Selaat arkistoa kohteelle sossu.

yhteiskunnan hylkiö

3.2.2015 Yleinen

 

työtön ja sairas sossupummi.

Siinä se. Niin miusta ajatellaan. Kukaan ei vaan oo viittiny avata silmiään tai korviaan tai välittää miksi, miten ja minkä takia.

jokainen on oman onnensa seppä.

Ei aina. Kaikki on kiinni kaikesta. Jokainen asia on riippuvainen toisesta. Kaikkiin asioihin ei vaan voi vaikuttaa.

toiset vaan on syntyny kultalusikka suussa.

Itelläni tää lusikka oli suussa. Jossain vaiheessa vaan joko lusikan kulta himmeni tai sit se vaan katosi. Toivon, että vaan himmeni ja joku päivä huomaan et se onkin aina ollu kultaa.

 

no kuitenkin… voin väittää et oon onnistunu elämässäni jollain tasolla. Oon kirjoittanu ylioppilaaks, kukaan ei uskonu et pystyn siihen enkä usko et kovinkaa moni ”hyvän päivän-tuttu” uskoo sitä edelleenkää.

Oon kasvattunu koiran. Se ei ehkä oo maailman paras tottelemaan, mutta se tietää rajat ja se osaa perus käskyt eikä se vahingoita ketään, ainakaa tahallaan.

Oon ollut vakituisessa työpaikassa. Näin oli 7kk, kunnes aloin kärsimään sydämen tykytyksistä, kohonneesta sykkeestä ja pelosta. Miule ei juurikaan vaihtoehtoja annettu, irtisanouduin ja kadun, etten vienyt asiaa pitemmälle.

Rauhotuin ja kokeilin työelämää uudelleen ja hyvä niin. Kesätyö jatkui talven yli ja pääsin opiskelemaankin. Kukaan ei vaan varoittanut, että nuorikin voi palaa loppuun. Koulua ja töitä, aina. Toinen kärsi, ja se oli koulu. Vapaata aikaa oli saatava ja se vapaa-aika meni aivan muuhun kuin lepäämiseen. Yritin kuitenkin kovasti ja siinä ei hyvin käynyt. Kävin ylikierroksilla ja en osannut enää rauhoittua. En tuntenut väsymystä mutta olin kuin humalassa koko ajan. Lääkäriin ja sairaslomaa.

Unilääkkeet. Koulusta eroaminen. Töistä irtisanoutuminen.

koko kesä meni…se vaan meni. Muistaakseni suurimman osan ajasta olin ”radalla”. Syksyllä menin kouluun..ja erosin koulusta. Talvella hain kouluun, pääsin sisälle. Ajattelin että nyt on sopiva ala ja tätä oon aina halunnu tehä. Eikä koulutuskaan kestä kuin 2v. Juuri ennen koulun alkua tarjottiin töitä. Lottovoitto on saada töitä hakematta sitä. 2kk koulua ja töitä. Tiesin mihin rupesin ja tiesin että riski loppuun palamiseen on suuri, mutta ajattelin että se on vain 2kk. Ne pari kk oli raskaita. Ne vei ajan, rahat, parisuhteen.

huhtikuu 2013. Uus asunto, uus alku, päätös että takapeiliin vilkasusta tikku silmään. Tikku ei osunu silmään, se räjäytti sydämen. Uhkaus koulusta erottamisesta poissaolojen takia. Kiinnosti ja halusin mennä, mutta en jaksanut ja en toisaalta taas halunnu. Koulussa oli onneks luotettava henkilökunta, joka oli todella huolestunut miusta. Lupasin, että kesälomalla kerään itseni kasaan ja syksyllä tulen ja oon reipas.

kaikkee voi aina luvata,mut kuka sano et lupaukset ois pakko pitää.

