Selaat arkistoa kohteelle stevens.

F1:sten pikkutallilla jälleen yksi välikausi

13.12.2015 F1-koosteet

Tästä alkaa Formula ykkösten kooste kaudesta 2015. Ensimmäisenä on vuorossa omistusvaihdoksen talvitauon aikana kokenut pikkutalli, Manor Marussia.

Formula ykkösten häntäpään talli sai uuden omistajan ennen kauden alkua, kun liikemies Stephen Fitzpatrick osti tallin omistukseensa. Samalla Fitzpatrick nimitti Justin Kingin tallin uudeksi puheenjohtajaksi. Tallin oston myötä tallin nimi muuttui Manor Marussiaksi.

Jotain jatkuvuutta tallissa sentään koettiin, kun John Booth ja Graeme Lowdon jatkoivat tiimin pyörittämistä. Tallin kuljettajiksi pestattiin britti Will Stevens sekä Espanjan Roberto Merhi. Manor haki poikkeuslupaa ajaa kaudella 2015 edellisen kauden autolla, mutta Force India käytti vetoomusoikeutensa tätä ehdotusta vastaan. Näin Manor starttasi kauteen kauden 2015 sääntöihin päivitetyllä autolla.

Manor on myös ainoa talli, joka on kolmesta kaudella 2010 aloittaneesta tallista enää kisaamassa, kun HRT meni konkurssiin kauden 2012 päätteeksi ja Caterhamin suljettua ovensa edelliseen kauteen.

Stevens ei pystynyt teknisten ongelmien takia ajamaan kauden kahta ensimmäistä osakilpailua, mutta eipä se auto antanutkaan minkäänlaisia eväitä pistesijoille. Stevensin paras sijoitus tuli omasta kotikisastaan, kun hän oli Iso-Britannian kisassa 13:s.

Merhi oli alkukaudesta hitaampi kuin Stevens, mutta hän peittosi tallikaverinsa neljästi kuudessa ajamassaan loppukauden kisassa. Merhin paras sijoitus oli 12:s Iso-Britannian GP:stä.

Alexander Rossi korvasi Merhin viidessä loppukauden osakilpailussa. Merhi pääsi takaisin rattiin, kun Rossi suoritti GP2-sarjan velvollisuutensa loppuun. Yhdysvaltalainen ajoi Stevensiä ennen ruutulipulle kolmesti. Rossin paras sijoitus syntyi hänen kotikisassaan, kun hän oli Yhdysvaltain GP:ssä 12:s.

Manor ei saavuttanut tällä kaudella siis yhtään MM-pistettä ja jäi koko MM-sarjan viimeiseksi.

Sebastian Vettel jälleen ykkönen Singaporen illassa

21.9.2015 F1-kisat

Ferrarin Sebastian Vettel ajoi neljännen kerran urallaan voittoon Singaporen F1-osakilpailussa. Vettel nousi kaikkien aikojen voittotilastossa ohi Ayrton Sennan.

Vettel ajoi paalulta voittoon johtaen jokaisen kisakierroksen. Saksalaiskuski hallitsi hermonsa, vaikka hän kahdesti menettikin johtomarginaalinsa muihin turva-auton takia. Ensimmäisellä kerran turva-autoa tarvittiin, kun Williamsin Felipe Massa ja Force Indian Nico Hülkenberg osuivat toisiinsa. Toisella kerralla yli-innokas katsoja käveli radan reunaa, mikä toi turva-auton radalle. Tästä tilanteesta selvittiin onneksi pelkällä säikähdyksellä.

Vettelin lisäksi loistavan kisan ajoi hänen entinen tallikaverinsa Daniel Ricciardo. Australialaiskuski piti paikkansa lähdössä, eikä tehnyt virhettäkään kisan aikana. Ferrarin loistavaa päivää täydensi Kimi Räikkönen, joka oli ruutulipulla kolmas. Ferrarin suomalaiskuskille kyseessä oli vasta kauden toinen palkintosija, sillä edellinen tuli huhtikuussa Bahrainissa.

