkaamme.. Nautimme öistä yhdessä, seksiä on hyvää. Ja kaikki on aika täydellisesti.

Viime viikonloppuna sitten esitin kysymyksen hänelle, että ”tapailetko muita?”. Vastaus oli kyllä.

Hän kysyi sitten minulta, että mitä minä haluan. Sanoin, että en ole kauhen pitkälle ajatellut mutta toki pysyvyyttä ja yhdessä on niin hyvä olla, että en halua lopettaa tutustumista. Kuitenkaan en tapaile muita koska ne eivät olleet tarpeeksi kiinnostavia niin jätin ne taakseni jo siinä vaiheessa kun olimme nähneet joitakin kertoja miehen kanssa.

Miehen kertomus oli taas erilainen. Hän sanoi, että ei nyt halua hätiköidä tai suunnitella elämää liian pitkälle. Mitään monia juttuja ei ole, ekä yhden illan. Mutta esim. yksi kahden vuoden ajan ollut tyyppi kenen kanssa viettää aikaa on kuvoissa.

En uskaltanut kysyä enempää. Kävimme pitkään läpi tätä kuviota, että emmehän me vielä seurustele eikä tässä vaiheessa voisi tätä edes seurusteluksi kutsua mutta silti. Olo on aika ristiriitainen.

On vaikea vaatia toiselta sitoutumista mutta samalla tilanne aiheuttaa minussa epävarmuutta ja vaivaa.

Meillä on kuitenkin niin paljon hyvää yhdessä, tunteeko ja tekeekö hän samoja asioita muiden kanssa?

Minulle hän on on hauskaa seuraa, hyvä juttelikumppani kenen kanssa voi käydä syvällisempiäkin keskusteluja, meillä on mahtavaa ulkona yhdessä, hän on vienyt minua useisiin paikkoihin ja minä myös hänet, olemme suunnitelleet kesää ja viestittelemme usein.

Siltikin tuntuu alakuloiselta kun hän ei aina vastaa viesteihini tai on kiireinen töiden takia joten näemme vaan 1-2krt viikossa.Yleensä viikonloppuisin hän on yötä meillä.

Haluaisin enemmän mutta toisaalta parempi edetä hitaasti. Mutta haluaako hän sitoutua koskaan?

 

Juuri nyt vastaus oli sitä, että ei mietitä liikaa eteenpäin vaan nautitaan tästä hetkestä ja hän sanoi, että ei todellakaan tule minun luokseni muuten vaan /huvikseen vaan koska minussa on jotain.

Parisuhdepohdintaa

23.8.2014 Sekoseko, Vakavasti otettava, Yleinen

On se jännä, miten erilailla me ihmiset suhtaudumme parisuhteeseen. Ja hyvä niin että olemme erilaisia, muuten elo täällä Telluksella olisi melko tylsää. Seuraava ”diagnoosi” on ihan vain mun oman pään kehitelmä, ei muuta. Tämä ei ole lopullinen totuus, ainoastaan mun oma näkemys vaikeasta aiheesta. Kirjoitus on suht pitkä ja ymmärrän hyvin, jos et halua sitä lukea loppuun.

Ihminen A ei osaa tai kykene elämään yksin, ja siksi hakeutuu parisuhteeseen miltei väkisin. Lähes kuka tahansa kelpaa kumppaniksi. Elää usean eri kumppanin kanssa vuosien varrella.

Ihminen B etsii itselleen jotakuta, joka edes etäisesti muistuttaisi sitä omien unelmien kohdetta, josta on nuoruudesta asti haaveillut. Pääsee todennäköisesti suhteeseen, mutta saattaa joutua pettymään, tai kumppani pettyy häneen. Ero on todennäköinen.

Ihminen C etsii sitä todellista sielun toveria, sydänystävää, muttei löydä, ja elää miltei koko elämänsä yksin tai puoliväkisin pettyneenä väärässä suhteessa.

Ihminen D etsii myös sitä todellista sielun toveria, löytää hänet, ja elää elämänsä onnellisena hautaan asti.

Ihminen E on pettynyt suhteissaan tai muuten vaan joutunut olemaan yksin, ja tyytyy kohtaloonsa. On usein onneton, vaikkei sitä välttämättä ulospäin näytäkään.

Ihminen F ei kerta kaikkiaan edes halua parisuhteeseen. Käy ulkona ja kerää yhden yön kokemuksia. On omalla tavallaan onnellinen.

Ihminen G ei myöskään halua parisuhteeseen, ja ei halua edes yhden yön suhteita, koska on helpompaa elää yksin. Näyttää päällepäin onnelliselta, muttei sitä sisimmässään ole, on vaan kerta kaikkiaan tottunut yksineloon.

Ihminen H on sama kuin G, mutta sillä erotuksella, että on kuitenkin aidosti onnellinen.

Ihminen I ei pääse parisuhteeseen, ei edes yhden yön juttuihin, koska hän on epäsosiaalinen, epäsiisti, jollain tapaa outo ja erilainen, jota muut vieroksuvat.

Ja taatusti on myös ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään näistä mainitsemistani kategorioista, tai ovat kenties eri ”kirjainten” sekoituksia. Älkää ampuko minua, tämä ei ole tieteellinen tutkimus, ainoastaan mun pienen mutta isomahaisen turjakkeen näkemys. Tämä turjake kuuluu itse ”kirjaimeen” B, mutta osiltaan myös C ja E. Olen myös omasta tahdostani jollain tapaa ”kirjain” G, tosin muiden silmissä lienen ilmiselvästi ”kirjain” I.

 

Mikä ”kirjain” sinä olet?

