Selaat arkistoa kohteelle siunaus.

Christine

24.3.2017 Yleinen

Heissan!

Melkein joka päivä astellessamme Ateenan kaduilla näemme monia kodittomia ihmisiä. Mieleen herää kysymyksiä: Miten he ovat joutuneet tuohon tilanteeseen? Miksei kukaan auta heitä? Mutta hetkinen… jos kaikki ajattelevat miksi kukaan muu ei tee mitään niin silloin kukaan ei tee mitään. Ehkä se olenkin juuri minä joka voisi tehdä jotain?

Iidan ja Hildan iltarukouksessa sydämelle nousi ajatus siitä, että voisimme yrittää auttaa kodittomia jotenkin. Seuraavana päivänä marssimme sitten koko poppoomme voimin kauppaan ostamaan kassit täyteen ruokaa ja saippuaa!

Niimpä auringon porottavassa paahteessa läksimme kohti lähipuistoa! Ennen puistoon astumista pidimme vielä pienen rukoustuokion ja pyysimme, että Jumala johdattaisi eteemme oikeat ihmiset, jotka eniten apuamme tarvitsisivat.

Löysimme puluja ruokkimasta valkohapsisen mummelin, joka raahasi varmaan koko omaisuuttaan Ikea-kasseissa. Menimme tarjoamaan ruokakassia, mutta hän vain hymyili, pudisti päätään ja kreikaksi selostaen osoitti läheiseen pusikkoon. Hämmentyneinä lähdimme käppäilemään kohti pusikkoa ja löysimme sieltä harmaapartaisen papparaisen nukkumasta tuolilla. Ajattelimme jättää pussin hänen eteensä, mutta silloin puskasta pujahti esiin valkohiuksinen, harvahampainen mummo nimeltä Christine. Sydämmellinen Christine kertoi asuneensa koko elämänsä Ateenassa, mutta emme kysyneet, mikä hänet oli johtanut kadulle asumaan. (Tällä välin harmaapartainen papparainen heräsi ja annoimme hänelle ruokapussin. Josta hän kiitti hampaattomalla hymyllään!) Hyvästelimme Christinen, joka antoi Iidalle vielä muiskauksen poskelle hyvästiksi.

Saimme kävellä välillä pitkänkin aikaa, sillä emme meinanneet yhtäkkiä löytääkään kodittomia, vaikka yleensä näemme heitä paljonkin kaduilla. Löysimme kuitenkin miehen, joka kulki roskikselta roskikselle. Juoksimme hänen perässään ja saatuamme hänet kiinni annoimme hänellekin ruokakassin. Yhden kassin jätimme pahvista ja kankaista rakennetun hökkelin ovelle. Luultavasti pienessä majassa asuu lapsiperhe, sillä sisällä näkyi pellenukkeja ja lastenrattaat. Viimeisen jätimme roskiksen reunaan, johon ateenalaisilla on tapana jättää köyhille ruokaa.

Reissumme sai meidät ajattelemaan. Suomalaisen keskivertopalkka on noin 2600e/kk ja meillä meni tähän tempaukseen 2,35e per pää. Tottakai Suomessa hinnat ovat hieman kalliimpia kuin Ateenassa, mutta pienikin teko voi kuitenkin oikeasti pelastaa jonkun päivän. Apu voi olla paljon muutakin kuin rahallista, vaikka toisen ihmisen huomioimista jollain tapaa. Oli kyseessä sitten koditon, pakolainen tai vain ihminen, jolla on tosi huono päivä. Me voidaan olla niitä, jotka pelastaa sen ihmisen päivän!

Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niinkuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Joh 13:34

 

– Iida ja Siru

Täältä tullaan maailma!

16.2.2017 Yleinen

 

Heippa sosiaalinen media!

Me olemme PK Inter, konkari-Veera ja varaäiti-Outi. PK Inter sisältää neljä hetkittäin reipasta nuorta neitoa nimeltään Tuuli, Hilda, Iida ja Siru. Elokuussa löysimme tiemme suloiseen, punatiiliseen rakennukseen nimeltä Suomen Raamattuopisto. Siitä lähtien ajatuksissamme on häämöttänyt erilainen kevät Kreikassa. WUHUU!

Tänään meidät siunattiin matkaan. Jos Luoja suo, olemme kahden viikon päästä määränpäässämme: pakolaiskeskuksessa Ateenassa, jossa pidämme pyhäkoulua ja autamme arkiaskareissa. Kirjoittelemme tänne blogiin mahdollisimman usein tunteita&turinoita! Vielä on kuitenkin valmisteltavaa ja pakattavaa…

Halipatsuippaa! Nähdään ensi postauksessa!