Räikkönen ei ollut eilisen tapaan tyytyväinen autonsa käyttäytymiseen, mutta uskoi ongelman ratkeavan ennen ensi viikonloppuna Suzukassa ajettavaa Japanin osakilpailua.

Maailmanmestaruustaistelu tiivistyi, kun MM-sarjan kärkimies Lewis Hamilton joutui keskeyttämään neljänneltä sijaltaan. Hamiltonin tallikaveri Nico Rosberg peri neljännen sijansa, mikä tarkoitti Hamiltonin pistejohdon kutistumista 41 pisteeseen. Vettel nousi kauden kolmannen voittonsa myötä vain kahdeksan pisteen päähän Rosbergista.

Bottas ylsi maksimisuoritukseen

Williamsin Valtteri Bottas hyödynsi muiden virheet, jolloin seitsemännestä lähtöruudusta startannut suomalainen oli ruutulipulla viides. Williamsin taistelu autonvalmistajien MM-sarjan toisesta sijasta entisestään vaikeutui, sillä Felipe Massa joutui keskeyttämään vaihdelaatikkovikaan. Ferrari on karannut Williamsilta jo yli 100 MM-pisteen päähän, kun kuusi osakilpailua on kautta jäljellä.

Bottas sai sunnuntaina maksimisuorituksen irti, eikä sen enempää voi kuskilta vaatiakaan. Toivottavasti Williams nousee seuraavissa kisoissa takaisin taistelemaan palkintosijoista.

Toro Rosson Max Verstappen oli yksi kisan suurimmista onnistujista, sillä hän jäi startissa paikalleen. Verstappen pääsi varikolta kisaan mukaan, mutta hän oli siinä vaiheessa kierroksen muita jäljessä.

Turva-auto kuitenkin nosti hollantilaisnuorukaisen takaisin MM-pistetaisteluun. Verstappen tuli lopulta Sergio Perezin perässä ruutulipulle kahdeksantena. Lopussa talli käski Verstappenia päästämään tallikaverinsa Carlos Sainzin ohi, mihin hollantilainen ei suostunut. Kisan jälkeen tallipäällikkö Franz Tost puolusteli tallikaverinsa päätöstä, sillä Sainzin olisi pitänyt pystyä tuoreemmilla renkaillaan ohittamaan tallikaverinsa ennen Perezin haastamista.

McLaren-Hondalle kisa alkoi lupaavasti, sillä molemmat autot olivat hetken aikaa jopa MM-pisteillä. Lopulta sekä Fernando Alonson että Jenson Button kilvanajot päättyivät keskeytykseen. McLaren-tallissa odotettiin Singaporesta samanlaista pistetehtailua kuin Monacosta ja Unkarista.

Alexander Rossi peittosi Manor Marussia-tallikaverinsa Will Stevensin F1-debyytissään, mikä on loistava saavutus 23-vuotiaalta kalifornialaiselta. Tämän enempää ei tällä hetkellä voi Manor-tallin kuljettajalta vaatia.

F1-kausi jatkuu jo tulevana viikonloppuna legendaariselta Suzukan radalta, kun vuorossa on Japanin osakilpailu.

Singaporen GP:n tulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne 13/19 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

Lewis Hamilton otti neljännen voittonsa Kanadassa

8.6.2015 F1-kisat

Lewis Hamilton johdatti Mercedekset jälleen kaksoisvoittoon Kanadan GP:ssä. Voitto oli Hamiltonille sekä neljäs voitto kyseisellä katuradalla että myös neljäs tällä kaudella.

44. kerran urallaan paalulta startannut Hamilton piti kärkipaikkansa lähtökiihdytyksessä, eikä luopunut kärkipaikastaan kuin kertaalleen varikkopysähdysten yhteydessä. Hallitseva maailmanmestari kasvatti samalla pistejohtonsa toiseksi sijoittuneeseen tallikaveri Nico Rosbergiin 17 pisteeseen.

Mercedeksen molemmat autot nähtiin palkintokorokkeella jo seitsemännen kerran peräkkäin, mihin on pystynyt vain Ferrari vuosina 1952-53. Saksalaistallilla on loistava mahdollisuus tehdä historiaa Itävallan GP:ssä.