skippaan vuoden välistä. Se vuos..se oli niin rankka henkisesti käsitellä et käsittelen sen ensin. Lyhyesti; asioita arvostaa vasta sitten, kun ne menettää. Touko-elokuu, kosteeta aikaa. Olin opiskelija ilman kesätyötä, mutten ollut työtön, sillä olin koulun kirjoilla. Silloin kuulin sen, sossupummi. se sattu. Niin läheinen sanoi sen ja valmiiksi maahan tampattu ihminen, se ei voi enää murtua, mutta se voi lohduttaa itseään. Niin mie teinkin, mitään en vaa siitä irti saanu.

syksy 2014. valmistuin koulusta. Jälleen aika aloittaa alusta. Tällä kertaa varmistan uuen alun ja muutan toiseen kaupunkiin sillä tekosyyllä et on töitä tarjolla. Niin piti ollakin, mutta oli pari muuttujaa tilanteessa. Näin olin siis palannut takaisin siihen, mistä yritin nousta. On työttömyyspäivärahaa, asumistukee, sosiaalitukee, on vuokraa, auton ylläpitoa, koiran lääkärimaksuja, nettimaksuja ja ruokaakin olis saatava. Koulun kirjoilta ulos 3.11, tutkintotodistus oli kirjattu vasta 16.12. Tällä välillä minusta tuli yhteiskunnan hylkiö. en ollut oikeutettu edes asumistukeen. Joulukuussa sain asumistuen ja veronpalautukset. Maksoin vuokran.

Ennenku kukaan miettii päässään et ylimääräsiä menoja ni haista p…

1. Auto. Miule on sama vaikka sitä ei ois. Se tarkoittas vaa sitä et tukiverkko kotikunnalla menis kauemmaks. Minähän se olen joka kotikunnille palaa, muilla kun on työt ja menot. Isäni maksaa auton isoimmat kulut.

2. Koira ja el.maksut. se koira on syy miun hymyyn. Se on miun lapsi. Kaikki kaikessa. Pihistän omista menoista, jotta sillä on kaikki tässä heti nyt. Suuren kiitoksen( ja määrän rahaa) olen velkaa vanhemmilleni, mutta he tietävät että koira on viimeinen asia, josta luovun.

3. Netti. Se on hyvä et vaaditaan kaikki sähkösenä. Sähköseen asiointii tarvitaan netti. Ja onhan asiat helppo netissä hoitaa ja tarkistaa ja miusta netti kuuluu joka talouteen. Tavalla tai toisella.

4. Ruoka. En sano muuta kuin että on syöty puuroo ja juotu kahvin sijaan teetä ja oltu syömättäkin ja ruoka korvattu ihan vaan veden juomisella. Onhan tässä painokin paikkakunnan vaihtamisen jälkeen tippunut 4kg. Ihan vaan itsestään. Olen myös sairastellut ja kärsinyt järkyttävistä hammaskivuista, mutta ei ole varaa nyt itseään hoidattaa. Joululahjatkin ostin pullonpalautusrahoilla, jotka eivät olisi kuuluneet minulle.

nykytilanne. Töitä saatu uudelta paikkakunnalta. Vielä on vaan epäselvää milloin ne alkavat. Tai..soitettiin että nyt sait töitä ja varmistettiin tiedot jne..työsopimusta tässä vaan ollaan ooteltu ja tarkempaa tietoa. Tammikuussa en saanut kuin asumistuen. Maksa sillä sit laskut ja vuokra. Maksoin vuokrasta osan. Olin väsynyt ja kuumeillut joulusta asti, muita oireita ollut läpi syksyn.. ajattelin vaa et stressi näyttää voimiaan. Kun kuulin että saan töitä, halusin tulla vielä kotikunnalle moikkaamaan miule tärkeitä ihmisiä ja olla kaikkien kanssa. Sairasteluni vähän arvelutti, mutta uudella paikkakunnalla minua ei otettu lääkäriin vastaan, sillä kotikuntani oli muualla. Siispä pakkasin koiran ja laukut autoon.