Rakkaudella: Hilda, Siru, Iida, Outi, Veera ja Tuuli

Kärsivällisyydestä

20.11.2016 Raamatusta

Onko mulla sitä? Miks Herra kasvattaa kärsivällisyyttäni tavalla, josta lihani ei tykkää yhtään?

1 Mooseksen kirja 221-14

Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Abrahamia ja sanoi hänelle: ”Abraham!” Hän vastasi: ”Tässä olen.” Jumala sanoi: ”Ota ainoa poikasi Iisak, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi sillä vuorella, jonka minä sinulle sanon.” Abraham nousi varhain seuraavana aamuna, satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaa ja poikansa Iisakin. Pilkottuaan polttouhripuita hän lähti kulkemaan kohti paikkaa, jonka Jumala oli hänelle ilmoittanut. Kolmantena päivänä Abraham nosti katseensa ja näki sen paikan kaukaa. Silloin hän sanoi palvelijoilleen: ”Jääkää te tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan ja palaamme sitten luoksenne.” Aabraham otti polttouhripuut ja pani ne poikansa Iisakin selkään. Itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja he kulkivat yhdessä. Iisak sanoi isälleen Abrahamille: ”Isä!” Tämä vastasi: ”Tässä olen, poikani.” Iisak sanoi: ”Tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?” Abraham vastasi: ”Jumala kyllä katsoo itselleen lampaan polttouhriksi, poikani.” He kulkivat edelleen yhdessä ja tulivat paikkaan, josta Jumala oli Abrahamille puhunut. Abraham rakensi sinne alttarin, latoi halot sen päälle, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle. Sitten Abraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa, mutta Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: ”Abraham, Abraham!” Hän vastasi: ”Tässä olen.” Enkeli sanoi: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, koska et kieltänyt minulta ainoaa poikaasi.” Kun Abraham kohotti katseensa, hän näki takanaan pässin, joka oli takertunut sarvistaan pensaikkoon. Hän meni, otti pässin ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta. Abraham pani sen paikan nimeksi ”Herra näkee”. Siksi vielä tänäkin päivänä sanotaan: ”Vuorella, jolla Herra ilmestyy.”

Tämä jaejakso puhuttelee kovasti. Abraham ja Iisak kokivat jotain sanoinkuvaamatonta yhdessä Moorian vuorella. Varmasti se jäi heidän mieleensä koko heidän loppuelämäkseen ja muistutti siitä, kuinka uskollinen Jumala on. Ja koska tapahtuma on säilynyt meille asti, sen on määrä opettaa meille jotain todella tärkeää. Mietin miltä Abrahamista tuntui, kun Jumala asetti hänen eteensä todella raskaan koettelemuksen sanoessaan, että hänen tulee uhrata ainoa ja erittäin rakas poikansa hänelle. Voi vain arvailla miltä sen tuntuu isän sydämellä. Dialogi on lyhyt, eikä Abraham alkanut väittelemään tai kieltäytynyt toteuttamasta Jumalan tahtoa. Mikä vielä enemmän kertoo hänen kuuliaisuudestaan Herralle, on se fakta, että hän lähti matkaan heti seuraavana aamuna.

Kolmen päivän ajan Abraham ehti varmasti miettiä hienoja hetkiä poikansa kanssa, sekä miten Jumala oli häntä kuljettanut. Kun Iisak kysyi missä uhrattava lammas oli, monen pinna olisi palanut ja purskahtanut itkuun. Mutta Abraham pysyi ilmeisen rauhallisena. Mietin sitäkin, kun he yhdessä Iisakin kanssa rakensivat alttarin ja hänen täytyi sitoa poikansa sen päälle, miten hän pystyi siihen? Kun hän oli valmis uhraamaan poikansa, hän pysähtyi, kun Jumalalle selvisi, että hän todella kunnioittaa häntä suuresti ja kaikki päättyi hienosti. Mutta mitä tämän jälkeen tapahtui?

1 Mooseksen kirja 22:15-19

Herran enkeli huusi uudelleen taivaasta Abrahamille: ”Näin sanoo Herra: Koska sinä teit tämän etkä säästänyt ainoaa poikaasi, minä vannon itseni kautta, että minä totisesti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläisesi lukuisiksi kuin taivaan tähdet ja merenrannan hiekanjyvät, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit. Sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, koska sinä kuuntelit minun ääntäni.”