Bottas nousi virheettömällä suorituksella kolmanneksi

Williamsin Valtteri Bottas teki jälleen loistavaa työtä, mikä palkittiin kauden ensimmäisellä palkintokorokepaikalla. Kolmas sija oli myös Williamsin kauden paras sijoitus tähän mennessä.

Ferrarin Kimi Räikkönen oli matkalla kolmanneksi, kunnes varikolla käytettävä starttimoodi teki hänelle tepposet ja pyöräytti suomalaiskuskin auton ympäri. Mikä oli hassuinta, niin vastaavanlainen pyörähdys tapahtui samassa mutkassa täsmälleen vuosi sitten!

Räikkösen kovemmat renkaat menivät pyörähdyksessä piloille, joten he joutuivat vaihtamaan kahden pysähdyksen taktiikkaan. Bottas vuorostaan vaihtoi kisan aikana yhden pysähdyksen taktiikkaan, mikä riitti viemään voiton suomalaisten välisessä taistossa.

Räikkönen joutui tyytymään kilpailussa neljänteen sijaan, mutta suomalaisen kilpailussa tekemä nopein kierros, nosti hänet kaikkien aikojen listassa toiseksi ohi Alain Prostin.

Mercedes, Ferrari & Williams

Kilpailun kovimmat nousut tulivat Ferrarin Sebastian Vettelin ja Williamsin Felipe Massan toimesta. 18:tena startannut Vettel nousi hiljalleen kohti kärkeä, mikä riitti lopulta uskomattomaan viidenteen sijaan. Vuorostaan 15. lähtöruudusta lähtenyt Massa sijoittui lopputuloksissa kuudenneksi.

Molempien suoritusten arvoa nosti se, ettei kilpailussa nähty turva-autoa, joten molemmat kuljettajat ottivat suurimman osan sijoituksistaan puhtaasti ajamalla. Kilpailun kärkikuusikko muodostui ainoastaan Mercedes-, Ferrari- ja Williams-autoista, mikä vahvistaa kuvaa siitä, että tässä on kolme tämän hetken parasta F1-tallia.

Lotuksen Pastor Maldonado otti virheettömällä suorituksellaan kauden avauspisteet, kun venezuelalainen tuli ruutulipulle seitsemäntenä. Tallikaveri Romain Grosjean oli sijoittumassa vieläkin korkeammalle, mutta amatöörimäinen virhearvio ja siitä seurannut osuma Manor-kuski Will Stevensin kanssa, pudotti ranskalaisen lopulta kymmenenneksi.

Kanadan GP oli McLaren-Hondalle jo kauden toinen kilpailu, jossa kumpikaan auto ei päässyt maaliin asti. Varsinkin Fernando Alonso vaikutti erittäin turhautuneelta kilpailun tuoksinassa. Alonsolle keskeytys oli kolmas peräkkäinen, eikä näytä siltä, että asiat tästä kovinkaan nopeasti paranisivat.

Ensi viikonloppuna Le Mansin 24 tunnin ajoon osallistuva Nico Hülkenberg ajoi Force Indiansa ensimmäistä kertaa MM-pisteille sitten Australian avauskisan. Hülkenberg oli maalissa kahdeksas. Red Bullin Daniil Kvjat voitti toistamiseen tallikaveri Daniel Ricciardon. Kvjat oli yhdeksännen sijansa ansiosta kolmas ei-Mercedes-moottorinen auto kärkikymmenikössä.

F1-kausi jatkuu juhannusviikonloppuna Itävallan Red Bull Ringillä.

Kanadan GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne

Autonvalmistajien pistetilanne

Mercedes tyrmäsi kilpailijat Shanghaissa

13.4.2015 F1-kisat

Mercedes ajoi Lewis Hamiltonin johdolla helppoon kaksoisvoittoon Kiinan Shanghaissa.

Hamilton sai ajaa helppoon voittoon, kun tallikaveri Nico Rosbergista ei ollut haastamaan häntä. Hallitsevalle maailmanmestarille voitto oli kauden toinen ja uran 35:s. Kaksoisvoitto oli Mercedekselle tämän kauden toinen sekä sen F1-historian 18:s.