Suhde

22.5.2014 Yleinen

Tapaaminen kesti kolmisen tuntia. Ei tuntunut missään, ihan kun oltaisiin oltu vain 15min keskenämme. Aika vain kului.

Leveä hymy huulilla mä lähdin kotiin, mies laittoi mulle viestin melkein samantien. Oli ollut mukavaa, hänelläkin. Halusi tavata uudestaan. Niin minäkin.

Mä olen tehnyt sen mistä halveksin ihmisiä, tehnyt sen mikä on myös mua satuttanut. Tehnyt sen mitä inhoan, tehnyt sen mitä en haluaisi itselleni enää tehtävän. Mä petin, ja jatkan sitä. Mä olen toinen nainen, ja mulla on toinen mies. Oksettaa ajatus, mutta kun toinen laittaa viestin, kääntyy mun suupielet ylöspäin ja ajatukset laukkaa ristiin. Mä en pysty lopettamaan.

Kyyneleitä, verta ja epäonnistumisia.

8.5.2014 Yleinen

Anteeksi etten hetkeen ole kirjoittanut. Minun elämääni on tällä hetkellä mahtunut niin paljon, etten yksin kertaisesti ole ehtinyt päivittämään. Nyt sen kuitenkin teen ja uskon että tästä postauksesta tulee pitkä.

Vappu meni varmaan kaikilla miten meni, joko olit selvinpäin tai sitten et todellakaan. Minä olen yksi niistä, jotka eivät todellakaan ollut selvinpäin ja siitä sitten se lähtikin. Sain iskettyä miehen ainakin yhdenyön ajaksi. Mutta siitä en edes enempää olisi halunnutkaan. Taidot jees, ulkonäkö ei. Mä kuitenkin selvisin siitä ja selvisin kaikesta mitä siitä seurasi. Mustasukkainen exä ja pari pientä muuttujaa. En mä niistä kuitenkaan aio sen enempää kertoa, kysykää jos kiinnostaa.

Se mistä aion tänään teille puhua on mun tunteet ja niiden sekamelska. Mä olen luvannut mun exälleni, että harkitsen hänen kanssaan seksi suhdetta. En kuitenkaan pystynyt siihen ja sanoinkin hänelle, että haluan olla vain kaveri. Kutienkin aina kun me silloin harvoin nähdään. Asiat johtaa toiseen vaikka en edes haluaisi. Vaikka päässä jyskyttäisi se järjen ääni ”EI” , teen sen silti. Miksi? Koska mä pelkään ettei häntä sen jälkeen kiinnosta enään nähdä. Koska pelkään, että en ole silloin enää mitään ja nyt mä sen huomasin mitä pelkäsin…

Mulla alko tossa pari pv sitten menkat, aina kun olen yrittänyt nähdä häntä ei ole kiinnostanut, hän on jossain muualla… Tekosyitä, tekosyitä. Sitten mä aloin mitettimään, kun näimme viimeksi, hoitelin hänet. Kun näimme viikonloppuna, panimme ja hän oikeastaan lähti heti sen jälkeen. Yllättävääkö? Eipä oikeastaan. Mitä muutakaan me voimme odottaa mieheltä, mieheltä joka hakkasi naistaan vuoden ajan. Mieheltä, joka oli aivan ylimustasukkainen kontrollifriikki, joka todennäköisesti petti minua koko suhteen ajan.

En mä olisi saanut olettaa mitään, mun olisi vain tyynen rauhallisesti pitänyt poistaa numero. Nyt mä kadun sitä.

 

 

Tietääkö kukaan muu kuin miehet mitä on pleijerinä oleminen, säädetään saadaan toinen ihastumaan ja jätetään ilman syytä. Mä olen alkanut tekemään tätä huomaamattani useiden jätkien kanssa. Saan kehuja, hyväksyntää, minusta pidetään, mutta en silti kiinnostu kenestäkään. Tai kiinnostun aluksi ja nytten olen löytänyt jätkän, joka jopa oikeasti kiinnostaisi. Hän asuu kuitenkin liian kaukana. Ja olen pelkuri, en mä lähde toiselle paikkakunnalle tapaamaan vierasta jätkää. Yli 200 km päähän, ei siinä ole järkeä. Ja onko tämä vain laastaria?

Miten te käsitätte laastarisuhteen? Minun mielestäni se on selviytymistapa edellisestä suhteesta, mutta eikö minun olisi jo pitänyt päästä yli? Aikaa on kulunut… Tänä viikonloppuna 7viikkoa, enkä vieläkään tiedä vihaanko vai rakastanko. Tekisi mieli vihata, ja minusta tuntuukin että todellakin VIHAAN. Mutta sitten tulee päiviä, kun itken koko päivän sängyssä pahaa oloani. On vain niin paha olla, voisi vain kuolla. Haluan kuolla.

Mä en tiedä miksi en mene puhumaan, en uskalla. Olen vasta päässyt masennuksesta ja nyt olen jo palamassa loppuun. Miten? Luulinko vain olevani vahva, minua pelottaa. Jos jatkan tätä, tiedän että palan loppuun ja masennun uudestaan, mutta en vain uskalla hakeutua kenenkään luokse. En halua puhua aikuiselle, ja kavereille en tätä tilannetta voi kertoa. ” Juu se mun exä joka oli niin ihana ja kiltti hakkas mut joka vklp, ja mä romahan NYT. ” Ei kiitos. Ennemmin kuolen kuin puhun. Ja niinhän tässä tulee käymään… En tiedä milloin, mutta tiedän, että niin käy. En osaa, en halua, antakaa mun vain olla…

xoxo Jessie<3