Miten kaikki nämä jakeet liittyvät kärsivällisyyteen? Paljonkin. Jos Abraham ei olisi päättänyt olla sekä kuuliainen, että kärsivällinen, hän ei olisi voinut suorittaa tätä koetusta menestyksekkäästi. Mitä siitä seurasi? Jumalan valtava siunaus tuli hänen kauttaan kaikkien ihmisten osaksi! Mikä mieletön tulos! Mitä tämän pitäisi saada meissä aikaan? Tahtotilamme tulisi olla, että tahdon noudattaa Abrahamin esimerkkiä ja päättää totella Jumalan tahtoa silloinkin kun liha sanoo ”älä suostu siihen”. Olen vakuuttunut, että Iisak kertoi omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen tästä tapauksesta ja muistutti heidän esi-isänsä uskollisuudesta ja kärsivällisyydestä Jumalan edessä.

Jaakob 1:2-4, 3:1-2

Veljeni pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte monenlaisiin koetuksiin. Tehän tiedätte, että teidän uskonne kestävyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette millään tavoin vajaita.

Veljeni, älkööt monet teistä ryhtykö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Me kaikki hairahdumme monin tavoin. Jos joku ei hairahdu puheissaan, hän on täydellinen mies ja kykenee hallitsemaan myös koko ruumiinsa.

Esikuva Abrahamista antaa meille kuvan ylemmistä jakeista. Ja meidän on hyvä muistaa, että kun Herra sallii meille koetuksen, hän valmistaa siitä aina pääsyn, hän itse antaa voiman kestää koetuksen. Koetuksen kautta me voimme todella kasvaa luottamussuhteessa häneen, se on koetuksen yksi tehtävä. Kun opimme, ettei itse koetus ole ongelmamme, vaan suhtautumalla oikein tilanteeseen voimme kasvaa uskossa vahvoiksi. Itsehillintä liittyy oleellisesti siis kärsivällisyydessä kasvamiseen.

Siitä pääsemme sopivasti kielen käyttöön. Pystymmekö hillitsemään kieltämme, miten puhumme? Meidän on todella opeteltava miettimään mitä puhumme. Saarnaajien on opeteltava erityisesti itsehillintää, etteivät he puhuisi sellaista, mikä on vastoin Jumalan sanaa, koska he eivät ole pelkästään vastuussa kuulijoilleen, vaan Kutsujalleen. Siksi tämän tiedon pitäisi saada meissä aikaan terveen Jumalan pelon, että mietimme mistä motiiveista tahdomme päästä puhumaan Jumalan seurakunnalle.

Toinen puoli on se, että minun mielestäni jokainen uskova on vastuussa omasta kielen käytöstään. Jos puhumme ihan mitä sattuu esimerkiksi työpaikalla, tarkoitan pahan puhumista selän takana ja työkaverini tietää, että olen uskossa, millainen kuva hänelle jää uskovista? Sinä ja minä olemme vastuussa siitä, miten olemme käyttäneet mahdollisuutemme suhteessa työkavereihimme. Joku heistä voisi tulla uskoon, jos opettelisimme elämään läpinäkyvästi, mutta aidosti Jumalan rakkaudessa, sanoisimme anteeksi kun siihen on aihetta, sekä olisimme rohkaisijoita ja iloisia. Silloin työkaverit voisivat kiinnostua siitä, mikä vaikuttaa tällaisen käytöksemme.

Yksi aamu heräsin aikaisin mennäkseni kuntosalille ja kun pääsin sinne huomasin ikävän viestin: Suihkuhuoneen ovessa oli lappu jossa kerrottiin, että vesi on poikki tänä aamuna 6-9 välillä, ja kun itse olin siinä klo 5, totesin, etten millään kerkeä treenaamaan ja pääsemään suihkuun, ennen kuin lähden töihin. Lähdin melkoisen tuohtuneena siitä autolle ja purin suuttumustani Jumalalle hetken aikaa. Sen jälkeen puhaltelin ja aloin miettimään vaihtoehtoja. Lopulta päädyin käymään pikaisesti kotona ja pakkaamaan tavarat autoon ja lähtemään kohti Viitasaarta. Kun työpäivä oli pulkassa olin erittäin kiitollinen Jumalalle, että oma suunnitelmani ei onnistunut! Herra oli siunannut työni ihmeellisellä tavalla ja annoin hänelle ylistyksen siitä.