Mercedes-tallikaverusten välit kuumenivat kilpailun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, jossa pettynyt Rosberg syytti Hamiltonia tahallisesta hidastelusta. Hamilton vastasi takaisin, ettei ole hänen tehtävänsä huolehtia tallikaverinsa kilpailusta. Mielenkiintoista on nähdä, että näkyykö tämä Mercedes-tallikaverusten välinen riita tulevissa kilpailussa.

Ferrarin Sebastian Vettel oli toistamiseen tällä kaudella kilpailun kolmas. Sama kärkikolmikko on nähty nyt kolmessa ensimmäisessä kisassa palkintokorokkeella, mikä on uusi F1-ennätys. Hamilton johtaa MM-sarjaa 13 pisteen erolla Vetteliin, josta Rosberg on neljän pisteen päässä kolmantena. Mercedeksellä on vakuuttava 40 pisteen johto valmistajien MM-sarjassa ennen Ferraria.

Räikkösellä vihdoinkin ongelmaton kisa

Ferrarin Kimi Räikkönen nousi neljänneksi ohittaen avausmutkissa Williams-kaksikko Felipe Massan ja Valtteri Bottaksen. Räikkönen ajoikin tällä sijalla maaliin asti, vaikka hän lopussa lähestyikin uhkaavasti tallikaveri Vetteliä. Suomalaisen hyökkäyksen lopetti Toro Rosson Max Verstappen, jonka voimayksikkö petti pääsuoralle, jolloin turva-auto kutsuttiin radalle vain kolme kierrosta ennen ruutulippua. Verstappenin keskeytyksen myötä Sauberin Felipe Nasr nousi kahdeksanneksi, Red Bullin Daniel Ricciardo yhdeksänneksi ja Sauberin Marcus Ericsson kymmenenneksi.

Bottas menetti viiden sijan tallikaveri Massalle, kun hän taisteli maanmiehensä Räikkösen kanssa avauskierroksella. Massa karkasi tämän jälkeen Bottakselta, eikä brasilialainen enää luopunut sijoituksestaan. Massa on edelleen neljäntenä MM-pisteissä ennen Räikköstä ja Bottasta. Räikkönen on kuuden pisteen päässä entisestä Ferrari-tallikaveristaan, kun vuorostaan Bottas on maanmiehestään kuusi pistettä perässä. Williams jatkaa edelleen kolmantena valmistajien MM-sarjassa.

Lotuksen Romain Grosjean avasi brittitallin pistetilin seitsemännellä sijallaan. Grosjean saalisti ensimmäiset pisteensä sitten viimevuotisen Monacon GP:n. Grosjeanin tallikaveri Pastor Maldonado pilasi omat pistemahdollisuutensa, kun hän ei löytänyt tietä takaisin varikolle. Maldonado vielä kolaroi viimeisillä kierroksilla McLarenin Jenson Buttonin kanssa. Buttonin tallikaveri Fernando Alonso pääsi maaliin ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Alonso oli maalissa 12:s. McLaren-Honda sai ensimmäistä kertaa tällä kaudella molemmat autonsa maaliin kilpailussa, mikä antoi tallille tärkeätä tietoa tulevaisuutta ajatellen.

Marussia sai myös molemmat autonsa maaliin, kun Will Stevens oli 15:s ennen tallikaveriaan Roberto Merhiä. Stevens ajoi tähän mennessä lyhyen F1-uransa parhaimman sijoituksen.

F1-kausi jatkuu jo tulevan viikonloppuna Bahrainin iltakilpailulla.

Kiinan GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pisteet 3/19 kisan jälkeen

Autonvalmistajien MM-pisteet

Sebastian Vettel palasi voittokantaan Malesiassa

30.3.2015 F1-kisat

Sebastian Vettel onnistui toisessa kisassaan Ferrari-kuljettajana kukistamaan mestarisella ajollaan Mercedes-kaksikon sunnuntaisessa Malesian GP:ssä. Voitto oli saksalaiselle jo uran 40:s, mikä nostaa hänet enää voiton päähän Ayrton Sennasta.