ei. Päivä kotimaisemissa ja kaikki leviää käsiin. Koiraa taas eläinlääkäriin, autoo katsastamaan ja omakin terveys alkaa pettämään. Olin jo sitä mieltä et auto seisontaa ja lisää luottotilejä kehiin, koira kuntoon. Äitini maksoi auton katsastuksen…ja koiran eläinlääkärin. Ja passitti minut menemään päivystykseen. Sain antibioottikuurin ns.yleiseen naisten vaivaa. Sanottiin että soittele parin päivän päästä tarkempia tuloksia. Soitin, yleinen vaiva oli vähä pahempi ku aluksi luultiin, mutta soita jos ei lääkkeet auta. 2 päivää tuskaa ja kipua ja kuumeilua. Soitto lääkäriin ja heti sairaalaan. Tää yleinen vaiva olikin vähä karannu vaarallisemmille vesille, todettiin munuaisaltaan tulehdus. Uutta lääkekuuria ja käskettiin lisätutkimuksiin ja jos olo ei ala paranemaan niin soittoa takaisin. Täysin viimeiset rahani menivät lääkkeisiin, niihin, jotka olivat väärät ja niihin, joiden nyt pitäisi auttaa. Koitin varata aikaa lisätutkimuksiin, soitin kuuteen eri numeroon, kukaan ei tiennyt mitään. epätoivo.

samalla huomaan että tammikuun ajalta on maksettu ttpvraha ja helmikuun asumistuki. Kaivoin kalenterini esiin ja selasin laskujen eräpäiviä. kirosin.  Kotivakuutuksesi irtisanoutuu, eräpäivän jälkeen ulosmitataan, maksumuistutus, koron lisäys… romahdin. Hetki meni, että kokosin itseni. Aloin laskemaan ja laskin monta kertaa. Ei auttanut muu kuin maksaa laskut, etten ole luottokelvoton sillä tarvitsen vielä luottoa, maksoin helmikuun vuokran ja osan tammikuun loppuvuokrasta ja laitoin viestiä vuokranantajalle että tammikuun vuokrasta puuttuu edelleen vähän.. hän oli onneksi ymmärtäväinen.

tällä hetkellä kuumetta 38, olo on aika sekava ja vähän sattuu kylkeen. Auton vakuutukset erääntyy ylihuomenna, muut maksut hoidettu tai soviteltu ja se riittää miule. Tätä kirjoittaessa on mennyt aikaa ja kello on paljon. Ei ollu työsopimus tullu postissa vieläkään ja aamulla alkaa taas selvittely jatkotutkimuksista että missä ja milloin. Terveeksi haluan ja tiedän etten voi suinpäin jonojen ohi kiilata, mutta haluan omaan kotiin toiselle paikkakunnalle ja en välttämättä kivuiltani kestä matkaa kokonaan, enkä nyt välttämättä haluaisi nalkuttaa, mutta kaksi väärää diagnoosia saaneena ilman kunnon tutkimuksia..miun sisällä on nyt jotain vikaa ja kukaa ei tiiä mistä sitä käytäs selvittää. Eka lääkärihän sanoi miule päivystyksessä ”kokeillaan nyt kepillä jäätä”.

ja näin olen töiden alkua odottava, terveytensä ja toivonsa menettänyt ”sossupummi” vaikka sossun luukulle en vaan enää taivu.

En usko parempaan huomiseen, uskon opettavaiseen eiliseen.

Hyvää yötä :*

elämäm koulu ja vastavirta

19.9.2014 Yleinen

Mä nyt haluun avautua sellaisesta aiheesta kuin nuorten sosiaalityöntekijät.

Lähes aina ku selailen nettisivuja niin sinne ollaan laitettu kaikkee että ”vitun sossuhuorapaskaa”, ”kaikki sossut on vitu perseest”, ”sossut pilaa kaiken”.