Mitä kärsivällisyys todella parhaimmillaan on, miten se ilmenee avioliitossa? Luonnollisesti itselläni ei ole kokemusta aiheesta, mutta mitä olen keskustellut tuntemieni pastoreiden kanssa voin jotain sanoa. Yksi piirre kärsivällisyydessä on kutsumuksen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Jos aviopuolisolla on Jumalan kutsu julistaa ilosanomaa, tarvitaan todella paljon joustoa toiselta osapuolelta, koska monessa tapauksessa se tarkoittaa sitä, että hän voi matkustaa jossain elämänvaiheessa, sanotaan pitkänkin aikaa, paljon. Mutta, toisaalta kun tällainen henkilö palaa kotiin saarnareissuiltaan, hänen puolisonsa tarvitsee myös omaa aikaa ja silloin toisen on aika olla joustava ja ymmärtää ja hyväksyy, että nyt minä osoitan rakkautta hoitamalla lapsia sen aikaa ja antaa toiselle tilaa hengittää.

Muistan elävästi vieläkin kun ystäväni joka aiemmin toimi pastorina kertoi, että kun hän seurusteli nykyisen vaimonsa kanssa, hän rehellisesti kertoi, että hänellä on kutsumus Jumalan valtakunnan työhön ja että se tulee vaatimaan uhrauksia hänen vaimoltaan. Hän ymmärsi ja hyväksyi tämän asian. Tämä aviopari on uskollisesti palvellut Herraa ja ymmärtääkseni avioliitto voi hyvin.

Nyt lähelläni ovat Pekka ja Neea Perho yhdessä lastensa kanssa. Olen saanut katsoa vierestä sitä, kuinka he tukevat toisiaan hienolla tavalla. Kun Pekka menee, Neea tukee häntä ja myös toisinpäin. Toisinaan he palvelevat yhdessä. Ei ole pitkä aika, kun Pekka ei päässyt nuorten iltaan siksi, että hänen täytyi jäädä hoitamaan lapsia kotiin, koska Neea oli töissä, eikä hän saanut lastenhoitajaa. Tiedän, että vaikka Pekkaa saattoi harmittaa olla kuulematta yhden parhaista opettajistamme, Markus Finnilän opetusta, hän osaa arvostaa hetkiä lastensa kanssa. Tästä näkee, kuinka meidän kaikkien täytyisi kasvaa vahvoiksi Hengen hedelmässä, jotta se ilmenee rakkautena, kärsivällisyytenä ja oikeana asenteena silloinkin, kun kaikki ei mee meidän toiveidemme mukaan.

Tahtoisin rohkaista sinua olemaan kärsivällinen lähimmäisillesi tulevaisuudessa, koska silloin heijastamme Jumalan rakkautta käytännössä. Se on päätös, jonka meistä jokainen voi tehdä ja vaikka välillä menetämmekin malttimme, voimme pyytää anteeksi ja kasvaa hiljakseen Hengen hedelmässä. Jumalan runsasta siunausta elämääsi :D

Marjatta ja Martti Kallionpää

1.3.2015 Yleinen

IMG_7812
Matteus 25:37-40

»Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Tänään oli Seinäjoen helluntaikirkolla suuret juhlat Marjatalle ja Martille. Vieraita oli paljon, kirkko oli väljästi täynnä :) Puheenvuoroja ja musiikkia oli mukavasti, esimerkiksi mikin takana kävivät: Juha Ketola, Sergei Popov, Petri Ritari, Ilkka Puhakka, Hannu Grönroos, Markku Vuorinen, Saara Tikkakoski, Pirkko Säilä, Jarmo Makkonen, Niilo Närhi, seurakunnan vanhimmisto, Seinäjoen illan puolesta Suvianna Tuomisto ja vajaan kuukauden päästä työt aloittava Pekka Perho. Monta laulua ja kaunista sanaa sanottiin. Tilaisuutta oli kunnioittamassa monia ystäviä ja pastoreita perheineen, esimerkiksi Helsingin Saalemin  eläkkeelle muutama vuosi sitten siirtynyt  pastori Klaus Korhonen vaimonsa kanssa :)

Ajatus oli selkeä: Marjatta ja Martti ovat olleet todella epäitsekkäitä aloittaessaan evankeliumin työn 40 vuotta sitten. Evankeliumi on myös maksanut: Heidän lapsensa ovat kokeneet monta muuttoa, eikä isä ole ollut paikalla niin paljon kuin olisi halunnut työnsä puolesta. Marjatta teki myös oman uhrauksensa, jätti omat urahaaveensa ja keskittyi hoitamaan lapsia kun Martti aloitti työt Helsingin Lähetysseurakunnassa ja koko matkan tukien miestään kutsumuksessa. Martti totesi, että tää on elämäntapa. 