Vettel piti lähtökiihdytyksessä toisen paikkansa, mutta tilanne muuttui, kun Sauberin Marcus Ericsson pyörähti neljännellä kierroksella, mikä toi turva-auton radalle. Molemmat Mercedes-kuskit Lewis Hamilton ja Nico Rosberg kävivät vaihtamassa kovemmat renkaat alleen, mikä oli mielestäni väärä valinta, sillä Mercedes-kaksikko menetti sellaiset kymmenen sekuntia taistelussa pehmeillä renkailla ajaneita vastaan.

Vettel käytti tämän tilanteen hyödyksi täydellisesti, kun hän kontrolloi suorastaan mestarillisella ajollaan tilannetta aina ruutulipulle asti. Näin ollen saksalainen palasi vaikean viime kauden jälkeen voittajaksi ensimmäistä kertaa sitten marraskuussa 2013 ajetun Brasilian GP:n. Ferrari palasi voittajaksi 34 kisan tauon jälkeen, sillä edellisen kerran italialaistalli pääsi juhlimaan ykköstilaa toukokuussa 2013 ajetussa Espanjan GP:ssä. Gerhard Berger oli edellinen turbovoittaja Ferrarin ratissa, kun itävaltalainen juhli voittoa Monzassa kaudella 1988.

Mercedes otti palkintokorokkeen loput paikat, kun Hamilton oli toinen ja Rosberg kolmas. MM-pisteissä Hamilton johtaa enää kolmen pisteen erolla ennen Vetteliä. Rosberg on tallikaveriaan 10 pistettä perässä kahden kisan jälkeen.

Molemmat suomalaiset kärkiviisikossa

Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen starttit sujuivat yskähdellen, kun molemmat suomalaiset menettivät useita sijoja avausmutkissa. Räikkönen sai osuman Lotuksen Pastor Maldonadolta jo lähtösuoralla. Bottas taas ajautui avausmutkassa päin Maldonadoa, joka kärsi tilanteessa rengasrikon. Rengasrikot eivät päättyneet tähän, sillä Sauberin Felipe Nasr rikkoi etusiivellään Räikkösen vasemman takarenkaan lähdettäessä toiselle kierrokselle.

Räikkösellä oli onni tällä kertaa puolellaan, sillä Ericssonin ulosajo toi turva-auton radalle. Näin ollen Räikkönen sai eroa kärkeen kiinni, vaikka Nasr piti huolen, että suomalainen sai lähteä raivoisaan takaa-ajoon suoran mitan takamatkalta muihin. Varikkopysähdykset ja taktiikka toimivat kerrankin kilpailussa, joten Räikkönen onnistui lopulta maksimoimaan päivänsä neljännellä sijallaan.

Bottas onnistui kasaamaan itsensä erittäin vaikean avauskierroksen jälkeen, mikä näkyi maltillisena nousuna kohti kärkeä. Suomalaisen suurin ilonaihe tapahtui aivan kisan lopussa, kun hän ohitti tallikaveri Felipe Massan, joka lähestulkoon yritti ajaa tallikaverinsa ulos radalta. Maltti vei lopulta voiton, kun Bottas ohitti ulkokautta Massan pitkässä vasurissa radan toisella sektorilla.

Bottakselta jäi kauden avauskisa väliin selkävamman takia, joten viides sija ja tallikaverin voittaminen olivat loistava avaus tälle kaudelle. Räikkönen on MM-pisteissä viidentenä ja Bottas jaetulla kuudennella sijalla kahden kisan jälkeen.

Verstappenista nuorin pistemies

Toro Rosson Max Verstappenista tuli seitsemännellä sijallaan historian nuorin pistemies Formula ykkösissä. Verstappen teki debyyttinsä kaksi viikkoa sitten Australiassa F1-historian nuorimpana kuljettajana. Tallikaveri Carlos Sainzista tuli kahdeksannen sijan myötä vasta viides kuljettaja viimeisestä kymmenestä debytantista, joka on saavuttanut MM-pisteitä kahdesta ensimmäisestä F1-kisastaan. Toro Rosso löi myös molemmat Red Bullit ensimmäistä kertaa sitten kauden 2009 Australian GP:n.