Mut sit ruvetaanki pohtimaan näitä asioita tarkemmin.

Oot sellanen ihminen joka ryyppää kokoajan, hatkaa, vetää porukkaa jatkuvasti turpaan, riitelee jatkuvasti turhista asioista vanhempien kanssa, ei käy koulua ynnä muuta vastaavaa. Niin kysyppäs itseltäs että miksiköhän sä olet menossa laitokseen. Ja mitä idioottimaisemmin käyttäydyt nii sitä kauemmas joudut, mun mielestä se on ihan oikein, periaatteessa. Sille hölmöys kierteelle pistetään loppu. Mutta sä vaan valitat. Se on oma päätös lähteekö pelleilemään. Myöhemmin sit kiität ja huomaat kuinka paljon oot kasvanu siitä ku olit idiootti, oikeesti.

Sit on sellasia tapauksia joilla ei OIKEASTI ole mahollista asua kotona, ne on päässy parempaan paikkaan. Ei tarvii kattoo vieressä ku mutsi juo elämänsä alas ja faija hakkaa, ei tarvii jäädä kadulle, ei tarvii jäädä yksin. Mut hei _kaikki_ sossut on perseestä. Nyt ne aivot kehiin.  On näitä niinsanottuja onnellisia loppuja, lapsi/nuori on päässyt paikkaan jossa voi oikeesti asua ja saada turvatun kasvun. Sit ku pääsee muuttamaan omaan asuntoon nii tuntuuki haikeelta jättää kaikki ne kaverit ja ohjaajat taakse ja alottaa oma elämä.

On tapauksia jossa sossut on käyttäytyny vitun väärin, tehny tyhmiä päätöksiä ja on mullakin niistä kokemusta. Mut voin sanoo et se kokemus on kasvattanu mua ihmisenä, jonka takii ärsyttää sellanen turha uhoominen.  Sellasia laitoksiakin on jossa on törkeen huonot oltavat, tietysti sieltä haluu pois, miksei haluis?  Ja sille asialle pitäis oikeesti tehä jotain, mut on vaan turhan vähän ihmisiä taistelemaan asian puolesta.

Mutta siis pääpointtina mulla oli tässä se et jos ootte hommannu ittellenne paskaa nii kestäkää  se paska.

ja siis joo kyllä joo, sossut tekee virheitä, ei huomioi kaikkia asioita, tekee hätiköityjä päätöksiä jotka vaikuttaa kaikkeen.  Mutta kyllä ne oikeesti saa hyvääkin aikaan. Forili.

Ja tässä mä nyt käsittelen siis aihetta huostaanotot ja kiireelliset sijotukset. miten_selvitys_tehdaan_01

”Nuoret vain loisivat tuilla, eivätkä suostu tekemään töitä!”

13.7.2014 Yleinen

Aikuisuus on yksi suuri huijaus, josta lapsille viljellään harhakuvia heti alusta asti. Luulin aina pienenä, että jossakin vaiheessa varttumiseni varrella jotain suurta ja mullistavaa tapahtuisi. Toisin sanoen jossakin vaiheessa tuntisin selkeästi, että nyt olen aikuinen ja tiedän mitä elämältäni haluan. No, nyt 23-vuotiaana tajuan, kuinka väärässä nuo olettamukset olivat. En tiedä yhtään sen tarkemmin mikä minusta isona tulee, en tiedä monista asioista yhtään sen verran enempää, kuin kymmenen vuotta sitten. Nyt minulta vain oletetaan, että tietäisin.

Tiedän kuitenkin suuripiirteisesti mitä haluan. Haluan hyvän perustyön, jolla voin elättää itseni. Haluan söpön, pienen asunnon, jonka voin sisustaa kierrätyskeskuksen löydöksillä mieleni mukaan. Haluan päästä matkustamaan silloin tällöin. Haluan jossakin vaiheessa löytää elämäni rakkauden, jonka kanssa voisi jopa perheen perustamista miettiä. En usko että se, mitä haluan, on mitenkään epärealistista. En kuitenkaan tällä hetkellä omaa mitään edellä mainituista, ja se johtuu lähinnä siitä, etten ole saanut töitä.