Myös ministeri Paula Risikko kävi antamassa oman tervehdyksensä ja kiitti ystävyydestä ja tuesta, jonka pariskunta on antanut. Heidät muistettiin uskon henkisinä, yhteiskristillisinä, valtavan rohkaisivina, ja kuinka Saksassakin Marttia kutsutaan vaatimattomasti Martti Lutheriksi :D Puhakan Ilkka kertoi, kuinka pariskunnan rakkaus mursi kaikki ennakkoluulot, kun hän ensikerran tapasi heidät Seinäjoella monta vuotta sitten, tullessaan juhlille puhumaan. Tätä taustaa vasten on helppo kuvitella, miksi Ilkka on myöhemmin vaimonsa kanssa todennut: Eihän Martille sanota ei (kun Martti pyysi keskellä elämää konferenssiin häntä puhumaan, juuri kun Ilkka oli vaimolleen luvannut ”loman” saarnahommista). 

Se vaikutus ja hengellinen hedelmä joka on ollut Marjatan ja Martin palvelutyöllä on mykistävä. Se rakkaus joka heistä paistaa, sulattaa aina kaikki ihmiset. Itsekin yli 3,5 vuotta sitten tänne muuttaneena muistan kuinka Martin ja Marjatan toimista paistaa syvä rakkaus seurakuntaa ja Jumalaa kohtaan. Se tapa jolla Martti Jumalan antamalla arvovallalla tuo esiin asioita, saa todella miettimään ja pysähtymään, sekä tekemään parannusta. Muistan kuin Martti jakoi voimakkaan sanan Matteuksen evankeliumista: Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa! Hän toisti lukuisia kertoja sanaa ensin. Ja siihen perään: niin teille annetaan kaikki muukin. On ollut erittäin rohkaisevaa saada kasvaa tällaisen seurakunnan keskellä, jossa johtava pastori aina osoittaa esimerkkiä laumalleen, opettaen sellaisia perustotuuksia, joita hän itse on kuuliaisesti noudattanut kymmeniä vuosia! 

Lämmin kiitos nousee taivaan Isälle tästä perheestä, joka on lukuisien Jumalan valtakunnan työntekijöiden esikuvana. He ovat toimineet näin, koska ovat syvästi sitoutuneet Mestarin antamaan esimerkkiin :) Tottakai on haikeeta irrottaa heistä, mutta se mikä on edessäpäin saa meidät ylistämään Jumalaa. 

Pienestä on lähdetty: 80 vuotta sitten 22 Jumalan lasta perustivat tämän seurakunnan, mukana esimerkiksi Marjatan isoäiti. Työ todellakin jatkuu, ja kuten Birger Skoglund sanoi Martille viime syksynä, että hän tulee kyynelehtimään ilosta, kun näkee seurakunnan edelleen kasvavan! Työ ei ole ollut millään tavoin turha! 

1. Joh. 5:1-5

Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan. Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

Teemme hyvin, kun sitoudumme siunaamaan Martin ja Marjatan palvelutyötä jota he voivat tehdä siellä, minne Jumala heidät johdattaa! 

Hellyyttävä Joulu. 15 päivä Joulukuuta

15.12.2014 Liisa ja Vilho menevät kihloihin., Yleinen

Aamulla kun Muljakan kylän asukkaat heräsivät oli lunta tullut runsaat kymmenen senttiä. Olihan lunta tänä syksynä tullet kaiketi kolmekertaa mutta ei näin paljon kerralla. Mutta entiset lumet olivat aina lähteneet vesisateen takia pois. Olisiko nyt talvi viimein alkamassa. Nyt ainakin tuntui maisema valoisalta ja kaikki puut olivat saanneet valkoisen vaipan. Kestäisikö tämä hieno talvimaisema edes Jouluun saakka. Jos niin kävisi, olisi tämä suuri siunaus kaikelle auttamistyölle.

Lunta satoi edelleenkin ja ehkä sen pitäisi loppua iltapäivällä. Taavetti kävi navetan jälkeen aukaisemassa Sykerölle menevän tien ja samalla pihan. On ainakin työihin tulevilla sitten helppo tulla töihin. Omaakin pihaa hän kerkisi hiukan aurailla että maitoauto pääsee hakemaan maidot.