McLarenilla oli taas synkkä päivä, kun molemmat kuljettajat joutuivat keskeyttämään. Fernando Alonson kisa päättyi tekniseen vikaan, kun taas Jenson Button menetti autostaan tehoja saavuttaessaan edessä ajavia. McLaren-Hondalla on vielä paljon töitä edessä ennen kuin he pystyvät taistelemaan tosissaan MM-pisteistä.

Marussialle toivoa toi Roberto Merhi, joka toi auton maaliin 15:ntenä kolme kierrosta kärkeä perässä. Tallikaveri Will Stevens ei päässyt osallistumaan kisaan, sillä talli ei pystynyt korjaamaan polttoainejärjestelmässä lauantaina ilmennyttä ongelmaa.

MM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Kiinan Shanghaissa.

Malesian GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pisteet 2/19 kisan jälkeen

Autonvalmistajien MM-pisteet

Malesian kaatosade vesitti suomalaisten aika-ajon

28.3.2015 F1-ennakot

Ferrarin Kimi Räikkönen sekä Williamsin Valtteri Bottas joutuivat pettymään lauantain sateisissa aika-ajoissa Malesiassa.

Ferrari-talli sortui virheeseen, sillä he päästivät Räikkösen mahdottomaan väliin radalle, kun kuljettajilla oli kiire radalle sateenuhan takia. Räikkönen putosi ensimmäisenä ulos viimeisestä aika-ajosta, joten hän starttaa huomiseen kilpailuun 11:stä lähtöruudusta. Ferrari on onnistunut nyt jo kahtena viikonloppuna pilaaman suomalaisen viikonlopun, joten nyt vähän herätystä siellä varikolla!

Hupaisaa luettavaa oli Ferrarin tallipäällikön Maurizio Arrivabenen kommentit aika-ajojen jälkeen, joissa hän syytti Räikköstä huonosta aika-ajosta. Eipä Räikkönen voinut asialle mitään, sillä hän ei voinut pudottautua letkassa taaksepäin, koska sadepilvet leijuivat radan päällä sekä renkaat olisivat olleet kaukana optimilämpötiloista nopealla kierroksella. Kuljettajan tehtävä ei ole myöskään tuijottaa sadetutkaa, jos tallipäällikkö puolustelee seuraavan kerran alaistensa virheitä tässä asiassa.

Tärkein asia Räikköselle huomisessa kilpailussa on selvitä avauskierroksesta ilman osumia, mikäli tämä huomenna tapahtuu, niin suomalaisella pitäisi olla kaikki edellytykset kuuden joukkoon.

Kun Räikkönen putosi taistelusta, niin pöytä oli kuin katettu Williamsille, mutta sade nähtävästi vaikuttaa tälläkin kaudella heidän autonsa suorituskykyyn. Bottas jäi yhdeksänneksi, kun taas tallikaveri Felipe Massa oli seitsemäs.

Lotuksen Romain Grosjean sai kaksi lähtöruutua rangaistusta, sillä hän kiilasi varikkoboksistaan sääntöjenvastaisesti muiden eteen toisen aika-ajon alussa. Grosjean olisi pitänyt pudottaa hännille, sillä hän hyötyi tästä sääntörikkomuksesta merkittävästi sateen ansiosta. Bottas nousee ranskalaisen rangaistuksen myötä kahdeksanneksi.

Williamsit taistelevat kisassa yhdessä Räikkösen kanssa sijoista neljän ja kuuden väliltä.

Vettel säväytti aika-ajoissa

En ymmärrä, että miksi näitä kaukokisoja pitää ajaa niin älyttömän myöhään paikallista aikaa, sillä Malesiassa sataa yleensä useammin illalla kuin päivällä. Ei ole mitään järkeä siinä, että odotellaan sitä sateen loppumista, kun sama oltaisiin voitu välttää aloittamalla ratatapahtuma jo tuntia tai kahta aikaisemmin. Eikä kyseessä ole ensimmäinen kerta, kun sateen loppumista odotellaan Malesiassa.