Minua itseäni ärsyttävät nykyään puheet nuorten laiskistumisesta ja työhaluttomuudesta. Juu-u, kyllä sinä isomummi aloitit työssäkäynnit jo 10-vuotiaana, mutta etsipä minulle työnantaja, joka on valmis ottamaan edes 17-vuotiaan töihin tänä päivänä. Aika harvassa nuo paikat tuntuvat olevan, ja niistä muutamasta paikasta saat sitten kilpailla tuhannen muun kanssaikäisesi kanssa. Monet pikkuhommat, joita isovanhempamme saattoivat tehdä, ovat ajan myötä jääneet tarpeettomiksi (esimerkiksi sähköposti korvaa tehtaiden entiset lähettipojat). Mutta siinä vaiheessa, kun 18 vuotta kalahtaa mittariin, sinulta oletetaan jo löytyvän työkokemusta. Tämä oravanpyörä on varmasti monille tuttu. Ei työkokemusta -> ei työpaikkaa, josta saada kokemusta -> ei edelleenkään kokemusta. Nykypäivän ihannetyöntekijä on 25-vuotias, kahden koulutuksen ja kymmenen vuoden työkokemuksen omaava tyyppi.

Itse olen yrittänyt löytää itselleni työpaikkaa jo jonkin aikaa. Olen jo luopunut toivosta, että löytäisin omaan opiskelupaikkaani liittyvän työpaikan, mutta ei sillä niin väliä. Tässä vaiheessa olisin onnellinen mistä tahansa työpaikasta, minkä palkalla pystyisi elämään. Olen hakenut kaikkiin tietämiini pikaruokaloihin, siivoojaksi, vaatekauppoihin, kauppojen kassalle, kotiapulaiseksi… mutta ei vain tärppää. En ole päässyt edes haastatteluihin. En elättele mitään epärealistisia toiveita tai olettamuksia itsestäni. En hae toimitusjohtajien paikkaa, ihan perusduunia vain.

Miltä työnhaku nykyään tuntuu.

Miltä työnhaku nykyään tuntuu.

Suomessa tehdään kuitenkin asiat turhan vaikeaksi. Moniin perustöihin ei pääse ilman jonkin sortin koulutusta. Esimerkiksi tarjoilijaksi pääsee monissa maissa ilman mitään koulutusta ja se onkin monille ensimmäinen työpaikka ikinä. Suomessa sinulla ei ole sellaisiin töihin menemistä ilman hygieniapassia, anniskelupassia ja tarjoilijan koulutusta. Isoisäni kertoi, kuinka he hankkivat leffarahaa norkoilemalla raksoilla. He keräsivät laudoista nauloja ja veivät ne takaisin työmiehille, jotka maksoivat pienen korvaussumman niistä. Nyky-Suomessa tuo varmasti laskettaisiin jo harmaaksi taloudeksi.

Olen halukas tekemään töitä. Haluan olla itsenäinen ja antaa oman panokseni tähän yhteiskuntaan. Haluan päästä muuttamaan vanhempieni helmoista ja aloittamaan kunnolla oman itsenäisen elämäni. Mutta tuntuu, ettei minulle suoda sitä mahdollisuutta, vaikka kuinka yritän. Samaan aikaan työttömiä ja etenkin nuoria syyllistetään perseellään istumisesta ja tuilla loisimisesta. Tässä vaiheessa en ole varma pitäisikö itkeä vai nauraa. Sinä, hyvä yhteiskuntani, tönit minut maahan ja sitten syyllistät siitä, että makoilen pitkin pituuttani.

No, ei niin, että olisin vielä luovuttamassa. Koen vain tilanteen erittäin turhauttavaksi.