Suikkasen Niilo tuli Sykerölle tarkoituksenaan saumata pesuhuoneen laatat. Samoin sähkömies, joka laittoi valasimet paikoilleen. Pesuhuone oli enään pyttyä, allasta, ja suihkua vailla. Kaappi tietenkin asennettiin vielä peilin päälle. Eli tänään on kaikki melkein jo valmista. Ainoastaan vesiputket liitetään tänään tai viimeistään huomenna.

koristeita

Urakka oli kohta valmis. Sitä olivat tehneet kyläläiset innolla ja suurella mielenkiinnolla. Muutamat kyläläiset olivat ottaneet Ireneen yhteyttä, että voisimme tehdä sellaisen pienen tutkimisen, onko jollain asumisen kanssa vaikeutta. Ja onko heillä jotain missä kyläläiset voisivat auttaa. Se oli mielenkiintoinen asia kaiken kaikkiaan. Ensiksi se todisti sen, että kaikilta löytyi auttamisen halua toisia kohtaan. Sellaista tutkimusta tietenkin jokainen voi tehdä kun käyvät esimerkiksi kylässä tutuillaan. Ja siellä voi ottaa asian vaikka suoraan puheeksi. Kaikista näistä asioista pitää tietenkin ottaa Ireneen yhteyttä.

Alma ja Jaska jo kovasti odottelivat pääsyä päästä laskemaan lämpöiseen pyttyyn niin isoa kun pientäkin tarvetta. Ja tietenkin pesupaikkaa odotettiin, sillä nyt voi hanaa aukaisemalla saada puhtaat kädet tai sitten aivan koko vartalon. Kumpa vielä päivän tai pari jaksaisi. Nyt kun pitää lähteä ulos kylmään istumaan niin sitä lämpöisen huoneen tarvetta odottaa vielä kovemminkin kun tietää, että se on kohta valmis.

Hokkasen Vilho oli onnellinen mies. Ei tarvinnut aamuisin laittaa puita uuniin, että huoneeseen tulisi lämmintä. Himmelin Liisalla oli oikein keskuslämmitys niin mikäs siinä oli Vilhon vaikka paljain varpain kävellä. Ja lämmittihän Liisakin yhteistä oloa. Kun se rakkaus vaan on sellaista lämmön tuojaa kuitenkin.

lahja

Mutta heillä oli myöskin juhlat tulossa. Liisa oli syntynyt Jouluaattona ja siinä samalla he olivat päättäneet mennä kihloihin. Heillä oli niin kova tarve kutsua ystäviään käymään mutta kuinka se nyt oikein jouluna onnistuu. Kaikkihan viettävät joulua kotonaan. Kuka sitä nyt silloin lähtisi kyläilemään. Mutta Vilholla välähti, että jos aloitettaisiin juhlat heti aamulla. Tulee sitten kukakin vaikka mihinkä aikaan hyvänsä. Tämä tuntui aika hienolta ajatukselta. Liisa hyppäsi Vilhon kanssa autoon ja he lähtivät hakemaan kutsukortteja kirjakaupasta. Kortit kuitenkin kerkiämme jakamaan vielä tänään suoraan postilaatikkoihin. Tarjoilut kerkiämme päättämään sitten koko viikon aikana. Ja eihän Joulu vielä sentään tällä viikolla ole.

Ajaessaan kirjakauppaan Liisa kertoi Vilholle, että lapsena ei mun synttäreitä koskaan vietetty. Kun on joulu niin ne menevät siinä samalla. Nuorena tyttönä juhlat pidettiin joskus edellisenä viikonloppuna ennen Joulua ja joskus ensimmäisenä viikonloppuna Joulun jälkeen. Mutta nyt saan ensimmäisen kerran viettää synttäreitä niiden oikealla paikalla.

talo

Kutsukortit saatiin ja niihin kirjekuoret. Liisa kauniilla käsialalla kirjoitti synttäreistään ja lopuksi vielä pienen maininnan. ”Juhlien yhteydessä järjestetään myös pieni perheasia”. Sitten takaisin autoon ja jakamaan kirjeet postilaatikoihin. Nyt se on tehty niin päästään suunnittelemaan listaa tarjoilusta.

Puolitoista viikkoa vielä Jouluun.

Jatkuu huomenna

piki