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi toisen kerran peräkkäin paalupaikalle, mutta tällä kertaa hallitsevan maailmanmestarin kovin kilpakumppani ei tullutkaan oman tallin sisäpuolelta. Ferrarin Sebastian Vettel kiilasi itsensä Hamiltonin rinnalle eturiviin. Mercedeksen Nico Rosberg joutui tyytymään kolmanteen lähtöruutuun.

Vettelin on pakko hyökätä startissa, sillä se on todennäköisesti ainoa tilaisuus haastaa Hamiltonia, joka kärkipaikan pitäessään tulee karkaamaan muilta, jolloin Vettel ja Rosberg ratkaisevat keskenään palkintokorokkeen viimeiset paikat.

Muita aika-ajoissa onnistuneita olivat Red Bull-kaksikko Daniel Ricciardo ja Daniil Kvjat, Toro Rosson Max Verstappen sekä Sauberin Marcus Ericsson. Red Bull hyödynsi täydellisesti Ferrarin ja Williamsin vaikeudet, jolloin Ricciardo oli neljäs ja Kvjat viides. Verstappen ajoi kuudenneksi, kun tallikaveri Carlos Sainz jäi vasta 15:nneksi sateen takia. Ericsson starttaa yhdeksännestä lähtöruudusta, kun viidenneksi Australiassa sijoittunut Felipe Nasr joutuu lähtemään 16:sta lähtöruudusta.

Jenson Button löi kymmenyksellä Fernando Alonson McLaren-tallikaverien kaksintaistelussa. McLaren tarvitsee muiden keskeytyksiä, jos he aikovat avata pistetilinsä Malesiassa. Marussia pääsee ensimmäistä kertaa tällä kaudella kisaan mukaan Roberto Merhin ja Will Stevensin toimesta, vaikka kumpikaan kuljettaja ei alittanut 107 prosentin karsintarajaa.

Malesian GP:n starttivalot sammuvat kesäaikaan siirtymisen jälkeen aamukymmeneltä Suomen aikaa.

Aika-ajon tulokset

F1 Ennakkoasetelmat 2015 osa 1.

11.3.2015 Näkökulma

Formula ykkösten MM-kausi 2015 käynnistyy tulevana viikonloppuna Albert Parkin katuradalta, Australian Melbournesta.

Seuraavassa käydään läpi tulevan kauden ennakkoasetelmia. Tänään ovat vuorossa Manor Marussia, Sauber, Lotus, Toro Rosso ja Force India.

Nimi: Manor Marussia           Voimayksikkö: Ferrari (2014)
Taustaa: Marussialta loppuivat rahat viime kauden loppupuolella, mutta talli pelastettiin uusien sijoittajien toimesta. Samalla tallin nimi vaihtui Manor Marussiaksi.

Talli sai myös uuden kuljettajakaksikon, kun britti Will Stevens sekä espanjalainen Roberto Merhi tekevät debyyttinsä kuninkuusluokassa Australiassa.

Arvio: Manorin autolla ei muita talleja haasteta, sillä kyseessä on vain vähäisesti viimevuotisesta modifioitu auto. Moottoritkin ovat Ferrarin viimevuotisia, joten Manorille ei voi kovin valoisaa tulevaisuutta ennustaa.

Nimi: Sauber C34                   Voimayksikkö: Ferrari (2015)
Taustaa: Sauberilla on takanaan sen yli 20-vuotisen historian huonoin kausi, kun talli jäi kokonaan ilman MM-pisteitä. Tämä tarkoitti sitä, että tallin piti turvata tulevaisuutensa kahdella sarjan rahakkaimmalla maksukuskilla.

Sveitsiläistiimillä on tällä hetkellä kolme kuljettajaa sopimuksen alaisena, kun Giedo van der Garde voitti oikeustaistelun tallipaikasta, mutta Sauber tulee valittamaan oikeuden päätöksestä. Mielenkiintoista on nähdä, että kuka kolmikosta van der Garde, Marcus Ericsson vai Felipe Nasr jää ilman tallipaikkaa. Sauber tarvitsisi ehdottomasti Ericssonin ja Nasrin tuomia sponsorirahoja, jotta he pystyisivät pysymään budjetissaan koko kauden ajan.

Arvio: Sauber keskittyi testeissä uusien yhteistyökumppaneiden toivossa ajamaan vain niin sanottuja pr-kierroksia, joten sveitsiläistiimiltä ei kannata odottaa suurta menestystä alkavalta kaudelta.

Kuljettajakolmikosta yksikään ei ole tulevaisuuden maailmanmestari tai edes GP-voittaja, joten se on periaatteessa täysin sama, että ketkä siellä ajavat.

Nimi: Lotus E23 Hybrid      Voimayksikkö: Mercedes
Taustaa: Lotus lähtee tulevalla kaudella hakemaan paluuta takaisin vakituisiin pistesijakamppailuihin. Viime kausi oli erittäin synkkä verrattuna kahteen edelliseen. Auton suunnittelussa epäonnistuttiin sekä Renaultin voimayksikkö oli liian tehoton ja epäluotettava.

Täksi kaudeksi brittitiimi hyppäsi Mercedeksen leiriin, joten tuntuvaa parannusta odotellaan jo pelkästään voimayksikön puolesta. Tallin kuljettajina jatkavat ranskalainen Romain Grosjean sekä venezuelalainen Pastor Maldonado.

Arvio: Lotuksella on edessään parempi kausi kuin edellinen, mutta paluuta kausien 2012-13 vireeseen ei ole. Tallin kuljettajina on kaksi erittäin kolarialtista kuskia, joten vaikka auto antaisi myöden paremmille sijoille, niin luvassa on katkenneita etusiipiä ja puhjenneita renkaita.

Nimi: Toro Rosso STR 10    Voimayksikkö: Renault
Taustaa: Toro Rossolla starttaa jo kymmenes kausi kuninkuusluokassa. Entisen Minardin raunioille Red Bullin varoilla rakennettu tiimi on saavuttanut yhden voiton sen historiansa aikana, kun Sebastian Vettel hallitsi sadekelin Monzassa kaudella 2008 paremmin kuin muut.

Italialaistiimi päätti aloittaa kauden 2015 puhtaalta pöydältä, sillä molemmat kuljettajat ovat uusia kasvoja kuninkuusluokassa. Vasta 17-vuotias hollantilainen Max Verstappen tulee tekemään historiaa Australiassa, sillä hänestä tulee F1-historian nuorin GP-kuljettaja. Verstappenin tallikaverina ajaa 20-vuotias espanjalainen Carlos Sainz juniori. Molempien kuljettajien isät ovat entisiä kilpakuljettajia. Verstappen on entinen F1-kuljettaja ja Le Mansin 24 tunnin ajon luokkavoittaja, kun taas Sainz on kaksinkertainen rallin maailmanmestari.

Arvio: Varmasti pitkä oppivuosi edessä molemmille kuljettajille varsinkin Verstappenille, jonka ympärillä on ollut valtava mediapyöritys viime syksystä lähtien. Uskon, että Toro Rossolla ajetaan kauden aikana jäännöspisteistä.

Nimi: Force India VJM08     Voimayksikkö: Mercedes
Taustaa: Force Indian tulevaisuus oli pahasti vaakalaudalla talven aikana, mikä näkyi siinä, että tallin uusi auto saatiin testiradoille vasta viimeisellä testijaksolla. Nyt talous on saatu semmoiselle pohjalle, ettei ainakaan alkukausi ole uhattuna.

Tallin kuljettajina jatkavat saksalainen Nico Hülkenberg ja meksikolainen Sergio Perez. Hülkenberg osallistuu juhannuksena myös Le Mansin 24 tunnin legendaariseen kestävyyskisaan.

Arvio: Jos auto on yhtä hyvä säästämään renkaitaan kuin edeltäjänsä, niin autolla voi olla asiaa jopa kärkiviisikon tuntumaan. Luulen vaan, että autolla ei ainakaan ennen loppukauden nopeita ratoja, ole asiaa kuin jäännöspisteistä taisteluun.

Toinen osa on luettavissa tästä.